Laumautumiskuvioita

tiistai 22. elokuuta 2023

Sunnuntaina lähdettiin kokeilemaan laumauttamista kahdella rintamalla. Toisaalla yritettiin saada Myytä Hattaran, Seran, Noten ja Mitellan kanssa samaan laumaan. Toisaalla Lupiini ja Kantarelli, sekä treffeiltä palannut Kielo yhteen Opuntian, Torviksen ja Pihlajan kanssa. Kääpiörottien laumautus sujui kirjaimellisesti heittämällä: tällä kertaa koitin yksinkertaisesti vain nostaa kaikki samaan häkkiin, ja muutaman tunnin päästä Kantarelli nukkui jo samassa juustopedissä aikuisten kanssa. Frettien suhteen lähdettiin ensin testailemaan hommaa ulkona, sillä Hattara oli viime yrityksellä alkanut heti hieman höykyttää Mymskiä.

Kantarelli samassa pesässä Kielon, Pihlajan ja Opuntian kanssa

Frettijengin bondailu meni ulkona niin hyvin kuin odottaa saattoi: Mitella vain ohimennen katsoi uutta pentua, Sera ja Notte haastoivat Mymkiä leikkiin ja Hattara nappasi sitä niskasta muutamaan otteeseen. Notte ja Sera tulivat silloin kuitenkin väliin, ja pian Hattara keskittyi jo muihin juttuihin. Mymskiä selvästi vähän jännitti Hattaran käytös, mutta se ei ollut mitenkään paniikissa, ja lähti kohta itsekin tutkimaan ulkoaitausta, joskin vähän vältellen Hattaraa, ja uskaltamatta vastata toisten junnujen leikkikutsuihin.

Mokasin kuitenkin siinä, että rohkaistuin tästä liikaa, ja siirsin homman jo samana päivänä sisätiloihin. Sielä homma meni hetken hyvin, kunnes Hattara nappasi Mymskiä pahemmin niskasta kiinni, ja lähti raahaamaan sitä pitkin lattiaa ja ravistamaan. Keskeytimme totutuksen sunnuntain osalta heti sen jälkeen, mutta Mymski ehti säikähtää niin pahasti, että oli koko loppuillan vähän vaisu. Hetken jo pelkäsimme, ettei se vain ehtinyt lyödä päätään mihinkään Hattaran ravistaessa. Mutta pahimman säikähdyksen laannuttua Mymski alkoi syödä, ja iltaa kohden vähän jo höpötellä. 

Hattara & Mitella

"Kyllä uusia vähän pitää vetää turpiin" T: Hattara

Eilisen Mymski saikin olla taas kokonaan rauhassa muilta freteiltä rauhoittumassa, ja katsoo jos tänään yrittäisi taas leikkitreffejä Seran tai Noten kanssa, että saisi Mymskille taas niitä positiivisia kokemuksia muista ja vahvistettua minin itseluottamusta. Hattaran kanssa koitetaan uudestaan vasta vähän myöhemmin, ja silloinkin alkuun vain pihalla. 

Hattara otti Seran ja Noten vastaan niin hienosti ja mutkattomasti, että olin odottanut, että kolmas pentukin menisi laumaan helposti. En oikeastaan ollut henkisesti edes kauhean varautunut siihen, että tästä tulisi uuden totutusrumban alku, ja että nyt joutuu sitten ajan x tasapainoilemaan kolmen lauman kanssa. Olen kuitenkin ihan optimistinen sen suhteen, että saamme Mymskin vielä porukkaan jahka se vielä vähän kasvaa ja reipastuu. Nyt Myy kun on monella tapaa vielä niin pentu: välillä ihan tajuttoman hauras ja ujo, välillä taas hurjin tappaja, mitä löytyy. Niin itselläkin on vähän hakemista siinä, missä tahdissa Mymskin kanssa voi missäkin asiassa edetä.  

Mymski ja Jussin käsi

Vesipedot vauhdissa

Eksolan puolella nopean laumautumisen myötä pääsi siivoamaan sieltä toisenkin poikashäkeistä pesuun ja odottamaan sitä. lähteekö Kielon maha kasvamaan. Kielolla ei näkynyt treffijakson aikana yhtäkään selkeää kiimaa, eli nyt tälläkertaa meillä ei ole mitään selkeää laskettua aikaa, jonka kanssa pelata. Yleensä emo kun tulee eristettyä viikko ennen laskettua omilleen rauhoittumaan ja rakentamaan pesää. Nyt sitten punnaillaan ja tarkkaillaan mahaa ja nisiä. 

Tänään tuli myös käytyä työhaastettelussa, niin nyt sitten odotellaan, miten sen kanssa käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI