Mustin terraarioprojekti aloitettu

tiistai 4. maaliskuuta 2025

Tämän piti olla jo syksyn projekti, mutta talvi hävisi välistä taas vähän varkain. Mutta nyt operaatio kylmähuoneesta Mustin huoneeksi on vihdoinkin kunnolla startattu. Ensimmäisessä vaiheessa Jussi liimasi paikoilleen seiniin hankitut Finnfoam levyt, jotka toimivat paitsi eristeenä, myös pohjana, jonka päälle muita juttuja lähdetään kiinnittämään. Seuraavaksi olisi vuorossa, että Finnfoam levyn paloista lähdetään tekemään joitain pinnanmuotoja, jonka jälkeen levyt peitetään lasikuituverkolla ja lähdetään rappaamaan. 

Levyjen liimaus käynnissä
 

Tämä on ensimmäinen tämän mittaluokan terraarioprojekti meidän taloudessa, minkä takia joudumme opettelemaan ihan uusia materiaaleja ja työtapoja. Lattia-pintaa huoneessa on kuutisen neliömetriä, ja seinäalaa siten yli parikymmentä neliötä, joten Elastopurilla päällystetty polyuretaanitausta, joita on harrastettu pienemmissä terraariossa, ei tullut oikein kyseeseen sen enempää ajankäytöllisistä kuin kustannussyistä. Saimme kuitenkin Tropicalssin Tinolta käyttöömme muutamia apuvälineitä, joita voimme sitten testailla laastin kuviointiin, sitten kun pääsemme projektissa sinne asti. Tropicalssista on muutenkin käyty hakemassa tähän projektiin vinkkejä ja apuja, sillä Tinolla on kokemusta tällaisista isommistakin terraarioista. 

Rappauslaastia tuli alkajaisiksi hankittua kymmenen säkillistä, joten voi olla, että sitä joudutaan vielä täydentämään. Laastia kun on myös tarkoitus käyttää pinnanmuotojen rakentamiseen, joten sitä tarvitaan reilumpi kerros. Projektia ei kuitenkaan saada vedettyä läpi ihan yhdeltä istumalta, joten aikaa täydennyksiin on kuitenkin vielä projektin edetessä. Sillä emme ole vielä kiirehtineet ovenkaan tilaamisen kanssa, vaikka sekin olisi toki hyvä hoitaa piakkoin. 

Kylmähuoneen tuleva asukas kylvyssä

Autotallissa on myös yksi pienempi terraario, joka odottaa sellaista perinteisempää taustaa. Sekin pitäisi kantaa sieltä sisälle, että pääsisi työstämään sitä tämän isomman projektin lomassa. Vaikka nämä projektit keskittyvätkin vuoden teeman mukaisesti pääosin olemassa olevien lemmikkien elintiloihin, ollaan matelijahuoneessa varautumassa myös yhden uuden tulokkaan tuloon, kun haemme ensiviikolla meidän jengiimme yhden Herpille Koti -rinki tyypin lisää, ja tällä kertaa pysyvästi meille. Aiemmin tänä vuonna meille kun tuli jo muutamia HeKon sijaiskotilaisia, joiden kohdalla olemme toistaiseksi onnistuneet olemaan ilmoittamatta niiden jäävän meille. Siitä huolimatta olemme onnistuneet jo nimeämään toisen sijaiskotilaisista, mikä osaltaan vahvistaa sitä, että me emme todellakaan tule ikinä lähtemään sijaiskotitouhuun kissojen kanssa, tai ei ainakaan ennen, kuin kissalaumassa olisi oikeasti tilaa ja resursseja mahdollisille foster failureille. 

Tällä viikolla olisi edessä myös Naavan ja Tähden miehelään lähtö, joten pidetään kaikki peukut pystyssä, että maalis-huhtikuun vaihteessa meillä sitten vihdoinkin piippaisi pesässä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI