Minun pitäisi olla oikeastaan jo nukkumassa, mutta sitä ennen pikainen raportti tästä päivästä. Vappu oli tänään tutkittavana Koira-Kissaklinikalla nopean laihtumisen takia. Tämän päiväisissä verikokeissa saatiin poissuljettua insulinooma ja munuaisvika, sillä verensokeri ja munuaisarvot olivat normaalit. Tämä on pieni helpotus, sillä olin pelännyt etenkin sitä, että munuaisissa olisi jotain häikkää. Vapun maksa-arvoista ALP oli kuitenkin selvästi koholla (343U/L, viitearvo 15-75U/L), minkä takia tutkimukset jatkuvat Vapun osalta ensiviikolla maksaultran ja keuhkoröntgenin muodossa. Eli seuraavaksi lähdetään selvittämään, löytyykö Vapun maksasta tai keuhkoista jotain kasvaimiin viittaavaa.  Ensiviikon maanantaina saa siis taas peukuttaa, että kohonneelle maksa-arvolle löytyisi jokin muu selitys.

Vappu keskittyy olennaisimpaan

Hattara oli puolestaan päättänyt aloittaa viikonloppuna kiiman, joten se pääsi mukaan Vapulle seuraneidiksi ja lantitettavaksi. Alkuun ajattelin, että nappaan sen mukaan töihin, mutta kun meillä on töissä pieni vajaamiehitys, ja töissä Hattara olisi joutunut olemaan kanssani jumissa koko päivän, hoidettiinkin se tämän reissun yhteydessä. 

Hattara sai ensimmäisen hormoni-implanttinsa

Frettihuoneesta muiden eksoottisten nisäkkäiden huoneeksi osa 3

Kuten sanonta kuuluu, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja tätä projektia ei tosiaan ihan hirveän paljon suunniteltu. Kyllähän mie joo jonkin verran noita päässäni pyörittelin, ja tarkistelin pari kriittisintä kohtaa mittanauhankin kanssa, mutta en silti kyllin tarkasti. Tarkistin nimittäin kyllä sen, että kaksimetrinen sokruhäkki mahtuu (vaikkakin vähän tiukkaa tehden) siiliaitauksen viereen, mutta en siinä yön pikkutunteina tajunnut, ettei metrin elementeistä tule automaattisesti tasan kahden metrin häkkiä, kun kattopaneeli on mitoitettu sen mukaan, että päädyt kiinnitetään seinäelementteihin. Silloin metrin elementeistä tulee noin 205cm pitkä häkki, joka ei sitten mahtunutkaan suunniteltuun kohtaan. Koska sokruhäkkiä ei ollut mahdollista lyhentää (ainakaan tilaamatta uutta kattoelementtiä), sitä mietti hetken Tuukan aitauksen pienentämistä yhden paneelin verran. Se olisi kuitenkin vienyt kokonaisen kolmanneksen aitauksen pinta-alasta, joka olisi ollut kohtuutonta Tuukkaa kohtaan. Niinpä hetken asiaa mietittyäni päätin muuttaa Tuukan takaisin bunkkeriin, niin että saamme muut eksoottiset nisäkkäät huoneeseen vähän väljemmin. Liian täyteen ahdettu pohjaratkaisu kun hankaloittaisi joka tapauksessa kaikkien eläinten hoitamista.  

Rottahäkki ja sokruhäkki paikoillaan

Niinpä eksohuoneen kanssa otettiin paitsi yksi askel eteen, myös yksi taakse. Sokruhäkki on saatu paikoilleen ja sisustettua, ja samalla sitten purettiin pleksiaitaus odottamaan pesua ja varastointia. Bunkkerissa Tuukalle kun saa rajattua tilan helposti korottamalla vähän hyönteishuoneen kynnystä. 

Näissä kuvissa sininen sohva on vielä sokruhäkin vieressä, mutta sille on jo raivattu tila ikkunan eteen, jotta sokruhäkin viereen mahtuu arosopulien terraario ja sen alle myöhemmin pikkusiilitanrekin asumus. Tämän järjestyksen myötä huoneen keskiosa jää suhteellisen avaraksi, ja sokruhäkin ja oven väliin saa tarvittaessa mahtumaan pientä tasoa esimerkiksi kääpiörottien poikashäkkiä varten. 

Tuukan valtakunta bunkkerissa

Tavaroiden siirtely on kuitenkin aiheuttanut niin kaiken kattavan yleiskaaoksen asunnossa, että välillä on pakko keskittyä myös siivoamiseen ja perusarjen pyörittämiseen. Etenkin kun Simonkaan tulevaa kämppää ei noin vain siirretä, sillä se on oviaukkoa leveämpi, vaan sekin tulee vaatimaan täyden purkamisen että se saadaan siirrettyä. Sen kohdalla siirtoon on onneksi vielä noin kuukausi aikaa. 

Sokrujen valtakunta

Projektin lisäksi meillä on vähän huoliakin. Vappu on laihtunut ihan silmissä. Alkuun laihtuminen laitettiin vain kevään piikkiin, sillä fretit voivat pudottaa painostaan jopa kolmanneksen kevään tullen. Yleensä isoin painonpudotus tapahtuu kuitenkin ensimmäisenä keväänä, ja Vappu on täyttämässä seuraavaksi neljä. Meillä kukaan ei ole myöskään laihtunut keväisin sen näköiseksi kuin Vappu on nyt: sillä on alkanut erottua koko ajan selvemmin lommot kyljissä ja selkäranka. Sen lisäksi Vappu on ollut rauhallisempi kuin yleensä, ja vähän vetämättömän oloinen - siitäkään ei vain heti huolestuttu, sillä Vappu on aina ollut vähän sellainen syntymämummo. Kuitenkin pari päivää sitten päätimme varata Vapulle ajan yhdelle Turkulaiselle eksolääkärille, ja maanantaina olemme toivottavasti vähän viisaampia sen suhteen, mikä Vapulla on vialla. 

Vappu-Vöppänä <3

Frettihuoneesta muiden eksoottisten nisäkkäiden huoneeksi osa 2

Osan laumaa muuttaminen huoneesta toiseen voi kuulostaa operaationa suhteellisen pieneltä, mutta koska useimpien muuttajien kämpät eivät ole siirrettävissä ilman niiden täydellistä purkamista, tätä projektia ei ole vedetty vielä läpi edes minun manioillani. Olenkin nyt huomannut suhteellisen realistiseksi tahdiksi yhden asumuksen muuton per sellainen päivä, kun meillä ei ole ohjelmassa muuta töiden lisäksi. Sokruhäkki jätettiin suosiolla tähän päivään, kun ei ole edes niitä töitä. 

Kääpiöitten valtakunta yläkerrassa

Rottahäkki mahtui sopivasti huoneen oven ja vaatehuoneen oven väliin

Tähän mennessä on saatu muutettua kääpiörotat maanantaina, ja Tuukka-siili keskiviikkona. Muuttojen välipäivinä on sitten siirrelty huonekaluja ja siivottu kaappeja, jotta on saatu olohuoneen uutta järjestystä toimivammaksi ja muuttajien tavaroita oikeisiin paikkoihin. Silti kämpän yleisilme on ollut luokkaa "asunnon läpi pyyhkäisi hurrikaani" ja töissäkin on kiinnitetty huomiota siihen, että itse tehtyjen lounasrasioiden sijaan tämä viikko on mennyt pussinuudeleilla. 

Seuraavaksi muutettiin Tuukan kämppä, joka näytti tuolla huoneessa äkkiä paljon isommalta kuin olkkarissa

Päädyin sitten siirtämään sohvan siiliaitaukseen, jotta sohva mahtuisi olemaan huoneessa jatkossakin

Eilinen oli pakko pitää lähes kokonaan projektivapaata, kun teimme päiväreissun Raumalle. Ihan kokonaan en kuitenkaan malttanut, vaan kotimatkalla poikkesimme Tropicalssin kautta hakemassa vähän uusia sisustuksia kääpiörotille ja sokruille, sekä pikkusiilitanrekin tulevaan kämppään. Koitan muistaa esitellä näitä shoppailuja vähän tarkemmin, sitten kun ne on saatu viriteltyä paikoilleen. Eilen illalla meille tuli myös pari hoitofrettiä, kun Nekku ja Käpy poikkesivat taas hoitoon. Sitä ehkä sekunnin mietti, kehtaanko päästää Mellun sisälle kun koko kämppä on pommin jäljiltä, mutta päätin ettei se ole niiiin paha, kun pyrkii purkamaan edes osan siitä pommista ennenkuin hoitofretit haetaan. Se kun voisi olla jo vähän enemmän huolestuttavaa, jos samat roskapussit ja pesupinot lojuisivat esillä vielä silloinkin. 

Skorppariminit alkoivat nousta pinnalle tunneleita tutkittaessa

Yksi mineistä

Hetkellinen vauvala

Loppu eilisillasta menikin siihen, että otimme vihdoin työn alle laskea ja siirtää omiin purkkeihin lokakuussa bongatut skorpionivauvat. Tähän asti ne ovat saaneet kasvaa emonsa hoivissa, ja olemme päässeet vain välillä kurkkimaan niitä terraarion pohjalasin läpi niiden vietettyä aikaansa Ripleyn kaivamissa tunneleissa. Lopputuloksena oli neljätoista pikkuskorpionia, joilla on tähän mennessä takanaan 3-4 molttia eli nahanvaihtoa. Nyt sitten hetki tarkkaillaan, miten itsenäinen elämä lähtee poikasilla sujumaan, ja sen jälkeen Jussi sopi vievänsä muksut Tinolle Tropicalssiin. Jussi kun luottaa siihen, että Tino saa helpommin livenä tentattua ostajaehdokkaat, kuin mitä hommaan menisi aikaa sähköpostikirjeenvaihtona jokaisen potentiaalisen kotiehdokkaan kanssa. Itsekään kun en luvannut ottaa sitä hommaa vastuulleni, etenkin kun kyseessä on myrkyllinen eläin.

Sokruhäkin purkaminen aloitettu

Pesupuuhia kylppärissä

Nyt Jussi karkasi välillä pihahommiin raivaamaan eilisen lumimyräkän jälkiä lumilingolla ja minä jäin sisälle pesemään sokruhäkin irtaimistoa. Sokruhäkin elementit odottavat jo yläkerran eksohuoneessa sitä, että Jussi saa lumityöt tehtyä, ja päästään kasaamaan häkki uuteen osoitteeseen. Uudelleen kasaaminen tulee vaatimaan samalla vähän uusien ruuvinreikien tekoa, sillä häkin ovi tulee siirtymään uudessa sijainnissa päädystä pitkälle sivulle.

Aino 4v

Tuntuu jotenkin hassulta, että toinen meidän junnukissoista täyttää jo 4 vuotta. Arjessa nuo neljävuotiaat ovat edelleen ne meidän pennut ja kakarat, ja sitä ne toki joiltain osin ovatkin noihin kymppikerholaisiin verraten, mutta silti. Aikuistuminen ei ole kuitenkaan tehnyt Ainosta ainakaan vähempää diivaa ja Jussin prinsessaa. Minä olen Ainolle suurimman osan ajasta ilmaa, jonka olemassa oloa ei juuri noteerata. Jussia taas juostaan heti ovelle vastaan ja aletaan jutella päivän asioista ja huutaa, mikäli Jussi ei kohdista heti jakamatonta huomiotaan Ainoon. Jussilta Aino myös odottaa aina vähän pientä ekstraa. Kun muut kissat saavat tavallisia nappuloita, Aino juoksee nappulakaapille vaatimaan Ziwipeak-tarjoiluaan. Kun Jussi kokkaa keittiössä, Aino tahtoo paistinpannulta omat maistiaisensa. Kun minä komennan kissat pois keittiön tasolta, Aino kävelee lunkisti Jussin luo ja katsoo suoraan Jussia, että isi on nyt hyvä ja kertoo mamille, että nämä kissasäännöt eivät koske Ainoa. 

Iso ihminen jäämässä pienen tassun alle <3

Jussi on Ainon tassun alla, ja molemmat tietävät sen. Ja silti Aino on kaikkea, mitä Jussi on toivonut. Ja voi sitä onnea, kun joinain aamuina minä nousen ennen Jussia, ja Aino pääsee minun tyynylleni Jussin viereen ilman häiriötekijöitä - sillä kaikesta huolimatta Aino ei ole sylikissa, vaan sen pitää saada oma tilansa, vaikkakin läheltä Jussia. Mieluiten joko käden tai jalan päältä, tai viereiseltä tyynyltä, joka on varmasti oikeasti Ainon tyyny, eikä minun.

Tänään Ainon isi keskeytti ylityöt, jotta ehti Ainon lempikauppaan hakemaan Ainon lempiruokaa

Aino teki meille astellessaan Jussista maailman onnellisimman kissadaddyn, ja vaikka Aino joutuu nykyään jakamaan isinsä useamman tyypin kanssa, toivotaan että The One & Orginal ei lähde kulumallakaan vielä pariin vuosikymmeneen. 

Hyvää syntymäpäivää Aino 4 vuotta!

Frettihuoneesta muiden eksoottisten nisäkkäiden huoneeksi osa 1

Niinhän siinä sitten kävi, että siinä vaiheessa kun Jussi heräsi, se pääsi päättämään kahdesta mahdolllisesta uuden frettiaitauksen paikasta. Jouduin kyllä lupaamaan, että tätä koko projektia ei sitten koiteta mahduttaa tähän viikonloppuun, mutta sain luvan hoitaa frettien muuton olohuoneeseen, niin että pääsen jynssäämään frettien vanhaa huonetta. Uusi frettiaitaus päädyttiin sijoittamaan takaoven eteen niin, että fretit pääsevät kulkemaan kissanluukusta terassitarhaan 24/7. Näin se että niiden sisätila kutistui 5,5 neliöön kompensoituu sillä, että niillä on tarhassa touhuilutilaa parisenkymmentäneliötä siihen päälle. Mutta koska Jussi haluaa päästä joskus kulkemaan takaovesta myös ilman assistentteja, aitauspaneeleille laitettiin heti kättelyssä kiinnistysmahdollisuus kummallekin puolelle ovea, niin että frettiaitausta on tarvittaessa mahdollisuus hetkellisesti lyhentää, jos meillä on vaikka kesävieraita, joiden täytyy päästä kulkemaan uima-altaalle ilman saattuetta. 

Frettien uusi sisäaitaus

Meillä ei ole tämän hetkisessä jengissä ketään ultimaattista aituria tai miniminiä, joten päätin käyttää tilan aitaamiseen Marshallin aitauksia. Niitä kun oli useampia heti valmiina, niin ainoat mitä käytiin hakemassa aitausta varten, oli pitkänmallinen kappale muovimattoa parketin suojaksi (vanha parketti imisi muuten hutipissat sekunnissa) ja pussillinen umpilenkillisiä ruuveja, joihin aitauspaneeli on mahdollista kiinnittää jousilukoilla. Jotta huonetta pienemmän aitauksen käyttöpinta-ala tulisi maksimoitua, siirsin myös molemmat freteillä käytössä olevat häkit sinne, jotta lattiapinta-alan lisäksi saatiin myös vähän kiipeilymahdollisuuksia ja paljon riipparin paikkoja. Vanhassa huoneessa ollut kukkatelinekiipeilypuu jatkaa frettien käytössä terassitarhan puolella. 

Frettien muutossa olin stressannut ehkä eniten sitä, että tyypit ovat tottuneet vetäytymään huoneeseensa nukkumaan, kun ovat saaneet touhunsa valmiiksi. Että olisiko se nyt taas liikaa mylläystä frettien elämään, että tilatkin menevät uusiksi, vaikka lauma on vasta muotoutumassa. Olin tästä huolissani aivan turhaan, sillä heti kun fretit huomasivat, että siirsin niiden pedit frettihuoneesta olkkariin, ne siirtyivät niiden perässä jatkamaan uniaan olkkarissa. Siinä kohtaa kun olin siirtänyt pedit ja vesikupin, Juutas alkoi tutkia aitausta siihen malliin, ja kävellä aitauksen ja jääkaapin väliä, että oli helppo lukea pojan kysyvän, että tarkoittaako tää nyt sitä, että iltapalakin syödään aitauksessa, ja voisiko iltapala jo tulla. Vaikka fretit osaavat olla joissain asioissa ärsyttävänkin itsepäisiä, joissain toisissa ne taas ovat maailman mutkattomampia otuksia. Seuraavaksi sitten jännätään, millaisiksi frettien vessatavat ja -paikat valikoituvat uudessa asumisratkaisussa.

Josta on nyt luukun kautta jatkuva kulku tarhaan

Tänään projekti sitten jatkuu vanhan frettihuoneen perusteellisella siivouksella, ja huoneen oven palauttamisella. Riippuen kauanko tähän menee, voi olla, että saatan aloitella jo rottien muuttoa, sillä niiden asumuksen kanssa en tarvitse Jussin apua siirrossa. Sokerioravien, Tuukan ja Simon kämppien suhteen tarvitsen vähän lisäkäsiä auttamaan niiden purkamisessa ja uudelleen kokoamisessa. Tämän päivän projektilistalla olisi myös keksiä, miten saisin vaatehuoneeseen raivattua tilaa myös muiden eksoottisten nisäkkäiden tarvikkeille, että saisi niiden säilytyksen loogisesti sinne, missä eläimetkin tulevat olemaan. Frettitavaroiden siirtäminen olohuoneeseen kun ei ole oikein vaihtoehto, vaikka osalle niistä saattaisi saada paikat vähän lähempää olkkaria eteisen peilikaapista.

Tilankäyttöpohdintoja

Kun muutimme nykyiseen kotiin, eläinten tiloista oli helppo päättää: yläkerran iso vaatehuoneellinen makuuhuone meni freteille, sillä freteillä on huomattavasti enemmän tekstiilitavaraa mitä minulla ja Jussilla yhteensä. Talon isoimmasta ikkunattomasta tilasta tuli luonnollisesti matelijoiden valtakuntaa, sillä sielä ei tarvinnut terraarioita sijoitellessa stressata, että aurinko pääsisi paistamaan suoraan johonkin lasikuutioista, ja kuumentamaan sitä liikaa. Kissat saivat jatkaa vapaata eloaan kaikkialla matelijahuonetta ja vierashuonetta lukuunottamatta, etenkin sen jälkeen kun huomasimme, että isompaan muuton ja vierashuoneen myötä myös siskoni perhe, joka ei aiemmin pystynyt olemaan meillä varttia kauempaa, pystyi oikeasti viettämään meillä aikaa (ja tämä on myös se syy, miksi vierashuone on alun jälkeenkin pidetty eläinvapaana alueena). Tähän muuton jälkeen meille on kuitenkin vaivihkaa muodostunut uusi eläinryhmä, jota meillä ei vielä muutettaessa ollut: muut eksoottiset nisäkkäät. 

Silloin kun tämän kategorian ensimmäinen tyyppi, eli kotipäästäisopossumi Nipsu saapui meille, tyyppi oli helpointa ja loogisinta majoittaa matelijahuoneeseen, ja samoin toimittiin myös tulevien kohdalla. Tämä onkin toiminut enimmäkseen hyvin, mutta jutussa on kuitenkin pari pientä ongelmaa, joista isoimmiksi olen kokenut valaistuksen ja jaloittelun. Terraariotyypeillä kun on joka tapauksessa jokaisella omat lamput ja ajastimilla suunnitellut päivärytminsä, niiden kohdalla ikkunattomuus on tuntunut enemmän helpottavalta tekijältä. Moni nisäkäspuolen tyypeistä taas ei varsinaisesti tarvitsisi erillisiä valoja, mutta kun huoneessa ei ole ikkunaa, pitää niillekin saada jotenkin rakennettua luonnollista vastaava päivärytmi. Nisäkäspuolen tyypit eivät myöskään ole yhtä riippuvaisia asumukseensa luoduista lämpö ja kosteusolosuhteista, joten ne hyötyisivät enemmän siitä, että ne pääsivät tutkimaan välillä myös asumuksensa ulkopuolista maailmaa. Alkuun ajattelin, että saisin tämän soksujenkin kanssa hoidettua bunkkerissa, mutta aika pian jouduimme kuitenkin toteamaan, että vaikka unohdettaisiin terraariohyllyjen ja jatkojohtoviidakoiden aiheuttamat haasteet, myös itse tilassa on haasteita: sekä se, miten bunkkerin ilmanvaihto on järjestetty, kuten myös se, miten teknisenä tilana toimivan tilan putket menevät (tilassa on oikeasti riski päästä talon rakenteiden sisälle). Sokruilta kun ei mitenkään pystyisi estämään pääsyä katon rajassa meneviin putkiin. Tästä on myös seurannut se, että Jussi ei edes uskalla bondailla soksujen kanssa, kun hän pelkää karkuuttavansa ne bunkkeriin. Kolmanneksi ongelmaksi bunkkerissa on muodostunut Mauno. Mauno on alusta asti rakastanut bunkkeria, ja eläinten seuraamista sielä. Tämä ei aiheuttanut valvonnan alla ongelmaa silloin, kun kaikki eläimet olivat vielä umpinaisissa asumuksissa. Kuitenkin sokrujen ja kääpiörottien kalterihäkit ovat mutkistaneet asioita: ne ovat Maunosta ekstrakiinnostavia, kun verkon läpi eläimet aistii paremmin - mutta samasta syystä Mauno ei verkon läpi malttaisi millään keskittyä vain katselemaan, vaan haluaisi myös koskea, mitä ei tokikaan voida sallia - minkä takia Maunolle joudutaan antamaan aiempaa useammin bannit matelijahuoneesta, ellei sitä oikeasti ehdi vahtia tiiviisti ihan koko ajan.

Vaikka näihin haasteisiin on alkanut havahtua pikkuhiljaa, minun on ollut vaikea keksiä niihin ratkaisuja: eihän häkissä asuvia tyyppejä voi missään tapauksessa siirtää samoihin tiloihin missä on kissoja tai frettejä. Niiden siirtäminen vierashuoneeseen taas tarkoittaisi automaattisesti sosiaalisen elämän kaventumista entisestään. Kuitenkin nuo nisäkästyypitkin ovat tulleet jäädäkseen, kun nekin paitsi kiehtovat, sokrutkin voivat tosiaan elää sen yli kymmenen vuotta. Yksi mahdollinen ratkaisu syntyi lopulta puolivahingossa väsymyksen ja hetkellisen vitutuksen masinoimana: Mallun ja Nutellan höykytettyä taas Teklaa, ajattelin että en halua enää ikinä yhdistää mitään frettejä toisiinsa, vaan että jatkossa sitten kun nykyisestä jengistä aika jättää, meille tulee vain sisaruspareja tai trioja, jotka tulevat yhdestä ja samasta pentueesta ja saavat elää koko ikänsä omalla porukallaan. Siitä ajatus sitten eksyi siihen, että jos meillä olisi jatkossa pienempi lauma frettejä, tarvittaisiinko niille oikeasti omaa erillistä huonetta, vai saisinko ehkä Jussin puhuttua siihen, että fretit voisivat olla aina vapaina siinä missä kissatkin (kaikella rakkaudella nykyistä laumaa kohtaan, kahdeksan sisäsiisteyden unohtanutta frettiä sotkee niin infernaalisesti, että nykyisellä kokoonpanolla minun olisi turha edes ehdottaa Jussille, että siirtyisimme jatkuvan vapaana pidon malliin heti). Aloinkin sitten varovasti pehmitellä Jussia, että jos sitten toivottavasti monen vuoden kuluttua, kun frettejä on vähemmän, ne voisivat olla aina vapaina, ja jos frettihuone sitten vapautuisi muuhun käyttöön, niin mitä jos muut eksoottiset nisäkkäät muuttaisivat sitten sinne... sitten vuosien päästä.

Jokainen minut tunteva taitaa kuitenkin jo tietää, että minun päässäni vuodet lyhenevät hyyyvin äkkiä, ja mitä enemmän olen asiaa ehtinyt miettiä, sitä enemmän haluaisin muuttaa frettihuoneen eksoottisten nisäkkäiden huoneeksi. Syitä tähän on oikeastaan kaksi: pyrin joka tapauksessa siihen, että fretit joutuisivat olemaan mahdollisimman vähän jumissa huoneessaan, joten useimpina päivinä ne joka tapauksessa lähinnä nukkuvat sielä, eikä sitä voi olla välillä vähän miettimättä, että nukkumiseen voisi riittää vähän pienempikin olohuoneesta rajattu tila. Toisena, isompana on että huoneeseen saisi mahdutettua niin sokerioravat, kääpiörotat, Tuukka-siilin kuin tulevan pikkusiilitanrekinkin (ja mahdollisesti myös arosopulit, vaikka ne menevätkin hyvin myös terraarioeläimistä), sielä olisi iso ikkuna huolehtimassa päivärytmistä, ja koska huoneessa olisi vähemmän koloja, hyllyjä yms., se helpottaisi sekä sokrujen että kääpiörottien juoksuttamista. Kun huoneen ovella olevan pleksiportin vaihtaisi takaisin oveksi, huone pysyisi rauhassa myös kissoilta. Kaikkien häkissä asuvien tyyppien siirtäminen pois bunkkerista tekisi myös sen, että Mauno saisi kaikki aiemmat bunkkerioikeutensa takaisin, ja se voisi osallistua matelijoiden hoitoon yhtä vapaasti kuin ennenkin. Ainoina isoimpina hidasteina on, että miten sitä toteuttaisi frettien tilat olohuoneeseen niin, että ne olisivat paitsi sellaiset, että minulla ei tulisi morkkista niiden huoneen valtaamisesta muuhun käyttöön, plus että ne olisivat sellaiset, että saisin markkinoitua tämän idean Jussille jo tässä kakkamayhem vaiheessa. En osaa suoraan sanoa, kumpi näistä osa-alueista on haastavampi, sillä minä olen hyvin morkkiherkkä, mitä tulee eläinten tilan rajaamiseen (olkootkin että se auttaisi vähentämään tilan rajaamista vähintään yhtä monelta), ja Jussi on kohtalaisen kypsä tämän hetkiseen sotkun määrään, vaikka isoin osa siitä rajoittuu frettien omaan huoneeseen. Jälkimmäiseen voi toki jonkin verran vaikuttaa tehostamalla siivoamista, mutta ottaen huomioon frettien suolen toimintanopeuden, ja sen että kumpikin meistä käy töissä, en pystyisi kuitenkaan lupaamaan sen suhteen ihmeitä, ellen ihmeen kaupalla keksi, miten saisin lauman hiffaamaan uudelleen sisäsiisteyden salat. 

Alkuun ajattelin, että odotan tämän idean markkinoinnin aloittamisessa ainakin siihen asti, että frettilauma on vähän pienempi tai sisäsiistimpi. Tai kun Tuukasta aika jättää (Tuukka asuu nykyään olohuoneessa). Tai kun jotain. Mutta kun yhtä aikaa haluaisin aloittaa tämän homman tasan nyt ja heti, mieluiten jo tänä viikonloppuna (mikä tuskin tulee tapahtumaan), joutunen aloittamaan neuvottelut, kun Jussi herää. Kirjoittelen tätä postausta nimittäin käytännössä aamuyöstä, nukahdettuani eilen illalla jo vähän yhdeksän jälkeen (töissä oli vähän rankka päivä, olin nukkunut huonosti ja sitten sauna rentoutti sillain kivasti). Onneksi näin kohta yhdeksän vuoden jälkeen Jussi on jo jossain määrin tottunut näihin nopeisiin mestari-ideoihin, joiden pitäisi tapahtua hetinytelleinopeammin. Toisaalta, se kyllä miettii edelleen näin kohta yhdeksän vuoden jälkeen, uskaltaako se oikeasti sanoa minulle tahdon. Mutta tietääpähän sit ainakin, mitä tahtoo, jos siihen uskaltautuu joskus lähtemään.

Per-Erik Sundgren: Lemmikkieläinten jalostus

Tänä viikonloppuna tuli otettua pieni nostalgiatrippi, kun sain Tellulta hänen Ekotorilta löytämänsä Per-Erik Sundgrenin Lemmikkieläinten jalostus -teoksen. Kyseessä on 90-luvun alussa ilmestynyt klassikko, jota olen lukenut ensimmäisiä kertoja jo ala-asteella haaveillessani siitä, kuinka minustakin joskus isona tulisi kasvattaja. Kasarikäännöskirjallisuuden parissa ilman nettiä kasvaneena kasvattajat kun edustivat minun lapsuudessani sitä korkeinta tietämyksen tasoa monissa eläinkysymyksissä. Kirja keskittyy kasvatus ja genetiikka-asioissa hyvin perustason asioihin, minkä myötä se on kestänyt yllättävän hyvin aikaa (jos unohdetaan esimerkiksi se, että syyrialaisten eli kultahamsterien mainitaan olevan genetiikasta kiinnostuneille paljon marsuja tylsempiä eläimiä kokeilla geenien vaikutusta käytännössä, sillä kultahamstereilta puuttuvat marsuille ominaiset lukuiset eri väri- ja turkkimuunnokset). 

Vaikka kirjan nähdessään Jussi jo hieman huolestuikin, alkaako kasvatuskipinä taas nostaa päätään minussa, kirja myös muistutti hyvin siitä, miksi aikoinani lopetin rottien kasvatuksen. Jotta kasvatuksessa ei ajauduttaisi umpikujaan sisäsiitoksen ja geenikadon kanssa, kirjassa neuvotaan kuinka erityisesti pienten populaatioiden kanssa täytyy olla erityisen suunnitelmallinen ja tarkka eläimiä yhdistäessään. Esimerkkinä tälläisestä pienestä populaatiosta annetaan, että kasvattajalla on käytettävissään vaikkapa vain yhdeksänkymmentä eläintä, joista 15 on uroksia ja 75 naaraita. Koska käytännössä ainoastaan muutamilla hiirikasvattajilla on resursseja pitää edes noin isoa eläinmäärää itsellään kotona, käytännössä kaikki muut joutuvat tasapainoilemaan sen kanssa, paljonko kotona on mahdollista pitää eläimiä, kuinka paljon löytää sijoituskoteja ja kuinka paljon on sopivia yhteistyökasvattajia, joiden tavoitteet ja jalostuseläimet sopivat edes joiltain osin omiinkin kasvatussuunnitelmiin. Etenkin lajeilla, joiden jalostusikä on erittäin lyhyt, tavoitteellinen kasvatus ei mitenkään onnistu niin, että kotona on vain muutama jalostusyksilö kerrallaan - ellei niitä jalostusyksilöitä siirrä sitten jalostuskäytön jälkeen eläkekoteihin muualle, mikä ei ole kiva vaihtoehto silloin, kun kyseessä on samalla omat lemmikit, tai sijoita niitä jo poikasina muualle jättäen itselleen vain jalostusoikeuden eläimiin. Moni kasvattajien isoihin eläinmääriin kriittisesti suhtautuva näkisi vaihtoehdoksi sen, että poikueita vain teetettäisiin harvemmin, ja poikasista jätettäisiin sitten vain se yksi paras jatkoon, mutta tällöin otettaisiin valtavia riskejä geneettisen variaation menettämisen suhteen, koska silloin jatkoon pääsee vain pieni siivu vanhempien geeneistä, ja nekin vain, jos kyseinen yksi jätetty yksilö osoittautuu myös kasvaessaan jalostuskelpoiseksi, tiinehtyy ja sen poikaset selviävät. Tämän mallin ongelmat näkyvät nyt etenkin frettien kohdalla, kun niitä on useimmilla kasvattajillakin kotonaan vain 2-5, mikä on nyt parin huonon pentuvuoden jälkeen johtanut siihen, että osalla ei ole enää eläimiä millä jatkaa, vaikka Suomessa harrastetaan myös eläinten sijoittamista selvästi enemmän kuin monissa muissa maissa.

Vaikka kirjaa lukiessa aivoni alkoivat toki rakentaa yhtälailla omia kääpiörotta kuin frettilinjojakin, kun sitä lukiessa sijoitteli eri kirjan kohtiin omia lajejaan ja niissä tärkeinä pitämiään ominaisuuksia, yhteenlaskun tulos on silti sama: meidän nykyinen eläintarha ja yhden eläinlajin tavoitteellinen kasvatus eivät onnistu yhtäaikaa nykyisillä resursseilla. Etenkin kun ottaa huomioon, että koin rottamäärän säätelyn kasvatuksessa hankalaksi jo silloin, kun minulla oli rottien lisäksi vain muutamia muita eläimiä. Silloinkin sitä koki usein ristiriitaa siinä, kuinka paljon sitä olisi pitänyt jättää ja hankkia eläimiä riittävän kasvatusmateriaalin varmistamiseksi, ja kuinka paljon sitä halusi pitää rottia kotona, jotta sai niistä eniten irti sosiaalisina lemmikkeinä, ja jotta jaksoi ja pystyi tarjota niille riittävästi tilaa ja virikkeitä. Mutta mikäli kasvatus kiinnostaa, kirja antaa genetiikan perusteiden ohella myös paljon pohdittavaa siitä, miten käytettävissä olevan jalostusmateriaalin määrä vaikuttaa kasvattajan valinnanmahdollisuuksiin.

Niinpä tämä kirja pääsee nytkin takaisin hyllylle hyvänä perusteoksena ja rakkaana muistona - ja siirryn odottamaan seuraavien sijoitusmuksujen syntymää. Etenkin rottien kanssa pääsen nappaamaan siinä rusinat pullasta, saadessani kotiini piippavia poikasia ilman kasvattajan vastuita - ja silti poikaset ovat osa jonkun pidemmän linjan suunnitelmia, eivätkä vain minun huvikseni syntyneitä.

 

Kielo on kotona

Toissa postauksessa jo mainitsinkin, että loppu vuodesta meille varatun Kuusama-kääpiörotan kotiutuminen vähintään lykkääntyi, ja sen myötä kääpiörottajengiin muutti nyt topaz badger neiti Kielo. Kielo haettiin kotiin eilen, ja se pääsi heti totuttautumaan Opuntian ja Lupiinin seuraan. Naarasrotat ovat yleisesti ottaen sen verran sosiaalisia, että Kielon olisi voinut koittaa lisätä suoraankin likkojen linnaan. Mutta koska tässä on nyt viime kuukaudet hakattu päätä seinään frettien laumakemioiden kanssa, totesin että en halua ottaa nyt pienintäkään riskiä ylimääräisistä kinoista, jos ne suinkin voi välttää, ja päätin mennä rottienkin totuksessa astetta pidemmän kaavan mukaan. Eli siirsin kaikki kolme neitiä pienempään reissuhäkkiin ei-kenenkään-maalle, ja siirrän kolmikon likkojen linnaan vasta huomenna, kun tyypit ovat saaneet vähän tutustua ja olen ehtinyt putsata vanhan häkin. Tänään Opuntia, Lupiini ja Kielo löytyivät jo kaikki samasta riipparista nukkumasta. 

Ylempi blondi on Kielo, alhaalla Opuntia

Kielon kotiutuminen tuli sikälikin hyvään väliin, että Saija on nyt päättänyt, että astuttaakin vain Opuntian tai Lupiinin, niin nyt toisen neideistä ei ainakaan tarvitse jäädä yksin toisen mammailessa. Astuttamisajankohtaa ei ole lyöty vielä täysin lukkoon, mutta asia saattaa tulla ajankohtaiseksi jo loppukuusta. Eli voi olla, että maalis-huhtikuun kieppeillä meillä piippaa. En voi väittää, että en olisi ikävöinyt sitä ääntä. Jussikin huomasi sen varsin hyvin, sillä kun haimme Kielon Tellulta, sielä oli pesissä useampi poikue ja minulla saattoi tuikkia silmissä pienet sydämet, kun piippailu alkoi.

Koko kolmikko <3

Frettien laumakemiat taas ovat edenneet monessa suhteessa hyvin, mutta takapakkejakin edelleen esiintyy. Kuten nyt kun osa laumasta oli tosiaan keskiviikkona mukana koululla. Kotiin palattua Nutsku ja Mallu ottivat sitten taas astetta pahemmin yhteen Tellun kanssa, mikä harmittaa minua vietävästi, ja osaltaan vahvistaa sitä, että meidän frettihäppeningit saavat nyt oikeasti jäädä tauolle siihen asti, että lauma on kunnolla vakiintunut. Edellinen näin paha yhteenotto kun tuli Lemmikki Tampere -messujen jälkeen, ja silloin kohteeksi taas joutui Hattara. Toimivassa laumassa pienet erillään olot tai poikkeuspäivät kun eivät haittaa, mutta nykyisessä kuviossa kaikki tälläiset poikkeamat selvästi sotkevat vielä haurasta pakkaa. Tämä on yksi niistä syistä, miksi meitä ei tulla bongaamaan myöskään Valentine-näyttelystä parin viikon päästä. 

Pieni uitettu Hattara

Nämä takapakit ja koko laumalta useamman kuukauden hukassa ollut alkeellinenkin sisäsiisteys ovat muutenkin hieman rasittaneet. Joinain päivinä, kuten tänään, jopa siinä määrin, että saatoin heittää Jussille ilmaan ajatuksen, mitä hän olisi mieltä, jos palattaisiin luonnollisen poistuman kautta siihen, että frettejä olisi jatkossa vain 2-3 kerrallaan, mutta että ne olisivat sitten taas jatkuvasti vapaina. Pienempi lauma olisi Jussille enemmän kuin ok, mutta etenkin tämän hetkisen kakkamayhemin keskellä Jussi ei ole kauhean lämmennyt ajatukselle jatkuvasta vapaana olosta, vaikka 2-3 tyyppiä luonnollisesti sotkisi huomattavan paljon vähemmän. Mutta koska toivon hartaasti, että lauman radikaali pieneminen ei tule tapahtumaan äkkiä, ideaa on aikaa kypsytellä.

Pupui ja fretei

Alkuviikko on mennyt tavallista eksovaltaisemmin sekä töissä että vapaa-ajalla. Meillä töissä ehdottomasti suurin osa potilaista on kissoja ja koiria, mutta tähän alkuviikkoon meille on sattunut tavallista enemmän myös kaniasiakkaita. Ja itselläni on sattunut tuuri työvuorojen suhteen, kun olen päässyt valvomaan kaikkien kanien anestesiat ja olemaan mukana rokotuksissa. Vaikka pidänkin kaikista eläimistä, myönnän silti, että jokainen meille sattuva ekso kyllä nostattaa vähintään yhtä ison hymyn huulille kuin koirien pentutarkit. Ja koska meidän klinikka ei ole erikoistunut eksoottisiin, sitä toki tuntee eksoharrastajana vielä tavallistakin tärkeämmäksi tehdä parhaansa jokaisen eksoasiakkaan eteen, jotta tyyppi saisi parhaan mahdollisen hoidon ja tyyppien erityisvaatimukset tulisivat huomioiduiksi saapumisesta aina lähtöön asti. Olkootkin että Jussia vähän naurattaa, kun pakkaan kanipäivinä lounasboksiini vähän ekstrayrttejä siltä varalta, että joltain kaniasiakkaalta olisi unohtunut eväät, että on sitten varmasti jotain tuoksuvaa ja maistuvaa, mitä tarjota heti heräämössä. Tai pakkaan varuiksi tahnatuubia mukaan, jos odotettavissa on frettiasiakas. Koirille ja kissoille kun löytyy paremmin jo klinikan puolesta edes jotain nameja ja ruokia.

Toki silloin kun samaan päivään sattuu ekstrapaljon kaniasiakkaita, ainoa työhöni millään tasolla vaikuttava allergia tahtoo nostaa vähän päätään - olen nimittäin lievästi allerginen kaneille. Oireet eivät onneksi ole ilman lääkkeitäkään kuin luokkaa silmien punoitus ja silmien ja käsien kutina, ja muutamalla allergialääkkeellä saan estettyä nämäkin oireet kokonaan. Mutta sen missä asian huomaa, on että illalla iskee normaalia kovempi väsymys, kun keholla on ollut ekstra-aktiviteettia allergeenien kanssa painiessa. Silti minulle ei tulisi mieleenikään vältellä kaniasiakkaita töissä, vaan ennemmin päinvastoin.

Tämän päivän olin taas pyytänyt jo hyvissä ajoin vapaaksi, että pääsin karkaamaan välillä opetushommiin. Livian puolelta tuli jo edesmenneelle paikalliselle frettiyhdistykselle yhteydenotto, että he kaipaisivat koululle vierailijaa puhumaan freteistä. Alkuun koitimme sumplia, että olisimme menneet meidän vikaksi jääneen puheenjohtajan kanssa molemmat (kun yhdistys haudattiin, minä olin silloin sihteerin paikalla), mutta kun hän ei saanut sumplittua päivää vapaaksi, menin lopulta yksin. Sikäli Livia on itselleni tuttu paikka, että olen suorittanut sielä sekä eläinhoitajan perustutkinnon että klinikkaeläinhoitajan tutkinnon, jonka lisäksi meillä kotona on käynyt Liviasta opiskelijaryhmiä tutustumassa eksoihin. Silti sitä väkisinkin huomasi, että useamman tunnin monologin pitäminen edes itselleni erittäin rakkaasta aiheesta vaatii selvästi lisää harjoitusta. Olin varannut turhan paljon aikaa kysymyksille, kun taas dioja olisi saanut olla aika paljon enemmän. Yksi hyyvin iso unohdus oli myös se, että en ollut tajunnut ottaa vesipulloa mukaan. Vaikka olen nyt vakaasti luvannut pitäväni jonkinlaisen tauon kaikista opiskelujutuista, sitä ei voinut mitään sille, että mielessä käväisi ajatus, että pystyisiköhän töiden ohella suorittamaan jotain pedagogiikan opintoja, joista voisi saada lisää varmuutta heittää joskus jatkossakin satunnaista opetuskeikkaa.

Koululle päädyin lopulta ottamaan mukaan meidän jengistä Navan, Mallun ja Nutellan. Saatoin kyllä mainita turhan monessa kohtaa, kuinka fretit saattavat purra etenkin vieraita ihmisiä, sillä kun päästiin siihen vaiheeseen, että frettejä olisi saanut käsitellä, koko luokasta löytyi vain kolme vapaaehtoista. Toki tyypit olivat myös saattaneet kuulla, että kun kerran aiemmin kuin koululla oli frettejä käymässä, joku opiskelijoista oli saanut yhden roikkumaan korvaansa. Mutta joka tapauksessa ero oli iso, kun vertasi siihen, että kun joukko ensimmäisen vuoden opiskelijoita bongasi fretit ovelta ja kysyivät, saako niitä tulla moikkaamaan, kaikki halusivat frettejä myös syliin. Mutta eipä tuota puremispuolta voi frettien kohdalla jättää mainitsemattakaan, etenkin siinä kohtaa kun puhutaan vaikka yleisimmistä ongelmista frettien kanssa. Pureminen on kuitenkin yksi isoimpia syitä sille, miksi osa freteistä päätyy kiertoon.