Eilen tehtiin päätös, joka oli yhtäaikaa todella vaikea ja todella helppo: Esteri päästettiin nukkumaan. Kun Esteriltä löytyi patti päivä ennen Valentinea ja sille varattiin eläinlääkäriaika tämän viikon maanantaille, sekä minä että Jussi olimme kumpikin vielä varsin optimistisia. Patti vaikutti hyvänlaatuiselta, mummu oli virkeä ja ruoka maistui entiseen tapaan. Kumpikaan meistä ei nähnyt mitään estettä sille, etteikö pattia voisi saada leikatuksi, ja siinä samalla tarkistettua mummuskan hampaat ja otettua verikokeet, jotta saataisiin parempi kuva siitä, missä mummuskan terveydentilan suhteen mennään. Toki siitä toisestakin vaihtoehdosta puhuttiin, siitä jos patti ei olisikaan kohtalaisen harmiton pehmytkudoskasvain, ja sovittiin, että huonompiennusteista pattia ei lähdettäisi leikkaamaan. Mutta Esterin patti oli pehmeän ja mobiilin oloinen, vaikka se toki sijaitsisikin suoraan alimman nisän alapuolella. Tarrauduimme siihen toivoon, että kyseessä on lipooma, ja se poistetaan. Ja optimistisimpina hetkinä puhuimme jopa siitä, että patin poisto voisi ehkä auttaa hutikakkoihinkin, koska patti selvästi painoi mummuskan virtsarakkoa, ja siten varmasti edisti sen tiputtelua.
Perjantaina Esterillä tuli kuitenkin uusia oireita: se alkoi ripuloida. Riippumatta siitä, mitä se söi, kaikki tuli ulos juoksevana keltaisena vesiripulina. Esterille otettiin olohuoneeseen oma aitaus, jotta sen juomisia ja syömisiä oli helpompi valvoa, ja arvioida nesteytystarvetta. Esteri kuitenkin söi ja joi koko ajan normaalisti, eikä lähtenyt kuivumaan, joten emme lähteneet vielä viikonlopun aikana viemään sitä minnekään päivystykseen, vaan päätimme odottaa maanantain lääkäriaikaa. Huisku, Mitella ja Lysti kiipesivät kukin vuorollaan moikkailemaan mummua aitaukseen, ja nukkumaan välillä sen kanssa. Etenkin sunnuntain Huisku vietti hyvin tiiviisti Esterin seurassa hoitaen mummuskan korvia ja turkkia. Esteri nukkui paljon, ja sen liikkuminen alkoi käydä aiempaa hankalamman näköiseksi sen yrittäessä kävellessä välttää kasvaimen osumista jalkaan. Siinä kohtaa vahvistui päätös siitä, että mikäli kasvainta ei pystytä poistamaan, Esteri päästetään nukkumaan.
Alunperin Jussin oli tarkoitus lähteä eläinlääkärille kahdestaan Esterin kanssa, sillä maanantaille saatu aika meni päällekkäin töideni kanssa. Aikaa varatessa kun oli varauduttu leikkaukseen, ja Raulio ei ota nukutusta vaativia potilaita ilta-ajoille. Viikonlopun aikana tulleiden oireiden myötä sitä pelkäsi kuitenkin koko ajan enemmän, että vastaanotolla joudutaan ehkä tekemään se lopullinen päätös, ja olin yhtä haluton sälyttämään sen kokonaan Jussin vastuulle, kuin tekemään sen mahdollisesti puhelimessa töissä kesken työpäivän. Niinpä meni heti aamusta selittämään tilanteen työnantajalle, ja pyytämään puoli päivää vapaata. Ajankohta ei ollut omalle lomalle paras mahdollinen, sillä meidän varasto on juuri muuttamassa uusiin tiloihin, mutta sain vapaan silti. Ja onneksi sain.
Kun Jussi haki minut töistä puolilta päivin ja lähdimme kohti Vantaata, kumpikin vielä toivoi, että palaisimme mummuskan kanssa. Kumpikin toivoi sitä kuitenkin enää pidäteltyjen kyyneleiden kanssa yhtä tietoisina siitä, että uudet oireet huomioonottaen ennuste oli selvästi huonompi kuin viikko sitten, vaikka lähdettäisiinkin leikkaamaan. Ja vaikka viimeiseen asti haluttiin toivoa, matkalla pysähdyttiin vielä Mustiin ja Mirriin ostamaan lohitahnaa. Jos Esteri leikattaisiin, se ei toki saisi syödä mitään ennen leikkausta, mutta jos... Jos se pitäisi laittaa nukkumaan, se voisi hyvin syödä lohitahnaa kunnes nukahtaisi.
Rauliolle päästyä tuomio tuli nopeasti: patti oli ihan liian kova ollakseen lipooma. Sen sijainti ja rakenne huomioon ottaen ei ollut epäilystäkään etteikö kyseessä olisi nisäkasvain. Ja ottaen huomioon että nisäkasvaimet ovat freteillä lähes poikkeuksetta pahalaatuisia ja että Esterillä oli kasvaimen lisäksi muitakin oireita, Raulio ilmoitti suoraan, että leikkaus ei ole vaihtoehto. Ja ottaen huomioon ripuli ja pidätysongelmat, oli hänestäkin tilanteessa vain yksi Esterin kannalta reilu vaihtoehto. Ja vaikka sitä oli viimeiseen asti halunnut pitää kiinni niistä muistakin vaihtoehdoista, kyllä kumpikin meistä oli samaan aikaan tiennyt, että tilanne on oikeasti paha. Niinpä päätöstä ei tarvinnut siinä enää miettiä, olihan se jo sovittu, että jos ei voida leikata, mummu pääsee nukkumaan. Niinpä repusta kaivettiin lohitahna, ja kun Esteri ei jaksanut enää lipoa tahnaa unen tehdessä tuloaan, pääsi se syliin siksi aikaa, että uni syveni tarpeeksi viimeiselle piikille. Ja ikiunen tultua mummu kiedottiin boksissa olleeseen vilttiin kotimatkaa varten, sillä Jussi halusi mummulle samanlaisen yksilötuhkauksen kuin Snurrellekin.
Autoon päästyä Jussi kaivoi auton perästä ison paperirullan nenäliinoiksi. Hän oli pakannut sen, koska kyllä hänkin sen tiesi, että ennuste oli alunalkaenkin huono. Samasta syystä hän oli vielä ennen lähtöä päästänyt lauman Esterin seuraan jättämään hyvästit. Silti kotiin päästyä Esteri näytettiin vielä laumalle, kun Huisku tuli sitä heti etsimään. Jos se olisikin ollut hoitajien omistautumisesta ja huolenpidosta kiinni, tämän lauman kanssa Esteri olisi elänyt ikuisesti. Nyt ei voinut muuta kuin päästää toisen lähtemään.
Surun rinnalla on kuitenkin myös kiitollisuus: kiitollisuus kaikista niistä vuosista, joita mummuskan kanssa saatiin. Ja siitä, kuinka hienoa laumaa se on ollut meille rakentamassa opettaen minua frettimammaksi ja nuorisoa tavoille.
Lepää rauhassa rakas.
Esteri
2011-2019
