Rose's Gamora "Nutella"

torstai 14. kesäkuuta 2018

Kai sen nyt uskaltaa jo laittaa kuvan ja nimen kera julki, että meille on tulossa seitsemäs prinsessa. Puolipitkäkarvainen suklaa naaras Rose's Gamora Englannista. Kutsumanimeksi neidille on tulossa Jussin valitsemana Nutella. Sarianna laittoi pennusta eilen varausmaksun menemään, ja sen myötä asia alkaa olla lukittu. Nutella tulee olemaan meidän ensimmäinen sijoitusfretti, ja toiveissa olisi että tytöstä kasvaisi Sotatanssin-frettilän ensimmäinen jalostusnaaras. Tytön mukana itsellekin on siis tulossa vähän uusia tuulia frettiharrastukseen, kun tähän asti kaikki tytöt ovat olleet puhtaasti lemmikkinä. Nyt Nutellan myötä kasvatusjututkin tulevat sitten astetta lähemmäs omaakin harrastusta.

Rose's Gamora "Nutella" Kuva: Lucy Emma Rose
Vaikka asian uskaltaakin nyt jo julkistaa, odotus ei silti ole läheskään vielä ohi. Samoin kuin Mandy viime vuonna, Nutellan kasvattaja Lucy Emma Rose on myös ilmoittanut pennun lähtevän Englannista vasta 15 viikkoisena saatuaan rabiesrokotteen ja sen varoajan kuluttua umpeen. Niinpä pennun tuloa saadaan odottaa vielä elokuun lopulle neidin syntymäpäivän ollessa 11.5. Olin jo ehtinyt vähän innostua, että saisimme tytön jo heinäkuun alussa, mutta sitähän sanotaan että hyvää kannattaa odottaa... Sekin on vielä vähän auki, kenen matkassa tyttö Suomeen matkustaa, mutta alustavasti olen koittanut houkutella Jussia kanssani pienelle Englannin matkalle. Se ei toki olisi se itselle helpoin vaihtoehto, mutta olisihan se ihan mielenkiintoista päästä tapaamaan tytön kasvattaja ja näkemään hänen eläintilansa ja Nutellan vanhemmat.

Neidillä on ikää kuvissa 4 viikkoa ja 2 päivää. Kuva: Lucy Emma Rose
Lucy on luvannut täyttää odotusaikaa kuvilla ja videoilla pennusta, ja itse on uteliaana jo hieman vertaillut Nutellan pentukuvia muihin tietämiini pentueisiin, etenkin sellaisiin joista vähän tietää miltä kuvien pennut näyttävät aikuisina. Ja ainakin sen perusteella mitä kuvista tällä hetkellä näkee, meidän tuleva tyttö voi olla Huiskuakin tummempi väriltään. Ja Jussin iloksi kyseessä on kasvattajan mukaan superrauhallinen pentue. Mikä on varmasti ihan hyvä, sillä voi olla, että jos meille tulee vielä albiinoprinsessakin se ei ole. 

Pieni suklaanäätä. Kuva: Lucy Emma Rose

4 kommenttia:

  1. Apua mikä ihanuus ja niin sopiva nimi pienellä!♥
    Äkkiä se on taas elokuu!

    https://tassutelllen.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ainakin joo oikeasti konkreettinen ajankohta mitä odottaa, sen epämääräisemmän jos tulee kantavaksi/jos syntyy sopiva pentu/jos kaikki menee hyvin sijaan, eli siinä suhteessa tämän neidin osalta se pahin odotuksen tuska on takanapäin :D Ei sillä ettei ne viimeiset viikot ennenkuin neiti saadaan kotiin todennäköisesti ole nekin sit aika pahoja.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nutella on <3 Eilen tuli taas neidistä uusia kuvia, ja nyt tytyllä on silmätkin jo auki <3

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI