Kielo synnytti viime yönä viisi pientä kääpiörottanakeroa. Vaikka viisi on ihan hyvä poikuekoko kääpiörotille, olin silti lievästi yllättynyt, ettei poikasia tullut sen enempää. Kielo alkoi nimittäin olla viimeisinä päivinä ennen synnytystä suorastaan valtava, ja painoakin oli tullut lisää huomattavasti enemmän kuin Opuntialla ja Lupiinilla. Pääasia kuitenkin on, että kaikki viisi ja emo vaikuttavat hyvävointisilta, ja kaikilla viidellä oli kunnon maitoraidat mahoissaan tänään aamupäivällä. Sukupuolia en vielä edes koittanut lähteä arpomaan, mutta mineissä oli kolme mustasilmäistä ja kaksi punasilmäistä.

Kielon minit <3

Poikasten piippailuja kuunnellessa pää myös raksuttaa kovasti jo viikonloppua, kun lähdemme frettien kanssa Lemmikki Tampere -messuille, ja koitan kasata muistilistoja siitä, mitä kaikkea meidän tarvitsee pakata mukaan, ja mitkä eläintenhoitohommat on kriittistä saada hoidettua ennen lähtöä. Kotiin jääville nisäkkäille tulee kyllä ruokkija poissaollessamme, mutta tavoitteena olisi, ettei hänelle jäisi matelijahommia. Olen tälläkertaa myös lupautunut ottamaan vetovastuun Frettiliiton ständistä, joten omien pakkailujen ohella koittaa varmistella mielessään, onko sitä muistanut välittää kaikki tarvittavat infot ja kulkuluvat kaikille osallistujille.

Tänään pitäisikin ottaa sitten työnalle messuille lähtevien aitausten pesu, sillä korvien tulehduttua olen ottanut vähän taukoa kaikista pesuhommista, ettei ainakaan pahentaisi korvissa muhivaa tilannetta. Arvon edelleen sen suhteen, otanko omalle laumalle mukaan taas meidän pleksiaitauksen, joka on frettejä esitellessä ehdottomasti meidän paras aitaus, koska siitä näkee hyvin läpi, mutta sen läpi ei saa työnnettyä sormia aitaukseen. Mutta koska aitaus on meillä jatkuvasti käytössä myös kotona, sen mukaan ottaminen tarkoittaa sitä, että aitaus on ensin purettava ja pestävä täällä päässä ennen messuja, koottava ja purettava messuilla, ja sitten heti messujen jälkeen koottava taas uudelleen kotona, ja tuota aitausta ei ole suinkaan suunniteltu helposti siirrettäväksi, vaan jokaiseen vaiheeseen sisältyy hyyyvin monta mutteria. Sen takia messut ovat ainoa tapahtuma, joihin sen mukaan ottamista edes harkitsee. Myös lopullinen messukokoonpano on vielä hiukan auki, kun Mymskiä ei olla saatu vielä sulautettua osaksi junnulaumaa. Kaikkein helpoimmalla sitä kun pääsisi, kun ottaisi mukaan vain yhden lauman, ja jättäisi muut kotiin. Kuitenkin siitä tulisi todella paljon yksinoloa Mymskille, eikä sitä saisi kotona myöskään isoon tarhaan yhdessä Mallun ja Nutskun kanssa. Joten todennäköisesti sitä ottaa silti mukaan junnulauman ja Mymskin, vaikka se vaatii pakkaamaan sekä messuille että yöpaikkaan mukaan enemmän aitauksia ja tarvikkeita. Muuten sitä voisi päästä melkein helpommalla, kun ajaisi messupäivien välissä yöksi kotiin, mutta lauantaina on messujen lisäksi ohjelmassa myös siskontyttöni synttärit. 

Mymskin tämän hetkinen tukikohta kotona (ollessamme Jussin kanssa kaksin kotona, läpikulkua eteisen kautta ei käytännössä ole meidän käyttäessa toista ovea)

Puuhailujen ohessa on tullut samalla kuunneltua myös muutamia ilmaiswebinaareja koirien ja kissojen raakaruokinnasta ja siitä, mitä kasveja kaneille voi vielä näin syksyllä kuivattaa talvea varten ja miten mitkäkin kasvit kannattaa kuivattaa. Täällä on tosin ollut jo niin sateista, että katsoo tuleeko enää sopivia poutapäiviä niin että ehtisi keräillä edes jotain. Samalla tuli myös ilmoittauduttua pariin seuraavaan webinaariin, jotka käsittelevät kaneja ja frettejä potilaina klinikoilla, ja jotka kuuluvat mukavasti Klinikkaeläinhoitajat ry:n jäsenmaksun hintaan, eli ovat jäsenille ilmaisia. 

Bunkkerissa odottaisi myös yksi (tai oikeastaan parikin) taustaprojektia, että pääsisi muuttamaan muutamia tyyppejä taas vähän isompiin terraarioihin. Veikkaan että niiden jälkeen hienosta korkkiaarrelaatikostani ei ole taas jäljellä enää juurikaan mitään. Tänään kun tuli jo sisustettua yksi terraario yhdelle Jussin puuhämähäkeistä. Näiden jälkeen pitäisi kyllä oikeasti ottaa taukoa terraariotetrikseen, koska tällä menolla emme saa kastelujärjestelmää ikinä kunnolla toimintaan, kun osa terroista vaihtaa paikkaa jatkuvasti - ja kastelujärjestelmä olisi aika hyvä saada toimintaan, sillä se helpottaisi elävien kasvien pitoa ja terraarioiden kosteana pitämistä huomattavasti. Täytyisi varmaan vain laittaa some kokonaan tauolle ja kaverisuhteet jäihin, että en jatkuvasti bongailisi uusia projekteja. Ja pyytää joku lukitsemaan minut messuilla omalle ständille, että en saa mitään inspiraatiota mihinkään messujen Tropiikki-osiosta.    

Isompi odottavista projekteista

Vessahommia

Koska meillä on enemmän frettejä kuin kissoja, ja frettien suoli toimii hyvin paljon nopeammin kuin kissoilla, sitä tulee paljon useammin mietittyä frettien kakkahommia. Ja nyt kun Mymskin laumautus ei ole edennyt ja tasapainoillaan vielä kolmen lauman kanssa, pestävät pissa-alustat ovat saaneet taas pysyä kaapissa ja on menty kertakäyttöisillä, jotta sitä ehtisi pestä välillä muutakin pyykkiä. Välillä sitä koittaa kuitenkin pysähtyä miettimään myös kissojen vessa-asioita, sillä ne eivät toimi meillä vieläkään ihan niin hyvin kuin ne voisivat toimia. Vaikka vessojen muoto ja sijainti on välillä vaihdellut, vessoista kaksi päihittää yhä suosiossaan kaikki muut, ja valtaosa sotkuista keskittyy niihin, vaikka valinnan varaa olisi. Tämä tekee sen, että kaksi vessoista ovat hyvin äkkiä todella sotkuisia, siinä missä muiden kanssa voi mennä päiviä ilman yhtään osumia. Minttu myös yhä välillä suosii frettien pissa-alustoja kissanvessojen sijaan, vaikka luulisi, että sille peittelymahdollisuuden puute olisi vähintäänkin ahdistavaa. Kaikki Mintun käyttämät pädit ovat myös hyvin keskeisillä paikoilla ja näkösällä. Yhdessä kohtaa mietittiin eläinlääkärin kanssa, voisiko Minttu vältellä korkeareunaisia laatikoita alkavan nivelrikon takia, mutta nyt sitä on useamman kerran nähnyt, kuinka Minttu varta vasten hyppii 90cm korkean pleksiaidan yli päästäkseen lainaamaan Nutellan ja Mallun alustoja myös niiden aitauksen portin ollessa kiinni.

Eniten revittyyn kohtaan on tilattu Zooplussalta raapimakulma, joka odottaa vielä asennustaan.

Viimeisimmän kissawebinaarin myötä päätinkin tehdä taas muutamia hienosäätöjä meidän olkkarin vessakulmaan. Isoimpana vedin sitä jonkin verran irti seinästä, niin että vessoille ja vessoilta pois pääsee nyt kahta eri reittiä, eikä ketään voi sumputtaa vessoille. Toisena otin yläkertaan taas kokeiluun EverCleanin Multible Cat -kissanhiekan, joka oli meillä meillä käytössä joskus kun Aino ja Mauno olivat vielä pentuja. Sen jälkeen kokeilussa on ollut muita samantyylisiä, mutta edullisempia hiekkoja. Mutta testataan nyt taas, saisiko hiekan vaihdolla paakuista hieman pienempiä ja hiekan kulkeutumista olohuoneen laatikoista sänkyyn makuuhuoneeseen vähän vähäisemmäksi. Etenkin Rutun nahkatassut tuntuvat olevan mestareita hiekan kuljettamisessa. Alakerran vessoissa jatketaan vielä Tigerinon hajustamattomalla, että molempiin suosituimpiin vessoihin ei vaihdu samalla kertaa uusi hiekka. 

Vessakulmassa on kaksi laatikkoa, joista laastipalju on selvästi suositumpi.

Rutun kanssa on myös ollut jonkin verran haasteita vääriin paikkoihin pissailun kanssa. Rutulla nämä tuntuvat liittyvän aina joko ahdistukseen (Ruttu on suljettu vessaan syömään, ja sen kupista loppuu ruoka kun muut vielä syövät), tai väärissä paikoissa oleviin tekstiileihin (esimerkiksi jos on unohtanut pyykkiin menossa olevan kasan portaiden yläpäähän. Tämä etenkin, jos seassa on jotain voimakkaamman hajuista pyykkiä, kuten rottien rippumattoja). Ensimmäiseen on onneksi auttanut nuolumaton käyttö Rutun ruokailun hidastamiseen, ja nykyään stressipissoja tuleekin lähinnä jos nuolumattoa ei ole ehditty/jaksettu laittaa. 

Laitettiin nyt taas vaihteeksi tämä hiekka testiin

Keittiön parketin pissavaurio on laajentunut entisestään, koska hutipissat eivät aina osu täysin pissa-alustalle. Kuitenkaan lattiaremonttia ei näillä näkymin saada nostettua ihan kauhean äkkiä to-do listan kärkeen, vaikka ajatus kosteudenkestävästä ja helpommin puhdistettavasta lattiasta pyörii mielessä usein.

Kuuman kostean

Olen ollut viime päivinä tavallistakin aikaansaavampi eläintavaroiden pesun suhteen, ja kylppärin nurkassa aina odottavat pesupidot ovat vaihtuneet lähes lennosta, samaan aikaan kuin pyykkikone on myllännyt parhaimmillaan viisi koneellista pyykkiä päivässä kuivausrummun huristaessa niitä kuiviksi. Nyt kaikki käytettynä hankitut eläintavarat, näyttelyboksit, rottien poikastavarat ja muut alkavat olla jo puhtaina paikoillaan - ja itselläni alkaa antibioottikuuri korvatulehdukseen. Lähdin aamulla korvaoireiden takia Jussin mukana töihin, koska yleensä ongelman takana on ollut vahatulppa. Nyt sille ei kuitenkaan saatu tehtyä mitään, sillä kumpikin korvakäytävä oli niin vahvasti tulehtunut ja kosketusarka. Jussin ehdittyä selvitellä asiaa vähän lisää potilaiden välissä, yksi yleinen altistava tekijä on pitkäaikainen oleskelu kuumassa ja kosteassa. Korvia tutkittaessa sattui niin että itketti, mutta nyt parin Buranan jälkeen vähän jo naurattaa. En ole tässäkään aiemmin onnistunut, vaikka aika monella tavalla sitä on ehtinyt itseään viime vuosikymmenien kuluessa teloa, kun on uppoutunut kunnolla omiin projekteihinsa. 

Kasa pesusta tulleita korkkitunneleita, oksia ja kantoja

Samalla kyllä vahvistui se, että en kyllä ikinä aio omalta osaltani ammatilllisesti puoltaa tulehtuneiden korvien hoitoa pakolla ilman rauhoitusta, jos eläin koittaa toistuvasti pyristellä irti ja sen olo vaikuttaa epämukavalta. Minulla on viimeksi maanantaina porattu hammasta ilman rauhoitusta, ja se on sen tason kipua, että pystyn vielä olemaan tuolissani paikoillani hammaslääkäripelostani huolimatta. Mutta tuon tämän päiväinen korvansorkkiminen... Vaikka kyseessä oli pelkkä tylppä imukärki ja tekijänä Jussi, jota en todellakaan millään tasolla pelkää, hyvä etten pompannut tuolista ilmaan ja tintannut Jussia, kun hänellä meni yli sekunti saada härveli korvastani siinä kohtaa kun olin itkunsekaisen kivun keskeltä saanut huudettua, että homma pitää keskeyttää välittömästi. Parin yrityksen jälkeen aloin itkeä pelkästä ajatuksesta, että yritettäisiin vielä. Tämä siitä huolimatta, että minulta on joskus aiemmin putsattu korvat imulla ilman ongelmia, silloin kun korvassa ei ollut tulehdusta. Nytkin sitä pitäisi koittaa vielä uudelleen 7-10 päivän antibioottikuurin ja korvahuuhtelusarjan jälkeen, ja mietin jo valmiiksi, miten pystyn ikinä enää päästämään korvaimulaitteen lähelleni ilman että alan pelkoaggreilla. Tämä siitä huolimatta, että tiedän tarkalleen mitä oltaisiin tekemässä, miksi ja että kun tulehdus on saatu hoidettua, sen ei pitäisi sattua yhtään enempää kuin ensimmäisellä kerralla. En siis enää yhtään ihmettele, miten osa niistä kaikkein kilteimmistä ja kesyimmistäkin koirista reagoi niin vahvasti pelkästään kipeän korvan katsomiseen, ja miksi se muutos voi tulla niin äkkiä ja lennosta. Itekin olen nyt muuten ihan virkeä ja toimintakykyinen, ja niin kauan kuin korvaan ei koske, vaiva tuntuu lähinnä lievästi ärsyttävänä huminana. En siis todellakaan osannut edes itse kuvitella, kuinka pelkkä korvanputsausyritys saisi minut kiemurtelemaan kivusta. 

Pesussa olleita luolia ja juomakuppitelineitä

Tällä hetkellä alkaa muuten näyttää siltä, että rottien poikaskamat saattavat päästä lähes lennosta uudelle kierrokselle. Kielo palasi treffeiltään sunnuntaina, ja koska yhtään astumista ei nähty, eikä laskettua aikaa ole siten tiedossa, olen nyt punninnut neitiä päivittäin. Heinäkuun ensimmäisen normipunnituksessa Kielo oli painanut 129g. Sunnuntaina neidin palatessa kotiin paino oli noussut 134 grammaan. Keskiviikkona vaaka näytti 138g ja eilen illalla jo 148g. Etenkin keskiviikon ja torstain painoero oli jo niin iso, että päädyin sisustamaan mammailuhäkin valmiiksi ja siirsin Kielon varuiksi omaan rauhaansa valmistautumaan mahdolliseen synnytykseen.  

Frettiboksit kuivamassa pesun jälkeen

Laumautumiskuvioita

Sunnuntaina lähdettiin kokeilemaan laumauttamista kahdella rintamalla. Toisaalla yritettiin saada Myytä Hattaran, Seran, Noten ja Mitellan kanssa samaan laumaan. Toisaalla Lupiini ja Kantarelli, sekä treffeiltä palannut Kielo yhteen Opuntian, Torviksen ja Pihlajan kanssa. Kääpiörottien laumautus sujui kirjaimellisesti heittämällä: tällä kertaa koitin yksinkertaisesti vain nostaa kaikki samaan häkkiin, ja muutaman tunnin päästä Kantarelli nukkui jo samassa juustopedissä aikuisten kanssa. Frettien suhteen lähdettiin ensin testailemaan hommaa ulkona, sillä Hattara oli viime yrityksellä alkanut heti hieman höykyttää Mymskiä.

Kantarelli samassa pesässä Kielon, Pihlajan ja Opuntian kanssa

Frettijengin bondailu meni ulkona niin hyvin kuin odottaa saattoi: Mitella vain ohimennen katsoi uutta pentua, Sera ja Notte haastoivat Mymkiä leikkiin ja Hattara nappasi sitä niskasta muutamaan otteeseen. Notte ja Sera tulivat silloin kuitenkin väliin, ja pian Hattara keskittyi jo muihin juttuihin. Mymskiä selvästi vähän jännitti Hattaran käytös, mutta se ei ollut mitenkään paniikissa, ja lähti kohta itsekin tutkimaan ulkoaitausta, joskin vähän vältellen Hattaraa, ja uskaltamatta vastata toisten junnujen leikkikutsuihin.

Mokasin kuitenkin siinä, että rohkaistuin tästä liikaa, ja siirsin homman jo samana päivänä sisätiloihin. Sielä homma meni hetken hyvin, kunnes Hattara nappasi Mymskiä pahemmin niskasta kiinni, ja lähti raahaamaan sitä pitkin lattiaa ja ravistamaan. Keskeytimme totutuksen sunnuntain osalta heti sen jälkeen, mutta Mymski ehti säikähtää niin pahasti, että oli koko loppuillan vähän vaisu. Hetken jo pelkäsimme, ettei se vain ehtinyt lyödä päätään mihinkään Hattaran ravistaessa. Mutta pahimman säikähdyksen laannuttua Mymski alkoi syödä, ja iltaa kohden vähän jo höpötellä. 

Hattara & Mitella

"Kyllä uusia vähän pitää vetää turpiin" T: Hattara

Eilisen Mymski saikin olla taas kokonaan rauhassa muilta freteiltä rauhoittumassa, ja katsoo jos tänään yrittäisi taas leikkitreffejä Seran tai Noten kanssa, että saisi Mymskille taas niitä positiivisia kokemuksia muista ja vahvistettua minin itseluottamusta. Hattaran kanssa koitetaan uudestaan vasta vähän myöhemmin, ja silloinkin alkuun vain pihalla. 

Hattara otti Seran ja Noten vastaan niin hienosti ja mutkattomasti, että olin odottanut, että kolmas pentukin menisi laumaan helposti. En oikeastaan ollut henkisesti edes kauhean varautunut siihen, että tästä tulisi uuden totutusrumban alku, ja että nyt joutuu sitten ajan x tasapainoilemaan kolmen lauman kanssa. Olen kuitenkin ihan optimistinen sen suhteen, että saamme Mymskin vielä porukkaan jahka se vielä vähän kasvaa ja reipastuu. Nyt Myy kun on monella tapaa vielä niin pentu: välillä ihan tajuttoman hauras ja ujo, välillä taas hurjin tappaja, mitä löytyy. Niin itselläkin on vähän hakemista siinä, missä tahdissa Mymskin kanssa voi missäkin asiassa edetä.  

Mymski ja Jussin käsi

Vesipedot vauhdissa

Eksolan puolella nopean laumautumisen myötä pääsi siivoamaan sieltä toisenkin poikashäkeistä pesuun ja odottamaan sitä. lähteekö Kielon maha kasvamaan. Kielolla ei näkynyt treffijakson aikana yhtäkään selkeää kiimaa, eli nyt tälläkertaa meillä ei ole mitään selkeää laskettua aikaa, jonka kanssa pelata. Yleensä emo kun tulee eristettyä viikko ennen laskettua omilleen rauhoittumaan ja rakentamaan pesää. Nyt sitten punnaillaan ja tarkkaillaan mahaa ja nisiä. 

Tänään tuli myös käytyä työhaastettelussa, niin nyt sitten odotellaan, miten sen kanssa käy.

Näätä-Hässäkkä 2023

Eilen suunnattiin pitkästä aikaa frettinäyttelyyn. Meiltä oli ilmoitettuna mukaan koko jengi, eli kaikkiaan seitsemän frettiä kolmessa eri porukassa. Myytä kun en ole uskaltanut vielä koittaa yhdistää Hattaran kanssa, vaikkakin hän on päässyt leikkimään jo Seran ja Noten kanssa, sitä myötä kun itsevarmuutta on tullut kotiutumisen myötä lisää. Ekoina parina päivänä kaikki kun oli Myystä kovin jännää. Näyttelypäivä oli muuten oikein mukava, ja oli hauska nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja ihmisten näätiä, mutta pituuden puolesta päivä meni vähän yli. Palkinnot kun päästiin lopulta jakamaan vasta kahdeksalta illalla, joten kotipihaan kääntyessä kello oli jo vähän päälle yksitoista illalla, ja koska oletin että näyttely olisi ollut paketissa vähintään paria-kolmea tuntia aiemmin, sitä oli hoitanut vain kanit aamulla ennen lähtöä. Aamustakin kun lähdettiin liikkeellä jo vähän seitsemän jälkeen. 

Auto alkaa olla pakattuna

Auto oli onneksi pakattu jo näyttelyä edeltävä "iltana" (lue: puolilta öin), eli aamulla onneksi riitti, että nosti fretit bokseihin ja boksit autoon, sekä pakastimesta frettien aamupala mukaan. Lisäksi mukaan lähti yksi ylimääräinen kylmälaukku, kun muistin kerrankin ajoissa, että näyttely oli varsin lähellä F-Animalia, johon olin voittanut PK-frettien joulukalenterista pari lahjakorttia. Jussi kävi sitten näyttelypäivän aikana hakemassa tytöille vähän evästä ja moikkaamassa samalla yhtä lähellä asuvaa kaveriaan. Itsellä kun on nyt tavallistakin isompi miettiminen siinä, miten saisi pidettyä frettien ruokavalion mahdollisimman monipuolisena ja tasapanoisena, kun kotona on nyt kolme kasvavaa frettiä, joista etenkin Myyllä on ihan mieletön kasvuspurtti päällä. Nytkin neidille oli tullut viikossa 120 grammaa painoa lisää. 

Tällä kertaa tie näyttelypaikalle ei onneksi ollut poikki kuten vuosi sitten, vaan ehdimme pihalle hyvissä ajoin ennen ilmoittaumisen alkamista, ja ehdimme jopa kasata leirimme ennen sitä. Mäntsälään kun oli luvattu sateista, ja pihaan saapuessamme ripsi vähän vettä, joten jätimme fretitkin vielä autoon siksi aikaa että pystytimme näyttelyteltan. Onneksi teltan kasausvaiheessa tippuneet pari pisaraa jäivät kuitenkin päivän ainoiksi, ja ilmakin oli huomattavasti lämpimämpi kuin vuosi sitten. Tällä kertaa minulla olisi kyllä ollut varuiksi myös pipo ja tumput autossa. Niitä ei kuitenkaan tarvittu, eikä edes mukaan varaamaani takkia. Eli siinä mielessä keli oli aika ideaali, sillä vaikka itse arvostaisikin korkeampia lämpötiloja, freteille viileä ja vähän pilvinen oli huomattavasti mukavampi. 

Neidit valmiina lähtöön

Virallisten luokkien arvostelut menivät yllättävänkin nopeasti. Olin ollut varma, että Jussi ehtisi lisäkäsiksi laittamaan junnuja arvosteluun, mutta kun toinen tuomareista aloitti luokasta 1 ja toinen luokasta 6, junnujen ysiluokkakin tuli ihan yllättävän äkkiä. En ollut edes tajunnut, että arvostelut ovat lähelläkään sitä, kun joku tuli huikkaamaan, että 9.1 eli Nottea kaivattaisiin jo arvosteluun. Olin siinä kohtaa esittelemässä meidän jengiä Tanjalle seurueineen, joten siirsin Noten vain äkkiä arvosteluboksiin numerolappuineen. Myönnän muutenkin olevani erittäin laiska sellaisessa viime hetken näyttelypaikalla puunailussa, mikä kyllä näkyikin taas siinä, että useammalle meidän neideistä tuli pientä miinusta likaisista korvista. Noten ja Myyn välissä luokassa oli vain yksi näätä, samoin kuin Myyn ja Seran. Onneksi sitä oli muistanut varata tällä kertaa reilusti pikkubokseja mukaan, koska Noten, Myyn ja Seran kanssa yhtä aikaa arvostelussa toisella tuomarilla oli myös Nutella.

Virallisten luokkien jälkeen tuli pet-luokkien vuoro, ja siinä kohtaa näyttely vähän jämähti. Ymmärrän toki, että tuomariopiskelijat tarvitsevat treeniä, ja että harjoitellessa tahti on luonnollisesti huomattavasti hitaampi, kuin silloin kun hommaan on rutiini. Mutta iltapäiväväsymyksen ja ruokakooman pyrkiessä samaan aikaan pintaan, sitä tuli vähän välikuolemafiilis. Toki tässä vaiheessa meidän jengin osalta ei sikälikään tapahtunut mitään, että olin ilmoittanut omani vain viralliseen luokkaan, koska totesin että siinä olevan tarpeeksi puuhaa, että saan seitsemän tyyppiä kertaalleen ajoissa arvosteluun. Toki olin jotenkin ajatellut, että pet-luokat ja viralliset luokat pyörivät samaan aikaan rinnakkain, kuten jyrsijäpuolella, eikä niin että ensin arvostellaan toiset ja sitten toiset. 

Meidän leiri

Hattara haluaa nähdä numerolaput

Pettien jälkeen tuli re-callien vuoro, ja meiltä pyydettiin uudestaan eteen Sera, Hattara ja Nutella. Koska Sera ja Notte olivat käyneet yhdessä uudelleen edessä luokkansa jälkeen, arvelin tässä vaiheessa Seran olevan luokassaan aika korkealla. Nutellan ja Hattaran kohdalla arvelin niitä verrattavan toisiin väri- ja turkkiluokissa, jolloin re-calleihin pääsy ei välttämättä tarkoita sijoittumista. 

Tässä kohtaa aloitimme myös oman leirin purkamisen. Aika moni oli ollut optimistisempi, ja laittanut aitauksia ja telttoja kasaan jo pettien alkaessa. Yllättävän monta kassia ja nyssäkkää sitä kuitenkin tällaiseen päiväreissuunkin tarvitsee, etenkin kun meilläkin seitsemän frettiä ja kolme laumaa tarkoitti useampaa aitausta, ja kaikille niihin toki omia kuppeja, vilttejä, pissa-alustoja... Periaatteessa oltaisiin kyllä Mymskin kanssa selvitty ilman omaa aitaustakin, sillä nytkin se vietti osan päivää siskonsa Rhondan aitauksessa leikkitreffeillä. Sen lisäksi Mymskillä saattoi olla meidän jengistä eniten sylittelijöitä, jonka lisäksi se myös nukkui osan näyttelystä taskussani.

Värien parhaat

Meidän jengin loppupisteiksi tuli Mitella 85p, Nutella 85,5p, Mallu 82,5p, Hattara 81,5p, Notte 85p, Pikku Myy 75p ja Sera 85p. Kenenkään pisteet eivät isommin yllättäneet. Myynkin osalta kun oli tiedossa, että pisteitä tullaan rokottamaan siitä, että hän on kehityksessään jäljessä. Mymski oli kuitenkin "tosi kiltti kirppu". Loppusijoituksina Notte oli luokkansa toinen, Sera luokkansa ensimmäinen ja Hattara paras albiino. Jussille värisijat ovat olleet jostain syystä aina erityisesti sydäntä lähellä, joten vaikka Jussi koittaa välillä väittää, että kaikki nämä nykyiset näädät ovat minun, niin kun tuo Jussin varaama, valitsema ja nimeämä neiti julistettiin parhaaksi alppariksi, niin kyllä Jussi lähti aika vauhdilla itse sinne boksille hakemaan tyttöään palkintokuviin. Ja minunkin ilme on aika semimaaninen minun tummiaisten palkintokuvissa.

Nyt sitten koitetaan hetki kasailla itseä ennen viimeisten kääpiörottanaperoiden luovutusta iltapäivällä. Ja tehdä jotain päätöksiä seuraavan näyttelyn suhteen. Sinne kun aukeaisi ilmot tänään alkuillasta. Toisaalta kun huvittaisi lähteä, toisaalta työkuviot ovat edelleen auki ja näyttelykooma eilisen jälkeen yhä päällä. Mutta eiköhän sitä ilmoa ja koita saada sumplittua.      

Ysiluokan voittajat <3

Pala kurkussa ja möykky rinnassa

Arki on pitänyt taas aika hyvin otteessaan ja sopivan kiireisenä, niin ettei sitä ole ehtinyt liikaa upota surullisempiin asioihin. Tänään iski kuitenkin taas itku, kun Lavellas julkaisi seuraavat täällä alkukesästä kuvatut markkinointimateriaalit. Ne missä oli vielä koko vanhuslauma, Tekla, Juutas ja Nava. Silti ne kuvat sopisivat niin hyvin tähänkin postaukseen, mutta en ole saanut vieläkään avattua kuvakansiota valitakseni sieltä suosikkikuviani. Tekla meni niin äkkiä kuvausten jälkeen, ja pojat ihan liian pian Teklan jälkeen. Tiedän, että kuvat tulevat olemaan kaunis muisto, mutta haava on vielä liian tuore ja kipeä. Maijan kanssakin kun vielä kuvauspäivänä juteltiin, kuinka se on omalla tavallaan haikeaa, kun kotona on paljon vanhuksia. Kun pitäisi koittaa pystyä elämään hetkessä, olla miettimättä liikaa tulevaa, mutta samalla koko ajan vähän valmistelee itseään edessä olevaan surutyöhön, vaikka tietää, ettei siihen voi olla ikinä valmis. Silloin kuitenkin vielä toivoi, että se olisi kuukausien tai osan tyypeistä kohdalla toivottavasti vasta vuoden-parin päässä.

Tämänhetkiseen mielialaan ei auta myöskään se, että kumpikaan Selenan munista ei selvinnyt. Jokin niissä oli mennyt vikaan, ja vaikka munat saatiin hautomoon jossa oli tasainen lämpötila ja kosteus, ne lähtivät homehtumaan ja kuivumaan kasaan. Eilen sitten luovuttiin lopullisesti toivosta niiden suhteen, ja tyhjennettiin hautomo. Eli tänä vuonna ei saada omasta kasvatuksesta edes itselle yhtä pientä pytikkavauvaa.

Meidän alkuperäinen näätäjengi <3 Ylimpänä freteistä ensimmäiset Esteri ja Snurre. Heidän alupuolellaan Itsy ja Mitella, ja alimpina silloiset juniorit Huisku ja Lysti. Ja keskellä alhaalla Mihail.

Kaikkien suru-uutisten keskellä moni on yrittänyt lohduttaa, että kyllä tämä vielä tästä, ja toivottavasti nyt tulisi pidempi jakso, että ei menetettäisi ketään. Silti omassa takaraivossa ja sydämen sopukassa painaa kevyesti se, että ei se ole välttämättä vielä tässä. Helteiden aikaan olin jo ihan varma, että Mitella olisi lähtenyt ennen poikia, kun se alkoi laihtua ja sen aktiivisuus väheni merkittävästi. Mitella onnistui kuitenkin tsemppaamaan hellejakson jälkeen selvästi, saamaan vielä lisää massaa ja kiinnostumaan ympäristöstään enemmän. Aina siinä määrin, että se on nyt lähdössä meidän mukana tällä viikolla näyttelyyn, ja mietin vakavissaan, lähteekö se laumansa mukana vielä messuillekin ensikuussa. Silti sitä ei saa mielestään kokonaan suljettua sitä, kuinka Mitellakin on jo 7,5-vuotias, ja viimeinen joka meidän alkuperäisestä näätälaumasta on jäljellä.

Tässä yksi päivä siivotessa käteeni osui kaulakoru, jonka teetätin silloin, kun emme olleet menettäneet freteistä vielä ketään, ja Miikkiskin oli vielä elossa. Minun seitsemän jalokiveäni. Sekin koru on pysynyt jo pitkään muistojen laatikossa odottamassa, tuleeko vielä sellainen päivä, että pystyisin käyttämään sitä. Siihenkin liittyy jo niin monet hyvästit. 

Silti elämä jatkuu aina aina. Näin ison lauman kanssa nopeastikin. Kipeät muistot kun voi nostaa välillä hetkeksi sivuun, silloin kun tuntuu, ettei niille ole voimia juuri nyt. Mutta noita pentuja ja muuta nyt elossa olevaa laumaa ei voi. Ja niin tärkeää kuin välillä onkin itkeä kunnolla, niin silti itselleni sopii paremmin se, että ankkurit ovat kiinni tässä hetkessä menneisyyden sijaan, vaikka välillä tuleekin seilailtua myös muistojen merillä. Tämä tulee kuitenkin olemaan varmaan niitä päiviä, kun toimintakyky voi olla vähän rajoittunut, kun itkemisestä seuraa usein migreeni.    

Myy on kotona

Toissapäivänä otettiin suunta kohti Helsinkiä ja käytiin hakemassa Pikku Myy kotiin. Pikku Myyn kasvattaja tekee tällä hetkellä muuttoa Pielavedeltä Viroon, niin Helsinki oli kohtauspaikkana helpompi, kuin lähteä hakemaan miniä muuton keskeltä neljänsadan kilometrin päästä. Olin saanut säännöllisesti päivityksiä Myyn painon kehittymisestä, joten osasin odottaa että se on haettaessa edelleen hyvin pieni. Silti kun Kira kaivoi minin boksista ja nosti sen syliini, sydän ei oikein tiennyt miten päin sen olisi pitänyt olla. 

Pikku Myy <3

Samaa epävakautta on ollut havaittavissa viime päivinä muutenkin. Seran ja Noten kotiutuminen meni niin helposti, sillä kumpikin oli tullessaan niin isoja, reippaita ja niillä oli siskon tuki turvanaan. Ne myös menivät laumaan ihan heittämällä, sillä Hattara oli todella palavasti leikkikavereiden tarpeessa. Vaikka Myy on lähes päivälleen samanikäinen kuin Notte ja Sera olivat tullessaan, on se ihan eri tavalla vauva. Se on pienempi, varovaisempi ja alkaa itkeä, jos tilanne menee sen mielestä liian jännäksi. Ja kun tuollainen kämmenelle mahtuva mytty itkee, niin se herättää sekä itsessäni että Jussissa heti suojeluvaihteen päälle. Etenkin kun Hattarastakin on nyt kasvanut parissa kuukaudessa epätoivoisesti leikkiseuraa kaipaavasta juniorista aikuinen laumajohtaja, joka ei selvästi aio ottaa Myytä porukoihin ihan noin vain. Vaikka Hattarakaan ei ole mikään iso fretti, on sen ja Myyn kokoero silti niin iso, että laumauttamisessa edetään nyt mieluummin sitten vähän rauhallisemmin ettei Mymski vain jää jalkoihin.

Mymski pääsi heti pesulle, kun joku sisaruksista oli kakkinut boksiin ja kaikki alpparit hienosti maastokuvioitu

Kissoistakin etenkin Mauno ja Löllö ovat ensimmäistä kertaa vähän pihalla siitä, mikä tuo mini oikein on. Yleensä hoitonäätiäkin kun vaivaudutaan vain vilkaisemaan pikaisesti, että "taas tuommoinen". Myytä taas on ensimmäisinä päivinä koitettu välillä jopa vaania, kun se vaikuttaa kissojen silmään selvästi edelleen enempi hamsterilta juostessaan lattialla. Vaanimista kyllä seuraa aina sitten pieni hämmennys, kun lähemmäs mentäessä natiainenkin haiseekin fretiltä ja koittaa napata nenästä. Mutta koska reaktio on selvästi niin erilainen kuin muihin fretteihin, voi mennä hetki, ennenkuin Myytä uskaltaa jättää täysin valvomatta kissojen seuraan. 

Samaan aikaan Myy on kuitenkin mitä ihanimman oloinen pieni frettilapsi. Selvästi hyvin ihmisläheinen ja kova pussailija, kuten Kira olikin varoittanut, ja hakee turvaa ihmisistä silloin kun jokin jännittää. Leikkiessä neidiltä löytyy kyllä ne hampaatkin, joilla käydään kiinni niin leluihin kuin varpaisiin, vaikkakaan ei kauhean kovaa. Pikkuneidin hampaat ovat myös vielä niin kovin pienet ja puruvoima vähäinen, että olen joutunut erikseen muistuttamaan Jussille, että Mymskiä pitää silti ihan yhtälailla muistuttaa puremisesta kuin muitakin. 

Mymski ja vesikuppi

Etenkin Jussin käsissä Mymski näyttää ihan hauraalta terälehdeltä, eikä Jussi ole voinut olla vertaamatta sitä Hattaraan silloin kun nähtiin Hattara ensimmäisen kerran sen ollessa viisi viikkoinen. Ja toki sitä itsekin välillä miettii, miten Myyn kehitysviivästymä tulee sen kasvaessa näkymään, vai saako se vielä jossain kohtaa ikätoverinsa kiinni. En kuitenkaan koe, että Mymski olisi välttämättä hyötynyt tätä myöhemmästä luovutuksesta. Nytkin neiti kun oli lähes kaksi viikkoa yli minimiluovutusiän, sen emo kuoli pentujen ollessa viisiviikkoisia, kaikki sen sisarukset olivat jo lähdössä, ja vaikka Myy olisikin jäänyt vielä kasvattajalle tarkkailuun, sillä olisi tullut kasvattajan mukana muutto toiseen maahan. Eli sitä vaihtoehtoa, että se olisi saanut olla pidempään emon kanssa tutussa kasvuinkodissa ei yksinkertaisesti ollut. Jos olisi ollut, vielä myöhempi luovutus olisi voinut olla Mymskin kannalta hyvä.

Uskon silti, että Myy tulee vielä menemään laumaan, ja että pärjäämme Myyn kanssa hyvin. Myy käy kuitenkin hanakasti ruuan kimppuun, ja syö kokonaiset tiputkin pienpedon tarmolla.   

 

Ensimmäinen kohtaaminen Hattaran ja junnujen kanssa

Hoidokkeja ja kanivauvoja

Tällä viikolla meillä kävi taas vierailevia tähtiä, kun Sariannan fretit ja siili viettivät meillä muutamia päiviä. Sariannan frettijengiin kuuluu tällä hetkellä neljä tyyppiä, joista puolet ovat Nutskun ja Mallun klaania ja toinen puolisko hybriditummiaisia, joihin olen ehkä pikkuisen ihastunut - siltikin että Teslalla kesti noin viisi minuuttia kiertää kodinhoitohuoneeseen pystyttämäni frettivarmistukset ja löytää tiensä pyykinpesukoneen alle. Toisista kodinhoitohuoneessa majailleista freteistä poiketen, Teslalla ei mennyt myöskään kauaa keksiä tietään kodinhoitohuoneen tasolle. Jussilla tulikin sitten pienet pakohuonefibat, kun lukitsimme kodinhoitohuoneessa karanteenissa olevan sammakkoterraarion liukulasit, ja nostimme sen avaimen kodinhoitohuoneen seinällä olevaan lukittavaan lääkekaappiin. Sitä Tesla ei sentään saanut tiirikoitua auki. Tyypilliseen tapaan minä katselin Teslan saavutuksia sydämet silmissä ihaillen, Jussi puolestaan päätään pudistellen ja onnellisena siitä, että kyseinen atleetti ei ole meidän.  

Kodinhoitohuoneen valtaajat

Tesla <3

Hoitosiili Lalli

Hoidokkien lähdettyä eilen lähdin pienelle maakuntamatkalle naapurikuntiin ja katselemaan kaverin kanivauvoja. Hänelle kun oli käynyt se klassinen, eli hän oli ostanut kolme naaraskania, ja nyt kanilassa oli sitten useammat poikaset. Kaneilla sukupuolien tunnistaminen kun on moneen muuhun lajiin verrattuna verrattain vaikeaa ennen kivesten laskeutumista, ja kaneilla kivekset laskeutuvat verrattain myöhään - vaiheessa, jossa siskot ovat jo hyvinkin siinä iässä, että voivat tulla kantaviksi. En sano, että kanien sukupuolettaminen olisi jotain, jossa itsekään olisin hyvä, mutta ajattelin että yhdestä lisäparista silmiä ja käsiä ei varmasti olisi hommassa haittaakaan. Nyt kun kaverilla olisi tavoitteena saada poikastulva katki ja estää hommaa toistumasta taas seuraavissa kodeissa. Eilisen saldona saimme poikasista kaksi varmaa naarasta ja melkoisen monta urosoletettua. Mutta koska pienempien poikasten värkit olivat vielä niin kovin pienet, eikä kummallakaan meistä ollut rutiinia hommaan, päätimme katsoa sukupuolet vielä uudestaan yhdessä parin viikon päästä, että pääsemmekö silloinkin vielä samaan tulokseen.

Olin alustavasti luvannut, että voisin ehkä ottaa pari-kolme tytöistä tänne kotia etsimään, koska tämänhetkisen kanikriisin myötä poikasten kotien etsintään voi mennä aikaa. Mutta jos sukupuolijakauma on yhtään sitä miltä se tässä vaiheessa näytti, niin naaraita enemmän haasteena tulevat olemaan urokset. Pikkupojat kun menevät kyllä todennäköisesti yhdessä ainakin joitain kuukausia, mutta viimeistään kevään ja aikuisuuden korvilla sopu voi hyvin alkaa rakoilla. Samasta syystä kaikki pojat tarvitsisivat melkeimpä ihan omat kodit, joissa niille olisi sitten mahdollista hankkia kastraation jälkeen tyttöystävät. 

Toki kanilapset olivat myös ihan syötävän suloisia, ja jos kanien laumakemiat olisivat yhtään helpompia, olisin jo niin puhumassa toista varmoista tytöistä meille omaan laumaan. Lähtökohtaisesti kun kuitenkin suosin sosiaalisilla tyypeillä vähintään 3-4 yksilön porukoita, jotta kukaan ei olisi vaarassa yksin, vaikka jotain yllättävää sattuisikin. Kanien kohdalla olen kuitenkin toistaiseksi pysynyt kahdessa luottaen siihen, että tämänhetkinen kodittomien kanien määrä huomioon ottaminen uuden kaverin löytäminen yksinjääneelle kävisi todennäköisesti huomattavan nopeasti. 

Tänään on puolestaan ohjelmassa nunnutella kääpiörottamuksuja ihan ekstrapaljon, sillä huomenna kummankin poikueen kaikki pojat siirtyvät kasvattajan hoiteisiin, joista ensimmäiset jatkavat uusiin koteihinsa viikonlopun aikana, ja loput lähtevät sijoitukseen menevien veljiensä laumaan odottamaan syksyllä tapahtuvaa Ruotsiin muuttoa. Tytöt jäävät puolestaan kaikki vielä tänne, ja lemmikkikotiin matkaavat kaksi tyttöä saavat olla Lupiinin ja Kantarellin seurassa vielä siihen asti, kun ne haetaan ensiviikolla täältä omaan kotiinsa, jonka jälkeen Lupiini ja Kantarelli muuttavat takaisin omaan laumaansa. Samalla reissuilla kun pudotamme pikkupojat kasvattajalle, käymme sitten hakemassa Pikku Myyn kotiin. Eli tohina ei ole kotoa vieläkään loppumassa, vaan se vaihtaa vain muotoaan. 

Myrskyn jälkeen

Viikonvaihteeseen oli annettu myrskyvaroitus. Pelastuslaitos oli kehoittanut keräämään kaikki irtonaiset tavarat pois pihoilta ja varautumaan sähkökatkoksiin. Tämän lisäksi päädyimme Jussin kanssa evakuoimaan kilpikonnat sisätiloihin, sillä kummallakaan meistä ei ollut täyttä luottoa muovikennokasvihuoneen myrskynkestävyyteen. Alunperin myrskyn piti iskeä jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Sen jälkeen arvio pahimmasta myrskypäivästä siirtyi tiistaille. Ja onhan tässä alkuviikon mittaan tuullut ja sadellut, ja sähkötkin olivat eilen pariin otteeseen poikki. Siltikin, vaikka myrsky iski lopulta Suomeen paljon lievempänä, mitä alkuun oli varauduttu.  

Kasvihuone sinnitteli kasassa tiistain ja keskiviikon väliseen yöhön asti, kunnes viime yönä kaksi levyistä oli löystynyt niin, että ne olivat kaatuneet kasvihuoneen viereen. Mikä on aika pientä siihen verrattuna, että ensimmäisenä syksynä ennen kasvihuoneen vahvistamista niitä levyjä saatiin hakea pariin otteeseen kuusiaidan toiselta puolelta naapurin pihasta - onneksi tosin vasta siinä vaiheessa, kun kilpikonnat olivat jo siirtyneet syysmyrskyjen tieltä talviunille. Nyt tuuli on onneksi jo rauhoittunut sen verran, että kilpikonnat pääsevät levyjen uudelleen kiinnittämisen jälkeen vielä joksikin aikaa jatkamaan kesäkautta ulos. 

Meidän pihan myrskyvahingot

Nyt kun ulkona ei ole enää satanut vähän väliä vaakasuoraan saavista kaataen, sain vihdoinkin tartuttua myös yhteen pihahommaan mitä olin vältellyt: viime vuotisten jo syksyllä pystyyn homehtuneiden kerppujen siivoamiseen sivuvarastosta. Heti tähän muutettaessa minulla kun oli visio, että nyt kun on omaa pihaa ja tilaa, sitä kuivataankin nyt oikein urakalla kaneille ja kilppareille herkkuja sisäruokintakaudeksi, ja ensimmäisenä vuotena tämä toimikin hyvin. Toisena vuonna saimme kuitenkin niin pitkän, kolean ja sateisen syksyn, ettei ensimmäisen vuoden kuivatuspaikka toiminutkaan samalla tavalla, ja koko viime kesä askartelut menivät hukkaan. Homehtuneita eväitä kun ei tietenkään voinut syöttää kaneille, joten ne jäivät roikkumaan varaston kattoon, jossa ne ovat roikkuneet aina tähän päivään asti. Tänään otin ne kaikki alas. Silppusin oksalliset kerput oksasilppurilla hakkeeksi, ja toimitin homeiset yrttiniput lehtikompostoriin. 

Nyt sitten arpoo, pysyykö siinä päätöksessä, että en lähde tänä vuonna hommaan enää ollenkaan. Alkukesästä tuli kyllä kuivattua jonkin verran nokkosta, mutta tällä kertaa hyötykasvikuivurilla siirtäen kuivatut kasvit heti sisätiloihin. Nyt katse on kääntynyt sivuvarastosta pihasaunalle. Että jos sivuvarasto ei ollut kyllin kuiva ja hyvä, niin saunassahan noita on perinteisestikin kuivattu. Että sielähän sitä voisi sitten aina heittää vähän puita pesään ja kiuasta kuumaksi, jos syksyn kosteus meinaisi liikaa hiipiä aarteiden kimppuun. Että jos kuitenkin koittaisi saada vielä kasaan edes yhden pienen kerpun viikkoa kohden talvikautta odottamaan. Tai edes yhden kerpun kuukautta kohden. Sillä tavalla ihan pienimuotoisesti ja kokeeksi.

Päivän ihmetys oli tämä valtavankokoinen vihreä tyyppi

Vastakkain on taas se haaveminän ehtoisa pullatuoksuinen emäntä, joka taltioi, säilöö ja vaalii talteen niin vitaminit kuin kulttuuriperinnön sekä taitonsa ja resurssinsa rajat tunteva ex-kerrostaloasukki, jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä ja miljoona muutakin projektia, jotka vievät aikaa ja keskittymistä. Se on ehkä se isoin haasteeni pihahommissa noin muutenkin: haaveminäni on noin teoreettisesti tavoitettavissa korkeintaan näin työttömänä ollessa, kun kotona olemiseen on käytettävissä aiempaa enemmän tunteja. Siltikin se haaveminäni olisi vielä vuosien opettelun päässä, ja en oikeasti ajatellut jääväni kotiin niin pitkäksi aikaa. Eli minun olisi oikeasti parempi keskittyä Puutarhanhoito for Dummies ja laiskan puutarhurin parhaat oikopolut -tyyppisiin ohjeisiin, joilla saisin pihasta jotain irti mahdollisimman vähällä vaivalla, ja estettyä sitä metsittymästä kokonaan. Sillä jos olen täysin raadollisen rehellinen itselleni, nautin kyllä siitä, että meillä on piha, mutta en ole oikeasti puutarhaihmisiä. Minusta on ihana käydä välillä pihalla, ihmetellä sen kasveja ja ötököitä ja rakastan sitä kuinka se muodostaa vihreän suojavyöhykkeen minun ja naapureiden väliin, ja kuinka saan mennä sinne yksin omien eläinten kanssa omassa rauhassa ilman että kukaan muu tulee samalle pihalle kaivatessani introverttiaikaa. Mutta en oikeasti jaksa kovinkaan paljon jatkuvaa kuopsuttamista, kitkemistä, suunnittelua ja hiomista sielä, joten minun on koitettava löytää keinot selvitä näistä mahdollisimman vähällä vaivalla, jotta voin keskittyä jatkossa entistä enemmän nauttimaan pihasta eläinten kanssa ja keräämään sieltä kesäaikaan ruokaa eläimille. Nyt parissa vuodessa olen oppinut jo sen, että ensivuonna kasvihuoneeseen tulee tasan kaksi tomaatintaimea, yksi kasvihuonekurkku ja 1-2 kesäkukkaa. Niillä saa sinne jo aika hyvin väriä ja vihreää, kivasti ja helposti jotain satoa, ja jos ne ensivuonna muistaisi vielä lannoittaa välillä, ne eivät ehkä olisi jo näin elokuussa kellastumaan päin. Seuraavaksi pitäisi kehittää jokin mahdollisimman helppo ja idioottivarma suunnitelma kasvulavoille. 

Pampula ja Petteri auttavat mielellään saunan ja uima-altaan väliin nousevien haavantaimien kanssa

Tänään pihalla touhutessa päässä kun on pyörinyt taas paljon hyvä sanonta "You can do anything, but not everything" - "Voit tehdä mitä tahansa, mutta et kaikkea.". Jos puutarhanhoito ja kasvit olisivat intohimoni, vain taivas olisi rajana sille, mitä voisin tällä pihalla saavuttaa. Mutta koska intohimoni on enemmän eläimissä, piha on saatava toimimaan niillä hyvin vaihtelevilla resursseilla, mitä minulta jää eläintouhuista yli - ja keskittyen niissäkin pitkälti juttuihin, jotka tukevat niitä eläintouhuja.

Hyvää kansainvälistä kissapäivää!

Muun jengin kanssa on nyt sattunut ja tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että talouden kissaviisikko on jäänyt blogin puolella hyvin vahvasti sivuosaan. Hyvänä uutisena kerrottakoon, että kissojen kohdalla se tarkoittaa sitä, että heidän kanssa arki on ollut viime aikoina varsin tasaista ilman isompia yllätyksiä. Kaikki viisi saivat viime kuussa kolmois- ja rabiesrokotteen eläinlääkärin kotikäynnin yhteydessä, ja siinä samalla kaikille tehtiin myös terveystarkistukset. Ainoina huomautuksina kaikilla viidellä oli hammaskiveä, joka pitäisi käydä poistattamassa, ja Löllöllä ja Mintulla oli taas hieman töhnää korvissa. 

Kävin juuri äsken kiertämässä asunnon läpi kuvaten mitä kukin kissoista teki juuri nyt. Osuin selvästi yleiseen päikkäriaikaan, sillä kaikki olivat nukkumassa. 

Ruttu oli kiepillä takkahuoneen pörröpedissä, jota hän pitää henkilökohtaisena hikimajanaan. Rutulla ja minulla on ollut viime viikkoina pientä riidanpoikasta, sillä Rutun mielestä minun kotonaoloni tarkoittaa sitä, että Rutulla pitäisi olla nyt lähes 24/7 laadukasta "iilimatona iholla ja joka välissä välipala" -laatuaikaa. Minä en kuitenkaan etenkään eilisen superhellepäivänä ole yhtä ihastunut ideaan viettää kaikki päivät sohvannurkassa kuuma kissa liimautuneena ihoon kiinni. Koska Ruttu on erittäin vokaalinen kissa, se luonnollisesti protestoi jokaista torjuttua lähentely-yritystä kovaäänisellä mäykymisellä, ja ravaa vähän väliä kiroillen keittiöön, kun namikaappi ei aukene aina pyydettäessä, vaikka ihminen on kotona. Minä koitan sitten komentaa sitä välillä pois keittiöstä penkomasta tiskejä, ja Ruttu huutaa takaisin. Viime perjantaina oli Rutun synttäritkin, ja Ruttu täytti 11 vuotta.

Löllö oli nukkumassa portaiden alla olevalla laverilla, joka on yleensä Ainon valtakuntaa. Siinä on hyvä lepuuttaa lonkkia Maunon kanssa vedettyjen aamupainien jälkeen. Pojat kun ovat meidän kissoista ehdottomasti leikkisimmät, ja kaikkein mieluiten ne leikkivät keskenään. Poikien aamupainien jälkeen kuitenkin avasin yläkerrassa junnunäätien aitauksen, niin Löllö päätti vetäytyä mieluummin alakertaan nukkumaan. Kissat kun pääsevät yli portaiden yläpäästä olevasta pleksiportista, mutta fretit eivät. Jussi on taas viime viikkoina kovasti miettinyt, kuinka haluaisi vielä joskus kirjoittaa lastenkirjan rikoskomissaario Lölländerin ja Maunon seikkailuista.  

Seuraavaksi löytyikin sitten Mauno, joka veti siestaa ruokapöydän tuolissa. Mauno on kaikkein rennoin frettien kanssa, joten sitä ei haittaa edes nukkua keskellä näätämäyhemiä. Mauno muutenkin tykkää päivystää mahdollisimman keskeisillä paikoilla, joista on helppo hypätä mukaan kaikkiin touhuihin. Mauno kun on kuitenkin ennenkaikkea työmies, joka nauttii saadessaan osallistua. Sen takia meillä tulikin harvinaisen iso itku lauantaina, kun Saija ja Jenna kävivät kuvaamassa nuoremmat rottamuksut, ja ihan kaikki muut pääsivät eksolaan katsomaan rottamuksia paitsi Mauno. Tällainen epäreiluus kirveli poikaa niin pahasti, että se tuli tarhan kautta eksolan ikkunan taakse istumaan ikkunalaudelle ja itkemään. Selvästi enemmän elementissään Mauno oli puolestaan silloin, kun Lavellas kävi meillä kuvaamassa muutamia mainosvideoita, ja Mauno pääsi näyttämään, kuinka puetaan valjaat päälle ja tutkitaan tiluksia. 

Minttu löytyi kanssa yläkerrasta olohuoneen puolelta, jossa hän oli nukkumassa takan viereisen kiipeilypuun ylimmällä tasolla, josta on hyvät näkymät koko yläkertaan. Minttu kun tahtoo säilyttää tilanteissa tietyn kontrollin, jossa hyvä tähystyspaikka auttaa. Kyseiseltä kiipeilypuulta on myös nopea siirtyä olohuoneen sohvalle heti jos näyttää siltä, että olisi mahdollista päästä leipomaan jonkun mahaa. Minttu on meillä muutenkin jengin kovin tarkkailija, eikä se yleensä sinkoa syömään tai nameille kuin vasta sitten, kun hänen lautasensa on oikeasti valmiina laskettavaksi lattialle, tai namipurkki on valmiiksi auki ja ensimmäiset namit osuneet lattiaan. Sitä ennen on ihan turha hötkyillä. 

Ainoa sain tyypilliseen aikaan etsiä kaikkein kauiten. Aino kun ei ole pätkääkään kiinnostunut olemastaolostani, ja kun olemme kahdestaan kotona, en juuri näe Ainoa tai kuule siitä pihaustakaan. Vasta kun Jussi soittaa, niin että puhelimeni on kauittimella, tai Jussin auto ajaa pihaan, Aino aktivoituu. Se tulee huutamaan puhelimeen tai juoksee Jussia ovelle vastaan ja alkaa heti jutella ja komentaa Jussia - tai kiipeillä huonekalujen päälle, jos Jussi ei ala välittömästi saavuttuaan huomioida Ainoa. Aino on selkeästi vähän närkästynyt siitä, että minä hengaan nyt ihan liikaa kotona, vaikka Ainon isi on poissa - Ainon täydellisessä maailmassa tilanne kun olisi juuri toisin päin. Aino kun ei tiedosta, että neidin spesiaali Ziwipeakit olisivat hyvin paljon enemmän uhattuna, jos Jussi jäisi työttömäksi. Ja niin - neiti muuten löytyi lopulta pimeästä saunasta, josta se mulkoili minua pahasti, kun menin avaamaan saunan oven. Jussin töistä pääsyyn kun on vielä useampi tunti, niin Ainolla on vielä hyvin aikaa kerätä voimia ja vetää täydelliset kauneusunet, jotta se jaksaa pompottaa Jussia koko loppuillan.

Eli tällaisin kuvin ja tunnelmin hyvät kansainväliset kissanpäivät myös täältä meiltä!

Kuolemaa ja kakaroita

Yleensä blogi hiljenee joko siksi, ettei tapahdu mitään erikoista, tai siksi, että tapahtuu paljon nopeammin mitä ehtii päivitellä. Useimmiten meidän jengin kohdalla kyse on jälkimmäisestä. Niin on tälläkin kertaa. Kerrotaan heti ensin alta pois se surullisin, eli kuka on taas kuollut. Valitettavasti kun Alpon jälkeen on vietetty vielä yhdet hautajaiset, kun tulisalamanteri Fenix löytyi kuolleena terraariostaan. Fenix oli nyt jonkin aikaa syönyt tavallista huonommin, mutta pojan löytyminen kuolleena tuli silti täysin yllätyksenä ja oli aika iso shokki. Fenix kun on aina ollut Jussin lempparityyppejä, ja nyt monen vuoden etsinnän jälkeen sille olisi saattanut vihdoin olla morsiankin tiedossa. Tulisalamantereita kun ei ole Suomessa kovin montaa, ja Euroopassa levinneen sienitaudin myötä niiden myyminen oli monta vuotta kokonaan kielletty Hammissa, ja muilla toimijoilla. Vaikka kesäkuun Hamm oli järjestyksessään toinen tapahtuma, missä niitä sai jo myydä, ei kasvatustoimintakaan toki elvy ihan sekunnissa sen jälkeen, kun uusia jalostuseläimiä on ollut pitkään vaikea saada. Fenix oli kuollessaan 7-vuotias, eli ei mikään supernuori sammakkoeläimeksi, mutta sillä olisi kuitenkin ikänsä puolesta voinut olla vielä useampia vuosia maallista taivalta jäljellä.

Tunneskaalan toiseen ääripäähän taas pompattiin bunkkerissa eilen, kun eläimiä esiteltäessä Jussi bongasi Selenan terraariosta kauan odotetut munat. Olimme olleet jo ihan varmoja, että astutus epäonnistui, sillä munia ei ole näkynyt eikä tuntunut Selenaa tarkistellessa, eikä se ole luonut nahkaansa vaikka lasketun ajan olisi pitänyt jo olla (kuningaspytonit luovat nahkansa yleensä noin 2 viikkoa ennen munintaa). Munia oli kuitenkin vain kaksi ja ne olivat vähän onnettoman näköisiä, mikä voi selittää, ettei niitä ole tunnusteltaessa huomattu. Nyt sitten jännätään, ovat ne hedelmöittyneitä ja sen kuntoisia, että niistä voitaisiin saada ulos elävät ja hyvinvoivat poikaset. Munintapäivästäkään kun ei ole ihan täyttä varmuutta, kun bunkkerin kuolintapausten takia Selenan terraarion tarkempi syynääminen on muutamana päivänä jäänyt, etenkin kun sitä ennakoivaa nahanluontiakaan ei ollut vielä ollut. Kumpikin munista siirrettiin kuitenkin terraariosta haudontaboksiin, jossa niiden lämpötilaa ja kosteutta on helpompi kontrolloida. Vasemman puoleinen muna on todennäköisemmin menetetty, sillä se on toisesta päästään kuivunut ja eri värinen, mutta senkään suhteen ei ole menetetty täysin toivoa. Mikäli munissa on elämää, niiden pitäisi kuoriutua noin kahden kuukauden kuluttua. Nyt kun munia tuli vain kaksi, on melkoisen varmaa, että vaikka molemmat onnistuisivat, poikasia ei tule myyntiin asti yhtään.

Selenan munat siirrettynä hautomoon

Eksolassa kääpiörottavaavueet ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Vanhempien poikasten kohdalla emo ja sisko erotettiin pikkupojista lauantaina, ja Opuntia ja Torvis muutivat isoon häkkiin yhdessä Pihlajan kanssa. Kielo lähti lauantaina vuorostaan treffeille, ja on nyt hetken lemmenlomalla Saijan luona. Nuoremmilla muksuilla ovat olleet silmät auki kohta 2,5 viikkoa, ja välissä ne menivät reippaudessaan jo Opuntian poikasten ohi, kun Lupiini on ollut mammana jotenkin vähän rennompi ja antanut poikasten tutkia elinympäristöään enemmän. Ero on kuitenkin tasaantunut kovaa vauhtia sen jälkeen, kun Opuntia luovutti poikasten pesässä pitämisen suhteen, kun minit eivät enää pysyneet sielä millään kantamisella. Opuntian poikasilla kehonhallinta ja lihaksisto ovat kehittyneet valtavasti, ja nyt leikkiaitauskin on enää vain pieni hidaste, kun minimiehet kiipeävät seiniä pitkin ulos sekunneissa. Täytyy katsoa, saisiko heille viimeisiksi päiviksi kasattua vähän isomman leikkiaitauksen. Opuntian pojista ensimmäiset kun muuttavat jo lauantaina uusiin koteihinsa. 

Meidän tuleva frettineiti Pikku Myy läpäisi eläinlääkäritarkistuksen reilu viikko sitten, ja koska pentutarkistuksessa ei löytynyt mitään hälyttävää, mikä aiheuttaisi välitöntä huolta tai isoa varauksellisuutta Myyn eliniän ennusteeseen, Pikku Myy kotiutuu meille lauantaina. Myy on edelleen todella pieni, ja neiti painoi eilen päivää vaille yhdeksänviikkoisena vasta 320g (vertailuna Mallun pennut painoivat viisiviikkoisina 247-338g). Mutta pienestä koostaan huolimatta Myy on energinen, touhukas ja kuulemma ihan mahdottoman ihmisläheinen pussailija. 

Sille on syynsä, miksi poikasten kasvaessa kuvat vähentyvät ja videot lisääntyvät. Tässä Lupiinin minit eilen.

Eilen meille tuli myös kaksi yllätyssammakkoa. Olin bongannut muutama viikko sitten, kuinka joku oli miettinyt luopumista lehmälehtisammakoistaan niiden yöllisen metelöinnin takia. Meillä oli silloin juuri alkanut autotallikaranteenin purku ja terraariotetris pahimmillaan, niin laitoin sitten viestiä, että en ole nyt aktiivisesti hankkimassa mitään uusia eläimiä, mutta että jos tyypeille ei löydy uutta kotia ja ongelma jatkuu, niin laittaa viestiä, niin enköhän mie niille jonkun terraarion täältä keksi. Lehmälehtisammakot ovat nimittäin ihan tajuttoman sympaattisen näköisiä kavereita, ja olen useamman kerran miettinyt, että jos hankkisin itselleni sammakoita, lehmikset olisivat hyvin vahva vaihtoehto. Toissayönä sain sitten viestiä klo 1.30, että onko tarjous yhä voimassa. Vastasin että on, ja aloin käydä heti päässäni läpi, mitä terraarioita meillä on vielä varastossa. Onneksi sieltä löytyi vielä Ötökän vanha 60*45*90cm terraario, johon pääsi rakentamaan sammakkolandiaa. Uusi sammakkolandia perustettiin alkuun kodinhoitohuoneeseen, niin ehdin sitten rauhassa miettiä, mihin sijoitan terraarion bunkkerissa sitten jos/kun karanteeniaikana ei ilmene mitään. Olemmekin olleet sitten eilen illalla ja tänään liimautuneina saman lasin eri puolille, kun pojat kiipeilevät ja mie en voi olla tuijottamatta. Eläinkaupoissa kun pääsee ihastelemaan lähinnä poikasia, ja nuo aikuiset lehmikset ovat vielä paljon sympaattisempia.  

Toinen pojista

Poikien uusi kämppä tarvitsee vielä vähän lisää oksia ja kasveja myös terraarion yläosaan. Täytyy vain odottaa pieni hetki, että saan sisustustarviketäydennystä.

Pampula on puolestaan aloittanut nyt reilu kuukausi sterilisaation jälkeen ihan järkyttävän karvanvaihdon, ja tuntuu kutistuneen puolikkaan kokoiseksi. Tällä hetkellä olen erittäin iloinen siitä, että meillä on tarvittaessa käytettävissä myös autotalli ja sisällä olevia huoneita, mikäli Pampulan hormonitoiminta ei ehdi tasaantua ajoissa niin että se ehtii kasvattaa itselleen vielä kunnon talvikarvan. Kanit kun pärjäävät Suomessa ulkona ympäri vuoden, jos niillä on säänsuojaa ja tarpeeksi aikaa varautua kylmän kauden tuloon. Kuitenkin ulkokanienkin kohdalla on aina mahdollista, että kani sairastuu tai tulee jokin muu poikkeustila, jolloin sen lämmönsäätely heikkenee. Tai kuten nyt tämä turkkihomma, mikä ei tullut itselleni edes mieleen, kun varasimme sterilisaation kesäkuulle. Mutta pitää sitten jatkossa muistaa, että jos tulee vielä tarve steriloida ulkokaneja, hoitaa homman alta pois heti keväällä.    

Pampulan kesälook työnalla

Että tämmöinen elokuun ensimmäinen viikko noin tiivistetysti. Josko seuraavat postaukset olisivat taas vähän vähemmän rönsyileviä ja yhdessä tai parissa aiheessa pysyviä. Tämmöisistä kokoelmista kun jää aina väkisin paljon myös pois. Kuten se, että nyt loppuviikon minejä on ollut kanssani paapomassa myös lapsuudenystäväni, jolle lähti täältä tuliaisiaiksi yksi häkkiprojekti, josko Kielon tai Pihlajan vauvoista saataisiin hänellekin katkaisu rotattomaan kauteen. 

Simoa ei ollut pariin iltaan kauheasti näkynyt, joten poika sai eilen perusteellisemmin tarkistuksen hiekkakylpyineen ja punnituksineen. Kaikki vaikutti onneksi olevan kunnossa, ja ruokakin maistui hyvin pinseteistä.