Lauantain frettinäyttelykuulumisetkin ovat jääneet postaamatta, kun pääni jumittaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tekemässäni mokassa. Tein jotakin, jota en ole tehnyt varmaan viiteentoistavuoteen, ja annoin Erikalle tauon vauvanhoitohommista ja päästin sen isoon häkkiin touhuilemaan muun lauman kanssa. Yleensä pidän mamman ja muksut kokonaan erossa päälaumasta kunnes kaikki ei kotiinjäävät minit ovat lähteneet maailmalle. Tämä on ehkä vähän tylsää mammalle, mutta turvallista, ja kyseessä on kuitenkin varsin lyhyt ajanjakso mammarotan elämässä.
Niinhän siinä sitten kävi, että häkissä tuli jotain pientä piippailua, ja päätin keskeyttää mamman aikuistenajan. Ja vaikka olimme olleet koko ajan ihan vieressä, eikä häkissä näyttänyt olevan mitään isompia vääntöjä, tippumisia tai mitään, jotain oli silti selvästi ehtinyt sattua, sillä hetkeä myöhemmin huomasimme että Erika ontuu toista takajalkaansa.
 |
| Wanda tuli emonsa seuraksi aamupähkinälle (ja alkaa näyttää aika vahvasti siltä, että Wandasta tulee naku) |
Koska ontuminen ei ollut mennyt ohi aamuun mennessä, Erikalle aloitettiin kipulääke, kun oli ensin selvitelty eri kipulääkevaihtoehtojen sopivuutta imettävälle naaraalle. Ja koska tunnen ihan vietävää syyllisyyttä tekemästäni virhearviosta, tämä asia on saanut minut jotenkin kokonaan jumiin. Ikäänkuin sitä ei osaisi oikein edes hengittää ennenkuin Erika on taas normaali. Eläinlääkärikin kyllä varoitteli, että vaikka kyseessä olisi vain lihasrevähdys, sen täydellinen paraneminen ottaa aikansa.
Erikalla on sikäli kaikki hyvin, että vaikka hän ei vieläkään tahdo kunnolla varata painoa jalalle kävellessään, hän on koko ajan antanut koskea jalkaan, syönyt hyvällä ruokahalulla, tullut heti hakemaan herkkuja ja hoitanut hyvin mininsä. Erika myös käyttää jalkaa koko ajan enenevissä määrin, ja on jo käyttänyt sitä muunmuassa peseytymiseen.
Erikan ontumisen ohella koen morkkista siitä, että koska Erikan pitää nyt lepuuttaa jalkaansa, emo ja minit ovat toistaiseksi kaikki minidunassa, vaikka muksut ovat juuri siinä iässä, että heitä voisi jo pikkuhiljaa alkaa opastaa kiipeilyn saloihin erilaisten kiipeilyvirikkeiden myötä. Mutta jos sitä viimeistään parin päivän päästä uskaltaisi taas siirtää koko jengin poikashäkkiin ja alkaa hyvitellä tätä takapakkia.
Mutta tässäkään mielialaan ei varmasti auta se, että mieli on valmiiksi mustelmilla Petterin ja Naavan kuolemista ja Nutellan ja Ainon sairastumisista. Sillä erotuksella tosin, että tämä Erikan tapaus olisi ollut vältettävissä, jos olisin toiminut siten kuten normaalisti toimin. Nyt pitäisi kuitenkin koittaa oman pään seinään hakkaamisen sijaan keskittyä noiden muksujen sosiaalistamiseen, ja ottaa Erikasta mallia siinä, että minit ovat nyt etusijalla ja kyllä Erika tuosta varmasti toipuu.
