- Kun pissa-alustoilta ravistaa valtaosan kakoista roskiin ennen pyykkin laittamista, kestopissa-alustat puhdistuvat koneessa pääsääntöisesti hyvin.

- Sisäelinkakat joita ei saa poistettua ennen koneeseen laittoa jättävät pesusta huolimatta tahroja kestopissa-alustoihin (pitää koittaa joku kerta laittaa kestopissa-alustat likoamaan ennen pesua, ja katsoa auttaako se).

- Alustat kestävät hyvin pesun 90 asteessa.

- Alustat kuivuvat pvc-muovipohjasta huolimatta varsin nopeasti myös ilman kuivausrumpua. 

- Fretit käyttävät kestopissa-alustoja mielellään, samoin kuin Mihail.

- Pino likaisia pissa-alustoja alkaa haista todella voimakkaasti ammoniakilta, jos ne ovat useamman päivän kasassa pesemättöminä (pitää jatkossa ennakoida, ja laittaa laumalle kertakäyttöalustat silloin, kun tietää ettei ehdi pestä pyykkiä useampaan päivään, tai keksiä likaisille alustoille tiiviimpi säilytysastia). 

- Tusina pissa-alustaa on varsin passeli määrä meidän laumalle - siinä on pesuvaraa muutamaksi päiväksi, ja ottaen huomioon likaisten pissa-alustojen hajun ja säilytyksen, siinä kohtaa voidaan välillä kertistellä, jos on välejä jolloin ei ehdi pestä pyykkiä. 

- Kestopissa-alustat pysyvät paikoillaan paremmin kuin kertakäyttöalustat. 

- Kukaan ei ole toistaiseksi osunut nurkassa harhaan huolimatta kestopissa-alustan kulmien pyöristyksestä.

- Pestyinä ja taiteltuina kestopissa-alustat saa varsin kompaktiin tilaan. 

- Joissain tilanteissa kaipaisi myös pienempiä 60*40cm alustoja näiden 90*80cm kokoisten lisäksi.

 

Tässä vaiheessa kokeilua näyttää siis hyvältä, jatkamme tutkimuksia.

Leveytensä puolesta nämä menevät juuri meidän kodinhoitohuoneen telineeseen.

Pesty pino odottaa hyllyttämistä.

Syksyn koulukuvioita

Jos tammikuussa välillä tuntui, että koulu käynnistyi kauhean hitaasti, ja sitä olisi kaivannut enemmän kuin iltatunnit kahtena iltana viikossa, syksyn alettua on ollut välillä vaikea pysyä tahdissa, kun uutta asiaa tulee koko ajan niin paljon. Tai ehkä vielä enemmän kyse on siitä, että sitä nykyään kaipaisi enemmän aikaa pyöritellä ja työstää kaikkia eteentulleita ja nähtyjä asioita. Tänne bloginkin puolelle on ollut monesti tarkoitus kirjoitella niitä ajatuksia, mitä esimerkiksi vierailu ravitallilla ja aktiivipihatossa on tuonut, tai mitä ajatuksia työskentely sikalassa herätti. Mutta kun koulua on neljänä tai viitenä päivänä viikossa, käytännöntuntien ja vierailujen myötä helposti jopa kolmella tai neljällä paikkakunnalla viikon mittaan ja tähän mennessä pisin päivä alkoi aamukuudelta ja päättyi iltakahdeksalta, ei koulun, oman lauman ja kotitöiden jälkeen ole jäänyt kauheasti aikaa ja energiaa purkaa päätään kirjalliseen muotoon, vaikka se yleensä auttaa aina itseäkin jäsentämään ajatuksia. 

Heppajaksolla päästiin kokeilemaan muunmuassa kärrylläajoa

Tässä kohtaa syksyä ensimmäinen kaikille yhteinen tuotantoeläinjakso on ehtinyt jo päättyä, samaten kuin valinnaiset hevosopinnot - joskin hevosopintoihin liittyvä työssäoppiminen on vielä edessä ja alkaa itselläni ensiviikon tiistaina. Ensimmäisten kurssien päätyttyä ovat käynnistyneet valinnaisen pieneläimen ensimmäinen jakso, samoin kuin valinnaiset tuotantoeläinopinnot, jotka tulevat seuraavat viikot olemaan käynnissä yhtäaikaa hevosen työssäoppimisen kanssa. Viime viikolla minulla oli opintoihini kuuluva pakollinen sikalajakso, joka hieman yllättäen käsitti myös lihakarjanhoitoa - kukaan ei ollut vain tullut maininneeksi siitä etukäteen mitään. 

Aktiivipihatossa nähtiin muunmuassa hevosten rehu- ja heinäautomaatteja

Yhtäkkiä alkanut syksy ja lukuiset tilavierailut ovat asettaneet haasteensa myös vaatevarastolle. Viime vuosina se kun on tullut karsittua varsin minimalistiseksi, mikä pelitti äärimmäisen huonosti sen kanssa, että kaikki tiloilla käytettävät vaatteet on pestävä koneessa ennenkuin niitä sopii käyttää millään muulla eläintilalla. Käytännössä jos kolmena peräkkäisenä päivänä oli opintoihin liittyviä vierailuja, oli yhtälö mahdoton, etenkin kun kuivausrumpu oli poissa pelistä. Onneksi Lidliin tuli juuri samoihin aikoihin kampanja edullisista ja ihan ok näköisistä ulkoiluvaatteista, niin saattoi ostaa kolme takkia ja muutamat housut lisää. Nyt ne yhdessä kolmien turvakenkien kanssa antavat vähän enemmän pelivaraa pyykkirumbaan ja kenkien desinfiointiin. Välillä ei voi kyllä olla miettimättä, että mikäli lemmikkipuolella olisi yhtä tiukkoja turvamääräyksiä mitä tuotantoeläinpuolella, eläinkaupoista ja klinikoilta loppuisivat äkkiä työntekijät. Esimerkiksi sikatilojen suhteen on olemassa jo lakisääteiset karenssiajat ulkomaanmatkojen ja toisilla sikatiloilla vierailun suhteen. Mikäli esimerkiksi poikkeaisin kaverillani, jolla on minipossu, olisi minulla 48 tunnin karenssi ennenkuin voisin poiketa tai työskennellä millään sikatilalalla riippumatta siitä, kuinka hyvin desinfioisin itseni ja kuinka monta kertaa vaihtaisin vaatteeni. Suomessa eläintautien ennaltaehkäisy otetaan aika tosissaan, ja vaikka esimerkiksi talleilla viranomaiset eivät ota asiaan yhtä vahvasti kantaa, niin koulun ja tallien omistajien tahoilta niihinkin liittyy omat hygieniaohjeistukset. Nyt tämä kyllä helpottaa loppusyksyksi, kun työssäoppimisen alkaessa käyn vain yhdellä tallilla useiden lyhyiden vierailukäyntien sijaan.

Sikalaviikolla pääsi tekemään läheisempää tuttavuutta näiden tyyppien kanssa

Sitä on jo ennen opintoja tullut luettua paljon erilaisista eläimistä ja seurattua eläinsuojelulaista ja eläintenoikeuksista käytävää keskustelua, mikä varmasti osaltaan tekee sen, että laskeutuminen käytännöntasolle herättää paljon ajatuksia. Kun pääsee paitsi kuulemaan eri talli- ja tuotantoeläinratkaisujen toimivuudesta eläinten ja eläintenhoitajien näkökulmasta, näkemään joitain ihan konkreettisia lukuja investointisummista ja laina-ajoista ja olemaan läsnä kun koitetaan avata kuivikkeen tukkimaa lietejärjestelmää. Etenkin sikalassa monessa kohtaa näkyi, miten tieto sikojen lajityyppillisessä käyttäytymisestä ja sikojen jalostus ovat eläneet eri tahtia sikalatilojen kanssa, ja kuinka huonosti vanhat sikalatilat toimivat yhteen sekä nykyisen kokoisten sikojen että esimerkiksi vapaaporsituksen suhteen - ja kuinka isoja ja perustavanlaatuisia muutoksia rakenteisiin vaadittaisiin, jos haluttaisiin saada oikeasti toimivia tiloja uusiin toimintamalleihin, eikä kompromisseja joihin kasautuu molempien huonot puolet. Samaten oli aika silmiä avaamaa huomata, kuinka jo parin asteen ero ilman lämpötilassa vaikutti eläinten käyttäytymiseen sikalassa, tai kuinka esimerkiksi hevosille myytävät rehuautomaatit vaativat yhä pannan tai pampulan eläinten tunnistamiseen, eikä niitä ole mahdollista ohjelmoida tunnistamaan hevosten mikrosiruja, vaikka niiltä löytyisi sellaiset. Etenkin koska koirille ja kissoille saa jo mikrosirunlukijoilla varustettuja kuppeja, tuntuu jotenkin hullulta, ettei samaan teknologiaa ole saatu hyödynnettyä tiloilla, joilla tiloihin tehtävät inventoinnit ovat kuitenkin tuhatkertaisia, vaan niissä joudutaan yhä miettimään, miten saadaan tunnisteet pysymään eläinten matkassa niiden eläessä isossa tilassa yhdessä lajitoverien kanssa. 

Hieman yllättäen sikalaviikolla hoidettiin myös näitä tyyppejä

Naudat olivat kuitenkin vielä pitkälti laitumella, mikä teki heistä varsin helppoja tyyppejä

Koulu on yhä yhtäaikaa sekä todella mielenkiintoista, että välillä aika uuvuttavaa. Mikäli kärsin uniongelmista silloin, kun kävin töissä säännöllisesti klo 7-15, ei hyppy esimerkiksi sikalaviikon klo 6-14 rytmiin, jossa kello soitti 4.45 käynyt ihan kivuttomasti. Ensiviikolla taas pääsee kokeilemaan ensikertaa ikinä kaksiosaista työpäivää, jossa työvuoro jakautuu saman päivän aikana kahteen osaan. Toki osa raskaudesta tulee myös siitä, että olen vapaa-ajalla yhä oma itseni: iltavirkku joka toimii välillä hyvin nopeasti miettimättä asioita loppuun. Kuten tälläviikolla, kun päätin että klo 4.45 aamuherätys ei ole este tehdä keskellä viikkoa pientä kierrosta Sastamalaan hakemaan meille paria kilpikonnaa ja akaattikotiloita - ja sitä ennen viettää luonnollisesti paria iltaa hakien tarvikkeita ja rakentaen kilpikonna-aitausta. Tai se päivä, kun poikettiin ihan pikaisesti Tampereelta Jämsän kautta hakemaan hakemaan pari frettiä, että saatiin ne vietyä seuraavana aamuna hoitajalleen Säkylään. En kadu mitään, mutta en myöskään väitä ettenkö olisi hullu. 

Meille muuttaneet Donatella ja Rafaella tarvitsevat ehdottomasti oman postauksensa

Uurnien lasku

Snurre ja Esteri olivat ensimmäiset tyypit, jotka haimme kotiin yhdessä Jussin kanssa. Olihan minulla tavatessamme jo Mihail ja rottatytöt Mimosa ja Lola, ja hetkenaikaa hiiriherra Savu, mutta jyrsijätyypeistä ei ehtinyt koskaan tulla niin vahvasti osa yhteistä perhettä. Mimosa jouduttiin lopettamaan oltuamme yhdessä vasta hetken, ja Lola palasi yksin jäätyään kasvattajalleen, jossa hän sai uuden lauman. Snurren ja Esterin kanssa Jussi oli mukana alusta asti: silloin kun kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa tyttöjä Inkoossa. Silloin kun haimme neidit kotiin, ja aloimme opetella frettiarkea. Aina siihen asti, kun jouduimme saattamaan Snurren viimeiselle matkalleen insulinooman edettyä, ja kun Esteri lopetettiin reilua vuotta myöhemmin nisäkasvaimen takia. 

Jussille Snurre ja Esteri olivat ensimmäiset lemmikit jotka hän menetti aikuisiällä, joten hänelle oli erittäin tärkeää, ettei kumpaakaan neideistä annettu yhteistuhkaukseen. Että kumpikin neideistä palasi vielä kotiin viimeiseltä matkaltaan. Snurre ja Esteri olivat omista lemmikeistäni ensimmäiset, jotka menivät yksilötuhkaukseen, joten itselläkään ei ollut olemassa mitään valmiita toimintatapoja, miten edetä siitä eteenpäin. Olimme alkuun puhuneet, että ottaisimme Snurrelle ja Esterille hautapaikat eläinten hautausmaalta. Sinne tehdään kuitenkin hautauksia vain kesäaikaan, joten se ei onnistunut heti kun Snurren tuhkat tulivat. Kun oli kuitenkin odotettava kuukausia, jotenkin päätimme, että Snurre voisi odottaa vielä Esterin mukaansa. Että heidät vietäisiin lopulliselle lepopaikalleen vasta yhdessä. Esterikin meni kuitenkin talvella, eikä hautaus taas onnistunut silloin kun tuhkat tulivat. Kesän tultua asia jäi, ja kohta oli taas talvi. Vaikka olimme kuulleet eläinten hautausmaasta paljon hyvää, jotenkin se vain tuntui olevan etäällä, emmekä saaneet asiaa hoidetuksi.

Viimeistään tänään tajusin miksi. Tänään laskimme tuhkat kotipihaamme lempikasvini juureen, ja minusta tuntui että kaikki meni kuten pitikin. Frettilaumamme ensimmäinen matriarkka ja maailman sympaattisin suklaanäätä tulivat kotiin yhdessä muun lauman kanssa. Eivät ehkä enää osana laumaa, mutta aina osana perhettä. Uurnien laskun myötä heistä tulee osa puutarhaa, ja he tulevat palaamaan jokaisen kukinnan myötä. Yksi ympyrä tuntuu vihdoin sulkeutuneen. 

Minä en kaipaa kiinteää hautaa, kivistä muistomerkkiä tai uurnia pysyvästi hyllynreunalle. Mutta minua lohduttaa ajatus, että osa menetyistä rakkaista tulee elämään osana tätä kaikkea uutta muutenkin kuin muistoissani, ja minulla on paikka johon sitoa muistoja. Oli vapauttavaa saada uurnat pois kaapista, mutta saada kuitenkin pitää mummuskat lähellä. Samalla tuli muurattua yksi kivi lisää siihen perustaan, mikä tekee tästä talosta kodin. Tuhkien myötä osa meidän perheen yhteistä historiaa kietoutui osaksi tätä pihapiiriä. 

Levätkää rauhassa rakkaat.

Harrastustauko

Syksy on yleensä vuoden intensiivisintä aikaa monessa harrastuksessa. Itselläkin Facebook on tykittänyt viime viikot mainoksia ja muistoja tapahtumista, joiden piti olla nyt syksyllä, tai jotka yleensä ovat tähän aikaan syksyllä: näyttelyt, Lemmikki Tampere, Salon eksoottisten eläinten esittelypäivä, eläinkauppaesittelyt... Näiden nostojen kohdalla olo on ollut vuoroon haikea ja levollinen. Tavallaan minä kaipaan niitä kaikkia: ihmisten tapaamista, muiden näätien näkemistä, aloittelijoiden neuvomista, kokemusten vaihtamista muutenkin kuin netissä. Välistä tuntuu että sitä erakoituu tänne ja omat näädät metsittyvät kokonaan kun ollaan vain täällä omassa kuplassa. 

Kotoilua kasvihuoneella

Kuitenkin samaan aikaan korona on tehnyt saman kaikkien muidenkin harrastuksille. Samaan aikaan kun itse yleensä kierrän ja valmistelen syksyn eläintapahtumia, esimerkiksi veljeni on aivan yhtä kiireinen Traconin ja sen oheistapahtuminen järjestelyissä. Kummastakin on siis ollut täysin luonnollista, että me emme yleensä näe tässä vaiheessa syksyä, vaikka sattuisimme olemaan samassa kaupungissakin. Vaikka Tampereen messu- ja Kongressikeskuksen (joka on minulle aina ja ikuisesti Pirkkahalli) ja Tamperetalon väliin ei jää montaakaan kilometriä, pitkät päivät tavaran roudaamisineen ja muineen eivät houkuttele edes pikaisiin lounastapaamisiin. Niinpä on ihan uudenlaista luksusta, että sitä pääsi viime viikonloppuna pelaamaan porukalla siskon, siskonmiehen, veljeni ja Jussin kanssa, ja että ollaan ottamassa sama uudestaan ensiviikon viikonloppuna. Siinä kohtaa alkaa melkein miettimään, haluaako ja jaksaako sitä oikeasti harrastaa enää yhtä intensiivisesti sitten kun tilanne taas joskus normalisoituu - olkootkin että tiedän, että myös muiden viikonloppukalenterit alkavat täyttyä siinä vaiheessa normaalimpaan tapaan. 

Sisältäkin löytyy uusia kohteita puoliluvallisille tutkimusmatkoille

Eilen Frettiliiton ryhmään tuli ensimmäiset kyselyt, olisiko porukalla kiinnostusta näyttelyihin jo alkuvuodesta, ja huomaan yhtäkkiä oloni hyvin ristiriitaiseksi asian suhteen. Mikäli Capital! olisi järjestetty normaalisti marras-/joulukuussa, olisin todennäköisesti asiaa kummemmin miettimättä ilmoittanut omani sinne, sillä se kuuluu osana normaaliin vuoden kiertoon, ja jossain määrin kai kaikki pyrkivät poikkeusoloissa kohti normaalia. Mutta nyt kun asiasta alettiin oikeasti herätellä keskustelua, ja moni mainitsi olevansa kiinnostunut, mikäli tilaa on riittävästi ja turvavälit ovat kunnossa, en olekaan yhtäkkiä enää varma. Kai näyttelyissä se sosiaalinen aspekti on itselleni niin vahva, että ajatus että kaikki olisivat omissa kuplissaan maskit päällä vältellen liian läheisiä kontakteja, ja näyttely olisi suljettu muilta kuin näytteleilleasettajilta, saa miettimään pitäisikö sitä itse kuitenkin odottaa vielä siihen, että tilanne alkaa oikeasti normalisoitua. Toisaalta taas tässä kohtaa on vielä mahdotonta sanoa, milloin ja millaisena normaali palaa. 

Puhtaus on puoli ruokaa freteilläkin

Ihan täydessä poikkeustilavalmiudessa itsekään ei ole kyllä enää hetkeen ollut. Vaikka isommat frettiesittelyt ovat tauolla ja pysyvät tauolla varmasti vielä kuukausia, on täällä käynyt jo muutamia fretteihin tutustujia nyt loppukesästä/alkusyksystä. Tällähetkellä aika moni normaali reitti päästä tutustumaan fretteihin livenä kun on väliaikaisesti katki tapahtumien peruunnuttua, niin sitä on koittanut antaa sen mahdollisuuden edes muutamille.

Pakko kyllä myöntää, että itse varon ja pelkään tällähetkellä kausi-influenssaa yhtä paljon kuin koronaa, sillä koko yhteiskunnan ollessa hälytystilassa jo pelkkä flunssa riittää siihen, että ihmisellä on korona kunnes toisin todistetaan. Ja koska kontrollifriikki minussa haluaisi saada koulun ja työssäoppimiset suoritettua aikataulussa, useamman viikon ylimääräiset katkokset testiaikoja ja -tuloksia odotellen eivät innosta, vaikka en osaakaan aktiivisesti pelätä sairastuvani vaikeaan tautimuotoon koronasta. Tänä vuonna onkin tullut panostettua ihan ekstra hyvin niin sään mukaiseen pukeutumiseen kuin vitamiinikuureihin, ja ylipäätään sellaisiin asioihin joita tehdessä voi kuvitella vaikuttavansa sairastumisen todennäköisyyteen edes vähän. 

Jauhomadot ovat yhä hitti Miikkiksellä

 

Toipumista ja uutta ajanvarausta

Itsyn ja Miikkiksen antibioottikuurit loppuvat huomenna, ja kummankin toipuminen on mennyt hyvin. Miikkiksen turvotus tuntuu laskeneen, ja Itsyn haava on sulkeutunut hyvin, ja tikit ovat alkaneet irrota. Itsyllä on myös alkanut jo kasvaa uutta karvaa leikkauksessa kaljuiksi ajeltuihin kohtiin. Anaalirauhas- ja pernaongelmiin liittyen olen siis toiveikas, että niiden kanssa ei jouduta palaamaan klinikalle. Meillä oli kuitenkin sen verran sovittelua, että saatiin Itsy Rauliolle Vantaalle, että emme saaneet varattua sille vielä pidempää all-inclusive aikaa, ja niinpä sen kanssa palataan Vantaalle parin viikon kuluttua vielä toisen asian tiimoilta. Ne ketkä Itsyä yhtään tuntevat, arvannevat jo sen toisen syyn: Itsyn nemesis eli hampaat. Sillä on taas ien ihan tulehtunut ja hampaat ruskean hammaskiven peitossa, tälläkertaa vasemmalla ylhäällä. Itsyllä on ollut eriasteisia hammasongelmia siitä lähtien kun se oli vuotias, ja nyt taas jännätäänkin selvitäänkö hammaskiven poistolla, vai lähteekö taas hampaita. Itsyllä kyllä pelkkä hammaskivikin on yleensä todella hurjan näköistä, eli hyvällä tuurilla ruskeaksi mennyt hampaan juuri ei indikoi sitä, että sillä olisi taas mätänemässä hammas suuhun. Itsylle tyypilliseen tapaan ruokahalu ei ole tälläkään kertaa hävinnyt mihinkään, ja se syö hyvin myös luullista lihaa ja kokonaisia ruokaeläimiä, joten sillä arveltiin olevan parempi odottaa ensikuun alkuun, että se saa rauhassa vähän toipua isosta leikkauksestaan ennen uutta rauhoitusta. Näin tiheät rauhoitukset toki hieman hirvittävät, mutta toisaalta Itsyä on jouduttu rauhoittamaan hampaiden takia 1-3 kertaa vuodessa koko sen ajan mitä se on meillä ollut, eli sen kanssa niistä on tullut jossain määrin rutiinia. 

Keittiön lääkitysasema

Kummankin toipilaan lääkitykset ovat menneet hyvin, vaikka Miikkis ei ihan täysin arvostanut, kun oltiin viikonloppuna reissussa, ja Mellu kävi huolehtimassa lauantain iltalääkkeen ja sunnuntain aamulääkkeen. Se kuitenkin onneksi tyytyi vain hieman jupisemaan aiheesta lääkkeen antamisen yhteydessä. Itsyn kohdalla olimme alkuun ajatelleet hyödyntää lääkkeen annossa samaa jippoa, millä Snurre sai lääkkeensä reilun vuoden ajan, eli pillerijauheen sekoittamista lohitahnan joukkoon. Itsylle määrätty antibiootti on kuitenkin ilmeisesti sen verran pahemman tai vahvemman makuista, ettei jippo mennyt läpi, ja tahna jäi koskematta. Niinpä siirryimme suunitelma beehen, ja liuotimme pillerijauheen 0,5 millilitraan vettä, jonka jälkeen se oli helppo antaa millilitran ruiskulla suoraan suuhun. Pilleripalan nakkaamista suoraan suuhun en lähtenyt edes kokeilemaan, sillä fretit ovat monesti yhtä hyviä sylkemään pillerit suustaan kuin kissat, ja koska Itsyllä on taas suu tulehtunut, halusin välttää sen suun pitämistä kädellä kiinni sen varmistamiseksi että se varmasti nielee pillerin. Nesteeseen liuotettuna pillerit ovat menneet alas todella nätisti. 

Itsylle määrätty antibiootti

Pillerin puolittamiseen on hyvä halkaisu-ura

Puolikkaan puolittaminen käy kätevästi pillerileikkurilla

Kannessa oleva terä halkaiseen leikkuriin asetetun pillerinpuolikkaan

Halkaistu puolikas

Leikkurissa on myös hyvä säilytystila pillerinpaloille.

Eläimille määrätyistä lääkkeistä valtaosa on suunnattu ihmisille, koirille tai kissoille, miksi valmiiksi mietityt annosteluniksit eivät aina toimi sellaisinaan freteille. Miikkiksen antibiootti on suunnattu ihmisille, ja sen mukana tulleesta kymmenen millin ruiskusta olisi ollut huomattavasti hankalampi katsoa Miikkiksen tarvitsema 2,5ml, joten pojan lääkkeeseen tuli kaivettua ensiapulaukusta 5ml ruisku, jossa nuo puolikkaat millitkin näkyvät selvemmin. Itsyn kipulääkkeessä Metacamissa lääkkeen mukana tulee ruisku, johon on merkitty kissan painokilot, jonka mukaan on ajateltu helpoksi ottaa sopiva määrä lääkettä, mutta joka ei luonnollisesti toimi, kun kyseessä on 700 grammainen fretti, jolle annos on ilmoitettu millilitran kymmenesosissa. Tähänkin löytyi taas apu ensiapulaukusta, josta löytyi lääkkeelle sopiva 1ml ruisku. Itsylle määrätyissä antibiooteissa oli hyvä katkaisu-ura helpottamaan lääkeannoksen säätämistä myös pienemmille eläimille, mutta siitä oli apua vain puoliksi, kun Itsyn kokoisella annos mitataan neljänneksinä. Tähän löytyi avuksi Snurrelle aikoinaan hankittu pillerinhalkaisija. Snurre kun sai vielä pienempänä monesta lääkkeestä kahdeksasosia. Itsyn pillerin liuottamiseen otettiin avuksi pieni muovinen snapsilasi, joita tuli joskus ostettua marketista alle eurolla sellainen isompi nippu. Silloin kun on joutunut pelaamaan lääkitysten kanssa, etenkin nuo erikokoiset ruiskut on huomannut erittäin käteviksi löytyä kaapista. 

Pillerien jauhamiseen olen kokenut käteväksi käyttää kahta lusikkaa

Pilleri on helppo murskata lusikoiden välissä kevyesti painamalla

Pillerijauhe jää alempaan lusikkaan (ja joskus vähän ylemmän pohjaan - sekin kannattaa tarkistaa)

Lusikasta jauhe on helppo sekoittaa lohitahnaan, ruokaan tai nesteeseen

Meillä se sekoitettiin ruiskulla 0,5ml vettä

Lääkkeen liuottua veteen se vedettiin ruiskuun, jonka jälkeen se on helppo antaa suoraan suuhun

Vaikka lääkitykset ovatkin menneet helposti, en voi kieltää odottavani sitä, kun saa taas huomenna siivota lääkitysaseman pois keittiöstä, eikä tarvitse hetkeen lääkitä ketään. Parin viikon päästä tilanne on todennäköisesti taas toinen.

Uusi mahdollisuus kestopissa-alustoille

Meillä on freteillä ja haisunäädällä jatkuvassa käytössä koiranpentujen pissa-alustat, ja niitä menee paljon. Ne ovat erittäin käteviä käytössä, ja lisänneet meillä vessaan osumistarkkuutta merkittävästi, miksi siirtyminen esimerkiksi puupellettiin ei houkuta. Silti ekologinen omatunto aina välillä kolkuttaa roskapusseja ulos kantaessa. Tämän myötä Peten koiratarvikkeesta tarttuikin pari vuotta sitten mukaan muutama Drymate Potty Pad Green -kestopissa-alusta testiin, jotta niiden myötä olisi saanut edes vähän vähennettyä roskikseen päätyvän kertakäyttömuovin määrää. Kokeilu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kestopissa-alustat olisi pitänyt pestä muusta pyykistä erillään, ja koska meillä pestään muutenkin paljon pyykkiä, eikä konetta jätetä ikinä pyörimään poissaollessamme, minun oli vaikeaa löytää sopivaa väliä, missä pyörittää erittää lähes tyhjä kahden alustan kone. Niinpä pissa-alustat lojuivat suurimman osan ajasta likaisina kylpyhuoneessa, kakat tuntuivat pinttyvät niihin kiinni (etenkään sisäelinpäivinä frettienkakkoja ei vain kätevästi poimi alustalta roskiin, kun ne ovat kuin löysää sitkeää tervaa) ja alustan pinta muuttui jo parin pesun jälkeen kuluneen näköiseksi. Niinpä kokeilu haudattiin melko nopeasti vähin äänin, ja ja kestopissa-alustat hautautuivat kaappiin. 

Mikäli nämä osoittautuvat hyviksi, pitää alkaa kysellä maahantuojalta myös noiden pienimpien ja värikkäämpien perään

Tämänhetkinen luottokauppani pissa-alustojen suhteen on Milopet, ja sinne tuli kesän alussa myyntiin myös kestopissa-alustoja. Aloin heti harkita uuden mahdollisuuden antamista niille, mutta Milopettin myyntiin tulleet kestopissa-alustat olivat meidän tarpeisiimme hankalan isokokoisia, ja ne olivat kokovalkoisia. Vaikka niiden kuinka mainostettiin kestävän jatkuvaa pesua 95 asteessa, minun oli vaikea kuvitella, etteikö etenkin noista tervakakoista pinttyisi äkkiä ruma kuviointi alustan pintaan. Ehkä kestopadeily vain olisi toimivampi ratkaisu koirille (ja haisunäädille), jotka kakkaavat huomattavan paljon harvempaan, ja joilla kakan koostumus ei elä yhtä paljoa syötetyn ruuan mukaan.

Sitten elokuussa tuli taas uusi tuotelanseeraus, ja Milopetin valikoimiin tuli edellisiä vähän pienemmät kuviolliset pissa-alustat, joista aiemmista poiketen oli myös hyvä nipputarjous yhdenkokoisille kestopissa-alustoille. Harkinta uuden mahdollisuuden antamisesta edes osittaiselle kestopadeilylle lähtikin vakavasti käyntiin, ja aika pian oli selvää, että kysymys oli lähinnä siitä, että koska tilaus lähtisi, ja kokeilisinko taas varovaisesti tilaamalla muutaman alustan, jotta pääsisin tutustumaan niiden ominaisuuksien toimivuuteen frettikodissa, mutta jolloin olisin taas saman pyykkidilemman edessä, vai ottaisinko kerralla tusinan nipun, niin että minulla olisi oikeasti pesuvaraa, ja pyykkikonetta ei tarvitsisi pyörittää jatkuvasti lähes tyhjänä. Lopullinen päätös asiassa syntyi, kun Milopetin syyskuun kampanjassa luvattiin ilmaiseksi kaupanpäälliseksi harkitsemani violetti tavarakärry yli 200 euron tilauksiin. Tilaussumma täyttyi helpommin kun siihen sisällytti tusinan paketin kestopissa-alustoja. 

Miikkis pääsi kanssa heti testailemaan

Paketti saapui viime viikon lopulla, ja kokeilu lähti käyntiin. Asiaa harkittuani päätin kuitenkin vaihtaa alkuun vain osan pissa-alustoista kestoihin, ja laitoin kestoalustat mummuskoille, Miikkikselle ja junnuille yhteen nurkkaan. Etenkin junnulaa alkuun mietin, sillä sielä alusta joutuu heti tositestiin, sillä suosituimpiin nurkkiin tulee pissojen lisäksi myös useat kakat päivässä. Alkuun ensimmäinen testipesu piti suorittaa jo heti alkuviikosta, mutta koska tässä on ollut taas kaikenlaista härdelliä (mukaanlukien yökylässä käyneet frettikomistukset ja pari tenttiä), niin pesujonoa on kerätty yähän päivään, ja lähdetty nyt purkamaan. Kestopissa-alustoja odottaa nyt pesu yhdeksässäkympissä ja narukuivatus. Tähän asti niille on vasta ulostettu, ja siinä ne on otettu vastaan yhtä kuin kertakäyttöalustat: vessassa käyntiä on jatkettu normaalisti, ja alustojen on annettu pysyä paikoillaan. Minun taholtani pieni miinus tulee kulmien pyöristyksestä, jolloin huoneen kulmaan jää ihan pieni suojaamaton kolo. Toistaiseksi kukaan ei ole osunut siihen, mutta kun ottaa huomioon frettien kulmaparkkeeraustyylin, epäilen että se on vain ajan kysymys. 

Meidän uusi violetti menopeli. Messuja ja muita odotellessa.

Kokeilun lähdettyä nyt käyntiin, minua hieman harmittaa, ettei meillä ole tällähetkellä käytössä kuivausrumpua, sillä alustat kestäisivät senkin, ja se nopeuttaisi pesukiertoa entisestään. Mutta valitettavasti kuivaavan pesukoneen se puoli kesti käytössämme niin huonosti, että sen suhteen tehtiin lopulta se päätös, ettei korjaajaa enää kutsuttu, ja sen tilalle hankitaan jossain kohtaa pesutorni. Kuivausrumpu ei ole kuitenkaan päässyt tärkeysjärjestyksessä ihan hankintalistan kärkeen, niin se tulee sitten joskus. 

Koitan muistaa raportoida tännekin, miten tämä kestopissa-alusta kokeilu etenee, mutta koska muistini toimii tunnetusti joskus vähän pätkittäin, muistuttelu on enemmän kuin sallittua, mikäli aihe kiinnostaa, eikä raporttia tunnu kuuluvan.

Eläinlääkärissä

Eilen oli Itsyn leikkaus, ja Miikkis lähti mukaan samalle reissulle terveystarkistukseen. Itselläni oli eilen ensin käytännön opetusta klo 8-15, ja sen jälkeen vielä luento illalla klo 17-20, joten Jussi lähti saattajaksi tyypeille. Olin kyllä jo etukäteen sopinut osallistuvani iltaluennolle etänä, niin että pystyin olemaan tavoitettavissa puhelimella häiritsemättä opetusta. Itsyn ja Miikkiksen terveysongelmiin liittyneistä peloista tulikin kirjoiteltua jo viime postauksessa, ja niihin liittyen harteilta tippui eilen kaksi isoa kiveä: kummankaan kohdalla pahimmat pelot eivät toteutuneet, vaan molempien vaivat voivat olla täysin hoidettavissa. Itsyn leikkauksen yhteydessä mikään ei viitannut kasvaimiin, ja Miikkiksen lisääntynyt spreijailu saattaa selittyä tulehduksella. 

