Hormonihommien tasaannuttua täällä ehdittiin viettää joitain viikkoja varsin rauhanomaista kahden lauman elämää. Justiinan kanssa kun on ainakin toistaiseksi päätetty olla koittamatta palauttaa sitä näätähuonejengiin, sillä se tuntuu viihtyvän selvästi paremmin Miikkiksen ja Ainon kanssa, jonka lisäksi se saa säännöllisesti seuraa Itsystä ja Huiskusta. Jussi myös selvästi pitää siitä, että Justiina suostuu myös Ainolle leikkikaveriksi, niin että Ainollakin on vähän eläimellistä seuraa Maunoa odotellessa. Miikkis kun ei humputtele kenenkään kanssa, sillä minkäänlainen hurvittelu ei sovi herran arvolle.

Minä ja maailman ihanin Itsy

Mutta jotta arki ei vain kävisi liian tasaiseksi, Nutella tuli siihen tulokseen että nyt kun lapset on tehty ja Mallukin saatu suht isoksi on aika asettaa elämälle uusia tavoitteita ja pyrkiä lauman johtoon. Nutella on lauman toiseksi nuorin, eli johtohommiin pyrkiminen osoittaa varsin vahvaa kunnianhimoa ja päämäärätietoisuutta. Valitettavasti se on tarkoittanut sitä, että etenkin Itsy on joutunut tulilinjalle. Nyt kun Justiinalla on omat kuvionsa, Itsy on näätähuoneen vanhin. Mutta toisin kuin Nutsku, Itsyllä ei ole samanlaista palavaa tarmoa ja kovaa paloa johtohommiin. Siitä huolimatta se ei ole järin ilahtunut kun tuollainen vuotias alkaa hyppiä silmille. Eihän nyt tuollaista juuri kehdosta karannutta voi niin vain päästää hierarkiassa ohi, vaikkei aseman eteen olisi kauhean halukas tappelemaan. Siitä on ollut seurauksena se, että Nutsku on hyökyttänyt Itsyä jo useampana päivänä, eikä Itsystä ole laittamaan samalla mitalla takaisin. Vaikka Nutsku heitetään toki heti jäähylle, kun homma menee överiksi, on Itsyllä niska aika kunnolla ruvella. Ja itseä harmittaa todenteolla, ja toivon, että neidit saisivat välinsä nopeasti selvitettyä. Itsyä kun ei haluttaisi ottaa kokonaan Justiinalle seuraneidiksi, sillä pidemmän tähtäimen haaveena olisi kuitenkin päästä taas yhteen yhtenäiseen laumaan.

Muustakaan laumassa ei ole tässä hommassa apua, sillä Esterin jälkeen meillä ei ole ollut yhtä selkeää johtajatyyppiä. Vaikka esimerkiksi Lysti ja Mitella ovat paitsi vanhempia, isompia ja vahvempia kuin Nutella, niitä ei kiinnosta yhtään lähteä mukaan Nutellan vääntöihin. Nutellan haasteisiinkin ne vastasivat vain kääntämällä peppunsa ja lähtemällä pois tilanteesta. Että puhu sie vain politiikkaa ja pyri maailman valtiaaksi, mutta anna muiden nukkua ja leikkiä rauhassa. Niinpä Nutellan tarmo keskittyi sitten siihen ainoaan, joka jaksaa sanoa ettei homma ole ihan näillä puheilla selvä.

Itsy <3

Tänään Itsyn niskaa putsaillessa ja sen kanssa ulkoillessa myönnän hetkellisesti miettineeni kuinka paljon tasaisempaa meno oli vielä silloin, kun lauma oli puolet pienempi ja lauman keski-ikä lähempänä veteraania kuin junioria. Meillä kun fretteillyt alkoivat aikoinaan keski-ikäisten kodinvaihtajien kanssa. Mutta niinhän se on, että jokaisessa kokoonpanossa on omat plussansa ja haasteensa, ja kun tähän suurperheeseen on haluttu lähteä, niin nyt haasteena on saada se toimimaan hormonisekoilujen ja aikuistuvan nuorison kanssa. Ehkä tähän väliin tekee ihan hyväkin ottaa Vapun jälkeen sen verran taukoa, että ehtii katsoa kaikki kunnolla aikuseksi asti. Silläkin uhalla, että tulen olemaan krooniseen pentukuumeen kanssa miljoonien kiusausten edessä, etenkin kun Sariannalla on ensivuonna missiona löytää itselleen vähintään yksi uusi jalostusnaaras, joka Sariannan tuntien tulee etsimään sijoituskotia. Mutta jos kotiin halutaan lähivuosina etsiä taas enemmän harmoniaa, hormonihuuruissaan palaavat sijoitusnaaraat ovat siitä niin kaukana kuin sillä janalla voidaan tyttökommuunissa päästä. Mallun kanssa se on kuitenkin vielä ensivuonna edessä, jos kaikki menee suunnitellusti.

Huomenna mennäänkin sitten taas jatkamaan Mummin pentujen kanssa harjoituksia, että pentuja voi käydä ihastelemassa ja viettää niiden kanssa aikaa ilman että ne kaikki on saatava kotiin. Siinä sarjassa otetaan kyllä ensiviikolla oikea tulikoe, kun Sarianna lähtee pieneen reissuun, ja saan pennut emoineen vähäksi aikaa kokonaan itselleni.

Helleviikonloppu

Turussa on päästy nyt päivisin +30 asteeseen, ja yölämpötilatkin ovat hivunneet lähemmäs kahtakymmentä. Mikä tarkoittaa että on taas päässyt nauttimaan mukavan lämpimästä hämärästä. Vaikka rakastankin aurinkoa ja lämpöä, kestän kohtalaisen huonosti suoraa auringonpaistetta, miksi hellejaksoissakin parhaita ovat lämpimät yöt. Iltakukkujana ominta aikaani ovat muutenkin illan ja yön tunnit etenkin viikonloppuisin, kun ei tarvitse herätä aamulla kelloon. Silloin uskaltaa ottaa myös näädistä lenkkiseuraa, sillä niitä ei arvaa kuuminpaan paahteeseen ottaa yhtään. Päivän kuumimmiksi tunneiksi niillekin on nyt viritetty näätähuoneeseen viilennyslaite. Tosin kaikkien turvallisuuden vuoksi sellainen karvalakkimalli josta ei mene putkea ulos, vaan viilennyt perustuu laitteessa olevaan vesisäiliöön, jonka voi täyttää kylmällä vedellä. Sen kanssa lämpötilan saa äkkiä laskemaan edes perimmäisessä näätähuoneessa kolmestakymmenestä lähemmäksi kahtaviittä. Herppihuoneessa on sitten sellainen tehokkaampi kapistus, josta menee putki ulos asti, ja jonka kanssa huone on saatu pidettyä kahdessakymmenessäkolmessa, minkä myötä tänä vuonna ei ole tarvinnut siirtää osaa tyypeistä evakkoon kellarivarastoon.

Kuumimpaan aikaan ulkoilessa etsitään seuraa muista kuin omista tyypeistä

Jussi karkasi jo perjantaina kavereiden kanssa Ropeconiin ja minä jäin kotiin eläinten kanssa. Vaikka pidänkin lautapeleistä ja tiedän Ropeconin kokoavan yhteen paljon tuttuja, messukeskuksellinen ihmisiä ei pystynyt kilpailemaan kotiviikonlopun kanssa. Kokopäivätyö, autokoulu ja verkko-opinnot täyttävät arkipäiviä välillä niin tehokkaasti, että on mukavaa kun ehtii ottaa pari päivää ihan rennosti otusten kanssa - ja pestä kunnolla näätäpyykkiä ja järkkäillä kaappeja. Inssi kun ei mennyt vielä läpi, ei ajo-opetteluakaan päässyt jatkamaan vielä itsenäisesti kauppareissujen ja muiden ohessa, vaan rattiin pääsee yhä vain ohjatusti opettajan kanssa.

Tänäviikonloppuna on päässyt tutustumaan myös pariin uuteen karvakaveriin, kun parilta lähellä asuvalta kissalta peruuntui hoitaja vain muutama päivä ennen Ropeconia. Bongattuani netistä ilmoituksen hoitajan tarpeesta, ei asiaa tarvinnut miettiä kauaa. Minulla oli joka tapauksessa suunnitelmissa viettää viikonloppu eläimellisissä merkeissä, ja mikäs siihen paremmin sopisi kuin pari kissaa lisää. Nämä kaksi Dewiläistä rescuekissaa eivät olleet heti yhtä vakuuttuneita siitä, haluavatko he viettää viikonloppua ihan oudolta haisevan vieraan tyypin kanssa, mutta hyvä ruoka, parempi mieli, ja tyypit totesivat minun kelpaavan kun osoitin tietäväni missä kissaruokia heillä säilytetään ja mihin kuppeihin sitä tulee laittaa.

"Ei enempää kuvie kiitos, anna kastiketta!" -hoitokisset

Nutsku ja Mallu ovat puolestaan kunnostautuneet vapaasukelluksessa, ja kotona on tehty uusia ennätyksiä sen suhteen, kuinka laajalle alueelle vesikupista riittää vettä. Kuppien alla olevat muovitarjottimetkin ovat riittäneet enää vain hidastamaan tulva-aaltoa, joten tänään parvekkeelle viritettiin vähän kuppia isompi allas. Parvekkeella kun on kuitenkin jo itsessään kouru ja poistoputki ylimääräiselle vedelle toisin kuin olohuoneessa. Eipä sillä, etteikö Jussi arvostaisi sitä varmasti olohuoneessakin jo ihan akvaarionkin takia, vaikka sen tietenkin toivotaan pitävän vedet hyvin sisällään.

"Uusi allas?"

"Eikun sekaan vaan!"

Kännykästä puuttuu vesihepuliasetus lentäville näätälapsille

Mallun sukeltelua seurattuani en voi kyllä kieltää, etteikö ne viime päivinä paljon näkyneet koirien uima-altaatkin olisi alkaneet houkuttaa. Ainakin sellainen 80cm halkaisijalla oleva kun mahtuisi hyvin parvekkeelle.

Kissabloggaajamiitti Hämeenlinnassa

Tassulinna ja Kiskatit löivät käpälänsä yhteen ja laittoivat pystyyn kissabloggaajien kesän kokoontumisajot. Ja kun näihin kissakinkereihin on kovasti pyritty (ja päästy) jo kissatta, niin toki mukaan lähdettiin nyt myös kissallisina bloggaajina. Ainosta olisi kyllä ollut vielä kivempi, jos oltaisiin lähdetty kissan kera, sillä neiti oli varmasti enemmän kuin mieluusti paistatellut kahdentoista kissabloggaajan huomion keskipisteenä. Lupasin sitten aamusta Ainolle, että laitetaan harkintaan omat kissabloggaajasynttärit neidille sitten kun neiti täyttää vuoden, kun niihinkin on tullut blogeissa törmättyä. Että jos neiti sitten saisi päivänsä prinsessana ja valloittaa vierailevana tähtenä useamman kissablogin. Mutta tänään suunta kohti Hämeenlinnaa otettiin pelkästään palveluskunnan voimin.

Kankaiset näyttelyhäkit alkavat olla kissapuolella aika suosittuja

Omistajat kissoineen odottavat oman kissansa arvosteluvuoroa

Päivän ensimmäinen vierailukohde oli SUROKin kansainvälinen kissanäyttely. Viime vuosina olen käynyt enimmäkseen messunäyttelyissä, mutta silti suunnitelma oli alusta asti selvä: tänne mennään myös shoppailemaan. Kissanäyttelyt ovat paljon isompia tapahtumia kuin frettinäyttelyt, ja sen myötä niissä on myös enemmän myyjiä. Nyt Ainon tulon myötä näyttelyä kiertäessä tapahtumaa myös katsoi hyvin eri tavalla. Meillä kun on ollut Jussin kanssa vähän puhe, että lähdettäisiin jossain kohtaa Ainonkin kanssa kokeilemaan, niin katse kiersi etenkin näyttelyhäkkien sisustuksissa, hiekkalaatikoissa ja petivalinnoissa, kun mietti, mitä kaikkea Ainolle pitäisi sitten pakata mukaan. Kissojen näyttelyhäkkihän meiltä jo löytyy, ja mukana tuli myös samaa sarjaa oleva taitettava matkavessa. Samalla tuli myös tarkkailtua kissojen arvostelua, ja sitä miten omistajat veivät itse kissansa tuomarille. Tältä osin kissa- ja frettinäyttelyt kun erovat toisistaan, vaikka kummassakin eläimen arvostelu tapahtuu tuomarinpöydällä. Freteillä eläin kun luovutetaan bokseineen kantajalle, joka huolehtii sen tuomarille ja takaisin. Jotain samaakin kyllä löytyy: Kiskattien mami kun totesi kissanäyttelypäivän olevan pitkälti oman vuoron odottelua, sillä eläimen arvostelulle ei ole annettu mitään tiettyä aikaa, vaan omistajan pitää itse seurata, mitä tahtia eläimen arvosteleva tuomari etenee, että tietää olla ajoissa valmiina omansa kanssa.

Kirsin työpajan pöydällä oli taas uusia houkutuksia

Kissanäyttelyissä myyntikojuja on muutenkin paljon ja ne ovat isoja

Omalle laumalle lähti lopulta tuomisiksi leppäkertunmallinen leikkimatto, näyttelypesä Ainolle, toinen riippumatto tyttöjen näyttelyhäkkiin sekä erilaisia ruokia. Näissä saatiin omien ostojen lisäksi ihana kassillinen tuotenäytteitä Prima Catin ständiltä, niin Ainokin pääsi sitten illalla opettelemaan kunnolla blogikissan elämää tuotetestaajana. Ainolle tämä rooli selvästi sopii, sillä sitä ei haitannut yhtään, että kuppiin tuli tarjolle ihan uutta ruokaa hassussa paikkaa ja omistaja räpsi vielä koko ajan kuvia vieressä - niin kauan kuin Aino on huomion keskipisteenä, kaikki on juuri niinkuin pitää. Näyttelypaikalla oli myös Kirsin pajan myyntiständi. Kirsiltä olemme aiemmin hankkineet yhden kudotun kissantunnelin ja villasta huovutetun kissanpesän, ja vaikka tällä kertaa ei sortumisia Kirsin ständillä tullut, Kirsin tulevia mallisuunnitelmia kuunnellessa tuli kyllä tunne, että taidamme tarvita toisen villapesän vähän myöhemmin. Pitäähän Maunonkin saada sitten omia juttuja.

Näyttelypaikalla kiertelyn jälkeen kokoonnuttiin porukalla näyttelyn infopisteelle, josta jatkoimme päivän odotetuimpaan kohteeseen Kissakoti Kattilaan. Kissakoti Kattila on toiminut Hämeenlinnassa yli 20 vuotta, ja siitä kertoviin juttuihin on tullut törmättyä vuosien saatossa useasti. Tämä oli kuitenkin itselleni ensimmäinen kerta kun vierailin itse paikanpäällä. Lämmin tunnelma välittyi heti saavuttua pihaan, jossa oli aurinkoiseen kesäpäivään levittäytynyt vapaaehtoisten voimin hyväntekeväisyyskirppari ja pieni kahvio makkaragrilleineen. Tässä kohtaa itse kukin bloggaajaseurueen jäsen oli kaivanut autoistaan kuka minkäkinlaista laatikkoa ja pussukkaa täynnä erilaisia tuomisia Kissakoti Kattilan asukkaille. Tuomiset pääsivätkin heti alaspäästyä kunnon syyniin, kun yksi kissaherra alkoi tehdä niille perusteellista huumeratsiaa kissanmintun varalta.

Kissakoti Kattilan pihalla oli kirppistä ja pientä kahviota

Sisällä Kissakoti Kattilassa oli monelaisia kissoja ja vaikka mitä virikettä kissoille

Kissakoti Kattilan tilat oli hyödynnetty hyvin lattiasta kattoon

En tiedä mitä olin tarkalleen ottaen odottanut kun astuimme sisälle Kattilaan, mutta en ainakaan sitä että heti kynnyksen yli tultua tuntui kuin olisi tullut kotiin. Olen aiemmin vieraillut Tesyllä, jossa on nykyään erittäin hienot, käytännölliset ja helposti puhtaanapidettävät tilat, mutta Kattilaan verrattuna samalla kovin kliiniset. Kattilassa tuli ensimmäisenä vastaan aulatila joka oli täynnä kiipeilypuita, kerrossänkyjä, petejä, mattoja ja kissanleluja - ja tietenkin kissoja. Kattilan asukkaista noin puolet eli kaikkiaan nelisenkymmentä kissaa asuvat yhteistiloissa vapaana keskenään. Vaikka ymmärrän pelkistetympien ja lokeroidumpien tilojen helppouden desifioinnin, eläinten tarkkailun, laumakemioiden ja puhtaanapidon kannalta erittäin hyvin, en voi väittää etten olisi ollut haltioissani kun pääsin astumaan isoon huoneeseen joka oli sisustettu täysin kissojen ehdoilla ja täynnä kissoja. Kun saattoi vain istahtaa keskelle lattiaa ja alkaa bongailla mitä erilaisempia tyyppejä ympäriltään. Siinä olisi melkein voinut itkeä yhtäaikaa sekä ilosta että mielipahasta. Ilosta kaikista niistä kissoista ja niistä mielettömistä kiipeily- ja petipaikoista mitä kissoille oli paikkaan rakennettu, joka yhdistyi mielipahaan siitä, että ihmisten ajattelemattomuuden, itsekkyyden ja typeryyden takia meillä on Suomessa yhä jatkuvasti monessa paikkaa näin paljon kissoja, joilla ei ole omaa ihmistä pitämässä niistä huolta.

Tassukansan lounasvahtina toimi Furby

Tämä tyyppi suostui poseeraamaan hetken, vaikka ei halunnutkaan tälläkertaa tehdä sen lähempää tuttavuutta

Tila oli kirjaimellisesti hyödynnetty kattoa myöten, sillä katonkin rajassa oli petejä ja kulkusiltoja

Ison yhteistilan lisäksi toki Kattilastakin löytyy muutamia huoneita ja suljetumpi karanteenipuoli pienempine häkkeineen. Mitä isompi eläinmäärä jossain on, sen varmempaa kun on myös se, että joskus tyyppejä joutuu myös eristämään. Karanteenipuolella on tilaa niin uusille tulokkaille, joiden terveydentilasta ei ole vielä tietoa, pennuille,  kuin erityistarkkailua ja -hoitoa vaativille sairaille kissoille. Nytkin sielä oli muunmuassa pari pentuetta, sterilointileikkauksesta toipuva emo kuin yhteispuolelta munuaistulehdusta potemaan siirtynyt kissaneiti. Oli myös aika uskomatonta kuulla, että sen lisäksi että Kissakoti Kattilassa pyöritetään jatkuvasti yli kahdeksankymmenen kissan yhteistaloutta, sielä vapaaehtoiset olivat silti valmiita ottamaan karanteenipuolelle myös sellaisia entisiä asukkaita, joiden omistaja kaipasi vain väliaikaista apua esimerkiksi aran kissan lääkinnän suhteen. Eli se tuki lähteneillekin ylsi erittäin konkreettiselle tasolle, vaikka vapaaehtoisia ei ikinä ole liiaksi asti. Viimeistään siinä kohtaa ei voinut olla harmittelematta Turun ja Hämeenlinnan välistä välimatkaa, sillä siinä kohtaa paikka kävi sen verran sydämeen, että olisin halunnut ilmoittautua tekemään jotain konkreettisempaakin kuin tuomaan vähän ruokaa ja tarvikkeita. Mutta jos jollain Hämeenlinnassa tai sen lähellä asuvalla on sydämessään ja kalenterissaan tilaa lainalapsillekin, Kattilassa olisi taatusti käyttöä eläinrakkaille apukäsille.

Karanteenitiloissa on paikkoja erityishuomiota vaativille kissoille

Mummuskoilla oli omat vakiopaikkansa omassa huoneessaan

Ellei järki olisi laittanut stoppia, tunne olisi napannut tämän tyypin mukaan

Kissakoti Kattilasta meille ei lähtenyt konkreettisesti mukaan muuta kuin pari limpparia ja sipsipusseja (sekä aika kasa kuvia), mutta jo sielä ollessa tiesin, ettei meidän kissamäärä tule jäämään kahteen. Juuri nyt tässä vaiheessa kaksi tulee olemaan hyvä, eikä siitä olla kiirehtimässä ylöspäin. Mutta kun näin Jussinkin sielä kissojen keskellä, ja miten hänen katseensa osuivat toistuvasti samaan harmaaseen kolliin kuin itsellänikin, se vahvisti tunnetta siitä, että meillä tulee varmasti tulemaan vielä vastaan kissoja, jotka tarvitsevat kodin, ja joille kumpikin on valmis avaamaan meidän kodin ovet.

Kattilassa ollessa meillä oli myös mahdollisuus kysellä paikasta, sen historiasta, nykyisistä asukkaista ja muista mieleen tulevista jutuista. Minun piti sitten kysyä Seynkin kampanjoinnissa esillä olleesta asiasta, eli kissojen tunnistusmerkinnästä, ja millä tasolla se nykyään on ulkoa loukutettujen kissojen osalta. Siinä on kuulemma tapahtunut jo selvää edistystä viimeisen viiden vuoden aikana, mutta monelle kissojen siruttaminen on yhä vierasta, eikä sirujakaan osata aina käyttää oikein. Moni esimerkiksi unohtaa rekisteröidä sirun johonkin sirurekisteriin, jota ilman siru ei ole mitään muuta kuin rivi numeroita. Rekisteröityjen sirujen kanssa moni taas unohtaa päivittää sirurekisteriin muuttuneet yhteystietonsa, ja sitten he ihmettelevät, miksi yhteydenottoa ei kuulu. Sirurekisterit kun eivät saa uusia yhteystietoja automaattisesti maistraatin kautta, vaan omistajan on itse kirjauduttava omilla tunnuksillaan palveluun ja päivitettävä tiedot. Osa myös käyttää sirua turvaverkkona johon kissa toistuvasti tippuu omistajan välinpitämättömyyden vuoksi: osa omistajista kun antaa siruten kissansa kulkea vapaasti ulkona, sillä kyllä joku sen aina lopulta sirun perusteella palauttaa, kun se on otettu jostain talteen. Näistä etenkin jälkimmäisin oli aika surullista kuultavaa, sillä tietämättömyyteen on aina helpompi vaikuttaa kuin välinpitämättömyyteen.

Kunnon kissablogissa ostoksia on aina tutkimassa kissa. Aino hallitsee tämän homman

Saatettiin vähän innostua sielä kissanäyttelyn puolella

Ainosta kuvaajan pitäisi vähän petrata, kun ei se ainakaan mallista johdu, jos kuva ei täysin tarkennu

Kissakoti Kattilasta jatkettiin yhdessä vielä päivän viimeiseen kohteeseen, eli syömään porukalla ravintola Popinoon. Ravintola itsessään ei ollut kovin kissamainen, mutta mistä tahansa saa kissamaista, kun yhteen kabinettiin suljetaan kaksitoista kissaihmistä. Ruokia odotellessa ja ruokalajien välissä tulikin sitten kertoiltua omista, kyseltyä muiden ja kaiveltua kuvia puolin ja toisin. Syöminkien lopuksi Kiskattien mami kävi vielä ilmoittamassa, että sitten jos Eddie saa vihdoin niitä pentuja, niin niitä sitten kuulemma mennään katsomaan, ja se oli käsky. Kiskattien suuntaan kun on jo aiemmin saatu kutsua mennä, mutta se on sitten aina jäänyt, kun viikot menevät niin nopeaan ja etenkin vapaapäivät silmänräpäyksessä. Mutta suoraa käskyä ei toki sovi enää uhmata, joten pidetään nyt peukut pystyssä, että toivottu kiima tulisi ja tuottaisi tulosta.

PrimaCatin ständiltä tarttui mukaan paitsi omia ostoja (höyrytetyt fileet), myös blogimaistiaisia

Ainosta blogimaistiaiset ovat kivoja, ja ensimmäinen musta kanapussi hävisi yhdeltä istumalta minun kuvatessa vieressä

Ravintolasta lähtiessä olikin sitten enää heippojen ja kiitosten vuorot seuraavaa kertaa odotellessa. Ja täälläkin kovasti toivotaan, että seuraava kerta taas tulee.

Pentutreffit

Kun Nutellan pennut lähtivät maailmalle, ilmoitettiin Sariannan kanssa yhteen ääneen, että mikäli uusilla omistajilla tulee ikinä sellainen olo, että pennuilla on liikaa virtaa, koska tahansa saa pyytää pentutreffejä, niin koitetaan sit järkätä mahdollisimman äkkiä pennuille tilaisuus purkaa niitä kierroksia ikätovereihin. Tälläviikolla Melina sitten ilmoittikin, että Nekku tarvitsee vähän laatuaikaa siskonsa kanssa. Onhan Nekulla kotona kaverinaan vain kuukautta vanhempi Käpy, mutta Käpy nyt on vähän eri puusta veistetty mitä tulee aktiivisuuteen ja leikkeihin. Ja voi sitä riemua kun Nekku ja Mallu näkivät toisensa ja leikki pääsi vauhtiin!

Vierailevat tähdet Käpy & Nekku

Justiina oli jo ennalta nostettu makuuhuoneeseen omaan rauhaan, ja muut aikuiset näädät Nutellaa lukuunottamatta olivat näätähuoneessa. Aino hyppäsi aika äkkiä tähystyspaikalleen nukkekodin viereen, kun totesi tulijoista ainakin toisen samanlaiseksi maanikoksi kuin Mallu. Oli sitten nuorisolla kunnolla tilaa painia ilman liikoja puuttumisia aikuisten taholta. Ja nehän painivat - tai oikeammin lähinnä Mallu ja Nekku painivat, ja Käpy tutki onnessaan paikkoja, kun kerrankin Nekku roikkui jonkun muun niskassa kuin sen. Sarianna pyysi laittamaan sitten kuviakin siskosten leikeistä, mutta ei niistä kuvista oikein mitään tullut, eikä oikein videopätkistäkään, kun pastellipyörremyrsky sinkoili kylppärin ammeen alta käytävän halki vessaan kaapin alle, sieltä olkkarin akvaarion takaa sohvan alle ja sitten taas parvekkeen ja vesikupin halki uudestaan kylppärin lattiakaivoon kauhean putputuksen ja kähinän saattelemina. Välillä kahden märän pörröisen viikarin piti lässähtää hetkeksi matolle, mutta jos edes kehtasi kysyä että joko väsyttää, kierros lähti alusta uudelleen.

Olin jotenkin ajatellut, että neidit juoksivat itsensä väsyksiin ihan viimeistään tunnissa parissa, mutta sisko oli Mallulle niin mieleinen vieras, että neidit jaksoivat vääntää vielä kolmenkin tunnin jälkeen keskenään, vaikka sitten isoimmat spurtit olivatkin vaihtuneet jo laatikkopaineihin. Siinä kohtaa alettiin kyllä haastaa jo vähän kaikkia muitakin leikkiin mukaan, kun ei enää niin haitannut, ettei kavereista ollut samoihin turbovauhteihin. Kukaan kutsutuista ei kyllä ollut kauhean otettu mahdollisuudesta päästä mukaan neitien leikkeihin, ja Miikkis nostettiin kanssa makkariin turvaan sen päästettyä jo ensimmäiset pienet hajuvinkit siitä, mitä mieltä se on kahdesta rodeoprinsessasta. Jussi puolestaan evakuoi itsensä matelijahuoneeseen Mallun näytettyä Nekulle miten Jussia käydään kysymässä jalkapainiin, ja Nekku oli heti mukana kutsumassa Jussia mukaan painiin. Käpykään ei ihan heti lämmennyt, kun siskokset muistivat senkin olemassa olon, mutta hetken suostuttelun jälkeen Käpykin suostui pomppimaan pikkuisen mukana, samoin kuin neitien emo Nutella.

Mallu meni jo, Nekku ja Nutsku tulevat perästä

Mutta kyllä siinä neitien lentoa pitkin asuntoa katsellessa ei voinut olla ihailematta sitä kuinka samalla aaltopituudella neidit leikeissään olivat. Onhan Mallulla täällä normaalistikin leikkiseuraa etenkin Mitellasta, Lystistä ja Nutellasta, mutta ihan samanlaiseen lentoon eivät leikit niidenkään kanssa lähde. Ja Jussi tuntee miut ihan liian hyvin, sillä heti ilmeeni nähdessään hän totesi että mie niin tykkäisin jos niitä olisi täällä kaksi. Sillä jos Vappu tulee olemaan luonteeltaan yhtään mitä Jussi toivoo, ei siitä tule olemaan Mallulle Nekun tasoista kirittäjää. Melina kyllä sitten vitsailikin, että myy Nekun pian miulle, kun se on ihan hullu kun Käpyyn vertaa, mutta varoitin sit heti, että voin kyllä oikeasti ostaakin, jos hän suinkin vain myy. Olkootkin että siitä voisi seurata astetta vakavampi parisuhdekeskustelu, sillä Jussi ei ollut ihan yhtä haltioissaan katsellessaan tuplapyörremyrskyn riehumista asunnossa. Mie en näe asiassa samanlaista ongelmaa, sillä toissapentukauden laastareissa alkavat jo liimat kuivua niiden jäätyä käyttämättä, ja tälle pentukaudelle täydennetyt ylimääräiset juomalasitkin ovat kaikki vielä ehjiä. 

Käpy leikkii tyytyväisenä omiaan

Mutta kyllä eilisestä jäi sellainen pieni kipinä kytemään, että jos nyt oikeasti pitäisi vähän pidemmän tauon ilman uusia tyyppejä, ja sitten joskus muutaman vuoden päästä laittaisi harkintaan, että ottaisi kaksi tyttöä samasta pentueesta. Ehkä tuommoisen samanlaisen vilkkaanpuoleisen siskosparin kuin Mallu ja Nekku. Sitä ennen pitää koettaa aktivoitua ja kutsua Mallun sisaruksia useammin kylään - ehkä ensikerralla jopa sellaisella varoitusajalla, että voisi koittaa saada vaikka kaikki Turkuun jääneet tyypit kasaan.

Mallu koittaa saada Käpyäkin vähän mukaan

Mallusta ja Ainostakaan kun ei ainakaan toistaiseksi ole tullut kaveruksia, sillä Aino totesi varsin äkkiä Mallun kotiuduttua tuon näätäviikarin olevan ihan liian raisua seuraa sille. Ainokin kun kyllä tykkää vauhdista ja spurteista, mutta Mallun ehdottamat hammaspainit olivat Ainolle liikaa. Niinpä Mallu leikkiikin tällähetkellä lähinnä tehotiimin kera, ja Aino Justiinan, joka on yhtämieltä siitä, että hampaiden käyttö ei kuulu vilkkaampiinkaan littaleikkeihin. Sen tähden Justiinakin elelee tällähetkellä mieluummin Miikkiksen ja Ainon mitä Mallun ja Nutellan kanssa. Mallu kun ei oikeasti tahdo ymmärtää miten voi olla ettei joku tykkäisi painia. 

Justiinan kadonnut kulmuri

Tänään sain töihin Jussilta puhelun, että Justiinalta puuttuu vasen yläkulmuri. Siinä meni hetki sisäistää mitä Jussi sanoi, sillä eihän kulmuri voi noin vain hävitä. Kulmureissahan on jo juuret sitä luokkaa, etteivät edes kaikki eläinlääkärit suostu poistamaan niitä, sillä niiden poisto on oikeasti isompi homma kuin vaikka poskihampaiden. Mutta uskottava se oli. Jussi oli alkanut ihmetellä, kun Justiinalla oli ollut samalla tavalla outo ilme kuin Esterillä kulman poiston jälkeen, ja vähän verta poskella. Suuhun kurkkaaminen oli sitten paljastanut pelkän siistin reiän siinä kohtaa missä vielä yöllä oli ollut hammas.

Mummotarkin yhteydessä Justiina oli saanut kipulääkereseptin siltä varalta että lonkka alkaa enemmän vaivaamaan, että voi sitten testata johtuuko mahdollinen muuttunut kävely kivuista. Niinpä päätettiin edetä hampaan hoidon suhteen samoin kuin silloin, kun Esteriltä poistettiin kulmuri, eli ensimmäiset päivät kipulääkettä ja pehmeitä ruokia. Soitettiin toki kuitenkin vielä Rauliolle ja varmistettiin onko asiassa jotain mitä tulisi erityisesti huomioida. Raulio kehotti tarkkailemaan että haava lähtee paranemaan hyvin eikä kohtaan lähde kehittymään paisetta. Mahdollinen paise voisi viitata siihen, että ikenen sisään on jäänyt jotain.

Tuleeko sitä tahnaa?

Eipä tällaiseen ollut tullut ennen törmättyä, vaikka tiesi, että etenkin pienet etuhampaat voivat joskus tippua omia aikojaan. Justiinalla on kuitenkin ollut jo ennestään ienongelmia ja paljastuneita hammasjuuria useammassa hampaassa, eli sikäli tilanne ei tullut täysin shokkina. Vaikka tokihan se pistää vähän miettimään, missä kunnossa muut hampaat ovat, jos isojuurisimmistakin yksi voi hävitä noin vain. Mummotarkissakin kyllä jo mainittiin, että suussa on useampi hammas, jotka joudutaan todennäköisesti poistamaan vuoden sisään.

Justiinaa yksi kulma vähemmän ei tunnu sen sijaan hidastavan yhtään. Tahna on muutenkin parasta, eikä tahnan sekaan sekoitettu kipulääke haittaa yhtään, kunhan tahnaa saa reilusti. Nappulakupilta se kyllä blokataan nyt hetkeksi pois, ettei suussa oleva monttu kerää murusia. Kauheasti tuo hammas ei ollut kyllä varoitellut lähdöstään, mutta nyt kun se on poissa, on jälkiviisaana helppo todeta, että tämä voi olla se syy, miksi hiiri ei toissailtana maistunut, ja eilen iltapalalla Justiina oli ollut sen oloinen kuin sillä olisi jotain hampaiden välissä, vaikka missään ei näkynyt olevan ruokaa kiinni. Eli kulmuri on saattanut heilua jo silloin, tai tuntua muuten erilaiselta.

Hammasta on koitettu tänään vähän etsiä, josko sen löytöpaikka tai ulkonäkö antaisi jotain viitettä siitä, mikä on saattanut saada sen irtoamaan. Toistaiseksi etsinnät eivät ole kuitenkaan tuottaneet tulosta. Vaikka elo jatkuu hyvänä varmasti ilman kulmuriakin, kyllä se taas hetkeksi vähän säikäytti ja veti haikeaksi, kun jotain tällaista sattuu. Mutta onneksi loppujen lopuksi kyseessä on vain hammas, eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään sen isompaa.

Kuivaavan pyykinpesukoneen lakko

Vähän reilu viikko sitten iski taas pieni paniikki, kun siihen asti moitteettomasti toiminut kuivaava pyykinpesukone lakkasi kuivaamasta. Kone tuntui toimivan muuten hyvin, mutta yhtäkkiä kaikki lämpö oli poissa. Tokihan puoli vuotta vanhassa koneessa on vielä takuu voimassa, mutta ahdisti pelkkä ajatuskin siitä, jos joutuisi elämään taas useamman viikon ilman pyykinpesukonetta. Monieläintaloudessa sitä pyykkiä kun tulee ihan kiitettävästi, pelkästään näätienkin huoneesta monta koneellista kuukaudessa.

Jussi lähti selvittelemään huoltoasioita, ja lopulta korjaaja saatiin paikalle täksi aamuksi. Itse olin töissä, ja odotin koko ajan tietoa siitä, onko kone palautettavissa täyteen toiminkuntoon yhdellä kotikäynnillä. Odottelun päätteeksi sitä tulikin sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset olivat että kone saatiin korjattua: isoin vika oli lämpörelekytkin, joka oli pompannut pois päältä estääkseen mahdolliset isommat vauriot, kuten tulipalon. Huonot uutiset olivatkin sitten aika huonoja: rele oli pompannut pois paikoiltaan siksi, että koko koneisto oli täynnä karvaa, joka esti ilmankierron koneen sisällä, ja joka olisi kuivurin lämmön vaikutuksesta saattanut syttyä palamaan, ellei kone olisi katkaissut lämpöjä. Nyt kun kone avattiin, karvat saatiin imuroitua pois ja putsattua koneen sisus. Se mikä tekee asiasta ongelmallisen on se, että konetta on käytetty täysin oikein, ja meidän normaalilla käytöllä ongelma tulee uusimaan.

Voi Hoover minkä teit

Korjaaja kun tiesi kertoa, että yksi iso ero kuivaavan pyykinpesukoneen ja erillisen kuivurin välillä on se, että kuivaavasta pyykinpesukoneesta puuttuvat kunnolliset ja helposti puhdistettavat suodattimet, jotka erillisistä kuivureista löytyvät. Normaalissa kuivurissa eläinten karvat päätyvät tähän suodattimeen, joka on helppo puhdistaa aina koneellisten välissä. Kuivaavan pesukoneen puhaltaessa kuumaa ilmaa rumpuun ja imiessä sieltä kosteutta, se imee samalla koneistoonsa koneessa pyörivät karvat. Normaalisti nukkaa ei tule niin paljoa, että tämä olisi ongelma, etenkin kun kone samaan aikaan huuhtoo kevyesti nukkia nukkasihtiin. Mutta koska lemmikkikodeissa karvaa on paitsi paljon, se leijuu koneessa eri tavalla kuin nukka, sitä päätyy koko ajan lisää koneen koneistoon, kunnes lopulta koneelta loppuu happi ja se iskee releen auki viittä vaille valmiina tekemään polttoitsemurhan. Ja koska kukaan ei ole selvästi osannut ottaa huomioon tätä karvapaljoutta, helposti irroitettavan suodattimen sijaan karvojen saaminen ulos koneesta vaatii huoltomiehen joka tulee avaamaan koko koneen. Tämä kerta meni vielä takuun piiriin, mutta omakustanteisesti käynti olisi tullut maksamaan 110€

Ainoa keino estää ongelman toistuminen normaalikäytössä olisi kuulemma välttää pesemästä karvaista pyykkiä. Taloudessa jossa on kohta kahdeksan frettiä, kaksi kissaa ja haisunäätä, karvaton tekstiili on aika ufo juttu, etenkin kun yli puolet pestävästä pyykistä on näätien petejä ja vilttejä. Nyt onkin sitten mietinnässä mitä seuraavaksi. Ennen putkiremonttia meille ei mahdu kunnolla pesutornia erillisellä kuivausrummulla, mikä onkin se suurin syy, miksi alunperin päädyimme kuivaavaan pyykinpesukoneeseen. Eipä sillä, että sitä huvittaisi heti olla ostamassa uutta konetta, kun nykyinen on ehtinyt olla hädin tuskin puolta vuotta. Jos sitä olisi omannut aiempaa kokemusta kuivausrummuista, sitä olisi ehkä osannut ihmetellä suodattimien puuttumista aiemmin. Nyt sitä vain oletti, että karvat päätyvät nukkasihtiin - tai sen pysyessä epäilyttävän siistinä - kylpyhuoneen lavuaarin hajulukkoon, jota on pitänyt kuivurin tulosta asti avata 1-2 kertaa kuukaudessa karvatukosten poistamiseksi. Toinen vaihtoehto olisi käyttää konetta pelkästään normaalin pesukoneen tapaan, eli olla kokonaan käyttämättä kuivaustoimintoa.

Alustavasti on sovittu, että koitetaan selvitä tämän koneen kanssa putkiremonttiin asti, ja toivotaan ettei se tukehdu lopullisesti karvoihin sitä ennen. Sen jälkeen pidetään huoli, että uusittuun kylpyhuoneeseen tulee rittävästi tilaa kunnon pesutornille. Mutta jos joku lukijoista on itselleen kuivaavaa pyykinpesukonetta miettinyt, korjaajaltakin sellaiset terveiset, että eläintalouteen ei kannata. Tämä meidän tapaus kun ei ollut ensimmäinen laatuaan, eikä valitettavasti todennäköisesti myöskään viimeinen. Meillä tämä ongelma vain eskaloitui harvinaisen nopeaan, kun noita karvakavereita on ehkä pari yli keskiarvon.

Pentuja katsomassa

Sotatanssin frettilään syntyi reilu viikko sitten pentuja, ja niitä tuli käytyä tiistaina kameran kanssa katsomassa. Olin kyllä alustavasti todennut, että en halua nähdäkään pentuja ennenkuin ne kaikki ovat turvallisesti varattuja, sillä nyt kun saadaan vielä Vappu ja Mauno kotiin, meidän lauma on oikeasti täynnä. Mutta sitäkin ennen olin luvannut, että voin kyllä käydä napsimassa näistäkin muksuista välillä kuvia jos Sarianna niin toivoo, ja se toive sitten tuli, kun näidenkään lasten värit eivät ehkä mene ihan niin suoraviivaisesti kuin Sarianna oli alkuun ajatellut. Minun kun pitäisi muutenkin treenata tuon oman kameran kanssa, ja hämärässä asunnossa on välillä hankala kuvata pelkällä kännykällä.

Koko kasa <3

Ja voi että mitä ihanuuksia nuo taas olivat! Tälläkertaa hyvin erilaisia kuin Nutskun pentueessa. Siinä missä kaikki Nutskun lapset olivat vaaleita, on Mummin pentueessa kolme tummaa ja yksi vaalea. Ja ainakin niissä tummissa on pari sukkatyyppiäkin, eli mitti-kuvioisia. Kaikilla pennuista on myös keskenään erilaiset nenät. Olin alkuun arvellut, että kuvaamisesta selvittäisiin varsin äkkiä, kun eivät noin pienet pennut vielä kauheasti liiku, mutta olin ollut ylioptimistinen sen suhteen, kuinka äkkiä sitä muka pystyy lähtemään, kun neljä pentua alkaa tuhista unisena sylissä. Kun iskee hetkessä se olo, että siinä voisi olla oikeasti ikuisesti katselemassa, kuuntelemassa ja nuuhkimassa pentuja. Tippahan siinä tuli taas melki linssiin, vaikka nyt ei odotetakaan ketään näistä pienistä kotiin. Ovat nuo vain niin liikuttavia otuksia.

Tämän nelikon kasvua tuskin tullaan seuraamaan blogissa samalla intensiviteetilla kuin Nutskun lapsien kohdalla, mutta nämä ekat kuvat oli silti pakko jakaa.  Jo ihan silläkin, että oman mielenterveyteni ja parisuhteeni nimissä on sitä parempi, mitä nopeammin joku varaa nämä minityypit omakseen. Tai lähinnä sen yhden vielä lukitsemattomattoman tapauksen joka ainakin on vielä vapaa. Taisin kun mennä lupaamaan senkin, että olen tarvittaessa käytettävissä niin muksujen kuin vanhempienkin näätien hoitotätinä taas ensikuussa. Koska kuka voisi sanoa ei edes mahdollisuudelle päästä hoitamaan tämmöisiä.

Pentukuume ei kuitenkaan tällä kertaa hypähtänyt kroonisen korkeasta enää pahemmaksi (missä voi kyllä auttaa, että pentueessa on vain yksi naaras ja se on alustavasti varattu), ja tänään on pystynyt keskittymään myös tulevaan putkiremonttiin. Vielä tässä vaiheessa sen eteen ei tietenkään paljoa voi, kun se asettuu meidän talon kohdalle aikaisintaan ensivuonna. Mutta saatoin onnistua bongaamaan taas pari kevyempää muoviterraariota korvaamaan lasisia. Koska putkiremontti tulee tietämään kahta ainakin osittaista muuttoa puolen vuoden sisään monikymmenpäisen eläinlauman kanssa, on sitä alettu hyvissä ajoin pyöritellä, miten muutot saataisiin mahdollisimman sujuviksi. Onneksi sen suhteen on vielä kunnolla aikaa ideoita. Herppihuoneen osalta on tehty kuitenkin sama linjaus kuin karvakaverienkin kanssa, eli uusia tyyppejä ei toistaiseksi hankita. 

Hillerihipat-frettinäyttely

Eilen otettiin suunta kohti Helsinkiä ja Hillerihipat-frettinäyttelyä. Tälläkertaa startattiin Turusta kahdella autolla, sillä minulla on taipumusta olla krooninen aikastelija, ja Sarianna löysi Melinasta kuskin joka arvostaa hänen tapaansa myöhempiä aamulähtöjä. Päästiin sitten kaikki matkaan vähän vähemmällä stressillä, ja itse ehti Jussin kanssa pysähtyä matkalla aamupalallekin. Pk-seudun päässä napattiin kyllä sitten yksi kyytiläinen, kun Emilialla oli mennyt kyytiasiat vähän uusiksi viime metreillä ennen näyttelyä.

Tämänkertainen näyttelylukaali

Edelliskertaisten aitausongelmien vuoksi otettiin tälläkertaa testiin kissojen tuplanäyttelyhäkki, sillä en jaksanut olla koko aikaa vahtimassa tulisiko Nutella taas läpi Marshallin aitauksesta. Zooplussan kevytaitauksetkaan kun eivät ole täysin vakuuttaneet minua, sillä pyöreässä aitauksessa meidän tyypeillä tulee usein selvästi enemmän huteja, ja vetoketjun kohdalle osuessaan osa pissasta valuu herkästi aitauksen ja lattian väliin. Freteillä kun on mielenkiintoinen tapa peruuttaa kakkiessaan nurkkaan, ja mitä selkeämpiä nurkkia on tarjolla, sitä herkemmin vessaa ainakin meillä käytetään. Siinä suhteessa kissojen näyttelyhäkki osoittautuikin napakympiksi, ja aitauksen siistinäpito oli huomattavan helppoa. Etenkin kun pissapadien leveys on kätevästi juuri sama kuin näyttelyhäkin. Meilläkin pissa-alustan kun saa vaihtaa näyttelypäivän aikana helposti sen neljä kertaa, jos haluaa pitää sen suht siistinä niin, ettei seuraava vessaan menijä sotke itseään.  Kissojen näyttelyhäkin etuluukkujen avautumissuunta ei sen sijaan ole täysin optimi silloin, kun aitauksessa on isompi lauma, joista useampi haluaisi ulos yhtäaikaa. Mutta koska luukkuja on yhteensä kuusi eripuolilla aitausta, tämä ei ollut mikään ylitsepääsemätön ongelma.

Mallu kävi naapurissa kyläilemässä

Näyttelypaikka oli tällä kertaa pienehkö, mutta sinne sovittiin silti yllättävän hyvin. Tässä varmasti auttoi myös se, että nykyään yhä useammalla on Marshallin aitausten sijaan Zooplussan kevytaitauksia, jotka ovat halkaisijaltaan selvästi pienempiä, vaikkei niitä tokikaan saa samalla tapaa suorakaiteen mallisiksi, mitä playpeneissä nykyään suositaan tilansäästösyistä. Tilakysymystä oli aluksi ajateltu helpottavan käytössä oleva ulkotila, mutta kun näyttelypäivä oli lopulta melko sateinen, sisätila sai kaikkien suosion. En ollut etukäteen kauheasti perehtynyt näyttelypaikan lähellä olevaan ruokapaikkatarjontaan, mutta onneksi ei sitten tarvinnutkaan, kun heti näyttelyn aluksi ilmoitettiin että ennen lounastaukoa ollaan tekemässä yhteistilaus Kotipizzaan. Ruoka järjestyi siis kätevästi suoraan näyttelypaikalle.

Myytäviä tuotteita ei näyttelyssä tälläkertaa juuri ollut, vaikkakin Kasperi koitti houkuttaa minua tilaamaan spesiaaliriippumattoa tytöille. Kuosit ja kankaat olisivat muuten olleet houkuttelevia, mutta koska meidän hunnilauma sotkee nykyisessä koossaan melko paljon, sitä koittaa nykyään koko ajan enemmän mennä pedeissä pestävyys edellä. Ja moni hienommista kankaista ei välttämättä kestä yhtä hyvin tiheää pesua kuin perus puuvilla ja fleece, mikä on toki pienempi ongelma silloin, jos käyttäjänä on vain yksi tai kaksi siistiä näätää. En voi silti väittää, etteikö se kimallekangas silti houkuttelisi vähän yhä.

Tuomari työssään

En ollut lupautunut näyttelyssä mihinkään hommiin, joten sitten kun näädät oli saatu aamulla boksista aitaukseen ja kynnet leikattua (näin hienosti viime tippaan), pystyi rauhassa keskittymään seuraamaan koska omat ovat vuorossa ja juttelemaan ihmisten kanssa. Näistä ensimmäisestäkin pääsi normaalia helpommalla, sillä Jussi oli taas mukana näyttelyssä, ja piti majaansa tyttöjen aitauksen vieressä. Niinpä Jussi taisi sit lopulta siirtää kaikki meidän tytöt vuorollaan kantajalle, vaikka kävinkin sit välillä huutelemassa, koska meiltä on menossa seuraava. Mallu vietti ison osan päivää naapuriaitauksen puolella siskonsa seurana. Nekku kun on samanlainen aktiiviapina kuin siskonsa, neideiltä löytyi heti yhteinen sävel. Nekun kämppis Käpy koittikin sitten vain pysytellä poissa sisaruspyörremyrskyn alta, etenkin sitten kun Hauerkin pääsi mukaan leikkiin.

Vähän ahdasta oli, mutta siitä selvittiin

Arvostelut etenivät varsin hyvään tahtiin, ja lopulta oli re-callien aika. Meiltä sinne lähtivät Huisku, Mallu ja Mitella. Näistä Huisku oli pieni yllätys, sillä neiti on tällähetkellä vähän hoikassa kunnossa, eikä muutenkaan parhaassa näyttelykunnossa. Lähellä se sijoittuminen kuitenkin kuulemma senkin kohdalla oli, kun tuomari arpoi kahden hyvin erilaisen suklaan kanssa kumman valitsee parhaaksi. Mallu oli sen sijaan hienosti luokkansa toinen, ja Mitella paras kuviollinen. Lysti sijoittui kanssa luokkansa toiseksi, vaikkei se ollutkaan päässyt re-calleihin asti. Isoin yllättäjä löytyi kuitenkin Sariannan aitauksesta, sillä Hauer oli ensin luokkansa ensimmäinen, sitten paras juniori ja vielä Best in Show. Eikä se kolmaskaan mukana ollut Sariannan kasvatti jäänyt sijoituksetta, vaan Nekku nappasi parhaan pastellin. Eli kaikkinensa aika komea avaus Sotatanssille.

Lysti oli luokkansa toinen kuva: Noora Jurvakainen

Mallu oli luokkansa toinen kuva: Noora Jurvakainen

Mitella oli paras kuviollinen kuva: Noora Jurvakainen

Meillä oli ollut puhetta että näyttelyn jälkeen lähdettäisiin vielä porukalla Helsingin keskustaan syömään, mutta Jussi sai sitten kesken päivää Forssasta puhelun että hänen tunnistuskorttinsa oli unohtunut sinne. Koska tänään Jussin piti olla taas eri paikkakunnalla töissä, meidän reittisuunnitelma sitten vähän muuttui, ja Sariannan ja Melinan suunnatessa kohti ravintolaa, me lähdimme Forssan aluesairaalan päivystykseen, onneksi tosin muissa asioissa missä päivystykseen yleensä mennään.

Tälläkertaa meillä jäikin sitten kokonaan hankkimatta paras lauma palkinto, mutta senkin suhteen tilanne saattaa korjautua pienellä viiveellä. Sariannan kanssa kun oli vähän puhetta, että Hauerin voittoteltta voisi vaihtua meillä kellarissa olevaan ylimääräiseen näyttelyhäkkiin. Koska pitäähän maailman parhaan lauman saada aina jotain spesiaalia. Näyttelypäivän aikana tuli myös se hetki, että Jussi oli valmis kysymään, miten Maunon varaaminen onnistuisi. Tilanne kun on taas vähän elänyt alkuviikosta kissa-asian suhteen. Sama ihminen joka saattoi minut aikoinaan yhteen Snurren ja Esterin kanssa kun kysyi, vieläkö me olemme miettineet Ainolle sitä kaveria, ja linkitti ilmoituksen viidestä kotia etsivästä kissanpennusta. Ja sielä viiden pennun joukossa oli juuri sellainen harmaa mistä Jussi oli vähän haaveillutkin. Pari päivää sitten viesteiltiin emon ja pentujen luonteista ja vähän muustakin, ja sitten kun pennulle oli keskusteluissa vakiintunut jo nimikin, oli peli aika selvä. Nyt pitää sitten vain seuraavaksi katsoa, koska päästään tapaamaan poikaa emoineen ja sisaruksineen ihan livenäkin. Mauno on nyt kolmiviikkoinen, eli liittyy porukkaamme syyskuussa.

Mauno kuva: Jenni Maria

Uuteen nousuun

Kesäloma loppui pariin isoon pettymykseen, mutta viimeistä kesälomapäivää voisi pitää silti ihan onnistuneena. Jussi kun päätti päivystämästä palattuaan piristää minua, ja vei minut Naantalin kylpylään hierontaan ja sitten Naantalin vanhaan kaupungiin syömään. Vielä kirsikkana kakkuun otettiin tytöt illalla pitkästä aikaa aitauksessa ulos, ja parhaimmillaan sain syliini yhtäaikaa viisi unista näätää, kun väsymys iski, ja porukka alkoi mennä kasamoodiin. Siinä päivän kuluessa alkoi myös laatia uutta kurssia kohti toivottua suuntaa, ja nyt on sitten varattuna paitsi inssi, myös neljä lisäajotuntia, sekä lennot Berliiniin ensikuulle, että saadaan Vappu kotiin.

Rakkauskasa <3

Loppulomasta ehti myös vähän siivoilla kaappeja, ja sieltä löytyi myös ylimääräistä eläintavaraa vietäväksi Turun eläinsuojeluyhdistykselle. Sinne oltiin alkuviikosta yhteydessä myös toisen asian tiimoilta, ja kyseltiin ensin kissanpentua Ainolle kaveriksi. Kaikki kissanpennut oli kuitenkin varattu, ja niihin oli jopa jonoa. Sitä ilahtui tilanteesta niin kovin, että puhuttuamme Jussin kanssa vähän lisää, päätimme tiedustella myös nuorten aikuisten kissojen tilannetta. Niitä ei kuulemma kysellä ihan yhtä paljoa, mutta silti niidenkin kanssa tilanne oli nyt niin hyvä, ettei suoraan varattavissa ollut yhtäkään. Valitettavasti se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Tesyllekin tulisi jatkuvasti uusia kissoja, joten Jussi jätti sinne yhteystietonsa, ja sovittiin että ottavat yhteyttä sitten, kun adoptoivissa olisi nuoria kissoja. Jätimme lopulta pois tarkemmat toiveet iän ja sukupuolen suhteen, sillä meille olisi kuitenkin tärkeämpää se että tyyppi vaikuttaa kissasosiaaliselta ja leikkisältä kuin se paljonko sillä on kilometrejä mittarissa. Eli nyt sitten odotellaan, josko sitä kautta löytyisi Ainollekin yksi lajitoveri tähän omituisten otusten kerhoon. Olisi sitten edes yhden kanssa täysin yhteinen kieli, vaikka kommunikointia yli lajirajojen kovasti jo opetellaankin.

Itsy <3

Vapun noutopäiväksi sovittiin 19.8., ja päätimme jo aiemmin hakea pennun tälläkin kertaa itse suoraan kasvattajalta. Tällä kertaa itse en olisi ollut asian suhteen enää niin ehdoton, kun olen kuitenkin jo tavannut Mandyn kerran ja nähnyt hänen tilansa. Mutta on se kuitenkin mukava päästä näkemään taas, ja samalla Jussikin näkee sitten Huiskun ja Vapun vanhemmat. Ja onhan sielä muitakin Huiskun, Vapun ja Mallun sukulaisia, joista osaa on nähnyt vain kuvissa. Jussiakin ajatus fretin kanssa lentämisestä jännittää jo paljon vähemmän kuin viimeksi, ja Vapunkin lemmikkilippu on jo kunnossa. Nyt pitää sitten enää odottaa, että neidille tulee vielä vähän ikää, niin Mandy saa hoidettua sille passin ja rokotukset kuntoon. Aino oli kovasti mukana lentoja varaamassa, ja kommentoimassa puhelun taustalla, kun Jussi varmisti lemmikkipaikkoja. Siinä voi kyllä tulla neidille pienoinen pettymys, kun tälle perhematkalle lähdetään kuitenkin ilman kissaa. Täytyy kyllä selvästi varmistaa, että kuka sitten saadaankin hoitamaan laumaa reissun ajaksi on varmasti myös kissanrapsutustaitoinen. Vaikka jotenkin minusta tuntuu, että Aino kyllä osaa pitää puolensa ja pyytää mitä tahtoo. 

Sylissä on hyvä kölliä ja ihmetellä

Vaikka lauma tuntuukin nyt kasvavan urakalla, valitettavasti kasvullakin on rajansa. Minulle tarjottiin alkuviikosta myös kaverinsa menettänyttä frettipoikaa tänne meille asumaan, ja vaikka kuinka olisin halunnut vastata kyllä, tiesin että meillä alkaa lauma olla jo oikeasti aika täynnä, ja että pari laumassa todennäköisesti stressaisivat kovasti uutta aikuista frettiä. Olinkin sitä iloisempi, kun asiasta Sariannalle mainittuani hän tiesi kertoa ihmisestä, joka oli nimenomaan kysellyt häneltä aikuista frettipoikaa kaveriksi yksinolevalle. Niin sai sitten parin linkin kautta yhdistettyä oikeat ihmiset, ja tarina saa toivottavasti vielä onnellisemman lopun kuin se olisi saanut, jos sitä olisi vastannut suoraan myöntävästi. Vaikka minulla tuleekin varmasti aina olemaan heikko kohta kodinvaihtajille ja pennuille, kai se on koko ajan enempi opittava, että ihan kaikki eivät voi kuitenkaan tulla meille.

Nykyisen lauman kanssakin riittää tällähetkellä koko ajan opettelemista. Aino ei ole ensimmäinen kissa kummallekaan meistä, mutta viime viikkoina on kyllä tullut huomattua, että se on ensimmäinen kissa tässä taloudessa. Aino saa koko ajan lisää kokoa, voimaa ja ketteryyttä ja sen myötä on päässyt taas miettimään, mitä milläkin tasolla voi pitää tai miten estää kissaa hyppäämästä kuumalle liedelle. Sillä vaikka fretitkin pieninä, sinnikkäinä ja kekseliäinä pääsevät yllättävän moniin paikkoihin, mitä on saanut vuosien varrella blokata, Ainolla on taas kokonaan oma tyylinsä liikkua. Akvaarion kansilasitkin on tullut jo testattua moneen kertaan, kun Aino tykkää makoilla lämpimien valojen päällä ja katsella kaloja.

Ainon seikkailut saavuttavat koko ajan uusia korkeuksia

Justiinasta ei usein ole painikaveriksi, vaikka kuinka nätisti kysyisi