Nyt Mallun hätäsektiosta on reilu kaksi vuorokautta, ja sekä emo että selvinneet kuusi pentua voivat hyvin. Ja mikä parasta: ne tuntuvat voivan oikeasti hyvin, sen sijaan että ne olisivat vain selvinneet hengissä. Mallun leikkaushaava on todella siisti, ja lähtenyt paranemaan hyvin. Ja Mallu on ihan uskomaton emo. Siitä hetkestä lähtien, kun se sai kerättyä voimansa leikkauksen jälkeen, se on ollut erittäin huolehtivainen poikastensa suhteen. Samaan aikaan sillä on kuitenkin ihan mieletön luotto ihmisiä kohtaan, vaikka synnytys ei mennyt hyvin. Eilen illalla kun kävin moikkaamassa Mallua ja muksuja, Mallu antoi minun silitellä itseään, vaikka muksut olivat nisillä, ja nostaa muksut siitä punnittaviksi. Siinä kohtaa kun kaikki pennut olivat hetken tarkasteltavina, Mallu käytti hoitotauon hyväkseen, ja kävi syömässä. Vasta syömisen jälkeen se tuli sitten vähän katsomaan, että mihin ne muksut otettiinkaan. Saatuaan muksut takaisin, se nosti ne kyllä nopeasti takaisin pesän suojiin, ja alkoi taas imettää. Tuo tyttö on niin timanttia, että itkuhan siinä taas melkein pääsi.

Mallu-muru ja minimurut <3

Kaikki kuusi elossa syntynyttä pentua ovat saaneet lisää painoa syntymän jälkeen, ja ovat tasaisen eloisia ja äänekkäitä pikku piippereitä. Tällähetkellä pesässä näyttäisi möyrivän viisi poikaa ja yksi tyttö, ja muksujen joukossa vaikuttaisi olevan myös useampi pitkätukka. Tänä vuonna meille ei ole tulossa pentua, ja pentujonossakin on yksi ihminen, joka haluaa itselleen ehdottomasti tytön. Se oli yhtäaikaa sekä ihana että kamala kuulla, mikä kuulemma näkyi aika hyvin minun ilmeestäni, kun kysyin asiasta. Koska vaikka meillä on kaikki järkisyyt sille, miksi tänä vuonna ei oteta pentua, niin tunteet eivät taivu niihin todellakaan yhtä helposti, etenkään nyt kun pesässä olisi se yksi miniminiprinsessa. Vaikka kyllä se maanantain ja tiistain välinen yö toisaalta taas muistutti ja kovaa ketä minä tuolta eniten kotiin odotan ja kaipaan.

Pienet silkkitoukat. Eilen minityypeillä oli painoa 9-12 grammaa

Eilen alkoi lopullisesti tuntua siltä, että pahin taitaa oikeasti olla nyt takana päin, ja voi alkaa taas jännittää niitä normaaleja pentujen kasvuun liittyviä asioita: selviävätkö kaikki ensimmäisestä viikosta, minkä värisiä muksuista mahtaa kasvaa, tuleeko niistä yhtä rasavillejä mitä emonsa oli kakarana, vai enemmän sellaisia kuin isä Käpy... Sariannakin on jo varovasti uskaltanut alkaa miettiä muksujen tulevia nimiä.

Näin minejä he ovat <3

Mallun pennut maailmassa

Tätä kirjoittaessa takana on pitkä vuorokausi. Mallun synnytys käynnistyi eilen pikkuisen ennen kahta iltapäivällä, ja suuntasin heti silloin Sariannalle seuraamaan synnytystä. Siinä kohtaa kun ehdin Jäkärlään, ensimmäinen pentu oli puoliksi ulkona. Mallun emo Nutsku oli ollut pesänsä suhteen varsinainen raivotar, joten kokeilin varovaisesti, kuinka läheltä Mallu antaa minun seurata. Mallu päästi minut pentulaan asti, jolloin huomattiin Sariannan kanssa ensimmäisen muksun olevan tulossa vähän hankalan oloisesti, joten autoimme sen ulos varovaisesti vetämällä. Pentu oli kuollut, joten arvelimme vaikeuden johtuneen siitä. Kuollut pentu kun ei vastaa supistuksiin samoin kuin elävä, mikä tekee siitä vaikeamman synnyttää. Kun ensimmäinen pentu oli autettu ulos, Mallu alkoi heti supistella uudelleen, joten synnytys vaikutti lähtevän hyvin käyntiin, kun kuollut pentu oli saatu pois hidastamasta.

Aika pian tuli kuitenkin huomattua, ettei homma edennyt. Mallu supisteli ja pennun päälaki näkyi, mutta pentu ei tuntunut etenevän synnytyskanavassa mihinkään. Mallu vuoroon ponnisteli, ja koitti vuoroon vähän liikkua pentulassa ja käydä vesikupilla, mutta pentu ei vain lähtenyt liikkeelle. Kun tätä oli jatkunut yli kaksikymmentä minuuttia, alkoi olla jo melko varmaa että tämäkin pentu oli menetetty, ja että ellei Mallu saisi punnerretuksi sitä itse edes himpun verran eteenpäin, olisi pian lähdettävä eläinlääkärille, sillä niin kauan kuin pennussa ei ollut mitään mistä tarttua, meidän olisi todella vaikea avustaa sitä ulos. Kun Mallu oli koittanut itse saada pentua liikkeelle yli puoli tuntia tuloksetta, aloimme auttaa Mallua nostamalla sitä parempaan asentoon, ja hieromalla varovaisesti sen mahaa. Sen myötä Mallu aloittikin supistelun uudelleen, ja lähes viisikymmentä minuuttia supistusten alun jälkeen pennusta näkyi reilun sentin verran niin että saimme vedettyä sen ulos kanavasta. Kuten odotettua, tämäkin pentu oli kuollut.

Mallu lepäilee ensimmäisten pentujen jälkeen

Toinen pentu oli uuvuttanut Mallun täysin, mutta väsymystä lukuunottamatta Mallu vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Se kävi itse vessassa ja juomassa, eikä vuotoa ollut paljon. Mahassa näkyi pientä liikettä, mikä antoi toivoa sen suhteen, että kolmas pentu olisi vielä hengissä. Niinpä päätimme antaa Mallun levätä ja odottaa, jos supistuisivat alkaisivat uudelleen, kun Mallu olisi ehtinyt kerätä riittävästi voimia.

Siitä alkoivat todella pitkät tunnit, joiden aikana keskusteltiin paljon eri vaihtoehdoista ja niiden riskeistä. Sekä emolle että vielä mahdollisesti elossa oleville pennuille kun olisi kaikkein paras vaihtoehto, jos Mallu saisi synnytettyä pennut itse tutussa pentulassa. Kun tunnit kuitenkin kuluivat, eikä supistuksia kuulunut, alkoi pohdinta siitä, mikä olisi seuraava askel ja koska se otettaisiin. Mallun kuntoa tarkkailtiin jatkuvasti, ja seurattiin ettei vuoto lisäänny tai se muutu apaattiseksi.

Seuraavana vaihtoehtona alettiin kallistua oksitosiini-pistokseksen puoleen, joka voisi onnistua käynnistämään kadoksissa olevat supistukset uudelleen. Synnytyksen käynnistäminen klinikalla on kuitenkin useassa tapauksessa johtanut siihen, että emo on syönyt pennut välittömästi synnytyksen jälkeen. Niinpä niin kauan kuin toivottiin, että synnytys voisi alkaa vielä itsellään, ei tämän vaihtoehdon suhteen haluttu pitää kiirettä. Kellon lähestyessä yhdeksää Melina alkoi kuitenkin selvitellä, olisiko meidän mahdollista saada joku eläinlääkäri antamaan oksitosiinia mukaan niin, että synnytys voitaisiin koittaa käynnistää naaraalle tutussa paikassa, mikä voisi olla pennuille turvallisempaa. Tämä vaihtoehto tyrmättiin kuitenkin heti, sillä jos supistusten loppumisen syynä olisi esimerkiksi pennun virheasento, synnytyksen käynnistäminen lääkkeillä voisi pahimmillaan johtaa kohdun repeytymiseen, minkä takia sitä ei tehtäisi muualla kuin klinikalla.

Kun kello oli jo yli kymmenen, pentujen liikkeitä ei ollut näkynyt enää hetkeen, eikä supistuksista ollut vieläkään tietoakaan, päätettiin että on aika alkaa varmistamaan että Mallu myös pysyy hyvässä kunnossa. Sisäänkään niitä pentuja kun ei voisi jättää, sillä mahdollinen kohtuun kuollut pentu olisi hyvin iso kohtutulehdusriski. Niinpä sovittiin että Mellu käy Vettorissa ilmoittamassa, että lähdetään sitten emon kanssa sinne. Olimme jo Sariannan kanssa molemmat valmistautumassa lähtöön, ja olin puhelimessa yhteydessä Jussiin, että nyt mennään, kun Melina muistutti, että vallassa olevan koronaohjeistuksen mukaisesti Mallun mukana hyväksyttäisiin vain yksi saattaja. Olinhan minäkin klinikoiden päivityksiä aiheesta lukenut, mutta ei sitä tietenkään ollut muistanut tilanteen ollessa päällä.

Kyseessä on Sariannan pentue, ja kasvatukseen liittyvissä asioissa Sarianna on Mallun ensisijainen omistaja. Niinpä olen ikuisesti kiitollinen kun siinä tilanteessa Sarianna antoi minun kuitenkin mennä. Siinä kohtaa olimme kumpikin ehkä vähän luovuttaneet sen suhteen, että Mallulta saataisiin yhtään elävää pentua, niin Sarianna ohjeisti minut matkaan, että tehdään se mikä on emon hyvinvoinnin kannalta paras, että saataisiin edes Mallu mahdollisimman vahingoittumana tämän kaiken läpi. Vaikka itsellä yksi iso syy ajokortin hankkimiselle oli se, että minun olisi itsekin helpompi ajaa eläinlääkärille, ei se siinä tilanteessa tuntunut niin helpolta ajaa yksin pimenevään yöhön, vaikka tiesin Sariannan ja Jussin olevan koko ajan tavoitettavissa puhelimitse, ja Mellun päivystävän myös miten tilanne etenee.

Vettoriin saavuttua jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, mutta kun meidät lopulta otettiin vastaan, eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että koitetaan ensin oksitosiinilla. Mallu oli kuitenkin edelleen virkeä, joten leikkausta haluttiin välttää viimeiseen asti. Keisarinleikkaus on kuitenkin fretin kokokoiselle eläimelle todella iso operaatio, ja anestesia aina riski. Niinpä Malluun iskettiin oksitosiinipiikki, ja jäätiin odottamaan. Neljänkymmenen minuutin jälkeen supistukset eivät olleet vieläkään käynnistyneet, joten eläinlääkäri ehdotti toista annosta ja röntgen-tutkimusta, jotta saataisiin parempi kuva siitä, kuinka monta pentua meidän pitäisi saada Mallusta ulos ennenkuin voisimme katsoa olevamme turvallisilla vesillä.

Mallun supistukset eivät käynnistyneet toisenkaan piikin jälkeen, ja röntgenissä näkyi vielä ainakin neljä tai viisi pentua. Muistin liiankin hyvin kuinka pitkä ja vaikea prosessi oli ollut saada edes pentu numero kakkonen ulos, vaikka silloin Mallu vielä supisteli itse. Kun sitten mietin jäljellä olevaa neljää tai viittä pentua, aloin itsekin kallistua leikkauksen puoleen. Sarianna antoi minun sanoa tässä viimeisen sanan, sillä leikkaus oli riski ennenkaikkea Mallulle. Kyllä siinä silti meinasi tulla illan ensimmäiset kyyneleet, kun eläinlääkäri kysyi, että elvytetäänkö, jos emon sydän pysähtyy kesken leikkauksen. Siihen asti oli jotenkin pystynyt tsemppaamaan itseään keskittymään Mallusta huolehtimiseen.

Kun leikkauspäätös oli tehty, ja sovittu että eläinlääkäri soittaa minulle kun leikkaus on ohi riippumatta siitä mitä kello on (tässä kohtaa kello alkoi lähestyä kahta yöllä), lähdin kotiin odottamaan miten asia etenee. Mallun nouto oli sovittu seitsemäksi, mikäli leikkaus menee hyvin. Sariannan kanssa ei oltu sovittu aamusta mitään, sillä sanomattakin kumpikin tiesi, että jos haettavana olisi vain Mallu, hakisin sen kotiin.

Kotona sain syötyä Jussin minulle hakeman patongin ja yllätyksekseni nukuttuakin hieman. Sitten heräsin kuitenkin paniikkiin vähän ennen kuutta aamulla, kun tajusin että puhelin ei ollut vieläkään soinut. Koitin lohdutella itseäni, että ehkä yöstä vain oli tullut täysi kaaos muusta syystä, eikä eläinlääkäri ollut ehtinyt soittaa, samalla kun Jussi näppäili klinikan numeroa. Kuitenkin sitä pelkäsi sydän kurkussa, että jokin on mennyt todella pahasti vikaan. Klinikalla vastattiin kuitenkin vähän ihmeissään, että olihan sieltä soitettu, useampaankiin otteeseen, ja laitettu viestikin, kun minua ei oltu tavoitettu. Mutta että leikkaus oli sujunut hyvin, ja Mallu ja kuusi pentua olisi haettavissa heti kun meille sopii. Että pentuja oli ollut seitsemäskin, mutta se oli ollut pahasti epämuodostunut ja kuollut. Pentuja näytti olevan viisi poikaa ja yksi tyttö. Siinä paniikin keskellä kesti hetki päästä tilanteeseen tasalle. Mallulla oli ollut yhteensä seitsemän pentua. Ihan uskomatonta. Mutta pennuista kaksihan oli jäänyt kuolleena Sariannan luo, miten eläinlääkäri voisi tietää niiden sukupuolet. Pentuja oli siis ollut yhteensä seitsemän lisää, eli kaikkiaan yhdeksän. Se niistä ainakin kolmesta.

Mallu ja kuusi selviytyjää

Hetken toettuani tajusin, että pentujen selviäminen tarkoitti sitä, että Mallun mammaloma jatkuu. Tässä kohtaa olimme jo huomanneet, että Mallun tietoihin omistajan puhelinnumeroksi oli tallentunut Sariannan numero, mistä syystä eläinlääkäri ei ollut tavoittanut yöllä minua. Samasta päättelin, että Sarianna oli nukahtanut, enkä tavoittaisi häntä puhelimella. Niinpä lähdettiin ajamaan klinikalle Sariannan kautta, että pääsin ennalta herättämään hänet valmistautumaan siihen, että hän saa pian vasta leikatun mamman ja kuusi pentua. Sariannalla kesti varmasti vähintään yhtä kauan kuin minulla sisäistää se, että pennuista osa oli paitsi elossa, niitä oli enemmän kuin olimme ikinä uskaltaneet edes toivoa.

Kun sitten pääsin klinikalle hakemaan Mallua ja siihen toimenpidehuoneeseen missä Mallu odotti, kyyneleet olivat taas hyvin lähellä, kun Mallu heti ääneni kuultuaan kömpi boksin ovelle ja painoi päänsä kädelleni. Minun luottavainen ihana soturiprinsessani. Klinikalla kerrottiin, että pentuja oli saatu nosteltua nisille, ja kaikki kuusi vaikuttivat saaneen maitoa ainakin jonkin verran. Mallua ei oltu saatu syömään juuri mitään, mutta se korjaantui heti Sariannan luona, kun saatiin sille tutumpia eväitä eteen.

Jo automatkalla Sariannan luo Mallu tähysti valppaana boksissaan, ja Sariannan luona heti kun pennut uskallettiin antaa takaisin emolleen Mallu keräsi ne kasaan viltin alle ja alkoi pestä niitä. Siinä kohtaa uskalsi huokaista vähän helpotuksesta. Tiedän että seuraavat päivät tulevat olemaan erittäin kriittisiä, ja näyttämään sen, lähteekö maitoa tulemaan riittävästi ja Mallun leikkaushaava paranemaan hyvin. Mutta tänä aamuna, siinä hetkessä, Mallu hoiti pentujaan, ja pennut piippailivat. Ja koko sydän täyttyi toivosta, että tässä voi käydä vielä hyvinkin.

Uusia ruokatuulia

Meillä on jo pidemmän aikaa panostettu mahdollisimman monipuoliseen raakaruokintaan. Se on laji, jonka luulisi helpottuvan koko ajan frettien oppiessa arvostamaan vaihtelevaa menua ja uusia makuelämyksiä. Tosiassa fretit tuntuvat olevan asiassa yhtä itsepäisiä kuin pikkulapset: jos ne saisivat päättää, joka päivä olisi karkkipäivä, ja kuppiin tulisi vain valikoidut parhaat palat tutuimmista herkkuruuista. Nykyään sitä alkaakin olla iloisen yllättynyt, mikäli näädille vaivalla metsästetyt uudet makuelämykset uppoavat ensimmäisellä tai edes kolmannella yrityksellä.

Yksi isoimpia yllättäjiä tänä vuonna on ollut fasaani: siitä oikeasti jopa pidettiin, ja jo ensimmäinen kupillinen fasaania syötiin tyhjäksi. Senkin jälkeen joka ikinen kuppiin tarjottu fasaanin pala on myös syöty ennen seuraavaa ateriaa, mikä nostaa fasaanin näätien menun menestysruokiin. Fasaanista onkin löydetty tähän mennessä yksi ainoa miinus, ja on se, että minulla ei ole aavistustakaan tuleeko vastaavaa tuotetta enää ikinä uudelleen markkinoille. Toivon todella, että tulee. Mikäli Kennel-Rehu onnistuu saamaan fasaania vielä lisää, ensikerralla napataan sitä pakastimeen vielä reilumpi satsi.

sammakonreisiä pilkottuna

Sammakonreidet ja viiriäisen kivipiirat ovat päässeet näätien vahvalle ehkä-listalle. Ensiksi kuppiin ilmestyessän ne olivat lievä shokki, ja syömisen sijaan niitä käytiin vähän tökkimässä kuonolla ja levittelemässä. Sammakon reisiin liittyvistä ennakkoluuloista päästiin nopeampaan yli, ja aamuun mennessä puolet ensimmäisestä annoksesta oli hävinnyt. Toisella kertaa annos syötiin jo kokonaan, vaikkakaan ei millään suurella innolla. Viiriäisen kivipiirojen suhteen epäilevä linja jatkui pidempään, mutta päätin että niin kauan kuin saan niitä edullisesti ja läheltä, lauma saa niitä myös luvan syödä, olkootkin että niissä on itselläkin askartelemista, kun ennen ruokintaan halkaisen ja huuhtelen niistä jokaisen. Nyt niitä on tarjottu viitisen kertaa, ja ne ovat alkaneet hävitä kupista koko ajan paremmin. Nykyään kuppi on jo useimmiten kokonaan tyhjä seuraavaan ruokintakertaan mennessä.

 Viimeisin suuri itseä ilahduttava löytöni on ankan siivet. Riemussa oli taas pitelemistä etenkin siinä kohtaa kun tajusin, että löytämäni ankkala sijaitsee suhteellisen lähellä sitä lampolaa, missä olin harjoittelussa, eikä sinne kotoakaan aja kuin puolisen tuntia. Nämä yhdistettynä edulliseen kilohintaan ja saatavuuteen laatikkotavarana tekivät sen, että päätin heti ankan nousevan meillä tärkeimpien eläinproteiinien joukkoon. Jotenkaan en kuitenkaan yllättynyt, kun neidit ilmoittivat, että tästä keskustellaan vielä. Into piukassa leikkelin neideille siipiä oksasaksilla pienemmiksi, ja tarjosin kuppiin. Ensimmäisellä tarjoilukerralla kupista olikin hävinnyt yli puolet, ja riemuni senkuin kasvoi - kunnes toisella tarjoilikerralla seuraavana päivänä kuppi jätettiin lähes koskemattomaksi. Eli ankkaa oltiin kyllä valmiita maistamaan, mutta maistamisen jälkeen tuomio oli tyly. Neitien harmiksi sitä ankkaa on nyt kuitenkin pakastimessa kolmisenkymmentä kiloa, joten en aio ihan vähällä lopettaa sen tuputtamista, ja toivon että viimeistään laatikkojen loppuun mennessä se on päässyt jo ainakin ok-listalle, ja pääsen hakemaan sitä lisää. Kolmas tarjoilukerta, jossa ankansiivet oli päällystetty lohiöljyllä, sai taas astetta paremman vastaanoton kuin toinen tarjoilukerta.

ankansiipi

Periaatteessa olen koittanut pitää kiinni siitä, ettei pakastimissa ole kerrallaan enempää kuin yhtä sellaista lihaa, jota lauma ei vielä suostu kunnolla syömään. Tällä pyrin pitämään huolen siitä, että pakastimen kierto pysyy riittävänä. Silti aina välillä iskee kiusaus rikkoa omia sääntöjään, kuten pari päivää sitten, kun Facebookin raakaruokaryhmiin tuli myyntiin tuoretta kuoretta 1,5€/kg. Jäin kuitenkin jahkailemaan sen suhteen liian pitkäksi aikaa, ja postaukseen ehti tulla tieto, että tilaus suljetaan toistaiseksi. En voi kieltää, ettenkö olisi sen jälkeen käynyt aina välillä klikkailemassa ilmoitusta miettien, että pitäisikö kuitenkin tilata edes vähän, sitten jos tilaus taas aukeaa. Vaikka vain 5-10 kiloa, jotta sitä riittäisi taas niin moneen annokseen, että neideillä on varmasti yllin kyllin aikaa päästä yli nirsoilustaan.

Toki meilläkin on neitien ja muiden karvakavereiden osalta eroa siinä, kuinka vastaanottavaisia ne ovat uusille ruuille. Yleensä Mauno, Huisku ja Vappu ovat ensimmäisinä valmiita tarjoamaan mahdollisuuden menun muutoksille. Bestikset Lysti ja Mitella ovat omaksuneet pidettyväisemmän linjan. Muiden kanssa on enemmän hajontaa tarjottavasta ruuasta riippuen. Silti aika usein minusta tuntuu, että mitä enemmän minä panostan, sitä kovemmin tytöt toivovat, että kumpa meillä syötäisiin pelkkää kanaa ja hiiriä. Silti tyttöjen toive ei ole toistaiseksi toteutumassa. 

Ensimmäinen työssäoppiminen takana

Perjantaina tuli eteen se päivä, kun tuli aika sanoa heipat karitsoille ja kiittää ensimmäisestä työssäoppimisesta työpaikkaohjaajaani Peppiä. Kuluneet neljä viikkoa lampolalla olivat erittäin antoisia ja opettavaisia, vaikkakin välillä myös rankkoja. Fyysisesti kovimmalle ottivat muutamat viimeiset päivät, kun lampolassa alkoi sorkkien hoito. Alkuun vähän jännittämäni päivittäinen pahnojen talikointi ei loppujen lopuksi ottanutkaan niin kovasti kropan päälle kuin olin pelännyt - paitsi niinä vikoina päivinä, kun kroppa oli vähän solmussa sorkkahommien jäljiltä.

Osa mammoista karitsoineen pääsi jo vähän ulkoilemaan

Kunnolla laidunkausi starttaa toivottavasti ensikuussa, kun laidunkasvillisuus pääsee kunnolla kasvuun

Samaten viikkojen kuluessa suhde tiettyihin hommiin vähän muuttui: kuka ei voisi väittää, ettei se kuulosta ihan tajuttoman hellyyttävältä, kun kuulee pääsevänsä juottamaan karitsoita tuttipullosta - ja olihan se myös aika kivaa hommaa. Mutta kun sitä tekee monta viikkoa sitä ymmärtää samalla myös hyvin, miksi se on pohjimmiltaan vähän surullinen ja ei-toivottu homma: pulloruokinnalle kun päätyvät luonnollisesti vain ne karitsat, joiden oma emä ei pysty imettämään ollenkaan tai tarpeeksi. Ideaalitapauksessa pullolapsia ei siis olisi ollenkaan, vaan kaikki karitsat olisivat kokonaan emonsa hoidossa, mikä olisi sekä karitsalle paras, että yrittäjälle vähemmän työllistävä vaihtoehto. Mutta samaan aikaan se, kun näkee kuinka nopeasti toiset pienellä lisäavulla kasvavat ja pysyvät toisten tahdissa, tekee hommasta erittäin palkitsevaa. Enkä voi täysin kieltää sitäkään, etteikö se olisi tuntunut himppasen hellyyttävältä kun oli ne muutamat karitsat, jotka juoksivat aina isostakin laumasta vastaan, ja tulivat viereen pörräämään - siitäkin huolimatta, että selästäkin saattaa löytyä muutama pieni mustelma, kun minityypit koittivat hyppiä sorkkineen selkään niikuin tekevät emojensakin kanssa.

Seuraavat pari viikkoa onkin sitten tiedossa vähän rauhallisempi jakso erilaisiin etähommiin keskittyen. Ihan rauhallisissa kotirauhoittumismerkeissä sekään ei kyllä alkanut, koska tänäviikonloppuna vietetään Virtual Pet -lemmikkimessujä netissä, ja jotenkin se tahtoo aina mennä niin, että sielä missä on messut, on myös meidän porukka. Ja kun Milla sitten kyseli, kuka liittyisi hänen seurakseen Frettiliiton Frettiliveen lauantaina, huomasin ilmoittautuvani vapaaehtoiseksi. Vasta vähän myöhemmin iski todenteolla se, että frettihuone oli päässyt hieman kaaostumaan viimeisten neljän viikon aikana, ja että se oli sitten raivattava kuntoon ennen lauantain liveä. Muutamaan kertaan sitä miettiessä kyllä lohdutteli itseään, että se kaikki mitä ei ehdi siivota menee arkirealismin piikkiin. Lopulta arkirealismia tuli eniten siinä, kun olin päättänyt keskittää kaiken siivouksen frettihuoneeseen ja sen vieressä olevaan keittiöön, mutta päädyin lopulta liven kuluessa poikkeamaan myös olohuoneessa, parvekkeella ja makkarissa, kun puheeksi tuli muunmuassa erilaiset putket, mitä freteille voi hommata virikkeeksi. Frettilive on katsottaessa näin jälkikäteenkin Frettiliiton facebook-sivun kautta.

Tyypit tekevät näätähuonetarkistusta ennen liven alkua

Mallulla on tänään laskettu aika, mutta neiti pitää meitä yhä jännityksessä. Sarianna on viimeiset pari päivää päivitellyt neidin kuulumisia ihan kiitettävää tahtia useamman kerran päivässä kuvien kera. Limat lähtivät liikkeelle jo toissapäivänä, eli odotettavissa kyllä olisi, että pennut syntyvät nyt vuorokauden sisällä. Mallu ei kuitenkaan pidä selvästi mitään kiirettä yh-äidiksi ryhtymisen kanssa, vaan viettää aikaa nukkuen, syöden ja köpötellen. Sen verran maha on selvästi alkanut jo painaa, että kiipeily loppui jo ensimmäisten päivien jälkeen Mallun siirrettyä Sariannan luo.

Lysti ihmettelemässä kevättä

Huomasin tässä samalla, että useampi blogin kuvista on lakannut toimimasta, ja näyttää kohdallaan vain varmaata ympyrää valkoisella viivalla. Täytyykin laittaa oma henkilökohtainen tekninen tuki eli Jussi taas asialle katsomaan, mitä sille voidaan tehdä, heti kun saan tämän postauksen liikkeelle ja Jussin kotiin kaupasta.

Mallu mammalomalle

Eilen tuli se päivä, kun pakattiin Mallu boksiin ja käytiin viemässä neiti Sariannan luo valmistautumaan synnytykseen. Eilen laskettuun aikaan oli tasan viikko, eli pentujen odotetaan syntyvän tämän viikon sunnuntaina. Sariannan luona Mallua odotti vanerista tehty pentula, joka tulee olemaan kokonaan Mallun ja pentujen omaa aluetta. Pentulan seinän toisella puolella asuu Sariannan oma lauma, ja niiden jaloitellessa muualla asunnossa Mallu pääsee valtaamaan näätähuonetta. Sariannan tyypit ovat käyneet täällä hoidossa ja pentutreffeillä, jonka lisäksi näyttelyissä linnoittaudutaan aina samaan nurkkaan, niin sielä aidankaan takana ei ole ihan uppo-oudot tyypit. Ellei sitten Haueria lasketa uppo-oudoksi siksi, että herra on Mallun veli.

Mallu -check. Eväskassi -check. Kukkapöytä -check. Eihän kukaan lähetä frettiä mammailemaan ilman kukkapöytää

Mallu ei vaikuttanut olevan muutosta kauhean järkyttynyt, vaikka pentulaa ja huonetta tutkittuaan tuntui tulevan siihen tulokseen, että pentulan laidat ovat turhan korkeat ja ovi pysyy turhan hyvin kiinni. Ihan vielä pentulassa kun ei ole muksukasaa pitämässä neitiä kiireisenä, niin ehtii vielä paremmin miettiä valtakunnan rajoja. Toinen järkytys iski iltapalan kohdalla, kun tuli mössöä. Jauheliha ei ole Mallulle mitenkään uusi tuttavuus, mutta koska meillä junnut eivät oikein välitä siitä, sitä on kotona yleensä tarjolla vain kerran viikossa tai kahdessa. Niinpä neiti työnsi kupin reippaasti pissa-alustalle ja koitti sen jälkeen tiirikoida portin auki. Täytyykin muistaa kysyä Sariannalta, söikö neiti lopulta kiltisti annoksensa.

Viimeistä lukkofiksausta vaille valmis pentula

Vaikka itsellä on ollut tiedossa jo ennen Mallun syntymää, että tämä päivä tulee, mikäli kaikki etenee suunnitellusti, olihan se aika haikeaa jättää neiti. Olkootkin ettei kyse ole kuin parista kuukaudesta, eikä neiti ole kuin reilun vartin matkan päässä, eli tulen taatusti näkemään neitiä useaan otteeseen ennen kesäkuutakin. Tällähetkellä tuntuukin aika vahvasti siltä, että näiden kahden sijoitusprinsessan jälkeen tulen pysymään ihan lemmikkityypeissä, joille ei tule äidillisiä velvollisuuksia. Vannomaan en kuitenkaan lähde, sillä eihän sitä ikinä tiedä, milloin Sarianna onnistuu löytämään sellaisen helmen, jolle en vain pysty sanomaan ei. En kuitenkaan aina malta vältellä Sariannan tuomia jalostuseläimiä siihen asti että niille on varmistunut oma sijoituskoti. Jos nyt onnistuisi välttelemään edes muiden kasvattajien sijoitustytyjä, sillä Sarianna on ainoa kasvattaja joka asuu Turussa, ja freteillä pentujen pitää aina syntyä kasvattajan luona liiton kasvattajasääntöjen mukaisesti.

Muuten hyvä, mutta miten tästä on tarkoitus päästä yli -Mallu

Vaikka eipä meillä ihan autiota kotonakaan tullut, vaikka Mallu aloitti hetkeksi oman seikkailunsa. Onhan täällä edelleen meidän seitsemän muuta neitiä, kissat, Miikkis ja herppiosasto. Eli vauhtia ja vipinää riittää varmasti silti koko kevääksi - ja karvaa. Nyt on alkanut poikien siirtyminen kevätmuotiin, ja sekä Mauno että Miikkis pöllyävät oikein urakalla. Onneksi furminaattori on keksitty. Ja mikäli tuntuu että kotona loppuu sotkut ja paijattavat kesken, pentulaakin saa Sariannan mukaan käydä ihan vapaasti siivoilemassa etenkin sitten kun pennut alkavat opetella kiinteälle ruualle.

Mallun pentuvaltakunta

Eli ei kai tässä muuta, kuin pidetään nyt kaikki peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin, ja vajaan viikon päästä Mallu synnyttää hienon pentueen Sotatanssin frettilään ja siitä tulee uskomattoman hyvä emo. 

Huhtikuun synttäritytöt

Tässä kuussa meillä juhlitaan kolmia synttäreitä. Tai jos tarkkoja ollaan, yksiä juhlittiin jo viime viikolla, ja kahdet seuraavat ovat edessä ensiviikolla. Viime viikon synttärityttö oli Mitella, jolle tuli 2.4. täyteen 4-vuotta. Ensiviikolla on vuorossa tuplasynttärit, kun 15.4. Huisku täyttää 3-vuotta ja Justiina 7-vuotta. Sen jälkeen Justiinalle voidaan hakea myös Suomen Frettiliiton ikäsertifikaatti, kun neiti siirtyy supermummuska luokkaan.

Mitella, Huisku & Justiina

Seuraavassa kuussa juhlia on vieläkin enemmän, kun toukokuussa synttäreitään juhlii peräti viisi meidän karvakavereista.

Paljon onnea!

Bella "Mitella" 4-vuotta 2.4.
Gaia vom Spreewald "Huisku" 3-vuotta 15.4.
Bullberg Geisha "Justiina" 7-vuotta 15.4.

Huhtikuun kuulumisia

Aika on lentänyt taas ihan siivillä. Kevät etenee kohisten, eikä koneella ole juuri tullut vietettyä sen enempää aikaa, mitä pakolliset koulutehtävät ja etäopintoihin liittyvät verkkoluennot ovat vaatineet. Sen myötä insta onkin nyt päivittynyt huomattavasti blogia aktiivisemmin, sinne kuvat kun päivittyvät nopeasti puhelimelta.

Karitsatkin nauttivat selvästi kevätauringosta

Ensimmäistä työssäoppimista on nyt takana kolme viikkoa, ja pääsiäisen jälkeen starttaa neljäs ja viimeinen viikko. Työssäoppiminen on ollut erittäin mielenkiintoista aikaa, ja viime viikolla kun käynnissä olivat kerinnät lampolalla tuli vietettyä välillä yli kymmenentuntisiakin päiviä. Kun sen päälle on ollut vielä etäopinnot ja oman lauman hoito, on nyt ihanaa kun pääsiäisenä voi vain olla kotona - ja lukea tenttiin. Tenttiinlukukin on nyt muiden puuhien lomassa jäänyt vähän viime tinkaan, tentti kun on heti pääsiäisen jälkeen tiistaina. Onneksi yliopiston viiden tiiliskiven tenttimisiin tottuneena nyt isoimmat haasteet tenttiinluvussa ovat materiaalin pirstaleisuus ja se että se on kaikki Moodlessa, eli lukiessa joutuu tuijottelemaan näyttöön.

Parvekettakin on alettu laittaa kevätkuntoon

Arkikiireiden keskellä joku tuntuu räjäyttäneen pommin meidän keittiössä ja olkkarissa, mikä voi osaltaan vaikuttaa siihen (yhdessä kauniiden kevätkelien kanssa), että valtaosa viime viikkojen näätäkuvista on ulkoa. Viime viikkoisissa tiski- ja pyykkivuorissa olisi arkirealismia ehkä vähän liikaa jopa omaan makuuni. Pahimmat sain onneksi kesytettyä jo tänään aamulla, kun tehtyäni viime viikolla lampolassa myös sunnuntain, otin tälläviikolla varaslähdön pääsiäisen viettoon. Kummasti omat sotkut kun eivät saa ikinä samaa kiireellisyysluokkaa kuin eläintilojen sotkut.

Kaikki neidit ovat päässeet vuorollaan ihmettelemään kevättä

Lauman kanssa ulkoilu on lisääntynyt yhtä aikaa valonmäärän ja kelien lämpeämisen kanssa. Osan kanssa meillä ulkoillaan kyllä melkein läpi vuodenkin, mutta en voi silti kieltää, ettenkö nauttisi enemmän näistä keleistä kuin kylmästä viimasta ja loskasta. Tänään ulkona alkoi näyttää jo siltä, että mikäli nämä kelit jatkuvat koko pääsiäisen, ulkoilukausi saatetaan päästä starttaamaan jo Mihailinkin kanssa.

Mallun kanssa vietetään viimeisiä päiviä kotona hetkeen. Enää muutama päivä, niin käydään viemässä tyttö tutustumaan tulevaan pentulaansa ja rauhoittumaan ennen toivottua vauvahärdellin alkua. Sitten viimepäivityksen bongatut plussapallerot ovat kasvaneet selvästi kokoa, ja Mallun paino on noussut liki 70 grammaa. Tuntuu ihan oudolta, että tälläkertaa itsellä ei ole varattuna lomaa yhdeksän viikon päähän, ja tälläkertaa meille ei odoteta pentueesta muksua kotiin. Sen sijaan sitä pitäisi alkaa pikkuhiljaa katsoa, mihin pääsemme vajaan puolen vuoden päästä evakkoon kaikkien nykyisten tyyppien kanssa, kun putkiremontti alkaa.

Kuplia masussa

Lauantaina Mallun masusta bongattiin ensimmäiset pienet pallerot. Nyt keskiviikkona samat pallerot ovat yhä paikannettavissa, ja ne ovat kasvaneet lauantaista. Bongattuja palleroita on kaksi toisella, ja yksi toisella puolella. Nyt alkaa siis näyttää varsin varmalta, että Mallulle odotetaan ainakin kolmea pentua. Hieman isompikin pentumäärä on mahdollinen, sillä osa pennuista voi jäädä tunnusteltavissa olevien palluroiden taakse.

Aino ihmettelee mitä tässä tunnustellaan

Kun tätä bongausleikkiä alettiin leikkiä ensimmäistä kertaa viime vuonna, Sarianna ei halunnut innostua liikoja etukäteen, niin hän alkuun aina toppuutteli, että voihan ne olla vaikka munuaiset, mitkä sieltä tunnustelemalla löytyvät. Siitä onkin jäänyt elämään se, että nytkin Sarianna kyselee aina välillä, että mitenkäs Mallun munuaiset, ja onko uusia munuaisia ilmaantunut. Sitten kun munuaiset siirtyvät mahan puolelle ja niitä alkaa olla yli kaksi, voi alkaa uskoa, että ne munuaiset voivat syntyä tähän maailmaan pentuina vähän myöhemmin.

Odotusaikana pidetään myös kunnosta huolta ulkoilemalla

Pentulan pitäisi valmistua näillä näkymin huomenna, ja Mallu lähtee sinne valmistautumaan synnytykseen ensiviikon lopulla. Siihen asti täällä elellään vielä suht normaalia arkea neidin kanssa. Vähän maha on kyllä alkanut jo rauhoittaa neidin menoa, eikä se pääse enää kiipeämään yhtä ketterästi esimerkiksi vessan lavuaarille, jossa Mallu yleensä käy mieluiten juomassa. Ruuan seassa on mennyt jo jonkinaikaa Felini Renal -lisäravinne ja kalkkilisä. Muuten ruokavalio on pidetty suh ennallaan, ja tarjottu mahdollisimman monipuolisesti kaikkea.

Huomenna Sarianna on myös tulossa ihmettelemään Mallun plussapalleroita. Ultraan asti tälläkertaa ollaan tuskin menossa, sillä viimeksikin ultran tarkkuus ei merkittävästi eronnut tunnustelemalla saadusta arviosta. 19.4. sitten toivottavasti selviää tarkka lukema.