Lisää Hässäkkää

perjantai 9. syyskuuta 2022

Jos Hässäkän alku meni vähän hässäkäksi, tämä viikko on ollut vielä pahempaa hässäkkää. Ekaksi autoni päätti pettää maanantaina, ja jätti minut tienposkeen. Hinauksen ja sijaisauton säätämisessä meni oma aikansa, jonka lisäksi jouduimme samalla valmistelemaan Jussin lähtöä. Jussi kun oli erikoistumisopintoihinsa liittyvillä koulutuspäivillä Helsingissä tiistaiaamusta torstai-iltaan. Ja koska en luonnollisesti ollut muistanut Jussin koulutusreissua, olin luvannut ottaa meille täksi viikoksi vielä kaksi hoitofrettiä lisää. Uudet hoitofretit saapuivat tiistaina, ja koska pidempiaikaisten hoidokkien hoidontarve vähän venyi remppa-aikataulujen eläessä, nekin ovat yhä täällä.

Uudet tulokkaat saivat tukikohdakseen kodinhoitohuoneen

Pyykkikone ja kuivausrumpu pääsivät aitaukseen

Valmiina takkahuoneen valloittamiseen

Kun sitten keskiviikkona laittelin itsekseni aamupalaa viidelle kissalle, neljälletoista fretille ja siivoilin viittä kissanvessaa ennen harkkaan lähtöä sitä saattoi ehkä hetkellisesti miettiä tällaisen eläintarhan mielekkyyttä ja sitä kuinka meidän arkea ei todellakaan ole suunniteltu yhden ihmisen pyöritettäväksi. Olkootkin että ennen Jussin lähtöä olimme käyneet hakemassa minulle kasan pakastepitsoja ja pari karkkipussia, jotta Jussin poissaollessa ei tarvitsisi ainakaan kokkailla kaiken muun lisäksi. Asiaa ei myöskään auttanut se, että Aino oli vähintään pöyristynyt siitä, ettei Jussi tullut kotiin, joten se juoksi huutaen perässäni tiistai-illasta asti, kun maailmassa oli virhe. 

Alkuviikostakin kuitenkin selvittiin, ja nyt on edessä viikonloppu. Tänään päättyi klinikkaeläinhoitajaopintojeni toiseksi viimeinen työssäoppimisjakso, mikä vetää vähän haikeaksi. Sillä jos jotain, tuolla on päässyt treenaamaan työyhteisössä toimimista, ja saanut todella tuntea olevansa osa porukkaa. Mutta täytyy vain toivoa, että meidän polkumme vielä kohtaavat myös ammatillisesti. 

Työssäoppimispaikan terveisillä on hyvä aloittaa viikonloppu <3

Huomenna poiketaan sitten Tampereelle siskontytön synttäreille, ja olen tehokkaasti sopinut samaan reissuun pakastekauppoja kahdenkin eri tahon kanssa. Reissusta kotiutuessa pakastin täyttyy taas kanista, viiriäisestä, hevosesta ja lampaasta. Sitä on ehtinyt jo pohjustaa sulattamalla tässä välissä autotallin ison arkkupakastimen. 

1 kommentti:

  1. Huh, kyllä sitä paljon mahtuu hässäkkää... Onneksi on priorisoinnit kohdillaan ♥

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI