Huomenna alkaa uusi työssäoppiminen, ja mahassa alkaa olla taas miljoona perhosta. Paikka on isompi kuin yksikään jossa olen ollut tähän asti, mikä jo itsessään jännittää kaltaistani introverttia. Kun samaan syssyyn haluaisi antaa itsestään mahdollisimman hyvän ja fiksun ensivaikutelman, mutta koronan jälkimainingeissa väsyy yhä normaalia nopeammin ja välillä tuntuu, ettei ajatus oikein kulje, ei se ainakaan lievennä jännitystä. Mutta valitettavasti sille nyt ei vain voi mitään, vaan on tehtävä parhaansa niillä korteilla mitä kädessä on nyt. Onneksi nyt ei tarvitse ainakaan selviytyä harkan alun lisäksi pariin päivään mistään muusta kuin siitä ja lauman perushoidosta, sillä Jussi on yhä sairaslomalla koronan takia, joten alkuviikkoon ei ole sovittuna yhtään mitään. Muutamaakin vierailua on joutunut lykkäämään jo pari viikkoa, mutta niitä ei muutenkaan voida katsoa ennenkuin biohazard-tilanne on kotona ohi.

Minttu pitää hyvää huolta Löllöstä

Tänään on taas laulatettu pyykkikonetta, kun olen saanut viimein aikaiseksi tehdä perusteellisemmat siivoukset tulokkaiden ja hoitonäätien aitauksille. Orginaalijengin huone odottaa yhä omaa suursiivoustaan. Mielipiteeni siitä, koitanko yhdistää omat frettilaumat on viime viikkoina sahannut edestakaisin, sillä vaikka yksi lauma helpottaisi elämää paljon, en todellakaan uskalla edes haaveilla että yhdistäminen tulisi sujumaan meillä ilman että eritteet lentävät ja vähintään osalla porukasta on niska auki. Etenkin kun pentuakin höykytetään välillä yhä. Jos siis yhdistäminen ylipäätään edes onnistuisi. Silti alan taas kallistua sen puoleen, että yritän yhdistämistä kun sitten itselläni on syysloma. Olkootkin, että en saa jemmattua näätiä silloin kokonaan vierailijoiden silmiltä, sillä meille on tulossa syyslomalla taas pari opiskelijaryhmää Liviasta tutustumaan matelijoihin.    

Hoitojengi neuvottelee Jussin kanssa tahnavälipalasta

 

Kilpparit saatiin kanssa eilen siirrettyä ulkotarhasta autotalliin talvehtimaan. Tälläkertaa päädyin siihen, että annoin kilpparien olla tarhassa siihen asti, että ne vetäytyivät itse unille, ja siirsin ne sitten sieltä jatkamaan unia autotallissa olevaan jääkaappiin. Tietenkin tässä mallissa vähän jännittää se, että en voi olla aivan täysin varma siitä, että tyypit ovat tyhjentäneet suolensa, vaikka kaikki lisäruokinta tarhaan on lopetettu jo hyvän aikaa sitten. Kuitenkin koin, että tämän luonnollisemmin minun olisi mahdoton järjestää päivien lyhenemistä ja lämpötilan laskua niin, että kilpikonnat alkavat itse hakeutua nukkumaan. Toki täysin luonnonmukaiseen rytmiin ei ole mahdollista päästä näinkään, koska Suomessa talvi on pidempi kuin nelivarpaiden luonnollisella asuinalueella. Eli nyt kun konnat on laitettu unille jo syyskuussa, tarkoittaa se että ne ovat sitten kevättalvella pidempään hereillä sisällä odottamassa että ulkona on taas kyllin lämmintä konnien muuttaa pihalle.

Veto pois

Jos arjen pyörittäminen on ollut viime viikkoina haastavaa, kun olemme olleet Jussin kanssa vuoroon yksin vetovastuussa, ei tilanne ole ollut viime päivinä ainakaan helpompi. Jussikin sai koronan, ja itselläni on ollut jälkioireena lievät hengitysvaikeudet ja jäätävä väsymys. Eli pystyn kyllä istumaan päivän kuuntelemassa luentoja, mutta ylös-alas kyykkiminen esimerkiksi frettiaitauksia siivotessa väsyttää minut jo alle kymmenessä minuutissa päikkärikuntoon. Kämppä tuntuu kaaostuvan entisestään, ja tavarat ovat alkaneet kasautua. Zooplussalta tulleet laatikotkin on nostettu vain sisälle, ja niitä puretaan sitä mukaa kun niistä tarvitsee tavaraa. Sotku ja kaaos ärsyttää ja turhauttaa, mutta energia on pakko keskittää siihen, että eläimillä on vettä ja ruokaa ja ettei kirjaimellisesti hukuta paskaan. Kaikki muu fyysistä jaksamista vaativa on vain jätettävä odottamaan sitä, että jaksaa tehdä muutakin kuin välttämättömimmän.

Etenkin kun olkapäillä raksuttaa sama pää kuin aina ennenkin, ja sitä on bongailemassa asioita heti kun pää on suinkin noussut tyynystä. Eilen ja tänään sitä on happihypellyt sen verran, että talvivarastoon on kerätty kaksi pientä kestokassillista tammenlehtiä hyönteis- ja terraarioprojekteihin, kun maahan oli tippunut niin täydellista puhdasta kuivaa lehtimateriaalia. Tänään piti käydä hakemassa oksasilppuri, kun sellainen annettiin roskalava-ryhmässä ilmaiseksi kymmenen minuutin automatkan päässä. Olkootkin että sitä hakiessa väsymys iski taas sillä voimalla, että hetkellisesti oli vaikea kuvitella, että pystyisi ikinä tekemään mitään niin urheilullista kuin käyttämään sitä. Oksasilppurikin on kuitenkin ollut hankintalistalla jo yli vuoden, eli eiköhän risusavotta ehdi odottaa vielä muutaman viikon sitä että palautuu paremmin koronasta.  

Pienen pieni lismonen

Vaikka juuri nyt iso eläinlauma tuntuu erittäin kuormittavalta, ja hetkittäin itku on hyvin lähellä kun koittaa saada kaikki hoidettua, mahtuu viime päiviin niitä valonsäteitäkin. Onnistuin toissapäivänä todistamaan ensimmäistä kertaa surugekon kuoriutumisen. Surugekkojen munat ovat halkaisijaltaan vain sentin luokkaa, ja vastakuoriutunut lisko nenänpäästä hännänhuippuun noin parisenttinen, ihan uskomattoman kaunis täydellinen pikkuotus.

Fretit puolestaan alkavat kirjaimellisesti hyppiä seinille ja vääntää enemmän keskenään nyt kun niiden aktivoiminen on ollut minimissä yli viikon. Kaikkein pahiten tilanne näkyy orginaalijengissä, joilla olisi eniten virtaa. Sitä on kuitenkin nyt vain mantrattava itselleen, ettei tylsyyteen kuole, ja koitettava viikonloppuna ottaa tyyppejä enemmän ulos touhuilemaan. Tämän hetkisessä kunnossa kun oli pakko ilmoittaa kaverille, että minusta sen enempää kuin Jussistakaan ei ole muuttoavuksi nyt tulevana viikonloppuna.  

Sittenkin koronaa

Tämä kerta ei ole todellakaan ensimmäinen, kun kuume vie minulta jalat alta ja tiputtaa täysin petipotilaaksi. Niinpä edes se, että lämmöt sahasivat koko torstain sitä tahtia, että vuoroin olin hiestä märkä ja vuoroin tärisin jääkalikkana täysissä pukeissa kolmen peiton alla eivät saaneet kyseenalaistamaan sitä että kyseessä on vain flunssa. Oma kroppani nyt vain osaa olla kuumeen suhteen hyvin dramaattinen. Vasta siinä kohtaa kun olo lähti uudelleen perkelöitymään eilen illalla, ja hengittäminen tuntui välistä työläältä vaikka kuinka koitti tukea itseään pystympään, niistää ja yskiä hengitysteitään selväksi sai tarttumaan koronatestiin. Eikä sitä kahta viivaa tarvinnut odottaa todellakaan kauaa. Samalla ne kaksi viivaa lukitsivat sen, että en ole poistumassa asunnosta tai koskemassa fretteihin ainakaan ennen tiistaita. 

Onni on kuitenkin kumppani, joka on pysynyt terveenä. Jussi sairasti tosiaan koronan jo kesällä, niin nyt toivotaan, että omani olisi tarpeeksi samaa kantaa, että Jussilla olisi yhä riittävä vastustuskyky sitä vastaan. Koronatestin tulos kuitenkin oli viimeinen vahvistus myös sille, että minulla ei ollut mitään asiaa Tropicalssin eksoottisten eläinten päivään millään tavalla tropattuna. Onneksi Jussi lupasi kuitenkin lähteä edustamaan ilman minua, niin emme joutuneet perumaan osallistumista ihan kokonaan. Vaikka se ei toki itseäni paljon lohduttanut, kun olisin halunnut olla paikalla. 

Koska ihmisedustuksesta lähti mukaan vain puolet, päädyimme siihen, että Jussi otti mukaan laumoistakin vain toisen. Ja koska Jussi sai itse valita edustuskaverinsa, hän päätyi meidän poikavoittoiseen tiimiin, eli tulokkaisiin. Vannotin Jussin laittamaan minulle kuvia tapahtumasta, ja rustasin samalla mukaan pientä ostoslistaa. Oma päivä menikin sitten edelleen sängyssä kuunnellen äänikirjaa ja katsellen Jussin ja Tropicalssin tapahtumasta laittamia kuvia. Paikalla oli riittänyt niin erilaisia eksoottisia eläimiä, kuin niitä katsomaan tulleita kävijöitäkin. Mukana myös useampi frettiä lemmikikseen haaveillut. Myös Jussi oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja käynyt kyselemässä Tearcmir-kesyrottakasvattajalta mieltään askarruttaneita kysymyksiä kääpiörotista. 

Kotiin Jussi saapui Kotipitsan kautta, ja Nava olisi ollut kovasti sitä mieltä, että hän olisi voinut ottaa edustuspalkkionsa pitsan muodossa. Uroksilla pituus kun riittää paljon paremmin kerjäämään ruokaa suoraan pitsalaatikon reunalta. Valitettavasti Nava joutui kuitenkin tyytymään yhteen kebabin palaan, jonka senkin hän onnistui pöllimään lähinnä sillä, että poika oli mielestäni niin söpö että halusin napata siitä kuvan kesken pitsaneuvottelujen. 

Tämän päivän hallitsevin oire on ollut kurkkukipu, ja kurkussa tuntuva turvotus. Sen lisäksi hengittäminen ei tahdo vieläkään onnistua nenän kautta muuten kuin kuumassa suihkussa. Sitä ei olekaan tullut vaihdettua suullisesti kauhean montaa sanaa edes Jussin kanssa, ja ne vähätkin kunnon hengitystauoilla.

 

Pakkostoppi

Olo on taas kun olisi vetänyt sataakahtakymppiä täysillä seinään. Kyllähän sitä tiesi, että hässäkän jälkeen olisi hyvä taas rauhoittaa arkea, mutta asiaa ei ehtinyt sen kummemmin edes miettiä, kun syysflunssa iski täysillä päälle. Aamulla onnistuin vielä vakuuttamaan itseni siitä, että ei tämä nyt niin paha ole. Koulukuntoisuutta arvioitaessa Jussi kuitenkin ilmoitti suoraan, että ihan sama kuinka paljon mie olen tropannut, niin en kyllä menisi kenellekään läpi terveestä. Jäin sitten kotiin, vaikka heti herättyä olo oli vielä sen verran hyvä, että kotiin jääminen tuntui vähän lusmulta, vaikka ope lupasi laittaa Teams-linkkiä päivän luentoihin. Sitä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa tuntea lusmuilevansa, kun kuume lähti aika nopeaan nousuun, ja siinä kohtaa kun olisi pitänyt tehdä ryhmätöitä totesin ettei edes koneella istumisesta tullut enää mitään. Onneksi pääsin team etään toisen saman lenssun kourissa olevan kanssa, eikä työtä tarvitse palauttaa vielä tänään. Sai vedettyä sitten päiväkoomat ennen iltapäivän luentoa. Iltapäivällä vähän harmitti, kun meillä oli vieraileva luennoitsija luennoimassa välineistä ja välinehuollosta, ja vaikka sitä toki kuuli kaiken, sitä ei päässyt hypistelemään luennoitsijalla mukana ollutta välineistöä tai tekemään mukana välinehuollon harjoituksia (myönnän, että olen alkanut vähän lämmetä välinehuollolle). Toisaalta en saanut siinä kohtaa edes lääkittynä päätä ylös tyynystä, eli ei tarvinnut paljoa miettiä, olinko oikeasssa paikassa ollessani sängyn pohjalla. 

Voi kun voisikin liittyä seuraksi kasaan <3

Nenäliinapino yöpöydällä alkaa olla jo aika kiitettävän korkea ja huomisen menot on jo peruttu. Lauantaina olisi ohjelmassa ensimmäinen frettiesittely yli 2,5-vuoteen, joten tänään pitää ottaa Jussin kanssa keskustelu, pystyykö/haluaako hän hoitaa sen yksin, mikäli en saa itseni huomisen aikana jaloilleni. Näin pahasti oireisena sitä kun ei edes kotona koske fretteihin tai niiden ruokiin enempää kuin pakko. Kissat eivät ole yhtä herkkiä samoille virustartunnoille kuin fretit, mutta jopa Ruttu on hylännyt minut heti päiväkooman jälkeen, kun se kyllästyi siihen, että joudun nousemaan vähän väliä vähän pystympään niistämään ja yskimään, mikä häiritsi sen päiväunia. Onneksi äänikirja pitää sentään seuraa. 

Lisää Hässäkkää

Jos Hässäkän alku meni vähän hässäkäksi, tämä viikko on ollut vielä pahempaa hässäkkää. Ekaksi autoni päätti pettää maanantaina, ja jätti minut tienposkeen. Hinauksen ja sijaisauton säätämisessä meni oma aikansa, jonka lisäksi jouduimme samalla valmistelemaan Jussin lähtöä. Jussi kun oli erikoistumisopintoihinsa liittyvillä koulutuspäivillä Helsingissä tiistaiaamusta torstai-iltaan. Ja koska en luonnollisesti ollut muistanut Jussin koulutusreissua, olin luvannut ottaa meille täksi viikoksi vielä kaksi hoitofrettiä lisää. Uudet hoitofretit saapuivat tiistaina, ja koska pidempiaikaisten hoidokkien hoidontarve vähän venyi remppa-aikataulujen eläessä, nekin ovat yhä täällä.

Uudet tulokkaat saivat tukikohdakseen kodinhoitohuoneen

Pyykkikone ja kuivausrumpu pääsivät aitaukseen

Valmiina takkahuoneen valloittamiseen

Kun sitten keskiviikkona laittelin itsekseni aamupalaa viidelle kissalle, neljälletoista fretille ja siivoilin viittä kissanvessaa ennen harkkaan lähtöä sitä saattoi ehkä hetkellisesti miettiä tällaisen eläintarhan mielekkyyttä ja sitä kuinka meidän arkea ei todellakaan ole suunniteltu yhden ihmisen pyöritettäväksi. Olkootkin että ennen Jussin lähtöä olimme käyneet hakemassa minulle kasan pakastepitsoja ja pari karkkipussia, jotta Jussin poissaollessa ei tarvitsisi ainakaan kokkailla kaiken muun lisäksi. Asiaa ei myöskään auttanut se, että Aino oli vähintään pöyristynyt siitä, ettei Jussi tullut kotiin, joten se juoksi huutaen perässäni tiistai-illasta asti, kun maailmassa oli virhe. 

Alkuviikostakin kuitenkin selvittiin, ja nyt on edessä viikonloppu. Tänään päättyi klinikkaeläinhoitajaopintojeni toiseksi viimeinen työssäoppimisjakso, mikä vetää vähän haikeaksi. Sillä jos jotain, tuolla on päässyt treenaamaan työyhteisössä toimimista, ja saanut todella tuntea olevansa osa porukkaa. Mutta täytyy vain toivoa, että meidän polkumme vielä kohtaavat myös ammatillisesti. 

Työssäoppimispaikan terveisillä on hyvä aloittaa viikonloppu <3

Huomenna poiketaan sitten Tampereelle siskontytön synttäreille, ja olen tehokkaasti sopinut samaan reissuun pakastekauppoja kahdenkin eri tahon kanssa. Reissusta kotiutuessa pakastin täyttyy taas kanista, viiriäisestä, hevosesta ja lampaasta. Sitä on ehtinyt jo pohjustaa sulattamalla tässä välissä autotallin ison arkkupakastimen. 

Näätä-Hässäkkä 2022

Näyttelykausi on nyt startattu 2,5 vuoden pandemiatauon jälkeen. Meidän osalta Näätä-Hässäkkä alkoi nimensä mukaisesti pienellä hässäkällä, kun tuttu ja varsin suora reitti katkesi Lohjan motarilla siihen, että poliisi oli katkaissut tien, ja ohjasi ajamaan sivukadulle. Ensimmäinen ajatus oli, että eihän tässä mitään, navigaattori laskee kohta uuden reitin. Ainoa vain, että navigaattori oli sitä mieltä, että mitä sitä hyvää reittiä vaihtamaan, ja vaikka koitimme ajaa kuinka pitkälle ohi siitä kohdasta mistä tie oli poikki, navigaattori esitti vain ehdotuksen toisensa perään siitä, kuinka pääsisimme palaamaan takaisin alkuperäiselle reitille samaan kohtaan, jossa meidät oli ohjattu tieltä pois. Kolmannen uuden reittiehdotuksen kohdalla oli pakko soittaa Riikalle, että onko heillä antaa mitään vinkkiä, mitä muuta kautta näyttelypaikalle voisi päästä. Pasin vinkeillä onnistuimmekin lopulta pääsemään katkon ohi, mikä vaati tosiaan sen verran laajoja kiertoliikkeitä, etteivät ne olleet navigaattorin mielestä olleet edes ehdottamisen arvoisia. Kaikkeen tähän tuhrautui sen verran aikaa, että olimme paikalla yli puoli tuntia aikataulusta myöhässä juuri ennen ensimmäisen luokan alkua.  

Tästä se taas lähti

Näyttelypaikalla olikin sitten edessä juuri sellainen pikastartti mistä en niin välitä, eli omat numerolaput esille, ja sen tarkistus oliko meillä ketään ensimmäisessä luokassa, Ja koska oli, äkkiä Mitella ulos boksista, pikainen tarkistus ettei se ole ihan yltä päältä kakkelissa, arvosteluboksi kasaan ja Mitella arvosteluboksissa odottamaan vuoroaan. Sen jälkeen pääsi vasta sitten kasaamaan paremmin omaa leiriä, eli laittamaan näädille näyttelyaitausta ja kasaamaan näyttelytelttaa. Kaikki tämä ehkä pienen jupinan kera, koska stressaan todella herkästi sitä että olen myöhässä. Sen takia lähdetäänkin yleensä hyvissä ajoin kaikkialle, siltä varalta että jotain sattuu. Idea ei kuitenkaan ole yleisesti ottaen se, että jotain sattuisi, niinkuin nyt, vaan että kun mitään ei satu, sitä on paikalla hyvissä ajoin. 

Alkuhässäkän jälkeen päivä etenikin sitten aika rauhalliseen tahtiin. Pitkän näyttelytauon takia myös uusien tuomariharjoittelijoiden opintojen aloitus on venynyt, joten tämä näyttely oli päätetty hyödyntää kunnolla myös opetusmielessä. Tuomareita sihteeröi tuomariopiskelijat, ja arvostelut tehtiin oikein pitkän kaavan kautta. Fretit myös otettiin eteen luokka kerrallaan. Alun jälkeen ei sitten tarvinnutkaan kauheasti sykkiä, sillä luokkien vaihdoista kuulutettiin hyvissä ajoin, ja sen jälkeen kun oli vienyt omansa bokseissa arvosteluun, meni hyvä tovi ennenkuin boksit tulivat takaisin. 

Meidän leiri

Sitä olikin sitten hyvää aikaa kierrellä juttelemassa ihmisten kanssa ja koittaa keksiä miten pysyä lämpimänä. Yhdessä kohtaa uhkasi alkaa myös sataa vähän isommin, ja siinä vaiheessa adoptoitiin sitten Millan jengi meidän telttaan, kun sinne sopi hyvin toinenkin aitaus. Luonnollisesti sade kuitenkin lakkasi lähes sillä hetkellä, kun aitaus oli saatu siirrettyä. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että vain viikko sitten poltin itseni auringonpaisteessa Dewin kirppistapahtumassa, ja nyt meinasi jäätyä pystyyn paksuissa collegehousuissa kahden lämpimän paidan kera. Pipokaan ei olisi todellakaan ollut liioittelua, mutta se ei ollut ennen tätä vielä siirtynyt autoon kesän jäljiltä. 

Sylittelyissä keskityin hyvin pitkälti omaan jengiin, mutta Lilly muodosti asiassa vahvan poikkeuksen. Koska Lilly nyt vain on maailman ihanin mininäätä, vaikka aiheuttaakin välillä Kiralle päänvaivaa, kun ei tahdo kokonsa vuoksi pysyä missään. Olin ihastunut Lillyyn jo ennen viime kesää, kun neiti oli meillä kuukauden hoidossa, ja silloin ihastus vain syveni entisestään. Lillyn lisäksi Kiralle on tullut myös varsin suloinen minimies, mutta kyllä Lilly on silti ihan spesiaalitapaus. 

Mallu lähtee valloitusretkelle

Koska näätiä oli ilmoitettu näyttelyyn varsin vähän, sitä oli odottanut, että päivä olisi ollut nopeammin ohi. Eipä sillä, että kylmää keliä luukuunottamatta päivän pituus olisi vielä näyttelypaikalla kauheasti tuntunut. Vähän ennen viittä Mallu kutsuttiin meidän jengistä recalleihin, ja siinä kohtaa oli paitsi innoissaan siitä, että Mallulla oli mahdollisuudet sijoittua, vähän haikeana siitä, että Mitellaa ei kutsuttu. Mitella on kuitenkin aina minun eka pentu, ja tämä oli Mitellan eka näyttely mummoluokissa. Mutta koska meiltä lähti vain yksi fretti uusintakierrokselle tuomarien eteen, toinen arvostelubokseista jouti sitten lainaan, kun Lystin siskon jengistä kaikki kutsuttiin uudelleen eteen ja sielä meinasi loppua boksit kesken. Vähän kyllä meinasi Marun näkeminen nostaa kyynelet pintaan, etenkin kun muutenkin oli päivän aikana muistellut sitä kuinka oltiin ekassa Hässäkässä Lystin kanssa. Jotenkin kaikista viime vuoden menetyksistä minun on ollut kaikkein vaikein päästä yli Lystin menettämisestä.  

Maailman söpöin Malluska

Palkintojen jaossa meidän jengistä Mallu nappasi luokkavoiton, ja se mikä ilahdutti melkein yhtä paljon oli että Lilly sijoittui luokan toiseksi. Kotiin lähtikin taas viemisiksi paitsi ruusuke, myös kassillinen aarteita. Palkintopussukasta löytyi niin nukkupussi, ravintolisiä, nameja kuin lelukin. Olin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ylipäätään joku meidän jengistä sijoittui, sillä vaikka kuinka ennen näyttelyä taas itse kirjoitin muunmuassa siitä korvien putsaamisesta, en taas itse muistanut/ehtinyt/jaksanut tehdä korville mitään ennenkuin näyttelypaikalla. Ja sieläkin homma jäi vähän puolitiehen, kun lohitahna oli unohtunut kotiin. Kaikilta neljältä olikin sitten lähtenyt miinusta korvien likaisuudesta. Mutta ehkä sitten ensikerralla. Olin myös autuaasti unohtanut, että suomituomarit tykkäävät suhteellisen pitkistä kynsistä, joten useampi meidän jengistä sai noottia myös liian lyhyiksi leikatuista kynsistä. Frettien kynnet kasvavat kuitenkin niin hurjaa tahtia, että se ongelma korjaantuu suunnilleen nanosekunnissa. 

Hetki ennen palkintojen jakoa

Palkintojen lisäksi kotiin lähti tuomisiksi kylmälaukullinen pakastenataleita ja expansus-siiroja, sillä Kiralta on menossa pentu sijoitukseen tutulle herppiharrastajalle, joka olikin sen myötä näyttelyssä tutustumassa fretteihin. Ja minä enemmän kuin mielelläni osallistuin hänen pakastimensa tyhjentämiseen, ja tyhjensin samalla meidän kaapeista vähän frettikamoja heidän tulevalle pennulle. Mutta tuosta natskusatsista riittäkin sitten hetkeksi Paras lauma -palkintoja kaikille kotona oleville jengeille. 

Kotimatkalla päivän pituus alkoi sitten iskeä pahemmin, etenkin kun suora reitti kotiin oli yhä poikki paloautojen toimesta. Päivän aikana kun selvisi, että tieosuudella oli käynyt kuolonkolari, joka oli aiheuttanut myös perävaunullisen rekan kaatumisen tien sivuun. Onnettomuuspaikan raivaaminen veikin sitten koko päivän. Jussi onneksi ajoi, niin itse sai nukahdella autoon. Jussikin meinasi kuitenkin alkaa nukahdella äänikirjasta huolimatta, niin kotimatkaan piti ottaa yksi astetta pidempi pysähdys ja energiajuomatankkaus Lohjan ABC:llä. Mutta selvisimme hengissä kotiin. 

Kiitos kaikille kivasta päivästä! 

Mitellan arvostelu

Nutellan arvostelu

Vapun arvostelu

Mallun arvostelu