Frettien halloweennäyttely

Lokakuun tapahtumaputki sai eilen jatkoa, kun suuntasimme vuorostaan frettien kanssa halloween näyttelyyn. Freteistäkin mukana olivat kaikki viisi, vaikka välillä mietin mummon jättämistä eläkkeelle, enimmäkseen tosin siksi että selviäisin itse yksien aitauskamojen roudaamisella. Mummo kun on sen verran rutinoitunut reissunäätä, ettei hän ole mukana olosta moksiskaan. Eilenkin näyttelystä kotiuduttaessa siinä missä junnut menivät suorinta tietä nukkumaan, mummolla oli liian kiire molempien kerrosten tupatarkastuksen kanssa.  

Meidän näyttelytukikohta

Tällä kertaa mummon kevytaitaus ei ollut tosin niin merkittävä lisä kuormassa, sillä roudasin mukana myös koko meidän halloweenkoriste kavalkadin. Hallituskeskustelussa kun oli ennen näyttelyä heitetty idea halloween-kuvauspisteen toteuttamisessa näyttelypaikalla, ja lupasin ottaa siitä kopin. Kohta kolmekymmentävuotisen näyttelyharrastuksen aikana kun en ole onnistunut löytämään itsestäni kipinää opetella tekemään esimerkiksi luokkajakoja ja näyttelyluetteloita, mutta kuvauspisteen pystyttämistä on tullut omien kanssa treenattua milloin milläkin teemalla, vaikkakin viime vuosina vähän laiskemmin. 

Väsynyt pieni kriminaali

Päällimmäisenä fiiliksenä frettinäyttelystä jäi kyllä se, että frettinäyttelyt ovat minulle aivan liian vaarallisia paikkoja. Minun on paljon helpompi pitää pentukuumeeni kurissa silloin kun olen vain omien frettien kanssa. Mutta näyttelyissä missä näkee myös muiden frettejä, pääsee sylittelemään tämän vuoden pentuja ja kuuntelemaan ensivuoden jalostussuunnitelmista se kuume nousee aina. Minä kun olen ollut aina hyvä tekemään järkisuunnitelmia, mutta erittäin huono pitämään niitä. Onneksi sentään Millalla ei ole ensivuonna suunnitelmissa käyttää minun tämän hetkistä isointa oman laumani ulkopuolista fretti-ihastusta eli Helmiä kasvatukseen. Sillä vietin eilenkin taas ison osan näyttelystä katsellen Helmin touhottamista ja sylitellen Helmiä. Helmi kun on juuri sellainen minun tyyliseni fretti: kiltti, mutta koko ajan menossa oleva siro Duracell (tosin se "kiltteys" ei kuulemma aina ulotu kodin irtaimistoon silloin kun Helmillä on jokin projekti käynnissä...). Jussi katseli välillä hyvin huolestuneena sitä, mihin katseeni hyvin usein hakeutui, mitä vielä huomattavasti helpotti se, että saimme Millan lauman ihan meidän viereemme näyttelyssä. 

Ihastukseni Helmi

Eilisessä näyttelyssä oli kymmenen luokkaa. Freteillä näyttelyluokat jaetaan pääosin iän ja sukupuolen mukaan, joskus myös värin, mikäli saman ikäisiä ja samaa sukupuolta olevia eläimiä on erittäin paljon. Yhden tuomarin näyttelyissä arvostelu etenee vanhimmista nuorimpiin. Meidän tytöt olivat luokissa yksi, kolme ja kolme nuorinta luokassa viisi. Eli nyt kun meidän junnulauman tyypitkään eivät oikeasti ole enää mitään junioreita, kaikki meidän tyypit oli arvosteltu jo ennen lounastauon alkamista. En silti osaa vieläkään poistua näyttelypaikalta muualle syömään, vaikka nytkään ei olisi ollut paluun kanssa samalla tavalla kiire kuin silloin, kun laumassa on ollut enemmän ikähajontaa ja omia tyyppejä suunnilleen joka toisessa luokassa. Onneksi Jussi osaa, ja tuo minulle sitten aina palatessaan evästä. 

Näyttelypaikkaa

 

Näyttelypäivä meni kaikkiaan varsin mukavasti, vaikkakin vähän väsyneissä tunnelmissa. Meillä oli lähtö kotoa klo 6.30, eli herätys oli ihan liian aikaisin. Mutta oli ihana nähdä, että mukana näyttelyssä oli myös uusia harrastajia fretteineen, sekä freteistä kiinnostuneita tutustumassa lajiin, ja joita nähdään toivottavasti viimeistään vuoden päästä näyttelyissä omine fretteineen. Vanhoja tuttuja on toki myös aina mukava nähdä. Niitä, joiden on vaikea mieltää Nutellaa mummoksi, sillä "vastahan se tuli" silloin reilu seitsemän vuotta sitten. 

Näyttelypaikalle pystytetty kuvauspiste

Toisin kuin rotilla, joilla arvostelulomakkeet jätetään boksien päälle heti kun rotat on arvosteltu, freteillä arvostelulomakkeet saadaan vasta ihan lopuksi palkintojen jaon jälkeen. Eli frettien kanssa ei päästä vielä kesken päivää katselemaan pisteitä ja vertailemaan arvosteluja. Ekan vinkin siitä, miten omat näädät ovat ehkä pärjäämässä saa usein siinä, ketä pyydetään uudestaan katsottavaksi re-calleissa. Meiltä eilen re-calleihin lähtivät Sera ja Hattara. Heistä Sera olikin sitten luokkansa ensimmäinen sekä paras mustasoopeli, ja Hattara valittiin parhaaksi albiinoksi. Värien parhaat saivat taas samanlaiset lasimaalaukset, mitä on ollut joissain aiemmissa näyttelyissä, mistä Nutella sai itselleen suklaan värisen sellaisen. Nyt meillä on sitten kasassa jo suklaa, mustasoopeli ja albiino lasifretti. Jussi kiirehtikin heti ottamaan lasityöt laukkuunsa turvaan, että ne eivät vahingossakaan säry autoa pakatessa.    

Nutella

Hattara

Notte

Sera

Mymski