Hyvin heräillyt nakumassu eilen illalla

Itsyn eilinen leikkaus oli silti aika yllätys. Yksi stressaamani asia oli se, että pernan laajentumisen syy ei ollut tiedossa. Kun laajentuminen ensimmäisen kerran havaittiin, Itsystä otettiin verikokeet, sillä mahdollisia aiheuttajia voisivat olla esimerkiksi kasvaimet tai tulehdus. Silloin veriarvoissa ei näkynyt kuitenkaan mitään merkittäviä muutoksia, ja perna oli vasta noin kolminkertainen normaaliin nähden, joten päätettiin jatkaa tarkkailulinjalla. Kun perna sitten lähti uudestaan kasvuun, se palpoitiin taas läpi. Silloin kasvu oli jo niin selvä, että tarkemman ultraäänitutkimuksen sijaan päätettiin varata leikkausaika. Palpoitaessa ei ollut löydetty mitään kasvaimiin viittaavaa, mutta koska silloin ei ollut lähdetty ultraamaan, olin henkisesti varautunut siihen, että diagnoosi saattaisi muuttua vielä kun eläin päästään avaamaan, ja Raulio näkee kunnolla mikä tilanne sisällä on. Silti en ollut pystynyt mitenkään varautumaan siihen puheluun, joka klinikalta sitten tuli. 

Kun puhelu tuli, Itsy oli juuri leikattu ja saanut herätteen. Leikkauksessa oli kuin olikin tarkentunut se, mikä tilan oli todennäköisesti aiheuttanut: leikkauksessa Itsyn vatsaontelosta pernan ja vatsanpeitteiden välistä löytyi kolmesenttinen tikku, joka oli tulehduttanut osan vatsapeitteestä ja aiheuttanut paiseen pernan laajentumisen lisäksi. Siinä meni sitten hetki sulatellessa asiaa. Kolmesenttinen tikku on ihan valtavan kokoinen, kun miettii tuota 750 grammaista neitiä, ja se että Itsy oli ylipäätään onnistunut nielemään moisen kokonaisena, jonka lisäksi se on vielä jotenkin onnistunut kulkeutumaan sisäelinten väliin tukkimatta tai repimättä matkalla suolistoa, tuntuu edelleen jokseenkin uskomattomalta. Etenkin kun ottaa vielä huomioon sen. että kyseessä on täysin lihansyöjä, jonka ruokavalioon ei normaalioloissa kuulu minkäänlaiset oksat/heinät, joista kappale olisi voinut irrota. Eläinlääkärin arvio oli silti, että tikku on todennäköisimmin päätynyt elimistöön suus kautta. 

Puhelua seurasi kuitenkin myös iso helpotus: leikkaus oli mennyt hyvin, Itsyä oli alettu herätellä, eikä mikään viitannut kasvaimeen. Nyt kun vierasesine on saatu pois vatsaontelosta, Itsyllä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet paranemiseen, eikä mikään viittaa riskiin, että tila uusisi tai että ongelma siirtyisi etäpesäkkäiden muodossa muualle elimistöön, kuten kasvaimen kanssa olisi voinut käydä. 

Väliaikainen sairasosasto

Miikkis lähti mukaan eläinlääkäriin, sillä mielestäni sen usein toistuva falskaaminen ei ole pojalle normaalia, ja se oli jatkunut vielä kun työmaiden, muuton ja frettien aiheuttama stressi oli saatu aikalailla rajattua pois. Senkin kohdalla olin ehtinyt alkaa pelätä vaikka mitä kipureaktioita, ja sitä oli käynyt jo mielessään väittelyä siitä, että kuinka reilua olisi koittaa pitää sokeaa pappahaisunäätää elossa kipulääkkeillä, mikäli sillä olisi esimerkiksi krooninen niveltulehdus, jota ei pystyttäisi hoitamaan muuten kuin lievittämällä oireita. Pojan tutkittuaan Raulio oli kuitenkin sitä mieltä, että akuutein hänen löytämänsä muutos oli turvotus anaalirauhasten alueella, ja että ainakin koirilla anaalirauhastulehdus oireilee useimmiten juuri pelkästään lisääntyneenä falskailuna. Miikkiksen kohdalla päätettiinkin aloittaa kokeeksi antibioottikuuri tulehdukseen, ja mikäli se ei auta tai turvotus lähtee pahenemaan, varaamme pojalle oman ajan tarkempiin tutkimuksiin. Mutta hyvällä tuurilla tämäkin ratkeaa nyt yhdellä kymmenen päivän lääkäkuurilla, eikä jää pysyväksi vaivaksi. Raulio pisti myös merkille, että Miikkis on onnistunut nyt tiukemman eristämisen myötä vihdoin pudottamaan painoaan, mikä on pojan kannalta hyvä asia.

Kun saatiin Jussi ja karvakaverit kotiin kahdeksan jälkeen illalla oli vuorossa apteekkireissu. Ostoslistalta löytyi Miikkiksen ja Itsyn antibiootit ja Itsyn kipulääke. Antibiootit löytyivät hyvin, mutta kipulääkkeen kohdalla tuli ongelma: Metacam oli loppu niin apteekista kuin maahantuojaltakin. Heti apteekkarin mainittua asiasta muistinkin lukeneeni siitä juuri tälläviikolla, kun kanikeskustelussa oli ollut puhetta, että joku oli saanut Loxicomia Metacamin sijaan Metacamin maahantuontivaikeuksien vuoksi. Loxicomissa on sama vaikuttava aine kuin Metacamissa, joten ajattelin asian olevan sillä selvä: jos se on toiminut muillakin hyvin korvaajana, emmeköhän mekin selviäisi hyvin sillä. Paitsi että heti seuraavaksi apteekkari totesi, että myös Loxicom on loppu sekä apteekista että maahantuojalta. Kyseinen apteekki oli ainoa, mikä oli tuohon aikaan auki, ja Raulion klinikkakin oli tuohon aikaan jo kiinni ja kahden tunnin automatkan päässä, joten ostimme muut lääkkeet ja lähdimme kotiin miettimään jatkoa. Valitettavasti muistin melko varmaksi, että meidän edellinen Metacam pullo oli mennyt vanhaksi ja hävitetty muuton yhteydessä, mikä piti valitettavasti paikkansa. Ainoa kipulääke mitä lemmikkien lääkelaukusta löytyi oli Justiinalle viime leikkauksen yhteydessä määrätty opiaattipohjainen Tramal. Vaihtoehtoja punnittuamme päätimme antaa Itsylle aamulla Tramalin, ja koittaa saada illaksi metsästettyä oikea lääke. Itsyn eilinen leikkaus oli kuitenkin sen verran iso, että totesimme ottavamme mieluummin sen riskin, että se olisi hieman enempi lääkepöllyissä vahvemmasta kipulääkkeestä, kuin että se olisi kivuissaan siihen asti, että löydämme määrättyä kipulääkettä. Samalla kuitenkin päätin jättää väliin tämän päiväiset luennot, että voin tarkkailla ettei lääkkeestä tule mitään vahvempia reaktioita. Jussi puolestaan lähti aamulla töihin, ja kuittasi äsken, että hänen työpaikkakuntansa apteekista näyttäisi löytyvän Metacamia, eli hän saa tuotua sen töiden jälkeen. 

Seuraavat kymmenen päivää meillä onkin taas pystyssä sairastupa, kun molemmille menee antibiootit kahdesti päivässä. Siitä huolimatta olo on optimistinen: oireille on nyt löytynyt syyt, ja nyt voidaan keskittyä toipumiseen. Itsykin pääsee pian takaisin Justiinan seuraan. Se tuli erotettua Justiinasta ensimmäiseksi yöksi ja aamuksi, että pystyi paremmin tarkkailemaan että se syö ja ulostaa normaalisti, ja miten lääke vaikuttaa. Suolen toiminnassa ei onneksi näyttäisi olevan mitään ongelmaa.   

Poistetun vierasesineen koko näkyy hyvin Raulion laittamista kuvista,

Itsyn sisältä poistettu tikku. Kuva: Johanna Raulio (samoin kuin ylempi)

Itsyn leikkaus lähestyy

Ensiviikolla on edessä se, mitä on jo jonkin aikaa jännätty, eli Itsyn pernanpoisto. Itsyn perna on ollut laajentunut jo jonkin aikaa, mutta nyt se on selvästi alkanut vaivata neitiä, joten Raulio oli samaa mieltä siitä, että leikkaus on nyt paras vaihtoehto. Koitimme alkuun löytää sellaista aikaa, että olisimme päässeet Jussin kanssa molemmat viemään Itsyä leikkaukseen, mutta meillä aikataulut menevät nyt niin hankalasti yhteen, että päädyimme lopulta siihen, että Jussi vie Itsyn ilman minua, ja minä olen sitten puhelimen päässä tarvittaessa. 

Itsy <3

Minä todella toivon, ettei leikkauksessa tule esille mitään yllättävää, ja että saadaan Itsy keskiviikkona kotiin pernan verran kevyempänä neitinä. Siitä huolimatta en osaa olla täysin jännittämättä, sillä leikkaus on kuitenkin iso, ja pernan laajeneminen on yleensä oire jostain - ja siitä mikä se jokin on, ei meillä ole tietoa. Mikäli leikkaus menee hyvin, voi olla ettei se jokin ikinä selviäkään. Kaikkein eniten pelkään sitä, että leikkauksessa tulee jokin komplikaatio, tai että leikkauksen yhteydessä selviääkin, että tilanne on oletettua pahempi. Itsyllä on ollut hammasongelmia 1,5-vuotiaasta asti, joten tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun tyttö joudutaan rauhoittamaan, mutta aiempien operaatioiden yhteydessä Itsyä ei ole jouduttu koskaan nukuttamaan näin syvään tai pitkäksi aikaa. 

Itsy tutustumassa kasvihuoneeseen

Stressiä ei lievitä myöskään se, että Miikkis on nyt muutonkin jälkeen spreijannut jo kolmesti. Ennen muuttoa ajattelimme, että kyse on työmaiden ja muun lauman aiheuttamasta stressistä ja iän mukanaan tuomasta lihaskontrollin heikkenemisestä, joten Miikkiksen elämää on pyritty nyt muuton jälkeen rauhoittamaan mahdollisimman tehokkaasti, ja sille on varattu oma aitauksensa, jossa se saa nukkua ja syödä täysin rauhassa. Mutta koska spreijailu on jatkunut tästä huolimatta, pitää seuraavaksi miettiä, millä saisi lähdettyä rajaamaan muita mahdollisia vaihtoehtoja pois. Lihaskontrollin heikkeneminen on yhä mahdollinen vaihtoehto, ja se olisi vaihtoehdoista ehkä se mieluisin: jos kyse on vain siitä, että pojan kemiallinen ase vähän falskaa, sen kanssa pystymme kyllä elämään, ja nyt siitä ei olisi haittaa enää naapureillekaan. Pahempana vaihtoehtona sitä on alkanut miettiä, voisiko pojalla olla kipuja esimerkiksi nivelrikon muodossa, johon se sitten reagoisi. Huomenna pitää soittaa Rauliolle, ja tiedustella, josko hän ehtisi katsoa myös Miikkiksen läpi tuolloin keskiviikkona. Tämän suhteen todella toivon, ettei mitään vakavampaa löydy, sillä noita vähemmän vakavia terveyskremppoja pojalla alkaa olla jo useampia, joten mikäli jotain isompaa tulisi, sitä joutuisi miettimään todella tarkkaan, onko poika siinä kunnossa, että sitä olisi reilua rasittaa jatkuvilla tai rankemmilla hoidoilla. Mutta toivon todella, että emme joudu miettimään sitä vielä aikoihin. 

Mummu ja pappaeläimet ovat ihan parhaita, mutta iän mukanaan tuomat terveysongelmat ovat vähemmän ihania. Mutta on tähän toisaalta osattu myös varautua, että nyt kun laumassa on yhtäaikaa useampia ikääntyviä, kremppoja ja terveystarkkeja tulee eteen enemmän kuin perusterveen nuorison kanssa.