Maailman kaunein laastari

Blogissa on tullut käytyä viime aikoina läpi useampiakin asioita, jotka ovat stressanneet minua ja aiheuttaneet huolta. Niiden keskellä on ollut yksi suru, joka tuli niin yllättäen että en ole osannut sanoittaa sitä edes tänne. Menetimme Harin, toisen meidän sukkanauhakäärmeistä. Sukkanauhakäärmeet ovat olleet haaveenani vuosia, ja tuo kaksikko oli minun jalokiveni. Harin kanssa oli ollut jonkin aikaa ongelmia syömisen kanssa, mutta koska pari viime ruokailua oli mennyt hyvin, en edes ajatellut että meillä olisi enää mitään hätää. Asiahan oli jo ratkeamassa, ja uskoin, että pian pääsimme siirtymään taas pinkeistä paremman kokoiseen ruokaan. Uskoin niin kauan, kunnes löysin Harin yhtenä iltana kuolleena terraariostaan. Harin löytäminen oli sekoitus surua, kipua ja häpeää, sillä sitä ei voinut olla miettimättä, olisiko minun pitänyt reagoida tilanteeseen jo aiemmin. Yrittää pakkoruokintaa useammin. Erottaa se kokonaan Matasta, eikä vain ruokailujen ajaksi. Tehdä ylipäätään jotain eri tavalla, jotta lopputulos olisi ollut eri. Samaan aikaan toki tiedostaen, ettei siinä tilanteessa ollut enää mahdollista tehdä mitään toisin. 

Tetris

Harin kuolema yhdessä viime kuun eläinlääkärilaskujen kanssa oli myös isona syynä siihen, miksi olin jo etukäteen päättänyt, ettei meille tule yhtään uutta eläintä Hyvinkään matelijamessuilta. Sitä oli yhtä aikaa turhan varaton ja henkisesti mustelmilla. Jussi oli hyvin vahvasti samaa mieltä siitä, että nyt voisi olla hyvä hetki vetää henkeä ja keskittyä keräämään resursseja. Vaikka olen haaveillut hyppyhämähäkistä jo pidempään, ja voisi kuvitella ettei yksi alle sentin mittainen otus tunnu tässä eläintarhassa enää missään, sain pidettyä järjen mukana vielä niiden kohdalla. Siinäkin kun olisi kuitenkin ollut kyseessä itselleni ihan uusi laji, joka poikkeaa ruokailu- ja käyttäytymistavoiltaan merkittävästi meidän talouden muista hämähäkeistä. 

Tetris

Alakerran puoliväliin päästyä sydämeni jätti kuitenkin lyönnin välistä, kun yhdellä pöydällä oli vain yksi rasia jäljellä ja rasiassa kaunis punasiniraidallinen sukkanauhakäärme. Koko sinä aikana, kun olen seurannut sukkaunauhojen myynti-ilmoituksia noin kymmenen vuoden ajan, olen nähnyt niitä Suomessa myynnissä vain nelisen kertaa, niin en todellakaan uskonut törmääväni messuilla niihin. Kyseessä oli vielä poika ja suunnilleen saman kokoinen yksilö mitä Mata on. Myynnissä ollut poika oli samaa lajia kuin Mata, mutta eri alalajia (Mata on Thamnopsis sirtalis sirtalis flame, messuilla ollut poika Thamnopsis sirtalis tetrataenia). Jähmetyin varmaan vähintään viideksi minuutiksi vain tuijottamaan poikaa, ennenkuin aloitin pääni sisällä kamppailun siitä, pitäisinkö kiinni järkipäätöksestäni, vai koittaisinko vakuuttaa Jussin siitä, että makaroni on oikein hyvää nyt kun sitä taas saa, ja että tuo pieni käärme olisi kaikkien järkisyiden yläpuolella. Koska en oikein itsekään tiennyt mitä halusin, kävin etsimässä myös Jennan, koska minun piti koittaa saada jotain kautta selvitettyä edes se, mitä itse oikeasti halusin. 

Mata

Asiaa pyöriteltyäni ja palattua vielä pariin kertaan pöydälle vain katsomaan poikaa, teimme kaupat. Siinä kohtaa olin jo nimennyt pojan Tetrikseksi. Vaikka meillä oli alunperin pariskunta sukkiksia, minua ei yhtään harmittanut, että tämä uusi tyyppi oli Matan tapaan poika. Harin syömisongelmien jälkeen en olisi kuitenkaan ollut ihan lähitulevaisuudessa valmis niin pieniin käärmelapsiin, mitä vastasyntyneet sukkikset ovat, ja niin pienten poikasten mahdollisiin starttaamisvaikeuksiin. Vaikka kovasti toivon, että sukkikset yleistyisivät Suomessa, minulle itselleni riittää tällä hetkellä ihan vain lemmikkipari. En voi kieltää, ettenkö olisi vähän leikkinyt ajatuksella, että jos vielä joskus lähdemme ulkomaille messuille, sitä voisi katsoa pojille tyttöystäviä. Mutta se ei ole ajankohtaista nyt. 

Mata & Tetris

Tetriksen kohdalla päädyin tekemään myös jotain, jota olen vannonut olevani tekemättä. Eli tyyppi siirtyi ilman karanteenia suoraan matelijahuoneeseen. Toivon, että en joudu katumaan kyseistä riskinottoa, mutta minulla oli jonkin asteinen tarve saada löytämäni sydämenpala suoraan paikoilleen. Sen jälkeen kun olimme ruokkineet Matan, siirsin Tetriksen sen kanssa samaan terraarioon. Sen jälkeen olenkin viettänyt eilisillan ja ison osan tästä päivästä bunkkerissa seuraten poikien tutustumista. Hetken aikaa pojat ihmettelivät toisiaan, säpsyivät toistensa kosketusta ja olivat vähän hermona. Mutta varsin pian ne alkoivat selvästi rentoutua, ja tänään tyypit ovat tuijotelleet välillä samalta oksalta yhtä uteliaina kun olen touhunnut heidän naapurustossaan. Poikia vastapäätä asuvan Ripley-skorpionin terraan kun oli tullut enemmän homekasvustoa, kuin mitä terran talkkarit saivat pidettyä kurissa, päätimme Jussin kanssa vaihtaa Ripleyn pohjamateriaalin ja samalla tarkistaa, vieläkö sillä on luolissaan poikasia. Ripley kun muutti aiemmin pari sille ilmeisesti jäänyttä poikasta syvemmälle tunneleihin, niin että niitä ei ole voinut enää nähdä pohjalasin läpi. Yllätys olikin melkoinen, kuin oletetun 1-2 poikasen sijaan poikasia löytyi vielä seitsemän. Siinä kohtaa vähän harmitti, ettei asiaa tullut tarkistettua kuukausi sitten, kun silloin olisi voinut varata myyntipöydän eilisille messuille. 

Tetris & Mata

Tetriksen lisäksi messuilta tarttui mukaan vähän ruokahyönteisiä, neljä kimalaistuhatjalkaista ja yksi hyppyhämähäkille sopiva pienoisterraario. Vaikka tulin siihen tulokseen, että hyppyhämähäkin aika ei ole vielä, niin voihan sitä kerrankin tehdä niin, että hankkii varusteet oikeasti hyvissä ajoin ennen lemmikin hankintaa.   

Ripley

Ripley junioreja