Kun suutarin lapsilla on kengät

tiistai 6. lokakuuta 2020

Riittämättömyys. Se on varmasti yksi yleisimpiä tunteita lemmikinomistajilla. Kun haluaisi tarjota paljon enemmän mihin omat raahkeet kyseisellä hetkellä riittävät, mutta vuorokaudesta loppuvat tunnit ja jaksaminen. Sosiaalinen media on omiaan ruokkimaan tunnetta, sillä sinne kootaan monesti ne lemmikinomistamisen paraatihetket - ja Facebookin yhteisönormit vielä osaltaan ruokkivat ilmiötä, kun tiukka kuvasensuuri ei edes salli kuvia eläinharrastuksen ikävistä puolista. Itse koen yleisellä tasolla onnistuneeni tarjoamaan varsin hyvät puitteet meillä asuville tyypeille, mutta etenkin tänä vuonna on välillä tullut eteen hetkiä, että voimat ovat vähissä ja jaksaminen koetuksella. Siinäkin kun oli nimittäin puolensa, että aiemmin kävin töissä vain tienatakseni rahaa kattamaan harrastukseni kustannukset: vaikka työ vei aikaa ja välillä voimat, se oli pohjimmiltaan sivuseikka: se ei ollut oikeasti tärkeää. Mikäli olisin joutunut esimerkiksi lomautetuksi, kyseessä olisi ollut kassavirtaan vaikuttava käytännönongelma, jolla ei olisi ollut vaikutusta identiteettiini tai arkeni mielekkyytteen - paitsi rahahuolia lukuunottamatta korkeintaan korottavasti. Mikäli kotona jollain laumasta oli kriisi, itseni ei niinikään tarvinnut miettiä, mille olen uskollinen - varastohommissa olin aina korvattavissa, sillä varastolla työskenteli muutenkin paljon kiireapulaisia vuokrafirman kautta.


Nyt kun opiskelen alaa joka kiinnostaa minua aidosti, huomaan välillä, että jaksamista on paljon vaikeampi säännöstellä. Kun haluaisi antaa parhaansa niin luennoilla, työssäoppimisissa kuin vapaa-ajalla, on paljon vaikeampi jakaa rajallisia resursseja, ja joutuu paljon useammin painiskelemaan huonon omatunnon kanssa, kun kokee alisuoriutuneensa jostakin. Tänään oli taas sellainen päivä: olin ensin työssäoppimassa klo 9-17 (päivässä välissä tunnin ruokatauko), jonka myötä myöhästyin 9 minuuttia luennolta, joka alkoi samalla hetkellä kuin työssäoppimiseni päättyi. Vaikka olin etukäteen ilmoittanut, että työssäoppimiseni voi mennä osin päällekkäin iltaluentojeni kanssa, se harmittaa silti, sillä koen olevani itse se joka menettää eniten missatessani luennon alun. Luennon päätyttyä ulkona oli jo ehtinyt pimetä, joten kävin hakemassa kilpikonnille vielä viimeisiä ulkotuoreita taskulampun valossa. Samaan aikaan mielessä pyöri yksi koulutussopimuksessa ollut epäselvyys tuntimäärissä, jonka myötä päädyin hetken jopa harkitsemaan koulu/työviikon venyttämistä kuusipäiväiseksi - mikä ei ehkä olisi paras mahdollinen veto tilanteessa, jossa kroppa on muutenkin niin jumissa uudesta työstä, että päivistä selvitään lihasrelaksanteilla, kipulääkkeillä ja fyssarin ohjeilla. 


Onneksi sain kuitenkin sen sijaan sanottua, että tarvittaessa vaikka venytetään työssäoppimista pidemmäksi, mutta minä tällähetkellä todella tarvitsen viikonloput omalle laumalle - ja koulun etätehtäville. Ei sillä että että se venyttäminenkään juuri tällähetkellä houkuttaisi, kun muutamat selkälihakset muistuttelevat turhan intensiivisesti olemassaolostaan. Vaikka koin päätöksen ainoaksi oikeaksi, samaan aikaan sitä kuitenkin haluaisi olla se joustava työntekijä ja sitoutunut opiskelija, joka panostaa työssäoppimiseen täysillä, eikä koeta venkoilla läpi siitä mistä aita on matalin. Sillä minä todella haluan panostaa opintoihini, enkä venkoilla minimillä läpi - vaikka tälläkin hetkellä yksi iso työ jonka deadline oli jo kuun vaihteessa on yhä alkutekijöissään, mikä hiertää kanssa kivenä kengässä, mutta en vain ole yksinkertaisesti onnistunut löytämään sille tarpeeksi aikaa - tai silloin kun aikaa olisi ollut, vettä on tullut kaatamalla, mikä on kasvion teon kohdalla haaste. 


Oma lauma on itselleni mielettömän rakas ja useimpina päivinä yksi isoista voimavaroistani. Sen myötä minulle on myös kertynyt mielettömästi tietoa ja kokemusta monista pieneläimistä, mitä on jo hieman päässyt hyödyntämään myös opinnoissa. Kuitenkin iso lauma on elämässäni myös ankkuri ja yksi työmaa lisää: koska minulla on kotonanikin viisikymmenpäinen eläinlauma, en voi koskaan antaa jaksamistani millekään muulle sataprosenttisesti - tai en ainakaan ilman viikkojen suunnittelua, jotta Jussi ehtii sopia työkuvionsa sellaisiksi, että hän pystyy tarvittaessa ottamaan kopin koko katraasta. Vaikka kuinka haluaisin olla joustava ja olla miettimättä päivien ja työmatkojen pituuksia, minun on aina otettava huomioon myös oma laumani, ja se että sen hoito ei kärsi siitä, että opiskelen eläintenhoitajaksi. Minulta ei tämän lauman kanssa vain onnistu se, että muuttaisin harjoittelupaikan perässä hetkeksi pois Turusta tai majoittuisin päivystyskämpällä koululla, sillä useimmissa tapauksissa se vaatisi sen, että saisin tänne ainakin osaksi aikaa eläintenhoitajan Jussin avuksi. 

Vaikka tämä aiheuttaa välillä haasteita ja riittämättömyydentunteita, olen kuitenkin samalla myös ylpeä, että suutarin lapsilla on kengät: että useimpina päivinä voin kokea hoitaneeni omatkin eläimeni niin, ettei minun tarvitse hävetä, ja että voisin ylpeänä esitellä niiden oloja myös opiskelutovereilleni, opettajilleni ja tuleville kollegoilleni. Sillä vaikka väsymys ja voimattomuus välillä koetteleekin, koen myös että minulle on ensimmäistä kertaa kehittymässä ammattiylpeys: olen opiskelemassa jotain, joka on myös osa omaa identiteettiäni, eikä vain jotain, jota teen saadakseni rahaa.


Tätäkin kirjoittaessa kello on silti 21.20, ja valtaosa oman lauman hoitotoimenpiteistä on vielä tekemättä. Silti sitä luennon jälkeen vain lässähti mieluummin hetkeksi koneelle purkamaan päätään ennekuin aloittaa iltakierroksen omien parissa. Mutta onneksi tässä on silti vielä aikaa sekä siihen, että jopa riittävän pitkiin yöuniin sen jälkeen, kun huomennakin päivä alkaa vasta yhdeksältä. 

2 kommenttia:

  1. Olenkin jo jonkin aikaa tuuminut että sinulla on liian monta palikkaa, jotka vaan jatkuvat. Vaikka ovatkin mieluisia. Pitempi aikainen jaksamisen yrittäminen ei ole hyväksi. Joten toivottavasti saat jonkun pidemmän lepotauon tavalla tai toisella ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman lisähaasteen tähän kuvioon tuo kieltämättä sekin, että Jussihan on nyt painanut muuton jälkeen kuusipäiväistä viikkoa, että on saanut pari ”vapaata” pidempää viikonloppua, että on päässyt osallistumaan ammatilliseen koulutukseen Helsinkiin, mikä on tietty kanssa vaikuttanut siihen, miten eläintenhoito ja kotityöt ovat jakautuneet.

      Mutta tämän työssäoppimisen jälkeen olisi kyllä ottaa ainakin pari viikkoa vähän kevyemmin, ja koittaa saada Jussikin hölläämään vähän.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI