Operaatio kesäfrettihuone etenee

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Jussilla on käynnissä tenttiinluku, joten minun piti keksiä itselleni omaa puuhaa. Jatkoin siis operaatio frettihuonetta, joka on jäänyt vähän roikkumaan. Parvekkeella kun on paljon tavaraa jota ei viitsi siirtää suoraan kellarivarastoon, kuten iso kasa pesua ja läpikäyntiä odottavia muovilaatikoita. Joten homma lähti käyntiin inventaariolla: kävin läpi kaikki yhdeltä lopettaneelta käärmekasvattajalta tulleet smarttilaatikot ja boksit, että onko kaikkien kannet tallella ja missä kunnossa boksit ovat. Pari huonokuntoisinta lähti heti poistoon ja muut lajittelin koon mukaan odottamaan pesua. Samalla yhdistin kaikki parvekkeelta löytyneet viriketavarat ja faunaboksit kanssa pesujonoon.

Ennen pesuhommiin siirtymistä keräsin keskelle parveketta levitetyt liuskekivet yhteen ämpäriin,
Parveke tyhjenee
joka oli kanssa löytynyt tavaroiden joukosta. Siinä kiviä siirtäessä huomasin kivipinon pohjalle valuneen paljon pienen pieniä liuskekiven kappaleita, jotka keräsin erilliseen rasiaan odottamaan omia nukkekotiaskarteluita.

Koska bokseja oli varsin paljon verrattuna kylppärin kokoon, päätin ottaa tämän päivän projektiksi virikkeet, faunaboksit ja keskikokoiset smartit, niin että niitä mahtui levittämään vähän kuivumaankin. Niidenkin pesuun upposi jo hyvä tovi, ja parvekkeelle jäivät vielä isot ja pienet smarttilaatikot. Isoista kyllä jo puhuttiin Jussin kanssa, että ne voisi heittää johonkin herppiryhmään edelleen lahjoitettaviksi, koska ne ovat turhan matalia kokoonsa nähden monelle Jussin suunnittelemalle lajille. Niin kellarikomeroon siirrettäksi jäisivät sitten nuo keskikokoiset ja pienet.

Tämänpäiväisen jälkeen parvekkeelle jäi smarttien lisäksi vielä muutamia pieniä lasiterraarioita, muutama kylmälaukku ja joitain turvesäkkejä ja pahvilaatikoita, joten urakkaa riittää vielä jonkin verran, ennenkuin pääsee psemään parveketta ja miettimään paremmin sen sisustusta. Mutta nyt homma on ainakin aloitettu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI