Loma on loppu ja huomenna on edessä ensimmäinen työssäoppimispäivä klinikkaeläinhoitajana. Uusi paikka jännittää kovasti, samoin kuin se, että pystynkö vastaamaan kaikkiin niihin odotuksiin, mitä minun varalleni mahdollisesti on. Ja koska uusi tilanne vie aina alkuun enemmän ajatuksia ja jaksamista, on ensiviikon pohjustaminen aloitettu jo lomalla. Pyykkikorit on pesty tyhjäksi ja jääkaappiin ja pakastimeen on varattu valmiita ruokia ja eväitä ihmisille. Kaikki loputkin frettien pakasteet pussitettiin loman aikana valmiiksi annospusseihin. Kissojen ruokiin tehtiin täydennystilaukset ja seuraavan Zooplus lähetyksen pitäisi saapua alkuviikosta. 

Alakerran järkkäilyyn saatiin viikonloppuna apua paitsi omalta jengiltä, myös siskon tehokaksikolta Isacilta ja Ilolta

Mutta näin tämä arki meillä yleensäkin toimii: isoimmat projektit pyritään jättämään lomille ja viikonloppuihin. Normiarkiviikkoina pyritään hoitamaan pienempiä projekteja arkiaskareiden lomassa. Etukäteen hyvin stressaaviksi tai kiireisiksi arvioidut viikot pyritään jo etukäteen siivoamaan kaikesta ylimääräisestä, ja minimoimaan pakollisiin juttuihin menevä aika ennakolta. Välillä se tarkoittaa, että talouden ihmiset elävät valmisruualla, ja jos oikein väsylaiskotus iskee frettien pestävät pissa-alustat saatetaan vaihtaa hetkellisesti takaisin kertakäyttöisiin, jolloin viikosta saa pari koneellista pyykkiä pois.

Ilo oli kovin kiinnostustunut perehtymään myös tiskikoneen täyttöön

Parisuhteessa elämisessä on myös se etu, että ne isoimmat kuormitukset eivät usein osu samoihin päiviin, jolloin palloa voi heitellä Jussin kanssa sen mukaan kumpi pystyy ottamaan siitä kulloinkin paremmin kopin. Ja jos joku tiskivuori satunnaisesti pääsisi vähän kohoamaan, ne on aina saatu purettua sitten kun pahin stressi helpottaa. Se onkin ollut ehkä isoin asia, minkä on oppinut, kun on etsinyt tapoja millä keventää arkea tarvittaessa: epätäydellisyys ei haittaa. Toki tärkeimmät hommat hoidetaan joka päivä, mutta sisustuslehtikunnossa koti on harvoin (ja parhaimmillaankin ollaan kyllä Ikea koti -sarjassa, sillä eläintaloudessa monissa huonekaluissa mennään aika käytännöllisyys edellä, ja Ikeasta saa toimivaa kohtuulliseen hintaan). 

Liian usein ne koneella syödyt pakastepitsat, tiski- ja pyykkivuoret, ja kertsikoiden käyttö ynnä muu sellainen jää kuvaamatta someen, sillä silloin kun mennään säästöliekillä kuvaaminen ja päivittäminen on usein vähissä. Niin someen päätyy suuremmalla edustuksella ne kerrat, kun on saanut napattua aikaa projekteille ja paljon kaikkea valmiiksi. Ja mitä kauemmin projekteja on joutunut hauduttelemaan, sitä suuremmalla kertarysäyksellä ne saattavat sitten valmistua, kun aika sopiva. 

Hiihtolomaviikon touhuja

Hiihtolomaviikko on kääntymässä viikonloppua kohden, ja viikko tuntuu menneen taas sekunnissa. Onneksi sitä on kuitenkin saanut ruksittua to-do listalta useamman kohdan, jotka ovat arkikiireiden keskellä jääneet odottamaan sitä että on paremmin aikaa. Isoimpana tällaisena järjestyksen palauttaminen eteisen mustaan aukkoon, eli isoon työkalu/konttoritarvike/sekatavarakaappiin, josta aina ihan äkkiä vain haetaan tavaraa ja viskataan takaisin sinne väsyneenä projektien jälkeen. Tämän seurauksena sieltä löytyi muunmuassa varmaan kymmenkunta sekalaista mutteripussia, kun aiemmat ovat aina hautautuneet sinne. Samaan kaappiin olivat päätyneet kaikki sekalaiset Ikea-huonekalujen kiinnikkeet, käyttöohjeet, irtonaisina hyllyillä pyörivät työkalut, muualla tiellä pyörineet tavarat... Samassa järjestelybuumissa tuli raivattua myös keittiöstä vähän tavaraa Roskalava-ryhmän kautta kiertoon. 

Nipsu ihmettelee kämpässään tapahtuneita muutoksia

Nipsun kämppä puhtaana ja puunattuna

Muut projektit ovat olleet suoremmin eläimiin liittyviä: Nipsun terran suursiivous, kanilaleikkimökin tyhjennys (sen pesu jäi vielä odottamaan vähän lämpimämpiä kelejä), Wilin uuden terran taustan aloittaminen... Nyt vain harmittaa, ettei minulla ole taustojen pinnoittamiseen käytettävää Elastopuria enää yhtään varastossa, eikä sitä pääse enää hakemaan mistään paikallisesti nyt kun Faunatar lopetti. Niin saa arpoa, odotanko siihen, että meille tulee seuraava Reptile Maniacsin toimitus ensikuun puolivälissä (meille on tulossa sieltä myös eläviä hyönteisiä ja pakasteita, miksi tuotteet on tilattu pysäkkikierrokselle), vai tilaanko Elastopurin erikseen, ja maksan malttamattomuuslisän postikulujen muodossa. 

Wilin terran taustatyömaa

Natskut ovat olleet niin rauhallista poikaa boksissaan, että uskaltauduin palauttamaan nekin tänään terraansa, ja nyt jännätään taas, alkaako puremajälkiä ilmestyä uudelleen. Toivon todella että ei. Samalla tuli kuitenkin siivottua hyönteisviljelmät, kun piti hengata lähistöllä ja katsoa, alkaako terraariosta kuulua heti piippailua - sekä istutettua eilen Cittarista bongattuja tarjouskasveja terraarioihin. 

Keskiviikkona oli taas kaniaiheinen webinaari, tällä kertaa ruokinnasta

Donatella & Rafaella salaatilla. Mausteena kalkki- ja vitamiinilisä.

Nyt on sitten enää pari päivää ennen ensimmäisen työssäoppimisen alkua, ja jotta ne eivät menisi ihan täysin jännätessä, sisko saapuu muutaman tunnin päästä tuomaan vähän harhautusta muunmuassa parin sfinksin muodossa. Isacille kun  kotiutui reilu kuukausi sitten kaveriksi Ilo, ja Ilo on tulossa nyt ensimmäistä kertaa ihmettelemään meidän laumaa, ja harkitsemaan, uskaltaako se viettää jatkossa lomansa perheensä kanssa täällä. Eli eiköhän viikonloppu mene sitten enemmän pelailun, saunomisen ja hyvän ruuan merkeissä satunnaisten projektien sijaan.  

Hoitopoika Tulppa päikkäreillä

Justiinan mummotarkki

Tänään käytiin Justiinan kanssa Rauliolla mummotarkissa. Justiinan kanssa on periaatteessa päätetty, ettei sen kanssa lähdetä enää mihinkään isompiin remontteihin, nyt kun kaikenlaista pikkukremppaa on alkanut olla niin paljon. Olen kuitenkin arponut jo jonkin aikaa, kumpaan kategoriaan sitä hampaidenpoiston laittaisi. Periaatteessa se kun on aika iso, ja vaatii eläimen rauhoittamisen. Toisaalta taas Justiinan kanssa on jo vuosia käyty hammaslääkärissä 2-3 kertaa vuodessa ja se on aina toipunut operaatioista hyvin. Koska en lopulta osannut päättää asiaa keskenäni, päädyimme Jussin kanssa siihen, että varasimme Justiinalle terveystarkistuksen sitä eniten hoitaneelle eläinlääkärille hoitosuunnitelman laatimiseksi. Että saataisiin sitten sellaisen ihmisen näkemys mummun kunnosta, joka ei näe sitä joka päivä.

Kotiinpäästyä oltiin heti pomppaamassa ulos boksista vessaan ja tahnalle

Vaikka uskoin ja toivoin minulla olevan ihan realistinen näkemys siitä, missä kunnossa mummo on, tottakai sitä vähän jännitti. Toisaalta toivoi, että eläinlääkäri olisi sitä mieltä, että hammasoperaatioon kannattaa ehdottomasti vielä lähteä. Toisaalta pelkäsi, että olen antanut mummun pirteyden sokeuttaa itseni siltä, missä kunnossa sen suu on ja ihokin jo täynnä kasvaimia, ja että minulta tentataan heti miksi kyseistä eläintä ei ole vielä lopetettu. Mutta kuten odotettu, arvio meni siihen puoliväliin. Eli kaikenlaista kremppaa on, mutta koska toinen on niin pirteä ja menevä, ei mikään niistä ole akuutti syy miettiä lopetusta. Mutta toisaalta mummon ikä ja kunto huomioon ottaen, ei sitä välttämättä kannata enää nukuttaa hammasoperaatiota varten, kun suu ei ole kuitenkaan niin huonossa kunnossa, ja se syö hyvin ja mielellään.  

Nyt siis jatketaan Justiinan hoitoa oireenmukaisesti. Saatiin sille mukaan kipulääkeresepti, jota sille voi tarpeen mukaan antaa, jos tuntuu että siitä on apua liikkumiseen. Ihokasvaimiin saatiin Abilaria, jolla etenkin varpaiden ihokasvaimia voi koittaa vähän pehmittää. Muuten sitten lemppariruokia ja rajattomasti lohitahnaa. Olo on yhtäaikaa huojentunut ja vähän haikea. Kyllähän mie tuon kaiken jo tiesin. Että hyvin vielä porskutetaan, mutta kuitenkin jo selvästi sielä elämän iltapuolella. Mutta on se silti jotenkin aina konkreettisempaa, kun joku muu sanoo sen ääneen. Samalla kuitenkin rauhoittavaa.

Aamupäivällä ennen lähtöä Justiinalla oli kova touhu päällä, kun sen piti päästä seuraksi suihkuun, ja nuolla sen jälkeen mahdollisimman iso osa suihkuvedestä parempaan talteen. Kotiin tultua piti heti ensimmäisenä päästä jääkaapille syömään tahnaa ja sen jälkeen bunkkeriin tarkistuskierrokselle. Bunkkerista olisi pitänyt päästä taas jääkaapille vetämään uusi kierros tahnaa. Justiina ei anna minkään tästä hidastaa, mikä saa uskomaan, että mummo aikoo vetää täysillä loppuun asti. Ehkä tämä on viimein se vuosi, kun päästään juhlimaan frettienkin kanssa 9-vuotissynttäreitä.

Lisää koppihoitoa

Huomasin eilen, että yksi nataleista oli saanut taas osumaa. Tällä kertaa tosin ihan eri mittakaavassa kuin viimeksi: Juhanilla oli ihan pienet punaiset jäljet hännässä ja kuonon päällä. Niinpä päätin siirtää koko lauman koppihoitoon isoon kantoboksiin, jotta tiiviimpi, tylsä, ei-kenenkään tila joko auttaisi poikia hitsautumaan tiiviimmin laumaksi, tai että vielä astetta kovemmassa tehovalvonnassa saisin jäljitettyä kuka laumaa terrorisoi.

Eilisilta meni kuitenkin boksissa kuin mitään ongelmia ei olisi ikinä ollutkaan: Juhani oli boksiin siirrettäessä vähän säpsympi kuin muut, mutta aika pian sekin rentoutui, ja alkoi muiden tapaan syödä, peseytyä ja nukkua pinossa. Nostin boksin bunkkerin keskeisimmälle paikalle, jotta näkisin sen koko ajan bunkkerissa touhutessa, mutta pojilla ei tuntunut olevan kerrassaan minkäänlaista kärhämää. 

Koppihoidossa. Juhani peseytyy kuvassa vasemmalla. Huomatkaa Eeron veskipuppiin tekemä vuonankaalikeitto.

Kuitenkin aamulla vuorostaan Aapolla ja Eerolla oli ihan nanopienet punaiset jäljet hännissä, ja onnistuin pari kertaa bongaamaan kuinka Juhani koitti pestä niitä turhan kovakouraisesti, jolloin ne vetäytyivät piipaten pois. Kuitenkaan millään näistä kerroista ei kummassakaan näkynyt mitään uusia jälkiä. Vaikka nuo pienet jäljet ovat oikeasti pientä, ei niitä pysty painamaan mitenkään villaisella Simeonin rökityksen jälkeen, koska on jo kerran nähnyt, kuinka pahaksi ja kuinka äkkiä tilanne voi tässä laumassa eskaloitua. 

Valitettavasti sen myötä kävimme natskujen kasvattajan kanssa eilen myös toista keskustelua. Eli jos kiusaajaa ei saada jäljitettyä laumasta, tai paljastuu että kiusaajia on useampia eikä tämä kokoonpano vain toimi, meillä saattaa mennä koko lauma vaihtoon. Se ei ole se vaihtoehto jonka mieluiten valitsisin, kun pojat ovat ehtineet tässä kuitenkin jo olla. Mutta ei noita toki voi jatkuvassa stressissäkään pitää, jos tilannetta ei saada rauhoittumaan. Enkä olisi myöskään kaikkein innostunein seuraamaan pahimmillaan viikkojen pudotuspeliä, jossa porukasta poistetaan vuoroon kiusattu tai kiusaajaksi epäilty, kunnes tilanne on ohi tai jäljellä ei ole enää ketään.

Mutta ainakin seuraavat päivät jatketaan tehotarkkailussa ja toivotaan, että saisimme jäljitettyä mikä laumassa rassaa tai estää sopua syntymästä. Mutta tämä on näitä laumaeläinten haasteita: laumaeläimen hyvinvoinnissa keskeisintä on lauma. Valitettavasti se kuitenkin edellyttää, että lauman pitää myös toimia. Toimimaton lauma aiheuttaa stressiä paitsi kiusaamisen kautta, myös siinä, että se ei pysty tarjoamaan sitä mitä lauman pitäisi tarjota, eli turvata yksilön selustaa niin, ettei sen tarvitse olla itse koko ajan ihan yhtä valppaana.

Vaikea päätös

Viime yönä päätin poiketa vielä ihan pikaisesti ennen nukkumaan menoa tarkistamassa että bunkkerissa on kaikki ok, ja jakamassa vielä viimeiset yöpalat bunkkerin pikkunisäkkäille. Kello oli jo puoli kolme yöllä ja silmät jo valmiiksi ristissä, mutta mitä se haittaa, kun ihan äkkiä vain. Se ihan äkkiä vain venyi aika äkkiä, kun lisätessäni pähkinöitä natalien kuppiin Simeoni ilmestyi kupille ihan verisenä. Jo jyrsijöitä ottaessani olin koittanut miettiä etukäteen kaikki mahdolliset worst case scenariot sekä sen, miten toimisin esimerkiksi lopetustilanteissa nyt kun minulla ei ole enää hiilidioksikammiota, kuten silloin, kun kasvatin jyrsijöitä aktiivisesti. Silti siinä hetkessä umpiväsyneenä pää löi ihan tyhjää. Sain kuitenkin heti natskujen kasvattajan mesen kautta kiinni, ja Jussin hereille yläkerrasta. Sen jälkeen sai päätä sen verran kasaan, että sain aikaiseksi alkaa purkaa terrasta sisustuksia ja nostamaan jätkiä boksiin yksi kerrallaan, jotta näkisi onko Simeoni ainoa rökitetty. Onneksi kenessäkään muussa ei näkynyt jälkeäkään.

Silti olin siinä tilanteessa, että minulla oli yksi pahasti piesty laumaeläin, ja kuusi muuta, joista minulla ei ollut aavistustakaan kuka ja miksi oli yhtäkkiä päättänyt käydä kunnolla laumakaverinsa päälle (toisinkuin kesyhiiret, nataleilla uroksetkin ovat yleensä sopuisia ja menevät hyvin laumassa). Olihan terrassa ollut jo joitain päiviä pientä piippailua ja arvojärjestyksen hakua, mutta ei mitään selvää yhden harrastamaa simputusta. Siinä oli sitten loistava hetki koittaa miettiä mitä ihmettä sitä tekee ja kenen kanssa, kun aivot huutavat unimoodia ja pää haluaisi vain sammuttaa itsensä. Simeonikin oli sen näköinen, että jos minulla olisi ollut tuttu hiilidioksilaitteisto käytössä, en olisi empinyt hetkeäkään sen lopettamista. Mutta yksi syy sille, miksi hankin pelkän uroslauman, enkä alkanut uudelleen kasvattaa ruokahiiriä itse, on että vaikka olen lopettanut useita eläimiä, en todellakaan tee sitä mielelläni. Ja ajatus niskamurron kokeilemisesta keskellä yötä valmiiksi itkuisena ja epäorientoituneena ei todellakaan ollut edes vaihtoehto. En olisi pystynyt siihen. 

Kasvattajan kanssa pidetyn kuvasulkeisen ja lääkekaapin läpikäynnin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Simeon sai yöksi kipulääkkeen, ja minä alkaisin käydä aamulla läpi hiilaripöntöllisiä tuttuja, ja ja jos kukaan tutuista ei pystyisi ottamaan Simeonia lopetukseen mahdollisimman pian, veisin sen eläinlääkärille lopetettavaksi. Simeon oli kuitenkin ottanut sen verran pahasti osumaa, ja kyseessä oli laumaeläin, joten sitä ei olisi kiva pitää yksin toipumassa. Toisaalta taas lauman jaossa kahtia ongelmaksi olisi muodostunut, että en tiennyt kuka oli päättänyt yhtäkkiä pistää Simeonin päiviltä - ja lauman jako kahtia heittäisi joka tapauksessa arvojärjestyksen uusiksi, mikä olisi toipilaalle rankkaa. Siinä pyöritellessäni mitä kenenkin kanssa teen ja mihin laitan tyypit yöksi, tapahtui vielä se, mitä tapahtuu juuri tällaisina öisinä hetkinä, kun tekee "ihan äkkiä" jotain - onnistuin törmäämään terran tyhjennyksen ajaksi sivuun nostamiini liukulasioviin, ja toinen terraarion ovilasista helähti kymmeniksi paloiksi. Siinä kohtaa oma jaksaminen riitti enää tasan tarkkaan itkemiseen. Onneksi Jussi oli kuitenkin ehtinyt jo vähän nukkua, ja hän huomasi aika nopeasti, että yhden varaterran ovilasi oli sattumalta lähes millilleen natskuterran oven kokokoinen, joten meidän ei tarvinnut koittaa keksiä niille uutta terraariota kolmelta yöllä (tai arpoa, minkä terraarion silikonit uhrataan, sillä jyrsijäkäytön jälkeen terraarioita ei voi enää käyttää kostean alueen matelijoilla ilman silikonien vaihtoa).

Niinpä kolmen maissa Simeoni oli kipulääkittynä isossa kantoboksissa, ja muut kuusi terraariossa pelkkien kuivikkeiden ja pesämateriaalien kanssa, että nyt pystytään seuraavat päivät tehotarkkailemaan joutuuko joku muu simputetuksi (ilman virikkeitä ketään ei voi jumittaa pesäkoloon tai ahdistaa muuhun kätevään nurkkaan). Kaikesta huolimatta uni tuli varsin nopeasti, mutta sitä ei kestänyt kuitenkaan montaa tuntia. Herättyäni kahdeksan maissa kävin heti katsomassa Simeonin ja päätin että sitä ei lähdettäisi enää stressaamaan kuljetuksilla mihinkään. Että olen minä kuitenkin ruokakasvatusaikoina lopettanut niin monia hiiriä, että selviän minä yhdestä lemmikistäkin, vaikka se piti nyt tehdä niskamurron kautta (en silti suosittele tätä kenellekään, kellä ei ole aiempaa kokemusta eläinten lopetuksista - edes itse en pystynyt tekemään sitä heti tapahtumahetkellä tunnekuohun vallassa, vaikka olen lopettanut satoja). Itse lopetus oli ohi sekunneissa: tainnutus vasaralla, varmistus niskamurrolla puukon kanssa ja siitä suoraan Nipsulle, sillä tiesin että Nipsu hoitaisi ruumiin hävittämisen kaikkein nopeiten. Siinä kohtaa minua hieman kadutti, että en ollut saanut tehtyä sitä heti yöllä, kun teki päätöksen siitä, että Simeon joka tapauksessa lopetaan mahdollisimman pian - mutta kuten itsekin sanoin jo yöllä kasvattajalle, itse lopetukseen lähtiessä täytyy olla ehdottoman varma, että pystyy tekemään sen nopeasti ja empimättä, ja sitä varmuutta minulla ei todellakaan yöllä ollut. 

Nyt ei voi sitten muuta kuin toivoa, että Simeonissa itessään oli jokin semmoinen vika, minkä sai laumakaverit reagoimaan, vaikka ihmisilmiin tyyppi vaikutti olevan ok. Sillä vaikka tyyppien kasvattajalla on syntynyt satoja ellei tuhansia nataleita tästä linjasta, missään hänen laumoissaan ei ole käynyt aiemmin vastaavaa (ja koska hänellä kyseessä ovat ruokaeläimet, moni niistä kasvaa aikuiskokoon asti hänen luonaan, eikä lähde heti luovutusikäisenä maailmalle). Omat fiilikset ovat vähän ristiriitaiset. Tämän uroslauman piti olla sellaisia pieniä kivoja helppoja maskotteja, joiden kanssa pääsisi taas touhuilemaan kaikkia jyrsijäjuttuja. Ja vaikka lopetusasia oli käynyt mielessä jo jyrsijöitä otettaessa, sillä jyrsijöiden elämänkaari on lyhyt ja asiat tapahtuvat niiden kanssa yleensä nopeasti, en todellakaan ollut oikeasti varautunut siihen, että näitä elämän ja kuoleman kysymyksiä jouduttaisiin natskujenkaan kanssa pohtimaan vielä vuoteen tai pariin. Silti eläinten kanssa ei ikinä tiedä. Niistä pienimmänkin kanssa voi tulla yllättäviä ongelmia, ja yllättävät ongelmat tapaantuvat ilmaantua liikoja varoittamatta ja yllättäen. Hetkellisesti tuli se olo. että haluan laittaa kaikki natskut pois, nyt kun ei ole vielä enempää kiintynyt noihin muihin. Että jos tämä tuntui jo nyt näin pahalta, en halua odottaa siihen, kun noiden kanssa tulee seuraavat ongelmat, sillä kun eläimen keskimääräinen elinikä on muutaman vuoden, niin sitä tietää jo valmiiksi, ettei ongelmatonta yhteiseloa mitata silloin tämän kokoisen lauman kanssa vuosissa. 

Mutta ei tämä kuitenkaan ole Aapon, Juhanin, Eeron, Timon, Tuomaksen ja Laurin vika. Ne toimivat vaistojensa varassa tässä asiassa. Ja on noista pojista ollut jo paljon iloakin, kun on päässyt pitkästä aikaa katsomaan, kun joku murtaa pähkinänkuoria ja myörii tyytyväisenä kuivikkeissaan. Nyt täytyy vain toivoa, että lauma alkaa toimia hyvin kuuden miehen vahvuisena, ja että pääsee taas pian lisäämään pojille kaikenlaisia virikkeitäkin yhdessä tutkittaviksi.  

Criminal Minds -jengi

Hoitofretit ovat olleet meillä nyt kuukauden. Silloin kun sitoudun ottamaan kotiin pidempiaikaisia hoidokkeja, hommaa joutuu aina miettimään vähän samaan tapaan kuin omia lemmikkejä otettaessa. Vaikka pitempiaikaistenkin hoidokkien kanssa hoitojaksot ovat usein selvästi lyhyempiä kuin eläimen elämänkaari, ne pitää kuitenkin saada ihan eri tavalla osaksi arkea kuin vaikka viikonloppuvieraat. Pari päivää sitä kun venyy ja vanuu vaikka mihin nukkumatta ja pomppimalla miljoonien aitojen yli, mutta pidemmällä tähtäimellä sitä on oikeasti jäätävä riittävästi aikaa koko arkipaletin pyörittämiseen, mihin kuuluu paitsi omatkin eläimet, koulu, siivoaminen, ruokahuolto... Eli hommat eivät saa mennä liian monimutkaisiksi.

3/4 hoitotyypeistä tänään

Edellisten hoitokissojen pidemmän hoitojakson ehtona meillä oli, että se onnistuu mikäli saadaan ne osaksi omaa laumaa. Meillä kun ei ole yksinkertaisesti mitään fiksuja tiloja, missä saisi pidettyä kolmea kissaa täysin erillään omista viikkokausia, mutta kuitenkin niin, että kaikki saisivat samalla riittävästi ihmisseuraa ja tilaa touhuta. Lyhytaikaisesti saadaan kyllä järkättyä hoitokissoillekin tarvittaessa oma huone, mutta ei niin kätevästi, että lähtisin siihen pitkäaikaisten hoidokkien kanssa. Mutta tämä on heti yksi, mikä tekee frettihoidokeista haastavampia: edes usean viikon tai muutaman kuukauden hoitojakso ei ole niin pitkä, että minun olisi mitenkään järkevää edes koittaa vieraita aikuisia frettejä oman laumani sekaan. Nutella ei voi sietää etenkään vieraita aikuisia naaraita, ja Vappu ja Mallu ottavat mallia Nutellan reaktioista. Mitella taas suhtautuu vähän epäluuloisesti kaikkiin vieraisiin fretteihin. Eli hoitofrettien kohdalla lähdetään aina poikkeuksetta siitä, että niitä ei edes yritetä majoittaa frettihuoneeseen, eivätkä ne tule edes jaloittelemaan samaan aikaan omien kanssa. Totutuskuviot ovat kestäneet meillä pisimmillään jopa puolisen vuotta (silloin kun ovat ylipäätään onnistuneet), joten siihen lähdetään vain niiden frettien kanssa, jotka ovat jäämässä pysyvästi osaksi omaa laumaa - ja viime kesän jälkeen olen alkanut tulla siihen tulokseen, ettei meille tulla koittamaan aikuisia kodinvahtajanaaraita niin kauan kuin Nutella elää. 

Eli kun lupasin ottaa kaverin frettinelikon meille ainakin pariksi kuukaudeksi, jos tarve niin vaatii, alkoi ensimmäisenä sen miettiminen, mihin saisin lauman tukihdan niin, että ne saisivat olla tarpeeksi seuroissa, niitä olisi helppo päästää juoksemaan, mutta että ne eivät silti pääsisi liian suoraan kontaktiin omien kanssa. Meillä on aika paljon erilaisia metallisiakin pentuaitauksia, mutta tämän kokoonpanon kanssa ne tippuivat laskuista heti, sillä hoitolaumassakin on nuorehkoja frettejä, joista osa on yhtä atleettisia kuin omat, ja yhtä epäluuloisia vieraiden naaraiden suhteen. Eli kaltereilla erottamisessa olisi riskinä paitsi se, että joku keksii miten päästä yli, myös se, että kalterien läpi koitettaisiin ottaa kunnolla yhteen. Hoitojengi ei ollut myöskään aiemmin tavannut kissoja, joten jaloittelut piti saada hoitumaan joko eri tiloissa kissojen kanssa, tai niin että sitä olisi helppo olla koko ajan samassa tilassa valvomassa vuorovaikutusta. 

Tulpan ja Jussin palaveri

Asiaa pyöriteltyäni meidän oma mummuska Justiina muutti tosiaan alakertaan, ja hoitojengi sai yläkerran umpiseinäisen pleksiaitauksen, jonka läpi yhteenotot omien kanssa eivät olisi mahdollisia. Samalla tyypit olisivat olohuoneessa enemmän seuroissa, kuin vaikka kodinhoitohuoneessa, johon tarvitsisi mennä aina erikseen pitämään niille seuraa. Jaloittelun suhteen päädyttiin siihen, että Criminal Mindsit ovat hoitonäätien jaloitteluaikaa. Meillä on nimittäin Jussin kanssa tapana syödä päivällinen olkkarissa tv:n ääressä, ja katsoa samalla 1-2 jaksoa Criminal Mindsia. Talouden isoin tv on olohuoneessa, joten silloin olemme kumpikin yläkerrassa ainakin sen 45-90 minuuttia, ja usein vähän pidempäänkin. Omat kun uskaltaa jättää yläkertaan juoksemaan silloinkin, vaikka poikkeaisi välillä autotallissa tai bunkkerissa, mutta hoitonäätien kanssa pidettiin etenkin ensimmäisinä viikkoina tiukasti kiinni siitä, että ne olivat vapaana vain kun vähintään jompikumpi on koko ajan läsnä vahtimassa. Kissat kun olivat hoitonäädistä alkuun todella jänniä, ja huomasi että parin kissankin oli alkuun vähän hankala suhtautua siihen, miksi nuo karvamadot käyttäytyvät niin oudosti verrattuna omiin, kun toiset koittivat selkä kyyryssä häntä pulloharjana näyttää isommilta kuin ovatkaan. Aika äkkiä tilanne lähti kuitenkin rauhoittumaan, sillä omat kissat ovat kuitenkin ehtineet nähdä niin paljon frettejä, etteivät ne kauaa jaksaneet ihmetellä vieraiden outouksia. Ja kun kissat alkoivat ohittaa fretit noteeraamatta niitä oikeastaan ollenkaan, hoitonäädätkin alkoivat pikkuhiljaa rentoutua kissojen seurassa ja todeta, että olivat ne sitten mitä tahansa, ne tuskin edustavat kummoistakaan uhkaa. 

Aika äkkiä hoitonäädät oppivat myös Criminal Minds rutiiniin, ja nyt jo kun alkaa valmistella jakson päälle laittoa, huomaa kuinka pleksiaitauksessa aletaan heräillä. Viimeistään siinä kohtaa kun tv menee päälle ja lasketaan lautaset sohvapöydälle, Mana tulee yleensä koputtelemaan portin pieltä, että nyt ovi auki, nyt on heidän villivuoro. Portin auettua juostaan sitten äkkiä Jussin seuraksi keittiöön kysymään, liikenisikö heillekin jotkin pienet jaksoherkut vaikka tahnan muodossa. Aika usein liikeneekin, sillä Tulppa osaa heittäytyä söpösti selälleen Jussin jalan päälle. Sen jälkeen vedetään sitten kunnolla rallia pitkin yläkertaa, ja käydään monesti myös testailemassa kissanpyörää, jotta saadaan varmasti vedettyä tarpeeksi kierroksia. Viimeistään toisen jakson loppuun mennessä osa jengistä on yleensä vetäytynyt sohvan alle nukkumaan, tai makuuhuoneessa oleviin peteihin. Silloin on hyvä hetki kerätä hoitotyypit takaisin tukikohtaan ja vapauttaa omat. 

Nykyään kissojen vierailutkaan eivät ole enää kriisin paikka

Lyhytaikaiset hoidokit majoitan yleensä jo lähtökohtaisesti mieluiten kokonaan eri kerrokseen omien kanssa, niin että jaloittelutilatkin pysyvät erillisinä. Tämä on osin jo ihan tautisyistä, että sekä omat että hoidokit ovat turvassa mahdollisiltya toisten piileviltä sairauksilta (freteillä esimerkiksi virustauti ECE on valitettavan yleinen, ja oireetonkin fretti voi olla kantaja). Tällä pyrin myös vähentämään kaikkien stressiä, sillä fretit osaavat olla aika reviiritietoisia. Pitkäaikaisempien hoidokkien kanssa tämä ei yleensä ole yhtä helppoa, koska silloin hommassa on otettava huomioon myös arjen sujuvuus, ja erilaiset eristämiset eivät yleensä helpota arkirutiinien suorittamista. Tämän takia meille myös saa eläimiä huomattavasti helpommin lyhyt- kuin pitkäaikaiseen hoitoon. Ja tämän takia en ole ainakaan toistaiseksi lähtenyt mukaan sijaiskotitoimintaan kissoilla, vaikka se välillä houkuttaisi - en vain koe, että saisin eristettyä ne omista niin hyvin, että omien tautiriski pysyisi kyllin pienenä, mutta että sijaiskotilaiset saisivat samalla tarpeeksi seuraa, huomiota ja oikeasti kodinomaiset olosuhteet. Ei meidänkään lauma elä ihan suljetussa kuplassa, mutta esimerkiksi meillä vierailevat siskon kissat ovat täysin sisäkissoja, ja tiedän tarkalleen niiden saamat rokotukset ja muut hoidot. Kun on muutaman kerran nähnyt läheltä, mitä se on kun jonkun tutun eläintiloihin leviää kissarutto, giardia tai muu tarttuva, sitä ei voi kuin nostaa hattua, kuinka moni on kaiken sen uhallakin valmis majoittamaan kerta toisensa jälkeen esimerkiksi populaatiokissoja, ja auttamaan niitä uuden elämän alkuun (toki jo moni yhdistys muunmuassa edellyttää sijaiskotien omilta kissoilta tiukempaa rokotusohjelmaa kuin muuten olisi ehkä tarpeen, jotta homma pysyisi mahdollisimman turvallisena kaikille osapuolille).

Luentoja, klinikkaa ja tentti

Eilinen oli pitkä päivä. Herätyskello soitti heti kuuden pintaan, ja viimeinen luento loppui vasta puoli seitsemän maissa illalla. Sen jälkeen vasta pääsi aloittamaan lauman hoitotoimet. Viimeinen luento oli vapaaehtoinen webinaari aiheesta kanien kastrointi ja sterilointi (Suomen lemmikkikanit ry:n järjestämänä ja puhujana pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Jenni Ranki). Luentojen väliin mahtui kuitenkin onneksi myös puoli päivää käytäntöä koulun klinikalla, niin jaksoi paremmin keskittyä kaikkeen. Se kyllä myös osaltaan vaikutti siihen, miksi kello soitti tavallistakin aikaisemmin, sillä minulla oli eilen mukana myös Petteri ja Pampula hakemassa RHD-Myksomatoosi -rokotteensa ja Nutella ja Mitella hakemassa hormoni-implanttinsa. Eli koululle piti mennä sen verran aiemmin, että ehti viedä eläimet klinikalle ja varmistaa että niillä on vettä ja evästä ennen aamulennoille siirtymistä. 

Maailman reippain Mitella

Siinä kohtaa kun painoi tabletin webinaarin jälkeen kiinni, sitä oli kuitenkin suhteellisen helppo päättää, että tenttiin mennään tänään niillä tiedoilla mitä siihen mennessä oli ehtinyt omaksua, ja käytin illan teorian kertaamisen sijaan käytännön eläinten hoitoon ja Criminal Mindsiin. En jännittänyt tenttiä mitenkään mahdottomasti, sillä tiesin Jennan ja Tarun ottavan tentin vastaan, ja osaavani asiat kyllä - en ehkä jokaista yksityiskohtaa myöten tai haparoimatta pienessä tenttijännityksessä, mutta niin hyvin kuitenkin, ettei tentin läpimenoa tarvinnut jännittää. Etenkin kun kyseessä oli tosiaan vasta käytännön välitentti, eikä lopullinen näyttö. Tentissä meille annettiin kolme käytännön tehtävää, joista yksi liittyi välinehuoltoon, toinen leikkauspotilaan valmisteluun ja kolmas laboratiotutkimuksiin. Muutamissa teoriakysymyksissä jouduin hieman miettimään vastauksiani, ja parissa kohdassa homman olisi voinut hoitaa vielä hieman tehokkaammin (esimerkiksi pakata välineet klaavipussiin niin päin, että ne olisi pussin avaamisen yhteydessä helpompi ojentaa eläinlääkärille suoraan pussista kahva edellä), mutta kokonaisuutena tentti meni hyvin. Tosin niitä kahta asiaa, mitä eniten jännitän, ei tenttiin luonnollisesti voinut edes tulla, eli eläimen kanylointi tai hankala asiakaspuhelu. Sillä ihan jo eettisistä syistä mitään eläintä ei luonnollisesti aleta kanyloimaan useita kertoja ilman pätevää syytä ihan vain opetusmielessä, ja klinikan puhelinkin oli tentin ajan suljettuna, koska tentin idea oli toki olla kaikille sama. 

Webinaarissa käytiin läpi muunmuassa kanin anestesiaa

Sain pari päivää sitten luvan pölliä koulun akvaariosta yhden partamonnin itselleni niiden innostuttua lisääntymään, ja koska eilen oli jo valmiiksi aika härdellipäivä, ajattelin että tänään saan pakattua kalan kaikessa rauhassa tentin jälkeen. Ainoa vain, että en ollut tiennyt, että samaan aikaan myös perustutkinto-opiskelijoilla oli käynnissä käytännön tentit hoitolalla. Onneksi yksikään tehtävistä ei kuitenkaan liittynyt akvaarioon, niin sain kalan haltuunoton suoritettua. Sain lopulta hommaan myös apua omaa vuoroaan odottavilta opiskelijoilta, kun itselläni iski tilapäinen muistikatkos miettiessä, miten peruslappo käynnistettiin ilman letkusta imaisua tai letkun kytkemistä suoraan hanaan. Kumpikin menetelmistä kun toimii kyllä hyvin oman altaan kanssa, mutta etenkään korona-aikana koulun altaan kanssa letkun imaisu ei luonnollisesti tullut kyseeseen. Mutta siinä touhutessa ajatus katkesi sen verran, että paukautin sitten kalan pakkaamisen jälkeen suoraan keskelle yhden opiskelijan tenttiä, kun kipaisin äkkiä hakemaan paperia kahvihuoneesta että sain kuivattua altaan kannen ja lasit ja hävitettyä kalastukseni jäljet altaalta. Toivottavasti en onnistunut sillä katkaisemaan tenttiään suorittavan opiskelijan ajatuksia.

Nyt sitten onkin kotona, uusi Väinämöiseksi nimetty kala tutustumassa altaaseen ja tästä alkaa loma. Vähän haikeana bunkkerissa kalan kotiutumista hoitaessa tuli kuitenkin huomattua, että yksi meidän namunuolimyrkkysammakon nuijapäistä oli menehtynyt. Ehdin jo innostua, että saisimme kaikki niistä aikuisiksi asti, kun kaikki jatkoivat muuton jälkeen hyvin syömistä ja olivat jo tuplanneet kokonsa joulukuun alun jälkeen. Vaikka sitä kuinka tietää, että useimmilla lajeilla esiintyy poikaskuolleisuutta, sitä silti aina haluaisi kaikkien selviävän.

Justiinan kohdalla sitä ehkä eniten vain haluaisi kuulla, että joku johon luottaa sanoisi ääneen, ettei vanhuus ole sairaus, ja että kun toinen on virkeä, ei vielä ole tarvetta lopullisille päätöksille

Ihan koko lomaksi ei voi unohtaa kuitenkaan kaikkia eläinlääkärijuttuja, sillä päädyimme varaamaan Justiinalle ensiviikoksi mummotarkin Rauliolle. Justiinan tarkin kun halusin ehdottomasti tehtävän eksolääkärillä, joka on hoitanut mummoa myös aikaisemmin. Justiinan tilassa ei ole tapahtunut mitään isoja muutoksia mihinkään suuntaan, mutta ottaen huomioon sen kaikki krempat, minä vain haluan, että joku muukin tutkii sen välillä kunnolla läpi ja antaa arvionsa miten voisimme parhaalla mahdollisella tavalla edistää mummuskan hyvinvointia ottaen huomioon sen ikä ja kunto. Etenkin hammashoito kun nyt mietityttää, kun sitä ei toisaalta haluaisi jättää väliin vain siksi että se on vanha. Toisaalta taas Justiinalla alkaa olla niin monelaista kremppaa hampaiden lisäksi, että sitä pelkää koko ajan mitataanko sen jäljellä oleva elämä viikoissa vai kuukausissa, vaikka vauhtia mummuskalla kyllä yhä riittää melkein enemmän kuin muilla yhteensä.  

Kevät etenee

Tämän päiväinen räntäsohjo ei vielä tunnu kauhean keväiseltä, mutta siitä huolimatta eläinrintamalla jo seuraavat tyypit ovat valmistautumassa kevääseen. Loppuviikon aikana ensimmäisenä havaittiin Nutellan aloittavan kiimaansa, ja eilen illalla sen lisäksi Mitellan. Siinä alkoi sitten heti sen miettiminen, mihin niille lähdetään varaamaan hormoni-implanttiaikaa, kun koulua on enää muutama päivä ennen hiihtolomaa, ja hiihtoloman jälkeen alkaa ensimmäinen työssäoppiminen. Päätin kuitenkin kysyä ensin koululta, ehtisikö lantit vielä tilata ja laittaa ennen loman alkua. 

Ainakin tenttiin kertaamiseen löytyi sopivat eväät

Se onnistui, joten keskiviikkona kouluun tulee sitten lähdettyä kahden fretin ja kanien kanssa. Onneksi Petterin ja Pampulan yhteiselo on jatkunut yhtä rauhallisissa merkeissä kuin se alkoikin, joten uskoisin selviäväni keskiviikkona kahden boksin kanssa, kun haetaan neitien lantit ja kanien rokotteet. Uskaltaa sitten kanien kanssakin aloittaa ulkotuoreiden syöttämisen heti kun ne alkavat puskea pintaan ilman pelkoa RHD:stä ja myksomatoosista. 

Eilen harrastettiin myös pientä kotimaan matkailua ja käytiin hakemassa Jussillekin yksi kevätprojekti, eli yli 700 litrainen merivesiallas, jota Jussi aikoo lähteä käynnistelemään sitten kun maa sulaa ja saadaan kikkailtua se turvallisemmin sisälle. Nyt se odottaa vielä autotallissa kaapin dc-fiksaamista ja altaan päälle tehtävän kotelon tekoa, jonka toivotaan pitävän kissat pois altaasta. Merivesialtaiden tekniikka on itselleni yhä täyttä hepreaa, mutta veikkaan että tämän Jussin projektin myötä sekin käy pikkuhiljaa sitten ainakin vähän tutummaksi. Lähtökohtaisena tavoitteenani on kuitenkin oppia Jussin projektin sivussa ainakin merivesialtaan vaatima ylläpitohoito.  

Kerrankin mietittiin Jussin projektin tiimoilta, kenet saadaan sunnuntaina illalla auttamaan 200 kiloista allasta vuokrapakusta ulos, kun se painoikin taas vähän enemmän kuin oli ajateltu.

Torstaina on myös edessä ensimmäinen käytännöntenttini, jossa minun on näyttötyyliin suoritettava koulun klinikalla annettuja tehtäviä, ja kerrottava samalla miksi teen mitä teen. Eli seuraavien päivien aikana pitää koittaa ehtiä jaksaa vähän kertailla läpi tunneilla läpikäytyjä asioita - sen mitä ehtii. Keskiviikkona on nimittäin myös Suomen Lemmikkikanit ry:n järjestämä webinaari kanien kastroinnista ja steriloinnista, ja vaikka luento olisi mahdollista katsoa myös tallenteelta jälkikäteen, silloin missaisi luennon jälkeisen kyselymahdollisuuden.

Eli seuraavat päivät voi pitää taas vähän kiirettä, mutta sen jälkeen saa taas keskittyä viikon rauhassa kotiprojekteihin.

Kanien ensimmäinen vuorokausi yhdessä

Meillä piti olla tänään koko päivä ruotsintunteja Paimiossa. Eilen tuli kuitenkin viesti, että kyseinen opettaja on sairastunut, eli meille tuli ylimääräinen vapaapäivä. Hetken asiaa mietittyäni tiesin heti mihin sen käyttäisin, eli päätin kokeilla kanien yhdistämistä, nyt kun olisi useampi päivä peräkkäin aikaa valvoa, miten homma etenisi. Niinpä eilen iltapäivällä nostettiin molemmat kaneista samaan kantoboksiin, ja lähdettiin pienelle ajelulle. Kotiin päästyä molemmat kaneista otettiin sisälle ja vapautettiin kodinhoitohuoneeseen.

Pampula & Petteri

Petteriä tämä kaikki stressasi selvästi enemmän, ja se oli vähän hermona. Se tömisti tassuillaan, ja koitti hätistellä Pampulaa. Pampula taas ei ollut moksiskaan. Se käytti jo heti boksissa aikaa syömiseen, ja Petterin koittaessa isotella, se painoi pään alistumisen merkiksi alas. Aika äkkiä Petterikin sitten rauhoittui, kun tajusi ettei pikkuneiti ole tulossa silmille, ja kohta sekin malttoi alkaa syödä vähän heinää ja pellettiä. Parin tunnin jälkeen kumpikin kaneista jo peseytyi syömisen lomassa, ja alkoivat vuorotellen makoilla pitkin pituuttaan lattialla - ja sitten vain kolmisen tuntia yhdistämisestä ne heittäytyivät makoilemaan vierekkäin. Olin varautunut että tähän vaiheeseen pääseminen voisi viedä viikkoja, joten olo oli aika epäuskoisen helpottunut.

Kun koko ilta eteni rauhallisissa merkeissä, päätin jättää kanit myös yöksi yhteen. Ja mikäli mitään takapakkia ei nyt ilmene, Petteri ja Pampula saavat asua nyt seuraavat pari viikkoa kodinhoitohuoneessa ja bondailla keskenään. Sillä välin siivoan autotallista kaikki kanikamppeet pesuun, ja pyyhin lattiat ja kopit huolella läpi, että saadaan molempien hajut mahdollisimman tarkoin sieltä pois, ja päästään rakentamaan uutta yhteiseloa sinne neutraalilta pohjalta. Takaisin leikkimökkiin kanit saavat muuttaa sitten, kun ilmat ovat ehtineet vähän lämmetä. 

Tällähetkellä olo on erittäin optimistinen ja toiveikas, vaikka tiedänkin että Pampulan hormonit voivat heittää vielä kapuloita ratkaisiin sitten kun neiti alkaa aikuistua, ja että kanit saattaa joutua totuttamaan yhteen vielä uudelleen sitten kun Pampula on saatu steriloitua. Mutta se on sitten sen ajan murhe.  

Rutun koulupäivä

Tänään oli Rutun vuoro lähteä kanssani kouluun. Tänään meillä oli pääosin teoriapäivä, ja kävimme läpi klinikoilla tehtäviä laboratiotutkimuksia. Teorian ohessa myös otimme ja tutkimme erilaisia näytteitä, kuten veri-, virtsa- ja korvanäytteitä. Koska Rutun kanssa ei olla vielä käyty senioritarkissa ja meillä oli joululomalla korvapunkkeja, ilmoitin Rutun vapaaehtoiseksi sekä veri- että korvanäytteisiin. 

Olin jotenkin kuvitellut, että verinäytteen ottaminen nakulta kävisi huomattavasti helpommin kuin karvalliselta tyypiltä, kun ei ole karvoja peittämässä näkyvyyttä (tai ajeltavana näkyvyyden tieltä). Varsin äkkiä sitä sai kuitenkin huomata, että ihon pigmentti yhdessä sitkeän nahan kanssa teki suoneen pääsystä yllättävän vaikeaa. Ensimmäisen yritykseni epäonnistuttua ja Rutun käydessä varsin äänekkääksi protesteissaan (siltä oli jäänyt tämän takia aamupalakin saamatta!), vaihdoimme kurssikaverin kanssa paikkaa, ja minä tulin pitelemään Ruttua. Että oli sitten omat kädet siinä ekana hollilla, jos rouvalla olisi asiasta valittamista. Sfinksin äänimaailma kun ei selvästi ollut kaikille ihan tuttu, ja se kuinka paljon melua pienestäkin mieliharmista saa. Opettajan avustuksella verinäytteet saatiinkin sitten otettua, ja labralaitteet pyörimään - ja mikä vielä tärkeämpää, Ruttu myöhäiselle aamupalalle omaan näyttelyhäkkiinsä kahvihuoneeseen. Rutun onneksi verikokeissa kaikki arvot osuivat hyvin viitearvojen sisäpuolelle, joten niiden puolesta Rutulla ei ole aihetta epäillä mitään alkavaa kremppaa tai miettiä uusia verikokeita ihan lähitulevaisuudessa.

Takaisin kotona, mutta boksi on silti yhä paras

Myöhemmin päivällä otettu korvanäyte jännitti itseäni vielä verikoettakin enemmän, vaikka koko lauma hoidettiinkin kerralla sen jälkeen kun Mintulta löydettiin korvapunkit joululomalla. Huojennukseni korvanäytteestä ei kuitenkaan löytynyt mitään elämää, eli toivottavasti punkkiongelma saatiin taputeltua pois päiväjärjestyksestä kerralla. Jotain sellaisia liikkumattomia pisteitä värjätyssä korvanäytteessä kyllä näkyi, mitä meidän opetuutorikaan ei osannut nimetä, joten korvanäyte laitettiin sivuun niin että se on mahdollista katsoa huomenna vielä uudelleen läpi niin että eläinlääkärikin on paikalla.

Vaikka toimenpiteistä seurasi melkoiset jupinat, heti kahvihuoneelle päästyä Ruttu oli taas sama kehräävä puskutraktori kuin aina ennenkin, ja sitä olisi saanut kyhnyttää vaikka kuinka, ennenkuin se vetäytyi nukkumaan omaan pörröpetiinsä. Eli eiköhän päivän kiusaamiset ole jo annettu anteeksi. Eikä koulureissusta noin muutenkaan tainnut jäädä isompia traumoja, sillä vaikka kotiuduimme jo yli tunti sitten, Ruttu on vetäynyt uudelleen kantoboksiinsa nukkumaan, sillä sielä oleva lämpötyyny on yhä mukavan lämmin. Omakin olo on huojentunut, sillä sen jälkeen kun Löllöltä löytyi alkava munuaisten vajaatoiminta, toki sitä vähän jännitti tuon seuraavankin kymppikerholaisen veriarvot.    

Kuluvien asioiden kuuluu kulua

Natalit saivat viime viikolla uuden juomapullon. Olen saanut kuitenkin huomata, että minulla on vielä opettelemista lasisen juomapullon kanssa toimimisessa. Aloin nimittää kiinnittää huomiota, että juomaveden kulutus tahtoi aina lakata siihen, että pulloon oli vaihdettu tuore vesi. Ensimmäisellä kerralla tein vielä sen pahan virheen, että en kiinnittänyt asiaan heti tarkemmin huomiota, vaan totesin bunkkerin tarkistuskierroksella tyytyväisenä, että kaikilla on hyvin vettä. Vasta kun veden pinta jäi vähän pidemmäksi aikaa samalle tasolle, tajusin ettei pullon pilliin tule vettä kuten kuuluisi. Eli ei muuta kuin natskuille hetkeksi porkkanaraastetta ja vesikuppi terraarioon, ja pullo tarkemman tutkimuksen alle. 

Timo & Simeoni vesikupilla

Nyt kun pullon sielunelämään on ehtinyt perehtyä vähän kauemmin, minusta on alkanut tuntua siltä, että tuo lasipullo kaipaa pientä ilmatilaa pullossa toimiakseen kunnolla. Sen olisi voinut ehkä päätellä myös siitä, että kyseessä on 125ml:n pullo, mutta 125ml:n merkkiviiva on alempana kuin se että pullo olisi ääriään myöten täynnä. Meillä on kuitenkin ollut aiemmin käytössä muovipulloja, joista osa alkoi vuotaa välittömästi, mikäli niitä ei täyttänyt täyttövaiheessa täpötäyteen. Niinpä itse teki sen automaattisesti ja tottumuksesta myös lasipullolle. Mutta tämä toimi taas pienenä hyvänä muistutuksena itselleni siitä, että aina jos mikään pienikään asia muuttuu, täytyy alkuun kiinnittää enemmän huomiota siihen, että homma lähtee varmasti kunnolla pelittämään myös uuden systeeminen kanssa. 

Meillä kuitenkin tällaisia systeemejä pystyy muutenkin tarkkailemaan vain laumatasolla, mikä välillä mietityttää ison lauman kanssa elämisessä. Kun on asioita, joiden osalta on todella vaikea tarkastella, miten yhdellä yksittäisellä yksilöllä menee. Nyt kun koko lauman vedenkulutus oli laskenut, asian huomasi. Mutta jos miettii vaikka kissojen kohdalla, kun niillä on tällähetkellä kolme omaa vesikuppia, joiden lisäksi niillä on pääsy kolmelle frettien vesikupille plus vessan automaattihanalle. Nämä kupit sijaitsevat kahdessa eri kerroksessa neljässä eri huoneessa ja osa kupeista on takan tai lattialämmityksen päällä. Niin tokihan minä pystyn tarkkailemaan, vaikuttaako joku kissoista kuivuneelta, mutta en juuri minkäänlaisella tarkkuudella sitä, kuinka paljon kukakin niistä päivän mittaan juo (paitsi Löllön kohdalla vähän, sillä Löllön lemppari on olohuoneen vesiautomaatti). Ja sama pätee myös esimerkiksi vessa-asioihin: toki pystyn tarkkailemaan, vaikuttaako ulosteiden määrä ja laatu kokonaisuudessaan normaaleilta, mutta taas kun vessoja on yhteensä viisi kahdessa eri kerroksessa ja neljässä eri huoneessa, yksittäisen kissan vessakäyntien tiheyttä ja ulosteita on todella vaikea lähteä arvioimaan (paitsi Rutun, joka pissaa aina laatikon etuosaan, ja joka muutenkin jostain syystä tykkää käydä vessa-asioilla niin, että ihminen on vieressä, mikä saa sen suosimaan niitä vessoja joiden lähellä puuhaillaan parhaillaan). 

Donatella kylvyssä

Toki ison lauman kanssakin asioihin löytyy keinonsa, kuten yhden yksilön eristäminen, silloin jos herää epäilys jostain ja haluaa pystyä valvomaan tehostetusti ruuan tai veden kulutusta tai ulostamista. Tai erilaiset sirulukijoilla toimivat kupit ja eristämiset ruoka-aikana, jos jollekin täytyy saada omat safkat tai lisät käyttöön. Ja näitä meillä onkin käytetty, jos vaikka on ollut epäilys, että joku freteistä on voinut päästä nielemään jotain sopimatonta, ja on kyettävä varmuudella katsomaan, vetääkö sen suoli normaalisti. Mutta kyllä sitä silti on aina välillä pieni pelko siitä, koska meille sattuu vaikka ensimmäinen kana-allergikko taloon, ja miten sitä ikinä saa estettyä, ettei se allerginen pääsisi sitten ikinä millään muiden apajille tai jemmoille. 

Mutta aina jos kakkojen ja pissojen siivous tai ruokajemmojen siivous alkaa tuntua puuduttavalta ja tulee hetkittäin mieleen, kuinka ihana olisi voittaa lotossa ja ulkoistaa koko (kirjaimellinen) paska, sitä kuitenkin pian muistaa, miksi ei kuitenkaan tekisi sitä. Sillä juuri se vesien ja ruokien laitto ja sotkujen siivous antaa yhdessä sen itse eläimen käsittelyn ohella parhaan kuvan siitä, pelittääkö kaikki hyvin ja ovatko eläimet kunnossa. Ja jos sitä oikeasti jättäisi siivoukset ja ruokien täytöt kokonaan muille, minulla ei olisi sitäkään vähää mahdollisuutta tarkistella, onko kanien heinänkulutus kohdillaan ja toimiiko tyyppien ruuansulatus edes yleisellä tasolla niinkuin pitää, koska se että heinähäkit olisivat aina täynnä ja vessat aina juuri siivottu, eivät kertoisi vielä kauheasti, vaikka toki eläintiloihin olisi ihana astua niin, että ne olisivat aina vasta siivotut ja kaikki olisi täydellistä. Toki osa hommista tulee jaettua Jussin kanssa, mutta Jussikin jo aika hyvin automaattisesti ilmoittaa, paljonko kissat milläkin aterialla söivät, tai oliko ulosteen värissä tai rakenteessa jotain poikkeavaa (Jussi on myös oppinut tunnistamaan varsin lahjakkaasti frettien ulosteista, mitä ne ovat viime aterialla syöneet. Kanien pissanväristä hän ei vielä yhtä hyvin poimi tiettyjä kasveja).

Valmistautumista

Ennen lemmikin hankintaa: varmista mistä pihapuista sopii laskea mahlaa. Sokeriorava ei ole nimestään huolimatta orava tai edes jyrsijä, vaan osuvampi suomenkielinen nimi lajille olisi mahlapussikiitäjä. Laji on kotoisin Australiasta ja kuuluu pussieläimiin. Mutta kuten ehdotetussa uudessa suomenkielisessä nimessä korostuu, eri puiden maitiaisnesteet muodostavat osan luonnonvaraisten sokerioravien ruokavaliosta. Luonnossa pääasiallinen puulaji olisi eukalyptus, mutta koska eukalyptuksia kasvaa Suomessa niukanlaisesti, täällä on hyödynnetty esimerkiksi koivun ja vaahteran mahlaa. Meidän pihamme on kuitenkin hyvin havupuuvaltainen, ja vähänkään puunkokoisina pihassa kasvaa vain pari koivua ja kaksi vaahteraa. Kun aloin sitten selvitellä, miten mahlan lasku menikään, Jussi ilmoitti huolensa pihapuiden vahingoittumisesta mahlan laskun yhteydessä. Periaatteessa riski on hyvin pieni, sillä puun runkoon tarvitsee porata vain yksi sentin halkaijaltaan oleva 3-5 cm syvä kolo, jota pitkin mahlaa valutetaan. Toki pienikin kolo tekee puun aina alttiimmaksi esimerkiksi lahottajasienille, vaikka reiän sulkisi vahalla mahlakauden jälkeen. Onneksi kuitenkin mahlaa kerätään nykyään myös kaupallisesti ja sitä myydään esimerkiksi luontaistuoteliikkeissä, mikäli en saa Jussia vakuutettua siitä, että en ole tappamassa meidän pihapuita sokerioravien ruokkimiseksi.

Pampula valjastelemassa

Sokeroravien kotiutumista nopeammin eteen tulevana eläinasiana meillä on kuitenkin Petterin ja Pampulan yhdistäminen, joten mahlajuttujen lisäksi on tullut googletettua hyvin paljon juttuja kanien yhdistämisestä ja liityttyä yhteen pelkästään kyseistä aihetta käsittelevään Facebookryhmäänkin. Tässäkin tulee kuitenkin ongelmaksi tapojen moninaisuus: mahdollisia totutustapoja on lukuisia, ja eri ihmiset vannovat eri menetelmien nimeen. Kun lisätään yhtälöön vielä se, että jokainen kani on yksilö, ja kanien luonteet vaikuttavat hyvin paljon siihen, mikä kellekin toimii, on vaikea päättää minkä lähestymistavan valitsisi ensimmäiseksi. Tai no, hieman malttamattomana oli helppoa päättää, että en lähde ensimmäiseksi koittamaan RABBIT BONDING ADVICE! -ryhmän metodia, sillä siinä ensimmäinen ja tärkein periaate on että mitään kaneja ei ikinä, missään tilanteessa lähdetä yhdistämään ennenkuin kaikkien kanien kastroinnista/steriloinnista on vähintään kahdeksan viikkoa. Pampulakin aiotaan kyllä steriloida, mutta vasta kesällä kun sillä on riittävästi ikää, enkä halua odottaa yhdistämisen kanssa loppukesään/alkusyksyyn, kun kuitenkin tiedän, että Suomessa ja muualla monilla on hyviä kokemuksia leikatun uroksen ja leikkaamattoman naaraan yhdistämisestä. Suomessa moni vannoo kanien kanssa Stress bondingin nimeen, eli että kanit laitetaan ensin samaan boksiin, ja lähdetään mahdollisesti niiden kanssa jopa ajelulle. Sen jälkeen kanit vapautetaan yhdessä molemmille entuudestaan vieraaseen, hajumaailmaltaan täysin puolueettomaan tilaan. Tämä menetelmä perustuu siihen, että saaliseläiminä kanit hakevat stressaavassa tilanteessa helposti tukea toisistaan, mikä voi edistää tutustumista. Toisaalla taas varoitetaan käyttämästä Stress Bondingia ikinä koskaan, koska stressitilanteessa syntynyt side ei toisten lähteiden mukaan ole välttämättä ole yhtä kestävä, kuin pidemmän kaavan kautta tutustuttamalla. syntynyt.

Pampula löysi kuusen

Pikkuhiljaa olisi kuitenkin aika tehdä päätöksiä. Petterin kastraatiosta tulee ensiviikolla kuukausi, eli Suomessa yleisimmin suositeltu varoaika leikatun uroksen ja leikkaamattoman naaraan yhdistämiseksi on silloin ohi. Sovittiin nyt kuitenkin opettajan kanssa, että laitetaan ensiviikon tilaukseen myös kanien rokotteet, ja Petteri ja Pampula tulevat koululle rokotuksille parin viikon päästä. Jos siis päädyn yrittämään Stress bondingia, silloin olisi loistava tilaisuus yhdistää se rokotusreissuun, kun molemmat kanit ovat reissussa oudossa paikassa täysin vieraiden hajujen keskellä - mutta silloin minulla ei olisi useampaa kotipäivää peräkkäin heti yhdistämisen jälkeen, jotta olisi enemmän aikaa tarkkailla, miten yhteiselo lähtee käyntiin. Yhdistämispaikaksi olen joka tapauksessa valitsemassa kodinhoitohuoneen, jossa kumpikaan kaneista ei ole käynyt aiemmin, ja jonka oven saa kokonaan lukittua, niin että kissat eivät voi edes vahingossa keksiä juuri nyt, miten ovi avataan hyppäämällä kahvaan. Kodinhoitohuoneessa on myös laattalattia ja se on harvoja asunnon edelleen alkuperäiskunnossa olevia tiloja, joten sielä mahdolliset muutamat hampaanjäljet eivät olisi niin iso paha kuin hiljattain
remontoiduissa tiloissa.

Petteristä hetkeksi ulos viritetty juoksuaitaus oli vähän epäilyttävä

Kanien kuten frettienkin yhdistämisessä on yhtä mahdollista että kanit ovat viiden minuutin päästä parhaat kaverit, kuin se että yhteiseloa saa koittaa virittää tyyppien välille viikkoja tai kuukausia, eli etukäteen on vaikea tietää mihin varautua. Toki meillä on kanien suhteen nyt kohtuu hyvät edellytykset, kun kumpikin kaneista on nuoria ja ne ovat keskenään eri sukupuolta. Mutta silti päässä pyörii lukuiset keskenään ristiriitaiset ohjeet, joista koittaa nyt ammentaa ne meidän tilanteeseen parhaat. Koska ristiriitaisuus on ehkä paras sana kuvaamaan kanien yhdistämisohjeita, kun osa neuvoo, että paras tila ensikohtaamiseen on mahdollisimman pieni ja tyhjä, jotta kanien on oltava toistensa lähellä, eikä niillä ole tilaa tapella - osa taas kehoittaa aloittamaan ihan minimissään neljästä neliöstä ja jakamaan tilaa esimerkiksi kaadetuilla tuoleilla, että kaneilla on tilaa selvitellä välejään, mutta myös vetäytyä rauhoittumaan, eikä ketään pysty ahdistamaan nurkkaan. Osa vannoo kalterien läpi tutustumisen nimeen, osa taas pitää sitä viimeisimpänä pahana, koska silloin toisesta tulee se naapurireviirin pyrkyri, joka pitää pyrkiä pitämään mahdollisimman kaukana. Mutta eipä tässä muuta voi, kuin aloittaa jostain, ja jos homma ei toimi, kokeilla sitten jotain muuta. Sitten viikon-parin päästä.