Nyt pentukauden startattua tämän vuoden osalta, sitä on taas kuullut, kuinka osa kokee pennun saamisen kasvattajalta erittäin hankalaksi. Että vaikka pentu ehkä haluttaisiin hankkia mieluiten kasvattajalta, hommaan turhaudutaan heti kättelyssä, kun kasvattajilta ei saa mitään vastausta sähköposteihin, ja pennut ovat kaikki varattuja jo ennen kuin niillä ovat edes silmät auenneet. Tämän pentukauden osalta minulla ei ole tarjota taikasauvaa kenellekään, mutta jos fretti on vasta harkinnassa, homma on paljon simppelimpi.

Moni ostajaehdokas kun ei tule ajatelleeksi, että siinä kohtaa kun pennut ovat jo syntyneet ja pentukuvia alkaa sadella nettiin, kasvattajat voivat saada enimmillään jopa kymmeniä sähköposteja päivässä, samaan aikaan kun arjessa on normaalia enemmän puuhaa pentujen hoidon myötä. Niinpä jos haluaa kysellä kasvattajalta laajemmin freteistä lajina, ja kyseisen kasvattajan kasvatusyksilöistä, paras ajankohta tähän on pentukauden ulkopuolella. Silloin kasvattajalla on todennäköisemmin aikaa vastailla, eikä se oma sähköposti huku yhtä helposti sinne lukuisten muiden sähköpostien sekaan. Useimmat kasvattajat haluavat myös tavata ostajaehdokkaan livenä vähintään kerran ennen pennun varaamista. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kasvattajaan on yhteydessä, sitä helpompi tämä on yleensä järjestää. Pentukauden ulkopuolella kasvattajan jalostuseläimiin tutustuessa saa yleensä myös paremman kuvan siitä, millaisia ne ovat oikeasti lemmikkinä, kun uroksilla ei ole samalla tavalla kiimat päällä ja naarailla hyrrää hormonit. Kaikista niistä pennuistakin kun tulee lopulta aikuisia frettejä, ja vaikkei se aina ensimmäisen vuoden aikana siltä tunnu, muutos on lopulta varsin nopeakin.

Mallu luovutusikäisenä

Otti sitten kasvattajaan yhteyttä mihinkä aikaan vuodesta vain, jo siihen ensimmäiseen sähköpostiin kannattaa panostaa, ja kertoa avoimesta itsestään, frettikokemuksestaan (tai jos kokemusta ei ole, mistä kaikkialta on jo hankkinut tietoa ja paljonko), millaiseen kotiin fretti olisi tulossa ja millaista frettiä etsii. Hyvin iso osa kasvattajien saamista sähköposteista on yhden tai parin virkkeen mittaisia tyyliin ”onko pentuja vielä?”, ”voisinko ostaa sinulta yhden pennun?”, ”Haluan tuon tumman, koska voin hakea?”, jotka eivät kerro kasvattajalle vielä mitään kyseisen tiedustelijan sopivuudesta fretinomistajaksi, tai kyseisen kodin sopivuudesta pennulle, jolloin ne jäävät helpommin ilman, jos jokin toinen sähköposti vaikuttaa heti suoraan lupaavalta kotiehdokkaalta. Toki voi olla turhauttavaa kirjoitella sähköpostiromaaneja ilman että on edes varmuutta, syntyykö kyseiselle kasvattajalle ollenkaan pentuja, mutta se voi myöhemmin palkita pennun muodossa.

Mallun minejä Sotatanssin-frettilässä

Nyt kun harrastustoimintaa koitetaan taas startata uudestaan pandemian jälkeen, kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaikki mahdollisuudet päästä tapaamaan frettejä ja kasvattajia livenä. Toki frettipäiviä, messuja ja näyttelyitä on yhä paljon vähemmän kuin ennen pandemiaa, mutta esimerkiksi tälle vuodelle on suunnitteilla useampia näyttelyitä loppuvuoteen, joissa voi tavata frettejä ja harrastajia yleisesti, sekä kasvattajia jalostuseläimineen. Etenkin jos koet, että olet huono kirjoittamaan sähköposteja, voi livekontakti auttaa alkuun, kun sitten voi myöhemmin yhteyttä ottaessaan viitata suoraan tapaamiseen, niin että kasvattaja osaa yhdistää teidän jo olleen yhteyksissä muuta kautta. Vaikka ei pääsikään tapaamaan juuri sitä kasvattajaa, jolta haluaisi pennun, niin ihan varmasti se on jokaisen kasvattajan silmissä plussaa, mitä enemmän on käynyt tutustumassa lajiin myös muualla. Kasvattajat ja harrastajat juttelevat myös paljon keskenään, niin mitä aktiivisempi on lajiin tutustuessaan, sen varmemmin se kantautuu myös kasvattajien korviin. Vaikka piirien pienuus voi tuntua välillä ahdistavalta, on siitä monesti myös etua pentua hankkiessa, sillä yhteiset tutut voivat toimia linkkeinä jopa muihin Euroopan maihin asti, vaikka itseltä puuttuisivat suorat kontaktit kasvattajiin.

Kun aloittaa pohjatyöt hyvissä ajoin ennen pentukautta, voi sitten olla seuraavana vuonna se onnekas, joka tuntuu kiilaavan puskista ohi muiden koittaessa vasta saada sähköpostejaan läpi. Samalla mitä isompaan joukkoon eri frettiyksilöitä on ehtinyt tutustua, sitä helpompi voi olla kasvattajaan yhteyttä ottaessaan kertoa, millaista frettiä etsii, ja avata omia toiveitaan ja jännityksiään frettien suhteen. Sekä miettiä omalta kohdalta, onko se uhka vai mahdollisuus, jos kasvattaja tarjoaakin ison ja rauhallisen uroksen sijasta vaihtoehdoksi energistä mutta kilttiä naarasta, tai kertoo poikasten saattavan olla vähän haastavampia hybriditaustansa vuoksi. 

Ensitapaaminen Hattaran kanssa

Vaikka Notte ja Serakin varattiin tänä vuonna vähän suunnittelematta ja viime tippaan, niidenkin osalta pohjia on oikeasti rakennettu jo vuosia. Olemme nähneet Millan kanssa usein näyttelyissä, ja taisin ensimmäisen kerran kysellä häneltä pienen tummiaisen perään joulukuussa 2018, kun olimme yhdessä kuulotestaamassa frettejä. Silloin tiedustelu oli vielä yleisluonteista "sitten joskus" -henkistä. Tästä nimenomaisesta yhdistelmästä aloin kysellä 2021/2022 vuodenvaihteessa, kun yhdistelmää oltiin toteuttamassa ensimmäisen kerran, ja ilmoitin jo silloin kiinnostukseni kahteen pentuun. Viime vuonna yksikään Biancan pennuista ei kuitenkaan selvinnyt, ja meille tuli viime kesänä Biancan pentujen sijaan useampi kodinvaihtaja, miksi en tänä vuonna rynnännyt suoraan pentujonoon heti kun kuulin, että Milla uusii yhdistelmän. Mutta en lopulta osannut sitten vastustaakaan, vaikka se tarkoittaakin, että meidän oma lauma tulee hetkellisesti (ja toivottavasti pitkään) olemaan isompi kuin ikinä. Tokikaan prosessin ei usein tarvitse olla näin pitkä, mutta aika moni omista eläimistäni on tälläisia harkittuja heräteostoksia. Eli vaikka itse hankintapäätös saattaa syntyä hyvinkin nopeasti ja spontaanisti, niin jollain tasolla homma on saattanut olla vireillä jo pitkään, mikä antaa varmuutta niihin nopeisiin päätöksiin. 

Notte & Sera. Kuvat on ottanut tyttöjen kasvattaja Milla Poikolainen.

Lennokas loman alku

Kesäloma starttasi perjantaina, ja ekoihin päiviin on mahtunut jo useita eläimellisyyksiä. Olin nimittäin ehtinyt olla lomalla vajaan tunnin, kun loman ensimmäinen eläinprojekti lähti käyntiin. Heti Claudian kuoltua olimme nimittäin sopineet tyttöjen kasvattajan kanssa, että tarkkailemme ensin hetken, ettei Dumblelle ja Biancalle tule mitään, ja jos ei, lauma täydennetään kolmeen tai neljään. En osannut päättää, haluaisinko meille Seitan vapaista poikasista mieluummin Evangelinen vai Esmeraldan, joten sovimme molempien tyttöjen tulevan tänne, ja sitten tyttöjen kotiuduttua ja ehdittyämme vähän tutustua neiteihin päättäisimme kumpi jää, vai jäävätkö molemmat. Lähtökohtana on kuitenkin se, että mikäli opimme erottamaan kaksoset hyvin toisistaan, todennäköisin lopputulos on, että molemmat jäävät.  

Dumble ihmettelee totutushäkkiä

Sokerioravien eli mahlapussikiitäjien laumauttamisessa ensimmäiset yöt ovat yleensä kriittisimmät, joten olen nukkunut pari viime yötä eksolassa. Liitäjät kuitenkin heräävät vasta 22-23 aikoihin, tai joskus jopa sen jälkeen, joten etenkin ensimmäisenä yönä työpäivän jälkeen aktiivinen tarkkailuaika olisi jäänyt turhan lyhyeksi, vaikka tutustuminen näytti lähtevän liikkeelle rauhallisissa merkeissä. Joten siinä kohtaa kun totesin, että en pysty valvomaan kovin paljoa kauempaa, päätin ottaa itselleni patjan häkin viereen, niin että heräisin, mikäli häkissä puhkeaa rähinä. Olen pitänyt huoneen sokrujen aktiivisuusaikana nyt tarkoituksella aika hämäränä, jotta sokruilla on ollut tutustumisrauha, joten en ole vielä juurikaan päässyt kuvaamaan uusia tyyppejä tai harjoittelemaan niiden erottamista toisistaan. Kumpikin uusista on kuitenkin ovat valkokasvoja, joten tässä kohtaa riittää, että ne vähän etäämmällä tarkkaillessa erottaa hyvin alkuperäisestä kaksikosta.

Kesälomareissu oman kodin eri huoneisiin

Samalla olen saanut pidettyä tarkemmin silmällä Lupiinia, jonka ensimmäinen laskettu aika oli torstaina ja viimeinen tänään. Lupiinin painonnousu pysähtyi 139 gramman kohdalle jo vajaa viikko sitten, eikä sen mahakaan ole niin iso kuin tiineillä rotilla yleensä on. Eli nyt vielä hetki jännätään, onko neiti jäänyt tyhjäksi ja kehittänyt valetiineyden, vai onko sille vain tulossa hyvin pieni poikue. Mikäli ensiyönäkään ei tapahdu mitään synnytyksen lähestymiseen viittaavaan, Lupiini palaa laumaan muiden kanssa ja sovitaan uudet treffit.

Siinä missä yöt ovat menneet eksolassa, eilen päivällä poikettiin Tropicalsissa katsomassa kyytä (joka on ehdottomasti yksi lempikäärmeitäni) ja näkemässä tuttuja. Tropicalsissa kun järjestettiin kyypäivä ensikuun alusta voimaanastuvan kyyn rauhoituksen tiimoilta. Tälläkertaa meidän piti ihan ehdottomasti mennä vain katselemaan, sillä meidän piti jatkaa liikkeeltä vielä ruokakauppaan, ja olemme lähdössä ensikuun alusta Hammiin. Mutta Jussi meni ihastumaan liikkeeseen juuri saapuneeseen rukoilijasirkkaan. Kyseinen tyyppi oli kuitenkin varattu jo etukäteen, ja odotti vain noutoa. Tino ei ollut itse paikalla liikkeessä Ruotsin messujen takia, mutta hän osasi kuitenkin puhelimessa sanoa, että samassa kuormassa tuli myös toinen samanlajinen sirkka, joka oli kuitenkin mennyt molttaamaan kesken matkan, ja jonka moltti oli osin epäonnistunut kuljetuspurkissa. Mutta jos kyseinen epäonninen tapaus oli vielä hengissä (se oli nostettu kosteaan terraarioon toipumaan), ja Jussi olisi halukas yrittämään sen kanssa, se voisi kyllä lähteä meidän mukaamme. Ja sehän sitten lähti, ja kotimatkalla Jussi vannotti minua pitämään sen purkkia kuin kukkaa kämmenellä, että se heiluisi mahdollisimman vähän. Eli nyt Jussilla on sitten oma projekti matelijabunkkerissa, kun hän koittaa hoivata Sirkan kuntoon. 

Tropicalssissa vieraillut kyy

Näiden projektien lisäksi vastaanotimme ensimmäiset kesävieraat, kun Laura ja Jesse saapuivat koiriensa Voden ja Bobin kanssa Turkuun pelailemaan. Siinä taas huomasi hyvin, ketkä kolme meidän kissoista ovat viettäneet valtaosan aikuisiästään koirataloudessa. Etenkään Minttu ja Ruttu kun eivät juuri vaivautuneet väistämään koiria, vaan ennemmin ohjasivat napakalla tassulla koiria ottamaan etäisyyttä. Etenkin nuoremman koiran Voden kanssa kielimuuri vain tahtoi olla alkuun syvä, kun Vode olisi tahtonut kovasti tehdä tuttavuutta etenkin Mintun kanssa, eikä oikein ymmärtänyt, miksi Minttu lätki naamaan, vaikka Vode esitti kauneimmat leikkiinpyyntökumarrukset ja kaikki mahdolliset rauhoittavat signaalit lipomisesta alkaen. Ja Minttua vähän ärsytti, kun selkeä tassunnapautus nenään ei tahtonut mennä perille, ja kakara tuli häsäämisellään häiritsemään Mintun maanisia rakkausleipomuksia ihmisten kanssa. Maunosta puolestaan koirat ovat sen verran epäilyttäviä, että se ei edes yrittänyt tehdä tuttavuutta, vaan vetäytyi mieluummin alakertaan, jonne koirien pääsy oli estetty portilla. Fretit ja koirat pidettiin suosiolla erillään, vaikka etenkin Vode koitti käydä kysymässä niitäkin leikkimään aidan läpi.    

Kesävieraat Vode ja Bob

Seuraavana ohjelmassa on Frettiliiton kevätkokous etänä, joka alkaa aivan näillä hetkillä.

Valetiineyden riemuja

Eilen frettien orginaalijengi tuntui heti töistä tullessa tavallista levottomammalta. Aitauksesta kuului jatkuvaa piippailua, eivätkä neidit tuntuneet millään mahtuvan samoihin viltteihin. Etenkin lauman kaksi vanhinta vaikuttivat vähän ärsyyntyneiltä, joten arvelin Hattaran olleen taas liikaa kierroksilla, ja nappasin kaksi nuorinta seurakseni pihalle. Pihalla jatkui kuitenkin sama vääntö, ja Hattara ja Mallu tuntuivat härkkivän toisiaan koko ajan. Tässä kohtaa itseäkin alkoi jo vähän ärsyttää, ja ilmoitin Jussille, että kun hän pääsee kotiin, lähdetään taas Hattaran kanssa vähän shoppailemaan, että saadaan ipanaa väsytettyä. Että eihän tästä tule mitään, jos tuokin lauma alkaa häsätä, vaikka kolme vanhusta on otettu porukasta jo erilleen. 

Maaninen apina on kohta myös mammatukassa

Kotiin palattua Hattara olikin heti menossa Mitellan viereen nukkumaan, mutta ei mennyt kuin hetki, kun Mallu tuli repimään sitä niskasta. Kun menin väliin, Mallu siirtyi nuolemaan Mitellan niskaa, ja koitti kohta napata siitäkin. Siinä kohtaa olisi kai pitänyt jo tajuta mistä on kyse, mutta olin kai liian ärsyyntynyt tekemään laskutoimituksen. 

Vasta tänään, kun piippailu oli jatkunut läpi yön, ja Jussi totesi Mallun koittaneen maanisesti kiskoa kaikki aitauksen viltitkin samaan kasaan, sitä alkoi yhdistää merkit. Mallun hormoni-implantista tulee huomenna tasan kuusi viikkoa. Ja vaikka Suprelorin-implantti on monella tapaa mitä kätevin frettien kiiman katkaisuun, siitä seuraa välillä pieni lieveilmiö: naaraan elimistö tulkitsee joskus hormoni-implantin elimistössä aiheuttamat muutokset tiineydeksi, ja kunnon hormonihyrränä fretti menee täysillä mukaan siihen. Mallu tuntuu uskovan nyt koko kroppansa voimin, että hänen pennut ovat nyt syntyneet, ja parempien pentujen puutteessa laumakaverit saavat kelvata korvikkeiksi. Aikuiset pennut vain ovat ihan mahdottoman huonoja pysymään Mallun vilttipesässä.

Tälläkertaa Hattarakin oli oikeasti liiallisen äitiyden uhri

Hattara pääsi silti rauhassa shoppailemaan

Eli nyt taas odotellaan ja toivotaan, että valetiineys menisi nopeasti ohi, ja kavereiden huumori kestäisi vielä vähän aikaa, ettei tarvitse lähteä ottamaan Mallua jäähylle siksi aikaa että pentuhuurut vähän haihtuvat. Onneksi tämä pahin vaihe ei ole ikinä kestänyt meillä viikkoa kauempaa, joten Noten ja Seran kotiutuessa Mallu on toivottavasti taas oma itsensä.

Pihahommia ja kotoista eksotiikkaa

Kevät on vaihtunut kovaa vauhtia kesäksi, ja tämä viikko on hurahtunut pitkälti pihahommissa. Kilpikonnat pääsivät muuttamaan kesäasuntoonsa Helatorstaina. Roskalavaryhmästä viime vuonna bongattu oksasilppuri pääsi takaisin kiertoon, ja päädyttiin hankkimaan sen tilalle tehokkaampi peli, että saadaan pihan risusavotta joskus raivatuksi. Tähän mennessä on saatu silputtua puutarhahommiin jo useampi sata litraa käyttökelposta haketta, ja silputtavaa riittää silti vielä varmasti useammaksi päiväksi. Samalla tuli sitten siivottua kämppää sen verran, että kehdattiin päästää Eläinten Hyvinvointiyhdistys Lemmikki ry:n porukka meille tutustumaan eksoottisiin eläimiin. Vielä kuukausi sitten kuvittelin, että olisin saanut esittelypäivää varten kaiken vimpan päälle valmiiksi, niin ettei missään olisi taas hetkellisesti mitään keskeneräisiä projekteja, mutta tietäähän sen, ettei se vain ikinä näin ison lauman kanssa mene niin. Bunkkerissa on pari kämppää työn alla, kun kiinankellojen uusi asunto odottaa kantta ja valoa. Osa jatkojohdoista odottaa yhä, että ne saisi vedettyä jotenkin fiksummin. Eksolassa on valmisteilla totutushäkki sokrujen tulevaa laumattamista varten, ja tänään olisi tarkoitus siirtää Lupiini mammailuhäkkiin valmistaumaan synnytykseen. Lupiinin laskettuun aikaan kun on nyt viikko, ja viimeksi kuluneen viikon aikana neiti on saanut jo 14 grammaa painoa lisää. 

Kilpikonnien kesätarha

Pientä voikukkabrunssia kasvihuoneen puolella

Valmisteluja kastelujärjestelmän käyttöönottoa varten

Pihan puolella aivot tahtovat vetää vähän solmuun, kun on hetkessä hypätty siitä, miten pitää kaikki kyllin lämpiminä, siihen, miten aletaan huolehtia viilentämisestä. Ei tarvitse paljoa miettiä kilpikonnien lämpölampun virittämistä, kun kasvihuone itsessään vetää jo hyvin lämpimäksi. Kun ottaa frettejä mukaan puutarhahommiin, tänään tuli vedettyä jo foliopeittoa puoleen tarhaan tuomaan varjoa. Kesäkurpitsan taimet saattoivat jo kuivahtaa pystyyn, kun en tajunnut lisätä kastelua yhtä nopeasti lämpötilan nousun kanssa. Kasvihuoneen puolelle tuli jo haettua tälle kesää kokeiluun Blumat-kastelujärjestelmä, mutta siitä ei ole vielä apua, kun sitä ei ole ehditty vielä asentaa. Mutta josko sen kanssa saataisiin tänä vuonna paremmin satoakin, kun kasvien kaikki energia ei mene nuupahtamisista toipumisiin kastelukertojen välillä. Pihan puolella tuli myös aloitettua sadonkorjuu, ja olen ehtinyt jo kuivattaa ensimmäiset nokkoset tyypeille talveksi. Tällähetkellä nokkoset vain tahtovat kasvaa nopeammin mitä niitä ehtii kerätä. 

Mauno koitti auttaa myös nokkosten kanssa, mutta nokkoset olivat epäkohteliaita ja pistelivät Maunoa

Simosta päivähommista tarvitaan ehdottomasti tuntuva päivätyölisä, ovat ne sen verran uuvuttavia. Kuva: Miia Koivisto

Pyrokin tuli ihmettelemään kävijöitä. Kuva: Miia Koivisto

Petteri ei antanut yleisön haitata buffettiin lähtöä. Pampula totesi sen sijaan paremmaksi jäädä leikkimökin suojiin. Kuva: Miia Koivisto

Musti on jo vähän kasvanut. Kuva: Miia Koivisto

Mauno oli taas onnessaan, kun oli paljon vieraita ja Mauno sai esitellä eläimiä. Hattara pääsi treenaamaan lisää vieraiden kanssa olemista. Itselläni kun on vähän toiveissa, että saataisiin Hattarasta, Notesta ja Serasta meille taas kunnon edustustiimi. Edellinen nuoriso kun jäi vähän pandemia-ajan lapsiksi, kun kaikki meni aika hyvin kiinni tyyppien ekojen näyttelyiden jälkeen, ja kun sitten kotonakaan ei nähty juuri ketään. Nyt huomaakin että osa hommista pitää aloittaa vähän alusta, kuten boksimatkustelun opettelu, kun aiemmin homma on siirtynyt vähän kuin perintönä, että vanhemmat ovat opettaneet nuorisolle, miten ollaan. Silti elätellään toiveita, että päästäisiin syksyllä ainakin yhteen tai kahteen näyttelyyn koko nykyisen jengin voimin. Toki vanhusten kunto huomioden, sitten kun ilmoittaumiset kesän jälkeen aukeavat.  

Pojat Nava & Juutas

Frettien aurinkosuoja

Kaiken tämän puuhailun keskellä pitäisi vielä malttaa ensiviikolla viitenä päivänä töihin. Sitten pääseekin hetkeksi kunnolla kesälaitumille kesäloman muodossa.

Eläintenhoitajapäivät ja pentukuulumisia

Viimeiset pari päivää ovat sisältäneet paljon asiaa ja sekä pennunpörheyttä. Otimme perjantaina aamulla työkaverin kanssa suunnan kohti Helsinkiä ja sielä järjestettyjä eläintenhoitajapäiviä. Alkuun meitä piti olla lähdössä reissuun kolme, mutta viime hetkillä työvuorolistoissa tapahtui muutoksia niin että yksi joutui jättäytymään pois. Viime hetkille asti jännitystä piti yllä myös se, että meidän ilmoittautumisten kanssa oli ollut pientä sählinkiä ja väärinymmärryksiä, minkä takia vähän aikaa näytti siltä, että en pääsekään siihen workshoppiin, mitä olin odottanut kaikista eniten, ja minkä takia alunperin innostuin lähtemään koko päiville. Mysi kuitenkin suostui vaihtamaan paikkoja minun kanssani, niin että pääsin sekä Kissaystävälliset käsittelytavat -workshoppiin että Kissan anestesia -luennoille. Tämä oli itselleni silläkin aika iso juttu, että tällähetkellä itselläni on ammatillisesti kiinnostusta kehittyä etenkin kissa-asioissa. Meillä on kuitenkin jo niin monia, joille koirat ovat enemmän se juttu, ja vaikka olen toki kiinnostunut myös eksoottisista, ne ovat kuitenkin eläinlääkäriasemien potilaissa aika marginaalinen joukko. 

Virallinen luentodiojen tarkistaja perjantain työpajassa

Kissaystävälliset käsittelytavat -workshopissa oli toki paljon tuttuakin asiaa, sillä aihe on kiinnostanut minua jo ennestään, ja opinnoistanikin on vasta niin vähän aikaa, että asia on huomioitu jo koulullakin. Workshop oli myös ehkä vähän luentopainotteisempi kuin olin odottanut. Samaan aikaan se oli kuitenkin myös inspiroiva. Siinä kun on oikeasti jotain aika lataavaa, kun huomaa kuinka workshopin vetäjä on ihan henkeen ja vereen kissaihminen, ja ympärillä on paljon ihmisiä, joita aihe kiinnostaa, ja jotka esittävät kysymyksiä perustuen tilanteisiin, joita eri ihmisillä on työpaikoilla ollut. Ja tarttui workshopista mukaan ainakin yksi hyvin konkreettinen lisäidea siitä, miten vähän aremman kissan voi saada hyvin käärityksi vilttiin vahingoittamatta itseä ja stressaamatta liikaa kissaa. Sekä paljon ajatuksia siitä, miten voisi muokata omaakin kotia entistä kivemmaksi paikaksi omalle jengille. Toki sitä koittaa päässään pyörittää myös sitä, miten kissaystävällisiä käytäntöjä saisi vietyä aiempaa enemmän myös töihin, mutta pienissä tiloissa joissa on paljon myös koiria, monia juttuja on hankalampi toteuttaa ainakaan täysin. Onneksi se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osiin juttuihin pystyisi vaikuttamaan jo ihan omalla käyttäytymiselle ilman mittavaa tilaremonttia. Se mitä ehkä vähän jäi kaipaamaan, oli taikasauva jolla saisi klinikkakäynnistä mahdollisimman kivan myös niille villiintyneille populaatiokissoille, joita meilläkin välillä töissä näkee. Valitettavasti niihin ei kuitenkaan ollut muuta vinkkiä kuin mikä on käytössä nytkin, eli pakkohäkin kautta mahdollisimman äkkiä unille. Mutta tämä on kyllä sellainen aihe, josta minun ehdottomasti täytyy jossain vaiheessa tentata nimenomaan tällaisten kissojen asiantuntijaa, eli tuntemaani dewiaktiivia (joka on sattumalta pian myös klinikkaeläinhoitaja).

Virallinen tarkastaja pääsi toimimaan myös demokissana esimerkiksi näytettäessä vaihtoehtoisia verinäytteenottopaikkoja

Seuraavan päivän luennot vahvistivat osaltaan sellaista kivaa kissakuplaa ympärilläni. Etenkin kun toinen lauantain sponsoripuheenvuoroistakin käsitteli nimenomaan kissan ruokinnan erityispiirteitä. Kun luennoitsija havainnollisti toimintatapojaan muunmuassa kurnuttamala ja kehräämällä luennolla, aloin ehdottomasti kaivata myös konkreettista "ääntele kuin kissa" -työpajaa. Siinä voisi kyllä nuosta pieneksi haasteeksi se yksi asia, jonka kanssa edelleen välillä kipuilen, eli ärrä-vikani. Kun kieli ei tahdo tärrätä ja päristä, niin en tiedä kuinka se taipuisi hyrräävään kehräykseenkään. Onneksi kuitenkin perjantain worshopissa vinkattiin kyllä myös mistä netistä löytää parhaita kehräysvideoita, jos tarvitsee rauhoittavia ääniä taustalle, ja sekä luennolla että workshopissa käytiin läpi myös esimerkkejä, millainen musiikki rauhoittaa kissoja. Toki luennolla käytiin läpi paljon myös lääkeaineita ja niiden vaikutuksia, mutta niihin itse pystyy vaikuttamaan rajallisemmin, koska lääkäri määrää kuitenkin aina lääkkeet. Kuitenkin hoitajanakin on hyvä tietää, miten eri lääkeaineet vaikuttavat, ja millaista käytöstä kissalta on odotettavissa minkäkin lääkkeen jälkeen niin rauhoittumisvaiheessa, anestesian aika, heräämisvaiheessa kuin kissan kotiutuessa. Näihin joudun kuitenkin palaamaan aineiston kautta varmasti vielä monesti, sillä en osaa yhdistää vielä kaikkia lääkkeiden vaikuttavia aineita kauppanimiin, ja näihin liittyvää asiaa tuli paljon tiiviissä paketissa etenkin näin urapolkunsa alussa olevalle. Luentopäivän aikana käytiin hyvin myös läpi, miten kissojen eri sairaudet vaikuttavat anestesiaan. Luennolla oli erittäin mielenkiintoista myös kuulla, miten luennoitsija huomioi esimerkiksi kissan iän valitessaan sopisia rauhoitusaineita. Ja pakko sanoa, että omalla tavallaan se myös rauhoitti mieltä paljon, että luennoitsija puhui alle alle 8-vuotiaista kissoista nuorina, ja vasta yli 15-vuotiaista geriatrisina. Eli sen jaon perusteella meillä on vielä muutama vuosi siihen, kun ensimmäinenkään meidän kissoista alkaa olla vanha. Luennolla puhuttiin paljon myös jo kotona annettavien esirauhoitteiden puolesta myös muiden kuin niiden ihan kaikkein arimpien kissojen kanssa. Ne kun voivat tehdä eläinlääkärikäynnistä monille kissoille paljon stressittömämmän kokemuksen, ja myös nopeuttaa käyntiä, kun kissa on jo tullessaan rentoutunut, jolloin positiivinen mielikuva voi entisestään vahvistua. Mikäli oman kissan kanssa on ollut haasteita boksissa olon, automatkojen tai klinikkakäyntien kanssa, näistä kannattaa ehdottomasti keskustella oman eläinlääkärin kanssa. 

Kirsikkana kakussa mielenkiintoiseen viikonloppuun huomasin että Noten kasvattaja asuu alle kymmenen minuutin automatkan päässä kurssipaikalta. Niinpä minun piti toki heti tiedustella, miten hän olisi kotona perjantaina iltapäivällä/illalla tai lauantaina iltapäivällä. Onnekseni hän oli, ja hänelle sopi että tullaan työkaverin kanssa käymään. Siinä aikatauluja sevitellessäni menin kysymään myös yhden vaarallisen kysymyksen, eli onko Noten siskoa vielä luvattu kellekään. Tiesin että pennusta on varmasti tullut jo paljon tiedusteluja, mutta onnekseni Milla ei ollut ottanut vielä työn alle purkaa niitä kaikkia. Niinpä sanoin jo aiemmin viikolla varovasti ääneen sekä Millalle että Jussille, että olen vähän miettinyt, voisiko kaksi pentua samasta pentueesta sittenkin olla se paras. En kuitenkaan vielä varannut Seraa (jonka olin tässä kohtaa kyllä jo nimennyt päässäni), koska ainahan on olemassa riski, ettei pentu olekaan niin söpö kun sen näkee livenä (ainakin hyyviin teoreettinen riski... en tiedä onko kenellekään oikeasti käynyt näin), tai että järjen ääneni saa minut vielä kiinni (mikä saattaa olla vielä teoreettisempi riski). Toivoin kuitenkin, että asian mainitseminen ääneen tekisi sen, että kun perjantaina päästiin paikalle, Sera olisi edelleen vapaa, ja saatoin siinä kaksi pentua sylissäni sopia, että molemmat tulisivat meille. Laitoin samalla myös heti Jussille kuvan meidän tytöistä, ja soitin videopuhelun. Jussi oli puhelun aikana juuri kaverin luona hakemassa kaveria meille pelaamaan, ja taustalta kuului hyvät naurut, kun vahvistin Jussille, että näitä tosiaan tulisikin nyt se kaksi. Taustalla nauranut kaveri on tuntenut minut yli 15 vuotta, eikä kuulostanut kauhean yllättyneeltä. 

Mie ite ja meidän tulevat tytyt Notte (tummempi) ja Sera (vaaleampi)

Eli ensikuussa meidän laumaan liittyy paitsi Monochrome's Rai eli Notte, myös meidän ikioma Easter egg, eli Monochrome's Mignon eli Sera. Notte eli yö sai nimensä pienestä pikinokastaan ja tummasta turkistaan, joten kun aloin miettiä nimeä neidin siskolle (veljästä olisi tullut Loki, jos poikia olisi syntynyt useampia), Sera eli ilta tuntui heti oikealta vaihtoehdolta. Sera kun on pentueensa vaalein kuviollisine nenineen ja selvempine maskeineen. Mutta pentueensa vaaleimpanakin kuitenkin kunnon tummiainen.  

Pieni suuri peto <3

Täydellinen donitsi

Eivätkä pienet eläimellisyydet loppuneet kotimatkaankaan, sillä Mysi oli spontaanisti bongannut minulle lintuhäkin häntä lähellä olevassta Roskalava-ryhmästä, ja sopinut häkistä kiinnostuttuani lahjoittajan kanssa, että haetaan häkki kotimatkalla meille. Mikä oli aika osuva sattuma, sillä en ollut edes maininnut Mysille, että olen koittanut etsiä jotain pientä isoa häkkiä sokerioravien bondausta varten, kun niidenkin laumaan on tulossa uusia asukkaita, ja ensikohtaaminen olisi paras hoitaa jossain muualla kuin suoraan kotona jo olevien reviirillä. Jussi taas melkein uskoi, että aloite tähän tuli oikeasti kaverilta, enkä minä ollut taas puhunut reissuun miljoonaa stoppia, että jos ihan pikaisesti vaan tämmöinen yksi eläinjuttu, ja tommoinen toinen... Ei sillä, että minulla olisi tämmöiseen taipumusta. Nytkin se reissun ihan viimeinen eläinstoppi tuli nimittäin vasta, kun Mysi oli jo pudottanut itsensä kyydistä, ja minä kävin vielä ennen kotiutumista hakemassa Lupiinin miehelästä. Nyt sitten pidetään kaikki peukalot pystyssä, että reilun kahden viikon päästä pesässä piippaisi. Sain tämän homman seurantaan ihan uuden lelunkin, kun onnistuin voittamaan Royal Caninin ständiltä kauan himoitsemani vaakakupin. Kyseisiä kuppeja on aina välillä näkynyt klinikoilla, mutta ne ovat olleet kaupanpäällisiä, jos ostaa jonkun vähän isommista koiranruokasäkeistä. Ja kun meillä ei edelläänkään ole koiraa, niin vaikka osalle meidän tyypeistä voi syöttää koiranruokia pienessä määrin muun ruuan ohessa (esimerkiksi kääpiörottamukset ja torakat), ei menekki ole sitä luokkaa, että siihen kannattaisi hommata iso kallis ruokasäkki.  

Tämän päivän projektina on katsoa, mitä saadaan tästä kehitettyä.

Nutella 5 vuotta

Viisi vuotta sitten näihin aikoihin vuotta elettiin jänniä viikkoja. Tällä päivämäärällä Banburyn kylään Englannissa syntyi pieni suklaasolidi frettityttö, jota haviteltiin jalostuseläimeksi niin Italiaan kuin Suomeenkin. Koska pesässä oli vain yksi Sotatanssin -frettilän suunnitelmiin sopiva neiti, jännitys oli sitä kovempi. Sariannan kanssa kun oli sovittu, että jos hän saa neidin itselleen kasvatukseen, se muuttaa meille sijoitukseen. Niinpä olin alusta asti mukana täyttämässä kotikyselylomakkeita ja laittamassa videoita omista frettitiloistani, koska kasvattaja käytti niitä päätöksenteon tukena valitessaan koteja kasvateilleen. Nutellan kasvattajalla oli myös tapana, ettei hän päätä koteja pennuille ennenkuin ne ovat viisi viikkoisia, eli odotusta kesti vielä useamman viikon sen jälkeen, kun pennut olivat syntyneet ja tiesimme että sielä olisi sopiva pikku prinsessa. 

Nutella 15 viikkoisena

Pentujen täytettyä viisi viikkoa odotettu viesti kuitenkin tuli, ja saatoimme alkaa suunnitella Nutellan matkaa Suomeen. Sariannalla ei ollut tuossa kohtaa mahdollisuutta lähteä Englantiin, joten kuriiripalvelun käytön sijaan ehdotin, että minä ja Jussi kävisimme hakemassa minin Suomeen. Ennen lähtöä meinasi tulla kuitenkin vielä yksi mutka matkaan, kun Nutella sai rokotuskäynnin yhteydessä astetta vakavamman rokotereaktion, ja hetken saimme jännittää, selviääkö Nutella siitä. 

Nutella kuitenkin onneksi toipui ja matkasi Suomeen suunnitellusti. Suomessa neiti synnytti keväällä 2019 ensimmäiset pienet Sotatanssilaiset, joista yksi asuu edelleen emonsa seurana. Mallu on ollut syntymästään asti äitinsä aisapari ja partner in-crime jokaisessa mahdollisessa ja varmasti muutamassa mahdottomassakin asiassa. 

Nutsku on aina ollut energinen, ja hyvin päämäärätietoinen tapaus. Omiaan kohtaan äärimmäisen huolehtiva, mutta kaikkia uusia kohtaan siinä määrin varauksellinen, että neiti sai jo alle puolivuotiaana lempinimen kotinatsi. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana jotkin särmistä tuntuvat kuitenkin alkaneen hiotua, ja meidän ikiliikkujan sisältä on alkanut pilkistellä mummouden ensimerkkejä. Nutella ei välttämättä olekaan kaikkialla aina ensimmäisenä ja korkeimmalla, ja se saattaa välillä turhautua Hattaran-pentukotkotuksiin, vaikka on itse ollut vähintään saman tason perskärpänen nuorempana.

Ja kun puhutaan alkavasta mummoontumisesta... Ensiviikolla saattaa jo selvitä, tuleeko Nutellasta tänä keväänä pienten frettinakeroiden isomummo.

Paljon onnea Nutella 5 vuotta!

Löllö 12v

Löllö Lölländer, Rikosetsivä Lölländer, Komisario Lölländer. Kotibuddha. Masurapsumies. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joskus villeinä pentuvuosinaan herra on kuulemma tunnettu hetken aikaa myös nimellä Sasu. Lähes jokainen Löllön tavannut on kuitenkin yhtämieltä siitä, että Löllö nyt vain on harvinaisen nimensä näköinen kissa. 

Löllö tuli meille melko tarkkaan 2,5 vuotta sitten kuukaudeksi hoitoon, ja tuo kuukausi on osoittautunut varsin pitkäksi ja tapahtumarikkaaksi. Kaikkein eniten siitä on kuitenkin varmasti nauttinut Mauno, joka rakastaa uutta isoveljeään enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa, koska veljen kanssa voi pussailla ja painia miehekkäästi. Löllön ja Maunon välillä on jotain, jota talouden naaraspuoliset eivät vain tajua. 

Vaikka Löllö ei ole vielä missään nimessä vanha - korkeintaan pikkuhiljaa arvokkaan miehekkäässä iässä, askel tahtoi alkaa vähän jo epäröidä etenkin portaissa kuljettaessa. Kuitenkin sen jälkeen kun Löllölle aloitettiin Solensia-lääkitys, vauhti ja leikkisyys lisääntyivät taas selvästi, eikä Löllö todellakaan häviä vauhdissa Maunolle. 

Jotain muuta pientä ikä tuntuu kuitenkin tuoneen mukanaan. Siinä missä Löllö oli tullessaan porukan kohteliain ja vaatimattomin, joka ei ikinä tullut sänkyyn jos ei pyydetty, tai vaatinut itselleen mitään, viimeisen vuoden aikana Löllö on alkanut löytää äänensä. Mikäli paijaustarve iskee, Löllö osaa raivata tiensä tyynylle niin että masu kääntyy hyvin paijausetäisyydelle. Ja mikäli joku edes katsoo namikaappille päin, Löllö jyrähtää kuin Nikke Knatterton namien perään. Vaikka Löllön jyrähdys ei vedä ihan vertaansa leijonalle, jotain pyynnön arvovaltaisuudesta kertoo se, että Löllön pyytäessä nameja, muutkin kissat suuntaavat yleensä optimistisina keittiöön. Silloin taas jos vastaavan pyynnön esittää Ruttu, kukaan ei nouse ennenkuin namipurkki on oikeasti avattu.  

Hyvää syntymäpäivää meidän 12-vuotiaalle!

Kääpiörottamusten linna

Myönnän että yksi syy sille, miksi minulle tuli kahdeksan vuoden rotattoman jakson jälkeen kääpiörottia tavallisten rottien sijaan on sotkun määrä. Rotat ovat kauniita ja älykkäitä eläimiä, mutta kauhean siisteiksi montaakaan niistä ei voi sanoa. Sotkun määrä on kuitenkin verrannollinen paitsi laumakokoon, myös rottien kokoon. Ja koska laumaeläimillä ei halua tinkiä laumakoosta, päädyin sitten mineihin. Toki asiaan vaikutti myös se, että rotta on niitä harvoja lajeja, joilla kääpiökasvuisuuteen vaikuttavaan geeniin näyttäisi liittyvän myös pidempi elinikä ja pienempi alttius saada kasvaimia tai hengitystieoireita.
 

Likkojen linna. Bongaatko kuvasta Kielon?

Siinä missä normikokoisilla kesyrotilla vastaavan häkin mikä mineillä on nyt sai siivota lähes viikottain, mineillä siivousväli on nykyisellä kokoonpanolla helposti 2-3 viikkoa, eikä se silti haise vielä yhtä voimakkaasti. Pääosin meillä on mineillä käytössä aika samat kuivikkeet ja virikkeet mitä meillä oli käytössä myös taviksilla. Toki joissain tuotteissa on voinut päivittää pienempään kokoon, ja ottaa käyttöön joitain virikkeitä, jotka olisivat olleet ihan liian pieniä taviksille, kuten kookospähkinöistä tehtyjä roikkupesiä. 

