Eilen illalla tuli taas juteltua Jussin kanssa tästä meidän populaatiosta. Sillä populaatiohan tuo terrallinen luguja on, enkä voi rehellisesti sanoa, että pystyisimme takaamaan niille sen enempää yksilöllistä hoivaa kuin ne ihmiset, joilla pyörii pihapiirissään kissapopulaatioita. Me emme kykene tunnistamaan surugekkojamme yksilötasolla, emme tiedä niiden lukumäärää ja niitä on todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin luulemme. Niitä on päässyt joskus karkuun terraariosta, ja vaikka osa karkureista on saatu kiinni, niitä elää luultavasti myös vapaana matelijahuoneessa. Koska koko matelijahuoneessa on muuta asuntoa korkeampi ilmankosteus ja lämpötila, ja sielä on kymmenittäin bioaktiivisia terraarioita ja lukuisia hyönteisviljelmiä, luguilla on täydet edellytykset elää sielä terraarion ulkopuolellakin. Näistä syistä luguihin tulee monessa suhteessa suhtauduttua enemmän samaan tapaan kuin vaikkapa siiroihin enemmän kuin talouden muihin liskoihin. Toki luguja selkärankaisina koskee osin eri lait kuin selkärangattomia, mutta meillä ne eivät ole esimerkiksi sen enempää ruokaeläinkäytössä kuin vaikkapa rubber ducky -siiratkaan (lugujahan käytetään paljon myös ruokaeläiminä liskoja syöville lajeille juuri niiden tehokkaan lisääntymisen vuoksi).
Jussi on meistä se, joka ensimmäisenä alkoi katua, että tuli ikinä tuoneeksi nuo liskot meille. Minä harasin pitkään vastaan, sillä kuten sanottua, nuo ovat olleet pitkään ihan minun lempparityyppejäni. Nykyään olemme jo enemmän samalla viivalla asiassa, mutta sille ei ole ainakaan toistaiseksi tullut tehtyä mitään, sillä a) eiliseen asti olimme melko varmoja, ettei meillä välttämättä enää ole luguja, ja b) kissapopulaatioiden purusta tutut keinot eivät oikein toimi tämän lajin kanssa. Populaatiota kun olisi varsin hankala rajoittaa muuten, kuin joko hävittämällä kaikki liskot, tai muuttamalla ne niin pelkistettyyn terraarioon, että kaikki munat saisi varmuudella hävitettyä. Ja kun miettii kuinka ison osan ajastaan lugut viettävät kasvillisuuden ja muun sisustuksen suojissa erittäin riisuttu ja pelkistetty terraario näille tuntuisi sekin hyvin epäeettiseltä. Lajin partenogeneettinen lisääntyminen kun tekee sen, ettei edes jokaisen yksilön majoittaminen omaan terraarioonsa rajoittaisi lisääntymistä (mutta estäisi taas lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamisen). En myöskään usko, että näiden kohdalla olisi mahdollista tehdä sterilointeja tai käyttää hormoni-implantteja. Kyseessä ovat kuitenkin aikuisenakin alle kymmensettiseksi jäävä, erittäin pienikokoinen liskolaji.
Tällä erää ollaan siis vaiheessa, että seuraillaan alkaako luguhavaintoja tulla taas lisää, ja populaatio elpyä. Jos näin käy, mietimme asiaa tarkemmin sitten. Ja niin ikävältä kuin ajatus tuntuukin, itsekin alkaa kallistua lajista luopumisen kannalle. Matelijaryhmissä kun näkee, että myös muut tuskailevat näiden kanssa osin samojen haasteiden parissa. Karkureitakin kun lisää jo se, että vastakuoriutuneet poikaset mahtuvat läpi monien terraarioiden johtojen läpivienneistä ja liukulasien väleistä. Eli täysin pakovarmaa terraariota on lähes mahdoton löytää. Meilläkin edellisessä terraariossa yhdeksi pakoreitiksi osoittautui hieman lyhyeksi jäänyt silikonisauma sivun reikäpellin kiinnityksessä. Parisenttinen lisko kun ei vaadi monenkaan millin rakoa.
Eroaahan tuo kuitenkin kissapopulaatiosta sillä, että elävät itselleen luontaisessa ja hyvässä ympäristössä, ja ravintoa yms. resurssia on riittävästi. Eivät ole sairaita ja sisäsiittoisia yksilöitä, joiden populaatio on villiintynyt siksi, että hoitaja ei osaa eikä lopulta jaksa hoitaa eläimiä tarpeeksi ja oikein.
VastaaPoistaHyvän ympäristön vuoksi eivät myöskään ole näkyvillä, kun piilopaikkojakin on vaikka kuinka.
Onhan se silti nurinkurista omistaa katselueläin, jota ei koskaan näy.
Näillä alkaa esiintyä jonkin verran esimerkiksi poikasten häntien napsimista silloin, kun populaatio alkaa kasvaa liian suureksi terraarion kokoon nähden. Siinä kohtaa on sitten aina viimeistään laitettu osa myyntiin. Sisäsiittoisuus ei vaikuta aiheuttavan näille ongelmia, vaikka sama geeniperimä monistuu käytännössä koko ajan.
PoistaEhkä eniten itseä on alkanut stressata tuo, että en oikeasti tiedä, paljonko noita on, ja että onko noita mahdollisesti karussa. Ja vaikka matelijahuoneessa vielä olisikin ok olosuhteet karkureille, ja sieltä tavatut yksilöt on ollut mahdollista palauttaa takaisin terraarioonsa, kerran pikkusiskoni löysi pienen kasaan kuivuneen liskon yläkerran vierashuoneesta. Sen kohdalla ei ole toki poissuljettua, etteikö se olisi voinut olla myös sisiliskon poikanen, kun niitäkin tuossa pihassa pyörii, mutta se etten voi myöskään varmuudella sanoa, etteikö se olisi voinut olla myös karannut lugubris, koska niitä karkureita on bongattu alakerrasta ja liskojen yhteismäärästä ei ole tosiaan mitään tietoa. Kun taas verrokkina, että kun pikkuturkoosigekko Wili onnistui pari kertaa karkaamaan vanhasta terraariostaan, niin sitä istuttiin sitten Jussin kanssa yötä myöten bunkkerissa, kunnes lisko oli kiinni, ja toisen kerran jälkeen terraario meni vaihtoon, kun edellinen tosiaan mahdollisti sen, että lisko pääsi juoksemaan oven saranapuolelta ulos, kun ovea piti auki terraarion kastelua varten. Samaten muiden liskojen tilanne tulee tarkistettua aina, jos niitä ei ole vähään aikaan näkynyt. Luguista taas en edes tiedä, paljonko niitä pitäisi näkyä, ja silloin kun niitä on näkynyt, onko kyseessä samat vai eri yksilöt.
Se on teidän oma Jurassic Park. Luin sen ensin kirjana ja siinä tietokone laski yksi, kaksi... viisi velosiraptoria, kaikki paikalla, kaikki hyvin. Siltä jäi tyystin huomaamatta, että niitä alkoi olla enemmän ja pian vielä enemmän. Elokuvassa se oli toteuttu elokuvamaisemmin, näkyi munankuoria.
PoistaEhkä tällainen laji ei toimi enää nykyajan hyvään harrastustoimintaan. Olosuhteet ovat niin hyvät, että lisääntyminen ylittää lopulta terraarion tarjoamat mahdollisuudet. Kuten itsekin pohdit, ratkaisuna ei kuitenkaan ole elinolojen huonontaminen. Jos liskojen käyttäminen ruokana on ok, paras ratkaisu olisi varmaan käyttää tuota ympäristöä yhdistettynä lemmikki- ja ruokakasvattamona, jossain muualla kuin teillä, kun teillä ei sellaista tarvetta taida olla.
Jonkin verran näitä on tosiaan jo lähtenytkin meiltä tutuille ruokakasvatukseen. Osalla kavereista kun on lajeja, jotka etenkin poikasina syövät paremmin liskoja kuin jyrsijöitä, eikä Suomessa missään myydä liskoja pakasteena samaan tapaan kuin muita ruokaeläimiä. Ruokakasvatukseen myymisessä on ollut kieltämättä se hyvä puoli, ettei ole tarvinnut miettiä sitä, lisääntyvätkö liskot uudessa paikassa ongelmaksi asti, ja mihin ne sieltä sitten leviävät, kun määrä kasvaa liiaksi. Meillä itselläkin on lajeja, jotka periaatteessa voisivat syödä liskoja, mutta ei mitään sellaisia, jotka eivät söisi muuta kuin liskoja. Joten en ole sitten kokenut tarpeelliseksi lähteä opettelemaan, miten nuo eettisimmin lopettaisi ruokakäyttöön. Vaikka yhdessä kohtaa kyllä mietinkin, että jos surugekkojen tarjonta kasvaa liikaa, niin sitten siirtyisi kokonaan elävien myymisestä myymään niitä vain valmiiksi lopetettuina ruuaksi.
Poista