Positiivisuus joutui koetukselle heti vuoden ensimmäisellä viikolla, kun Löllön korvatulehdus uusi taas. Tämä oli nyt kolmas kerta elokuun jälkeen, ja Löllöä hoitanut eläinlääkäri suositteli jo viimeksi, että jos näistä tulee toistuva ongelma, korva voisi olla hyvä tähystää, että ongelman syy saataisiin toivottavasti tarkemmin selville. Kuitenkin kun huomasimme Löllön raapineen korvansa taas verille olisin halunnut vain tunkea pääni pensaaseen, itkeä tai hakata päätäni seinään. Että en oikeasti ala, ettei tätä vuotta ehditty elää edes viikkoa ennenkuin joku on taas akuutimmin kipeänä. Keskusteltuani Löllöä hoitaneen eläinlääkärin kanssa päädyimme kuitenkin siihen, että ensiapuna aloitettiin sama paikallishoito kuin aiemmilla kerroilla, eli korvapuhdiste, kortisoni korvaan ja Vetramil rikkirevittyyn korvantakuseen. Ja hengiteltyäni jonkin aikaa asian tiimoilta, päädyimme myös siihen, että Jussi varasi Löllölle ajan korvantähystykseen ja keskustelee sitten sen jälkeen tähystäneen eläinlääkärin kanssa jatkosta. Korvan tähystäminen kun ei kuitenkaan onnistu minun työpaikallani, niin totesimme että minun tämänhetkisillä stressitasoillani mitä tulee näihin jatkuviin eläinten sairasteluihin Jussi on tässä tilanteessa objektiisempi tekemään pidemmän tähtäimen hoitosuunnitelmia. Löllön tähystysaika on 22.1., eli siihen on vielä hetki. Onneksi paikallishoito on kuitenkin alkanut vaikuttaa jo nyt, ja Löllö on taas lopettanut korvan raapimisen.
 |
| Tässä taas mentiin |
Yleensä minä suunnittelen enemmän meidän eläinten hoitolinjauksia, sillä iso osa meidän jengistä hoidetaan minun työpaikallani, jolloin on luonnollisesti helpompaa, että minä hoidan eläinlääkärireissut ja keskustelen asiat läpi eläinlääkärin kanssa. Toki hoitovaihtoehdoista tulee myös aina keskusteltua yhdessä Jussin kanssa. Mutta etenkin nyt kun varmistui, että saadaan toisellakin klinikalla tuttu lääkäri hoitamaan Löllöä, totesin että tällä kertaa minun ei tarvitse olla käynnillä mukana, vaan voin luottaa siihen, että Jussi juttelee vaihtoehdot Sarin kanssa läpi. Tämä etenkin sen jälkeen, kun pääni lähdettyä laukalle, ehdin käydä läpi jo senkin skenaarion, että tämä korvatulehduskierre on samantyylinen kuin Mintulla epäilty Solensian haittavaikutus, joka oli yhtenä tekijänä Mintun lopetuspäätöksessä (Mintulle ei olisi pystynyt aloittamaan samalla tavalla loppuelämän päivittäistä lääkitystä kuin meidän kolmelle muulle kroonikolle). Kuitenkin nyt jo kaksi eläinlääkäriä joiden kanssa olen asiasta keskustellut on ollut yhtä mieltä siitä, että vaikka Solensian yleisiin haittavaikutuksiin kuuluvat kutina ja iho-oireet, Löllöllä ongelma rajautuu niin spesifisti vasempaan korvaan, että on erittäin epätodennäköistä että tämä liittyisi mitenkään Solensiaan ja vaikuttaisi siten mahdollisuuksiin hoitaa Löllön nivelrikkoa jatkossa.
Löllön korvan aiheuttaman uudesti akutisoituneen kroonistuneen stressireaktioni ohella minua alkoi hiukan vaivata se, että en onnistunut bongaamaan kummaltakaan meidän kääpiörottaneideistä selkeää kiimaa. Itse kun olen tosiaan ollut viimeksi treffivahtina silloin kun kasvatin vielä itse tavallisia kesyrottia, ja monella silloisella rotallani oli todella selkeät kiimat. Ja nyt tuntui menevän ilta toisensa jälkeen ilman mitään. Saijan kanssa kun oli alkuun puhuttu, että yhdistetään pariskunnat joka ilta joksikin aikaa, ja jätetään samaan häkkiin yöksi, sitten kun on kiima. Lopulta päädyimme sitten siihen, että yhdistämme kummatkin pariskunnat joka yöksi yhteen siltä varalta että neitien kiimat ajoittuisivat illan sijaan aamuyölle tai aamulle. Rotilla kun on kiima usein, mutta lyhyen aikaa kerrallaan. Sain myös viritetty toiseen häkeistä liikettä tallentavan valvontakameran, sillä minua alkoi todenteolla vaivata, kun en ollut puolentoistaviikkoon bongannut mitään varmaa merkkiä hommien etenemisestä.
 |
| Vihdoin alkoi näyttää lupaavalta <3 |
Toissayönä neljän ja viiden välillä alkoi sitten selvästi tapahtua, ja Marvel pääsi vihdoin pukille. Joten nyt pidetään kaikki peukut, että kuun vaihteessa pesässä piippaisi. Viime yöstä alkaen kamera tuli sitten vaihdettua Naavan ja Milon häkkiin, jotta nähdään tuleeko Naavalle vielä kiimoja. Jos lähiöinä ei näy mitään, niin sitten on kohtalaiset mahdollisuudet, että Naava olisi jo tiine, jolloin pesässä saattaisi piipata jo vähän aiemmin kuun loppupuolella.
Joten ehkä en luovuta ihan vielä tämän vuoden suhteen. Mutta selvästi minun pitää opetella tämän vuoden aikana hengittelemään rauhallisemmin, ja opetella hyväksymään se, että minun on turha edes mielenperukoilla odottaa sitä päivää, että kaikki meidän eläimemme olisivat terveitä. Siihen kun voi oikeasti mennä vuosia, ja on enemmän kuin todennäköistä, että sitä päivää emme tule näkemään nykyisen kokoonpanon kanssa. Eli mitä nopeammin opin oikeasti elämään sen kanssa, että tietyt sairaudet nyt vain ovat osa meidän arkea, sen paremmat mahdollisuudet minulla on saada omat stressitasoni edes semisiedettävälle tasolle lähitulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti