Tänään oli aika siirtää Donatella ja Rafaella jääkaapin puolelle talvihorrokseen. Meillä on sen verran monta talvehtijaa, että niille tuli nyt hankittua käytettynä oma jääviileäkaappi autotalliin. Viime asunnossa talvehtimiset hoituivat taloyhtiön kylmäkellarissa, mutta tässä kodissa bunkkerin kylmähuonetta ei olisi kustannustehokasta pitää päällä montaa kuukautta pelkästään talvehtijoiden takia, sillä sen kylmäkone on melkoinen energiasyöppö, jonka lisäksi se on äänekäs ja kuumentaa bunkkeria varsin tehokkaasti. 

Donatella ja Rafaella tuli tosiaan siirrettyä pari viikkoa sitten varuiksi ulkotarhasta autotalliin, sillä halusin ennen talvihorroksen alkua olla varma, että niiden suoli on varmasti tyhjentynyt. Autotalliin pystytetystä aitauksesta ei ole kuitenkaan koko aikana löytynyt ulosteita, joten tyypit olivat osanneet oma-aloitteisesti lopettaa syömisen ennenkuin alkoivat kaivautua kasvihuoneessa heiniin. Täytyy miettiä ensivuonna uudelleen, uskaltaisiko siirtää tyypit suoraan ulkotarhasta talvihorrokseen, etenkin jos syksy etenee samaan tapaan kuin tänä vuonna, ja lämpötilat eivät romahda kerrasta. Tänä vuonna myönnän olevani horroksen suhteen vähän hermona, sillä tämä on tietojeni mukaan kummallekin niistä ensimmäinen horros. 

Horrostamaan kumpikin konnista siirrettiin omissa laatikoissaan, ja jääkaapin oveen merkittiin kummastakin aloituspainot. Tulostin ja laminoin myös kaikille horrokseen tuleville nimilaput, niin ei tarvitse sitten irroitella ja siirrellä terraarioissa olevia. Koitan nyt opetella siihen, että kaikki meillä olevat eläimet olisivat mahdollisimman helposti tunnistettavissa, jos joku joutuisi joskus ottamaan hoitovastuun laumasta lennosta. Tosiasia kun on, että meillä on nykyisellään niin iso lauma, ja koronan myötä meillä on ollut normaalia vähemmän sosiaalista elämää, että en luota siihen että kukaan kavereista muistaisi ilman apua kaikkia meidän eläimiä ja pystyisi vielä erottamaan samanlajisia yksilöitä toisistaan. Harkitsen vielä, pitäisikö myös talvehtijoiden terraarioiden oviin tulostaa lumihiutale-kuvalla varustetut "talvehtimassa" -laput. 

Bunkkerin puolella tulisalamanterilta ja viljakäärmeiltä on nyt katkaistu valot ja lämmöt, ja ne siirtyvät kilpikonnien seuraan ensikuun alussa. Viljakäärmeille saatetaan kyllä joutua askartelemaan uudet talvehtimisboksit, kun viime vuonna talvilepo jäi välistä, ja sitä edeltäneet boksit saattavat olla jääneet vähän pieniksi. Viljakäärmeet saavat itselleen jääviileäkaapin alemman osuuden, eli viileäkaapin puolen, sillä niiden kohdalla hieman korkeampi lämpötila ei ole haitaksi, ja niiden kohdalla on muutenkin hyvä katsoa että ne heräävät välillä juomaan. Sen takia etenkin jos talvehtimislämpötila laskee alle 10 asteen niitä on syytä nostaa viikottain sen verran lämpimämpään, että ne lähtevät liikkeelle ja juomaan.

Hämärähommia

Pitihän sinne kasvihuoneelle hetkeksi poiketa pimeän tultuakin. Ei tarkkojen kuvien perässä, mutta olihan se hauska vähän leikkiä ja kokeilla, saako hämähommista mitään julkaisukelpoista. Maunokin pääsi nyt ensimmäistä kertaa mukaan, ja oli aika ihmeissään etenkin yhteen penkkiin jääneestä yrtin raadosta, jota piti kovasti tassulla kokeilla, kun tuoksui niin jänältä. 

Mauno The Killer ja epäilyttävä yrtti

Hyvin epäilyttävä yrtti

Harvinainen hohtava hilleri Mitella

Hohto vain voimistuu

Suloinen myrkynkeittjä ihmettelee miksi tahnakurpitsa on rikki

Mauno The Killer tahtoo ilmoittaa, että puska on hallinnassa

Siitä ovatko näädät hallinnassa Mauno ei ole yhtä varma

Mummuso-huligaani Mitella ja kaatuneen hautakiven arvoitus

Ruttu ei osallistunut kasvihuonekuvauksiin, mutta pidettiin rouvan kanssa pikainen kahdenkeskinen kuvaustuokio

Kurpitsakuvia

Tänä vuonna olin ajatellut taas panostaa halloweenkuviin. Kaivaa esille kunnon kameran ja koristelaatikon, ja huolehtia kaikille mani- ja pedikyyrit kuntoon ennen kuvausten aloittamista. Ottaa kuvia taas niin monta miljoonaa kuin se vaatii, että kaikista tulisi edes se yksi onnistunut, ja tarvittaessa pyytää Jussia avustamaan kuvien tietokonemuokkauksessa jälkikäteen. Olin arponut parasta päivää ja kellonaikaa kuviin, koska halloweenkuvissa synkkyys on tietenkin aina plussaa, mutta nopeasti liikkuvien frettien kuvaaminen ilman luonnonvaloa on lähtökohtaisesti kohtalaisen karmivaa ja tuottaa lähinnä kasan haamukuvia, joissa näkyy jossain kuvan laitamilla välähdys epämääräisestä henkiolennosta joka ei ole kunnolla tallentunut kuvaan. Sitten sitä huomasi, että miettiessä miten homman tekisi täydellisesti, halloween uhkasi lipua taas ohi. Vaikka kurpitsat olivat olleet hankittuina jo pari viikkoa, mietin pitäisikö sittenkin vain luopua koko kuvausideasta.

Vaikkei käytäisi kynsihuollossa, ennen kuvia täytyy sentään edes peseytyä

Mummon villapöksyt

Junnulauma: Mallu, Nutella, Mitella & Vappu

Kurpitsaa ei suinkaan käsitelty kuvauksia varten lohitahnalla

Hetken asiaa mietittyäni otin kumminkin kurpitsat, kasan kuivia lehtiä ja kännykkäkameran, ja hain tytöt kantokasseissaan kasvihuoneelle touhuamaan. Olkoot se täydellisyys. Mitä sitten jos kynnet ovat joissain kuvissa vähän pitkät ja tunnelma ei ole juuri se tietty ja tavoiteltu. En mie ole ikinä ollut mitään valokuvaajatyyppiä noin muutenkaan. On sitten edes jotain syksyisiä kuvia, ja tytöillä hetken jotain uutta tutkittavaa ja hyvä tekosyy annostella tahnaa vähän reippaammin kaikille.

Karkkia ja kepposia koko porukalle.

Äiti ja tytär

Noitakokous tahnan äärellä

Pitäähän tahnakurpitsalle antaa myös pusku

Voi olla, että jos Jussi jaksaa, sitä otetaan toinen rundi vielä pimeän tultua halloweenkoristeiden ja punavalon kanssa. Voi olla että ei. Mutta ei sillä ole oikeastaan väliä. Mitä sitä ottamaan moisesta paineita, kun nyt voi keskittyä pohtimaan, millä joulukuvista saisi täydelliset. 

 

Hyvää halloweenia kaikille!

Toinen kanikurssi

Pitäisi niin opetella olemaan näkemättä ongelmia asioissa jotka ovat hyvin. Kanien naksutinkurssin jälkeen minua hieman harmitti, että moni harjoituksista näytti niin helpoilta yhden kanin kanssa, mutta vinkit siitä, miten samoja harjoituksia pystyy tekemään niin että toinen kani on koko ajan läsnä tuntuivat paljon haastavammilta. Se harmitus karisi jo heti seuraavana päivänä, kun pojille tuli juoksutusaitauksessa riitaa yhdestä lehdestä, ja Petteri ajoi Mainiota pari kierrosta takaa karvat pöllyten. Tilanne meni ohi hyvin nopeasti, mutta se riitti muistuttamaan, että tämän kaksikon kohdalla ei todellakaan ole itsestäänselvää, että ne saadaan pysymään yhdessä edes kevääseen. Vaikka iso tappelujen riski oli yksi suurimpia syitä sille, miksi mietin pitkään otanko poikia tänne, olin kuitenkin jossain määrin toivonut, että jos ongelmia ehtisi tulla, ne olisivat enemmän kevättalven ongelmia, kun valo lähtee taas lisääntymään ja lisääntymiskausi alkaa lähetä.

Petteri ja toinen hyvä lehti

Ihan suorilta poikia ei vielä erotettu, mutta ottaen huomioon että kyseessä on kaksi leikkaamatonta urosta, se joudutaan tekemään pienellä kynnyksellä, jos vastaavaa käytöstä alkaa näkyä tarhassa tai leikkimökissä, tai niistä löytyy missään vaiheessa vastaavia karvatuppoja. Kaksi tappelevaa kania kun voi halutessaan tehdä todella pahaa jälkeä toisilleen. Mikäli kyseessä eivät olisi ulkokanit ja pitkä pimeä talvi vasta tulossa, olisin saattanut erottaa kaksikon jo heti tästä ensimmäisestä. Nyt kummallakaan ei olisi kuitenkaan muuta seuraa talveksi, joten toivotaan että pimeä kylmä vuodenaika laittaa orastavan miehuuden vielä hetkeksi vakan alle. Jo tämän ensimmäisen jälkeen tuli kuitenkin mietittyä astetta vakavammin sitä, mitä tehdään sitten, jos erottaminen tulee ajankohtaiseksi. Yhtenä vaihtoehtona on siirtää Petteri siinä vaiheessa autotalliin pystytettävään tarhaan. Tässä vaihtoehdossa isoimpana miinuksena olisi se, että sitten pojilla ei olisi edes näköyhteyttänä toisiinsa. Plussina taas että siten molemmille olisi helpoin järjestää sula vesi, ja silloin Petterin kastrointia voisi aikaistaa ja alkaa etsiä sille aiemmin tyttöystävää. Mutta toivotaan vielä, että sopu säilyisi veljeksillä edes jonkin aikaa.    

Veljekset

Eilinen luento oli Lemmikkikanit Ry:n järjestämä luento kanien käyttäytymisestä. Luennolla oli paljon tuttua asiaa muunmuassa kanista saaliseläimenä ja kanien virikkeistämisestä. Mutta kyllä luento sai myös miettimään, miten joitain asioita saisi mahdollisesti hyödynnettyä aiempaa paremmin kanien virikkeellistämisessä. Luennolla viitattiin muunmuassa tutkimukseen, jonka mukaan musiikin soittaminen voi rentouttaa myös kaneja. Se sai miettimään, olisiko leikkimökkiin mahdollista virittää osaksi päivää radio, ja voisiko se oikeasti olla kaneille jopa mukavaa vaihtelua, kun onhan tuolla nyt kohtalaisen hiljaista. Vaikka jos ihan rehellisiä ollaan, on siltikin mahdollista, että juuri tuossa nimenomaisessa osassa tonttia kanit saattavat kuulla jopa enemmän elämisen ääniä kuin ne kuulisivat meillä sisällä, kun leikkimökki sijaitsee tontin rajalla ja naapureilla on kaksi kouluikäistä lasta, jotka viettävät paljon aikaa myös pihalla. Vaikka itsekin tulee kaniaitauksessa käydessä välillä juteltua kaneille ja kuunneltua sielä äänikirjoja, lapsiperhe-elämään verrattuna meillä on siskoni mukaan hiljaista kuin huopatossutehtaalla. En kyllä tiedä allekirjoitanko tätä itse täysin, sillä Jussin mekaanisessa näppäimistössä on todella voimakkaat näppäinäänet, ja osa meidän kissoista kehrää aika kovaa. Mutta myönnän kyllä, että en itse välitä ylimääräisestä taustahälystä, joten esimerkiksi tv tai radio ei ole meillä koskaan päällä vain taustalla, ellei sieltä olla juuri sillä hetkellä kuuntelemassa jotain. 

Kamera ei pysynyt Mainion tahdissa

Toinen idea mikä lähtee heti toteutukseen on kunnon oksaöverit. Pojat ovat pistäneet jo aika hyvin silpuksi niille alkuun laitetut oksat, joten tänään niitä voisi hakea kerralla reilummin, ja tehdä pojille tarhan puolelle vaikka pientä havumajaa, jota nakerrella ja josta käsin tarkkailla pihapiiriä. Pahvilaatikkojen suhteen olen sen sijaan yhä varauksellinen, vaikka luennolla niistä aiheutuva riski nähtiin kohtalaisen pienenä, jos kaneillä on kuitenkin kunnolla heinää, oksia, olkea ja muuta jyrsittävää ja silputtavaa laatikoiden lisäksi. Toki tiedän, että useimmat kanit vain silppuavat laatikoita nielemättä liian suuria määriä pahvia laatikoita silputessaan, mutta etenkin nyt kun kanit eivät ole katseen alla sisätiloissa 24/7, ajatus ylimääräisestä suolitukosriskistä hieman kuumottaa, vaikka toisaalta laatikoista saisi kyllä aika helposti vaikka mitä linnoja ja tunneleita. 

EDIT. Pojat saivat puunsa

Tarhan puolelle tehtiin kuusimajaa

Mökin puolelle pojat saivat marja-aronian oksia (yhden marjoineen, muut ilman)

Kansiohommia ja naksutinharkintaa

Se on vihdoin tehty. Meiltä löytyy vihdoinkin kansio, jossa on hoito-ohjetiivistelmät kaikille meiltä löytyville eläimille, tärkeät yhteystiedot ja pari muuta tarpeellista juttua samoissa kansissa. Tämä on ollut ajatuksen tasolla työn alla yli vuoden, mutta en ollut saanut sitä etenemään kun olin jäänyt junnaamaan siihen, mikä olisi paras laajuus ja tarkkuus tähän hommaan. Kansion pääasiallisena tarkoituksena kun on olla hätävarana, jos minulle ja Jussille kävisi jotain niin, että joku joutuu tulemaan kylmiltään ilman opastusta hoitamaan meidän laumaa. Eli esimerkiksi siltä varalta, että joutuisimme yhdessä auto-onnettomuuteen, eikä kumpikaan meistä ole hetkeen siinä kunnossa, että pystyisi antamaan mitään ohjeita. 

The kansio

Meiltä löytyy tällä hetkellä viitisenkymmentä lajia, joten jos joka lajille olisi lähtenyt tekemään yksityiskohtaisia hoito-ohjeita, kukaan ei pystyisi saman päivän aikana sekä lukemaan kansiota läpi, että hoitamaan laumaa, joten kansio piti saada kevyemmäksi. Tavoitteena ei kuitenkaan ole, että kukaan olisi kansion luettuaan valmis hankkimaan kyseisiä lajeja itselleen, vaan lähinnä saada pidettyä jengi suunnilleen hengissä ja mahdollisimman hyvinvoiviva ajan x. Alkuun olin miettinyt muunmuassa sitä, miten saisin parhaiten tiivistettyä meidän frettien ruokintaohjelman eri eläinproteiinien kiertoineen, sisäelinpäivineen ja vuodenaikavaihteluineen, kunnes totesin ettei niillä ole mitään väliä. Mikäli täällä olisi oikeasti akuutti tilanne päällä, ja eläimet pitäisi vain saada hoidetuksi, hienosäätöä keskeisempää on että hoitaja saa suunnilleen käsityksen siitä, heittääkö frettien kuppiin lihaa vai porkkanoita. Toki määristäkin laitettiin vähän osviittaa, mutta en edes koittanut lähteä ohjeistamaan niitä mitenkään tarkasti, koska frettien kohdalla siinä tulee taas kuvioihin se vuodenaikavaihtelu, onko kyseessä lemppariruoka vai vähemmän lemppari jne. Hätätilanteessa kuitenkin tärkeintä olisi, että niillä olisi kupissa jotain, minkä ne tunnistavat ruuaksi ja mitä ne voivat syödä. Ja sama kaikkien muiden lajien kohdalla: lyhyellä aikavälillä se ei ole niin justiinsa, onko kilpikonnien kupissa juuri oikea määrä täydellisen sopia tummia salaatteja ja yrttejä, kunhan niillä on saatavilla suunnilleen sopiva määrä jotain tarpeeksi sopivaa kasviravintoa, eikä tyyliin lautasellista jauhomatoja ja omenoita.

Lopulta kansion sisällöksi tuli tässä kohtaa seuraavat A4-sivuille tiivistetyt ohjeet:

YHTEYSTIEDOT

SIRULUKULISTA

FRETIT

KISSAT

SIILI JA OPOSSUMI

KÄÄRMEET JA LISKOT

AKVAARIO

KANIT

KILPIKONNAT

HÄMÄHÄKIT

SAMMAKKOELÄIMET

HYÖNTEISET

OHJEITA HELTEEN VARALLE

TALVEHTIMISEN VALVONTA

Kaikissa ohjeissa lähdettiin siitä, että ohjeistuksen pitää mahtua yhdelle sivulle, vaikka tiivistäminen ei aina kuulu humanistin vahvuuksiin

Yhteystietoihin laitoimme Turun alueen päivystävän eläinsairaalan, meidän yleensä käyttämämme eksoottisia eläimiä hoitavan eläinlääkärin, Turun alueella kotikäyntejä tekevän eläinlääkärin ja listan harrastajista, joille voi tarvittaessa soittaa ja kysyä lisää eläinten hoidosta, tai akuutissa tilanteessa apua eläinten hoitoon tai pahimmassa tapauksessa eläinten uudelleen sijoitteluun. Useampikin kaveri antoi onneksi suostumuksensa lisätä itsensä listalle, sillä meillä on tosiaan tällä hetkellä melkoinen eläintarha, joten kaikkia mahdollisia eläintilanteita on täysin mahdotonta ennustaa etukäteen, vaikka kirjoittaisin joka lajista kirjan mittaisen hoito-ohjeen. Ja mikäli tänne päätyisi ensihätään esimerkiksi minun äitini jonkun minulle sattuneen onnettomuuden jälkeen, se tuskin olisi paras mahdollinen hetki lievästi käärmekammoiselle lähteä kokeilemaan myrkyllisten käärmeiden hoitamista ensimmäistä kertaa ikinä.

Kaikki ohjesivut tuli myös laminoitua, jotta ne voi halutessaan napata helposti pois kansiosta, jos kokee helpommaksi käydä lauma läpi kortti kerrallaan, ja laittaa se sivuun sitten kun on saanut yhden tehtyä. Laminoituna ne eivät myös heti hätkähdä, vaikka niihin osuisi vähän vettä tai jotain muuta. Ja jos ollaan hetki optimistisempia, laminoituna kortteihin on helppo kirjoittaa tussilla juuri sillä hetkellä ajankohtaisia lisähuomiota laumasta, jos kansio joskus jäisi hoitajalle hoito-ohjetiivistelmäksi meidän lähtiessä suunniteltuun reissuun. Esimerkiksi mahdollinen lääkekuuri olisi mahdollista kirjata kyseisen lajin sivulle ilman että joutuisi tulostamaan koko sivun uudelleen, ja pyyhkiä pois sitten kun lisätieto ei olisi enää ajankohtainen.  

Ihan vielä kansio ei ole täysin valmis, ja suunnittelen parhaillaan millaisen kannen siihen tekisi, ja pitäisikö sinne hankkia välilehtiä. Mutta tärkeintä kuitenkin on, että nyt se on tehty. Se yhdessä jokaisesta terraariosta löytyvien lajitietojen kanssa antaa jo aika paljon paremmat valmiudet jollekin ottaa tämän lauman hoito haltuun, jos olemme itse väliaisesti estyneet. 

Poikienkin päänmenoksi on suunnitteilla jotain...

Mutta sain minä viikonloppuna jotain muutakin aikaiseksi kuin kansion (ja monta pitkää pelisessiota, kun siskon mies oli viikonlopun Turussa lautapelaamassa, ja peliohjelmaan mahtui useampia minuakin kiinnostavia pelejä). Viime yönä osallistuin nimittäin webinaariin kanien naksutinkoulutuksesta. Koulutuksen järjestäjä oli yhdysvaltalainen, joten koulutus alkoi suomen aikaa kello 1.30 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. En ole ikinä kokeillut naksutinkoulutusta minkään eläimen kanssa, ja kouluttanut eläimiä muutenkin äärimmäisen vähän, joten pidin siitä, kuinka alusta ja vaihe kerrallaan homma käytiin luennolla läpi monien videoesimerkkien kanssa. Suurimman osan aikaa homma saatiin näyttämään varsin helpolta ja toteutettavissa olevalta. Isoin mutta tuli kuitenkin luennon lopussa kysy ja vastaa osiossa, kun joku kysyi heti ensimmäiseksi sen, mitä olin itsekin miettinyt: mitä sitten, kun kani asuu yhdessä toisen kanin kanssa, ja tekee suunnilleen kaiken yhdessä toisen kanin kanssa. Meilläkin kun on se tilanne, että jos hommaan liittyy namit, Mainio on varmasti samassa paikassa kuin Petteri. Jo aiemmin luennolla kun oli käyty läpi, että koulutustilanne olisi hyvä saada kanille mahdollisimman rennoksi, minkä takia esimerkiksi kanin siirtämistä sille vieraaseen tilaan koulutettavaksi ei suositeltu. Valitettavasti tässäkin vastaus oli, että saaliseläimenä kanille voisi olla koulutusta haittaava stressitekijä, mikäli ennen koulutusta kaveri jouduttaisiin sulkemaan jonnekin muualle, etenkin kun kanit eivät yleisesti ottaen kauheasti välitä nostelusta, ja kaiken yhdessä tekevästä kaksikosta voisi olla hankalaa houkutella vain toinen jonnekin (herättämättä toisen huomiota ja epäilyksiä), etenkin ennen kuin on ehditty opettaa kanit menemään esimerkiksi pyynnöstä boksiin. Kouluttaja antoikin suositukseksi, että kaksikon kohdalla toimii yleensä parhaiten harhauttaa toinen ruualla hieman sivummalle, ja tehdä toisen kanssa namien avulla sen verran toistoja kuin ehtii siinä ajassa kuin toinen syö, ja tehdä sen jälkeen vaihto. Yhtäaikainenkaan kouluttaminen kun ei yleensä toimi, sillä naksautus pitäisi pystyä ajoittamaan juuri siihen, kun kani toimii toivotusti, ja vaikka kaksikko hääräisi yhdessä, molemmat eivät välttämättä katso juuri oikeaan suuntaan täsmälleen samalla hetkellä. Koska itselläni ei ole aiempaa koulutuskokemusta, ajatus siitä, että pitäisi yhtä aikaa koittaa keskittyä yhden kouluttamiseen ja toisen harhauttamiseen tuntuu haastavalta. Harmi että nyt alkaa olla iltaisin niin pimeääkin, että en pysty Jussin töiden jälkeen valjastamaan häntä avuksi houkuttelemaan toista pojista esimerkiksi valjaslenkille siksi aikaa kun itse harjoittelisi toisen kanssa. 

Tietenkin sitä voisi lähteä opettelemaan naksutinkoulutusta ensin myös kissojen kanssa, mutta jotenkin koen, että kanien kanssa siitä voisi olla enemmän hyötyä. Jos sitä saisi kunnolla vahvistettua että kanit menevät itse pyydettäessä esimerkiksi boksiin ja vaa'alle, sitä saisi vähennettyä tilanteita joissa kaniin on pakko tarttua ja pitää kiinni lähinnä kynsienleikkuisiin ja rokotuksiin, mikä voisi helpottaa poikien luottamuksen voittamista. Saaliseläimenä kani kuitenkin reagoi kiinniottamiseen yleensä voimakkaammin kuin pedot. 

Mauno ei ainakaan aio opiskella keskellä yötä

Uusi lelu

Eläinlääkärin vastaanotolla työssäoppiessa törmäsin pariin tapaukseen, joissa sirutetun eläimen mikrosirua ei löytynyt, eli se oli joko lakannut toimimasta tai pudonnut. Omassa arjessani olen törmännyt vielä useammin tapauksiin, joissa osa mahdollisista lauman lomahoitajista on todennut, etteivät aina oikein tunnista kumpi kilpikonnista on kumpi tai erota kaikkia frettejä toisistaan. Yleensä tällä ei toki ole isompaa väliä, mutta esimerkiksi mahdollisissa lääkitystapauksissa olisi hyvin tähdellistä, että oikean tyypin saa erotettua varmuudella. Kummastakin edellä mainitusta syystä olen jo jonkin aikaa miettinyt sirulukijan hankkimista kotiin, ja viime viikolla sain viimein aikaiseksi tilata sen. Meidän laumassa nykyisiä kaneja lukuunottamatta kaikki porukoissa elävät yksilöitävissä olevat tyypit on tunnistemerkitty sirulla, niin saa otettua sen tunnistemerkinnän käyttöön kotioloissakin.

Tällä viikolla tuo paketti sitten tuli, ja nyt on sitten mahdollista yhdellä napin painalluksella varmistaa, että tyyppien sirut toimivat kuten pitääkin, ja varmistaa ilman epäilyn varaa että kyseessä on oikea tyyppi. Vielä pitää kyllä tehdä sirulukijan kassiin sirunumerolista omasta laumasta, ettei esimerkiksi lomahoitajan tarvitse lähteä kaivamaan numeroita eri eläinkansioista. Kissoja ja frettejä on kyllä vähän ihmetyttänyt, mikä tuo uusi piippaushärveli on, kun onhan laitetta toki pitänyt heti testailla.

Nyt sirulukijan myötä on ensi kertaa vähän harmittanut se, etteivät eläinten lämpösirut ole yleistyneet sen enempää. Tuo meidän sirulukija kun osaa lukea myös lämpösirun ilmoittaman eläimen ruumiinlämmön. Meidän kahdestatoista sirutetusta tapauksesta lämpösiru löytyy kuitenkin vain Mallulta, eli sen kohdalla lämmönseurantakin onnistuu nyt tarvittaessa helposti yhdellä napinpainalluksella. Jatkossa eläimiä siruttaessa pitää koittaa itse aina muistaa kysyä, olisiko tavallisen sirun sijaan mahdollista saada lämpösiru. Etenkin kanien kohdalla voisin kuvitella, että sirun piippaaminen käy huomattavasti helpommin kuin kuumeen mittaaminen muilla tavoin, etenkin silloin jos eläin ei ole täysin flegmaattinen.

Terassitarha talviteloille

Olen ollut äärettömän haluton taipumaan siihen, että talvi tekee taas tuloaan. En ole rehellisyyden nimissä yhtään talvi-ihminen. Sen myötä havahduin vasta tänään siihen, ettei terassitarhakaan ole enää syksyn jäljiltä parhaassa iskussa. Oma riippumattohengailuni päättyi aikalailla elokuun loppuun, ja sen jälkeen terassitarha on ollut lähinnä kissojen ja frettien valtakuntaa, jonka läpi on vain kuljettu välillä grillaamaan ja saunomaan. Tänään kuitenkin pysähdyin sinne pitkästä aikaa vain huomatakseni, että osa sisustuksesta oli alkanut vetää homeeseen ja että sama kohtalo odottaisi loppujakin tekstiilejä ellei niitä keräisi pesun kautta sisälle säilöön.

Pahiten homeiset tulikin kerättyä heti suorinta tietä roskikseen, ja pelastettavissa olevat kodinhoitohoitohuoneeseen odottamaan pyykkivuoroa tai kylpyhuoneeseen pestäväksi. Tarhaan kootun ison kiipeilypuun päätin jättää vielä talveksi säiden armoille, koska sekin oli selvästi ottanut kosteudesta jo vähän nokkiinsa, niin sen pelastaminen sisälle tai talveksi autotalliin alkaisi olla aikalailla myöhäistä. Niinpä se saa toimia tähystystornina vielä sen aikaa kun kestää, ja keväällä on aika tutustua ulkotiloihin suunniteltuihin kiipeilypuihin. Raivauksen jälkeen tarhan terassimatto tuli imuroitua perusteellisesti. Pesu jäi odottamaan vielä myöhempää ajankohtaa, kun saan arvottua valjastanko hommaan painepesurin vai tektiilipesurin.  

Vappu ja Nutella auttoivat siivoushommissa

Takaoveen asennettu kissanluukku ei ole toiminut toivotusti, sillä sen lisäksi että Mallu saa sen auki ilman sirua, on havaittu ettei Mauno saa sitä auki ulkoa sisälle tullessa sirun kanssakaan, sillä sen siru sijaitsee liian takana lukijaan nähden. Niinpä pitäisi selvittää, mikä ei-lukijallinen luukku menisi saman kokoiseen aukkoon, sillä sirulukijaominaisuudesta on meidän tapauksessa nyt selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Ongelmat luukun kanssa yhdessä ilmojen kylmenemisen kanssa ovat tehneet nyt sen, että tarhan käyttöä on jouduttu vähän rajoittamaan, eikä sinne ole tällä hetkellä pääsyä 24/7. Se harmittaa itseäni, mutta uskoisin että homma saadaan pelittämään jollain tavalla jossain kohtaa. 

Kokonaan tarhaa ei ole kuitenkaan tarkoitus sulkea talveksikaan, joten seuraavaksi pitäisi keksiä sinne jotain kunnolla sään kestävää virikettä talvikauteen, jotta se innostaisi edes lyhyisiin happihyppelyihin viileämmilläkin säillä. Lumileikkeihin kun voi kuitenkin olla vielä Turussa aikaa. Lumileikkeihin ajateltiin muutenkin valjastaa taas uima-allas (joka sekin odottaa tyhjentämistään) sitten kun lunta on taas niin että se mahdollistaa kunnon kaivelut. 

Jotta syksy ei olisi pihan osalta pelkkää luopumista, pitäisi saada aikaiseksi viedä kasvihuoneen siivous loppuun, ja kerätä netistä parhaat ideat tunnelmalliseen glögitupaan jouluvaloineen, kynttilöineen ja muineen. Sisätiloissa elävät kynttilöt kun ovat varsin pitkälti poissa laskuista kissojen ja frettien kanssa, voisi kasvihuoneeseen rakentaa pienen talvikeitaan, jossa niistäkin voisi välillä nauttia vaarantamatta karvakavereita ja kotia.

Kanikuulumisia

Tein jokin aika sitten järkipäätöksen, että en halua meille kahta uroskania, sillä kaniurosten kohdalla tappeluiden riski on niin suuri. Mutta eihän sitä nyt lasketa, jos toinen pojista tulikin sitten vain hoitoon, ja vain toinen on jäämässä. Eli niinhän siinä taas kävi, että tunne voitti järjen. Veljekset Mainio ja Petteri Kaniini tarvitsivat talvikodin, ja koska pojat ovat tulleet toistaiseksi hyvin toimeen, päätimme että ne saavat myös toistaiseksi pysyä yhdessä. Alustavasti on sitten puhuttu, että Mainio palaa kaverille keväällä, ja Petteri kastroidaan silloin ja hankitaan sille naarasseuralainen. 

Kanila ulkoapäin

Poikien talvitarha

Keskustelujen alettua (eli silloin kun päätin etten ota poikia) torista tuli bongattua pieni käytetty kissojen ulkotarha, jonka hankin heti autotalliin siltä varalta että meille sittenkin tulee kaneja. Niin kun kaveri sitten viikonloppuna kysyi, vieläkö se tarjous "jos mitään muuta paikkaa ei löydy" on voimassa, täällä alkoi tilojen valmistelu. Heidän pihaansa kun oli ilmestynyt irtokissa, joka oli alkanut viettää aikaa kanien aitauksessa. Aiemmin olin miettinyt kanien tilojen tekoa autotallin viereiseen varastoon, mutta kun syksyn mittaan sen lattialle on ilmestynyt kasvava kosteusläikkä, päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaan leikkimökin modaamisesta kaneille. Ulkokanit kun kestävät hyvin kylmää, mutta kosteus on huono homma, sillä kylmän sieto edellyttää että kaneilla on mahdollisuus pysyä kuivana. Leikkimökissä oli myös enemmän sisätilaa ja jo valmiiksi ikkunat kolmeen suuntaan, eli enemmän luonnonvaloa. 

Kanilan sisätila

Ikkunan vieressä on pieni tarvikekori, missä on muunmuassa poikien valjaat

Valkoisissa Ikealootissa on poikien pelletit ja heinät, ja päällä sininen ikeakassi, jolla saadaan haettua heinätäydennykset varastosta

Leikkimökkiä oli tullut modattua vähän jo kesällä, kun kanit viettivät sielä öitä, mutta vahingosta neuroottisemmaksi muuttuneena leikkimökkiäkin päädyttiin vahvistamaan vähän lisää sen siirtyessä nyt kokonaan kanilakäyttöön, ja ikkunaverkon kiinnitystä vahvistettiin, ovisalpa vaihdettiin jykevämpään ja oviaukkoon lisättiin kynnys niin että saatiin koko lattia purulle. Samaten oven sisäpuolellekin lisättiin salpa, niin että oven saa kunnolla kiinni myös sisältä päin silloin kun sielä viettää aikaa kanien kanssa. Samaten käytettynä ostettu tarha sai lisävahvistukseksi enemmän tukipalkkeja, pohjaverkon ja lisäsalpoja, jonka lisäksi verkon kiinnitykseksi lisättiin aluslevyllisiä ruuveja, jotta verkon irti kiskominen olisi varmasti ketulle mahdotonta. Sitten kun leikkimökille vedetään talveksi sähköt lämmitettävää vesikippia varten, suunnitelmissa on lisätä sinne myös liiketunnistimella toimiva ulkovalo. 

Vasemmalla hoitopoika Mainio ja oikealla meidän herra Petteri Kaniini

Pojat tulivat sitten eilen. Eilisilta meni vielä pitkälti leikkimökin suojissa, mutta yön aikana oli ehditty käydä tutustumassa myös tarhaan, ja tänään veljekset ovat hengailleet pitkälti tarhassa betonielementin päällä. Siinä on loistava paikka tähystää, ja siitä pääsee yhtä nopeasti niin sisälle mökkiin kuin tarhaankin. Luonteeltaan molemmat pojat ovat erittäin reippaita ja uteliaita, vaikkakaan silittelyistä ei vielä kauheasti välitetä. Mutta uskoisin että lahjomalla niistäkin päästään neuvottelemaan pikapuoliin. Tänään tuli nimittäin vedettyä poikien kanssa jo yksi Teams-palaveri, jonka aikana ne melkein kiipesivät syliin, jos lahjuspellettejä tippui niiden ulottuville turhan hidasta tahtia, ja lisänannaa käytiin etsimässä aina pöydältä asti tökkien siinä samalla ohimennen kameraa. Punainen pojista, eli Mainio, on hieman veljeään rohkempi tapaus, mikä on sikäli hyvä, että herran varalle kaverilla on kasvatussuunnitelmia. Sikäli vähän harmi, että samaisesta syystä se ei ole jäämässä meille, sillä lisääntymiskäytössä olevaa uroskania on melko mahdoton majoittaa vakituiseen yhdessä muiden kanien kanssa. Mutta uskon kyllä, että saamme lahjottua kyllä Petteristäkin mitä mainioimman lemmikkipupun. 

Tähystyspaikka hyvien kulkuyhteyksien varrella

Vaikka talvitiloistakin tuli ihan kivat, sitä on luonnollisesti alkanut jo googlettaa miten leikkimökin siirto lähemmäs aiemmin aiottua tarhan paikkaa onnistuisi helpoiten. Mieluiten sitä kun ottaisi kanit keväällä lähemmäksi kilpparitarhaa ja kasvimaita, ja pikkutarhan tilallekin suunnitellaan jo isompaa, joka olisi helpompi toteuttaa eri osaan tonttia. Tämän vuoden osalta kilpparitarhakin on kuitenkin jo tyhjentynyt, kun konnat tuli siirrettyä autotalliin odottamaan talvihorrokseen siirtymistä. Kilpikonnien ulkotarhassa kun kasvaa yhä sen verran kaikkea syötävää, että päädyin siihen, että välilasku autotalliin auttaa osaltaan varmistamaan että konnat saavat varmasti suolensa tyhjiksi ennen horrosta. Samalla sielä on helpompi ylläpitää lepoon valmistavaa päivän lyhenemistä ja ilman viilenemistä kuin bunkkerissa, joka on ympäri vuoden melko trooppinen.   

Ja mikäli joku jo ehti kiinnittää huomiota poikien yhdennäköisyyteen Taigan ja Pihkan kanssa, asiaan on luonnollinen selitys: kyseessä on nimittäin heidän velipojat, jotka menivät kaverille kesäkaneiksi samaan aikaan kuin muu jengi tuli tänne meille. Valitettavasti kuitenkaan alkuperäinen syy hoitoon lähtöön ei poistunut kesän mittaan, minkä takia poikien talvisijoitus koitui haasteeksi. Kun niille olisi kyllä ollut olemassa tilat, mutta aiemman pääasiallisen hoitajan kunto ei olisi kestänyt siivous ja muita hommia, kun niissä pitää kuitenkin sitten kyykkiä ja kummarrella aika paljon. Kaveri ei taas pystynyt pitämään näitä talven yli, kun sopivaa kuivaa säänsuojaa ei ollut.

Tahnatuokioita

Olin etukäteen pelännyt, miten Justiina selviää kun se jää yksin. Aiemmin kesällä Lystin kuoltua Mitella lopetti syömisen lähes kokonaan ja vetäytyi pariksi viikoksi täysin omiin oloisinsa, vaikka sille jäi edelleen kolme tuttua, joskaan ei yhtä läheistä laumakaveria. Itsyn lopetuksen jälkeen Justiinalta lähti se ainoa kaveri, ja Justiina on sen verran tiukka täti, etteivät edes mitkään valvotut leikkitreffit nykyisen nuorison kanssa olisi toimiva lohduke. Junnulaumassa Huisku oli ainoa, josta Justiina piti, ja Huiskukin lähti pilven reunalle lopulta ennen Justiinaa.

Vaikka Justiina on ollut aina melko tomera ja valikoiva seuransa suhteen, olin vähän yllättynyt siitä, ettei kaverin kuolema tuntunut vaikuttavan siihen mitenkään. Että vaikka Justiina oli selvästi ollut hyvin kiintynyt Itsyyn, se jatkoi Itsyn kuoleman jälkeen enimmäkseen kuten ennenkin. Ellei sitten lasketa sitä, että se oppi erittäin nopeasti hyödyntämään sitä, että tahnatarjoilu muuttui hövelimmäksi sen jäätyä yksin. Nykyisin se tulee aina heti herättyään aitauksensa ovelle nuolemaan huuliaan, tai juoksee suoraan jääkaapille, mikäli aitaus on auki. Etenkin Jussin näkeminen saa monesti myös aikaan saman reaktion. Olemmekin nyt päätyneet siihen, että Justiina saa useimmiten aamun ensimmäisen ja illan viimeisen jaloitteluvuoron, ja aika usein viettää yötkin vapaana yläkerrassa, että sen on mahdollista käydä kerjuulle aamulla heti Jussin herättyä. 

Kesän mittaan Justiinan liikkuminen on käynyt aiempaa kankeammaksi ja sen ihokasvainten määrä on selvästi lisääntynyt. Koitan kuitenkin olla käyttämättä liikaa aikaa sen murehtimiseen, paljonko yhteistä aikaa meillä on vielä jäljellä. Viimeistään Sofian kanssa kun oppi, ettei vanhuuden kremppojen etenemistahtia voi ennustaa mistään. Ainakin vielä Justiinalla menohalut kompensoivat liikkumisen vaikeuden enemmän kuin riittävästi, eikä se anna kankeuden ja satunnaisten kaatumisten hidastaa itseään tai estää tavoittelemassa aina vielä yhtä tahnasantsia. Ja jos tahnatuubi aukeaa liian hitaasti, sitä kyllä koitetaan yhä nousta punttia vasten pystyyn tai mangustina tähystämään, että mikä maksaa.  

Välillä melkein tuntuu, että Justiina pysyy elossa niin kauan kuin maailmassa riittää lohitahnaa, jotta se saa varmasti hyödynnettyä rajattoman mummokiintiönsä mahdollisimman tehokkaasti. 

Pihakettu

Nuorempana ajattelin, että nähdäkseen enemmän, on liikuttava enemmän. Matkustettava ympäri maailmaa, etsittävä uusia paikkoja. Pysyttävä liikkeellä ja vältettävä liikaa jämähtämistä omalle mukavuusalueelle. Vaikka jatkuva meneminen tai sen suunnitteleminen oli kaltaiselleni kotona viihtyvälle introvertille usein raskasta, uudet kokemukset myös ravitsivat mieltä ja ruokkivat uteliaisuutta. 

En tiedä kumpi on tehnyt nyt enempi tehtävänsä, ikä vai korona, mutta mitä enemmän olen ollut paikallani sitä enemmän olen alkanut huomata, että enemmän voi nähdä myös pysähtymällä. Mitä enemmän olen ollut kotona, sitä elävämmäksi pihapiiri on alkanut muuttua. Ja mitä useammin olen vain istunut paikoillani kirjan kanssa, sitä lähemmäksi luonto tuntuu tulevan. 

Ensimmäiseksi tähän muutettua huomasimme kauriit ja jänikset. Pikkuhiljaa kuvaan ilmestyivät rupikonnat, sudenkorennot, erilaiset linnut ja vesimyyrä. Nyt viimeisimpänä kettu. En tiedä kauanko se on tarkkaillut meitä, mutta puolitoista viikkoa sitten ihmettelin, kuinka pitkään se antoi minun hämärässä tarkkailla ateriointiaan. Tänään tyyppi peseytyi keskellä meidän pihaa kirkkassa päivänvalossa. Naapurin mainitsemaa supikoiraa tai edellisten asukkaiden mainitsemaa merikotkaa emme sen sijaan ole vielä nähneet.   

En sano, ettenkö ikinä enää aikoisi matkustaa, tai eikö maisemanvaihdoskin tekisi joskus hyvää. Mutta silti minusta tuntuu koko ajan vahvemmin, että vaikka jäisin juuri tähän loppu iäkseni, en usko että voisin koskaan nähdä kaikkea mitä lähiympäristölläni on tarjottavanaan. Että jo eri vuorokaudenajat, vuodenajat, kannanvaihtelut ja oman silmän harjaantuminen riittävät varmasti tuomaan uutta koko loppuiäkseni, vaikka lopettaisin uuden perässä juoksemisen kokonaan.

Hyvää Kansainvälistä eläinten päivää!

Tänään juhlitaan Kansainvälistä eläinten päivää, joka aloittaa Suomessa Eläinten viikon. Kansainvälistä eläintenpäivää on vietetty ensimmäisiä kertoja Firenzessä Italiassa 1930-luvun alussa. Eläinten viikkoa taas vietettiin ensimmäisen kerran 1959. Suomen eläinsuojelu nostaa joka vuosi eläintenviikolla esiin jonkin teeman, jonka ympärille rakennetaan kouluihin jaettavaa oppimateriaalia ja somesisältöjä. Tämän vuoden eläinten viikon teemaksi on nostettu oppiva eläin, ja eläinten kouluttaminen positiivisin menetelmin. Teema on tärkeä, vaikka teeman esille nostaminen nostaa samalla ikävästi mieleen ne videot, mitkä nostivat aiheen keskustelun keskiöön tänä keväänä. Vaikka eläinten kouluttaminen positiivisen vahvistamisen kautta saa koko ajan enemmän näkyvyyttä ja jalansijaa, valitettavasti kivulla ja pelolla kouluttamistakin esiintyy eläinten parissa yhä. Eläinten kouluttaminen liitetään yleensä lajina vahvimmin koiriin, mutta erilaisia arkielämän taitoja harjoitellaan lähes kaikkien lemmikkinä pidettävien eläinten kanssa, ja monille lajeille voi opettaa myös temppuja. Tosin jos kysyy meidän jengiltä, ihmisille temppujen opettaminen on välillä yllättävän vaikeaa, sillä vaikka ihminen selvästi jo tajuaisi, miten namikaappi aukeaa, on ihmistä välillä äärettömän vaikeaa saada toistamaan tarvittava liikesarja aina pyydettäessä. 

Sohvalla makoilu on tärkeää

Omalla kohdallani elämäni muokkaaminen eläimellisempään suuntaan on jatkunut kohta kaksi vuotta. Reilu pari vuotta tein päätökseen jättää silloisen vakituisen työpaikkani ja lähteä kouluttautumaan eläinalalle, ja se prosessi on yhä käynnissä. Sen myötä minulle on ensimmäistä kertaa rakentumassa ammatti-identiteetti sen sijaan että työ olisi vain muusta elämästä erillinen osa-alue, joka on tarpeen eläinharrastuksen rahoittamiseksi. Se on ollut yhtä aikaa innostavaa että samalla myös todella pelottavaa. Kun pyrkii ensimmäistä kertaa työskentelemään sen parissa, mitä pitää oikeasti tärkeänä, sitä kokee ihan erilaista tarvetta perehtyä ja ottaa selvää asioista. Tämä korostuu etenkin nyt, kun seuraavan tutkinnon myötä tulen työskentelemään koko ajan enemmän lemmikkieläinten parissa. Se mikä tekee lemmikkieläimistä vielä jännempiä kuin tuotantoeläimet ei ole se, että eläimissä itsessään olisi juurikaan eroa sen mukaan onko kyseessä tuotantoeläin vai lemmikki: kaikki ovat omalla tavallaan kiehtovia ja eri tavalla älykkäitä persoonia. Mutta lemmikkieläimet ovat usein lähempänä ihmistä, perheenjäseniä, ja sen myötä lemmikkien kanssa työskentely on enemmän ihmisten parissa työskentelyä. Itselle vieraiden lemmikkieläinten kohdalla etenkin klinikkaolosuhteissa itse eläimen perushoitoa tulee olemaan vähemmän, ja mukaan tulee enemmän sitä, että on pystyttävä ohjaamaan eläimen omistajaa hoitamaan eläintä mahdollisimman hyvin sekä arjessa että sairauden mukanaan tuomissa poikkeustilanteissa. 

Namit ovat tärkeitä

Ennen koulun alkua vietetään kuitenkin vielä hetki omassa kuplassa omien eläinten kanssa. Muistuttaen itselle että nuo tyypit eivät ole mikään lottovoitto, vaan jotain hyvin paljon enemmän, sillä useiden tutkimusten mukaan lottovoitto ei vaikuta pitkällä tähtäimellä sen enempää ihmisen onnellisuuteen kuin terveyteenkään. Sen sijaan nuo tyypit, sekä nykyiset että menneet tuovat hymyn yhä uudelleen kasvoille. Vaikka ilman niitä minulla voisi olla enemmän rahaa, siistimpi koti ja ehjempiä vaatteita, sekä hyvin paljon vähemmän itkettyjä itkuja, huolia ja stressiä, silti ne tekevät elämästäni täydempää jokaisena päivänä. Ne ovat opettaneet kärsivällisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Ne ovat opettaneet, että asioita saa harvemmin läpi nopeasti ja huutamalla, vaan että todellisiin tuloksiin pääsemiseksi on usein pysähdyttävä miettimään omaa tapaansa viestiä, jos haluaa viestinsä menevän perille niinkuin sen tarkoitti kuulijan lajista riippumatta. Ja ehkä ennen kaikkea ne ovat opettaneet, ettei onnellisuus tule läheskään aina siitä, että tekee pelkkiä kivoja asioita, joista tulee hyvä mieli. Vaan että onnellisuuteen usein tarvitaan se, että tekee asioita, joilla tuntee olevan merkitystä, vaikkeivat ne olisi aina kivoja. Eläinten kanssa touhutessa merkityksellisyyden tunne on aina vahvasti läsnä, jopa silloin kun makaa sohvalla katsomassa televisiosarjaa, koska meillä on monta tyyppiä jotka arvostavat sohvapäikkäriseuraa. 

Hyvää Kansainvälistä eläintenpäivää ja Eläinten viikkoa kaikille! Tehkää paljon kivoja asioita lemmikkienne kanssa, ja mahdollisuuksien mukaan tehkää kivoja asioita myös kaikille muille eläimille, niillekin, joilla ei ole omaa ihmistä nostamassa sitä jalustalle Eläinten viikon kunniaksi.

