Kuluseuranta 2019: tammikuu

lauantai 2. helmikuuta 2019

Tammikuussa keskityttiin kulupuolella aika perusjuttuihin: ruokaan, hygieniaan ja vuodenvaihteen kunniaksi jäsenmaksuihin. Pakastinta täydennettiin noin kolmellakymmenellä kilolla Koirien Liharingistä, loppuneen siivoussuihkeen tilalle hankittiin täysi kanisteri ja varmistettiin että tänäkin vuonna pääsee nauttimaan parin suomalaisen frettiyhdistyksen jäseneduista. Pissa-alustojen kohdalla varastot vielä riittivät, joten niitä ei tarvinnut täydentää (minä niin toivon, että Verkkokauppa.com joskus uusii pissa-alusta tarjouksensa).

Huisku, Mitella ja Justiina ihmettelevät, miksei tammikuussa tilattu lisää lohitahnaa.
Sortumisia kyllä meinasi tulla, etenkin kun eksyin taas katselemaan Emeliinan myytäviä valjaita, mutta ehkä tänä vuonna pyrin siihen, että meidän seuraava prinsessa saa syntyä ennenkuin kuin hankin sille valjaat. Etenkin kun suunnittelen laumalle vähän isompaa syntymäpäivälahjaa, johon säästäminen on nyt käynnissä. Itsyn kohdalla on nyt vähän seurannassa, mahtaako sekin olla aloittelemassa kiimaa, ja jos niin, voi nyt helmikuussa tulla tarve varata lantitusaikaa. Helmikuussa pitäisi myös saapua pari pakastetilausta (kokonaisia ruokaeläimiä + kania), joten jo tässä kohtaa voi ennakoida, että helmikuu tulee olemaan tammikuuta kalliimpi.

Tammikuu

Ruuat & namit:
lampaan sydämet 5kpl 6,12€
kalkkunamassa 10kg 35,00€
kalkkunan kaulat 7,5kg 19,50€
kanan koipi-reisiliha 10kg 35,00€

Eläinlääkäri & lääkintä: -

Tarpeelliset tarvikkeet:
Simple Solution -siivoussuihke 4l 29,99€

Lelut, pedit & muu ekstra: -

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Pk-frettien jäsenmaksu 15,00€
Tampereen Seudun frettien jäsenmaksu 15,00€

Lemmikkien hankinta: -


YHT.155,61€

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI