Kun sain lauantaina viestin “Mahtuuko teille yksi ”Erno Tuoppi”?” liskon kuvan kera, päätös oli yhtä aikaa hyvin helppo ja hieman haastava. Kuvassa oli pieni agama, ja parta-agama on ehdottomasti yksi lempiliskoistani. Olimme myös jo valmiiksi jutelleet Jussin kanssa siitä, voisiko meille mahdollisesti mahtua toinen agama.
Yleisesti ottaen päätökset matelijoiden adoptoimisesta ovat meillä paljon suoraviivaisempia kuin nisäkkäiden vastaavat. Matelijat elävät pääsääntöisesti jokainen omassa terraariossaan, joten niiden kohdalla ei tarvitse miettiä yhdistämistä tai laumakemiakysymyksiä. Valtaosa matelijoista ei myöskään tarvitse kovin aktiivista päivittäistä hoitoa, vaan niiden kohdalla yleensä riittää, että tarkistaa vedet ja tekniikoiden toimivuuden. Joten pienet muutokset tyyppien lukumäärässä eivät yleensä lisää työmäärää merkittävästi.
Ensikohtaaminen
Mutta tästä päästään niihin muutamiin muttiin. Näistä kaikista kun on poikkeuksensa. Moniin muihin matelijoihin verrattuna parta-agamat seuraavat paljon aktiivisemmin myös mitä niiden terraarion ulkopuolella tapahtuu, sen lisäksi että Luci myös jaloittelee meillä säännöllisesti koko alakerrassa. Meillä on ollut kotona kerran aiemmin kaksi agamaa yhtä aikaa, meidän ensimmäinen oma agama Jester, ja lyhyellä varoitusajalla tullut hoitoagama, joka joutui vaihtamaan hoitopaikkaa omistajansa reissun aikana, kun ensimmäisessä hoitopaikassa saatiin hyvin voimakkaat allergiset reaktiot tyypin ruuista. Vaikka meillä on matelijahuoneessa kymmeniä lajeja, ainoa vahvempi reaktio matelijoiden välillä on ollut, kun Jester pääsi näkemään hoidokin monen metrin päästä lasin läpi, mistä seurasi välitöntä mustaa partaa ja pullistelua. Eli vaikka Lucia ja tulokasta ei olisi ikinä tarkoitus yhdistää, ne voisivat reagoida pelkästään asumiseen samassa osassa asuntoa. Toinen mutta oli Erno Tuopin ikä: kyseessä oli oletettavasti hyvin nuori poikanen. Ja agamien kohdalla nuoren poikasen hoito poikkeaa selvästi aikuisesta, ja yksi olennaisen iso poikkeama on se, että agamavauvat paitsi syövät päivittäin, myös niiden suoli toimii vielä päivittäin. Eli ne vaativat selvästi enemmän päivittäistä hoitoa kuin monet muut matelijat.
Erno Tuoppi aka Tinis
Kuitenkin itselläni on aina ollut heikko kohta eläinlapsille, ja koska kummatkin meidän aiemmista agamista ovat tulleet aikuisina, en ole ikinä päässyt elämään poikasvaihetta niiden kanssa. Koon perusteella tämä Turun keskustasta löytynyt ja kaupungin eläinhoitolalle päätynyt tyyppi oli arvioitu kääpiöparta-agamaksi, eli eri lajiseksi kuin Luci. Kääpiöparta-agamien hoito ei juurikaan poikkea parta-agamien hoidosta, mutta esimerkiksi tilavaatimukset ovat hyvin paljon pienemmät, mikä tuntui kanssa ajatuksena kivalta, sillä meille ei mahtuisi ihan heittämällä toista yhtä isoa terraariota kuin Lucilla on. Kuitenkin jo ensimmäisen kuvan perusteella heräsi pieni epäilys olisiko kyseessä päänmuodon ja pään piikkien myötä kuitenkin perus parta-agama, vain hyvin nuori sellainen. Asiasta Jussin kanssa keskusteltuamme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että pystyisimme tarjoamaan tyypille kodin oli hän sitten kumpi tahansa, joten sovimme tapaamisen eläinhoitolalle seuraavaksi päiväksi.
Koska kyseessä oli löytöeläin, joka oli ollut eläinhoitolalla jo lakisääteiset vuorokaudet eikä tyypissä oltu havaittu mitään sairauden merkkejä, päädyttiin tyypin kanssa vähän kevyempään karanteenijärjestelyyn, eli se otettaisiin suoraan sisälle, mutta eri huoneeseen missä omat matelijat ovat. Esimerkiksi Houten-karanteeni meillä on tulossa autotalliin, eli kokonaan eri rakennukseen. Tyypille löytyy jo autotallista tuleva aikuisterraario, mutta koska kyseisen terraarion sisälle saaminen vaatii pieniä järjestelyjä, päädyimme laittamaan hänelle alkuun pienemmän karanteeni-/poikasterraarion. 90cm tuntui ajatuksena todella pieneltä, mutta ajattelin sen varmasti välttävän joitain viikkoja. Kun sitten pääsimme näkemään tyypin livenä, totesin että poikasterraario tulee menemään hänellä ihan hyvän aikaa.
Tämä pieni poikasterraario ei tuntunutkaan enää ihan niin pieneltä, kun siirrettiin Tinis sinne
Kun sitten näin Erno Tuopin, se oli rakkautta ensisilmäyksellä – minun puoleltani. Erno Tuoppi ei ollut ihan yhtä vakuuttunut, etenkään siinä kohtaa kun Jussi meni vielä kurkkaamaan hännän alle, että mikä Erno on miehiään tai naisiaan, vaan vähän piti siinä uhitella, ja näyttää, että koostaan huolimatta hän voi halutessaan olla myös hirmulisko. Sitä kokoa kun ei tosiaan paljoa ollut. Jussin kanssa kun oltiin vähän pohdittu, että perustuiko tyypin työnimi tarkistettuun sukupuoleen vai tyypin baarivalintaan – Erno Tuoppi kun löytyi Tinatuopista, missä hänet oli saatu napattua tuoppiin talteen odottamaan turvaan pääsyä. Tästä tuli sitten tyypin kutsumanimikin, eli Tinis. Hännän alta löytyi selkeä rauhasrivi, eli Tinis vahvistui pojaksi.
Kun oltiin sitten pakattu tyyppi boksiin, käyty läpi kaikki mitä tyypistä tiedetään ja vähän muita kuulumisia, allekirjoitettu paperit, sekä suoritettu rapsuvero muutamille karvaisemmille huomiota vaatineille tyypeille, kotimatka saattoi alkaa. Kotona tyyppi sai melkein heti evästä myös uuteen terraarioonsa, ja muutosta ja terraarion vaihtumisesta huolimatta ruoka maistui heti. Joten eiköhän tästä ihan hyvä tule.
Tervetuloa kotiin Tinis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti