Ei venähdys

Vaikka aamulla vielä mietin, olisiko Löllön ontumista uskaltanut jäädä vielä tarkkailemaan kotiin, emme lopulta tehneet niin. Tiedän että sen halun taustalla oli osin se pelko, että ottaen huomioon Löllön kokonaistilanteen, venähdys olisi todennäköisesti ollut ainoita hoidettavissa olevia skenaarioita. Niinpä samaan aikaan postauksen kanssa laitoin Löllöstä videopätkän Löllöä eniten hoitaneelle eläinlääkärille, ja kysyin hänen mielipidettään siitä, miten pojan kanssa kannattaisi edetä. Videon nähtyään Löllön elli totesi että poika olisi parempi viedä vastaanotolle tunnusteltavaksi. Meille oli tulossa illalla myös kylään yksi Löllöä hoitanut eläinlääkäri jo aiemmin sovitun peli-illan merkeissä, mutta päätin että meidän on silti parempi poiketa klinikalle, että saadaan pojalle heti tarvittavat lääkkeet ja takapää pystytään tarvittaessa kuvaamaan.  

Valitettavasti kuvaamista ei tarvinnut edes miettiä, koska jalkaa palpatoitaessa syy löytyi nopeasti: vasemmasta takajalasta oli vähintään eturistiside poikki. Myös toinen paikalla olleista elleistä tunnusteli jalan läpi ja vahvisti diagnoosin. Valitettavasti kummallakin oli myös hyvin yhteneväinen kuva pojan ennusteesta ja hoitomahdollisuuksista. Ainoa todellinen hoitovaihtoehto olisi leikkaus, mutta ottaen huomioon Löllön ikä, pojan nykyinen lihaskunto sekä jo aiemmin diagnosoidut nivelrikkomuutokset, kumpikaan ei missään tapauksessa suositellut leikkausta Löllölle, sillä ennuste olisi siinä varauksellinen jo huomattavasti nuoremman ja parempikuntoisen kissan kanssakin. Toinen vaihtoehto olisi vahvan kipulääkityksen jatkaminen toistaiseksi, mutta se olisi todennäköisesti hyvin lyhyt tie, joka johtaisi nopeasti eteneviin nivelrikkomuutoksiin. 

Löllö ekana päivänä meillä, kun poika saapui kuukaudeksi hotoon Rutun ja Mintun kanssa <3

Kolmas ja ainoa suositeltu vaihtoehto oli eutanasia. Joko heti siinä paikanpäällä, tai sitten niin, että annettaisiin pojalle heti siinä paikanpäällä pistoksina vahvemmat kipulääkkeet, joita voitaisiin jatkaa kotona joitain päiviä suun kautta, jos tarvitsisimme aikaa prosessoida asiaa. Tässä tapauksessa suositeltu hoidon kesto olisi joka tapauksessa niin lyhyt, ettei meidän tarvitsisi kipulääkevalinnoissa enää suojella niin paljoa pojan munuaisia. Vaikka olin jollain tasolla pelännyt, että tämä päivä tulisi, se tuli kuitenkin niin puun takaa ja veti maton niin tehokkaasti jalkojen alta, että päädyin tällä kertaa pyytämään pojalle ensiksi ne kipulääkkeet. 

Sitten siirryin soittamaan Jussille. Ja laittamaan viestiä Löllön edellisille omistajille, että uutiset olivatkin sitten todella huonoja. Tässä kohtaa olin sen verran shokissa, että totesin että en pysty ajamaan klinikalta itse kotiin. Arvoin pitäisikö minun pyytää ystävä nappaamaan minut kyytiin, kun hän tulisi kuitenkin klinikan ohi tullessaan pelailemaan. Mutta sitten Jussi ilmoitti tulevansa hakemaan minut, ja että miettisimme sitten myöhemmin mitä teemme minun autoni kanssa. Peli-illan perumistakin mietin, mutta totesin sitten, että voisin sillä hetkellä kuitenkin kaivata ystävää. Ja kun kyseessä on vielä täysiverinen kissaihminen, joka tuntee myös Löllön, tiesin ettei minun tarvitsisi koettaa illalla tsempata ja esittää että kaikki on hyvin. 

Kuka voisi kellot seisauttaa <3

Joten kotona ensin juteltiin tovi. Sitten Löllö sai taas paikkansa pelipöydästä, niin että kaikki ylsivät rapsuttamaan poikaa. Ja keittiön kaapeista kaivettiin kaikki mahdolliset namit esille. Meillä on viime vuosina oltu todella kitsaita namien suhteen Maunon suolisto-ongelmien takia. Mutta nyt Löllön viimeisten päivien osalta päätimme, että olkoot. Mauno pääsee varmasti osingoille nameista. Ja voi olla että Maunolle tulee niistä vähän huono olo. Mutta Mauno rrrrakastaa nameja, eikä Mauno ole ikinä alkanut vältellä mitään herkkuja siksi, että herkuista tulee huono olo. Joten nauttikoot nyt sitten vähän herkkuja bestiksensä kanssa, ja keskitytään sitten Maunon tilanteen rauhoitteluun taas kun Löllöä ei enää ole. Kummatkin pojista ovat olleet asiasta vähän ihmeissään, eli siitä että niitä nameja oikeasti saa melki koko ajan kuin pyytää. Ja useamman kerran illan aikana jopa ihan oikeita nameja, eikä pelkkiä gastronappuloita, joita meillä nykyään yleensä käytetään nameina namipeleissä. 

Kipulääkittynä Löllö ravaa vähän turhankin huolettomasti pelipöydän ja keittiön väliä, mikä väkisinkin vähän huolettaa minua, nyt kun Löllön jalka on mitä on. Yöksi Löllö otetaan makkariin ettei hän pääse yön aikana telomaan itseään pahemmin esimerkiksi portaikkoon. 

Vielä ohikiitävän hetken näillä kahdella on toisensa <3 Se mitä jännitän myös on miten Mauno toipuu aisaparinsa poismenosta, koska Maunolla ei ole ikinä ollut samanlaista sidettä Ainoon, vaikka ne tulivat molemmat meille pentuina

Päivällä oli puhe että veisimme Löllön viimeiselle matkalleen alkuviikosta kun Löllöä eniten hoitanut eläinlääkäri on taas töissä. Minunkin pitäisi kuitenkin pystyä työskentelemään silloin. Ja siihen on kovin monta päivää. Joten voi olla, että päivämäärää on aikaistettava. Koitan tällä kertaa antaa Löllön entisille omistajille mahdollisuuden tulla vielä hyvästelemään Löllö. Samalla itselleni olisi helpompi päästä jo suremaan sen sijaan että seurailen pojan vastetta kipulääkkeille ja liikkumista. Vaikka Löllö on kyllä näyttänyt aina hyvin selvästi, kun vaste jollekin kipulääkkeistä on laskenut ja on tarvinnut nostaa annosta tai lisätä lääkkeitä. Samaan aikaan en olisi todellakaan yhtään valmis. En kuitenkaan usko, että tulen olemaan valmiimpi muutaman päivän päästäkään. 

Mutta kohta koitan nukkua ja jatketaan sitten asioiden selvittelyä taas aamulla. Nyt asia tuntuu yhtä aikaa aivan liian valtavalta käsittää. Ja toisaalta pää jauhaa ihan mitättömissä yksityiskohdissa, kuten siinä, että jos päädytään kotieutanasiaan, onko minulla kotona oikeanlaista tussia, että saisin tuhkaamopussin tiedot täytettyä jo kotona valmiiksi. Vai tarvitsiko minun pakata poika kotona toisenlaiseen pussiin, ja siirtää sitten työpaikalla oikeanlaiseen pussiin. Ikäänkuin sillä mitä viimeisen piikin jälkeen tapahtuu olisi juuri nyt mitään merkitystä.