Frettien virtuaalinäyttely

torstai 30. marraskuuta 2017

Meillä jäi marraskuun osalta PreWinter-frettinäyttely väliin, mutta täysin näyttelyttä ei tämäkään kuu mennyt. Kasperi ja Heli kun laittoivat järjestäen frettien virtuaalinäyttelyn. Meiltä näyttelyyn osallistuivat Esteri, Itsy, Mitella, Huisku ja Lysti. Snurren kohdalla mietin ilmoittamista liian pitkään, ja sitten unohdin ilmota sen ajoissa.

Lauman kisakuvat napattiin yhdessä Jussin kanssa ennenkuin hänellä tuli lähtö Vaasaan hajautukseen. Sen myötä päädyimme jättämään joululuokkaan osallistumisen väliin, sillä vaikka siinä kohtaa meillä oli jo suunnitteilla frettien joulukuvaus, emme saaneet sitä mitenkään mahtumaan samaan viikonloppuun. Tällä hetkellä valoisa aika päivästä kun alkaa olla jo niin harmillisen lyhyt. Monella meidän näädistä mahdollisia kisaluokkia olisi ollut useampi, mutta kun kunkin sai ilmoittaa vain yhteen, päädyimme lopulta seuraaviin luokkiin: Esteri veteraani, Itsy soopelit & mustasoopelit, Mitella kuviollinen, Huisku pastellit & suklaat ja Lysti juniori. 

Näyttelyn arvostelut ja tulokset tulivat toissapäivänä. Tälläkertaa meidän jengistä parhaiten pärjäsivät Mitella ja Lysti, mutta kaikki saivat niin kivat arvostelut, että haluan jakaa nekin kokonaisuudessaan. Mitella sijoittui näyttelyssä parhaaksi kuviolliseksi (ja ainoaksi, mutta ei se ole niin tarkkaa...) ja Lysti oli paras juniori. Homman kruunasi vielä se, että Lystin sisko oli junioriluokassa toisena.


Huisku

6th in class: PS3 Gaia vom Spreewald om. Susanna Hoffrén
Angora chocolate female, lovely feminine expression, very pointy and narrow head, big round ears, would like to see stronger structure, little bit long in body, can't see tail on the photos, stunning colour, fur condition looks fine, long nails.


Lysti

1st in class: JUN5 ACH's Phenomenal Delusion om. Susanna Hoffrén
Sable junior female, sweet expression, I like her face alot, beautiful mask, great nose colour, nice head, big ears, enough strong structure but she is too long in body, warm undercolour with some yellow shades, fur condition looks very good, long nails.



Itsy

6th in class: SM6 Raggarillerns Itsy Bitsy om. Susanna Hoffrén
Black sable female, she looks very tired, little bit pointy head, big ears, enough strong, body length feels fine, soft on the belly, outstanding colour, yellow under colour, excellent fur quality.


Mitella

1st in class & best mitt: K1 Bella om. Susanna Hoffrén
Mitt female, feminine expression, mask is too light, beautiful head, big ears, enough strong, too long in body, little bit big in size, bit soft on the belly, uneven colour, yellow undercolour, mitts looks fine, excellent fur condition.


Esteri
3rd in class: VET2 Esteri om. Susanna Hoffrén
Veteran female, too masculine expression, lovely head, very big round shaped ears, strong structure, bit soft on the belly, little bit long in body, yellow undertone all over the body, excellent fur condition, long nails.


Seuraavaa kertaa ajatellen tästä opittiin ainakin se, että virtuaalinäyttelyynkin kannattaa leikata kynnet, ja että kuville voi sokeutua todella helposti. Mie en oikeasti edes tajunnut ennen arvostelujen lukemista, että Huiskun häntä ei tosiaan näy missään kuvassa. Se on silti ihan tallella.


2 kommenttia:

  1. Hih, nyt miekin pääsin näätänäyttelyyn, kiitos vaan :)
    Siehän voisit pitää Snurrelle ihan oman näyttelyn blogissa, mie voin olla tuomarina.
    IlonaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me itseasiassa otettiin Snurrestakin tuolloin samanlaiset kuvat, eli tähän ideaan on ehkä pakko tarttua, ja laittaa blogissa pystyyn oma Snurre-luokka 😃

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI