Tuntuu että tällä hetkellä häärää koko ajan jotain, mutta ei oikein saa silti mitään aikaiseksi. Kaikki jää jotenkin epämääräisesti kesken. Päivät loppuvat kesken ja viikot lentävät ohi huomaamatta. Kaikkialla lojuu keskeneräisiä projekteja. Silti ei osaa oikein keskittyä viemään niistä mitään loppuun. Tai edes siihen, että olisi tietoisesti tekemättä mitään niistä. 

"Saahan, saahan saahan?? Jooko jooko??"

Toissapäivänä maa sai kunnon lumipeitteen ja haluaisin antitalvi-ihmisenä vain vetäytyä talviunille ja palata asiaan huhtikuussa. Toissapäivänä onnistuin vielä pakenemaan muutosta, kun olin koko päivän sisällä. Puolet päivästä käytin terraarioissa, kun Pirilän kukkatalo myy taas kaikki huonekasvit puoleen hintaan joulukukkien tieltä. Puolet päivästä tein näyttösuunnitelmaa somekurssin näyttöä varten. Olin jo ajatellut lykätä näytön suorittamisen ensivuoteen, mutta töissä olisi joka tapauksessa tarve yhdelle somekampanjalle, joten sovimme että hyödynnän sen nyt samalla näyttööni. Ompahan sekin homma sitten paketissa, ja sen jälkeen voi sitten sammuttaa aivot loppuvuodeksi. 

Terraarioihin uutta elämää

Olo on muutenkin epämääräisen levoton. Inspiraatio iskee hetkittäin, ja olisin taas satalasissa aloittamassa milloin mitäkin eläinprojektia. Samaan aikaan ei jaksaisi mitään, mutta on liian levoton vain olemaan. Sitä on jo monta viikkoa halunnut kaivaa joulukoristeet esille, mutta sekin on jäänyt odottamaan sitä maagista hetkeä, että olisin saanut siivottua tämän kodin ensin. Täytynee ehkä luovuttaa viikonloppuna, ja antaa joulunajan tulla hämyisine valoineen. Etenkin kun se näyttösuunnitelmakin on jo sillä mallilla, että en joudu viimeistelemään sitä paniikissa viikonloppuna. Näyttö kun sovittiin tiistaina, ja kampanjan aikataulusta johtuen näyttösuunnitelman palautuksen deadline on heti maanantaina. 

Pepi (joka ei ole infotarrasta huolimatta parta-agama) sai saniaisen, pitsilehden ja köynnösparsan

Pitäisi ottaa enemmän mallia kissoista ja freteistä. Etenkin freteistä. Että nyt kun on talvi, heitetään vain kunnolla lämmintä päälle ja sitten voikin nukkua sinne kevääseen asti. Sunnuntaina lautapelailessakin koti tuntui harvinaisen hiljaiselta, sillä vaikka junnuaitaus oli koko pelien ajan auki, kaikki neljä eivät jaksaneet missään välissä lähteä yhtäaikaa hepuloimaan. 

Kissat eivät ymmärrä, mikä vain olemisessa on muka niin vaikeaa, että siihen on vaikea rauhoittua

 

Meillä osui myös arpaonni ja voitimme Zooplussan kalenterikisassa joulukalenterin kissoille. Se saapui aika monen namituubin saattelemana. Olin alkuun ajatellut ottavani tiukan linjan siinä, että namit ovat vain Löllölle, Ainolle, Rutulle ja freteille. Mutta Mauno oli niin onnessaan heti namituubit nähdessään, että enhän minä voinut. Mauno kun tuli heti innoissaan kehräten puskemaan tuubeja, ja häntä täristen piti nopeaa mi-mi-mi -ääntelyä, kun oli niin täpinöissään siitä, että namit eivät olekaan kadonneet maailmasta lopullisesti. Viimeiset puoli vuotta namipeleihin kun on tullut vain allergianappuloita. Joten mentiin sitten riskillä, ja korkattiin yksi täyslihanameista. Ainakaan vielä se ei kostautunut oksennusmayheminä.

Meidän kissojen krooniset sairaudet

Viimeistään nyt Maunolla alkaneen lääkityksen myötä se on virallista, että meidän kissoista 3/4 on kroonisesti sairaita. Tai jos sen haluaa ilmaista vähän lievemmin, kolme tyypeistä eivät ole perusterveitä. Eläinlääkärikäynneistä on usein ollut omat postauksensa, mutta minkälaisten sairauksien kanssa meillä siis päivittäin elellään?

Löllö

Löllö on nykyisistä tyypeistä ollut pisimpään jatkuvalla lääkityksellä. Löllöllä aloitettiin kuukausittaiset Solensia-pistokset nivelrikkokipuun joulukuussa 2022. Löllön nivelrikko diagnosoitiin jo tammikuussa 2022, mutta silloin pojan munuaisarvot olivat vähän koholla, joten pojalle ei aloitettu suoraan mitään kipulääkitystä. Huhtikuussa 2022 munuaisarvojen todettiin korjaantuneen, joten eläinlääkäri määräsi Metacamia tarpeen mukaan. Tarvetta alkoi kuitenkin olla aika usein, ja koska pojalla oli aiemmin ollut pientä ongelmaa munuaisarvoissa, Metacamin jatkuva käyttö arvelutti. Sen takia päädyimme sitten loppuvuodesta testaamaan Solensiaa. Löllöllä olikin hyvä vaste Solensiaan, ja kivusta kielivät "mörköpäivät" jolloin Löllö vetäytyi saunan lautaiden alle poistuivat kokonaan. 

Solensia riitti ainoa lääkityksenä tämän vuoden alkuun, mutta alkuvuodesta Löllöllä alkoi olla ajoittaista kipuoireilua Solensiasta huolimatta etenkin aina lähestyttäessä seuraavaa pistosaikaa. Löllö alkoi olla silloin vetäytyvämpi, sen liikkuminen rappusissa muuttui kankeammaksi ja se leikki selvästi vähemmän Maunon kanssa. Niinpä aloimme keskustella lääkityksen lisäämisestä, ja Löllölle aloitettiin puolikas tabletti gabapentiiniä aamuin illoin. Solensia pidettiin käytössä gabapentiinin rinnalla, joten gabapentiinin annostus aloitettiin aika pienestä. Tämä yhdistelmä on toiminut nyt 9kk, ja toistaiseksi ei ole ollut tarvetta gabapentiiniannoksen nostoon.  

Nivelrikko on hyvin yleinen vaiva ikääntyvillä kissoilla, ja tutkimusten mukaan sitä esiintyy jopa 80 prosentilla yli 12-vuotiaista kissoista. Nivelrikko on etenevä sairaus, mutta sen etenemistahti on hyvin yksilöllinen. Löllöllä on valitettavasti syntymätöpönsä myötä myös muita muutoksia selkärangassa, mikä lisää alttiutta nivelrikkomuutoksille ja voi pahentaa oireita, koska synnynnäisten nikamamuutosten myötä Löllön selkä on takapäästä oletettavasti jo lähtökohtaisesti hieman kankeampi ja toinen takajalka altis puutumaan. 

Lääkityksen kanssa Löllö juoksee portaissa, hyppii porttien yli, leikkii muiden kissojen kanssa eikä ole vetäytyvä. Eli tällä hetkellä koemme, että Löllön elämänlaatu on hyvä perussairaudesta huolimatta. Löllön kipulääkityksessä on edelleen myös hyvin nostovaraa, jos/kun vaiva etenee.

Löllö saa puolikaan tablettinsa aamuin illoin oman "alkupalatarjottimen" muodossa, eli ennen ateriaa Löllö saa pienen nappulalautasen, jossa on nappuloiden lisäksi puolikas tabletti kuorrutettuna pienellä lohitahnanokareella. Tällätavalla tarjoiltuna Löllö syö lääkkeensä mielellään. Solensia pistetään nahan alle noin kerran kuukaudessa.

Ruttu

Ruttu käytettiin sydämen ultraäänitutkimuksessa ensimmäisen kerran 23.11.2023. Sydämessä havaittiin silloin lieviä muutoksia. Kyseisen käynnin jälkeen Rutulta mitattiin myös kotona verenpaineet, joiden todettiin olevan koholla. Sydämen rasituksen välttämiseksi Rutulle suositeltiin tutkimusten perusteella verenpainelääkityksen aloittamista. Amodip-verenpainelääkitys aloitettiin alkuun 0,5 tablettia kerran päivässä annostuksella, mikä koettiin tammikuun 2024 kontrollissa riittämättömäksi. Niinpä annostus tuplattiin niin, että Ruttu sai jatkossa puolikkaan tabletin aamuin illoin. 

Tällä viikolla kontrolloitiin tosiaan taas sekä sydän että verenpaine, ja todettiin että nykyisellä lääkityksellä verenpaine on hyvällä tasolla ja sydämen muutokset eivät ole edenneet.

Erilaiset sydänongelmat ovat valitettavan tyypillisiä sfinx-rotuisilla kissoilla. Tämän takia Rutunkin sydän tutkittiin, vaikka Ruttu on ollut oireeton. Pienistä muutoksista huolimatta Rutun kohdalla tilanne hyvä, etenkin ottaeen huomioon sen, että Ruttu on jo 12-vuotias. Rodulla esiintyvät vakavammat sydänsairaudet kun voivat johtaa pahimmassa tapauksessa eutanasiaan jo alle 7-vuotiaana. Nämä ovat tosin onneksi vähentyneet, sillä nykyään kaikki jalostukseen käytettävät sfinksit suositellaan tutkittavaksi sydämen osalta ennen jalostuskäyttöä. 

Ruttu ei oireillut mitenkään ennen lääkityksen aloittamista, joten lääkityksellä ei ole ollut samanlaisia silmin näkyviä hyötyjä kuin Löllöllä. Rutun kohdalla lääkityksellä pyritään kuitenkin ennenkaikkea ennaltaehkäisemään vakavampia terveysongelmia, ja siten toivottavasti lisäämään laadukkaita elinpäiviä.

Rutun lääke on makutabletti, jonka Ruttu saa ennen aamu- ja iltapalaa palkkiona, kun tekee tempun, eli koskettaa pyydettäessä Jussin sormen päätä tai kosketuskeppiä.   

Mauno

Maunolla alkoi keväällä esiintyä toistuvaa oksentelua, mikä ei vastoin yleistä käsitystä ole kissoille normaalia käytöstä. Yksittäisiä, satunnaisia oksennuksia voi toki joskus esiintyä esimerkiksi kissan syötyä ruohoa, mutta jatkuva, pahimmillaan useamman kerran viikossa tai jopa päivittäin tapahtuva oksentelu viittaa aina siihen, että jokin on pielessä. Niinpä vedin toukokuussa pään pois pensaasta ja vein Maunon vatsaontelon ultraäänitutkimukseen. Sielä Maunolla todettiin krooninen suolitulehdus eli IBD. Vaikka Maunon oireilu oli hyvin voimakasta, eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että Maunon kohdalla ei ollut tarvetta aloittaa heti lääkitystä, vaan voisimme kokeilla ensin pelkällä ruokavaliolla. Tämä ei ollutkaan täysin helppo rasti, sillä vaikka Mauno on onneksi melko kaikkiruokainen, Mauno oksensi myös osan hydrolisoiduista allergiaruuista. Eli sopivia ruokia jouduttiin hakemaan hetki. Lopulta tilanne rauhoittui yhdistelmällä Royal Canin Gastrointestinal Hydrolysed protein -nappula ja Brit Gastrointestinal with Lamb -märkäruoka. Muutaman rauhallisen kuukauden jälkeen oksentelua alkoi kuitenkin taas esiintyä enemmän, ja torstain kontrollissa havaittujen löydösten perusteella Maunolla aloitettiin ruokavalion rinnalla suolen liikkuvuutta lisäävä Resolor-lääkitys annostuksella 0,5 tablettia kerran päivässä.

Kissojen kroonisen suolistotulehduksen aiheuttajia ja altistavia tekijöitä ei vielä tarkkaan tunneta. Maunon kohdalla olemme epäilleet, että Maunolla sairauden syntyyn ovat voineet vaikuttaneet varhaispentuajan voimakkaat ripulit, jotka ovat voineet vaikuttaa suoliston kehitykseen negatiivisesti. Myöskään Maunon emon ravitsemuksesta tiineyden aikana ei ole tietoa, sillä Maunon emo saatiin suojaan vasta vähän ennen pentujen syntymää. 

Maunon kanssa hoitotasapainon hakeminen on edelleen käynnissä. Mikäli sopiva hoitotasapaino löytyy, IBD ei välttämättä vaikuta Maunon elinikäennusteeseen. Mikäli taas ei, jatkuva tulehdustila elimistössä altistaa esimerkiksi lymfooman kehittymiselle. Nyt kun tilanne ei ole tasapainossa, tilanne on toki stressaavampi ja oksentelujen myötä kuormittavampi kuin meidän kahden muun kroonikon kohdalla. Toki myös se surettaa, että Maunolta on jouduttu kieltämään monet hänen lempiruuista, eikä pojalle uskalleta tällä hetkellä tarjoilla muita nameja kuin hänen omia ruokanappuloita. Maunon kohdalla on mahdollista miettiä jossain vaiheessa eliminaatiodieettiä, jossa lähdettäisiin selvittäisiin, löytyisikö jokin proteiini jota Mauno sietäisi edes pienessä määrin namina. Mutta koska jo sopivien ruokien löytämiseen meni aikaa, eikä tilanne ole vieläkään täysin kontrollissa, ei se ole ajankohtaista ainakaan vielä. 

Mauno saa lääkkeensä samanlaisessa "alkupalatarjottimessa" kuin Löllö, ja tuo pieni lohitahnanokare (joka on aina ollut Maunon superherkku) on nyt ensimmäinen ja ainoa myönnytys "ei herkkuja Maunolle" -linjasta. Mauno näyttäisi kelpuuttavan lääkkeen tässä muodossa. Vielä ei toki pystytä sanomaan, tuleeko lääke toimimaan Maunolla ja jääkö se siten pysyvään käyttöön. 

Näiden päivittäin lääkäittävien lisäksi säännöllistä huomiota vaatii Löllön hammassyöpymä ja Maunon parodontiitti ja hammassyöpymät. Etenkin Maunon kohdalla meidän olisi siis syytä aktivoitua myös hampaidenn harjauksen suhteen. Tällä hetkellä Maunon suu onneksi vaikuttaa varsin rauhalliselta.

Maunon ja Rutun kontrollit

Mauno ja Ruttu olivat tosiaan kummatkin tänään minulla mukana töissä ultrattavina. Ruttu siksi, että edellisestä sydänultrasta on jo vuosi, joten reseptilääkkeiden jatkoa varten tilanne piti kontrolloida. Mauno siksi, että pidemmän rauhallisen jakson jälkeen Maunon oksentelu oli taas lisääntynyt. Voinee siis arvata, että Maunon ultra oli se josta olin enemmän huolissani. Rutulla kun ei ole missään vaiheessa ollut mitään oireilua, joka olisi viitannut tilanteen pahenemiseen. Rutun käyntiä olin valmistellut hieman etukäteen lainaamalla töistä verenpainemittarin, ja mittaamalla Rutun paineita kotona parina päivänä.

Ruttu ja Mauno saivat lainata päiväksi frettien näyttelyhäkkiä

Maunon osalta tuli hyviä ja huonoja uutisia. Hyvänä uutisena haiman alue oli rauhoittunut. Huonona taas että Maunon oksennustapa yhdistettynä suolessa olevaan ulostemassaan viittaa siihen, ettei Maunon paksusuoli vedä niin hyvin kuin pitäisi, mikä voi kanssa provosoida oksentelua. Maunon oksennukset kun ovat yleensä ns. syöksyoksennuksia, eli äkillisiä ja hyvin voimakkaita. Joten nyt sen lisäksi, että Mauno jatkaa erikoisruokavaliolla, otetaan käyttöön Resolor-lääke, jonka pitäisi lisätä suolen liikettä. Eli jatkossa meillä on sitten kolme lääkittävää kissaa kahden sijaan. Maunon kohdalla kun on hyvin oletettavaa, että pojan suolistovaivat ovat tulleet jäädäkseen, ja nyt koitetaan sitten etsiä sopivat lääkitykset ja rutiinit siihen, että tilanne pysyy kontrollissa.   

Ruuhkaa Maunon peräsuolessa

Rutun kohdalla taas tilanne on nyt vakaa. Sydämen tilanne ei ole muuttunut merkittävästi vuodessa, ja verenpaine pysyy nykyisellä lääkityksellä turvallisissa rajoissa (kunhan sitä ei mittaa aamupalan ollessa myöhässä). Senioriverikokeissa näkyi pieniä muutoksia viitearvoihin nähden, mutta ottaen huomioon Rutun yleisvoinnin ja päivään liittyneet stressitekijät, muutokset eivät ole niin isoja, että niistä olisi tarve huolestua. Eli Rutun kohdalla jatketaan nykyisellä lääkityksellä. Alkuun olin ajatellut, että olisimme lykänneet senioriverikokeiden ottamista seuraavan hammashoidon yhteyteen, koska Ruttu osaa olla aika äänekäs silloin kun häntä harmittaa. Mutta koska meillä on nyt töissä yksi klinikkaeläinhoitajaopiskelija, ajattelin että siinä tuli sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun hän pääsi harjoittelemaan verinäytteen ottoa, ja tietää sitten ennen seuraavaa anestesiaa, ettei minkään pitäisi olla isommin vialla. 

Olo on tämän jälkeen aika neutraali. En voi sanoa että huojentunut, kun ottaa huomioon Maunon löydökset. Mutta toisaalta kyllä osasin jo Maunon oireiden perusteella olettaa, että pääsemme tuskin jatkamaan pelkällä ruokavaliolla, kun oireita tuli ruokavaliosta huolimatta.

Ikeaa ja alakuloa

Sanotaan se heti kättelyssä. Muurigekkomme Olvi jouduttiin lopettamaan sunnuntaina voimakkaasti heikentyneen yleiskunnon takia. Tilanne ei sikäli tullut täysin puskista, sillä Olvi oli yksi meidän rescueliskoista, jolla syöminen oli ollut heikkoa jo jonkin aikaa ennen yleiskunnon voimakasta laskua. Olvilla oli myös jo tullessaan salamatkutusaikana tullut selkeä haava haava hännässä, joten se on voinut ottaa matkan varrella muutakin osumaa, mikä ei ole koitunut heti kohtaloksi, mutta on voinut heikentää pientä. Se ei silti muuta sitä, että oma pää ei vieläkään käsittele kuolemia kovin hyvin. Niinpä pari viime päivää olo on ollut aika alakuloinen ja vetämätön. Toki sitä myös suree, mutta ehkä vielä enemmän sitä kokee riittämättömyyttä, ja jossittelee liikaa, mitä olisi voinut tehdä enemmän ja mitä olisi ehkä pitänyt jättää tekemättä. 

Lepää rauhassa Olvi <3

Olvin terraario on myös yhä bunkkerissa odottamassa tyhjentämistä ja pesua, ja se tulee vastaan ensimmäisenä ovella, kun bunkkeriin menee. Niin sitä huomaa, ettei oikein edes haluaisi mennä koko tilaan. Sitä ei halua nähdä tyhjää terraariota, ja se saa myös pään laukalle sen suhteen, että pitäisi tarkistaa heti kaikki muutkin läpi, etteivät muutkin ole kuolemassa jossain. Välissä pään kanssa oli jo vähän helpompaa, mutta tämmöisenä hetkenä huomaa, ettei oman mielen resilienssi ole todellakaan vielä palautunut niin, että siitä olisi apua silloin, kun eläimet sairastuvat tai kuolevat. Mikä on toki vähän pepusta, sillä tämän kokoisen lauman kanssa ei yleensä saada ihan mahdottoman pitkiä aikoja ilman kuolemia. Sillä vaikka nytkään kellään ei ole mitään akuuttia, niin osalla porukasta alkaa olla ikää. Ja vaikka pää taas heittää, silti tällä viikolla pitäisi selvitä myös Rutun ja Maunon eläinlääkärikontrolleista. 

Rottalan uusi palapelipiste

Ennen Olvin kuolemaa sitä ehti viikonloppuna häärätä myös positiivisempien projektien parissa. Rottalan uudelleen sisustamista saatiin eteenpäin uuden sohvan ja palapelipöydän verran. Ensimmäisinä palapeleinä koottiin se uusi sohva ja palapelipöytä. Samalla reissuilla Ikeasta tarttui myös muutamia uusia elementtejä lauman valjastauluun. Valjastaulu kun laitettiin todella kivaksi jo helmikuussa, mutta sen jälkeen huomasin, että taulun pinnoite hylkii lähes kaikkia liimoja, jonka myötä lauman tarrakuvat eivät pysyneet siinä sitäkään vähää kuin aiemmat dymo-tarrat. Niinpä päädyin nyt vaihtamaan aiempien koukkujen tilalle klipsut, joissa kilpsuihin itsessään sai kirjoitettua tyyppien nimet. Josko teksti pysyisi sitten klipsussa kiinni. Samalla napattiin taulun alareunaan kori paracord-hihnoja varten, sillä koukussa riippuessaan ne tahtoivat aina valahtaa lattialle. 

Valjasnaulakon uusi asu

Tänään sitten taas arpoo, pakeneeko tänään vielä palapelien ääreen kivaksi laitettuun rottalaan. Vai pitäisikö koittaa siivota matelijabunkkeria sellaiseksi, että sinne olisi taas kivempi ja kevyempi mennä. Ensiviikolle tilattiin kokeeksi Ruokaboksi, että saa jotain vaihtelua arkiruokiin, ilman että tarvitsee käyttää päätänsä sen ideointiin, mitä se uusi olisi ja mitä aineksia se vaatii. Sitä kun on vedetty taas turhan paljon pakastepitsaa, kun ei ole jaksanut miettiä omaa ruokahuoltoa.  

Joulusiivous aloitettu

Marraskuun alkaessa Loistava järjestys -facebookryhmässä starttasi jokavuotinen joulusiivoushaaste, jossa jaetaan marraskuun ajan päivittäin pieni siivoushaaste. Ideana on pilkkoa kodin läpikäyminen pieniin osiin, niin ettei joulukuun alkaessa tarvitsisi enää miettiä mitään isompia joulusiivouksia. Meidän laumakoolla koko kotia ei saa ikinä kerralla siistiksi, jakoi sen sitten pienempiin osiin tai koitti rykäistä kaiken kerralla. Loppuun ehtiessä joku olisi kuitenkin ehtinyt jo sotkea sen, mistä aloitettiin, kun lääniä ja eläjiä vain on niin monta. Mutta pidän kuitenkin haasteen ideasta. Siitä että kurkataan tietyt paikat läpi edes kerran vuodessa. Ja että se pieni palanen päivässä riittää. 

Meidän pennut vähän kakarampina <3

 

Näillä mekin nyt pikkuhiljaa virittelemme kotia jouluun. Ensin vähän siivoten ja raivaten, ja sitten jossain vaiheessa kuuta kaivaen joulukoristeet esille. Tässä vaiheessa vuotta varsinaiset joulusuunnitelmat ovat omalta osaltani vielä auki. Meillä on tällä hetkellä ollut perheessä muillakin sen verran haasteita jaksamisen kanssa ja muuttujia arjessa, että joulu tuntuu osin vielä kaukaiselta. Ainoa mikä on varmaa, on että ainakin osa lomasta käperrytään kotiin takkatulen, kirjojen, pelien ja oman lauman pariin.

Viime postauksessa mainittu lauman ruokavarastojen täydennys on ehkä osaltaan samaa joulupesän rakentamista kotiin ja mieleen. Sitä että turvataan tärkein ja täytetään talvivarastot, niin ettei olisi hätää, vaikka jäätäisiin lumen saartamina omaan kuplaan. Toki käytännössä arki töineen vetää myös pois kotoa, mutta mieli kokee silti tarvetta käpertyä. Joten käpertymiselle pyritään luomaan hyvät puitteet niihin hetkiin, kun se on mahdollista ja pyritään rauhoittelemaan uusia projekteja kehittelevää mielen puolikasta ottamaan vähän talvilepoa.

Mummuska junnuna <3

Kaappeja läpikäydessä osa kotitarpeista liikkuu myös kodin sisällä. Osa keittiönkaappien aarteista siirtyy rottalaan, jos onkin tullut hankittua jotain itselle liian eksoottista. Osa taas siivotaan hyödynnettäväksi torakoille ja jauhomadoille. Komposti saakin olla meillä usein aika hylättynä, vaikka lakiteknisistä syistä sellainenkin löytyy pihalta. Kaikki pyritään kuitenkin ensisijaisesti hyödyntämään lemmikeille, lähinnä poislukien jotkin niin prosessoidut ja epäterveelliset tuotteet, että niitä ei pitäisi syöttää edes ihmisille, ja joita ei todellakaan kehtaa syöttää ainakaan millekään muulle elolliselle. Vaikka kyllä sitä joskus miettii, että siinä voisi olla pieni ruokaremontin paikka, kun syö jotain, jota ei halua syöttää edes torakoille.  

Välillä leikin ajatuksella lauman joulukalenterista facebookiin ja instagramiin, toisina hetkinä se taas tuntuu liian työllistävältä. Katsoo loppukuuta kohden, kumpi puoli voittaa. Itselleni olen jo hankkinut tälle vuodelle palapelijoulukalenterin, jotta muistaisi joka päivä istua edes hetkeksi alas.

Talvivarastojen täydennystä

Tällä viikolla on tullut näpyteltyä useampia ruokatilauksia. Peten Koiratarvikkeella oli erittäin hyvä tarjous Bunny-sarjan ruuista, joten sieltä tilattiin talvimuonat kaneille ja rotille. Kennel-Rehulle lähti tilaus frettien raakaruuista, joille tosin otettiin toimitus vasta tammikuun puolelle, kun huomasimme sielä toimituspäivissä yhden lauantain. Eli sinne asti tyhjennellään sitten pakastimia vanhemmista ruuista. Zooplussalta tilattiin taas parin kuukauden märkäruuat Ainolle, Rutulle ja Löllölle, iso kasa lohitahnaa ja 48 kiloa kissanhiekkaa. Sitten kun tilaukset on kotiutettu, meillä alkaa kaapeissa kasassa loppuvuoden ruuat laumalle joitain hiiri ja hevi-täydennyksiä lukuunottamatta.

Mauno tuurasi minua hetken opintojen kanssa

Tänään tuli myös sovittua Rutun sydänkontrolliultra ja Maunon suolistokontrolliultra ensiviikolle. Olen nyt tarkoituksella vähän lykännyt kaikkia ei akuutteja terveystutkimuksia, mutta nyt tuli vastaan yksi niistä rajoista, ettei lykkääminen ole enää mahdollista. Rutun viime eläinlääkärikäynnistä kun alkaa olla kohta vuosi, joten jotta Rutun reseptilääkkeisiin ei tule katkosta, tarvitsee rouvan käydä lääkärillä näytillä. Rutun kohdalla en ole kontrollista kauhean huolissani, sillä Ruttu ei ole missään vaiheessa oireillut, joten en usko tilanteen olevan merkittävästi huonompi kuin vuosi sitten. Maunon kohdalla taas jännitän ultraa hieman enemmän, sillä poika on taas parin viime viikon aikana oksennellut enemmän erikoisruokavaliosta huolimatta, vaikka oksentelu oli välissä jo melko pitkään hyvin harvakseltaan tapahtuvaa. Eli Maunon suhteen voi olla, että joudumme miettimään kroonisen suolistotulehduksen hoitoon muutakin kuin ruokavaliota.  

Sunnuntaina pihaan tuli myös kolmen kuution verran koivuklapia, jotka sain maanantaina pinottua halkovajan suojiin. Maanantaina illasta saimme myös vietyä kauan lykätyn kaatiskuorman kaatopaikalle. Eli nyt aletaan pihan osalta olla pikkuhiljaa valmiina talven tuloon. Tiistaina ja keskiviikkona oli puolestaan someosaaja-opintojeni viimeiset opiskelupäivät, joten nyt opinnot ovat taas tältä erää näyttöä vaille pulkassa. Voi tosin olla, että näyttö tulee venytettyä ensivuoden puolelle.

Hälytysjärjestelmä asennettu

Lemmikki Tampere -messuilta tilattu hälytysjärjestelmä käytiin asentamassa äsken. Tai ihan loppuun asti hommaa ei vielä saatu, kun älylukon asennus vaatikin eri asentajan, joten se liitetään järjestelmään jälkikäteen ensiviikolla. Itselläni on vähän ristiriitainen suhtautuminen hälytysjärjestelmiin, koska yksi rasittavimpia ääniä mitä tiedän on hälyttimien tulo- ja lähtöviivepiippaukset (ja se niiden aikaan saama niskassa naputtava tunne siitä, että jos kuitenkin mokaat koodin, niin kohta alkaa ulvoa ja pahasti). Tämä vaihe kuitenkin poistuu sitten älylukon myötä.

Löllö <3

Jussin ei ollut kuitenkaan vaikea ylipuhua minua hälytinjärjestelmään etenkään sen yhden kissanoksennuksen aiheuttaman oikosulun jälkeen. Sillä vaikka en ole ikinä ollut huolissani siitä, että joku murtautuisi meille, ajatus tulipalosta huolestuttaa selvästi enemmän. Lukuisten terraarioiden myötä meillä on kuitenkin kotona jatkuvasti päällä useita eri sähkölaitteita myös silloin kun emme ole kotona. Murtovarkaissa minua enemmän huolestuttaisi se, että muistaisivatko tyypit sulkea oven perässään kun poistuisivat pettyneenä tajuttuaan, että iso joukko sekalaisen taustan omaavia isolta osin paperittomia kodinvaihtajia ei muodosta rahallisesti arvokasta kokoelmaa, mutta vie kyllä eläinlääkäri-, ruokinta- ja sähkölaskun muodossa hyvin tehokkaasti ne varat, jotka olisi muuten saatettu sijoittaa vaikka arvokoruihin. Mutta tulipalon kohdalla se että hälytys menee tarvittaessa suoraan vartiointifirmalle ja sieltä palokunnalle voi parhaimmassa tapauksessa pelastaa ison osan meidän laumasta. Sillä tosiasia on, että mikäli palokunta pääsisi lähtemään liikkeelle vasta siinä kohtaa, kun liekit näkyisivät naapuriin asti, on hyvin epätodenköistä että palo saataisiin pysäytettyä sellaisessa vaiheessa että eläimet voisivat vielä olla pelastettavissa. Tunne vahvistui vielä tänään, kun hälytysjärjestelmää testattiin, ja näki kuinka äkkiä kissat hajaantuivat ja katosivat hälytyksen alkaessa. 

Alunperin olimme miettineet kosteushälyttimiä myös molemmille akvaarioille, mutta asennusmies totesi heti kättelyssä, että bunkkerin ilmankosteus on liian korkea kosteusantureita ajatellen. Että ne ovat niin herkkiä, että tuossa tilassa meillä olisi jatkuvasti hälyt päällä. Eli siitä ajatuksesta oli sitten luovuttava. 

Kissat ja Nutella hääräsivät kovasti mukana asennushommissa, ja etenkin Nutella kävi moneen otteeseen tutkimassa asentajan työkalukassin läpi. Olisi pitänyt napata kuva siitä, kun mummuska piehtaroi kassissa, mutta se jäi tällä kertaa ottamatta. Rutussa sen sijaan aiheutti pientä pahennusta, että asennus oli tilattu ennen hänen aamupalaansa, ja vei siten huomiota huomattavasti tärkeämmiltä asioilta. Mitä hyötyä kun mistään palohälytyksistä on, jos kissa ehtii nääntyä nälkään sitä ennen.    

Talvi kävi varoittamassa

Pari päivää sitten useampikin lappia etelämpänä asuva kaveri alkoi postata kuvia lemmikkiensä lumileikeistä. Ajattelin että täällä Turussa siihen olisi kuitenkin vielä aikaa, kun lämpötilatkin ovat pysytelleet vielä pitkälti plussan puolella. Olin sekä oikeassa, että väärässä. Tulihan se ensilumi nimittäin jo tännekin. Eilen ensimmäistä kertaa ulos katsoesssa piha oli jo valkoisena. Sitten tulivat ne plussa-asteet, ja aamupäivän kuluessa lähes kaikki lumi oli jo sulanut ja pihalla taas täysi syksy. 

Nopeasti katoavaa ensilunta

Varoituslaukaus talveen aiheutti heti pientä pöhinää. Täällä ei nimittäin todellakaan olla vielä valmiita talven tuloon. Ainoat talvivalmistelut mitä täällä on tehty, on kanien ja kilpikonnien muutto autotalliin ja Simon siirtyminen kylmiöön talvilevolle. Muuten pihan osalta ollaan vielä jossain kesän ja syksyn rajamailla. Isoimpana haasteena pihassa ovat eri projektien jäljiltä jääneet kasat, jotka odottavat seuraavaa reissua kaatopaikalle. Uima-altaan pumpun vaihtokasa. Rottalan vaatehuoneen parketin purkukasa. Kylmiön sisustan purkukasa. Pihalle unohtuneiden auringossa hapertuneiden muovijuttujen poistokasa. Kaikkien näiden deadlineksi oli asetettu, että kasat on saatava pois pihalta ennen lumen tuloa. Eli se deadline paukahti eilen, mutta onneksi saimme lumen sulamisen myötä vielä lykkäystä.   

Maunon piti päästä myös tarkistamaan pihaa

Kasoihin ei vielä eilen koskettu, kun kaatopaikka on siirtynyt jo talviaikatauluun, ja se on auki vain arkisin. Sen sijaan eilinen meni ennen kaverin halloween-juhlia Jussin vaihtaessa talvirenkaita autooni ja minun kantaessa pihalle jääneitä asioita talvisuojiin, etteivät ne jäisi seuraavan, ehkä pysyvämmän lumen alle. Toki tehtiin myös toinen, tärkeämpi juttu, joka on jäänyt viime aikoina myös ihan liian vähiin: veimme Maunon ja fretit valjaissa ulos haistelemaan ilmaa ja ihmettelemään tulevaa sesongin vaihtumista. 

Hattara kalliokilpien keskellä

Muuten täällä on ollut nyt projektina koittaa välttää isompia projekteja. Koittaa niiden sijaan keksiä, mitkä olisivat pienimpiä mahdollisia askelia, joilla saisi taas tätä eloa kestävämmille urille. Lisätä askelia arkeen, ja pyrkiä tietoisesti siihen, että viikonloppuisin niitä tulisi vähemmän kuin arkena. Kymppitonniin ei tällä hetkellä päästä edes arkisin, eikä se ole tällä hetkellä edes tavoitteena. Yksikin askel yli tämän hetkisen keskiarvon on enemmän. Aloitin itselleni monivitamiinin ja magnesiumin ja olen koittanut panostaa taas vähän enemmän lemmikkienkin ruokintaan. Jos sitä löytäisi tapoja ja keinoja joilla saisi vedettyä tämän talven sellaisella tasaisella 60-80 prosentin suorituksella, sen sijaan että tempoo frettien tapaan joko sata lasissa tai täysin nollassa, kun akku on vedetty sprintillä tyhjäksi. 

Illalla vaihdettiin hämärähommiin

Kuluseuranta 2024: lokakuu

Matelijamessuista ja Lemmikki Tampere messuista huolimatta lokakuun isoin kuluerä oli Maunon gastrointestional-märkäruoka, jota Mauno syö kroonisen suolistotulehduksensa takia, ja jota täydettiin taas kaappiin muutaman kuukauden erä. Löllön Solensian seuraava pistoskerta osuu marraskuun puolelle, joten lääkekuluissa on lokakuussa mukana vain Rutun verenpainelääke.  

Messuostoksia kertyi muutaman uuden lemmikkilajin (torakoita ja siiroja), parin lisäravinteen, yhden käytetyn terraarion sekä muutamienn terraariosisustusten verran. 

Vaikka olen tiedostanut, että iso eläinlauma tulee erittäin kalliiksi, kyllähän se vetää vähän hiljaiseksi, että vuoden tähän mennessä halvin kuukausi on sekin yli 200€. Ja että se oikeasti tuntuu menneisiin kuukausiin nähden oikeasti tosi halvalta. 

Ruokinta:

raakaruoka: -

kissanmärkäruoka: 102,50€

kissojen kuivaruoka: -

kokonaiset ruokaeläimet: -

hevi-osasto: -

heinä ja kuivatut kasvit: -

namit: -

lisäravinteet (monivitamiini ja a-vitamiini matelijoille): 30,00€

rottien kuivaruoka: -

kalanruoka: -

 

Tarpeelliset tarvikkeet: -

kissanhiekka: -

akvaariotarvikkeet: -

kuivikkeet: -

rottatarvikkeet: -

matelijatarvikkeet (virikkeitä): 23,00€

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä: -

terveydenhoito: -

sairaanhoito (Rutun lääke): 30,61€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra: -

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt: -

yhdistysten jäsenmaksut: -

yhdistysten tapahtumat: -

 

Lemmikkien hankinta (smaragditorakat ja siirat): 40,00€

Byrokratia: -

Lokakuun eläinkulut yhteensä: 226,11€

Eksolasta rottalaksi

Sokrut muuttivat perjantaina illalla, ja sen jälkeen loppuviikonloppu on mennyt muokattaessa eksolasta rottalaa. Lukuunottamatta sokruhäkin purkamista ja toimittamista Euraan huoneen mylläyksellä ei olisi periaatteessa ollut kiire. Mutta asiaa mietittyäni totesin, että omalle päälleni olisi kuitenkin todennäköisesti helpompaa viedä muutos kerralla loppuun, sen sijaan että huoneeseen vain jäisi sokruhäkin jättämä iso aukko. Näin kaksi päivää myöhemmin voin todeta, että muutos on ollut helpompi nimenomaan päälle - kroppa ei sen sijaan ole yhtään niin vakuuttunut, kuinka hyvää kaikenlainen kurottelu, nostaminen ja kantaminen on tehnyt. Pääkopan huolto mielessä huoneen järkkäilyn soundtrackiksi valikoitui äänikirja Aivoblues - Miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin.  

Rottala tänään

 

Huoneen mylläyksen yhteydessä rottahäkki muutti sille seinustalle, missä sokrujen häkki oli aiemmin, ja samalla häkkiä kasvatettiin kolmanneksella lisäämällä siihen vielä yksi CritterNation double lisää. Nyt häkin kokonaismitat ovat 270*60*160cm, joskin osa häkin korkeudesta menee jalustaosaan. Jussin etätyöpiste siirtyi samalla sille paikalle, millä rottahäkki oli aiemmin, ja sille vaihdettiin samalla pidempi pöytä, että tulostinkin saatiin samalla pois lattianrajasta. Samalla aloin harkita rottalan sohvan korvaamista pienellä ja kevyellä vuodesohvalla, nyt kun huoneessa periaatteessa olisi mahdollista taas yöpyäkin. Rotatkin kun kyllä rapistelevat öisin jonkin verran, mutta ne eivät kuitenkaan hauku öisin. 

Kääpiörottamustenn TriplaCritterNationDoublen sisustusta

 

Ainakin tässä vaiheessa rottala on nimensä mukaisesti tarkoitus rauhoittaa pelkästään rotille. Toivon tämän tuovan jonkin verran lisää rentoutta kääpiörottien kanssa harrastamiseen, kun sitten ei tarvitse enää stressata esimerkiksi sokrujen lääkitsemistä, mikäli rottien mukana tulisi jotain. Rottalassa kun meillä on sijoitustyyppien myötä väkisin jonkin verran eläinliikennettä, ja ensivuonna olisi tavoitteena aktivoitua vähän näyttelyissäkin. Toki tautiriski on edelleen hyvin pieni, mutta kesäinen sienialtistus osoitti, ettei pääni käsittele tällä hetkellä kauhean hyvin pieniäkään riskejä. Niin pään rauhoittumista odotellessa sitä pyrkii tekemään eläintiloissa arkea helpottavia ratkaisuja. 

Neidit boksissa odottamassa homman valmistumista. Kuva ei ole kovin tarkka, mutta yläreunassa näkyy hyvin, kuinka eri värisiä kolme meidän mustista on.

 

Tunnetasolla perjantai oli raskain, sillä päätös sokruista luopumisesta ei ollut todellakaan helppo, vaikka niiden hoitoon on liittynyt jo jonkin aikaa enemmän ahdistusta kuin iloa. Mutta rauhoittumisessa auttoi jonkin verran, kun antoi aivotutkijan vääntää siinä samalla rautalangasta, mikä evolutiivinen tausta ahdistuksella on, ja millä tavalla sen olisi tarkoitus edistää minun selviytymistäni. Ehkä tämän ahdistuksen ja masennuksen kun ei pohjimmiltaan ole tarkoitus viedä kykyäni toimia, vaan pakottaa minut hidastamaan, lepäämään ja arvioimaan uudelleen mihin minun kannattaa käyttää resurssejani. Lepääminen ja hidastaminen eivät vain ole ikinä olleet isoimpia vahvuuksiani, miksi oppitunti voi olla vähän pitkä ja raskas. 

 

Sokrujen häkki ja loput kamat pakattuna matkalla kohti tyyppien väliaikaista osoitetta

Sokrujen lähtö lukittu

Meidän liitäjänelikosta ei ole tullut juurikaan kyselyitä, joten sovimme nyt tyyppien kasvattajan kanssa että tyypit muuttavat hänen luokseen jatkamaan kodinetsintää. Itse liitäjien muutto tapahtuu huomenna illalla, kun kasvattaja on käymässä meidän suunnalla. Sitten poikkeamme vielä lauantaina kasvattajan luona viemässä lauman häkin, kun olen ehtinyt purkaa ja pestä sen. Olo on tällä hetkellä aika ristiriitainen. Yhtä aikaa sekä hyvin helpottunut, että epävarma sen suhteen, olisiko minun kuitenkin vain pitänyt yrittää vähän enemmän ja pidempään. En ole tottunut luovuttamaan eläinten suhteen, joten se kirpaisee, vaikka en ole kohta kolmen vuoden aikana onnistunut muodostamaan juuri minkäänlaista suhdetta tyyppeihin.

Sitä kun ei ole kuitenkaan nyt viime viikkoina aktiivisesti stressannut sokruista. Tosin olin toissaviikon niin kipeänä, että en stressannut mistään muustakaan, ja eläinten suhteen on vedetty hyvin minimilinjalla. Ja kyllähän minä minimilinjalla jaksaisin varmasti sokrujen kanssa pidempäänkin, kun heittäisi vain ruuat ja vedet ja välillä vähän siivoilisi häkkiä, ja koittaisi olla ottamatta paineita mistään muusta. Mutta vaikka aikuiset eläimet kestävät jonkin aikaa hyvin sitä, että vedetään minimillä, haluaisin päästä siitä taas pikkuhiljaa kohti normaalimpaa tasoa. Ja sokrujen kanssa minulla ei olisi jaksamista muuhun kuin minimiin. Ja se minimikin vaatisi taas hiljalleen enemmän panostusta, kun sokrujen ruokakuutiot pääsivät taas loppumaan pakastimesta, eikä niitä saa hankittua valmiina mistään. 

Sokrujen kannalta olisi toki ollut ideaalimpaa, jos uusi koti olisi löytynyt suoraan ilman välilaskua kasvattajan luokse. Mutta itselleni tämä vaihtoehto on henkisesti helpompi. En nimittäin olisi muutenkaan halunnut luovuttaa tyyppejä uuteen kotiin ilman että kasvattaja olisi ollut paikalla, koska en tosiaan edes varmuudella erota tyyppejä toisistaan. Niin siinä olisi sitten ollut todella mukava heittää uudelle omistajalle alkuperätodistukset käteen ja todeta perään, että toi saattaa olla Bianca, jolloin toi on varmaan Dumble ja loput on EvangelineEsmeralda. Että näiden vanhemmat, syntymäajat ja muut ovat kaikki tiedossa, jos vain osaa arpoa oikeat tiedot oikeaan tyyppiin. Odotan myös mielenkiinnolla, millaiseksi tyyppien rytmi muotoutuu kasvattajan luona. Että alkavatko ne heräillä ja olla aktiivisia yhtä aikaa kasvattajan muiden liitäjien kanssa, vai jatkavatko ne täällä harjoittamaansa hyvin myöhäistä rytmiä.

Finnish Ferret Festival -frettinäyttely

Lokakuun eläintapahtumista 3/3 selvitty. Tällä kertaa lähtökuntoa ei tarvinnut enää nielutulehduksen osalta arpoa samalla tavalla kuin messujen osalta, mutta eikö minulle sitten perjantaina käynytkin pieni työtapaturma, johon liittyi kissan kynnet ja oma kämmenselkäni. Kissa pääsi vielä ponnistamaan vauhtia sen verran hyvin, että syvin naarmuista vuosi pidempään kuin yksikään aiemmin saamani kynsäisy. Toki hommaan saattoi vaikuttaa, että käsi tuli laitettua heti kunnon puhdistamisen jälkeen aika visusti pakettiin, sillä vaikka kynsimäjäljissä itsessään haavaan ei yleensä päädy kissan kynsistä tai omalta iholta niin paljoa bakteereja eikä bakteereja päädy niin syvälle kuin puremahaavoissa, mutta työskennellessä kaikki kädessä olevat haavat ovat riskivyöhykkeellä likaantua ja siten tulehtua. Samasta syystä käsi tuli paketoitua vielä lauantaina kunnolla, että pystyi näyttelyssä ottamaan sen suhteen vähän rennommin. Toki haavat tarvitsevat parantuakseen hyvin myös ilmaa, joten samalla sitten sunnuntai vahvistui lepopäiväksi, että saa pidettyä käden puhtaana ilman että haava-alue on peitettynä. Toki lauantai-iltaan mennessä käsi alkoi muutenkin olla niin hyvin rupeutunut, että ei tarvitse enää jännittää, että vaikka käteen osuisi jotain, se olisi riskissä päätyä syvemmälle haavaan. Alanvaihdon myötä sitä on alkanut ottaa omienkin haavojen haavanhoidon aiempaa vakavammin, sillä sitä näkee välillä esimerkkejä siitä, kuinka ikäviä pienistäkin haavoista voi tulla, jos ne pääsevät tulehtumaan. Niin mieluummin sitten panostaa ennaltaehkäisyyn haavanpuhdistuksessa ja hoidossa, kuin jättää sen oman onnensa nojaan, ja miettii asiaa vasta, jos haava tulehtuu. 

Näyttelytukikohdat pystytetty. Mummo sai itselleen kissojen näyttelyhäkin.

Mutta päästiin lähtemään näyttelyyn ja näyttelyssä vointi oli ihan hyvä. Ainoina isompina ärsytyksinä olivat nämä jo kohta viikon jatkuneet, eli aina jos puhun, minun pitää juoda. Ja jos puhun paljon, minun pitää juoda paljon ja sitten ramppaan vessassa. Plus se, että vatsa ei ole arvostanut viimeisen parin viikon aikana nautittuja lääkemääriä, ja Jussi tuli vasta eilen sanoneeksi, että meillä olisi kyllä ollut kaapissa maitohappobakteereitakin. Eli vessassa tuli vietettyä suhteettoman iso osa näyttelypäivästä katsoen miten ikkunan tarroitukset hajoittivat auringonvalon kuvioiksi seinille. Mutta vaikka kropasta oli aika veto pois, niin pää oli jo täysillä ideoimassa ensivuotta. Freteillä näyttely- ja muu toiminta kun ei ole vieläkään täysin elpynyt pandemiasta, sillä samaan aikaan pandemian kanssa osui myös huonoja pentuvuosia ja paljon freteillä esiintyneitä terveysongelmia. Niin kun siihen yhdistää vielä kahden näyttelyitä järjestäneen frettiyhdistyksen kaatumisen, niin freteillä harrastuskenttä hakee vielä uutta muotoaan. Niistä terveysongelmistakin tuli eilen puhuttua aika paljon useamman henkilön kanssa. Sillä en valitettavasti ole todellakaan ainoa, joka on viimeisen parin vuoden aikana menettänyt useamman fretin aivan liian nuorena, vaan jopa reilusti alle 5-vuotiaiden kasvainsairauksia ja muita vakavia terveysongelmia on ollut nyt todella monella sellaisellakin, jolla aiemmat fretit ovat eläneet 7-9 vuotiaiksi. 

Notte & Sera <3

Mutta mahtui päivään toki myös paljon positiivisempia fiiliksiä ja lukuisia suloisia frettejä. Olkootkin ettei meidän jengi ollut todellakaan ainut, jolla talviturkki oli vielä työn alla, samaan aikaan kun osalla oli jo ihan täydet ja ihanan pehmeät ja pörheät talvilookit. Paikalla oli myös paljon tuttuja, vaikka tänä syksynä tuntuu myös olevan liikkeellä ennätysmäärä kaikenlaisia pöpöjä, mikä näkyi myös poissaoloissa. Pääsin näkemään muunmuassa Mymskin siskoa ja veljeä, ja niitä Hannan tämän vuoden pentuja, mitä kävimme katsomassa kesällä niiden ollessa alle luovutusikäisiä. Se on jotenkin ihan uskomatonta nähdä, kuinka mineiltä omat tyypit näyttävät etenkin tuollaisen "pienen" pikapennun rinnalla. 

Jussi antoi vähän noottia, että aitauksessa pitäisi torkkua keskemmällä, ettei Hattara karkaa

Riikka eteni arvosteluissa todella ripeää tahtia, ja vaikka näyttelyn infokirjeessä oli taas kehoitettu varautumaan että näyttely voi kestää iltaseitsemään asti, re-callit alkoivat jo kolmelta. Meiltä uudelleen katsottavaksi pyydettiin Notte, Sera ja Hattara. Notte ja Sera olivat käyneet jo kerran uudelleen arvioitavina luokkansa jälkeen, joten tässä vaiheessa olin jo kohtalaisen varma, että ainakin toiselle heistä saattaisi olla tiedossa luokkasijoitus. Palkintojen jako alkoi lähes heti re-callien perään neljältä. Meidän jengistä Hattara ja Sera voittivat luokkansa, ja Notte tuli luokassaan toiseksi häviten vain siskolleen eli Seralle. Nutella-mummo voitti tuomarin suosikin. Frettinäyttelyissä on tapana, että palkintoja jaettaessa omistaja hakee palkinnon yhdessä voittaneen eläimen kanssa. Luokkavoittojen kohdalla oli sanomattakin selvää, että Jussi haki Hattaran palkinnon yhdessä Hattaran kanssa, ja minä Noten ja Seran palkinnot. Tuomarin suosikkia minä meinasin jo lähteä hakemaan, mutta siinä vaiheessa Jussi ilmoitti, että Nutella on kyllä jo enemmän hänen frettinsä, ja hän haluaa mennä Nutskun kanssa hakemaan palkintoa. Koska Jussi on ollut omimassa mummoa jo jonkin aikaa ennen näyttelyäkin, astuin sitten sivuun, ja annoin heidän hakea. Paperillahan Nutsku on ollut aina yhteinen, sillä Sariannalla on ollut alusta asti periaatteena, että etenkin sijoitussoppareihin hän haluaa molempien nimet, että Jussikin on varmasti tietoinen mitä mie oon mennyt sopimaan. Nutsku oli kuitenkin nuorempana sen verran menevä tapaus, että sain pitää hänet ensimmäiset vuodet hyvin vahvasti omanani. Mutta nyt mummona hänestä on tullut Jussin tyttö ja silmäterä.   

Mymski <3

Näyttely olikin sitten paketissa jo viiden aikaan, ja hetken sitä leikki ajatuksella, mitä kaikkea sitä ehtisi illalla vielä kotona tehdä. Todellisuus iski kuitenkin hyvin pian kotiin saavuttua, sillä purettuani käsisiteen ja puhdistettua käden haavat, menin ihan hetkeksi sänkyyn lepäilemään - ja havahduin sieltä seuraavan kerran kunnolla puolen yön kieppeillä. Että lepoa sitten vain. Siinä välissä Jussi oli sitten käynyt jo kaupassa ja hoitanut lauman iltatoimia. 

Notte ja Sera kunniakirjoineen (en selvinnyt palkinnot ja näädät yhtäaikaa käsissä -haasteesta)

 

Loppuvuodelle olisi tiedossa vielä ainakin yksi frettinäyttely ja yksi rottanäyttely. Rottanäyttely menee valitettavasti päällekkäin yksien pikkujoulujen kanssa, joihin olen jo ehtinyt ilmoittautumaan, joten sinne emme valitettavasti pääse. Frettinäyttelyn osalta päivää ei ole vielä ihan täysin lukittu, eli sen osalta katsotaan sitten, kun päivämäärä- ja paikkatieto vahvistuu. Rottien kanssa koitetaan sitten vähän aktivoitua ensivuonna, kun jatkossa kääpiötkin pääsevät Lemmikki- ja Showkesyrottien näyttelyissä myös viralliseen luokkaan. 

Jussi & Hattara

Jussi palkintojen kanssa ja Nutella Riikan sylissä.

Kunnon nollaus

Eilen yhtä mesekeskustelua käydessä tajusin, että olin viime viikolla niin kipeä, että en jaksanut stressata oikeastaan mistään. Että vaikka alkuviikon makasin lähinnä sängyssä peiton alla, kun keskittyminen ei oikein riittänyt edes televisioon tai äänikirjoihin, ei se riittänyt stressaamiseenkaan. Toki sitä joutui miettimään, miten saan hengityksen kulkemaan ja pakollisimmat eläinhommat hoidettua, mutta ne olivat kaikki juuri siinä hetkessä olevia asioita. Mikäli sinä päivinä ei ollut joku Löllön ei-päivittäisistä lääkityksistä, sitä lääkitystä ei ollut olemassa. Koska meillä ei alkanut sienilääkitysrumba, koko sientä ei ollut olemassa. 

Töissä uusittiin vähän sisustusta ja sain napata sieltä yhden tuolin. Kissat omivat sen kuitenkin heti.

Ei se toki tarkoita, että se olisi onnistunut sulattamaan eläinstressin lopullisesti koko kropasta. Mutta teki hyvää huomata, että se stressi pystyy väistymään tärkeämpien asioiden tieltä. Samoin kun kuulin messuilla meidän frettien sukulaisen kuolemasta, niin vaikka tunsin liiankin elävästi sen omistajan katseessa olevan surun, tajusin myös, että meillä kaikki viimeisen vuoden aikana olleet kuolemat alkavat olla siinä pisteessä, että pystyn jo puhumaan niistä. Vaikka minun on yhä vaikea hyväksyä osaa niistä, pystyn jo puhumaan niistä. En välttämättä itkemättä tai jossittelematta, mutta kuitenkin.

Kumpikaan näistä ei muuta sitä, että tämä on vielä hetkittäin lauman kanssa aika suorittamista. Sitä tekee mitä täytyy tehdä, ja välillä pelkää suhteettoman paljon mitä tapahtuu seuraavaksi. Monessa asiassa on vedetty jo ennen sairastumista vähän säästöliekillä, ja tehty minimi, kun jaksaminen ei ole revennyt mihinkään uusiin projekteihin. Jatkuva stressi ja huoli ovat näivertäneet iloa ja innostusta eläinharrastuksesta.   

Mutta ehkä tämä sairastumisen tuoma pakkopysähdys tuli tarpeeseen, sillä kuume oli näemmä ainoa asia, joka pystyi pysäyttämään myös aivoni hetkeksi. Tästä sitten jatketaan sellaisen arjen etsimistä, että siinä alkaisi löytyä taas enemmän tilaa myös innostukselle, ilolle ja inspiraatiolle. Sille palolle, miksi meille on alunperin rakentunut ympärillemme tällainen eläintarha.

Lemmikki Tampere

Lemmikki Tampere -messujenkin osalta meidän lähtöä tuli jännitettyä ihan viimeisille hetkille asti. Vaikka oma olo parani loppuviikkoa kohden, ääneni sen kuin pysyi poissa. Lauman hoitajan kanssa oli sovittu, että voisimme lähteä jo perjantaina illalla, mutta vielä perjantaina aamulla ääni tahtoi vielä hävitä. Lähtöpäätöstä arpoessa vaakakupissa painoi myös se, että samalla reissuilla oli tarkoitus nähdä myös äitiäni, veljeäni ja sisarusteni lapsia, jota odotin myös kovin. Vaikka ei päätös ollut pelkkien messujenkaan osalta helppo. Sillä vaikka en yhtään epäillyt sitä, etteivätkö muut mukaan lupautuneet harrastajat olisivat tarvittaessa pystyneet ottamaan koppia ständistä ja vastailemaan kaikkiin yleisön kysymyksiin. Niin kuitenkin ständin yhteyshenkilönä koin tärkeäksi olla paikalla siltä varalta, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Useimmiten kaikki menee onneksi hyvin, mutta olen ollut myös messuilla, missä lapsi pääsi yllättämään nukkuvan fretin ja sai sen seurauksena aika pahan pureman eläimen säikähdettyä. Kyseisen lapsen äiti nosti asiasta aika metakan, ja asiaa selviteltiin silloin useamman henkilön voimin. Niin siitä jäänyt itselläni takaraivoon se, että silloinkin jos en ole koko ajan ständillä, pyrin olemaan jossain lähellä, jos jotain sattuu.  

Tästä lähdettiin. Lauantain vahvistuksista Jennifer ei ehtinyt ihan kympiksi.

Mutta me sitten lähdettiin perjantaina Tampereelle. Majoituttiin viikonloppu äitini luona, ettei tällä kertaa tarvinnut lähteä sitten lauantaina ihan niin tolkuttoman aikaisin matkaan, kun ei tarvinnut varata paria tuntia ajamiseen ja siihen päälle vielä lauman aamurutiineja omien lisäksi. Olin vielä perjantain sairaslomalla, joten olin ajatellut, että olisin saanut kaiken hyvin valmiiksi ennen kuin Jussi pääsee töistä, niin että olisimme päässeet lähtemään sitten melko heti Jussin päästyä. Olin kuitenkin vielä perjantaina kaikkea muuta kuin tehokas, joten esimerkiksi bunkkerin kastelu jäi siihen, kun Jussi tuli töistä. Se vähän turhautti, vaikka kuinka tiesin, että juuri sen takia olin vielä kotona enkä töissä, koska kroppa selvästi kaipasi lepoa. 

Hosuli

 

Messujenkin osalta vähän pienennettiin meidän alkuperäisiä suunnitelmia. Meillä on ollut nyt muutamana vuonna mukana messuilla meidän iso pleksiataus täysin sisustettuna hieman havainnollistamassa, mikä olisi sellainen hyvä minimitila, jossa näitä voisi kotonakin majoittaa, ja millaisia virikkeitä ja tarvikkeita sieltä olisi hyvä löytyä. Sen kasaamiseen ja purkamiseen menee kuitenkin aikaa, jonka lisäksi siinä on aika roudaaminen. Joten päätimme että se saa jäädä kotiin, ja freteille lähti mukaan kissojen tuplanäyttelyhäkki. Siinä kun oli lisäksi kahvat päällä, eli se on meidän aitauksista kaikkein helpoin siirtää. Sillä en vielä tässäkään vaiheessa yhtään luottanut siihen, miten ääneni kestäisi, niin ajattelin että jos se häviää täysin, niin siirrytään sitten omien kanssa ständillä sivumpaan, niin muiden on helpompi pyörittää showta. Lauantaille olin merkinnyt minulle ja Jussille ständivuoron, ja sunnuntain olin varannut meillä enempi kiertelyyn. Lauantaina Jussi olikin ständillä lähes koko ajan, ja itse osallistuin aina sen minkä ääni kantoi, ja vetäytydyin sitten ständin takaosaan räpläämään puhelinta, kun puhuminen alkoi hankaloitua. Vaikka ääni oli kaukana normaalista, niin se kesti kuitenkin paremmin kuin olin pelännyt, tosin sillä edellytyksellä, että minulla oli koko ajan vesipullo hollilla. Lopputuloksena join ensimmäisen messupäivän aikana varmaan neljä litraa vettä ja ramppasin sitä tahtia sitten myös vessassa.  

Ihmisiä riitti ständillä koko päivän, ja tahti hiljeni selvästi vasta ihan viimeisen tunnin aikana

Yhdellä äänenlataustauolla huomasin myös että ensivuonna Hyvinkään matelijamessut muuttavat Turkuun. Siinä kohtaa pää kulki taas ääntä nopeammin, ja minulle tuli kauhea tarve etsiä heti Susku ja heittää ilmaan vähän ideoita. Koska Turun matelijamessuihin on vain vuosi, oli erittäin kriittistä päästä kertomaan idea heti. Suskullakin oli kuitenkin taas toimintaa niin monella ständillä, että en löytänyt häntä, niin piti odottaa, että hän löysi minut. Ja nyt ideat ensivuotta varten on laitettu jo hautumaan. 

Messuväsymys alkaa iskeä

Kieli ulkona suusta <3

Sunnuntain osalta vähän jännitin, miten lauantainen puhuminen kostautuisi sunnuntaina. Ääni ei kuitenkaan ollut onneksi ottanut takapakkia. Sunnuntaille ständille tuli kuitenkin uudet esittelijät ja virkeämmät näädät, joten päätimme suunnitellusti keskittyä enempi kiertelyyn ja antaa omien frettien enempi nukkua aitauksessaan. Esimerkiksi kissapuoleen tutustumisen olimme jättäneet kokonaan sunnuntaille, ja siinä menikin ihan hyvin aikaa, kun Jussi halusi nähdä kaikki kissat. Samalla teimme jonkin verran tuliaisostoksia eri eläinsuojeluyhdistysten ständeiltä. Koitin välttää ylimääräistä small talkkia Jussin kanssakin, ja keskittyä lähinnä katselemaan. Isoin messuostos päädyttiin tekemään Sector Alarmin ständiltä. Olin aiemmin ajatellut, että tuommoiset turvafirmat ovat lähinnä suojaamassa kotia murroilta, ja että minulla ei tule ikinä olemaan mitään niin arvokasta, että näkisin tarvetta panostaa moiseen. Mutta viime aikaisten tapahtumien ja stressien myötä Jussin ei ollut vaikea puhua minua siihen, miksi voisi olla hyvä idea, että esimerkiksi akvaarioiden luona olisi kosteusanturit ja mahdollisesta tulipalosta lähtisi tarvittaessa hälytys, vaikka emme olisi itse kotona toteamassa sitä. Meillä kuitenkin on kotona jotain erittäin tunnearvokasta, ja paljon sen ylläpidosta vastaavaa teknologiaa, joka on päällä jatkuvasti myös ollessamme poissa kotoa. Samalla kertaa on sitten mahdollista saada edullisemmin myös se haaveilemani älylukko, joka on mahdollista avata etänä ja johon pystyy tekemään esimerkiksi tilapäisiä tai pysyviä sisäänpääsykoodeja esimerkiksi eläintenhoitajille. Eli jos meille esimerkiksi kävisi jotain jossain päiväreissuissa, ja reissu venähtäisi, hoitajan saaminen paikalle ei jäisi kiinni ainakaan avaimista. Myyjän ei tarvinnut kauheasti maalailla uhkakuvia siitä, mitä kaikkea eläintaloudessa voi sattua, sillä siitäkään ei ole hirveästi aikaa, kun meillä esimerkiksi joku kissoista oli oksentanut jatkojohtoon ja oikosulku oli pamauttanut sulakkeen. Kun koitimme painaa sulakkeen takaisin käyttöön, jatkojohdosta lensi sen verran komeat kipinät, ettei tarvinnut miettiä kahdesti, mikä sulakkeen poksahtamisen oli aiheuttanut. Siinä kipinöitä katsellessa olin myös hyvin iloinen, ettei kyseisen jatkojohdon kohdalla ollut ikkunaverhoja, jos kipinäshow oli ollut yhtään samaa luokkaa vahingon sattuessa ja sulakkeen poksahtaessa.   

Sunnuntaina päästtiin näkemään vähän leikkeja ja hepuleitakin

 

Sunnuntaina illasta selvittiin sitten takaisin Turkuun ja eilen minäkin palasin töihin. Sieläkin olen vielä hyvin kiinni vesipullossa, että saan äänen kulkemaan, mutta muuten sitä alkaa olla oma itsensä. 

Kissapuolella onnistuimme kääntämään monia päitä

Keskityin Kissankulman ständillä liikaa kissojen paijailuun ja jutteluun, niin onnistunein kuva tuli näistä tyypeistä

Bongattiin paikalta myös lykoi, joka ihmettelee tässä Jussin partaa ja hajua

Ihan messujen lopuksi Jussi pääsi sylittelemään paria birmaa, mikä kuulemma kruunasi messut. Toi tyyppi taitaa olla kissaihminen.

Jossain pisteessä

Suomalainen siivoaa ennen siivoojan saapumista, sillä eihän sitä nyt ketään kehtaa likaiseen kotiin päästää. Itsekin koen paineita, että pitäisi saada kotia siivotuksi, kun Heidi on tulossa ottamaan kopin laumasta, eikä täällä ole pariin viikkoon tehty kuin minimi, eikä kaikkina päivinä ihan edes sitä. Tiedän että energiatasoni olivat alhaalla ja eläinahdistus päällä jo ennen sitä, kun tarvitsin 95 prosenttia keskittymiskyvystäni puhtaasti hengittämiseen ja sillä lopulla viidellä olen katsonut repeatilla jotain parinkymmenen sekunnin barbiekakkuvideota. Järjellä tiedän, ettei siitä ihan heti pompata takaisin kotitalousihmeeksi, vaikka eilen pääsin ensimmäistä kertaa ulos ovesta autotallille asti, ja pystyin puhumaan jo kymmenen minuuttia yskimättä sen jälkeen keuhkojani pihalle.

Silti minun on vaikea käsitellä ristiriitaa sen välillä, miltä haluaisin kotini näyttävän ja miltä se näyttää. Vaikka olen avoimesti päivittänyt Facebookissa myös eläinharrastukseen tällä hetkellä liittyvistä negatiivisista tuntemuksista, kuten kroonistuneesta stressistä ja ahdistus- ja paniikkikohtauksista, minun on helpompi käsitellä niitä tekstimuodossa. Tekstiä minä koen hallitsevani. Samaan aikaan haluaisin, että koti kuitenkin hymyilisi sielä taustalla siististi prässätyssä esiliinassa kertoen täysin eri tarinaa. Haluaisin kodin kertovan, kuinka kaikki on hallinnassa, langat käsissä ja elämä seesteistä. Että vaikka päällä menee kovaa, niin ei ole oikeasti mitään hätää. Haluaisin jättää kodin ja laumaan hoitoon niin viimeisen päälle organisoidusti, ettei itselleni jäisi pienintäkään epäilyn varaa siitä, etteikö homma ole hallinnassa. 

Hommassa on vain se pieni haaste, ettei se ole. Homma oli hädin tuskin hallinnassa ennen minun ja Jussin sairastumista ja nyt se ei todellakaan ole. Saan kyllä raivattua kulkuväylät kaikille terraarioille ja heitettyä kakkaisimmat pissa-alustat pesuun, mutta en saa tästä nyt kiiltokuvaa. Siihen ei riitä sen enempää aika kuin jaksaminenkaan. Sillä tosiasia on, että vaikka kuinka haluaisin, en voi siivota koko tätä päivää. Jos en halua edetä tämän taudin kanssa koko syksyä kaksi askelta eteen, yksi taakse tahdilla, minun on levättävä. Toki minun on myös käytävä läpi ne kaikkein kriittisimmät kohteet, kuten siivottava kissanvessat, ettei itseni tai Heidin tarvitse tehdä minusta eläinsuojeluilmoitusta. Vietävä roskat. Mutta minun on myös hyväksyttävä, että täällä on matot täynnä kissanhiekkaa ja lattioilla havuja. Kodinhoitohuone on täynnä pestyä mutta tasoille jämähtynyttä pyykkiä ja takkahuone tukossa pesuun menevistä ja pesusta tulleista eläintarvikkeista. 

Jaksamisongelmien keskellä jatkaa sen arpomista mikä on tähän tilanteeseen tervetullutta inspiraatiota ja vertaistukea harrastukseen, mikä taas tämän hetkiseen jaksamistilanteeseen nähden liikaa ja ylimääräistä. Kun yhtä aikaa haluaisi käpertyä kotiin ja itseensä odottamaan kevättä toivoen, että jos siihen vilttiin vain kietoutuu tarpeeksi tiiviisti, se muodostaa kotelon, josta sitten kuoriutuu aikanaan aiempaa vahvempana ja ehjempänä. Että kaipaa jotain oman pään ulkopuolista auttamaan kohdistamaan huomiota niihin asioihin, mitkä ovat hyvin, ja missä on onnistunut. Kuten ne ihmiset, joiden kanssa tuli pyöriteltyä sitä pientä ankkanaamulirasiaa Hyvinkään messuilla katsoen kuinka pieni siirapallo aukeaa ja toinen ihminenkin näkee kuinka kaunis ja ihmeellinen se on. Ja kuinka ne ovat syntyneet täällä kaiken tämän kaaoksen keskellä. Että vaikka tämä kämppä on nyt oman pään tapaan kaaoksessa, tämä silti myös kykenee ylläpitämään ja jopa luomaan elämää - muutakin kuin leviä. 

Sunnuntaihin mennessä pitäisi päättää, lähdetäänkö loppukuusta Suomen Lemmikki- ja Showkesyrottien halloweennäyttelyyn. Jaksaminen sanoo että ei. Samaan aikaan jossain määrin haluaisin ja ehkä tarvitsisin sitä, että joku ajan kanssa pyörittelisi nuo rottamuksetkin yksitellen läpi siinä kunnossa kuin ne näyttelypäivänä ovat, vertailisi niitä päivän muihin rottiin ja toivottavasti kertoisi niiden olevan ihan hyvässä kunnossa. Järjellä tiedän, ettei niilläkään ole nyt mitään hätää, mutta haluaisin silti mustaa valkoisella, että joku on katsonut ne. Haluaisin myös siinä tapauksessa, että lopputulos olisi se, että löytyisi jokin patti tai pahkura, jota olen ollut liian väsynyt huomaamaan. Fretit ovat menossa omaan näyttelyynsä ensiviikolla.