Pikkulikkojen linna on kooltaan 180*60*160cm ja pinnaväli on 12mm. Häkki koostuu kahdesta Critter Nation häkistä, jotka on koottu vierekkäin niin, että häkkien väliin jäävät sivupanelit on jätetty kokoamisvaiheessa pois, niin että häkistä muodostuu iso yhtenäinen tila. Häkkien mukana tulevat matalat muoviset pohjatarjottimet on korvattu syvemmillä ja jyrsimistä kestävillä metallisilla pohjalaatikoilla, jotka on teetätetty häkin mittojen mukaan. Pohjamateriaalina meillä on tällähetkellä käytössä Toa-Lätt -paperimassakuivike.

Uusin tulokas Pihlaja tutkimassa uutta sisustusta

Sisustuksessa on käytetty paitsi erilaisia jyrsijöille myytäviä mökkejä ja puusiltoja, myös erilaisia Ikean säilytysratkaisuja, vanhoja reikäisiä vaatteita, postipakettien mukana tulleita fyllejä, vanhoista lakanoista palmikoituja köysiä, oksia, lintujen virikkeitä... Rottahäkin sisustuksessa rajana on oikeastaan vain mielikuvitus, ja vaikka sistukseen voi halutessaan käyttää omaisuuksia, myös ilmaiseksi ja pikkurahalla pääsee pitkälle. Etenkin erilaiset kirpputorit ja kierrätyskeskukset ovat oikeita aarreaittoja, mitä tulee rottahäkin sisustukseen. 

Vaikka minulla oli toki ikävä rottia myös muuten, myönnän että yksi asia mitä rotattomana välillä kaipasin oli rottahäkin sisustaminen. Vaikka meillä on kotona vaikka minkälaista muutakin menijää, harvan lajin kanssa sisustuksessa pääsee irroittelemaan yhtä paljon kuin rottien kanssa, koska ne ovat paitsi ketteriä, ne eivät pistä muovisia sisustuksia atomeiksi ihan silmänräpäyksessä, ne myös tykkäävät uusista jutuista. Toki tämä myös kerryttää välillä hyvin epämääräisen näköisiä roinapinoja varastoon, kun kaikki vanhoista mainoständeistä pikkukoreihin voi olla käyttistä. 

Mauno tarkastaa pesuun matkalla olevia edellisiä sisustuksia

Lepää rauhassa Claudia

Illalla eksolaan astuessa tiesin heti, että jokin on pahasti vialla. Huoneessa haisi kuolema, ja tiesin, ettei kenellekään huoneen tyypeistä oltu tarjoiltu edellisenä iltana hiiriä tai muuta vastaavaa ruokaa, josta haju voisi olla peräisin. Niinpä pääluvun lasku lähti käyntiin välittömästi. Kaikki kolme kotona olevaa kääpiörottamusta olivat heti luukulla vastassa. Simon nenä pilkisteli jo lempiluolasta matojen toivossa. Kaksi sokerioravista kiipeili oviverkossa kärkkyen, joko heille olisi tulossa iltapalaa. Vaikka jälkimmäisin oli sikäli normaalia, että sokruhäkissä oli yksi selvästi muita ujompi tyyppi, joka ei usein tullut muiden kanssa kerjuulle, siinä kohtaa valitettavasti jo tiesin.

Lepää rauhassa Claudia

Hälytin Jussin heti portsariksi huoneeseen, että pääsin livahtamaan sokruhäkkiin ilman, että kumpikaan esillä olevista neideistä pääsisi livahtamaan häkin päälle. Samalla Jussi vahvisti sen, että hänen käydessään eilen illalla ruokkimassa eksolan tyypit, näkyvillä oli ollut vain kaksi sokruista. Hän ei ollut kuitenkaan kiinnittänyt asiaan sen isommin huomiota, koska yksi neideistä on aina ollut vähän ujompi ja vetäytyvämpi. Itsekään en välttämättä olisi, koska itsekin olen päätynyt hankkimaan eksolaan kameravalvonnan nähdäkseni kaikki kolme varmasti liikkeellä. Sikäli hyvä idea, mutta koska laumassa ei ole näkynyt mitään poikkeavaa, josta olisin ollut huolissani, en ole kiirehtinyt kameran uudelleen asentamisen kanssa, kun kamera piti irroittaa, että saatiin Simon tekniikat paikoilleen. Niinpä nyt en voi tarkistaa videoilta, koska kaikki kolme ovat viimeksi olleet yhtä aikaa aktiivisia.   

Aika pian häkistä sitten löytyikin yksi pieni eloton liitäjän ruumis yhdestä häkin korkkiputkista. Ruumiissa ei näkynyt päälle päin mitään jälkiä haavoista, murtumista, sotkuisesta peräpäästä tai mistään. Kaikkein eniten kuitenkin nieleskelin kyyneliä tapahtuman äkillisyyden aiheuttaman shokin vuoksi, ja sen, etten heti heittämällä pystynyt sanomaan, kuka tytöistä on kyseessä. Olen joskus aiemminkin avautunut blogissa siitä, kuinka yhteiselämän alku sokerioravien kanssa on aiheuttanut välillä vähän ristiriitaisiakin tunteita, ja kuinka minua on vaivannut, että en pysty varmuudella erottamaan tyyppejä toisistaan. Ja siinä minä istuin keskellä häkkiä kuollut sokru sylissäni viestittämässä kasvattajalla itkuisena, että meiltä on kuollut yksi sokru, ja että mie en tiedä että kuka ja miksi. Ja niin tehdessäni tunsin itseni maailman paskimmaksi omistajaksi ja mietin, pitäisikö minun pyytää kasvattajaa heti hakemaan kaksi muuta pois.

Bianca valmistautuu hyppyyn

Pieni pääapina Bianca, ja joku itkettynyt zombi

Hetken hengiteltyäni aloin kuitenkin käydä Jussin kanssa sekä kuolleen että elävien tuntomerkkejä ja käytöstä läpi, ja ottamaan kuvia kaikista kolmesta ja videoita elävistä. Odotellessani kasvattajan vastausta yhteen viestiketjun viesteistä, aloin olla aika varma, että kuollut on Claudia, ja saaneeni tunnistuksen oikein myös kahden elävän osalta. Kun kasvattaja vielä vahvisti olevansa samaa mieltä tunnistuksesta, olo helpottui yllättävänkin paljonkin. Se ei poistanut ahdistusta siitä, että yksi neideistä oli äkillisesti poissa, mutta sai minut tuntemaan itseni heti vähän vähemmän paskaksi sokrumutsiksi. Minä olin oppinut erottamaan tytöt toisistaan. En nopeasti enkä lennosta, mutta minä pystyin tarvittaessa erottamaan kuka kolmikosta oli kuka. 

Loppuyö menikin sitten syöttäessä elossa oleville pinseteistä jättijauhomatoja ja viestitellen kasvattajan kanssa. Kaksi muuta vaikuttivat onneksi virkeiltä, niiden käytös oli normaalia ja ruoka maistui. Aamuyötä kohden keskustelu kasvattajan kanssa käätyikin sitten myös siihen, koska laumaan uskaltaa miettiä taas kolmatta. Ajankohta voi tuntua kauhean äkilliseltä ottaa asiaa puheeksi, mutta sokeriorava on meillä olevista lajeista kääpiörottien ohella yksi kaikkein vahvimmin laumaeläimiä, eivätkä sokerioravat voi hyvin ilman laumaa. Vaikka yhdestäkin kaverista on seuraa, kaksi ei ole vielä lauma. Toki se lieventää tilannetta sen verran, että lauman täydentämisellä ei ole mikään hätäpaniikki. Mutta kun puhutaan lajista, joita on koko Suomessa tällähetkellä ehkä vain kymmeniä yksilöitä, uuden lajitoverin hankinta ei ole yhtä helppoa kuin vaikka kanien kanssa. Toki siinä missä mielessä tilanne oli nyt minun kannaltani hyvä, että tiesin kasvattajalla olevan tällä hetkellä useampia kotia etsiviä liitäjänuoria. Eli lauman täydennyksen perässä ei tarvitsisi lähteä ulkomaille. 

Dumble siirtyi avomökkiin ihmettelemään

Olimme kasvattajan kanssa yhtä mieltä siitä, että koska tällä hetkellä ei ole syytä epäillä mitään tartuntatautia, riittänee että tarkkaillaan nyt pari, kolme viikkoa Biancan ja Dumblen vointia, ja katsotaan sitten laumaan kolmatta. Samalla itse saan vähän aikaa keräillä päätäni ja sydäntäni. Olen taas käyttänyt ihan liikaa aikaa varautumalla henkisesti siihen, että frettilaumassa alkaa olla useita vanhuksia, ja että sielä suunnalla alkaa olla sydänsuruja tiedossa. Ja unohtanut taas kiinnittää riittävästi huomiota siihen, että vaikka yhtenä päivänä kaikki kuolevat, siihen asti kukaan ei tiedä, kuka lähtee ja milloin, ja kuinka kauan saamme kenetkin pitää. Että kuinka tärkeää eläinten kanssa olisi elää vain päivä kerrallaan riippumatta siitä ovatko he vanhoja vai nuoria, terveitä vai sairaita. Koska kuluva hetki on ainoa varma, ja surra ehtii kyllä sittenkin, kun sen aika tulee. Etukäteen sureminen ja murehtiminen tahtoo olla aina pois etenkin lauman nuoremmilta, jotka vielä kuvittelee saavansa pitää ikuisesti. Claudiankaan kohdalla en todellakaan uskonut, että hyvästit olisivat edessä vielä vuosiin.

Claudia 3vk OOP

 

Lepää rauhassa Procyon's Clever Claudia "Claudia"
7.8.2021 - 4.5.2023

Dogman Raisio

Meidän piti poiketa vain ihan äkkiä rautakaupassa hakemassa kevätlannoitteita ja nestekaasupullo, ja poiketa samalla reissulla hakemassa yksi Facebook-kirppurilta bongaamani mattorulla. Ennen lähtöä syötiin kuitenkin päivällistä, ja koko syömisen ajan Hattara hääräsi levottomana jaloissa. Juuri kun mietittiin, pitäisikö likat nostaa kauppareissun ajaksi takaisin aitaukseensa, Nutellalla meinasi palaa käpy Hattaraan, kun Hattara oli päättänyt leikkiä välillä Nutellan kanssa. Koska Hattaralla oli selvästi edelleen ihan liikaa virtaa, siinä missä muu jengi oli päikkärimoodissa, tuntui epäreilulta vanhempia kohtaan jumittaa niitä samaan tilaan. Niinpä otin hetken mielijohteesta taas seikkailurepun esille, ja ilmoitin Jussille että poikkeamme samalla reissulla katsomaan viime viikolla avatun uuden eläinliikkeen Dogman Raision.

Hattara ihmettelee mihin ollaan menossa

Myymälässä ei olisi maltettu pysähtyä sekunniksikaan

Kuvittelin että kolme kohdetta, joissa yhdessä neiti sai juosta vapaana valjaissa, riittäisi väsyttämään neidin loppuillaksi. Etenkin kun me melkein kirjaimellisesti juoksimme koko valtavan eläinkaupan useamman kerran ympäri, ja kävimme vähän kurkkimassa namipelejäkin liikkeen keskellä olevalla aktivointialueella. Olisi ehkä pitänyt viedä neiti vielä liikkeen spahan ihmettelemään, josko vesileikit olisivat vieneet viimeisetkin energiat. 

Aktivointialueellakaan keskittyminen ei oikein riittänyt namipeleihin

Tämä matto oli sen sijaan kiva

Ostoksina mukaan tarttui yksi korkkitunneli lisää Simolle, pari pakettia erilaisia lihanameja, jättijauhomatoja, sisäelinpullia ja pari puuttuvista nimilaatoista valjaisiin. Nimilaattoja olisi puuttunut vielä useammaltakin tyypiltä, mutta siinä kohtaa kun ehdimme kassalle asti, sulkemisaika oli jo niin lähellä, että päätimme hoitaa laatat ajantasalle pari kerrallaan. Tällä kertaa omansa saivat Hattara ja Tellu. 

Hattara ei ymmärrä, mitä Jussi näki näissä

Yhdessä vaiheessa vauhti meinasi jo vähän hyytyä

Akvaario- ja pieneläinpuoli olivat vasta alkaneet rakentua liikkeeseen, ja akvaarioista ja terraarioista osa oli edelleen tyhjillään. Ei sillä, että Hattara olisi kauheasti antanut minun kaloja katsella, sillä suljetut lasilaatikot, jotka eivät edes tuoksuneet mitenkään jänniltä, olivat Hattaran mielestä liikkeen tylsintä antia, ja niiden luona jumittaminen melkeimpä eläinrääkkäystä. Kaikki kuormalavojen päälle pinotut olivat sen sijaan parasta ikinä. Neiti on selvästi trendikäs, ja katsellut liikaa kuinka Käärijäkin leikkii lavoilla. 

Kassoilla huomasin vielä nimilaatat kaiverruskoneineen

Nyt Hattarallakin on omansa <3

Kun Hattara nostettiin eläinkauppakierroksen lopuksi reppuunsa ja hän nukahti heti, ehdin jo toivoa rauhallista kotimatkaa. Hattaran akku on kuitenkin sekunnissa latautuvaa mallia, ja muutaman minuutin powernappien jälkeen repussa alkoi taas vimmattu kaivaminen, kun Hattara menisi taas.Täytyy varmaan ensikerralla ottaa sille joku aikuisemmista tyypeistä kaveriksi opettamaan, kuinka boksissa jumissa ollessa rauhoitutaan. Hattaran kanssa kun ei olla vielä juurikaan käyty missään, missä boksikäytössä olisi tullut opeteltua.