Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Sen myötä ostolakkokin starttaa parin tunnin päästä. Ostolakon tarkemmista säännöistäkin ehdittiin Turkin reissulla jo sopia, vaikka en olekaan vielä ehtinyt niitä blogiin rustata. Perusperiaate on kuitenkin simppeli; mitään itselle uutta tavaraa ei ensivuoden aikana ostella. Pientä paniikkia päätöksen suhteen on ehkä kuitenkin ollut ilmassa ja sen myötä viime päivinä on tullut hieman shoppailtua. Miksi sitä onkin niin vaikea luottaa siihen, että se mitä on riittää. 

Isoimpana hankintana tilasin Mihailille perävaunun pyörääni ja sen pitäisi saapua lähipäivinä. Tänä kesänä koitin useampaan otteeseen löytää pojalle sopivaa pyöräkoria tai kantoreppua, jotta se olisi mahdollista ottaa mukaan esimerkiksi pyörällä tehtäville metsäreissuille (joissa siis pyörä jätetään metsän laitaan ja mennään sitten marjaan/sieneen/muuten vain käppäilemään). Sitä oikeaa ei kuitenkaan löytynyt, vaan kaikki olivat joko liian pieniä, eivät sopineet pyöräni tankoon tai painoivat selkää. Nyt poika saa sitten ihan oman vaunun, johon saa sille tarvittaessa vähän vällyjäkin. Ja saman kärryn pitäisi käyttäjäkommenttien mukaan sopia hyvin myös tavaran kuskaamiseen oli kyse sitten riisisäkeistä tai kesäkukista.  

Tänään kävin vielä kiertämässä pari kirpputoria haaveena löytää kyllin iso lasipurkki jauhoille, mutta haku ei tuottanut tulosta. Se jää sitten vuoteen 2016. Muut kuivatarvikkeet alkavatkin olla jo aika hyvin purkeissaan, kun sain joululahjanakin neljä purkkia lisää. Ei tarvitse enää avata miljoonaa Punnitse ja Säästän ruskeaa paperipussia erottaakseen linssit pähkinöistä. Ja on tuo kuivatarvikekaappi omaan silmään myös sympaattisemman näköinen noin, vaikka valtaosa purkeista onkin varsin sekalaista seurakuntaa. Isoimmat ostokset tulivatkin sitten ruokakaupan puolelta ja eläinliikkeestä altaaseen muutti pari levänsyöjää lisää.

Nyt sitten vain odotellaan vuoden vaihtumista. Keskiyöllä ajattelin piipahtaa katsomassa raketteja, muuten vain olen poikien kanssa kotona. Mihail ei ole onneksi raketeista moksiskaan, mikä on mukavaa vaihtelua sille, että edesmennyt koirani kammosi niitä yli kaiken. Mitä nyt nuuhkii kuono pitkällä yöilmaa, kun avaan ikkunaa nähdäkseni raketit ilman heijastuksia.

Uudenvuoden lupauksiakin minulla on tänävuonna pitkästä aikaa pari, sellaisia, jotka haluaisin oikeasti myös pitää. Haluan ensivuonna varata enemmän aikaa sekä Mihailille että itselleni. Tämä vuosi on ollut monine menoineen ihana ja antoisa, mutta myös todella raskas, kun aikaa palautumisiin on jäänyt liian vähän. Ja kun iltaisin nukahtaa skunkki kainalossa ja ennen nukahtamista katselee kun poika painaa silmät kiinni ja maiskuttelee unisen tyytyväisenä, sitä on todettava että täällä kotona on kyllä aika hyvä.

Onnellista vuotta 2015 kaikille!

Hyvää joulua

Rauhallista ja levollista sekä hyväntuulisen hyörivää joulunaikaa kaikille lukijoille! Täällä kuusi on jo saatettu jouluasuun siskontytön toimittua taiteellisena johtajana (tämänvuoden hittisanat olivat tähti ja pallo) ja nyt odotellaan puuroa.

Välilasku Turkuun

Viime yönä tuli kotiuduttua Turkista kohtuullisissa ruumiin ja sielun voimissa; sängynpohjalla meni lopulta vain pari päivää kiitos levon ja paikallisesta apteekista löytyneiden lääkkeiden. Kauhean kauaa tässä ei kuitenkaan ehdi olla, kun jo huomenna töiden jälkeen on vuoro suunnata Tampereelle joulun viettoon. Sitä ennen saan kuitenkin viettää päivän Mihailin kanssa.

Yöllä saavuttaessa oli ulko-ovella vastassa tuttu mökötysshow; Miikkis tuli kyllä tuttuun tapaan ovelle vastaan, mutta peppu alkoi heittää heti jos sitä koetti silittää tai ottaa syliin. Muutaman kerran tömistettiin tassujakin, jotta viesti tulisi varmasti perille. Onneksi poika on nopeasti leppyvää sorttia ja sopivilla lahjuksilla nopeutettuna mökötysvaihe oli jo vartissa ohi. Sitten kavuttiin taas itse syliin ja puskettiin jalkoja, kun oli ollut niin ikävä. Shownkin aikana huomasi kyllä, että poika oli ollut hyvässä hoidossa, kun koittaessani ottaa sitä syliin se vaihtoi kerran myös Jussin kainaloon ja katseli miua sieltä. Että hän rupeaa Jussin skunkiksi jos minä tuolla tavalla katoilen.

Onneksi Mihail pitää myös Tapsasta, niin saan sen taas joulun jälkeen voitettua omaksekseni. Vaikka tiedänkin että joulusta seuraa taas uudet möksötykset, kun pojalle on mahdotonta selittää, että se menee hoitoon koska vaihtoehtona olisi sen makuun turhan hälyisä perhejoulu. Täytyy vain pitää huoli, että aikomani uudenvuodenlupaus pitää ja Mihail saa ensivuonna tätä vuotta enemmän rauhallisia koti-iltoja ja -viikonloppuja yhdessä miun kanssa. Ne ovat Mihailillekin varmasti se paras lahja mitä poika voi namien ohella saada.

Turkissa

Matkalla ollaan nyt neljättä päivää. Tämä on elämäni ensimmäisen pakettimatkan ensimmäinen päivä kun olen ilman muuta ryhmää. Tämä johtuu siitä että makaan kuumeessa hotellihuoneessa.
Olo lähti huononemaan eilen ja moni oli kauhean pahoillaan. Olisihan se kauheaa sairastua nimenomaan lomalla. Lomahan menisi ihan pilalle ja koko matkalle lähtökin olisi ollut ihan turha jos sitä ei ehtisi mukaan kiertoajeluille ja etukäteen maksettuihin ohjelmiin.

Tälläkertaa minun on kuitenkin pakko olla erimieltä. Minä olen ottanut ihan liian vähän aikaa levolle ja olen selvästi edelleen niin pääkkö, että en saa itseäni pysymään pedissä ilman kuumetta. Tämä on se mitä nyt tarvitsen. Olen viiden tähden hotellissa, jossa on mukavat sängyt ja kohtuuhintainen toimiva huonepalvelu. Kylpyhuoneessakin on seinässä kahva auttamassa ylösnousussa ja sänkyni vieressä on kaksi isoa yöpöytää joille saa mahtumaan tarvittavan määrän vesipulloja, nenäliinoja, suklaata ja luettavaa. Verrattuna siihen mikä tilanne kotona olisi, minun on huomattavasti lokoisampaa kuumeilla täällä, jossa oma mukavuuteni ei edellytä sitä että olisin täysin riippuvainen läheisteni avusta - ei sillä että minun koskaan tarvitsisi pelätä sitä heiltä pyytää.

Tietenkin toivon, että ehtisin nähdä tällä reissulla vielä muutakin kuin hotelleja, mutta tällähetkellä on hyvä näin. Opaskin lupasi, että he voivat tänään kaupunkikierroksella poiketa myös apteekkiin, niin että Tapsa saa napattua miulle flunssalääkkeitä ja jotain kuumetta alentavaa. Sitä odotellessa voin nukkua ja lueskella. Hotellikin kun tulee pysymään samana vielä kaksi yötä ennenkuin vaihdamme seuraavaan kaupunkiin.

Ensimmäinen muutto

Juttelin loppuviikosta ystäväni kanssa puhelimessa, ja keskustelu eksyi myös tavaramäärään. Yhtäkkiä ystäväni totesi, että hän on välillä miettinyt, kuinka hienoa olisi hankkia ihan pieni asunto ja viedä sinne vain välttämätön. Vähän niin kuin ensimmäistä kertaa omilleen muuttaessa, jolloin tavaraa ei vielä juurikaan ollut kertynyt. Kun oli vain pari huonekalua ja eripari astioita, eikä asunnosta silti oikeastaan puuttunut mitään.

Aloin itsekin miettiä asiaa ja omaa ensimmäistä muuttoani. Ihan ensimmäisessä muutossani muutamat huonekaluni ja astianikin jäivät vielä äitini luo muuttaessani opistohuoneeseen 80km:n päähän. Huonekalujen ja keittiöjuttujen löytyessä paikanpäältä, omat henkilökohtaiset tavarani mahtuivat henkilöauton kyytiin, mikä oli kyllä pienoinen ihme niiden sisältäessä myös kani- ja rottahäkit ja eläimet kantobokseineen. Muissa tavaroissa vain karsi sen verran, että tärkeimmät mahtuivat - ja toi niitä pikkuhiljaa lisää opistovuoden aikana. Henkilökohtaisten tavaroideni määrä pysyi kuitenkin suhteellisen pienenä koko opistoajan, enkä muista aktiivisesti kaivanneeni mitään kotikotiin jäänyttä. Sekään ei haitannut, että pelejä oli vain pari, kun muut asuivat samassa pihapiirissä ja toivat myös omiaan. Opistolla ei ollut niin tärkeää omistaa paljoa itse, kun niin moni asia oli myös helposti lainattavissa tai kollektiivisesti käytössä.

Itselläni opistoajan keveys päättyi kuitenkin jo ensimmäiseen omaan yksiöön. Olin varautunut muuttoon hyvin ja kerännyt kirppiksiltä ja sukulaisilta nurkat täyteen tavaraa jota uskoin tarvitsevani. Siitä tavaramäärästä henkilöautoon olisi mahtunut vain murto-osa, joten muuttoarsenaali piti laittaa uusiksi. Kun tavarat kannettiin 18 neliön yksiöön, oli se heti ääriään myöten täynnä ja tukossa. Mitään ei voinut edes liikuttaa liikuttamatta jotain muuta ensin, mutta asiaan oli onneksi helppo ratkaisu; nyt kun minulla oli tukikohta Turussa ja jalka TYSsin oven välissä, saatoin laittaa sisäisen siirron anomuksen hieman päälle puolta isompaan yksiöön. Hyvällä tuurilla minun pitäisi kärvistellä vain vuosi. Ja kärvistelyksi se hieman menikin, sillä liian ahtaassa ja huonosti siivottavissa olevassa asunnossa asuessani aloin allergisoitua lemmikkikaneilleni ja niiden käytössä olleelle kutterinpurulle. Silti minulle ei tullut mieleen muuta kuin hankkia käytetty halpa ilmanputsari ja odottaa väljempiä aikoja. Ja käärmeiden ja hiirien myötä tuoda lisää eläinasumuksia jo ennestään liian täyteen asuntoon.
Kun asiaa miettii nyt seitsemän vuoden jälkeen, tilanne tuntuu lähinnä absurdilta. Jos saisin saman asunnon nyt, minä mahtuisin sinne huomattavasti paremmin. En välttämättä ihan kaikkien nykyisten tavaroideni kanssa, mutta tiedän mistä pystyisin luopumaan jotta asunto pysyisi ilmavana ja toimivana. Jotenkin sitä on päässyt ajatuksesta, että asunto pitäisi mitoittaa tavaroiden mukaan; tavaroidenhan pitäisi nimenomaan helpottaa arkea ja tehdä siitä sujuvampaa - ei määrittää sitä millaiset puitteet sitä elämälleen tarvitsee.

Ymmärrän silti hyvin sen mistä ystäväni puhui. Joskus olisi hyvin paljon helpompaa aloittaa alusta puhtaalta pöydältä sen sijaan että koettaa miettiä koko tavarakavalkadin keskellä mitä niistä lopulta tarvitsee. Etenkin sen jälkeen, kun on oppinut luottamaan enemmän siihen, että ihminen tarvitsee lopulta varsin vähän tavaroita käyttöönsä ollakseen onnellinen.

Tänään paistoi aurinko

Ihan tajuttoman hieno fiilis. Miun piti karata pari kertaa työpöytäni äärestä ihan vain kiertämään parkkipaikkaa ympäri ja nauramaan itseksekseni. Äsken kävin vielä sanomassa sille heipat ennenkuin se katoaa kokonaan puiden taakse. Akut tuntuvat täydemmiltä kuin aikoihin.

Joulupuu on rakennettu

Joululahjat ovat monille jokavuotinen stressinaihe. Muistettavien lista on usein pitkä, budjetti rajallinen ja kaikilla on kaikkea jo ennestään. Jotakin pitäisi silti hankkia ja mielellään jotain persoonallisempaa kuin suklaa - ainakin jos ei satu tietämään millaisesta suklaasta vastaanottaja pitää. Osien henkilöiden kohdalla ideasuoni on aina yhtä tukossa ja sitä päätyy ostamaan saman lahjan vuosi toisensa jälkeen uudelleen. Ja joka vuosi sitä miettii, kuinka hienoa olisi keksiä kerrankin jotain uutta.

Vasta tänävuonna havahduin miettimään vakiolahjoja saajan näkökulmasta. Niin kauan kuin kyseessä ei ole Pandan suklaarasia, minä oikeastaan pidän siitä. On varsin kotoista, että tietää että joulupyhiksi löytyy mielestä suklaata. Ei mitään liian hienoa ja eksoottista, vaan niitä mitä oikeasti tykkää syödä. Usein jostain paketista löytyy pyhiksi myös luettavaa, mikäli joku lempikirjailijoistani on kirjoittanut uuden teoksen. Matka ensimmäisestä adventista aattoon siivittyy yhä parhaiten Veikkauksen joulukalenterin kanssa, joka oli vuosia yksi lahja jonka mummu miulle hankki. Nyt mummu on jo kuollut, mutta muistoissa joka aamu raaputtaessani päivän luukun itsehankitusta kalenterista. Isojen yllätysten sijaan sitä kaipaakin joulussa eniten ehkä tuttuutta, eikä välttämättä vain perinteiden ja läheisten läsnäolon merkeissä.

Tänä vuonna jätinkin väliin stressin siitä, että osa lahjoista on itseään toistavia. Sillä ei varmasti ole väliä. Stressaamiselta vapautuneen ajan käytin muutaman todellisen yllätyspaketin askarteluun ja tein pari pakettia joulupuukeräykseen. Joulupuukeräyksellä kerätään joululahjoja lastensuojelun piirissä oleville lapsille ja nuorille, jotka eivät ilman keräystä saisi välttämättä lahjoja keneltäkään. Tästäkin tosin saattaa vielä tulla itseään toistava tapa :P Turun osalta joulupuukeräys on jo lopetettu marketeissa ja ostoskeskuksissa, mutta kauppatorin joulutorilla keräys jatkuu vielä tämän viikon. Siihen miljööseen se kieltämättä hyvin sopiikin, sillä torin pienissä puukojuissa mehiläisvahakynttilöineen ja muine käsitöineen on jotain varsin tunnelmallista, jonka jälkeen kauppakeskusten valo- ja koristehässäkät tuntuvat lähinnä ylitsevyöryviltä ja liiallisilta. Onneksi niihin ei tarvitse enää ennen joulua eksyä, sillä viimeisetkin paketit ovat jo paketointia vaille valmiit.

Mustavalkoista huomiohakuisuutta

Ilta on koittanut ja valtaosa väestä on untenmailla. Mihail heräsi touhuilemaan taas sillä sekunnilla kun viimeinen pojalle vieraampi painoi pään tyynyyn. Sitten olikin monta kriisiä. Iltapala oli myöhässä kun sitä ei voinut tulla aiemmin syömään ja halipula valtaisa, kun ne eivät sisarusten tytöiltä kelvanneet.

Yöllä pojan mummulaelossa on vain yksi ongelma. Sänkyyn kömpii toinenkin mustavalkoinen, jolla on sama käsitys parhaasta paikasta; syliin ja kaikkuun olisi päästävä. Onneksi sylejä on nyt kaksi ja Jussi kissaihminen. Latzi luottaakin jo siihen, että Jussi on olemassa häntä varten ja mie olen sängyssä vain vähän tiellä. Välillä pojat eksyvät kyllä vahingossa toistensakin viereen, ja mustasukkaisuus draamaan tulee pieni tauko.

Sain tänään myös pienen pikkujoululahjan siskoltani. Hän oli nähnyt miehensä äidillä käydessään pitkävartiset punaoranssit villasukat, jotka hän toi sitten minulle. Nyt minulla on sen tyyliset sukat, joita myyjäisissä ollessa mietin. Eikä sisko ollut edellistä postaustani edes nähnyt, kun en ollut sitä hänen anoppilavisiittinsä aikaan vielä edes kirjoittanut. Nyt mie pystyn sitten viemään yhdet villasukat myös Jussin asunnolle, niin että voin paremmin kotoilla myös sielä. On miulla aika ihana sisko <3

Joulu tulla jolkottaa

Viime viikkoina olen alkanut tehdä jouluvalmisteluja. Tänä vuonna ne keskittyvät kohdallani enemmän kodin ulkopuolelle kuin kotiin, ja kotiin olen laittanut esille vain yhdet valot, kynttilöitä ja joulutähden. Alkuun haaveilin myös kuusesta, mutta totesin viettävänsä niin ison osan joulukuusta reissussa, että se olisi ollut haaskausta.

Ensimmäinen joulutapahtuma jota eksyin kuikuamaan olivat suuret joulumyyjäiset Turun messukeskuksella, josta löysinkin pari joululahjaa. Meinasin myös sortua hamstraamaan itselleni kivoja villasukkia ja säärystimiä, kun ensivuonna en ostolakon takia saa, ja alpakanvillaiset olisivat olleet niin ihanan lämpimät ja pehmeät. Onneksi tulin kuitenkin hillinneeksi itseni. Tuleehan meillä ostolakossa olemaan se poikkeus että jos jokin aktiivikäytössä oleva vaate tai esine hajoaa korjauskelvottomaksi eikä sille ole olemassa kaksoiskappaletta tai korvaavaa tuotetta kotona, sen tilalle saa hankkia vastaavan tuotteen. Eli mikäli molemmat villasukkani hajoaisivat ja ihan oikeasti tarvitsisin villasukat, saan ne kyllä myöhemminkin. Eipä sillä että tilanne olisi helposti parsittavien villasukkien kohdalla kovin todennäköinen uhkakuva.

Eksyin katselemaan joulukoristeita myös Stockmannin jouluikkunalle ja vanhalle suurtorille. Jouluikkunan eläinhahmot ja vanhalla suurtorilla tuoksuvat havut toivat mukavaa joulun tuntua. Sain puhuttua Jussin myös sen verran kanssani Turun tuomiokirkkoon, että kävin sytyttämässä mummulleni sinne kynttilän.

Eilen pidettiin pakettitalkoita ja melkein kaikki joululahjat jo pakettia myöten kunnossa. Kerrankin olen hyvissä ajoin ja se helpottaa myös selvästi omaa joululiikennettä; nyt voimme viedä paketit jo tänään kun olemme liikkeellä Jussin autolla, eikä miun tarvitse mahduttaa niitä aatonaattona täysiin busseihin tai juniin. Nyt joululiikenteen suhteen on enää vain päätettävä, uskallanko jättää lipun oston lähtöpäivään jolloin minulla on enemmän joustoa Mihailin hoitoon viemisessä, vai varaanko paikkalipun jo nyt että pääsen varmasti valitsemallani vuorolla. Mihail kun menee täksi jouluksi Tapsan luo, koska siskon koira Luka arvostaa selvästi enemmän jouluhälinöitä, eikä Mihail pidä Lukasta. Mihail kun olisi kuitenkin äidillä ollessa vain vaatehuoneen nurkassa odottamassa että tilanne rauhoittuu. Tuo meidän ujopiimä kun ei ole vieläkään perheestäni vakuuttunut, kun näkee heitä niin vähän ja on varsin hitaasti lämpiävää sorttia.

Ennen joulua on kuitenkin vielä pari reissua, yhden yön pikakoukkaus Tampereelle ja viikon reissu Turkkiin. Josko viikko enemmän valoa ja lämpöä auttaisi tähän väsymykseenkin. Päädyin kuitenkin varaamaan eilen myös ajan verikokeisiin, että saa anemian ja kilpirauhasongelmien mahdollisuuden suljettua pois. Ja eliminoimaan pari aikasyöppöä Facebook mukaanlukien. Sen tein tosin jo torstaina, eikä vieroitusoireita ole kuulunut ainakaan ensimmäisiin päiviin.

Ovi Narniaan

Minun on pitänyt jo monta päivää kirjoittaa teksti siitä, millaista on kun jaksaminen loppuu. En ole jaksanut. Romahdin viime viikonloppuna lopullisesti, ja itkiessäni silmiä päästäni näyttelypaikan keittiön nurkassa tajusin viimein perua kaikki menoni töitä ja maanantain Disneytä lukuunottamatta - ainakin tältä viikolta.

Pariin ensimmäiseen päivään en tuntenut juurikaan muutosta. Olin väsynyt ja hoidin kodin rästihommia. En jaksanut keskittyä kunnolla edes lukemiseen ja menin liian aikaisin nukkumaan sillä seurauksella että heräsin virkeänä jo alkuyöstä. Ensimmäinen läpimurto tapahtui torstaina. Sain pitkästä aikaa vieraakseni inspiraation ja halun tehdä jotain. Tein korvapuusteja. Hain kaupasta punaista maitoa ja tuorehiivaa. En malttanut edes käyttää monitoimikonettani Kentsua, vaan tein taikinan käsin. Taikinaa kaulitessa se täytti koko tason suoran pätkän ja kääntyi tason mukana mutkassa. Pullistakin tuli vähän vinoja, mutta söin niistä neljä heti niiden tultua uunista.

Tänään löysin oven Narniaan. Se ei sijainnut kaapin perällä, vaan läheisellä hieman tylsän oloisella kadunpätkällä. Olin haukkaamassa happea ja muutamia pakoilevia valonsäteitä ja käännyin tielle vain siksi että se oli niitä harvoja lähiseudun teitä joille en ollut koskaan kääntynyt. Vähän matkaa tietä käveltyäni tuli vastaan todella kaunis pienillä ikkunaruuduilla koristeltu omakotitalo ja pian sen jälkeen pieni mutainen polku. Hetken mielijohteesta käännyin polulle ja siinä se oli; Narnia.
Polku johti mitä täydellisimmälle kalliolle, jota pitkin saattoi kiivetä ja jonka päällä voi kuvitella mitä moninaisimmat tuokiot kirjan ja eväiden kanssa. Kallion laelta näki niin talojen katot kuin tuomiokirkon tornin. Ja mitä parasta; kalliota ympäröi metsä. Ehkä pienehkö sellainen, mutta kuitenkin ihan oikea metsä lahopuineen ja tuulenkaatoineen. Olen asunut monta kuukautta muutaman minuutin päässä tästä taivaasta, mutta onnistunut missaamaan sen kääntymällä aina yhtä katua liian aikaisin.

Tuntuu kuin joulu ja syntymäpäivät olisivat tulleet yhtä aikaa etuajassa ja että olisin saanut lahjaksi maailman upeimman olohuoneen. Tänään sain pitää sen kokonaan itselläni, ja nautin sielä vaeltelusta. Keväällä pääsen jakamaan sen myös Mihailin kanssa.

Enää en edes halua kirjoittaa tekstiä siitä, miltä tuntuu kun väsymys jumittaa koko arjen. Sen sijaan minun on opeteltava etsimään aktiivisesti keinoja välttää tilannetta uusiutumasta. Koska en usko kaupasta haetun d-vitamiinipurkin riittävän siihen, minun on ehkä viimein opeteltava sanomaan ihmisille ja harrastusjutuille välillä myös ei. Jopa silloin, kun kyse ei ole siitä, että useampi illanvietto ja harrastus osuu samalle kellonlyömälle. Ja hyväksymään se, että vaikka läheiseni ovat minulle tärkeitä, tarvitsen myös omaa aikaa paljon enemmän mitä olen tänä vuonna itselleni suonut.

hierontakurssi, lemmikkimessut ja muuta härdelliä

Tämä aamu alkoi vähemmän hyvin. Olin juuri tullut kämpästä pihalle ja lähtemässä polkemaan töihin kun huomasin että pyörästäni oli mennyt ketjut. Niin on käynyt aiemminkin, ja olen visusti päättänyt opetella laittamaan ne itsekin paikoilleen. Joskus. Joskus kun minulla on enemmän aikaa ja olen virkeämpi. Valitettavasti se hetki ei kuitenkaan sattunut ennen tätä aamua, joten seisoin siinä 25 minuuttia ennen työvuoroni alkua pähkäillen mikä olisi nopein vaihtoehtoinen tapa päästä töihin. Varapyörästäni oli takarengas rikki, ja se seisoi pihassa Nishin vieressä odottamassa sitä samaa päivää jolloin olisin virkeämpi ja minulla olisi aikaa. Eli siinä hetkessä ihan yhtä turhana, samoin kuin lompakossani oleva latausta odottava bussikortti.

Ei siinä sitten muu auttanut kuin heittää kypärä sisälle ja rynnätä kohti lähintä pankkiautomaattia hakemaan käteistä bussilippuun. Kunnes matkalla tajusin unohtaneeni pyöränlukon vyötäisilleni ja pyöräni siten lukitsematta keskelle pihaa. Palattuani takaisin pyörälle siirtämään sen pois kulkuväylältä ja lukkoon, oli jo varsin selvää että bussilla kulkien myöhästyisin töistä vähintään puoli tuntia. Niinpä minulla ei ollut juuri menetettävää siinä, että koitin soittaa Jussin heittämään miut töihin. Tiesin Jussin pitävän puhelimen öisin värinällä, joten mahdollisuuteni saada hänet puhelimella hereille mikäli hän olisi nukkumassa olivat olemattomat. Onnekseni (kolmas) puheluni sattui kuitenkin samaan kohtaan hänen herätyskellonsa soiton kanssa, joten sain hänet kiinni ja puhuttua itselleni kyydin. Siinä häntä odotellessani kirosin hiljaa mielessäni sitä kuinka monta asiaa minulla on viime aikoina jäänyt roikkumaan väsymyksen takia.

Viime viikot kun ovat menneet taas liian tutuksi käyneellä kaavalla; olen niin paljon menossa etten tahdo saada mitään aikaiseksi. Silloin kun ehdin olemaan kotona, olen liian väsynyt tehdäkseni muuta kuin pitää seuraa Mihailille ja nukkua. Pyykit kasautuvat, asunto huutaa imurointia ja tiskivuori odottaa turhaa valloittajaansa. Tai jos laitankin pyykkikoneen joskus pyörimään, olen usein jo niin syvässä unessa sen lopettaessa että sen tyhjäntäminen jää vähintään seuraavaan päivään - ellen ole siinä kohtaa jo unohtanut koko asiaa, jolloin joudun tunkkaisen hajun postamiseksi pyörittämään koko koneellisen uudestaan. Eli tällä hetkellä ei mennä kauhean kestävällä pohjalla, vaikka kovasti tiedostankin, että minun olisi opittava ottamaan enemmän aikaa kodille ja itselleni.

Menoja on vain niin kauhean helppo kasata, tai pikemminkin antaa niiden kasautua. Kaverit kyselevät mukaansa menoihin, on omat viikottaiset rutiinit ja niiden lisäksi vain välillä törmää mielenkiintoisiin tai hyödyllisiin kursseihin tai paikkoihin. Nytkin viime viikonloppuna perjantai ja lauantai menivät Turun työväenopiston järjestämällä niska-hartiahierontakurssilla, jolta sai hyviä vinkkejä millä saada tuota aluetta auki kun se itsellä usein töitä tehdessä jumittuu. Eli positiivisella ajattelulla sen voisi toivoa pidemmällä aikavälillä parantavan omaa jaksamista. Kurssi osui samaan viikonloppuun lemmikkimessujen kanssa, joten se lykkäsi messukäynnin sunnuntaille. Omista tutuista valtaosa oli messuilla jo lauantaina käymässä, joten sunnuntainen visiittimme meni sitten enemmän Jussin tahdissa matelija- ja nuolimyrkkysammakkopuolella. Itse tyydyin tällä kertaa enemmän katselemaan ja ainoat omat ostoksenikin tarttuivat mukaan ihmisruokapuolelta. Jussille sen sijaan tarttui mukaan kolmas käärme ja banaanikärpäsiä, joista omat inkkaritkin pääsevät toivottavasti vielä osallisiksi. Kevään messuille koitetaan sitten saada Mihail mukaan, jolloin ostokset jäisivät sitten toisesta syystä vähän vähemmälle. Vaikka kyllä sitä kummasti nytkin eksyi muutaman henkilön kanssa haisunäädistä puhumaan, vaikkei poika mukana ollutkaan.

Tämän aamuisen jälkeen sitä on taas koettanut laatia itselleen suunnitelmaa jolla saisi arjen paremmin haltuun. Toistaiseksi paras motivoija siinä on kuitenkin ollut Mihail, joka on pakottanut minut huolehtimaan itseni aina kuitenkin illaksi kotiin ja olemaan välillä myös kotona iltoja. Ilman poikaa olisinkin todennäköisesti jo aika piipussa, kun joinain päivinä tuntuu että olen sitä jo nyt. Mikään ei kuitenkaan auta nukkumaan yhtä hyvin kuin kainaloon kömpivä unisena tuhiseva skunkki. Joskus siinä poikaa silitellessä ja kaloja katsellessa ymmärtää paremmin kuin hyvin, miksi eläinten sanotaan rentouttavan. Tällä hetkellä oma eläinmäärä tuntuukin juuri täydelliseltä; se pitää miut tarpeeksi työn touhussa, ei pakota jakamaan huomiota liiaksi ja antaa miun nauttia monista hyvistä asioista joita lemmikit tuovat mukanaan. Vastapalveluksi sitä ei halua tällä hetkellä sotkea pakkaa uusilla tulokkailla. Voi olla että annan frettikuumeelleni periksi joskus, mutta tällähetkellä arjessani on tilaa vain yhdelle karvaotukselle, ja se otus löytyy jo kotoa ja on täydellisempi pakkaus mitä olisin koskaan uskonut voivani löytää. Siitäkin huolimatta, että se on nyt päättänyt vaihtaa vessapaikkansa koko asunnon kinkkisimpään nurkkaan. Ja kehtaa vielä möksätä miulle, kun en anna sen könytä syliini samalla kun koetan siirtää sohvaa päästäkseni käsiksi kyseiseen nurkkaan.

Kirppistelyä

Maanantaina se taas täyttyi. Kirpputoripöytä nimittäin. Kaveritkin jo vähän kiusivat, montako viimeistä kirpputoripöytä minulla on ehtinyt tähän mennessä olla. Eipä sillä, niitä on tosiaan ollut useampia ja joka kerta olen ollut yhtäläisen vakuuttunut siitä ettei täältä asunnosta enää irtoa enempää tavaraa.

Aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Nyt kun olen elänyt puoli vuotta ilman minkäänlaista dvd-levyjä toistavaa laitetta moni hyllyssä olevista levyistä on alkanut tuntua turhilta. Kun leffat tulee aina katsottua jonkun kaverin luona, on huomio kiinnittynyt myös heidän elokuvahyllyihinsä. Samalla sitä on havainnut omistavansa monia elokuvia, jotka saisi helposti kysymällä lainaan jopa yli kolmelta ihmiseltä - ja mahdollisesti myös kirjastosta. Niistä moni onkin nyt kirpputorilla. Kauhean minimalista elokuvahyllyä en silti ainakaan vielä tavoittele. Vaikka moni lähtee, tuonne jää vielä muun muassa 52:n Disney klassikon kokoelmani. Niitä kun en koe kyllin helposti muualta saavani ja tiedän palaavani moneen vielä uudelleen. Ne myös vastavuoroisesti lainautuvat sitten kaverien katsottavaksi.

Myös kirjoista on tullut helpompi päästää irti ihastuttuani uudelleen kirjastoon. Sen että rakastan lukemista ei tarvitse tarkoittaa sitä että minun olisi myös omistettava kirjavuoret - voin aivan yhtä hyvin matkustaa niiden luo. Hyllystä löytyy kuitenkin paikkansa niille teoksille, jotka haluan lukea aina uudelleen.

Koko pöytää en olisi silti saanut omillani täyteen. Niinpä oli oikein kiva että Tapsa ja Jussi lähtivät messiin niin että homma muuttui kannattavaksi. Ja onhan pöytää myös kivempi järkkäillä jonkun kanssa ja jännätä myyntiä. Itselläkin kun on jo rahoille selkeä kohde: luottokorttilaskun lyhennys. Sitä kun joutuu tekemään vielä lisää että saa polkupyörään talvirenkaat.

Skunkin talvipesä

Vanhassa puutalossa asuminen on joskus vakava paikka. Vaikka asunnon energialuokitus on hyvä, on tämä selvästi edellistä asuntoani viileämpi, vaikka patteritkin ovat jo päällä. Itse selviän asiasta villasukkien kanssa, mutta Mihailista on tullut aika rakentaa talvipesä.

Koko kesän poika nukkui tyytyväisenä joko paljaalla lattialla tai makuupussissaan, mutta enää se ei sovi. Talven tullen pesän pitää olla isompi ja lämpimämpi. Ensin pesää siis jatkettiin raahaamalla kantokopasta viltti makuupussin ympärille. Se riitti muutaman yön, jonka jälkeen pesänrakennus jatkui yhdellä isolla kylpypyyhkeellä ja pojan omalla pienellä lampaantaljalla, jotka siirrettiin pesään asunnon eri kolkista. Ihan vieläkään pesä ei kuitenkaan ole valmis, vaan poika on koettanut raahata sinne villasukkiani ja neuleitani. Niinpä pojalle on keksittävä pesäänsä vielä lisää vällyjä.

Mahdollisuuksien mukaan Mihail jakaa mielellään myös miun talvipesäni ja tulee kainaloon tai syliin nukkumaan. Siinä kun taitaa tulla vielä nopeammin lämmin ja hyvä käydä torkuille. Eilenkin nukuttiin sitten kerällä kahden peiton alla lähes koko yö kahdestaan. Pojan aloitteesta patteritkin on säädetty jo kerran korkeammalle, jonka lisäksi makoilen itsekin välillä lattialla varmistuakseni missä lämmöt sielä menevät. Onhan tämä molempien koti, jossa molempien pitäisi pärjätä hyvin kevääseen. Ihan omaa patteria poika ei ole kuitenkaan sohvan alle vielä saamassa.

Sen verran massiivinen Mihailin pesä alkaa kuitenkin jo olla, että lämmön lisäksi se eristää hyvin ääntäkin. Eilen poika myöhästyi aamupalaltakin ihan kokonaan, vaikka yleensä se on salamana paikalla heti kun pakastin aukaistaan. Mutta ehkä talven tullen ei ole niin tarvetta hötkyillä. Kotona näkyykin nyt paljon aiempaa useammin pojan unipunkkari eli pystytukka, joka muodostuu Mihailin nukkuessa pää tassujensa takana. Silloin pojan pääkarvat nousevat oikein hauskasti pystyyn ja pysyvät niin kunnes poika sukii itsensä tai kömpi silitettäväksi.

Kun saisi vielä itse jäädä pojan seuraksi kevääseen. Ei pääsisi ovestakaan livahtamaan suotta kylmää ilmaa sisään.

Hauskaa halloweenia

Minulla on edelleen yksi iso kynnys minimalismin tiellä ja se on aikataulut. En osaa edelleenkään välttää kiirettä ja jättää kylliksi aikaa ihan vain itselleni. Siksi blogikin on ollut nyt hiljaa, kun on ollut päiviä etten ole välttämättä edes kotiutunut ennen iltakymmentä.

Onneksi osa blogihiljaisuudesta menee myös halloweenhumun piikkiin. Tällä viikolla meillä on ollut jo halloween peli- ja saunaillat, ja halloweenkoristeet ovat päässeet esille parin vuoden tauon jälkeen. Ehdin myös leipoa ihan oikean halloweenkakun hämähäkkeineen, joka hävitettiin peli-illassa. Joitain vuosia sitten järjestin erilaisia teemaillanistujaisia mielelläni ja usein, mutta silloisen porukan hajottua niihin on tullut tuntuva tauko. Olikin aika ihana, kun osa pelaamaan tulleista kavereista aidosti yllättyi koristeluista. Tänään halloweenia jatketaan vielä naapurissa, jossa on tiedossa jo perinteeksi käyneet halloweenjuhlat teemaan sopivine elokuvineen.

Muutakin kaikkea täällä on ehtinyt tapahtua, mutta niille koetan suoda oman postauksensa myöhemmin. Kuten vaikkapa keittiöön ilmestyneelle matokompostille.

Valoa pimeyteen

Viime viikonlopun lepäily tuli tarpeeseen ja auttoi selviämään tämän viikon ylitöistä. Ne vetivät kyllä silti sen verran sipiksi, että eiliset pikaiset päiväunet töiden jälkeen venyivät kuusituntisiksi. Mutta mikäs siinä oli pojan kanssa nukkuessa, Mihail kun liittyi mielellään päiväunikaveriksi. Jotain sitä on silti jaksanut viikolla tehdä, kuten uusia akvaarion valon.

Jo allasta hankkiessa epäilin hieman loisteputkivalon riittävyyttä tuon mallisessa ja noinkin korkeassa altaassa. Loisteputki oli kuitenkin helpoin asettaa altaaseen ja maksoi vain reilun kymmenyksen himoitsemastani ledivalosta, joten päädyin silti siihen. Ledivalon mukana tuleva kiinnike kun olisi käynyt vain kokolasialtaaseen, eikä sitä olisi voinut virittää altaan kannen alle, jonka jostain syystä halusin käyttöön. Vaikka suurempi valoteho houkutti, päätös syntyi lopulta helppouden ja hinnan perusteella. Päätös, joka alkoi viikkojen kuluessa todella harmittaa.

Kuluneet viikot kun osoittivat että valoteho oli todella alakanttiin. Vaikka olin hankkinut altaaseen vain vähän valoa vaativia kasveja, niistäkin vain saniainen tuntui viihtyvän. Muut alkoivat levääntyä ja reikiytyä, ja allas muistuttaa enemmän olohuoneen kauhistusta kuin kaunistusta. Niinpä annoin itselleni luvan hankkia sen himoitsemani ledivalon, vaikka sen hinta sai kyllä liikkeessäkin vielä vähän pähkäilemään. Lopulta ratkaisin asian kysymällä kasveja kaupanpäälle. Myyjä poimikin sitten altaasta paljon valoa vaativan punaisen papukaijalehden, ja päätös oli sillä selvä. Rakastan leikkiä erivärisillä kasveilla, mutta hämärässä altaassa menestyvät vain tummanvihreät. Nyt uuden valon myötä voin hankkia mitä kasveja haluan - valoteholtaan tuo ledi kun vastaa 150W monimetallia (joskin onneksi paljon pienemmällä sähkönkulutuksella).

Jussi auttoi uuden valon torstaina paikoilleen, ja nyt en millään välttäisi odottaa palkkapäivään että saan vielä lisää kasveja tuonne. Kolmelle minulla kun olisi selvät paikat mielessä. Uusi valo kun toi taas uutta intoa touhuun, samoin kuin liikkeestä mukaan lähteneet kaksi nuolimonnia, jotka ovat putsanneet vesimiekkaa levästä saapumistaan lähtien. Uusi valo tekee altaassa myös paljon luonnollisemman näköisen paremmalla värientoistolla ja erilaisella valokeilalla joka tuo altaaseen valon ja varjon vaihteluita.

Onneksi ensivuoden ostolakon aikana on viimeistään aikaa saada säästötili takaisin tasapainoon. Akvaarion ja pyöräilyn aloituskustannukset kun ovat saaneet sen vähän raiteiltaan. Molemmat harrastukset kun ovat pitkällä tähtäimellä edullisia, mutta sopivien varusteiden hankinta vie moninkertaisesti verrattuna niiden ylläpitoon. Mutta aivan samoin kuin kasvamattomat kasvit akvaariossa, myös toimimattomat vaatteet pyöräilyssä muodostaisivat nopean motivaatioesteen. Niinpä omistan ensimmäistä kertaa vuosiin myös toppahousut ja villakerraston yhdessä lämpimän takin ja kypärän alle menevän pipon kanssa. Jos sitten ensivuonna keskittyisi nauttimaan näistä uusien aloitusten sijaan.

Lauantaikotoilua

Minulla on ollut joitain viikkoja nukahtamisvaikeuksia, mikä on vaikuttanut paljon jaksamiseeni. Nyt viikonloppu onkin karsittu ohjelmasta ja varattu lepäämiseen. Sellaiseen kaikenlaiseen pieneen, mitä voi tehdä kotona villasukat jalassa kuunnellen musiikkia.
Eilen varattiin taas porukalla kirpputoripöytä ja kävin äsken kirjahyllyä läpi sohvan nurkassa istuen (tässä kohden pyörivä kirjahyllyä on oikein kätevä :P ). Siinä jonkin aikaa kirjoja selattuani Mihail kömpi sohvan alta ja halusi syliin. Nostettuani pojan siihen, käpertyi se kiepille nukkumaan. Siinä kului sitten muutama tunti, lukien ja poikaa silitellen. Ja torkahdinpa hetkeksi itsekin unisen skunkin seurana. Välillä poika venytteli haukotellen, ja korjasi asentoaan paremmaksi.
Eivät tämän torpan tavarat minua onnelliseksi tee. Minun on itseni opittava varaamaan enemmän aikaa unelle, ruokarytmin ylläpidolle ja asioille joita oikeasti rakastan. Kuten maailman suloisimmalle karvapäärynälle, joka on rakkainta mitä omistan. Ja jonka kuiskutan usein myös pojan korvaan, vaikka en uskokaan sen kaikkia höpinöitäni ymmärtävän.

Liittymäpäivitystä

Yksi aamu meni taas tietokoneen kanssa tapellessa, ja siinä konetta kirotessani totesin luopuvani koko rakkineesta. Siinä kohtaa en vielä tarkoittanut sanomaani, mutta polkiessani kotoa töihin, aloin miettiä asiaa tosissani. Minä oikeasti tarvitsen tietokonetta hyvin harvaan asiaan kotona, mutta silti kone on jatkuvasti päällä ja vietän sillä ihan liian paljon aikaa. Valtaosan koneella hoitamistani asioista kun voisi hoitaa yhtä hyvin tabletin kautta, tai kännykällä, mikäli päivittäisin kännykkäni älypuhelimeksi. Samalla voisin karsia kodistani joukon tilaa vievää, hyvin vähällä käytöllä olevaa elektroniikkaa, kuten tulostimeni, digikamerani ja vanhan ulkoisen kiintolevyni, sekä turhaksi käyvän mokkulan.

Asia on nyt edennyt siihen pisteeseen, että ulkoinen kiintolevy alkaa olla tyhjä ja tietokone on seuraavana tyhjennysvuorossa. Tässä vaiheessa tietokone jää kuitenkin vielä varuiksi kaapin nurkkaan, josta sen voi kaivaa esiin jos jokin asia osoittautuu muilla välineillä mahdottomaksi tai turhan epäkäytännölliseksi. Enää se ei kuitenkaan tule olemaan turhan päiten päällä. Myös liittymäasiat on nyt saatu kuntoon, vaikka asiat menivätkin niiden osalta melkoiseksi tappeluksi. Itse kun elettelin alkuun toiveita, että mobiililaajakaistasopimuksen määräaikaisuudesta huolimatta liittymäasiat olisi saanut helposti päivitettyä saman puljun sisällä uutta tilannetta vastaavaksi. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt, jonka seuraukseni itse siirtyi nyt 14 vuoden jälkeen Saunalahdelta Soneran asiakkaaksi.

Jokaisessa pilvessä on kuitenkin hopeareunuksensa, ja pääsin lopulta eroon myös tuosta määräaikaisesta sopimuksesta kolmen liikkeessä käynnin, nettiyhteydenoton ja kolmeen numeroon soittelun jälkeen. En joutunut lopulta edes maksamaan määräaikaa loppuun, vaikka tuossa vaiheessa olin jo pariin otteeseen pyytänyt loppusummaa yhdelle laskulle, jotta saisin hoidettua sen kertamaksulla pois vain päästäkseni siitä eroon. Eli kyllä Saunalahdeltakin lopulta joustoa ja asiakaspalvelua löytyy, kun sen vain ensin onnistuu tavoittamaan. Tähän ei vain Saunalahdella firman puolesta kauheasti kannusteta, asiakaspalvelunumero kun ei ole edes kotisivuilla helposti löydettävissä, toisinkuin myyntipalvelu (johon on selvästi satsattu enemmän myös enemmän henkilöstöä kun vastausnopeuksia vertaa).  

Nyt sitten odotteleekin hieman jännityksellä, kuinka asiat lähtevät uuden operaattorin kanssa sujumaan, kun liittymä ensiviikolla siirtyy. Silloin saa sitten netinkin taas kotona toimimaan. Saunalahden tuotteet kun ovat omassa käytössäni toimineet aina hyvin, vaikka palveluun menikin nyt hermot. Ensiviikolla alkaa sitten myös tutustuminen älypuhelimen käyttöön, kun saan käyttööni Jussin vanhan puhelimen. Sillä pääsee sitten kokeilemaan, onko se omaan käyttööni riittävä, ja jos ei, mitä ominaisuuksia sitä omaan puhelimeen tarvitsisi lisää.

Haisunäätäpäivä Lemmikkiasemalla

Tänään käytiin taas Mihailin kanssa edustamassa, tälläkertaa Turun Lemmikkiasemalla. Olimme paikalla vähän vaille kahdestatoista neljään vastailemassa ihmisten kysymyksiin ja kertomassa haisunäädistä lemmikkinä. Mihailin lisäksi mukana oli myös Jussi, josta olikin iso apu etenkin niinä hetkinä kun ihmisiä oli paikalla enemmän yhtäaikaa. Niin hän pystyi sitten hoitamaan osan kysymyksistä miun vastaillessa toisiin.

Mihaililla oli paikalla pentuaitaus, jonka lisäksi poika vietti paljon aikaa sylissä - sekä minun että Jussin, mutta myös useamman paikalle sattuneen uteliaan. Aika moni kun pojan painoakin kyseli, ja se nyt on sanallisen vastauksen ohella helpointa havainnollistaa skunkilla, samoin kuin pojan ruumiinrakenne ;) Pentuaitauksen vieressä meillä oli pieni pöytä, johon olimme koonneet piirakkavuuallisen esimerkkejä siitä mitä skunkki syö, muutamia skunkeista kirjoitettuja lehtijuttuja sekä nipun esitteitä, johon olin lyhyesti kirjoittanut haisunäädistä lemmikkinä. Etenkin tuo piirakkavuokahavainnollistus osoittautui käteväksi, koska yksi yleisemmistä kysymyksiä koskee haisunäädän ruokavaliota. Siitä oli sitten vanhempienkin helppo lapsille esitellä, että mitä pojan ruokavalioon kuuluu. Tämänkertaiseen kattaukseen päätyi muunmuassa porkkanoita, omenoita, kuivattuja sieniä, pihlajanmajoja, siemeniä, pähkinöitä, koirankeksejä, kuivattuja broilerinsydämiä, pilttipurkki, koirannappuloita, kanansiipi, hiiri, gojimarjoja ja kuivattuja heinäsirkkoja.

Vaikka Mihail kotona nukkuukin yleensä päälle neljään, jaksoi se Lemmikkiasemalla hereillä melkein koko ajan - mitä nyt syliin poika muutaman kerran torkahti. Suurimman osan ajasta poika oli joko sylissä paijattavana ja kuvattavana, tai aitauksessaan pelaamassa koirien aktivointipelejä. Mihail kun on niin ahne tapaus, että namit saivat helposti unohtamaan vieraan ympäristön ja oudot ihmiset. Liikkeessä Mihail sai testattavakseen myös uuden pelin, Nina Otterrsonin muovisen Tornadon. Sen toimintaperiaate valkenikin pojalle nopeasti, ja sen jälkeen se pyöritteli sen tyytyväisenä läpi aina saatuaan sinne uusia nameja. Mihailin onneksi useampikin tykkäsi nähdä skunkin touhuavan lelujensa kanssa, joten päivän aikana pelien täyttökertoja tuli paljon useammin kuin kotona. 

Itselle päivän ehdottomasti parasta antia olivat ihmisten kanssa käydyt keskustelut. Useampikin ihminen pysähtyi aitaukselle pidemmäksikin aikaa juttelemaan, sekä Mihailista ja haisunäädistä, että eläintenpidosta yleisemminkin. Keskustelujen lisäksi päivästä jäi käteen myös kuljetusboksi, kun kauppias tuli meiltä kyselemään mitä haluaisimme palkkioksi päivästä. En osannut kysymykseen heti suorilta vastata, mutta sitten tajusin kysyä sitä mitä meidän piti liikkeestä muutenkin katsoa. Mihail kun osaa avata kantokassinsa jo turhankin ketterästi, jonka lisäksi se on keksinyt kynsiensä tehoavan myös kantokassin verkkoon. Nyt on pojalle sitten automatkoiksi pakovarmempi boksi, ja Jussinkaan ei tarvitse enää niin paljon stressata mahdollisia pissavahinkoja kantokassissa, kun poika on nyt autoillessa muoviboksissa. Kantokassistakaan en aio kuitenkaan kokonaan luopua, vaan pitää sen hieman modattuna käytössä julkisilla liikuttaessa. Bussilla viikonlopputavaroiden kanssa liikuttaessa kantokassin olkahihna kun on varsin kätevä, ja bussissa/junassa sitä on kuitenkin koko ajan pojan vieressä.

Kotiin päästyä poika sai itselleen normaalia isomman päiväaterian, kun annoin sille hävitettäviksi esillä olleen kanansiiven ja hiiren - yleensä poika saisi yhdellä aterialla vain jomman kumman. Sen jälkeen kävimmekin molemmat hetkeksi nukkumaan. Vaikka päivä olikin mukava, taisi se ottaa kummallekin vähän voimille. Silti jotain tämäntyylistä voisi miettiä myös uudelleen :)

Takapakkia matkalla kohti muovittomuutta

En ole koskaan pitänyt muovista materiaalina, ja viimeisten parin vuoden aikana olen pyrkinyt aktiivisesti vähentämään sen osuutta asunnossani. Keittiössä leivontakulhot ovat olleet jo hyvän aikaa metallisia ja keraamisia, ja veitsissäkin on nykyään puuvarret ja shampoopullot ovat vaihtuneet palashampoisiin. Mitä enemmän asuntoon on jäänyt ja ilmestynyt raivauksen ja kirppistelyn myötä puuta, metallia, lasia ja keramiikkaa muovin sijaan, sitä omemmalta asunto on alkanut tuntua. Samalla sitä on kuitenkin ehkä alkanut elää haavemaailmassa, jossa kaikki tarpeellinen olisi mahdollista hankkia ilman että asuntoon olisi välttämätöntä roudata hitustakaan muovia; onhan muovi kuitenkin keksintönä varsin uusi, ja ihmiset ovat selvinneet pitkään ennen sen keksimistäkin - ja onhan jopa jääpalamuotteja saatavissa metallisina, kun tarpeeksi kirppareita kiertää.

Eilen muovia tuli kuitenkin pitkästä aikaa tuotua keittiöönkin lisää. Olen nykyiseen asuntoon muuttamisesta asti miettinyt sauvasekoittimen tarpeellisuutta, ja keksinyt lukuisia tapoja tehdä asioita ilman sitä. Tosiasia kuitenkin on, että joissakin keittiöaskareissa sauvasekoitin vain on ehdottoman kätevä. Minä ehkä saan sosekeiton tehtyä keittämällä ensin keittoainekset, sitten jäähdyttämällä ne kyllin viileiksi että ne saa heitettyä ne blenderissä soseeksi ja sen jälkeen lämmittämällä itselleni päivällisen uudestaan hellalla, mutta siihen vain menee hyvin paljon enemmän aikaa ja energiaa, kuin jos saisin heitettyä sen suoraan soseeksi kattilassa ilman jäähdyttelyjä ja ylimääräisiä tiskejä. Tämä etenkin, kun en edelleenkään omista tiskikonetta ja mikroa (joita en nykyään kovin aktiivisesti edes kaipaa - etenkään mikroa). Niinpä monen kuukauden pohdinnan jälkeen kävin hakemassa itselleni sauvasekoitinpaketin.

Paketissa oli sauvasekoittimen lisäksi mittakulho, vispilä ja minisilppuri. Näistä etenkin minisilppuri on muovikulhostaan huolimatta tervetullut lisä keittiön riveihin, koska sen kanssa on mukavan nopea tehdä pestoja ja muita kastikkeita sekä murentaa esimerkiksi keksit juustokakkupohjaan. Minä edelleen haluaisin jonain päivänä elää todellisuudessa, jossa keittiöaskareisiin on olemassa rajattomasti aikaa, eikä nopeus ja tehokkuus ole siten välttämättömiä hyveitä keittiöaskareissa. Realistinen puoleni kuitenkin tiedostaa, että nykyisestä arjesta se päivä on vielä kaukana, ja useimmiten teen ruuan edelleen jossain välissä. Silloin kaikki apu on tervetullutta, koska se madaltaa kynnystä tehdä ruoka itse sen sijaan että haen vain kaupasta nopean pakastepitsan.

Mutta ehkä sitä on joskus hyvä elää tässä ja nyt. Ja tiedostaa pitkän ajan tavoitteiden ja ideaalien ohella myös se nykyinen arki. Silti haluan löytää sauvasekoittimelle varusteineen sellaisen paikan keittiöstäni josta se ei näy.

Edustusviikonloppu

Viime viikon lopulla sain Turkuun vieraikseni veljeni ja hänen vaimonsa, jonka lisäksi karkasimme Jussin ja Mihailin kanssa käymään Helsingissä Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liiton kokouksessa. Loppuviikkoon mahtui siis hyvin valvottuja öitä, paljon pelejä ja edustusreissu. Asta tykästyi Hotelli-peliin jopa siinä määrin, että se lähti mukaan Tampereelle veljentytölle esiteltäväksi - viikonloppuun kun ei vain mahtunut kyllin montaa revanssia. Saa nähdä laittaako veljeni sen paluupostissa tulemaan jo ennenkuin ehdimme vastavuoroisesti sinnepäin pelailemaan ;)

Mihail käyttäytyi omalla reissullaan varsin mallikelpoisesti, vaikka poikaa taas vähän jännittikin uudet ihmiset. Mutta pidettiin sitten toisiamme tassusta kiinni, kun vastailimme yhdistysten edustajien kysymyksiin haisunäädistä. Olin alkuun miettinyt, pitäisikö minun rakentaa jotain luentorunkoa esittelyä varten, mutta totesin kysymysten kautta etenevän esityksen jo ajatuksen tasolla sujuvammaksi. Yhtenä syynä visiittiimme kun oli että Pullin nostettua haisunäädän esimerkkilajiksi postiivilistakeskustelussa, joutuvat myös SEELin edustajat vastailemaan niitä koskeviin kysymyksiin, vaikka liitto edustaakin ensisijaisesti alayhdistyksiään. Niin pystyi nyt sitten keskittymään niihin kysymyksiin, mitä heille on lajista useimmiten esitetty. Normilenkkikysymysten sijaan pohdittiinkin muunmuassa sitä, kuinka hyvin haisunäätä pystyy toteuttamaan lajinomaisia käyttäytymistarpeitaan lemmikkinä, sekä muodostaisiko se potentiaalisen vieraslajiuhan Suomessa. Kadulla vastaantulijat ovat usein kiinnosteneempia siitä, onko poika kesy ja onko siltä poistettu hajurauhaset.

Mihail sai kokouksessa hyvän vastaanoton, ja tällä viikolla saadaan liiton blogiinkin kirjoittamani vieraskynäjuttu haisunäädistä lemmikkinä. Kovasti minua koitettiin myös puhua haisunäätäyhdistystä perustamaan, mutta sen idean jätin vielä hautumaan. Yhdistyksen kautta lajille kun kieltämättä saisi paremmin näkyvyyttä ja se mahdollistaisi liittymisen myös liittoon. Toisaalta harrastajia on Suomessa vielä hyvin vähän, ja oma yhdistysjaksaminen on ollut viime aikoina jo sitä luokkaa, että en aio jatkaa tehtävissäni enää ensivuonna. Tietenkään mikään laki ei säädä, että yhdistyksellä pitäisi olla kovin aktiivista toimintaa, mutta kyllä se silti oman byrokratiansa toisi, vaikka tähtäisi vain muutamiin messu- ja eläinkauppaesittäytymisiin vuodessa nettinäkyvyyden lisäksi. Meidän visiittimme jälkeen SEELin hallitus jäi vielä koostamaan kannanottoaan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen, joka löytyy heidän sivuiltaan.

Tänään sain myös viimein poikettua pyörälenkin jälkeen kaverin luokse skannailemaan, ja sain Donkki-lehdessä olleen jutun itselleni koneelle. Toivottavasti kuvista saa jotain selvää:

Skunkin sveitsiläinen linkkuveitsi

Ensikertaa Mihailin nähdessään moni kauhistuu sen pitkiä ja kaarevia etukynsiä. Monen mielestä ne näyttävät hurjilta, etenkin ennenkuin huomaavat ne tylpiksi. Haisunäädän etukynnet ovat kuitenkin yksi eläinmaailman kätevimpiä monityökaluja, mitä olen niitä Mihailin käytössä tarkkaillut. Noilla etukynsillä saa aikaiseksi vaikka mitä.

Etukynsillä on erittäin hyvä kaivaa maata. Niillä saa rikottua hyvin pintamaan, ja ne selviät myös lahopuusta. Niillä saa

Kynsieläin muksuna :)

myös rikottua muurahaispesiä toukkajahdissa ollessa (joskin Miikkis ei tunnu olevan kovin kova muurahaisten ystävä, vaikka kuono vetääkin sen aina välillä pesille).

Etukynsillä voi myös pilkkoa ruokaa sopiviksi annospaloiksi. Etenkin vesimeloni maistuu paljon paremmalta, kun sen leikkaa kynsillä osiin (ja levittää samalla mehut pitkin keittiön lattiaa, mutta se ei onneksi ole skunkin huolenaihe). Myös monesta muusta ruuasta saa hyvin riivittyä sopivia annospaloja kynsiä avuksi käyttäen.

Etukynnet ovat mitä mainioin marjapoimuri, jolla saa vedettyä karviaiset irti karoistaan ja ohjattua suuhun. Kynsillä pystyy myös kalastamaan lautasella olevilla marjoja istuttaessa pepullaan lautasen vieressä sekä hajottamaan isompia marjaterttuja osiin.

Etukunnet ovat myös oivallinen jokapaikan avain, jolla aukeavat niin kaapit, pakastin kuin lattiakaivokin. Kynnet saa ujutettua juuri sopivasti kaapinoven reunan alle, pakastimen tiivisteen väliin tai lattiakaivon ritilän lomaan. Pakastinkin aukeaa erittäin nätisti otettuaan hieman ilmaa (ellei ilkeä omistaja olisi liimannut siihen lapsilukkoa).

Tuoreempi kuva luonnon omasta McGyveristä

Etukynsillä pystyy avaamaan myös vetoketjuja ja jousihakoja, joka on saanut omistajan harkitsemaan hyvin vakavasti muovisen kantokopan hankkimista. Kantokassin vetoketjut kun eivät tahdo enää pysyä kiinni edes kahdella lukolla, etenkin nyt kun samoilla etukynsillä on revitty etuverkkoa niin että Mihail pääsee entistä paremmin käsiksi lukkoihin. 

Etukynsillä saa myös irroitettua ikävästi alustaansa tarttuneet makupalat, kuten purukumit. Tästä käyttöfunktiosta en ymmärrettävästi ole kovin riemuissani, etenkin kun tämä sama monitoimityökalu toimii samalla haarukkana, jolla löydetty aarre on hyvin nopeasti siirrettävissä suoraan suuhun. Keskustassa asuessa näitä "nameja" saikin muutamaan oitteeseen kalastella skunkin suusta.

Etukynsillä pystyy myös tarttumaan esineisiin ja vetämään niitä lähemmäksi. Kotioloissa tämä tarttumakoukku tarraa erityisen hyvin kiinni kuivakalalaatikon reunaan, namipusseisin ja tai namipussia kannattelevaan hihaan estäen sitä vetäytymästä kauemmaksi. Ohuempien namipussien kanssa niillä saa myös tehtyä hyvin nopeasti reiän pussiin, jolloin namit virtaavat paremmin skunkin saataville.

Etukynsikoukulla saa hyvin kiinni myös kohteista, jotka on tarve vetää lähemmäksi tarkempaa tutustumista varten. Kynsillä saa hyvän otteen sohvanreunan yli pilkottavista pesäpaikaksi sopivista vaatteista sekä sohvapöydän pitsiliinasta, jolloin ylhäällä pöydällä olevat tavarat on mahdollista vetää alas skunkin nähtäväksi. Koska Mihail ei pääse kiipeämään itse pöydälle asti, tämä on erityisen kätevää silloin jos pöydänsuunnalla tuoksuu nameilta. Tähän pöytään löytyy kyllä pojan harmiksi toinenkin liina, josta ei saa samalla tavalla otetta.

Lähikuva vielä näppäristä kynsistä

Listan viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä etukynsistä on hyötyä myös käpertyessä. Kun hellyydenkipeä pieni skunkkipoika painaa pään kainaloon ja ottaa tassullaan käsivarresta kiinni, töihinlähtökin muuttuu monta astetta vaikeammaksi. Sillä halipulan iskiessa olen usein yhä ainoa, joka pojalle tyynyksi ja silittäjäksi kelpaa. Siinäkin tapauksessa, että pojalle tarjoaisi vaihtoehdoksi sänkypaikkaa Jussin vierestä. Ja uninen pieni skunkkipallo osaa olla jotain sanoinkuvaamattoman vetoavaa. Onneksi iltaisin löytyy välillä aikaa vain makoilla matolla pojan kanssa, kuunnella sen tuhinaa ja nuuskuttaa pojan niskaa. Pojan ominaistuoksussa vain on jotain tavattoman rauhoittavaa ja kotoisaa, siitäkin huolimatta että kylähullun pesti voi olla varsin taattu, kun myöntää rakastavansa haisunäädän tuoksua ;D

Etukynsissä on myös hyvin iso etu huomiota hakiessa. Niillä pystyy paitsi vetämään sukkaa pois omistajan jalasta, myös kutittamaan jalkapohjaa ja kylkeä erittäin tehokkaasti. 

Kaapintyhjennyspikkuleivät

Päätin aamupäiväisen postauksen jälkeen tehdä leivontakaapillekin jotain. Olen jo pidempään luvannut tehdä ystävälläni pikkuleipiä, "sitten kun minulla on aikaa". Olen ollut turhankin tehokas aikatauluttamaan viikkoni, enkä ole halunnut aikatauluttaa myös leivontaa johonkin menojen väliin yhdeksi suoritettavaksi askareeksi lisää. Tämän viikonlopun olen kuitenkin onnistunut pitämään vapaana, ja pitkästä aikaa minusta oli jopa oikeasti kiva päästä leipomaan.

Löysin pari vuotta sitten todella helpon ja nopean pikkuleipäohjeen, jota on äärimmäisen helppo muokata. Perusohje löytyy täältä. Ohje antaa todella helposti anteeksi mittasuhdeiden pienet muutokset, ja onnistuu siten vaikkei munia ja voita olisikaan ihan tarpeeksi kaapissa. Jauhoista osan taas voi korvata hyvinkin sekalaisilla kuiva-aineksilla.

Tänään meillä syntyi noin puolikas satsi seuraavista aineksista:

Pikkuleivät jäähtymässä

160g voita
1 muna
n. 2 desiä fariinisokeria (paketin loppu)
2 desiä vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja (josko siitäkin paketista pikkuhiljaa pääsisi...)
vajaa desi Wiener nougat -rouhetta (pussin loppu)
reilu puoli desiä suklaaströsseleitä taikinaan + jonkin verran strösseleitä keksien päälle (pussin loppu)
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Eli leivontakaappi siistiytyi kolmen paketinlopun verran ja ystävä kuulosti puhelimessa ilahtuneelta kutsuessani itseni yllätysvisiitille kera pikkuleipäpussin. Ei huonompi saavutus :)

Keittiön kaapeilla

Minulla on ollut reilut puolitoista kuukautta projektina keittiön kuivaruokakaappien ja pakastimen tyhjennys. Mihail on sopinut kaikkiruokaisena hyvin uskollisen projektiassistentin rooliin. Idea on ollut varsin yksinkertainen; käyttää kaikki varmuusvarannot kaapeista pois, ja kiinnittää samalla huomiota siihen, mikä vaihtuvuus niiden suhteen on ollut. Tällä on saanut paitsi väliaikaisesti säästettyä ruokabudjetissa, myös paremman kuvan siitä, kuinka helposti mitäkin tulee oikeasti käytettyä. Samalla olen pitänyt jääkaapin ovessa listaa, johon olen kirjannut ylös kaikki loppuunkäytetyt peruselintarvikkeet, joille käytön keksiminen oli helppoa, tai joita haluaisin oppia käyttämään enemmän. Näistä jälkimmäiset ovat sellaisia, joista tiedän, ettei minun kannata hankkia niitä varastoon suuria määriä ja montaa yhtäaikaa, etteivät ne unohdu. Ensimmäisen ryhmän tuotteita, kuten tomaattimurskaa, riisiä ja pastaa voi hyvin olla varannoissa parikin pussia.

Samalla tavalla olen käynyt läpi myös pakastimen. Kaikki taikinalevyt, hernepussit, pavut ja herneenpalot on otettu käyttöön. Myös Mihailin eväät ovat joutuneet samaan syyniin, ja sieltä on lahjoitettu pois ne ruuat, jotka eivät ole vähään aikaan skunkille kunnolla uponneet. Koska jos sallin itseni lahjoittaa eteenpäin jotkin kaappeihin eksyneet virhehankinnat ruokapuolelta, on varsin reilua sallia sama myös pojalle, vaikken mieluusti annakaan Miikiksen nirsoilla ja opetella vaatimaan vain lempiherkkujaan. Onneksi siitä ei kyllä ole Mihailin kanssa isoa ongelmaa ollut.

En ollut kovinkaan yllättynyt, että ensin kaapeista saatiin loppuun pastat, pavut, pakastemarjat ja muut lempparit. Sen jälkeen vasta alkoikin projektin haastavampi vaihe, kun piti alkaa tunnistaa kaappeihin päätyneitä paperipusseja sisältöineen; itse kun innostuu aina välillä ostamaan kokeeksi jotain erilaisempaa, mutta kiireessä kokatessa uudet kokeilut jäävät kuitenkin helposti sivuun, ellei niitä valmista heti. Kaappien tyhjennyksen myötä otin niihin sen ajan nyt, ja ainakaan kvinoa tuskin eksyy takaisin kaappiini, vaikka pidinkin sen mausta. Osa paperipusseista myös siirtyi omasta kaapista Miikkiksen kaappiin, kun totesin joidenkin kuivamarjojen uppoavan paremmin pojalle. Nyt ruokakaapit ja pakastin alkavat olla jo melko tyhjät, mutta leivontakaapin osalta homma tuntuu olevan vasta alussa; leipomiseni on ollut viime aikoina todella vähäistä. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, että saisi tuonkin kaapin pakettihärdelliä vähän rajatummiksi noiden harvemmin käytettävien ainesten osalta. Fariinisokerista sai jo osan uppoamaan, kun makeutin sillä valmistamani omenamehun. 

Keittiön kaappeja läpikäydessä kävin taas kerran läpi myös kaikki astiat ja mietin jokaisen osalta koska se on ollut viimeksi käytössä. Rakkaat jäätelökulhoni eivät olleet saaneet hellekesästä huolimatta yhtään käyttökertaa tässä asunnossa, joten päädyin lahjoittamaan ne niihin kuuluvine lusikoineen Tapsalle. Muilta osin astioiden käyttöaste oli varsin hyvä, etenkin otettuani jotkin harvemmin käytössä olevat leivontavuuat avuksi kuiva-ainekaappien järjestämiseen tekemällä niistä astiat maustepusseille ja muille pikkupussukoille.

Näiden toimenpiteiden jälkeen lukiessani jääkaapin oveen muodostunutta listaa totesin minulla olevan turhankin reilusti hyllytilaa kaapeissani. Vaikka hankkisin haluamani varmuusvarannot projektin loppuessa, jäisi osa hyllyistä silti tyhjäksi. Moni raivausopas kyllä hehkuttaa tyhjien hyllymetrien tuomaa seesteisyyden tunnetta, mutta minusta ne tuntuivat yksinkertaisesti turhilta. Niinpä nappasin kaikista kolmesta kaapista kustakin yhden hyllyn pois ja kasvatin hyllyväliä. Kaapeista tuli omaan silmääni heti valoisamman ja avaramman oloiset. Nyt olen tosin alkanut miettiä, mistä löytäisin jotain kivaa taustapaperia, jolla verhota kuivakaappien taustalevyt. Nyt kun kaapin takaseinäkin oikeasti näkyy hyllyillä olevista tavaroista huolimatta, voisi kaapeista tehdä samalla myös omemman näköiset.

Nyt tavoitteena on saada projekti ensikuun alkuun mennessä siihen pisteeseen, että silloin on hyvä käydä hakemassa uudet varastot. Tämä kun alkaa käydä pikkuhiljaa vähän oudoksi, kun kotona ei enää olekaan niin paljoa ruokaa ja kaikkia tuttuja vakioaineksi mihin on tottunut, eikä edes kovin laajaa valikoimaa oudompia mitä kokeilla. Pianhan tässä pitäisi alkaa lähteä kauppaan aina ruokaa laittaessa ;) Ystävä kyllä jo paikkasi varastoja lahjoittamalla minulle kaksi purkillista kuivattuja sieniä, joista voi lähteä esimerkiksi risottoja väsäämään. Mihail otti kyllä jo varaslähdön ja pääsi testaamaan niitä ihan tuollaisinaan. 

Blogirukkailua

Miikiksen lainattua blogille jo toisen lempinimensä, ajattelin sen ansaitsevan myös enemmän omaa bloginäkyvyyttä. Niinpä olen viime päivinä alkanut väsätä blogiin kiinteitä sivuja, jotka löytyvät bannerin alta yläreunasta. Niistä löytyy nyt jotain juttua pojasta muutamin kuvin höystettynä. Täytyy katsoa, löytäisikö sitä jossain välissä aikaa myös hoito-ohjeen kirjoittelulle. Sitä odotellessa haisunäätien hoidosta voi käydä lueskelemasta vaikka Skunk Haven -sivustolta.

Janina poikkesi äsken ohimennen hakemassa viimeisen asunnosta löytyneen jyrsijähäkin. Nyt ei sekään sitten enää pyöri

Kurre

olohuoneen sohvalla, johon se myynti-ilmoituksen laatimisen yhteydessä jäi, kun en jaksanut viedä sitä takaisin kellariin. Ilokseni olen kuitenkin saanut huomata, ettei rottien poislähdöstä huolimatta jyrsijätauostani tule täydellistä. Ikkunani edessä olevissa pihapuissa touhuilee usein useampi orava, joiden touhuja unohdun välillä seurailemaan pitkäksikin toviksi. Tänään yksi junnuista sattui olemaan vieressäni olevassa puussa, kun odotin häkin kanssa Janinaa saapuvaksi. Orava laskeutui runkoa pitkin alas, ja jäi siihen hetkeksi katselemaan minua. En voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin kuvan uteliaasta otuksesta. Kurre ei kuitenkaan ollut samaa mieltä ajatuksesta, vaan syöksähti heti kuvan oton jälkeen kovasti säksättäen runkoa ylöspäin. Siihen se kyllä jäi vielä toviksi istumaan, parin metrin korkeuteen, koko ajan kovasti kommentoiden ennenkuin jatkoi matkaansa viereisen puun kautta kauemmaksi.

Oravien ja Mihailin lisäksi pihapiiristä löytyy myös paljon kissoja, joista joskus saadaan Mihailin kanssa lenkkiseuraa. Kissat kun ovat hyvin uteliaita tuon skunkkipojan suhteen, ja tulevat usein varovaisesti lähistölle pyörimään ja jäävät joskus hetkeksi seurailemaankin. Pari päivää sitten yksi uudempi tuttavuus teki meidän kanssa täyden lenkin, juosten koko matkan parin metrin päässä häviten välillä puskien suojaan. Ja uskaltautuipa se sieltä kerran melkein tassullakin poikaa koskemaan, kunnes poika kääntyi kohti. Mihail on kissojen suhteen melko neutraali, ja keskittyy usein mieluummin omiin askareihinsa. Joskus sitä alkaa kuitenkin ahdistaa innokkaimmat seuraajat, jolloin se juoksee kohti ja tömäyttää tassut maahan. Silloin kissat katsovat usein viisaimmaiksi siirtyä nurkan taakse, kun eivät ole saaneet päätetyksi mikä tuo poika on ja miten siihen pitäisi suhtautua. Uteliaimpien kuono kyllä välistä pilkistää nurkan takaa vielä sen jälkeenkin, mutta sitä Miikkis ei yleensä enää huomaa.  

Töissä tuli nyt loppuviikosta kokeiltua uudenlaista taukojen jäsentelyä, kun ulkona on ollut niin kiva ilma. Ensimmäinen kahvitauon olen viettänyt perinteisesti kirjan kanssa, ruokatunnilla olen päivittänyt blogia ja toisella kahvitauolla lähtenyt pyöräilemään. Näistä etenkin jälkimmäisin on selvästi auttanut vähentämään iltapäiväväsymystä. Sitä pitääkin nyt jatkaa niin kauan kuin ilmat suosivat :)

Perjantainen joukkorokotus ja muuta härdelliä

Synttäreiden jälkeen aika on mennyt taas nopeasti. Perjantaina käytiin Mihailin kanssa rokotuksissa, ja niiden jälkeen viikonloppu jatkui kavereiden tupareilla, rapujuhlilla ja siskontytön 1-vuotissyntymäpäivillä. Mihail joutui uhrautumaan mukaan kaikkiin paitsi synttäreille, joiden ajaksi se pääsi päivähoitoon äidin asunnolle. Näistä rokotukset olivat pojalle selvästi se pienin paha. Poika olikin kotiin päästyä hyvin väsynyt, eikä ole tuntunut olevan ollenkaan pahoillaan, että olen ollut alkuviikonkin aina iltaan asti menossa, ja poika on saanut nukkua kotisohvan alla.

Rokotuksiin saavuttiin pari minuuttia päälle puoli kuuden ja siinä vaiheessa odotushuone olikin jo täyttynyt freteistä. Jäimme sitten odottelemaan omaa vuoroamme, ja siinä samalla tuli esiteltyä poikaa kiinnostuneille ja kuunneltua mielenkiinnolla frettijuttuja - sekä diilattua eteenpäin pakastetipuja, joihin Mihail kerkesi jo kyllästymään. Yhdessä vaiheessa yksi freteistä päätti tyhjentää anaalirauhasensa, jolloin paikkaa tuuleteltiin odotushuonetta myöten ja käyteltiin ilmanraikastimia. Joku siinä sitten heitti, että toivottavasti Mihail ei päätä tehdä samaa ja arvuutteli, olisiko hajuero millainen. Nyt käytetty rokoteaine Distemink kun kirveli eläimiä selvästi enemmän kuin aiempi Febrivac, mikä sai monet eläimistä reagoimaan sen pistämiseen voimakkaammin kuin rokotteisiin yleensä. Mihail onneksi otti senkin lunkisti, eikä edes hätkähtänyt kumpaakaan pistosta, vaikka olin kokonaan unohtanut pojan lahjusnamit kotiin. Eläinlääkäriltä löytyi kyllä sitten kissannappuloita reippaalle pikku potilaalle, kun toimenpide oli ohi. Penikkatautirokotteen lisäksi Mihailla vahvistettiin nyt myös rabiesrokote, joka on voimassa nyt kaksi vuotta eteenpäin.

Lauantaina matkalla rapujuhliin poikettiin Lemmikkiaseman kautta, kun pojalle piti käydä hakemassa evästä. Poika oli sylissä mukana ja se vähän venyttikin kauppakäyntiä, kun poika keräsi taas ympärilleen joukon ihmettelijöitä. Tämä kun taisikin olla ensimmäinen kerta, kun eksyin liikkeeseen niin että Mihailinkin oli mukana. Yleensä eläinkauppavisiitit kun on tullut tehtyä pyörällä ruokakaupassakäyntiin yhdistäen. Sovittiin siinä sitten samalla skunkkipäivästä kolmen viikon päähän, niin että menen ihan sovitusti pidemmäksi aikaa esittelemään poikaa. Sellaisen kysymistä kun olen miettinyt jo pidempään, mutta aina se on jäänyt, kun on ilmaantunut jotain muka akuutimpaa. Nyt sai kuitenkin otettua itseään niskasta senkin suhteen, kun eksyi taas eksoliiton blogiin, johon oli tullut uusi kirjoitus jossa puhuttiin myös haisunäädistä.

Kyseisen kirjoituksen tiimoilta päädyin ottamaan myös yhteyttä liiton puheenjohtajaan ja tarjoutumaan esittelemään haisunäätiä. Sen tiimoilta onkin nyt sovittu paitsi vieraskirjoituksesta liiton blogiin, että reissusta liiton hallituksen kokoukseen Helsingiin pojan kanssa. Eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta laadittaessa haisunäätäkysymyskin on nyt tapetilla sen noustua esimerkkieläimeksi näistä kaikista supereksoottista otuksista joita ihmiset nykyään nurkkiinsa haalivat, niin nyt pitää sitten koettaa jakaa tietoa siitä, millaisia nämä otukset oikeastaan ovat ja miten ne sopivat lemmikiksi. Monen silmissä haisunäätä kun on edelleen täysi villieläin, jonka paikka ei ole lähelläkään ihmisasutusta. 

27 vuotta ja pari päivää päälle

Tiistaina tuli vanhennuttua taas vuoden verran. Maanantaina juhlistin asiaa hakemalla akvaarioon sen asukit, taistelukalan, 12 inkkaria ja 6 piikkisilmää, jotka riittävät tuomaan sopivasti vilinää ja vilskettä kaikkiin vesikerroksiin. Tarvittaessa altaaseen katsotaan talkkariksi esimerkiksi sukarapuja, jos kasveihin meinaa ilmestyä levää, mutta muuten mennään tällä kokoonpanolla.

Tiistaina olivat vuorossa varsinaiset bileet. En tosin tiedä kertooko se iästä vai muista kiireistä enemmän, mutta bileet

Käpertyjäotus tietokonekaverina

olivat varsin täydelliset juuri sellaisina kuin ne olivat; ensin kävimme Jussin kanssa Ikeassa hakemassa hänelle yhden tason ja syömässä lihapullia ja kakkua. Kaupoilta lähtiessä koukkasimme Mihailille lisää lihoja Mustista ja Mirristä, jonka jälkeen haimme Mihailin miun asunnoltani ja menimme Jussin luo katsomaan Dexteriä. Loppuilta kuluikin sitten siinä, rauhassa sohvannurkassa kera miun rakkaiden. Mihail tuli taas könyämään kainaloon, ja käpertyi siihen niin söpöksi keräksi, että ilmoitin Jussille meidän löytäneen Miikkiksen kanssa juuri passelin sopen johon vetäytyä talvilepoa viettämään. Pian kun kuitenkin kylmenee sen verran, että on aika keskittyä pehmeisiin peteihin ja lämpimiin viltteihin - ainakin Mihailin, sillä miun lähiesimieheni ei ole vielä ihan suostunut talvilepoideaan. Jussin lähtiessä heittämään Mihailia yöksi miun asunnolle, kävi hän vielä tullessa Subwayn kautta tuoden yöpalaa <3

Tänään kotiutuessa postilaatikossa oli vastassa outo kuori Kustannus Oy Uudesta tiestä. Sekin ihmetys ratkesi kuitenkin sisällä, ja kuoresta paljastui kaksi Donkki-lehteä, joissa oli Mihailista aiemmin kesällä tehty juttu. Olin kokonaan unohtanut lehden ilmestyvän nyt syyskuussa. Siitä saikin vähän iltalukemista. Poika oli onneksi kuvissa omistajaansa edustavampi ;) Pitääkin katsoa, keksiikö sitä jossain kohtaa millä saisi jutun blogiinkin siirrettyä, kun en omista skanneria enkä ihan luota tuon kameran tarkkuuteen. Mutta ehkä sitä koettaa silti jossain kohtaa. 

Akvaarioprojekti etenee ja jääkaapissa on omenamehua

Eilen oli taas vaihteeksi varsin aikaan saava päivä. Moni jumittanut hanke tai askare otti harppauksen eteenpäin, ja sen myötä rottahäkkikin on nyt pestynä odottamassa että se kuskataan maanantaina Tapsalle, varahäkille on jo löydetty ostaja, asunto on siivottu, akvaariossa on valoa ja kasvillisuutta ja pyöräreitin varrelta löydetty omenapussi on keitetty mehuksi. Kaiken tämän lisäksi sitä ehti myös käydä akvaarioliikkeessä suunnittelemassa tulevaa kalastoa, katsella Tapsan kanssa Bonesia ja rentoutua illalla Jussin kanssa taloyhtiön pihasaunassa.

Akvaarion kohdalla kahdeksi isoimmaiksi ongelmaksi osoittautui että ilman heijastinta valaisinrungossa oleva loisteputki

Akvaprojekti eilen illalla

hukkasi ison osan valosta altaan sijasta kannen alle, sekä se että multaymppi oli värjännyt vettä tummemmaksi, joka osaltaan huononsi sen valonläpäisyä. Ison vedenvaihdon ja heijastimen asentamisen jälkeen akvaariosta tuli täysin eri näköinen, ja sinne uskalsi hyvillä mielin istuttaa myös ensimmäiset kasvit, joiksi valikoitui jättiläinmiekkakasvi altaan takanurkkaan, saniaislaji kannon päälle sekä pientä melalehteä ruukun ympärille. Toiseen etukulmaan jäi vielä paikka neljännelle kasvilajille, kun keksin sopivan. Sitä ennen ajattelin tänään kuitenkin viritellä myös altaan päälle hieman kasvillisuutta, ja ujuttaa altaan kannen läpiviennistä pari kultaköynnöksen oksaa altaaseen niin että ne saavat vetensä ja ravinteensa altaasta, mutta pääsevät samalla kasvamaan altaan päällä ja pelihyllyä pitkin. Muuten odotellaan etenkin miekkakasvin tuuheutumista niin että altaasta saa viidakkomaisemman. Altaassa eilen tapahtuneen muutoksen myötä nyt odotellaan jo kalojen hakureissua, ja huomenna koetetaankin ehtiä hakemaan tuonne taistelukala, parvi intiaanisulkia ja piikkisilmiä. Aiemmin mietityt sinineontetrat kun ovat nyt suunnitelmissa vaihtumassa omiin kestosuosikkeihin inkkareihin.

Eilen kotiin pyöräillessä törmäsin matkalla myös koriin, johon oli laitettu omenapusseja ja kehoitus ottaa korista pussi omenoita leivontaan. Puuttomana ilahduin tästä kovin, ja tartuinkin heti kehoitukseen. Itsellä ei olisi kuitenkaan mennyt koko pussillista leivontaan, joten päätin testata jotain, jota en ollut vielä ehtinyt kokeilla; omenamehun valmistamista mehumaijalla. Pääsi sitten mummulasta adoptoitu mehumaijakin käyttöön ensimmäistä kertaa tänä kesänä, ja jääkaappiin valmistui reilu litra lisäaineetonta omenamehutiivistettä. Samalla tuli havaittua että ensivuodeksi pitää hankkia lisää matalampia mehupulloja, koska viime uuniin hankituista pulloista puolilitraiset olivat jo liian korkeita kuumennettaviksi nykyisessä uunissa. Onneksi tähän pienempään mehuprojektiin riittivät hyvin kaapissa olevat pienemmät mehupullot, etenkin kun heti käyttöön tulevaa isompaa pulloa ei ollut tarvetta kuumentaa pitemmän säilymisajan saamiseksi. Josko ensivuonna olisi taas parempi marjavuosi, ja löytyisi edullista marjaa myös marjamehujen tekoon.  

Lemmikkikuulumisia vol. 2

Mimosan kuolemasta on nyt 1,5-viikkoa ja asunnossa siirrytty rotattomaan aikaan. Lajitoverin kuolema voi olla laumaeläimelle kova paikka, ja sitä se todellakin oli Lolalle. Mimosan kuoltua Lola ei ollut ollenkaan oma itsensä, vaan alkoi purra. Ei vain pikaisesti näykkäämällä, vaan jääden sormeen kiinni roikkumaan, ja hyökkimään puhisten kaltereita vasten. Lolan kasvattaja totesi sitten parhaaksi että Lola palaa hänen luokseen, että hän voi tarkkailla jääkö tuo käytös päälle, vai meneekö se ohi kun Mimosan kuolemasta menee vähän aikaa. Niinpä Lola pakattiin tiistaina kuljetusboksiin ja se lähti Saijan luo asumaan. Jossain kohtaa pitää kysellä neidin perään, millaiseksi käytös on uudessa ympäristössä asettunut. Minä todella toivon, että Lolasta tulisi vielä se sama raksutteleva demoniprinsessa kuin se oli.

Tiistaina illalla sain purettua rottahäkin kylpyhuoneeseen odottamaan pesua, mutta sen jälkeen aika on rottajutuissa vähän pysähtynyt. En ole vieläkään jaksanut pestä häkkiä. Tavaroita olen saanut pikkuisen lajiteltua, mutta ei puhettakaan siitä, että olisin jaksanut laatia vielä yhtään myynti-ilmoitusta myytävistä. Kai sitä pitää koettaa noita virikkeitä ensin pakettihinnalla, jos sen saisi nopeammin aikaiseksi. Tämän myötä tavarat kuitenkin lojuvat pitkin huonetta koko ajan silmien alla. Putket, Sputnikit ja lempimajat. Kaikki ne riiput missä tytöt viihtyivät ja Janinan ompelemat pehmoiset riipparit. Nyt minulla olisi tavoitteena saada edes Tapsalle säilöön/käyttöön menevät puhtaiksi viikonlopun aikana, että saisi ne sinne maanantaina vietyä. Kai siitä hakee jonkinlaista pistettä tälle luvulle. Ja katsoo sitten ajan kanssa, tuleeko eteen vielä uutta rotakasta lukua.

Mihaililla on edessä rokotukset ensiviikolla, kun pääsemme osallistumaan Varsinais-Suomen frettien joukkorokotukseen. Ihan mukava että rokotukset hoituvat tänä vuonna kätevästi näin. Tuohon yhdistykseen kun tuli liityttyä aiemmin kesällä muista syistä, mutta piti noista rokotuksistakin sitten kysyä, kun Mihaililla käytetään kuitenkin samoja rokotteita kuin freteillä. Näin rokotuksia ennen tuli myös madotettua poika. Matolääke meni onneksi mukavasti ruuan seassa, niin ei tarvinnut lähteä sitä väkisin suuhun bruuttaamaan. Vaikka poika onkin muuten varsin perso lihanameille, myös porkkana on sellainen hitti, että matolääkeannos porkkanaraasteen seassa ei edes hidastanut vauhtia. Muutenkin tuota sekasyöjää on nyt koettanut kannustaa enemmän kasvisten ja hedelmien pariin pakastimelta norkoamasta, ja olemmekin viime viikolla hävittäneet yhteisvastuullisesti muunmuassa kasan kaverin porukoilta saatuja kotimaisia omenoita.

Akvaarioon saatiin nyt viimein viritettyä loisteputki, mutta se on siitä huolimatta edelleen todella hämärän oloinen. Seuraava hankinta siis tulee olemaan heijastin tuohon putkeen, jonka jälkeen uskaltaa sitten ehkä harkita hankkivansa jotain hämärässä viihtyviä kasveja. Täytyy kyllä jossain vaiheessa selvitellä, millainen valaisin tuossa valaisinkannessa on alunalkaen ollut, josko sen myötä keksisi, miten tuohon saisi viritettyä lisävaloa tuon yhden putken rinnalle tai sen sijaan. Ainakaan parista vierailemastamme akvaarioliikkeestä kun ei löytynyt mitään kaksiputkista, mikä tuohon sopisi. Kunnianhimoisemmat kasvien kasvatushaaveet saavat siis toistaiseksi jäädä, ja minä liputan edelleen loisteputkien sijaan erilaisten avoimien altaiden valoratkaisujen, kuten monimetallien ja ledivalaisimen perään. Eilen tuli myös mitattua altaasta vesiarvot, ja niiden mukaan allas olisi viimein kypsä. Kalojen hankinta saa kuitenkin odottaa siihen, että näen saanko tuonne heijastimen kanssa joitain kasveja viihtymään. 

Seuraavat sortumiset ostolakossa

Unohdin tänään töissä olevani ostolakossa vielä tämän viikon. Minulla tuli palautuksissa vastaan True Bloodin 6. tuotantokausi ja tarkistettuani sen varastotilanteen, lähti se heti mukaani. Alkuun mietin lykkääväni hankintaa rahasyistä, mutta kun huomasin bokseja olevan koko varastossa vain kaksi, päätin nopeuttaa aikataulua. Töistä tehdyistä ostoksista kun saa kuitenkin laskun, jonka eräpäivä riittäisi tällä erää tilipäivään asti. Viime viikolla sorruin osallistumaan Jussin tekemään eläinaiheisen nettikaupan tilaukseen, josta minulle tuli käytössä kuluvien kalanruuan ja kasvilannoitteen lisäksi lämpömittari. Nettikaupan kohdalla onnistuin onneksi olemaan loistavista alennuksista huolimatta edes katsomatta muita tuotteita kuin niitä, joita akvaariooni vielä ehdottomasti tarvitsisin. Muuten sortumisia olisi voinut tulla selvästi enemmän.

Ensi vuotta ajatellen omasta ostokäyttäytymisestä löytyy siis vielä petrattavaa, mikäli aion olla käyttämättä kaikkia rahojani sakkoaterioihin. Yleisimmän sortumiseni, eli kirjat pokkarit olen kuitenkin tässä kuussa onnistunut välttämään - jopa kirpputorilla käydessä, joka on minulle jo melkoinen saavutus. Kirjastoa olen sen sijaan käyttänyt aktiivisemmin kuin vuosiin.

Silti sitä on saanut huomata, että olen edelleen melkoinen impulssiostaja, ja sorrun helposti ostamaan jotain haluamaani tai tarpeelliseksi kokemaani sellaista nähdessäni. Omaksi onnekseni minun on kuitenkin yleensä varsin helppo vältellä kaupoissa pyörimistä sekä nettikauppoja ja mainoskiellon myötä houkutukset eivät pääse myöskään soluttautumaan kotiin. Niinpä pahinta vaaravyöhykettä on töissäkäynti, joka sekin on muuttunut helpommaksi luovuttuani muuton yhteydessä kaikista dvd-soittimista; nyt kun en pysty katsomaan elokuvia ja tv-sarjoja kotonani, ei minulla ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta houkutusta myöskään hankkia niitä. Niihin poikkeuksiin lukeutuvat ne, jotka olen jo sopinut katsovani jonkun kanssa. Niihin kuuluu tuon True Blood kauden ohella enää Vampyyripäiväkirjojen uusin kausi ja Disney-maratonin joulukuussa päättävä Frozen-elokuva. Niiden jälkeen ensivuonna onkin hyvä aika tutustua myös kaverien dvd-hyllyihin, mitä sieltä voisi saada lainaan tai ehdottaa yhteiseksi leffaillaksi ;)

Lolakin lähti eilen kasvattajalleen ja sen myötä myös lemmikkikuulumisissa olisi päivittämisen paikka. Ja rottakamoissa edessä päätösten teko siitä, mitä varastoi, mitä myy ja mitä siirtää Tapsalle.

Lemmikkikuulumisia

Viikonloppu meni taas Tampereella ja eläimet olivat sen myötä kotona hoitajan varassa. Tällä kertaa kun majoituimme siskoni luona, ja siskollani on koira jota Mihail pelkää. Kaikkien kannalta oli siis huomattavasti stressittömämpää, että poika ei ollut mukana, silläkin uhalla että ruokkijasta ja seuranpitäjästä huolimatta sillä tulee välillä tylsää miun ollessa viikonloppureissussa.

Eilen ja tänään olen ehtinyt viettää taas enemmän aikaa otusten kanssa. Mihail on ollut kova kärttämään huomiota, ja kivunnut useaan otteeseen syliin nukkumaan. Sen lisäksi ollaan käyty pojan kanssa ulkona, silloin kun sateessa on ollut sopivaa taukoa. Mihail onkin melkein välttynyt kastumisilta, toisin kuin mie. Omalta osaltani tilanne kuitenkin viikonloppuna helpottui, kun sain äidiltä syntymäpäivälahjaksi ulkoilupuvun. Nyt ei ole ollut läpimärkä edes aamuisin töihin poljettua.

Akvaarionkin kypsyminenkin on hyvin käynnissä, ja nyt sekä nitriitti että nitraatti ovat kunnolla koholla. Altaassa alkaa siis olla hyvin typpibakteereja, jotka kykenevät hajoittamaan ammoniakin nitriitiksi ja nitriitin nitraatiksi. Ihan vielä prosessi ei kyllä ole tarpeeksi nopea, eli nyt odotellaan yhä että bakteerikanta vahvistuu ja typenkierto nopeutuu. Viikon-parin sisään pitäisi kuitenkin ehtiä poiketa rautakaupassa, niin että saisi valaisimen kiinnitettyä altaaseen. Siten pääseekin jo hankkimaan kasveja altaaseen ja istuttelemaan niitä. Hetken leikin taas ajatuksella, että tekisi tuosta pelkän kasvialtaan ilman kaloja, mutta sitten muistin taas siitä helpommin seuraavat lannoite- ja leväongelmat. Eli eiköhän tuonne sitten kalojakin tule silmäniloksi ja kasveja huoltamaan, nyt kun allas on kerta kohta kypsytettykin. 

Rottien suhteen kuulumiset ovat valitettavasti ikävämpiä. Rottia tarkkaillessa kun huomasin Mimosan alkaneen siskonsa tapaan parturoida. Kun sen lisäksi mammuskalta löytyi mahdollinen kasvain mahasta, päädyin asiaa jonkin aikaa mietittyäni lopettamaan neidin. Valitettavasti tämä tarkoittaa Mimosan poismenon ohella sitä, että myös Lolan pitää lähteä. Itse kun aion pitää kiinni päätöksestäni olla tässä kohtaa hankkimatta uusia häkkieläimiä, enkä myöskään halua pitää Lolaa täällä yksin. Lolalle on onneksi kuitenkin puhuttuna paikka Tapsan laumasta, eli se ei lähde kauas ja tulen näkemään sitä vielä.

Tapsaa näen seuraavan kerran huomenna ja sitten sovitaan matkaako Lola hänen luokseen heti huomenna peli-illan jälkeen vai vasta maantaina palattuamme Hämeenlinnasta. Tapsa kun ei ole aiemmin ollut itse vastuussa rottien totutuksista, niin hän ei ollut varma, haluaako lähteä siihen niin etten ole paikalla. Sen jälkeen onkin edessä rottien tavaroiden läpikäynti. Lola saa toki mukaansa loput kuivikkeet, ruuat ja rottakankaat, mutta muiden kanssa pitää sitten päättää mitä niiden kanssa tekee. Osa jää varmasti varastoon odottamaan mahdollisia tulevia uusia käyttäjiä, mutta esimerkiksi puuvirikkeitä ei tuonne kylmään ja kosteaan kellariin kannata pidemmäksi aikaa viedä. Mutta onneksi niiden läpikäymisellä ei ole kiire. Häkin paikka voi kyllä tulla näyttämään oudolta tyhjänä.

Sekin voi tulla olemaan hyvin outoa, että Lolan lähdettyä miulla on ensikertaa vuosiin vain yksi lemmikki. Näin äkkiseltään en oikeasti edes muista, milloin sellainen tilanne on ollut viimeksi - tai onko sellaista tilannetta edes ollut, jos otetaan huomioon myös kotikodin muut lemmikit eikä vain ne omassa omistuksessa olleet.

R.i.p. MilkyWay "Mimosa", miun kermakarkkirotta

s. 11.4.2013, k. 19.8.2014

Loman loppu ja paluu arkeen

Kaikki loppuu aikanaan ja niin myös kesälomalta piti palata takaisin töiden pariin. Loman tärkein tavoite ehti kuitenkin täyttyä ja töihin palatessa olo oli paljon levänneempi mitä lomalle jäädessä - ja nyt on onneksi ainakin tämän ensimmäisen viikon saanut pidettyä unirytmistäkin vähän paremmin kiinni, että vaikutus kestäisi pidempään.

Loman loppua kohden kämppä alkoi muuttua hieman kaoottiseksi miun keskityttyä enemmän loikoiluun kuin siivoiluun, joten loman loppupuolella lähdin taas motivaatiomatkalle organisointi-, siivous ja minimalismiblogeihin. Blogit ja sivustot olivatkin taas hyvin tehokkaita, sillä kämppä siisteytyi lukemisen ohella kuin itsestään - ja kirppiskassi alkoi taas mystisesti täyttyä. En ole enää toviin pysynyt kärryillä, montako viimeistä kirpputorikassia minulla on jo ollut, mutta tiedän luvun olevan suurehko. Sisääntulevan tavaran määrä kun on kuitenkin saatu jo aika pieneksi, eli isoin tekijä kirpputorikassin kanssa on selvästi se, että mitä pienemmäksi tavaramäärä käy, sitä vähemmällä huomaa selviävänsä. Mihinkään loma-ajan ideaaliin - eli kaikki mahtuu yhteen reppuun - en kuitenkaan ole kämppää ajamassa, sillä normiarjessa lisäarvoa arkeen tuo moni sellainen asia joka reissussa olisi vain tiellä, kuten isot lautapelilaatikot, huonekalut, rakkaimmat astiat ja itselle sopivasti varusteltu keittiö. Jossain kohtaa voisi kyllä olla taas mielenkiintoista laskea, kuinka paljon kodin esinemäärä on laskenut viimekertaisesta, joka silloin tuntui hyvin karsitulta. Nykyään kun samoilla esineillä alkaa olla useampia funktioitakin, kuten maustetelineen virkaa toimittavilla harvemmin käytetyillä uunivuuilla.

Kämpän puunauksen ohella tulin myös haastetuksi. Olin aiemmin jutellut Tapsan kanssa bloggaajasta, joka päätti ruveta vuoden kestävään ostolakkoon. Itsestäni ajatus oli ajatustasolla mielenkiintoinen, mutta Tapsalla se oli jäänyt kytemään vielä enemmän. Niinpä hän asiaa pyöriteltyään haastoi minut mukaan vuoden kestävään ostolakkoon. Hetki siinä sitten keskusteltiin, mitä asia tarkoittaisi käytännössä, ja sitten suostuin lähtemään mukaan. Nyt meillä on vielä loppuvuosi aikaa hioa säännöt kohdilleen. Perusperiaate kuitenkin on, ettei mitään uutta tavaraa tai itselle uutta käytettyä tavaraa hankita. Kummallakin on kuitenkin jo varsin karsitut asunnot, miksi säännöissä tullaan sallimaan rikki menneen tavaran korvaaminen uudella, mikäli esine on aktiivisessa käytössä, eikä sille löydy kotoa sopivaa korvaajaa. Eli esimerkiksi hajonneen keittiöveitsen saa korvata uudella, samoin kuin hajonneet työfarkut elleivät vanhat ole korjattavissa. Keppinä jos jompikumpi sortuu, sortunut osapuoli on velvollinen viemään toisen ulos syömään. Porkkanana säästyneet rahat ajateltiin käyttää Japanin matkaan keväällä 2016.

Ennen isompaan ostolakkoon ryhtymistä minulla on kuitenkin vielä tämän vuoden puolella muutamia hankintoja tehtävänä, kuten kunnolla sadetta kestävät ulkoiluvaatteet syksyyn ja pyöräilyyn sopiva talvitakki. Liikunnan harrastaminen kun on ollut itselläni pyöräilyn aloittamiseen asti aika minimissä, joten itselläni ei löydy tällähetkellä mitään säätä kestäviä takkeja ja ulkoiluhousuja, joissa olisi myös mahdollista polkea (talvitakin sijaankin kun omistan vain villaisen viitan). Tämä voi myös koitua isoimmaksi haasteekseni vuoden aikana: mitä jos sitä päätyy aloittamaan jonkin uuden harrastuksen, jota ei voi toteuttaa ilman sopivia välineitä. Etenkin kun itse tuppaa olemaan välillä hieman impulssiivinen ihminen, joka on aiemmin joutunut raivaamaan harrastuskamoja nurkista pois, kun kiinnostus ei ole kestänytkään - eli harrastuskamoja ei voi pitää automaattisen tarpeellisina ja järkevinä hankintoina, ennenkuin harrastus on vähän vakiintuneempi. Toisaalta tavoitteenani olisi nyt muutenkin ennemmin kyllä karsia harrastuksista kuin lisätä niitä, jotta löytäisi arjestakin paremmin aikaa rentoutumiselle. Sen sijaan yleisimmän sortumiseni, pokkarien, en usko muodostavan yhtä isoa ongelmaa, kun kirjoja saa kuitenkin ilmaiseksi tai pientä varausmaksua vastaan kirjastosta.  

Josko sitä shoppailuun menevän ajan entisestään vähentyessä löytäisi taas hieman lisää aikaa niille asioille joihin oikeasti haluaa panostaa, kuten monipuolisempaan ruuanlaittoon, lukemiseen ja lemmikeihin. Nytkin kun tulee vielä eksyttyä etenkin kirppareille välillä muuten vain katselemaan, ja "seuraamaan hintoja". Ruokakorin sisältöä taas ei edes koiteta lähteä rajaamaan ostolakolla, vaan ruokakaupasta saa vapaasti hankkia uusia aineksi testattaviksi ja ruokavaliota monipuolistamaan. Josko niistä löytäisi sitten uutta keittiöinspiraatiota ;)

Rottien uusi järjestys

Likkojen linna uudessa sijainnissaan keittiön ja kylppärin välissä

Tänään tuli taas likkojen linnakin puunattua ja vapautettua koko häkki takaisin Mimosan ja Lolan käyttöön. Yhden viikon
kun likat saivat olla välistä puolikkaassa häkissä, kun Sandi ja Liinu tulivat vielä viikoksi hoitoon ehdittyäni jo kiikuttaa sinipohjaisen varahäkin kirpputorille. Niin tuli laitettua sitten Critter kerrostaloksi likoille, kun tuo häkki on helposti jaettavissa sulkemalla kerrosten välinen kulkuaukko häkin mukana tulleilla tikkailla. Tätä jakamista varten välipohjassa on ihan koukkukin, mihin nuo tikkaat sitten helposti kiinnittyvät niin että kumpikin kerros pysyy murtovarmasti erillään. Tälläkertaa lyhytaikainen elintilan rajoittaminen ei aiheuttanut edes protesteja sisälämpötilan ollessa yhä sitä luokkaa etteivät nuo omat matamit ole kauheasti jaksaneet touhottaa. Nytkin häkistä vain heti käännettiin tasolle laitettua mattoa rullalle niin, että Lola mahtui pötköttämään paljaalle verkkopohjalle. Kummasti jäiset herkut ovatkin olleet likkojen suosiossa, ja pakasteet tuleekin näillä ilmoilla laitettua suoraan pakkasesta häkkiin. Jossain kohtaa pitänee taas kokeilla kylmäkallejakin rotuskojen viilennykseksi.

Nyt tuli häkkiin sijoitetuksi myös kangasjemmani viimeiset rikkinäiset/kulahtaneet vaatteet, eli tämän jälkeen tuleekin taukoa paita/housusisustuksiin. Muita ylijäämäkankaita jemmoista kyllä vielä löytyy, ainakin useamman reikäisen lakanan ja kauhtuneen pyyhkeen verran. Sitten kun nekin on vielä silputtu rottapitsiksi, siirrytään taas enemmän ihan vartavasten rotille hankittujen riippumattojen ja löhöttimen pariin. Itse kun tahtoisi aina välillä sortua muiden askartelemiin hienoihin kolmikerrosriippareihin ja muihin ihanuuksiin, mutta kangasjemmojen ollessa täysiä sitä ei raaski. Rotille kun se on melkoisen sama, miltä se lökötin näyttää. Itse vain välillä mieluummin katselisi olohuoneessaan muitakin kuin noita poistoja. Tietenkin jos sitä keksisi mistä saisi ompelukoneen lainaan, sitä voisi itsekin koettaa modistaa noita lakanoita ja verhoja vähän siistimmiksi pedeiksi. Tosin kun miettii kauanko viime kontaktistani ompelukoneeseen on, se ratkaisu säästäisi todennäköisesti jotain ihan muuta kuin hermoja... ;D Vaikkeivat nuo riipparit nyt periaatteessa niin kauhean monimutkaisia ole, etenkin jos ei koettaisi saada niistä yhtä kestäviä ja pestäviä kuin nuo alusta pitäen tarkoitukseen valikoiduista uusista kankaista tehdyt ovat. 

Vesittynyt ostolakon alku

Heinäkuu vaihtui elokuuksi ja ostolakko alkoi - ja alkoi takellella heti lähtöviivalla. Unohdin nimittäin yhden pääperiaatteen ostolakon helpottamisessa: ostamattomuus on paljon helpompaa kun pysyy poissa paikoista missä myydään asioita. Oma repsahdus alkoi suhteellisen viattomasti. Sain tiedon että pyöräni ensihuolto on valmis, ja lähdin hakemaan pyörää huollosta. Asiaan ei kulunut montaakaan minuuttia, joten ajattelin hyvin ehtiväni poiketa vielä Ekotorilla. Jussi suunnittelee viljakäärmeen hankintaa, ja Ekotorilla on aina välillä ollut pieniä liukuoviterraarioita myynnissä. Päätin siis käydä vilkaisemassa, löytyisikö sieltä hyvää junnuboksia mahdolliselle tulevalle luikerolle.

Allaspaketti Ekotorilla

Ekotorille saavuttuani kipusin suoraan yläkertaan paikkaan jossa tiesin eläintarvikkeiden olevan esillä Kirkkotien toimipisteessä. Pöytä oli nopeasti läpikatsottu ja tälläkertaa kaikki terraariot olivat akvaariomallisia. Olin jo suuntaamassa pois eläintarvikkeilta kun huomioni kiinnittyi pöydän vieressä olevaan kokonaisuuteen, tummapuisella kaapilla varustettuun kulmamalliseen pieneen akvaariopakettiin. Olen ollut nyt kuivilla akvaarioista neljä vuotta, ja paluu vedenalaiseen maailmaan on käynyt mielessä aika ajoin. Rakastan akvaariokasvien kanssa touhuamista, koska ikuinen akilleenkantapääni mitä viherkasveihin tulee on niiden kastelu. Veden alle on sen myötä paljon helpompi luoda rehevä ja kokoistava puutarha. Tämä harrastus on kuitenkin jo pariin kertaan torpannut usein toistuviin muuttoihini, jotka ovat tehneet akvaarionpidosta turhan työllästä ja haastavaa. Nyt olen kuitenkin varsinkin rakastunut puutaloyksiööni, ja Jussinkin kanssa on sovittuna ettei yhteenmuutto ole tulossa lähiaikoina ajankohtaisten asioiden listalle. Niinpä hetken asiaa pyöriteltyäni kysyin Jussilta kyytiä ja varasin paketin itelleni.

Kotiinpäästyäni aloin miettiä, mitä akvaarion kanssa tekisin. Mihin se asunnossani parhaiten sopisi, ja perustaisinko sen heti, vai vasta myöhemmin, esimerkiksi sitten kun rottia ei enää ole. Periaatteessa minulla kun ei ollut mikään kiire, ja akvaariolle parhaiten sopiva nurkka oli se missä rottahäkki sijaitsi. Asian lykkäämisen myötä voisin myös kiertää itse asettamiani sääntöjä, ja välttää rikkomasta ostolakkoani vielä lisää hakemalla paketista puuttuvat tarvikkeet vasta myöhemmin. Asiaa pohdittuani päädyin kuitenkin uudelleensijoittelemaan, ja pelihylly ja rottahäkki vaihtoivat paikkaa, niin että akvaariolle vapautui toimiva paikka pelihyllyn vierestä. Kun päätös akvaarion perustamisesta heti hankinnan jälkeen oli syntynyt, suuntautui kulku Ekotorilta akvaarioliikkeeseen.

Itse allaspaketti oli hyvin edullinen, jonkin verran alle 50 euroa. Akvaarioliikkeestä haetut täydennykset nostivat kuitenkin aloituskustannuksia selvästi. Akvaarion mukana kun tuli itselleni käyttökelpoista tavaraa jalustan lisäksi kanto, ruukkukoriste, kalanruokaa, haavi, lappo ja muutama vesitesti, mutta paketissa oli myös selviä puutteita, kuten ulkosuodatin, valaisin, pohjamateriaali, pohjalannoite, omaa silmää miellyttävä tausta ja muutamia vesitestejä. Nämä täydennykset maksoivatkin sitten selvästi enemmän mitä Ekotorilta mukaan tarttunut paketti, etenkin tuo teknologiapuoli. Akvaarion kypsytykseen tarvittavan ammoniakin Jussi lupasi järjestää, niin sitä ei tarvinnut lähteä apteekista hakemaan.

Eilen ehdin testata altaan vedenpitävyyden ja kiinnittää siihen uuden taustan, ja nyt kun vedet pysyivät altaassa vuorokauden eikä mikään saumoista näyttänyt vuotavan uskaltauduin aloittamaan akvaarion kypsyttämisen. Nyt altaassa on siis hiekka, vesi, kanto ja suodatus, ja tavoitteena olisi saada altaaseen toimiva bakteerikanta ennen kalojen ja kasvien hankintaa. Eli toisinsanoen varmistaa että typenkierto akvaariossa alkaa toimia niin että kalojen ulosteista syntyvät haitalliset yhdisteet hajoavat kyllin nopeasti nitraatiksi niin etteivät kaloille haitalliset typpiyhdisteet ammoniakki ja nitriitti pääse myrkyttämään kaloja. Käytännössä tämä tapahtuu lisäämällä altaaseen typpibakteereja sisältävän ympin (tässä tapauksessa multaa huonekasvien juurelta), jota ruokitaan ammoniakilla ja kalanruualla niin että bakteerit alkavat lisääntyä. Kuukauden sisään bakteerikannan pitäisi olla siinä pisteessä, että ammoniakki hajoaa nitriitin kautta nitraatiksi niin nopeasti, että kalat uskaltaa tuoda altaaseen. Kasveja lähden valitsemaan sitten, kun kypsytysvaiheessa muodostuva pahin nitriittipiikki on ohi. Eli nyt sitten vain odotellaan ja mittaillaan välillä vesiarvoja, jotta näkee onko ymppi ollut riittävä laittamaan kypsymisen hyvin alulle.

Jussi on ollut allasprojektissa koko ajan innolla mukana, oli kyse sitten altaan kannosta asuntoon, kannen modaamisesta niin että ulkosuodattimen putket sopivat kulkemaan sen alta tai altaan vesitilavuuden laskemisesta. Samalla hän on osallistunut jo alkaneisiin pohdintoihini altaan tulevasta kasvilajistosta ja kalastosta. Kasvien suhteen tosin saatan joutua tekemään nyt pieniä kompromisseja, kun päädyin pitämään valaisinkannen altaassa ja valonlähteeksi tuli siten yksi loisteputki roikkuvan monimetalli tai ledivalaisimen sijaan. Eli monet valon suhteen vaativammista kasveista ovat tässä vaiheessa poissa laskuista. 

Kokonaisuudessaan allas tarvikkeineen rikkoi ostolakkoani varsin pahasti, mutta hanketta ei ole kuitenkaan tarkoitus lopettaa ensimmäiseen epäonnistumiseen. Eli vaikka alku takelteli, tässä kuussa lukemiset tulevat joko omasta hyllystä tai lainattuna, ja uudet tavarat jätetään muutenkin kaupan hyllylle. Josko nyt malttaisi pysyä poissa kaupoistakin mahdollisia akvaarioliikkeisiin kohdistuvia suunnittelukäyntejä lukuunottamatta. Jossain vaiheessa pitää myös laatia aqua-webbiin ilmoitusta, siltä varalta että joku olisi kiinnostunut vaihtamaan noita muutamia paketista yli jääneitä tarvikkeita vaikkapa akvaariokasveihin tai kalanruokaan, jolloin säästäisi niiden hankinnassa.