Maunon satunnainen oksentelu 1-2 kertaa viikossa on jatkunut lääkitysmuutoksista huolimatta, joten eilen käytiin taas kontrollissa. Isoimpana huolenaiheena oli se se helmikuussa havaittu pieni massamuutos sapen ja maksan välillä, jonka osalta haluttiin poissulkea, ettei se ole lähtenyt kasvamaan tai mitään. Se oli onneksi yhä pieni, mutta sen sijaan pojan paksusuoli oli taas ihan täynnä ulostetta siitä huolimatta että Mauno oli ollut paastolla. Eli Resolorista huolimatta suoli on toiminut taas turhan laiskasti, eikä ulostemassa siirry ulos sitä tahtia kuin olisi hyvä. Eli eilisen perusteella päätettiin ajaa kortisoni alas seuraavan kahden viikon kuluessa, kun sille ei ole näkynyt selvää vastetta, ja aloittaa Pegorion-lisä edistämään pojan ummetuksen laukeamista. Jos Pegorionista on apua, se jää käyttöön jatkuvana. Nyt siis pidetään taas kovasti peukkuja ja toivotaan, että tilanne alkaisi vihdoin rauhoittumaan, vaikka Maunon kohdalla ongelma ei tulekaan todennäköisesti poistumaan ikinä kokonaan.
![]() |
| Mauno ei tykkää näistä "ota lapsi mukaan töihin" -päivistä |
![]() |
| Sielä sitä olisi kakkaa jonossa |
Samaan aikaan kun Maunon osalta huoli taas vähän helpotti, huomasimme myöhään eilen illalla että Löllö ontuu takapäätään. Sen myötä pojan liikkuminen on selvästi aiempaa varovaisempaa ja huojuvaisempaa, mutta siitä huolimatta poika hakeutuu myös pöydällä oleville pedeille sekä alakertaan. Löllön kohdalla ei lähdetty nyt heti klinikalle tästä johtuen, sillä pojalla menee jo kaksi jatkuvaa kipulääkitystä. Joten illalla ensiapuna laseroitiin pojan selkää, ja oltiin hänen kanssaan sohvalla niin että hän malttoi olla lämpötyynynsä päällä hierottavana. Nyt sitten tarkkaillaan mihin suuntaan pojan liikkuminen etenee, että onko kyseessä vain nopeasti ohi menevä venähdys tms., vai vaatiiko tilanne tarkempaa tutkimista. Eli nyt saa pitää kaikki peukut sen puolesta ettei kyse olisi mistään vakavammasta, Löllöllä kun on jo ennestään takapäässä kaikenlaista kremppaa syntymätöpön aiheuttamista nikamamuutoksista spondyloosiin, miksi poika on kipulääkkeillä.
Sitä olisi taas kovin toivonut, että olisi ehtinyt hengähtää Maunon tutkimusten jälkeen edes pari tuntia ennen uutta huolenaihetta, mutta tätä(kin) elämä ison lauman kanssa välillä on, että muuttuvia tekijöitä on paljon.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti