Päivä ennen juhannusta tuli viesti, että töissä on edessä astetta isompi organisaatiomuutos, ja sen muutoksen myötä myös minulta yhdessä parin työkaverin kanssa lähti työpaikka. Tämä viikko onkin mennyt sitten normaalin arkikaaoksen ohella sulatellessa uutista. Veikkaan ettei se ole oikein iskenyt tajuntaan täysillä vieläkään, kun samalla on koittanut orientoitua loman jälkeen takaisin työrytmiin, akvaarioon tuli uusi asukki, Pampula sterkattiin ja Opuntia synnytti kuusi pientä kääpiörottamusta. Etenkin kun alkuviikosta ei vielä oikein edes tiennyt, milloin tämä muutos astuu lopullisesti voimaan. Ja tänään tuli sitten irtosanomislappu kirjallisena ja samalla meiltä päättyi työvelvoite. Palkka tulee toki vielä koko irtisanomisajalta, että nyt voi sitten keskittyä työnhakuun ja siinä ohella omaan laumaan ja häiden suunnitteluun. 

Behemoth

Behemothiksi nimetty pleko on isoin kala-asukki mitä minulla on ikinä ollut, ja se tuli meille kodinvaihtajana pienemmästä altaasta. Tyyppi on jo vähän aloittanut altaan uudelleen järjestelyjä, ja joutunen auttamaan tyyppiä niissä hieman, että saadaan sisustuksesta toimiva myös isommalle kaverille. 

Behemoth ja kokovertailuna aikuinen lehtikala

Pampulan leikkaus meni hyvin, ja se oli heti kotiin tullessaan hyvin virkeän oloinen. Oma-aloitteisen syömisen käynnistymisessä vähän kesti, joten Pampulaa jouduttiin vähän tukiruokkimaan kotoa löytyneellä tukiruokavalmisteella. Ekat hienot papanat tulivat kuitenkin jo keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja senkin jälkeen suoli on toiminut. Pelletit alkoivat kelvata viime yönä. Kipulääke ja ruuansulatusta edistävä Primperan-lääke jatkuvat vielä, joten nyt keskiviikko-illasta alkaen meillä on ollut illoissa ja aamuissa taas pientä lääkitysrumbaa kotonakin.

Opuntian minit <3

Opuntia synnytti muksunsa keskiviikkona. Ihan ekassa pesän vilkaisussa olin näkevinäni seitsemän nakeroa, mutta koska Opuntia ei keskiviikkona halunnut poistua pesältä edes syömään, jätin pesän tarkemman läpikäymisen eiliselle. Kun pääsin laskemaan ja tarkistamaan muksut, pesässä oli kuusi naperoa, joista kaikilla oli maitoa masuissa ja joista kolme näytti musta- ja kolme punasilmäisiltä. Ja hyvin alustavana veikkauksena monen vuoden tauon jälkeen olin näkevinäni pesässä ehkä kaksi naarasta ja neljä urosta. Onneksi tyyppien kasvattaja tulee kuitenkin jossain vaiheessa katsimaan vielä muksut läpi ja antamaan oman arvionsa, ja tokihan erot vielä selkiytyvät poikasten kasvaessa. 

Eli tämmöisiä kuuluu. Runosuoni ei nyt oikein syki, mutta ellen onnistu saamaan heti lennosta uutta työpaikkaa, lähitulevaisuudessa pitäisi olla taas aikaa raapustella.

Juhannusvieraita

Samaan aikaan kun valmistauduimme sanomaan hyvästit Tellulle, meillä alkoi täällä pieni järkkäily tulevia juhannushoitolaisia varten. Olin nimittäin luvannut ottaa meille pari marsua täysihoitoon loppuviikoksi, joten raivattiin kylmähuoneesta niille oma tila, ja kannettiin sinne autotallin vintiltä häkki tukikohdaksi ja muut tykötarpeet. Kyllähän sitä hetken mietti, kun jouduimme tekemään päätöksen Tellun lopetuksesta, että pitäisikö sitä vain perua juhannukselta kaikki ekstra. Mutta totesin pian, että meillä jo oma lauma huolehtii siitä, että elämä ja eläintenhoitohommat jatkuvat joka tapauksessa, vaikka yksi on joukosta poissa. Niin kahden marsun tuoma lisävaiva itselle on lopulta aika pieni, kun vertaa mikä homma hoidokkien omistajalla olisi ollut uuden lomahoitajan etsimisessä juhannukseksi juuri ennen juhannusta. 

Ja kun kyse on minusta, eihän se hoidokkien määrä sitten kuitenkaan jäänyt edes siihen kahteen. Toissapäivänä joku kun postasi Facebookiin avunpyynnön. Avunpyytäjällä oli kotonaan hoidossa parta-agama, mutta pian hoitojakson alettua oli huomattu, että hoitajan mies on voimakkaan allerginen paitsi liskon ruuille, myös sen ulosteille. Jopa niin voimakkaan, ettei hän pystynyt olemaan samassa asunnossa liskon kanssa. Liskon omistaja oli kuitenkin ehtinyt jo lähteä reissuun, eikä pystynyt palaamaan hakemaan liskoa. Niinpä se tarvitsi nopeasti uuden hoitopaikan läheltä Turkua. Puhuimme hetken puhelimessa liskon hoitajan kanssa, ja lähdin sitten järkkäämään tiloja myös agamalle odotellessa että liskonhoitaja saa kiinni sen omistajan ja ilmoitettua vaihdosta.

Eilen tulivat myös akvaarioon tilatut uudet valot, ja sen myötä oli pahimpien itkujen jälkeen pakko suunnata kasvikaupoille, koska olin miettinyt valoasiaa niin kauan, että herkemmät kasvit olivat ehtineet kuolla. Edellisistä valoista kun oli hajonnut useita ledejä niin, että ne kyllä edelleen toimivat jotenkin, mutta valoteho oli pudonnut merkittävästi. Niinpä jotta uudet kirkkaat valot eivät toisi heti mukanaan leväinvaasiota, tarvittiin altaaseen joitain erittäin nopeakasvuisia kasveja, jotka pystyivät sitomaan ravinteet vedestä leviä tehokkaammin. Ja siinä kasveja valitessa katse alkoi eksyillä myös kalojen suuntaan, ja lopulta mukaan lähti myös parvi tiikeribarbeja tuomaan eloa altaaseen.  

Että näillä mennään sitten tähän juhannukseen: jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua. Jotain sinistä vielä puuttuu, mutta ehkä jätetään se sitten häihin, vaikka olenkin jo ehtinyt googletella pieniä sinisiä lintuja kaverin kerrottua että hän näki ennen meidän Saksan reissua unta, että oli karkuuttanut meiltä sellaisen. 

Kuviakin saatte todennäköisesti odottaa ainakin seuraavaan postaukseen, sillä eilen en saanut aikaiseksi kuvata mitään.  

Lepää rauhassa Telluska

Karanteenipostauksen yhteydessä jo mainitsinkin, että olen ollut viime aikoina vähän huolissani siitä, millaista tahtia Telluska on mummoutunut. Toki sitä toivoi, että kyseessä olisi ollut vain notkahdus lihaksikkaasta seniorista pikkumummoksi. Valitettavasti kuitenkin Tellun paino laski vajaassa viidessä päivässä 805 grammasta 655 grammaan, ja mummon ulosteet muuttuivat samaan aikaan juokseviksi ja mummon ruokahalu hävisi. Kyljet painuivat lommolle ja selkäranka tuli selvästi näkyviin turkin seasta. Siinä kohtaa sitä tiesi, ettei tätä selätettäsi enää sen enempää herkkuruuilla ja maitohappobakteereilla. Jokin Tellun elimistössä oli selvästi pettänyt, ja yleiskunto tuli alas niin vauhdilla, ettei verikokeissa tai ultrauksessa olisi ollut enää mitään järkeä. Toki niiden kautta olisi voinut selvitä se, mikä mummuskalla petti. Mutta mummon kuihtuessa silmissä tukitoimista huolimatta, ei mummuska ollut siinä kunnossa, että sitä olisi voinut edes rauhoittaa tutkimuksiin saati sitten leikata.  

Vielä viikko sitten mummuska oli kuitenkin ikäisekseen virkeä ja söi hyvin, vaikka paino alkoi olla siinä rajalla, että päätin siirtyä Telluskan kohdalla viikkopunnituksiin, jotta näkisi, jatkuuko painonpudotus vielä, vai alkaako se vakiintua jollekin tasolle. Mutta kun kaivoin mummun toissapäivänä päikkäreiltä valjaskuvauksiin, jokin sen olemuksessa tuntui muuttuneen. Siinä hetkessä sitä ajatteli vain olevansa itse haikeana, kun oltiin juuri ennen kuvattu pentuja ja niiden pomppimista. Mutta jotenkin se suruprosessi alkoi jo niistä kuvista, kun painoin mummun itseäni vasten ja silittelin sen päätä ja tiesin, että hiekkaa ei voinut olla tiimalasissa enää kovin paljoa. Kun illalla sitten punnittiin Tellu, ja muutos tiivistyi konkreettiseksi luvuksi, tiesin että se puhelu on pakko tehdä heti aamusta. 

Tellu ehti asua meillä reilun vuoden, mutta Tellun matkaa on tullut seurattua paljon sitä kauemmin. Jännättyä yhdessä Tellun edellisen omistajan kanssa, syntyykö Noidalle pikkusiskoa. Odotettu, kuka pienistä saapuu kaverin luo, ja miten Noita ottaa minin vastaan. Sovittu yhteistä frettipäivää, että päästiin aina puolin ja toisin esittelemään uudet tulokkaat. Nähtyä kuvien välityksellä ja välillä livenäkin, kuinka siitä pienestä nakista kasvoi kaunis tumma näätä, josta tuli lopulta osa meidänkin perhettä. Ja vaikka saatiin itse elää näin läheltä vain tarinan loppu, en silti kadu hetkeäkään, että päätin vuosi sitten taas luopua yhden lauman helppoudesta, ja laittaa pakan taas kerran sekaisin, kun Tellun ja Juutaksen asumisjärjestelyt jouduttiin laittamaan uusiksi.

Ainoa mitä vähän kadun on, että päätin heti eutanasiareissulta kotiuduttuani hoitaa alta pois yhden ihan pienen ja helpon virallisemman puhelun, joka ei sitten ollutkaan ihan pieni ja helppo ja joka päättyi lopulta kunnon itkukohtaukseen, kun puhelu oli siirretty kolmannelle ihmiselle pitkän hissimusiikkiosion jälkeen ja sitten linja alkoi vielä pätkiä. Ei mennyt ihan tyylikkäästi se. 

Lepää rauhassa Telluska.

Pickpocket's Dyna Low Raider

27.6.2016 - 21.6.2023

Kesäarvonnan voittaja

Osallistumisaika arvontaan päättyi eilen, ja tänään oli sitten arvontalaulun aika. Meidän karvakaverit joutuivat tänään kuitenkin muihin hommiin, kun Maija Suni kävi kuvaamassa mainosmateriaalia Lavellas-valjaiden markkinointiin. Välttääksemme kohtuuttomat ylityökorvausvaatimukset tai työaikaväännöt, ulkoistimme arvonnan tietokoneelle. Niin paljon kuin tekoäly onkin kehittynyt, uskon että katsotte tulevissa valjaskuvissa mieluummin aitoja malleja, kuin tekoälyn tuotoksia, siinä missä koneet ovat jo kohtuullisen päteviä pyörittämään numeroita. 

Kesämies Juutas

Arvontapostaukseen tulleista vetoomuksista huolimatta rokkimimmit laskettiin mukaan vain yhtenä (sori tästä tytöt!) ja Hattara jäävättiin arvontahommista, ettei neiti mene merkitsemään Sitruunan arpalipuketta. 

Näillä säädöillä yksittäisiä osallistujia saatiin 23kpl, joista arpaonni suosi random.orgin toimesta viimeisimpänä mukaan ehtinyttä Tanjaa Demeterin ja Hermeksen kanssa. Onnittelut voittajalle tätä kautta! Ihmeotuksesta ollaan sinuun yhteydessä palkinnon postittamiseen liittyvissä kysymyksissä!

Kiitos kaikille osallistujille!

Autotallin asujaimistoa

Poikettiin tänään Ruissalon kasvitieteellisen lintupäivässä, ja sain vähän jo noottia, missä meidän karanteenipostaus viipyy, kun Jussin Hammin tulokkaat ovat vielä kokonaan esittelemättä blogin puolella. Eli tässä tämä tulee. Ensin pitää kyllä vähän hehkuttaa visiittiä Ruissalon kasvitieteelliseen, kun lintujen ohella onnistuimme näkemään ulkolammikon puolella neljä rantakäärmettä yhtäaikaa ja lukuisia mantereita. Kasvitieteellisessä sielä vakituisesti asuvia lintuja ja kaloja, sekä piha-altaan villejä asukkeja katsellessa tulee aina yhtäaikaa aika inspiroitunut ja pirun riittämätön olo. Niistä kun saa aina yhtä aikaa ideoita, miten voisi kehittää omien tyyppien oloja. Mutta samalla tiedostaa, ettei meillä ole ikinä resursseja samoihin mittasuhteisiin. Jussin onneksi tämä tosin myös tarkoittaa, että meille tuskin tulee ikinä edes pieniä lintuja, ellei minulla ole joskus tarjota niille vähintään yhtä kokonaista huonetta. Jussin epäonneksi tämä voi tarkoittaa, että mikäli ikinä päädyn vahingossa Help parrotin sijaiskodiksi, alan pian suunnitella, miten pihaan saisi saisi ympärivuoden lämmitetyn jättimäisen talvipuutarhan. 

Karanteenilkulmaus autotallissa

Mutta sitten siihen autotalliin. Väsättiin sinne tosiaan meidän Hammin karanteeni, koska messuilta tulleita eläimiä ei ole ikinä hyvä siirtää suoraan samoihin tiloihin muiden eläinten kanssa. Hammin messuillekin kun kokokoontuu satoja myyjiä kymmenistä maista mukanaan tuhansia eläimiä, niin käytännössä on mahdotonta varmistaa, ettei millään myytävistä eläimistä olisi punkkeja tai muita mahdollisesti tarttuttuvia loisia tai tauteja. Sen takia kaikkiin messuilta tuleviin eläimiin on syytä suhtautua niin, että millä tahansa niistä voi olla mitä tahansa. Meillä on autotallissakin sähköt ja vesipiste, eikä sen pitäminen lämpimänä kesällä ole edes haaste, joten meillä karanteenipiste oli helpointa sijoittaa kokonaan eri rakennukseen missä vakituiset asukit majailevat. Näin minimoidaan riski siitä, että esimerkiksi mahdolliset punkit pääsisivät liikkumaan karanteenibokseista matelijabunkkerin terraarioihin.

Tarkkailupiste

Koska karanteenin tarkoituksena on paitsi suojella kotona ennestään olevia, varmistua siitä, että tulokkaat ovat terveitä ja toimivia, karanteenissa olevien tyyppien terrariot ovat meillä etenkin näin alkuvaiheessa hyvin paljon karsitummat kuin ne mihin ne tulevat muuttamaan karanteenin jälkeen. Osalla on alkuun alusina vain valkoista talouspaperia, jotta mahdolliset punkit on helpompi bongata (kaikkien kohdalla tämä ei toki ole mahdollista, jos lajin on esimerkiksi oman lämmön ja kosteudensääntelynsä vuoksi päästävä kaivautumaan turpeeseen). Pienempi tila tekee myös helpommaksi varmistaa, että tyypit alkavat syömään ja ulostamaan normaalisti. 

Matelijoiden ja sammakkoeläinten ohella karanteeni koskee toki myös Sonic-siiliä, vaikka sen kohdalla onkin epätodennököisempää, että sillä voisi olla jotain, joka pystyisi leviämään matelijabunkkerin muihin asukkaisiin. Aika iso osa loisista ja taudinaiheuttajista kun ei pysty siirtymään nisäkkäistä muihin eläimiin tai päinvastoin. Mutta koska Sonic tulee asumaan suurimman osan vuotta kilpikonnien talviasuntona toimivassa isossa bioaktiivisessa aitauksessa, se olisi ehdottomasti meidän vaikeimmin desinfioitavissa oleva asumus, ja terraarion biopohja vaikeuttaisi muutenkin näin alkuvaiheessa Sonicin ulosteiden seuraamista. Sonicilla onkin nyt karanteeniasuntonaan kertakäyttöisillä pissa-alustoilla vuorattu nailonaitaus, jossa Sonicilla on mökki, nukkupussi, hiekkalaatikko ja juoksupyörä.

Parahybanan siirto kuljetuslaatikosta karanteeniboksiin

Nyt karanteenia on takana vähän vajaa viikko, ja useimmat tyypeistä ovat alkaneet jo syödä ja osalla on jo suoli toiminut. Sonicin kohdalla alkuun vähän stressattiin, kun tuntui, että jauhomadot, kuivatut hyönteiset eivätkä kissanraksut hävinneet kupista mihinkään, ja kakkaakin tuli kovin vähänlaisesti siihen nähden kuinka sottaisia eläimiä siilit yleensä ovat. Jatkoimme sitten eri ruokien tarjoamista, ja eilen Bozita kana-kissanruoka sai välittömästi hyväksyvän vastaanoton. Se ei ole sitä, mitä pidemmällä tähtäimellä haluan tyypille syöttää, mutta tässä vaiheessa on tärkeintä, että löytyi jotain, joka maistuu tyypille nyt. Ruokavaliota kun voidaan lähteä säätämään ja monipuolistamaan sitten kun Sonic on kunnolla kotiutunut.

Valitettavasti myös karanteeniajan ensimmäinen menetys tuli tänään. Yksi Jussin kovin ihailema sisilisko, Lacerta agilis argus, löytyi kuolleena karanteeniboksistaan. Tyyppi ei ollut täällä ollessa suostunut syömään vielä kertaakaan, ja oli ollut eilen vähän vaisu. Muuten kaikki näytti olevan päällisin puolin kunnossa. Valitettavasti kuitenkin näin pitkä stressaava matka siirtymisineen voi helposti laukaista mitkä vain piilevänä olevana ongelmat, joten on mahdotonta sanoa, mihin lisko menehtyi. Nämä ovat niitä asioita, joilta usein välttyy, kun hankkii lemmikin Suomesta, kun kotimaisten poikasten kohdalla ketju kasvattajalta uuteen kotiin on lyhyempi, ja liikkeistä hankittaessa liikkeet lähtökohtaisesti karanteenaavat eläimet ennen myyntiä, jolloin nämä eivät osu yhtä helposti eläimen ostaneen harrastajan kohdalle. 

Sonicin karanteeniajan asumus

Yksi stressitekijä selätetty: Sonic lähti kunnolla syömään

Nämä ovat myös yksi syy sille, miksi itse välillä miettii, kuinka eettistä on hakea eläimiä ulkomaalaisilta messuilta vain lemmikiksi Suomeen. Että jos sitä kuitenkin haluaa nähdä tämän harrastuksen kehittyvän Suomessa, olisiko sitä kuitenkin parempi hakea sitten suoraan kasvatusryhmiä, kuten moni tekee, niin että seuraavassa sukupolvessa saataisiin sitten Suomen markkinoille tyyppejä ilman rankkaa messumatkaa. Jokainen vain lemmikiksi päätyvä tyyppi kun on kuitenkin lajin kannalta umpikuja, joka voi olla rescue-eläinten kanssa hyväkin, mutta erisukuisten tuontieläinten kohdalla ei välttämättä ihan yhtä yksiselitteisesti niin. Toki Suomi on myös niin pieni maa, että tämän kohdalla joutuu myös miettimään, kuinka paljon millekin lajille olisi realistisesti sopivia uusia koteja. Esimerkiksi Jussin yhdelle haaveiden täyttymykselle, aikuiselle isokokoiselle naaras parahybanalle kun olisi ollut messuilla myynnissä myös sopiva sulho, mutta koska pahahybanoita voi kuoriutua yhdestä munasäkistä jopa yli 1000 poikasta, Jussi totesi, että se olisi enemmän mihin hänellä riittää resurssit. Kun taas sarvisammakoita tuli tarkoituksella mukaan neljä, josko niistä saisi tulevaisuudessa aikaiseksi kasvatuspareja. Kaikki meidän mukana Suomeen matkanneet rotat tulivat myös tuomaan uutta verta ystävän kasvatusprojekteihin, koska etenkin harvinaisempien muunnosten kohdalla Suomessa oltaisiin äkkiä umpikujassa sukusiitoksen kanssa, mikäli eläimiä ei ikinä haettaisi muualta. 

Frettien helle-evakko

Karanteenattavien tyyppien kanssa päädyttiin kyllä sen verran rikkomaan sitä, että tulokkaat pysyvät täysin erillään vanhoista tyypeistä, että helteiden alettua siirrettiin toinen frettilaumoista autotalliin. Autotalli kun on meillä selvästi yläkertaa viileämpi tila, ja olen vähän huolissani siitä, miten saadaan meidän vanhukset selviämään helteiden läpi. Etenkin Tekla kun on viime viikkoina mummoutunut ihan silmissä, kun siltä on alkanut hävitä kaikki lihasmassa ja selkäranka tullut aiempaa selvemmin esille. Tällähetkellä mummolla on painoa enää 805 grammaa, siinä missä hän oli viime kesänä kesäpainossa 1050 grammaa. Eli nyt sitten jännätään, onko tämä tällainen notkahdusvaihe, jonka jälkeen Tekla elää meidän kanssa vielä pidempään pikkumummona vai onko mummo nyt tulossa oman tarinansa päähän. Ruoka maistuu Teklalle yhä entiseen tapaan, ja vaikka hän toki iän ja ja helteiden myötä nukkuu nyt erittäin paljon, niin hereillä ollessaan mummuska on yhä virkeä ja kiinnostunut ympäristöstään. Eli nyt toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Fretit kun elävät keskimäärin 5-8 vuotta, ja Teklalle olisi tässä kuussa tulossa mittariin seitsemän vuotta.   

Ja jos nyt joku on jaksanut lukea tänne asti, en tosiaan vieläkään kertonut, mitä kaikkea se Jussi siis lopulta messuilta osti. Jussin mukana meidän jengiin liittyi seuraavat, pääosin vielä nimettömät tyypit:

Käärmeet:

1.0 Xenodon pulcher

1.0 Atheris squamigera

Liskot:

1.0 Podacris sicula

1.0 Lacerta agilis argus (menehtynyt 18.6.2023)

0.0.1 Gekko gecko (Tokeegekko)

 

 

Sammakot:

0.0.4 Ceratophrys cranwelli värimuodot albiino, albiino lime, stawberry ja green

 

Hämähäkit:

0.1 Pterinochilus murinus

0.1 Psalmopoeus irminia

0.1 Lasiodora parahybana

0.1 Brachypelma boehmei

0.0.2 Tliltocatl albopilosum "Nigaragua"

 

Tuhatjalkaiset:

1.1 Archispirostreptus gigas

Ensimmäiset päivät frettibondailua

Hammin reissulla alkanut kesäflunssa on osoittautumassa melkoiseksi riesaksi. Päivisin olo olisi suhteellisen siedettävä edelleen katoilevaa ääntä lukuunottamatta, mutta ongelmaksi muodostuvat yöt. Yskiminen ja liman valuminen kurkkuun alkavat heti, jos asetun makuulleni, mikä tekee nukkumisesta lähes mahdotonta. Tukehtumisen tunteelta on vaikea saada nukahdetuksi, ja kun sitä herää monta kertaa yössä yskänkohtauksiin, sitä on joka kerta noustava joksikin aikaa pystyyn hengittelemään, ennenkuin on pienintäkään mahdollisuutta saada uudelleen unta. Väsymys ja puutteellinen keuhkokapasiteetti vievät sitten puhdin päivätouhuilultakin. Tokihan lomalla olisi noin muutenkin hyvä levätä, mutta en kyllä ollut ajatellut sen tapahtuvan ihan tässä muodossa. 

Tästä huolimatta olemme aloittaneet Noten ja Seran integroimisen osaksi laumaa. Tosin tästä johtuen emme edes koittaneet yhdistää koko porukkaa heti, sillä totesin että tämän hetkisellä jaksamistasollani siitä ei seuraisi muuta kuin huutoa ja itkua ihan kaikkien taholta. Joten aloitimme siitä, minkä toivoin menevän kaikkein helpoiten, eli päästimme maanantaina ensin yhteen Noten, Seran ja Hattaran, jotka alkoivatkin heti leikkiä kolmestaan, ja vetäytyivät leikkien jälkeen yhteen kasaan sohvan alle nukkumaan. Tämä kolmikko onkin pidetty yhdessä siitä alkaen, sillä Hattara muttui heti siskosten tultua paljon helpommaksi fretiksi. Hattara kyllä kiipeää yhä syliin ja tulee sohvalle ja sängylle moikkailemaan, mutta se ei jää enää esimerkiksi turhautuneena rynkyttämään porttia, jos menemme käymään alakerrassa ottamatta häntä mukaan. Etenkin Seran energiatasot ja leikkimieltymykset menevät todella hyvin yhteen Hattaran kanssa, joten joku vihdoinkin saa väsytettyä Hattaran niin, että se pystyy rauhoittumaan nukkumaan ilman että joudumme käyttämään siihen koko arsenaalin valjasretkistä autoseikkailuihin. 

Meidän kolme nuorinta: Sera, Hattara & Notte <3

Koska Oreo-tiimi hitsautui niin mutkattomasti yhteen, päätimme koittaa jo tiistaina, mitä Mitella tuumaisi uusista pennuista. Mitellasta kun on tullut viimeisen vuoden aikana erittäin mummo, eikä se tunnu enää järin kiinnostuneelta muiden tempauksista, niin kauan kuin hänet jätetään rauhaan, ja hänellä on halutessaan unikavereita pesässä. Nytkin Mitella vain katsoi hetken ovelta tarhassa poukkoilevia pentuja, ja vetäytyi takaisin nukkumaan. Kun Sera ja Notte kävivät myöhemmin moikkaamassa Mitellaa, Mitella nuuhkaisi pentuja ohimennen, ja jatkoi unia. Mitellakin uskallettiin sitten jättää jo nuorison seuraan.

Olin pelännyt kaikkein eniten Nutellan ja Mallun reaktioita pentuihin, joten päätimme, että niiden kohdalla ensimmäinen kohtaaminen ilman aitoja tulee tapahtumaan pihalla. Jussin pyynnöstä yritimme tätä jo eilen, kun kaksi ensimmäistä kohtaamista oli mennyt niin hyvin. Valitettavasti kuitenkin Mallun valetiineys tuntuu ottaneen takapakkia pentujen tultua, ja se hyökkäsi täysin maanisena suoraan Seran niskaan ja koitti lähteä raahaamaan sitä turvaan. Koska tilanne oli selvästi stressaava molemmille, otimme Mallun erilleen porukasta (Malluahan on jouduttu nyt valetiineysaikana erottamaan välillä myös vakiolaumasta, kun sen käytös on stressannut niin vahvasti kaikkia Mallu itsensä mukaanlukien. Muiden pesäänraahaaminen kun muuttuu sillä ajoittain pakkomielteiseksi, ja Mallusta itsestäänkin näkee, kuinka sitä ahdistaa, kun se ei tajua, miten pennut laittavat niin kovin hanttiin ja häviävät pesästä koko ajan). 

Mallu pääsi vähän valjastelemaan muiden tehdessä tuttavuutta aitauksessa

Muksuilla oli heti vesileikit käynnissä

Nutella sen sijaan yllätti: sekin vain vilkaisi pentuja, ja siirtyi sitten touhuilemaan Mitellan kanssa. Olen yhtäaikaa helpottunut, että vähän haikea: Nutellalla tämä muutos kun on tapahtunut yhtäaikaa sellaisen yleisen rauhoittumisen kanssa: Nutella ei ole enää tulossa yli ja läpi kaikesta, pomppimassa ensimmäisenä tasoilla ja haastamassa riitaa kaikkien kanssa. Sen pahimmat särmät ovat alkaneet hioutua, ja siitä on alkanut tulla varhaismummeli. Tämä toki helpottaa elämää paljon, sillä Nutella oli nuorempana varsin atleettinen kotinatsi. Kuitenkaan en olisi samaan aikaan yhtään valmis siihen, että minun ikiliikkujasta on oikeasti alkamassa tulossa omiin juttuihinsa keskittyvä, ehkä jo vähän asioita harkitseva aikuinen. Jopa siinä määrin, että senkin pystyi jättämään jo yöksi pentujen seuraan. 

Nyt meillä on siis tilanne, että aiotusta kokoonpanosta 5/6 vaikuttaa menneen yhteen helpommin kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Mutta että sitten meillä on vielä se yksi, jonka kohdalla ei varmaan auta muu kuin odottaa, että sen hormonit vähän tasaantuvat, mihin tuntuu menevän tälläkertaa iäisyys. Sillä en rehellisesti usko, että Mallu pystyy tällä hetkellä bondaamaan oikeasti kenenkään kanssa, koska se on niin kierroksilla hormooneista, että on välillä koittanut raahata sinne pesään Jussiakin, kun Jussi on koskenut pentuihin, ja sen myötä haissut pennulta. Eli kaikenlainen aivotoiminta tuntuu tällähetkellä jäävän hyvin pahasti hormonien varjoon. 

Hyvin väsytetty Hattara

Sitä odotellessa pitää toki vähän vaihdella tyyppejä niin, ettei Mallukaan joudu olemaan koko aikaa yksin. Toki niissä rajoissa, missä nuo muutkaan tällähetkellä jaksavat Mallun tempauksia. Onneksi Mallun käytös oli ollut meidän reissun aikana jo huomattavan paljon rauhallisempaa, joten toivotaan, että tämä takapakkikin jää lyhyeksi, ja päästään tutustuttamaan Mallua pentuihin oikeasti. Sillä uskon, että ilman hormonisekoilujakin Mallu tulee olemaan tämän totutuksen vaikein lenkki, sillä Nutellan alettua selvästi löysätä otettaan laumasta, Mallu tuntuu samaan aikaan alkaneen muistuttaa enemmän Nutellaa nuorena. 

P.S. Muistakaa että kesäarvonta on auki vielä sunnuntaihin asti! Tästä kanilelusta on tullut Seran ihan lemppari

 

Ensikertalaisena Terrastika Hamm -messuilla

VAROITUS! TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ IHAN LIIKAA TEKSTIÄ JA OLEMATTOMASTI KUVIA!

Olen tarpeeksi vanha siihen, että olen ehtinyt elää ilman internetiä, aikana jolloin livekokoontumisten ohella paras tapa pysyä ajantasalla siinä, mitä harrastuksessa tapahtui oli yhdistysten neljä kertaa vuodessa ilmestyneet jäsenlehdet. Painoteknisistä ja kustannusyistä minun lapsuudessani ja osin vielä nuoruudessani ne lehdet olivat pääosin A5-kokoisia, mustavalkoisia, lähes kuvattomia ja kirjoitettu kirjoituskonefontilla. Silti muistan hyvin elävästi, kuinka niissä oli välillä matkakertomuksia harrastajien reissuista ulkomailla olleisiin isompiin eläintapahtumiin, Suomen mittapuulla ihan valtaviin näyttelyihin ja messuille, joissa saattoi nähdä asioita, joista täällä ei oltu ikinä kuultukaan. Nuoren harrastajanalun silmissä nuo reissukertomukset olivat jotain eeppistä löytöretkiin verrattavaa, mutta silti jotain niin konkreettista, että ne herättivät halun päästä joskus itsekin mukaan. 

Erinäisistä syistä lähteminen on kuitenkin aina jäänyt, jos ei lasketa jotain yksittäistä Ruotsissa ollutta rottanäyttelyä. Kunnes sitten tänä vuonna kesälomia lukkoonlyödessä huomasimme, että nyt meillä olisi Jussin kanssa ensimmäistä kertaa tilanne, että meillä olisi molemmilla yhtä aikaa vapaata Hammin aikaan. Tähän asti kun olemme olleet vähän vuoroon sellaisessa elämäntilanteessa, ettei omien vapaiden sijaintiin ole aina pystynyt kauheasti vaikuttamaan. Se puhui vahvasti lähdön puolesta, mutta kustannukset ja eläinten hoidon järjestäminen reissun aikana harasi vielä vastaan. Kesäaikaan autolautat ovat kalleimmillaan, ja toki tuollaiselle matkalle olisi hyvä saada varattua vähän shoppailubudjeltiakin. Mutta kun toinenkin este lähti murenemaan Tarun tehtyä instan puolella tarjouksen lauman hoidosta, päätin että laitetaan rahoituskin jotain kautta kuntoon. 

Hullut ensikertalaiset matkalla kohti Helsinkiä

Ihan alkuun ajatusta tuli kuitenkin vielä palloteltua parin varmuudella lähdössä olevan kaverin kanssa kysellen ihan kaikista käytännön jutuista mitä mieleen tuli. Että jos sitä nyt olisi lähdössä, niin mikä laiva se sitten käytännössä olisi. Ja mikä hotelli kannattaisi ottaa. Ja kannattaisiko ottaa ateriapaketti. Ja jos joku nyt sattuisi myymään sielä villamammuttia, niin mistä sitä voisi varmuudella tietää, onko kyseinen eläin laillista alkuperää. Samalla tuli kuunneltua uudelleen Long Playn artikkeli Liskoihmiset, sekä kertailtua kaikkia niitä keskusteluja, mitä olin vuosien saatossa lukenut Hammista ja ihmisillä matkoilla olleista haasteista. 

Sitten yhtäkkiä olikin lähtöpäivää edeltänyt ilta, ja aloimme perehdyttää Tarua meidän sen hetkiseen kokoonpanoon. Sitä oltiin ihan oikeasti lähdössä, ja pakkasimme autoon viimeisiä tavaroita. Auto täyttyi niin kylmälaukuista, kylmäpakkauksista, rottabokseista kuin perusjesaristakin, jolla saisimme fiksattua tarvittaessa kaiken. Jussia alkoi jännittää edessä oleva ajomatka, Saksan päässä satamasta messupaikalle kun oli yli neljän tunnin ajo. Minua jännitti osaisiko sitä oikeasti pitää järjen mukana messuilla, ettei palata sieltä minkään hetken hurmiossa hankitun niilinkrokotiilin kanssa. Siinä viimeisiä valmisteluja tehtäessä kellon kääntyessä yöllä jo lähtöpäivän puolelle, Jussi kosi minua ja minä vastasin myöntävästi. Reissu muuttui siinä samalla sitten kihlajaisreissuksi.

8.6. aamulla annettiin Tarulle sitten vielä viimeiset ohjeet ja hypättiin autoon. Otettiin ensimmäisenä nokka kohti Helsinkiä ja Vuosaaren Sataman ABC:tä, koska Atte oli luvannut, että voisimme siitä eteenpäin possujunailla heidän vanavedessään. Atella kun on takana jo noin neljätkymmenet Hammin messut, joten häneltä löytyi vastaukset pitkälti kaikkiin kysymyksiin mitä ehdimme kehitellä. Samalla välttyi sitten osalta siitä arpomista, kuten mistä sinne laivaan ajetaankaan ja kuinka paljon ennen satamassa pitää olla. Ihan niin täydellisesti emme kyllä päässeet iilimatoilemaan, kuin oli alkuun ajateltu, sillä Check-innin kohdalla meidän automme ohjattiin eri korkuisina eri osiin autolauttaa, ja sen myötä hytitkin menivät eri kansille. Eli sen verran jouduimme leikkimään itsenäisiä aikuisia ihmisiä. Tästä jaosta johtuen pääsimme laivaan myös paljon heitä ennen, ja siinä heitä odotellessa Sami ja Agni löysivät meidät ja tulivat juttelemaan. 

Sen jälkeen seuraavat 35 tuntia menivätkin laivalla odotellen, syöden, leväten ja pelaten Munckiniä. Tässä kohtaa etenkin ateriapaketit nousivat hyvin suureen arvoon, sillä buffet-ateriat olivat suurin päivien rytmittäjä laivalla ollessa. Tässä kohtaa myös reissuni isoin kiusaaja kesäflunssa näytti ensimmäiset merkkinsä, mutta laitoin ne vielä laivan ilmastoinnin ja vähiin jääneiden yöunien piikkiin. 

Travemunde saavutettu

Satamaan saavuttua olimme sopineet Aten kanssa, että kummat sitten ovatkaan ensin ulkona laivasta, ajavat laivasta päästyään sopivaan sivuun odottamaan ja jakavat koordinanttinsa, niin jatketaan siitä sitten yhtä matkaa hotellille. Homma vain meinasi kaatua heti kättelyssä siihen, että me emme meinanneet löytää sen enempää sallittua pysähtymispaikkaa, kenttää kuin internetyhteyttäkään. Ehdimme melko hyvän matkan päähän satamasta ennenkuin Jussi sai heitettyä auton tienvarsiparkkiin käytyämme sitä ennen pyörimässä yhden Shellinkin pihan läpi löytämättä paikkaa, johon auton olisi saanut edes hetkeksi parkkiin. Siinä kohtaa kenttääkin oli vihdoin sen verran, että Jussi sai soitettua että ollaan jossain random sivukadulla paikassa x, ja navigaattori leikkii yhä kuollutta. Atte käski tarkistaa onko kummallakaan meistä puhelimessa Roaming-päällä, ja eihän se tietenkään ollut. Olo oli vähän blondi, mutta tämähän oli tosiaan ensimmäinen reissu mikä kummallakaan oli nykyisten puhelimien aikana, joten puhelimet olivat näiltä osin oletusasetuksissa. Eli ei muuta kuin ruksi ruutuun, ja sijainnin jako Atelle. Hän vilkaisi sitä pikaisesti ja totesi, että mitä jos vain pysyisimme nyt hetken paikallamme, niin hän ja Altti tulevat koukkaamaan meidät sieltä. Että onneksi olimme kuitenkin vahingossa lähteneet suht oikeaan suuntaan kuitenkin.  

Sen jälkeen matka hotellille sujuikin isommitta kommelluksista, jos ei lasketa yhtä erikoiskuljetuksen kaatumisen katkaisemaa tietä, siitä aiheutuneen viivästyksen takia menetettyä yöpalaa KFC:llä tai sitä kun Jussi ehti jo miettiä, miksi Altti ajelutti meidät keskellä yötä hyvän matkaa hotellin ohi pienemmälle sivussa olevalle metsätielle. Kaikista näistä huolimatta ehdittiin kuitenkin muutamaksi tunniksi ihan oikeaan sänkyyn ennen messuja. 

"Meidät mutkaan viimeiseen vie..." -päiväedition

Atella ja Altilla oli firman asioihin liittyviä bisneksiä ennen messujen aukeamista, joten me päätimme lähteä Jussin kanssa aika hyvissä ajoin jonottamaan ja odottamaan messujen aukeamista. Vaikka sitä hetken mietti, olisiko sitä sittenkin ollut fiksumpaa käyttää jonotusaika hyödyksi vaikka nukkumalla vähän pidempään, siinä kohtaa kun pääsimme messualueelle ensimmäisten joukossa, ja sitä ehti pikaisesti hahmottaa miten pöytien ja muiden numeroinnit menevät ennen pahinta ryysistä, olin jonotuksesta kiitollinen. Siinä kohtaa kun pöytien numerot ja nimilaput vielä näkyivät, sitä kun oli jopa huomattavan helppo bongata toiset niistä rotista, mitä olin luvannut hakea. Toisten nouto olikin sovittu läheiseen kahvilaan lähelle messujen sulkemisajankohtaa. Olin alkuun ollut vähän hermona, kun kääpiörottien myyjä oli pyytänyt rottien pikaista noutoa heti aamusta, että millä ihmeellä minä saan ikinä estettyä rottia saamasta lämpöhalvausta, jos ne kiertävät mukanani koko messut. Vaikka olinkin kyllä jo Suomessa pakannut autoon niin paljon kylmäkalleja, että niistä osa oli jäässä vielä messuaamunakin. Aika pian messuhalliin saavuttua sitä kävi kuitenkin selväksi, että jos ulkona oli pahimmillaan +31 astetta, sisällä etenkin siinä telttahallissa jossa nisäkkäät olivat oli varmaan lähemmäs 40 astetta ellei ylikin. Sisätiloja yritettiin nimittäin kovasti viilentää avaamalla ovia ulos, jotta oltaisiin saatu edes jotain ilmavirtaa. Joten niissä olosuhteissa rei'tetty kylmälaukku, jossa oli kylmäkalle yhdellä boksin sivulla oli varmasti yksi viileimpiä paikkoja messuilla. 

Siinä kohtaa kun olimme saaneet rottaboksin haltuumme, koko pihalla jonottanut väkijoukko alkoi olla jo sisällä. Pahimman kuhinan ajaksi näkyvyys pöytiin hävisi, ja lämpötila alkoi nopeasti kohota. Olin siis enemmän kuin valmis lähtemään itse kantamaan ensimmäisiä tarvikebongauksiani autolle, että pääsin hetkeksi pois siitä ryysiksestä. Takaisin sisälle palattuani löysin Jussin edelleen ensimmäiseltä pöytäriviltä, josta hänelle oli tarttunut mukaan jo neljä boksia. En kuitenkaan päässyt hänen mukanaan edes ensimmäisen rivin loppuun, kun ihmismassa alkoi ahdistaa itseä taas sen verran, että päätin siirtyä joksikin aikaa tutustumaan parkkialueen korkkikaarna- ja terraariotarjontaan. Palattuani taas sisälle, minulla meni vartti löytää messuilta edes Jussin kaltainen pieni 186 senttinen mies. Se lukitsi omalta osaltani sen, että päätin katsella ostomielessä eläintarjontaa vasta kun ensimmäisten tuntien ryysis väistyy. Toki siinä kohtaa harvinaisimmat ja "parhaat" eläimet olisivat oletettavasti jo menneet, mutta monilla myyjillä alkaisi pöytien tyhjennys alet ja jäljellä olisi varmasti tuhansittain tavallisen eksoottisen eläimiä lukuisissa eri värimuodoissa.

Siinä kohtaa kun tein ensimmäisen ei-tarvikeaiheisen ostoni, rasiallisen kauan haaveilemiani Rubber ducky -siiroja, Jussi oli löytänyt meille jo kymmenisen uutta perheenjäsentä, ja oli aivan haltioissaan siitä, kuinka hän kerrankin pääsi valitsemaan rakastamiaan möllöttäjäsammakoita ja sisiliskojen sukuisia liskoja useista eri väri- ja lajivaihtoehdoista, siinä missä Suomessa jo yhden yksilön löytäminen voi olla välillä haastavaa. Ja kuinka paljon hämähäkkejä löytyi myös aikuisina ja lähes aikuisina varmoina naaraina, mikä oli Jussille erityisen tärkeää, sillä valtaosa hänen poikasina hankkimistaan hämähäkeistä on osoittaunut koiraiksi, ja hämähäkeille koiraiden ja naaraiden elinikäennusteet voivat poiketa toisistaan jopa useammalla vuosikymmenellä. 

Eikä minunkaan ongelmanani oikeastaan ollut se, että en olisi löytänyt mitään, mistä olisin pitänyt. Lajikirjo oli tosiaan häkellyttävä, ja minä nyt pidän lähtökohtaisesti lähes kaikista eläimistä. Mutta koska edes minä en voi ottaa meille extempore muutamaa kymmentä tuhatta uutta lemmikkiä, en oikein osannut myöskään rajata, mikä pöydillä olevista eläimistä olisi ollut niin ylitse muiden, että minun olisi ollut pakko saada juuri se kotiin. Mukaan lähteneiden ohella lähimpänä sortumista kävin yhden Leachin gekon kanssa, jota myytiin vain lemmikkikotiin hieman ylipitkän alaleuan ja ja häntäknikin takia. Jussi ei voinut olla nauramatta, että se olisi ollut juuri niin minua, että siinä missä valtaosa hakee messuilta nimenomaan uutta verta kasvatusprojekteihin, minä olisin poistunut messuilta sen ainoan kanssa, jonka kohdalla oli kirjoitettu isolla jo boksiin että "PET HOME ONLY". 

Kaikkein isoin riski karkkikauppaefektiin olisi kohdallani ollut nuolimyrkkysammakoiden kanssa, sillä niitä oli saatavilla vaikka mitä uskomattoman upean värisiä lajeja. Monien kohdalla hinnat olivat Suomeen verraten halvat, ja kuljetuspurkitkin olivat luokkaa dippikippo, niin siinähän niitä olisi lastannut yhteen kylmälaukkuun vaikka kymmenittäin. Teimme kuitenkin Jussin kanssa heti yhteisen linjauksen siitä, että emme osta messuilta yhtään nuolimyrkkysammakkoja. Teimme tämän linjauksen koska nuolimyrkkyjen sukupuita on usein messuilla vaikea jäljilttää, osasta lajeista on liikkeellä laittomia linjoja ja niiden karanteenin järjestäminen olisi vaikeaa moneen muuhun lajiin verrattuna, koska ne vaativat käytännössä aina sadetusjärjestelmän tai vesiputoksen, jotta terraario pysyy varmasti riittävän kosteana. Kun tämän yhdistää vielä siihen, että meillä on parikin kaveria, joille on tulossa nuolimyrkkysammakon poikasia useammassa eri lajissa, ja joilta uskallamme ottaa eläimiä ilman karanteenia suoraan valmiiseen terraarioon, oli päätöksestä myös helppo pitää kiinni. 

Vaikka oli yhtä aikaa kiehtovaa nähdä niin paljon eri ikäisiä harrastajia eri maista, niin valtavasti erilaisia eläimiä ja edullisia hintoja, messut aiheuttivat myös ristiriitaisia tunteita. Vaikka meille tuli messuilta mukaan myös meidän tähän asti myrkyllisin käärme, ainoa laji josta meiltä kysyttiin, onko meillä aiempaa kokemusta lajista ja tiedemmekö mitä olemme hankkimassa, olivat ne "rubber ducky" -siirat. Pienet kuljetuslaatikot ja helle olivat myös osalle paikalla olevista eläimistä erittäin iso stressitekijä, minkä huomasi etenkin aktiivisimpien liskojen ja nisäkkäiden kohdalla. Osa liskoista pyöri laatikoissaan hallitsemattomasti ympyrää, ja iso osa jyrsijöistä näytti olevan viittä vaille lämpöhalvauksen partaalla. Nämä messut olivat kuulemma kyllä kesämessuiksikin ihan ennätyskuumat. Osalla näytteilleasettajista oli mukana omia tuulettimia, joilla he koittivat saada aikaiseksi edes pientä ilmavirtaa. Vaihtolämpöisten puolella taas etenkin osa afrikkalaisista ja australialaisista lajeista ei ollut lämmöstä moksiskaan, ja niiden myyjät välttyivät kerrankin miettimästä, miten varmistaa että eläimet eivät pääse missään vaiheessa kylmettymään liikaa. 

Pienissä kuljetuslaatikoissa on toki se pointti, että myyntipöydälle pyritään saamaan mahtumaan niin paljon eläimiä kuin mahdollista, ja mukaan messuille pyritään saamaan niin iso osa omista myytävistä kuin mahdollista. Mutta puhtaan liiketaloudellisen puolen ohella on myös se toinen, eli se, ettei monia lajeja olisi turvallista lähteä siirtämään kesken messujen laatikosta toiseen ison karkausriskin vuoksi. Sen takia eläimet on jo valmiiksi pakattu sellaisiin kuljetusrasioihin, joissa sen voi ojentaa suoraan ostajalle. Siksi myynti- ja kuljetusrasioiksi valikoituvat usein pienet ja kevyet läpinäkyvät muovirasiat, mutta osien kohdalla rasian pienuus oli viety ihan äärimmilleen.

Yksi Jussin uusista sampeista

Viimeisten tuntien alehinnat meinasivat myös tehdä temppuja omankin pään kanssa, vaikka niistä oli kuullut jo ennalta. Iltapäivästä esimerkiksi jemenin kameliontteja olisi saanut halvimmillaan kahdellakympillä. Kyllähän siinä jo Jussin kanssa mietittiin, minkä kokoinen verkkoterra meillä olikaan kotona valmiina karanteenikämpäksi, sillä olisihan kameliontti nyt ihan mielettömän mainio otus, eikä se tuohon hintaan heiluttaisi edes budjektia mihinkään suuntaan... Ainoa vain, että kameliontit ovat myös varsin herkkiä ja haastavia pidettäviä, jotka vaativat paitsi korkeaa kosteutta, myös erittäin hyvää ilmanvaihtoa. Eli ei todelaakaan hyvä extremporeostoksen kohde, etenkään kun meillä kummallakaan ei ole ennestään kokemusta minkään lajisista kamelionteista. 

Mutta eivät ne rubber duckyt olleet silti ainoita, joihin sorruin. Niiden lisäksi minulle tuli puoleen hintaan purkillinen Porcellio hoffmannseggi -siiroja ja afrikkalainen kääpiösiili Sonic. Ajatus Sonicista oli lähtenyt vahvistumaan oikeastaan jo laivamatkan aikana, kun Atte oli jutellut, kuinka messuilla on usein myynnissä siilejä, eikä Jussikaan ampunut heti täysin alas ajatusta uudesta siilistä. Tuukan kuoltua sen tarvikkeetkin oli laitettu myynnin sijasta varastoon, jos sitä kuitenkin vielä joskus... Mutta olin silti ehkä enemmän ajatellut, että se "sitten joskus" -siili voisi kuitenkin tulla suomalaiselta kasvattajalta tai kodinvaihtajana. Messuilla huomasin kuitenkin vetäytyväni useampaan otteeseen päähallista pienempään halliin, jossa myös siilit olivat, ihan vain ohimennen kurkkimaan, vieläkö aamulla bongaamani musta pinto olisi vapaana. Mustat pintot kun ovat mielestäni kauneimpia afrikkalaisia kääpiösiilejä mitä on. Kun kasvattaja sitten vielä huomasi kiinnostukseni, ja nosti pojan paremmin nähtäväksi - ja musta pinto antoi nostaa itsensä menemättä palloksi, olin oikeastaan jo päättänyt, että hän voisi olla meidän Sonic. Kaiken sen hälyn keskelläkin Sonic kun vaikutti kesymmältä ja rennommalta mitä esimerkiksi Tuukka oli ikinä ihmisten kanssa. 

Aika pian sen jälkeen kun kasvattaja oli nostanut Sonicin pahvirasiassa syliini ja olin saanut puhuttua Jussin kantamaan minulle vielä yhden korkkitunnelin autolle, päätimme että on aika siirtyä viilentämään autoa ja odottamaan viimeisiä rottia lähemmäksi treffipaikaksi sovittua kahvilaa. En ollut alkuun yhtään innoissani, kun Saija oli kysynyt, kuinka paljon minua haittaisi, jos toinen kuriiroitava boksi ei tulisikaan messuilta, vaan vaihto tapahtuisi messujen ulkopuolella. Näin jo itseni eksyksissä, stressaantuneena ja pahasti myöhässä vuoroin valtavan messukompleksin lukuisilla ovilla, vuoroin saksalaisen pikkukaupungin sivukaduilla, joilla kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Aten luvattua näyttää minulle, missä kahvila on, olin kuitenkin lupautunut ottamaan haasteen vastaan - ja lopulta kahvila näkyikin ihan suoraan siitä, mihin saimme auton aamulla parkkiin (eli taas meni hyvät ennakkostressit ihan hukkaan). Rotat tuonut kasvattaja sitten juttelikin, että on kyllä joskus ollut myymässä myös messuilla, mutta todennut että etenkin kesän messuilla messuhalli kuumenee ihan liikaa, jotta hän haluaisi altistaa omia eläimiään sille. Vietettyäni päivän messuhallissa, en voi kuin todeta, että jos kyse olisi omista kasvateistani, olisin todennäköisesti päätynyt samaan ratkaisuun - nyt rottakassit kun saatiin kahvilalta suoraan ilmastoituun autoon.    

Kääpiötyypit olivat koko päivän aika veto pois

Siitä alkoi sitten paluumatka. Ajoimme messualueelta suoraan satamaan pysähtyen välillä vain Burgerkingin pihaan syömään. Koska tässä kohtaa lämpötila oli yhä hellelukemissa, söimme kaikki omissa autoissamme, sillä kumpaakaan autoa ei todellakaan olisi voinut edes harkita sammuttavansa ruokailun ajaksi, koska kummassakaan ei ollut olemassa optiota jättää ilmastointia päälle, jos auto olisi muuten sammuksissa. Ilmastoinnista huolimatta etenkin rottabokseissa meno oli aika väsynyttä, vaikka ilmastoituun autoon pääsyn jälkeen kääpiörotatkin alkoivat sentään vähän liikkua boksissa kylmäkallen kyljessä kyyhöttämisen sijaan. Kuitenkin samaan aikaan kun rottien olo tuntui helpottuvan, omani huononi tasaiseen tahtiin. Epämääräinen tukkoinen olo alkoi vaihtua selväksi flunssaksi, ja päänsärky tehdä tuloaan.Illalla laivaan pääsyä odotellessa teimme vielä ostoksia sataman Tax free -myymälässä, ja järkkäilimme molemmat seurueet autojamme niin, että hytissä tarvittavat tavarat olisi mahdollisimman helppo kantaa autoista laivaan. Paluumatkalla hytissä tarvittavia tavaroita kun oli paljon enemmän kuin tullessa, sillä osa eläimistä piti saada heti väljempiin bokseihin laivamatkan kestäessä takaisinkin sen 35 tuntia. 

Hyttiin päästyä ohjelmassa olikin ensimmäisemä kääpiörottien ja Sonicin siirto, ja vesien laittaminen kaikille nisäkästyypeille. Jussi katsoi kanssa läpi kaikki omat otuksensa. Erinäisten mutkien jälkeen meillä oli lopulta hytissä 4-8 rotan sijaan 11 rottaa (joista yksikään ei tosin tullut minulle tai Jussille), siili, pari boksia siiroja, pari käärmettä, neljä sammakkoa, jättiläistuhatjalkaisia, viisi hämähäkkiä, kolme liskoa ja ruokahyönteisiä. Kun kaikki eläimet oli saatu katsottua läpi, sinkosin suoraan suihkuun, koska siinä vaiheessa tuntui, ettei itsellä tahtonut enää kulkea henki. Automatkalla valitetattavasti myös yksi kääpiörotista oli alkanut aivastella, joten siitäkin piti laittaa heti raporttia Suomeen päin. 

Seuraava meripäivä meni sitten aika koomassa. Kaikki olivat väsyneitä. Itse olin tukossa ja ääni alkoi tehdä ajoittaisia katoamistemppuja. Ruoka oli edelleen hyvää, muttei ihan yhtä hyvää kuin tulomatkalla. Kaikki eläimet vaikuttivat kuitenkin onneksi selvästi edellispäivää virkeämmiltä, vaikka samaan aikaan kääpiörottien aivastelu oli lisääntynyt. Yleisestä tukkoisuudesta huolimatta hajuaistini pelasi, tai sitten 11 rottaa yhdessä hytissä riitti ylittämään isonkin hajukynnyksen. Siinä useamman kerran ohimennen rotille lässyttäessään Jussikin sitten totesi, että niin ihania kuin kyytiläiset olivatkin, niin jos hän saa pyytää, voisimme kotona pysyä jatkossakin pelkissä kääpiöissä. Jussi järkkäili jo valmiiksi kaikkien ostamiensa eläimien paperit yhteen pinoon, siltä varalta että Suomeen palatessa joutuisimme tullin tarkastukseen. Jussin tulokkaissa kun oli muutamia Cites B -listan lajeja, joiden tuontiin vaaditaan myyjän kirjoittama alkuperätodistus. 

Suomeen saavuttiin sitten seuraavana aamuna, jolloin laivalla ei ehditty muuta, kuin syödä aamupala ja sen jälkeen alkoi eläinten ja tavaroiden pakkaaminen niin että ne saataisiin taas kannettua autoon. Emme olleet suostuneet ottamaan kuriirointeja messuilta Suomeen muille kuin Saijalle, mutta olimme luvanneet parille, että voisimme kyllä kuljettaa eläimet Helsingistä Turkuun, kun joku muu on ensin etsinyt ne messuilta, varmistanut että niillä on kaikki tarvittavat paperit mukana ja huolehtinut ne laivaan. Niinpä kotimatkalla oli yhteensä kolme stoppia, kun haimme ensin Seran ja Noten Millalta, tiputimme sen jälkeen rotat Halikkoon, josta Saija jakoi ne kahteen eri karanteenikotiin ja lopuksi tiputimme Turkuun meidän kyydillä tulleet liskot Tropicalsille johon niille oli sovittu noudot.

Vikat tyypit haettu ja kotimatka Turkuun voi alkaa <3

Sen jälkeen olikin edessä karanteenitilojen kuntoon laittaminen ja sen päättäminen, miten frettijengiä aletaan laumauttaa, mutta niihin palaan seuraavissa postauksissa. 

Reissu oli ihan antoisa, mutta erittäin uuvuttava, mitä sairastuminen toki entisestään pahensi. En silti sano, ettenkö saattaisi lähteä uudelleenkin. Etenkin kun tiedän, ettei kukaan ole niin hullu, että suostuisi kuriitoimaan minulle mitään isoa, painavaa ja hankalan mallista, kuten isoja korkkikaarnoja, mihinkään järkevään hintaan.

Se parempi sormuskuva yhdessä tuhistyypin kanssa

 

EDIT: YLEISÖN PYYNNÖSTÄ PARI LISÄKUVAA:

Messuhalli ulkoapäin aamulla jonotettaessa messuille

Messukartta. Tuo sinisellä oleva on enempi sellainen telttamainen laajennusosa, jossa olivat nisäkkäät ja tarvikemyyjiä

Vieraskynäilyä

Tervehdys kaikille! Minulla pääsi venymään tämän tekstin kirjoittaminen suunniteltua pidempään. Kuvittelin, että pääsisin melkein lomalle Turkuun Susannan ja Jussin luo ja voisin rennosti kirjoitella tätä tekstiä eläintenhoidon ohessa. Noh, ei se mennytkään ihan niin ja eläinlauman hoitaminen kävi lähes täysipäiväisestä työstä. Voisin tähän alkuun esittäytyä hyvin lyhyesti. Tottelen nimeä Taru Heino ja ikää löytyy tällä hetkellä 24 vuotta. Lemmikkejä minulla on ollut vuodesta 2012 lähtien ja matkan varrelle on mahtunut kesyrottia, koira, akvaarioita, viljakäärme, kaneja ja undulaatteja. Nykyään asustelen Tampereella 2 kanin, 2 undulaatin ja viljakäärmeen kanssa. Valmistuin vuosi sitten AhlmanEdu:sta eläintenhoitajaksi ja marraskuussa hyppäsin päätoimiseksi eläinalan yrittäjäksi. Perustin IhanTaruVaan-toiminimen, jolla tarjoan eläintenhoitajan palveluita lemmikkien omistajille ja eläinalan yrityksille. Susannan kanssa meillä ei ole yhteistä historiaa kovinkaan paljoa. Siitä taitaa olla hieman yli vuosi, kun etsin Instagramissa uusia eläinaiheisia tilejä, joita voisin alkaa seuraamaan ja törmäsin Susannan tiliin. Satuimme molemmat syyskuussa 2022 Tampereen lemmikkimessuille, Susanna oli frettien osastolla näytteilleasettajana ja minä oli Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n osastolla. Tampereen lemmikkimessuilla törmäsimme ensimmäistä kertaa kasvokkain ja ennen sitä olimme viestitelleet jonkin verran Instagramin puolella.

Lomahoitaja elementissään.

Ajatustyön määrä oli valtava, kun yksin valtavan eläinlauman kanssa yrittää huolehtia, että kaikki eläimet ovat saaneet tarpeeksi ruokaa, kaikilla eläimillä on raikasta vettä, asumuksissa on sopiva ilmankosteus, vessanurkat ja hiekkalaatikot tulee siivottua, eläinten väillä ei pääse tulemaan yhteenottoja ja ettei mikään eläin ei pääse karkuun. Laskin, että jo pelkästään bunkkerissa oli hoitojaksoni aikana 43 asumusta. Sen lisäksi eksolasta löytyi kääpiörottien, sokerioravien ja pikkusiilitanrekin asumukset. Kanit ja kilpikonnat viettävät kesää ulkona omissa asumuksissaan. Ja sitten on vielä kissat ja fretit. Onneksi Susanna oli päivittänyt heidän eläintenhoidon ABC:n, josta tärkeimmät ohjeet löytyivät kirjallisena. Se helpottaa aina valtavasti omaa työtä ja tuottaa suuresti iloa, jos asiakas jättää kirjalliset hoito-ohjeet. Lisäpisteitä täytyy antaa myös siitä, kuinka monen henkilön yhteystiedot hoito-ohjeista löytyi siltä varalta, että sormi menee suuhun tai syntyy yllättäviä tilanteita! Vaikka aikaisempaa kokemusta löytyy yleisimmistä eksoottisista eläimistä, niin Susannan jättämää eläintenhoidon ABC:ta tuli selattua ja luntattua monta kertaa. Minulta kysyttiin Instagramin puolella, että montako minulle entuudestaan tuntematonta lajia Susannalla ja Jussilla oli. Laskin, että sellaisia lajeja oli lähemmäs 20. Kaikkein vieraimpia lajeja, jotka vaativat eniten perehtymistä olivat arosopulit, pikkusiilitanrekki, sokerioravat, tulisalamanteri ja argentiinan mustavalkoinen tegu. 

Ehdottomasti yksi tämän työn haastavimpia puolia on valtavan informaatiomäärän sisäistäminen ja jatkuvasti muuttuvat rutiinit. Ennen Turun keikkaa olin 3 belgianpaimenkoiran kotivahtina. Vein koiria 3 kertaa päivässä ulos, kävin hoitamassa omia lemmikkejä ja kiireisimpinä päivinä hoidin siihen päälle 2 muun asiakkaan eläimet. Silloin päivien rakenne ja rutiinit olivat hyvin erilaisia verrattuna Turun keikkaan. Susannan ja Jussin luo saavuttuani uutta sisäistettävää informaatiota tuli täyslaidallinen. Tuntui, että melkein koko ensimmäinen päivä oli yhtä hoitorutiinien rakentamista ja suunnittelemista, että missä järjestyksessä päivän tehtävät kannattaa hoitaa. Onneksi yrittäjyyden myötä olen oppinut tekemään itselleni jos jonkin näköisiä muistiinpanoja ja tehtävälistoja, jotka helpottavat informaation sisäistämistä ja rutiinien rakentamista. Oman intohimon toteuttaminen eli eläinten hoitaminen, uuden oppiminen ja muiden ihmisten auttaminen ovat ehdottomasti parhaita puolia tässä työssä. Se tuottaa itselleni ihan valtavan määrän iloa, kun lemmikkien omistajat voivat keskittyä rauhassa töihin, tai lähteä reissuun ja minä saan hoitaa heidän lemmikkejään. Rakastan uuden oppimista ja eläinalakin kehittyy jatkuvasti sellaista vauhtia, ettei tällä alalla voi niin sanotusti olla koskaan valmis ammattilainen.

Juutas ihmetteli, että mikä on ihmisiään tämä uusi hoitaja.

Näin hoitojakson päätyttyä päällimmäisinä fiiliksinä ovat epätodellisuus ja kiitollisuus. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että vietinkö juuri 4 päivää kaverin kotona hoitaen mm. frettejä, kilpikonnia, sokerioravia ja myrkyllisiä eläimiä. Mainittakoon, että huolehdin vain myrkyllisten eläinten asumusten sumuttamisesta, en tehnyt muita hoitotoimenpiteitä. Jussin perehdytyksen ansiosta uskalsin sumutella myrkyllisten eläinten asumuksia. Kävimme myös läpi ensiapuohjeet siltä varalta, jos jokin myrkyllinen eläin pääsee puremaan. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni ohjeet epipenin ja Prednisolon-tablettien käyttöön. Olen todella kiitollinen, että Susanna ja Jussi luottivat eläinlaumansa hoidon minun käsiini. Sain todella arvokasta kokemusta ja pääsin oppimaan niin paljon uutta. Olen todella onnellinen, että pystyn tekemään tätä työtä täysipäiväisenä yrittäjänä ja saan kokea näin upeita kokemuksia. Jos lempihoidokkeja saa nimetä, niin sellaisiin kuuluivat fretit, kilpikonnat, sokerioravat, kääpiörotat, madagaskarin päivägekko, tuliskinkki ja argentiinan mustavalkoinen tegu. Se tosin täytyy mainita, että 4 päivän frettien hoidon jälkeen totesin, ettei minusta ole frettien omistajaksi. Fretit ovat aivan uskomattoman veikeitä otuksia, mutta näätäeläiminä ne ovat myös todella haastavia lemmikkejä. Kun yhdistää frettien ruokavalion, sottaisuuden ja tilavaatimukset, niin se on sellainen yhtälö, johon omat rahkeeni eivät riittäisi.

Kilpikonnat olivat mielissää, kun lomahoitaja muisti viedä heille tuoretta apilaa.

Kiitos vielä kerran Susanna ja Jussi luottamuksesta sekä mielettömän upeasta kokemuksesta. Sekä lämpimät onnittelut teille vielä kerran! Susanna varmaan pian päivittelee tänne blogin puolelle viimeisimpiä kuulumisia. Jos yritykseeni haluaa tutustua enemmän, niin nettisivuihin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.ihantaruvaan.fi. Päivittelen aktiivisesti kuulumisiani ja yritän tuottaa eläinaiheista sisältöä Instagramin puolelle, jos sellaiset kiinnostavat niin kannattaa pistää IhanTaruVaan-tili seurantaan.

Painovirhepaholainen

En ollutkaan ihan niin paska mutsi kuin kuvittelin, ainoastaan huolimaton. Minulta oli tippunut yksi ykkönen pois kirjatessani Hattaran syntymäaikaa frettien esittelysivulle, josta olin kopioinut virheen lauman synttärikalenteriin ja siitä eiliseen postaukseen. Hattaran oikea syntymäpäivä onkin 13.6., ei 3.6. Eli Hattara ei istunut syntymäpäiväänsä yksin aitauksessa, vaan hän ehtii saamaan syntymäpäivälahjansakin ajoissa, ja pääsee toivottavasti jo oikeana syntymäpäivänään rallittelemaan kahden uuden kaverin kanssa (olen varsin luottavainen sen suhteen, että Hattara ottaa pennut hyvin vastaan, mutta Mallusta ja Nutskusta sitten riippuu, kuinka äkkiä koko jengi saadaan yhteen). Tämä selittääkin sen, miksi olin yhdessä vaiheessa ihan varma, että ehditään hakea pennut ennen Hattaran synttäreitä, mutta sitten tarkistin... Mutta uusi tarkistus on sekä kasvattajan, kauppakirjan että Hattaran rekisteritodistuksen vahvistama. 

Hullun hommaa tämmöinen

Samaan aikaan täällä ennen reissua muistettavien ja hoidettavien asioiden listat tuntuvat kasvavan nopeammin kuin ne lyhenevät. Tänään kun on käytännössä viimeinen päivä hoitaa ja pakata, kun huomenna lähtö Turusta on jo 10.30. Näistä toki tärkeämpänä on mukaan pakattavien lista, sillä lauman lomahoitaja Taru saapuu jo tänään illalla, ja ottaa laumasta kopin huomisaamusta alkaen. Vaikka tokihan sitä aina haluaisi, että kaikki olisi vimpan päälle siinä kohtaa kun jättää pallon toiselle, eikä toisen tarvitsisi heti aloittaa mitään suursiivousta missään. 

Tärkeimpiä pakattavia ovat toki ennakkoon varattujen eläinten varusteet, joita meillä on tälle reissuille todella vähän. Omia ennakkoon varattuja kun ovat tosiaan vain Notte ja Sera, ja koska heidät napataan vasta reissun jälkeen Helsingin päästä, ei heille tarvitse mukaan paljoa muuta, kuin kantoboksin ja vesikupin. Yhdelle ystävälle on tulossa laumallinen kääpiörottia hänen pohjustettuaan tätä kuriirointia suunnilleen yhtä monta vuotta kuin mitä olen itse reissusta haaveillut. Niille on sitten mukana kantoboksin lisäksi vähän tilavampi matka-asumus, ruokaa, kuiviketta ja vesipullo. Mahdollisia matelijapuolen tulokkaita varten mukaan lähtee kylmälaukkuja, ja niiden osalta improvisoidaan sitten muuten messuilla. Matelijat toki lähtökohtaisesti myydään messuilla valmiiksi kuljetusrasioissa, sillä etenkin monien pienempien ja vilkkaampien lajien kohdalla niiden siirtäminen messuolosuhteissa olisi aika riskaabelia karkausriskin vuoksi. Voin sanoa, että vaikka minulla on ollut rottia, hiiriä ja muita jyrsijöitä jo vuosia, silti jo rottien siirto messuilla jännittää hieman, kun tietää miten isosta ja väkirikkaasta tapahtumasta on kyse.  

Ihan hullun -Ruttu

Veikkaan että tästä tulee taas yksi niitä päiviä, kun joudun treenaamaan omaa keskeneräisyyden sietokykyäni. Koska myönnän, että olin taas salaa vähän haaveillut, kuinka Tarun saapuessa kaikki olisi vimpan päälle ja valmiina, jokainen asumus vasta siivottuna ja koko kämppä kiiltäisi. Mutta vaikka kuinka ollaan lomalla, niin tämän kokoinen eläinlauma ja iso omakotitalo isolla pihalla kesän kynnyksellä kyllä pitää huolen siitä, ettei valmista tule ikinä. Välillä se turhauttaa, koska minussa on pientä taipumusta perfektionismiin. Toisaalta taas tunnen jo itseni niin hyvin, että mikäli se ihme ikinä tapahtuisi, että kaikki olisi oikeasti valmista, ja voisin vain heittäytyä pitkälleni riippumattoon vetämään oikein kunnolla siestaa - todennäköisesti viimeistään noin viiden minuutin jälkeen olisin onnistunut kehittämään jonkin uuden projektin, ja leväyttämään sen pitkin maita ja mantuja. 

Kesäkuun synttärisankarit

Kesäkuu on meillä tällähetkellä isoin synttärikuukausi, johon osuu tänä vuonna kaikkiaan seitsemän karvakaverin synttärit. Kesäkuisen synttäriputken aloitti Hattara, jolla tuli 3.6. täyteen yksi vuosi. Seuraavana on vuorossa 9.6. Nava 6v, 15.6. Simo 2v ja Mauno 4v, 25.6. Evangeline & Esmeralda (eli uudet sokrut) 1v ja 27.6. Tekla 7v.

Hattara <3

Meidän pusutyttö <3

Hattaralla oli maailman paskimmat yksi vee bileet ikinä, eli neiti oli pitkälti jumissa aitauksessa meidän käydessämme Tampereella. Tätä pyritään sitten paikkailemaan urakalla ensiviikon maanantaina, kun Hattara saa vihdoin synttärilahjansa, eli kaksi pikkusiskoa leikkikavereiksi. Täytyy toivoa, että kolmikko tottuisi toisiinsa nopeasti, sillä Hattara on ollut viime viikot kirjaimellisesti kuolemassa tylsyyteen, vaikka olemme parhaamme mukaan koittaneet ottaa sitä mukaan touhuihin ja viedä häntä tutkimusretkille pihalle ja eläinkauppoihin. Hattaralla ei ole kuitenkaan ollut mitään leikkiseuraa ihmisiä lukuunottamatta Mallun valeraskauden alun jälkeen, sillä Mallu ei oikein vieläkään pysty keskittymään mihinkään, ja kaikki muut keskittyvät lähinnä välttelemään Mallua. Hattara on joutunut ehkä eniten kärsimään Mallusta, sillä Hattara on kova höpöttämään, ja Hattaran putputus provosoi selvästi Mallun "kaikki pennut pesään" -moodiin. Mallun manian ollessa pahimmillaan olemme erottaneet sen yöksi muista, että kaikki saavat välillä nukkua rauhassa. Pari päivää sitten ehdin jo vähän huokaista, että Mallu olisi jo rauhoittumaan päin, mutta ikävä kyllä maanisia pennunraahauskohtauksia on ollut sen jälkeenkin. 

Nava ja Tekla elävät omana porukkanaan yhdessä Juutaksen kanssa, ja heidän elonsa on ollut melko harmonista laumojen erottamisesta asti. Juutas ja Tekla ovat tulleet aina hyvin juttuun keskenään, ja pojat Nava ja Juutas ovat suorastaan rakastuneet toisiinsa. Toki tästä jengistä huomaa hyvin, että kaikki ovat jo eläkeläisiä, ja ison osan päivästä jengi viettää nukkumalla. Mutta etenkin iltaisin on kuitenkin erittäin tärkeää päästä tekemään tarkistuskierros jääkaapille yhdessä Jussin kanssa, sillä Jussi on sopivan höveli tahnan suhteen. Navalla on ollut ehkä taas havaittavissa vähän lisääntynyttä heikkoutta takapäässä, mutta sitä pojalla on kyllä ollut jo hänen kotiutuessa tänne vuosi sitten. Teklalle päästään toivottavasti loppukuusta laittamaan ikäsertifigaattihakemus täyden seiskan kunniaksi. 

Hieno mies Mauno <3

Mauno ja Simo jakavat syntymäpäivän, ja ovat molemmat vielä nuoria miehiä. Simon kanssa meillä on yhä tutustuminen käynnissä, vaikkakin Jussi on jo nyt päässyt ottamaan kontaktia tyyppiin enemmän kuin meidän edesmenneisiin siileihin yhteensä, mikä tekee tanrekista Jussin silmissä paljon siiliä kivemman lemmikin. Mauno taas on yhä Mauno, meidän rakastavava, joskin hieman hönö mies, joka yrittää aina parhaansa, osallistuu mielellään kaikkeen ja nauttii kun pääsee vetämään yleisökierroksia bunkkeriin. Maunosta oikeasti aina huomaa, kun sille puhuu, kuinka se koittaa kauhean tarkkaan kuunnella ja ymmärtää, ja mitä vähemmän puheessa on Maunolle tuttuja avainsanoja, sen enemmän Maunon pää kääntyy sen koittaessa saada puheeseen jotain tolkkua. Sitten taas jos tuttuja sanoja tulee, etenkin jos joukossa on niitä parhaita tuttuja sanoa kuten matelijabunkkeri, Maunon koko ilme kirkastuu ja se huikkaa vastauksen lennossa juostessaan jo valmiiksi alakertaan. 

Mikään ei käynnistä yötä niinkuin tuopillinen matoja -Simo

Evagelinen ja Esmeraldan kohdalla pätee sama kuin Simoon, eli tutustuminen tyyppeihin on yhä käynnissä, eikä sitäkään ole vielä ihan täysin lukittu, jääkö meille lopulta molemmat neidit vai vain toinen kaksosista. Tosin tyyppien laumautuminen meni jo niin hienosti, että melko varmasti tulen kallistumaan sen suuntaan, että eiköhän heidätkin jotenkin vielä opi erottamaan.