Lemmikki Tampere 2021

Lauantaina tuli suunnattua ensimmäiseen lemmikkitapahtumaan sitten korona-ajan alun, ja olo on vähän hämmentynyt. Olin etukäteen miettinyt, kuinkakohan moni uskaltautuu jo liikkeelle, ja oikeastaan vähän yllättynytkin siitä, kuinka messuilla oli saapuessamme täysi vilinä. Etenkin osa ständeistä oli suorastaan tukossa ihmisistä, ja sitä pystyi etenemään vain hitaasti massan mukana. Sitä on ehtinyt jo niin tottua siihen, että kaikkialla on turvavälit, että oli todella vaikea orientoitua siihen, että ihmisiä tuli yhtäkkiä joka puolelta lähelle ja ohi. 

Yksi ruuhkaisimpia ständejä oli Herppiharrastajien messuosasto, johon olikin tuotu erittäin kiva ja monipuolinen lajikattaus erilaisia matelijoita ja selkärangattomia. Sielä olisikin tullut vietettyä varmasti paljon enemmänkin aikaa, jos emme olisi osuneet sinne juuri vilkkaimpaan mahdolliseen aikaan. Tässä vaiheessa vielä jopa muistin napata pari kuvaakin, etenkin kun ständillä oli yksi torakkalaji johon en ollut törmännyt ikinä aiemmin. Jussi puolestaan ihasteli etenkin monia paikalla olleita liskolajeja, ja jäi keskustelemaan Aten kanssa sammakoista. 

Posliinitorakat olivat jotenkin todella symppiksiä

Kaneja oli paikalla paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Kanikuumeeni huomioon ottaen se oli varmasti turvallisempaa niin, mutta olin ehkä hieman pettynyt siitä, etten päässyt esittelemään Jussille sen laajemmin kanien rotu- ja värikirjoa, nyt kun Jussikin on alkanut lämmetä kaneille aiempaa enemmän. Poikkesin kuitenkin pariinkin otteeseen kanien silittelypisteellä paijaamassa siinä olleita pienrexejä ja risteytystä. Kanipuolella olisi ollut myös sellaista tuotemyyntiä (etenkin Lavella's-valjaita ja Kanien Ykkösherkun messutarjous), jota olisin mielelläni tukenut enemmän, jos meillä olisi kotona vielä kanikansalaisia. 

Ehdottomasti pisimpään viihdyimme siskon kanssa messuilla kissapuolella. Sieläkin oli tänä vuonna kyllä todella vähän varsinaisia esittelyständejä, ja kissahalli pyöri lähinnä sielä olevan näyttelyn ympärillä. Mutta Isacin tulevaa näyttelyuraa ajatellen siskoa kiinnosti nähdä, miten kissat arvostellaan, ja mitä kaikkea tuomari niistä katsoo, että tietää sitten treenailla pojan kanssa kotona. Tosin Isacin huhtikuulle kaavailtu debyytti siirtyy nyt tulevaisuuteen, kun huhtikuinen Tampereen näyttely onkin voittaja-näytttely, johon Isacilla ei ole pääsyä ilman aiempia näyttelymeriittejä.

Akvaariopuolella kiinnostivat etenkin pienet nano-altaat

Kissapuolella suurimman mielenkiintoni saivat myyntikojut sekä Kissankulman ständi, jolle oli tuotu sekä kotia etsiviä että kodin jo löytäneitä rescue-kissoja esittäytymään. En valehtele varmaan paljoakaan jos sanon että kolmannes messuistani meni sen häkin kohdalla, jossa oli yksi samanoloinen harmaaraidallinen poikakissanpentu, kuin minun ensimmäinen kissani Misu oli. Suurimman osan ajasta pennut vain nukkuivat, mutta ei se estänyt käymässä mielessä läpi pitkää listaa siitä, mihin kaikkeen kuudes kissa mahdollisesti vaikuttaisi. Kuitenkin Mintun, Löllön ja Rutun kotiutumisesta on vajaa vuosi, ja Mintun pissaongelmista vasta kuukauden verran, joten olisi liian iso riski sille, että uusi pentu stressaisi liikaa olemassa olevia. Olkootkin että siskonikin itselleen epätyypillisesti koitti kovasti yllyttää minua kyselemään lisää pennusta, ja varmistamaan että kertoisin varmasti tarpeeksi kuinka hyvä koti meillä on, että jäisin mieleen, kun pentujen uusia omistajia valitaan. Valitettavasti kuitenkin uskon, että kodittomia pentuja tulee olemaan myöhemminkin, sitten kun meillä on taas parempi tilanne miettiä uusia tyyppejä laumaan.

Tää tyyppi sai taas miettimään, kuinka järkevä sitä haluaa olla. Hänestä olisi voinut tulla Miska.

Kissanpennun sijaan kissahallista lähtikin mukaan Sturdin kantokassi freteille. Olen jo pidempään miettinyt niille jotain reppua isomman pohja-alan omaavaa kankaista kuljetinta, koska en tykkää yhtään raahata kovamuovista boksia lyhyissä siirtymissä, kuten esimerkiksi siirrettäessä junnuja sisältä pihan pentuaitaukseen. Suomesta ei vain tahdo saada mistään Sturdin tuotteita, ja yleisölle avoimista kissanäyttelyistä on ollut hieman taukoa. Mutta messuilta niitä taas sai, ja sai keskittyä siihen isompaan ongelmaa, eli minkä värisen ja kokoisen kassin haluaa. Päädyin kivan siniseen large-kokoiseen malliin.

Messuostoksina mukaan lähti kantokassin lisäksi yksi hihna

Vaikka omalla tavalla olikin vapaampaa palloilla messuilla ihan vain turistina, mikä mahdollisti myös huomattavasti normimessuviikonloppua pidemmät yöunet, oli se tavallaan myös kauhean orpoa. Olen niin tottunut siihen, että minulla on messuilla aina selkeä tukikohta jollain ständillä, ja osa omasta laumasta mukana. Vaikka en nytkään ollut liikkeellä yksin, tuntui jotenkin juurettomalta pyöriä halleissa vain ympäriinsä. Messutkin tuntuivat kestävän kamalan vähän aikaa, kun ei ollut paikalla jo ennen avaamista, ja lähtenyt vasta sulkemisen jälkeen molempina päivinä. Ja pakko sekin on myöntää, että olen niin ylpeä omista tytöistäni, että onhan se aika mahtavaa esitellä niitä myös muille, ja katsoa kun ihmiset liikuttuvat niitä paijatessa samalla tavalla kuin itse kun pääsi silittämään kaneja tai yhtä kissanpennuista. Siinä on kuitenkin jotain ihan erilaista kuin että näkee eläimiä vain kuvista. 

Katsoo jos sitten ensi vuonna uskaltaisi jo ottaa omankin lauman taas mukaan, ja jos koululta ehtii sitoutua ständihommiin koko viikonlopuksi. Tänä vuonna myönnän olleeni vielä hieman varovainen ihmisestä frettiin tarttuvien virustautien osalta, sillä vaikka riski on pieni, niin tänä vuonna meillä on ollut jo sen verran paljon kaikkea, että mieluummin jätin sen pienenkin riskin ottamatta.   

Illalla sitten taas pelattiin ja opetin Isacille hienosti, että nousemalla pelipöydälle saa nameja (mistä sain sanomista sen jälkeen, kun poika koitti sitten namien toivossa hakea pöydältä pelikomponentteja...)