Tästä viikosta piti tulla kiireinen. Itsellä työssäoppimispaikan fyysisyys ja kaksiosainen työpäivä tekee sen, että tallipäivinä jaksamista on melko vähän mihinkään muuhun kuin pakolliseen. Jussille puolestaan oli kertynyt paljon rästihommia. Niinpä olimme käyneet sunnuntaina isommilla kauppaostoksilla, ja suunnitelleet koko viikon ruokalistan valmiiksi, ettei tarvitsisi käyttää enää viikolla aikaa kauppareissuihin ja ruokien miettimiseen. Voisi sitten keskittyä rauhassa töihin ja oman lauman perushoitoon. Tehokas viikko kuitenkin katkesi jo keskiviikkona, kun jäimmekin molemmat yllättäen kotiin. 

Jauhomatojen hoitoa

Oikeastaan kaikki alkoi jo tiistaina, kun olo kävi illalla hieman tukkoiseksi. Pelkäsin sen voivan tarkoittaa flunssaa, mutta olin silti vielä toiveikas, ja vetäydyin hyvissä ajoin petiin c-vitamiiniporeen ja kuuman kaakaon saattelemana. Siitä huolimatta seuraavana aamuna joutui tunnustamaan tosiasiat: lievät flunssaoireet eivät olleet kadonneet mihinkään, ja vaikka kuumekaan ei ollut nuutuneesta olosta huolimatta noussut, sitä oli hetken asiaa pyöriteltyään pakko soittaa työssäoppimispaikkaan. Minä tahansa aiempana vuonna olisin napannut pari Buranaa ja c-vitamiinia ja lähtenyt töihin, mutta tänä vuonna kaikkeen on suhtauduttava koronana kunnes toisin todistetaan - jos ei muuten niin siksi, että kaikki tekevät niin, ja yrittäjälle on hyvin tärkeää, että asiakkaat voivat tuntea olonsa turvallisiksi, tai muuten asiakkaita ei pian ole. Niinpä vaikka tuntui hyvin odolta edes miettiä jäävänsä kotiin niin lieväoireisena, tänä vuonna se oli mahdollisesti tartuttavana pakko. Vaikka korona ei tuntunut todennäköisimmältä vaihtoehdolta oireiden perusteella ja koska tunnettuja altistumisia ei ollut, päätyi puhelimeen seuraavaksi Jussi, joka alkoi soitella niihin hoivakoteihin joissa työskentelee, että olisiko parempi, että hän työskentelisi etänä siihen asti että tulokseni tulevat. Niinpä olimme yhtäkkiä kotona molemmat: minä sairaslomalla, ja Jussi etätöissä. 

Triplalässähdys

Sain testiajan samalle päivälle, ja samalla ohjeet pysytellä kotona ja välttää kontakteja kunnes testitulos valmistuu. Niinpä viime päivät ovat kuluneet pitkälti sohvannurkassa lepäillen sekä matelijabunkkerissa keskeneräisiä projekteja jatkellen. Hetken aikaa ajattelin olevani tehokas, ja hoitavani kirjallisia töitä alta pois, mutta nuutunut olo yhdessä sen kanssa, että Jussi on tarvinnut koneen työntekoon, on pitänyt minut muiden projektien parissa. Sitä onkin tässä ehtinyt siivota kaikki hyönteisviljelmät, sekä jatkaa viljisten uusien terrojen taustoja. Ulkonakin olisi ollut ihan hyvät ilmat, mutta villasukkahissuttelu sisätiloissa on vienyt nyt voiton. Tänä vuonna haluan päästä eroon tästä flunssasta niin pian kuin mahdollista. 

Etenkin kissat ovat olleet ihan onnessaan tästä, kun olemme yhtäkkiä molemmat kotona. Mauno rakastaa etätöiden tekemistä Jussin kanssa, ja välillä Jussilla onkin puhelimessa pitelemistä, kun Mauno puskee innolla hyristen luuria, kun siitä on niin upeaa saada tehdä töitä Jussin kanssa. Ainokin on melkein koko ajan joko miehen käden päällä tai jaloissa. Fretteihin meidän läsnöolomme äkillinen lisääntyminen ei ole tehnyt yhtä isoa vaikutusta, vaikka Justiina onkin käyttänyt tilanteen hyväkseen neuvotellakseen ekstatahna-annoksia. 

Tänään tuli sitten tuomio: negatiivinen. Ensiviikolla pääsee siis palaamaan normiarkeen kissojen harmiksi. Sitä ennen ehtii toivottavasti vielä saattamaan muutamia projekteja päätökseen.   

Ai negatiivinen?! Nouuuu!!

Putkiremontti alkoi

Tänään vanhassa kodissa alkoi putkiremontti. Eilen käytiin sielä vielä siivoamassa (lue: raivaamassa viimeisiä näätäsotkuja, kuten ammeen alle jemmattuja kanan osia, joista isännöitsijä ystävällisesti muistutteli. Raadon kappaleet eivät ilmeisesti kuulu normaaliin kylpyhuonekalustukseen). Samalla tehtiin vähän listaa ennen myyntiä vaadittavasta pintaremontista, ja käytiin läpi asunnolle tulleita posteja ja tiedotteita. Siinä samalla sitten silmiini osui yksi elokuun lopulla tullut tiedote, jota en ollut aiemmin nähnyt. Siinä oli merkitty kaikki ne asunnon osat, joihin remonttimiehet tarvitsevat remontin aikana pääsyn, ja joiden siten pitää olla tyhjennettynä ennen remonttia. Tyhjentäminen ei sikäli ollut ongelma, sillä asunto on jo lähes kokonaan tyhjä joitain Jussin vanhassa työhuoneessa olevia tavaroita lukuunottamatta. Eniten paperissa pisti silmään että asunnossa ei tule olemaan yhtään sellaista huonetta, johon työmiesten ei tarvitsisi päästä. Siinä kyseistä paperia pyöritellessäni olin taas kerran aiempaa iloisempi ja helpottuneempi siitä, ettei meidän alkuperäinen suunnitelmamme toteutunut. 

Punaisella on merkitty tyhjennettävät alueet. Tämä olisi ollut melko haastavaa.

Alunperinhän me olimme suunnitelleet, että ottaisimme putkiremontin ajaksi väistöasunnon, ja vuokraisimme loppuvuodeksi kaksion tai kolmion, johon ottaisimme mukaan vain eläimet ja kaikkein välttämättömimmät kodintavarat. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului, että kaikki loput huonekalut ja tavarat olisi pakattu pariin makuuhuoneeseen, jotka olisi sitten teipattu kiinni, niin että tavarat olisivat olleet niissä suojassa remonttipölyltä. Nyt kun tuota paperia katsoi, se olisi ollut mahdotonta, sillä yksikään huoneista ei olisi ollut kokonaan suljettavissa, joten vaihtoehdot olisivat olleet jättää tavarat kirjaimellisesti keskelle työmaata ja miettiä sitten joulukuussa millä ne puhdistaa remonttipölystä, tai vuokrata varastotila niille tavaroille jotka eivät olisi mahtuneet väistöasuntoon, ja muuttaa kaikki tavarat kahdesti. Kumpikaan vaihtoehdoista ei kuulostanut kauhean houkuttelevalta.

Etenkin nyt kun tavarat ovat alkaneet löytää kunnolla paikkansa täällä uudessa kodissa, itsekin on päässyt kunnolla asettumaan ja näkee kuinka eri tavalla porukka nauttii ulkoilusta täällä metsän reunassa, sitä on ihan tajuttoman helpottunut kun miettii että tämä on nyt koti, ja tänne olemme jäämässä. Kun voi kunnolla suunnitella ensivuoden tarhaprojekteja ja istutuksia, sen sijaan että miettisi millä korvaa vahingossa varastoon jääneet tavarat ja kuinka paljon kannattaa levittäytyä muutaman kuukauden tähden - ja koittaisi saada lauman pysymään järjissään pienissä neliöissä. Miikkiskin kun on viime kuukausina alkanut kaivata huomattavasti enemmän omaa tilaa kuin aiemmin. 

Vanha kotikin tulee kyllä vielä työllistämään meitä, sillä sitten kun se vapautuu putkiremontista, tarvitsee sinne uusia ainakin lattiat, näätähuoneen tapetit sekä muutamien huoneiden maalit. Silti minua ei yhtään harmita, että sitä ei tullakaan enää remontoimaan omaan käyttöön, kuten aiemmin suunniteltiin, vaan myyntiä varten. 

Donatella ja Rafaella

Vuosien saatossa meille on aina välillä tarjottu kilpikonnia, ja mitä selvemmin sitä huomasi kilpikonnissa olevan kodinvaihtajien määrän, sitä vakavammin sitä alkoi harkita sellaista myös itselle. Aiemmin hommassa oli kuitenkin yksi este: maakilpikonnat ovat niitä harvoja matelijoita, jotka oikeasti hyötyvät siitä, että ne pääsevät kesällä ulos ulkotarhaan saamaan uvb-valoa suoraan auringosta. Niille hyöty on siinä määrin suuri, että Jussin mielestä olisi ollut lähestulkoon epäeettistä ottaa kilpikonnaa kerrostaloon, jossa ulkotarha mahdollisuutta ei olisi ollut. Se yhdessä kilpikonnien tilantarpeen takia sai siirtämään kilpikonnat listalle "ehkä joskus omakotitalossa". 

Donatella ylhäällä kupissa, alempana Rafaella

Muutto ja muut kuviot tekivät sen, että uusien lemmikkien hankinta ei tuntunut erityisen ajankohtaiselta, mutta päädyin kuitenkin päivittämään tietoihini Herpille Koti -rinkiin, että meillä voisi olla paikka kilpikonnalle. Että joskus ajankohtana x kun tulisi jokin kotia tarvitse konna meidän alueella, meillä ei enää olisi estettä kilpikonnan ottamiselle. Sen jälkeen asiat etenivät kuitenkin ihan eri kautta ja nopeammin kuin olin kuvitellut. Emme olleet ehtineet asua tässä kahtakaan kuukautta, kun Facebookiin tuli kaverin seinälle ilmoitus, että he joutuvat muuttuneen elämäntilanteensa vuoksi luopumaan kolmesta maakilpikonnastaan. Vajaa kymmenen minuuttia siitä laitoinkin jo viestiä, ja kyselin vähän lisätietoja. Meillä kun oli konnan paikka auki, ja vaikka en ollut ajatellutkaan että se täyttyisi näin nopeaan, ei asialle ollut periaatteessa mitään estettä. 

Kotiaurinko on paras hätävara kesää odotellessa

 

Kilpikonnat eivät ole aina maailman sopuisimpia tyyppejä, joten lähdin kyselemään meille yhtä konnaa. Ajattelin että se olisi varmin tapa aloittaa. Kolmikossa oli kuitenkin yksi pienempi ja nuorempi paperillinen koiras, että kaksi kolmikymppistä paperitonta aiemman elämän kolhimaa naarasta. Minua ei tarvinnut sitten kovin paljoa puhua siihen, että yhden sijaan meille tulisikin kaksi. Vanhemmat konnat olivat olleet koko ikänsä yhdessä, ja viettäneet yli neljännesvuosisadan lattiakonnina, jonka myötä niiden takajalkojen lihakset olivat lähes täysin surkastuneet, sillä kilpikonna ei pysty kävelemään kunnolla liukkaalla lattialla, vaan lattiakonnana eläessään se alkaa lopulta raahautua ympäriinsä etujalkojensa varassa. Nyt konnien kuntoutuminen oli saatu hyvin alkuun, mutta jotta suotuisa kehitys voisi jatkua, kilpikonnat tarvitsisivat tilaa liikkua, ja meillä olisi uudessa kodissa mahdollisuus laittaa minimiä suurempi sisäasumus ja kunnon ulkotarha kesäksi. Cites-listalle kuuluvia paperittomia eläimiä ei myöskään saa missään tilanteessa myydä tai hyödyntää kaupallisesti, joten silläkin tytöt haluttiin mieluusti mahdollisimman tuttuun kotiin, koska ilmaisille eksoille olisi kyllä aina ottajia enemmän kuin tarpeeksi, mutta hyvien kotien seulominen sieltä joukosta on välillä haastavaa. Niinpä yhden pienen pojan sijaan sovittiin että meille muuttaa kaksi reilu kiloista täysikasvuista naaras nelivarvasta.

Osa tarvikkeista löytyikin kotoa jo valmiina, mutta jonkin verran jouduimme tekemään myös hankintoja tuleville neideille. Asumuksen teossa päätimme hyödyntää sitä. että matelijabunkkerin lattia on jo sellaisenaan varsin kosteudenkestävä, joten terraarion pohjan ei tarvinnut olla sataprosenttisella varmuudella kosteudenpitävä. Niinpä päädyimme tekemään mahdollisimman paljon neliöitä pienellä budjetilla ja pienen kynnyksen rakentamisella, ja sahautimme liikkeessä kaksi osb-levyä pitkittäin poikki ja ostimme pohjalle pressun. Näistä ja yhdestä puutolpasta syntyi noin 248*244cm kokoinen pinta-alaltaan noin kuusi neliömetriä oleva aitaus, jota alettiin sitten täyttää turpeella, hiekalla ja puukarikkeella. Tekniikoista lämpölamppu löytyi kotoa, ja Uvb-putki (tai Aleksin hyvän markkinointipuheen jälkeen kokonaan uusi uvb-valaisin) sovittiin haettavaksi samana päivänä konnien kanssa The Snake Roomista. Samalla mukaan tarttui hieman uusia polttimoita sekä maakilpikonnille suunnattua pellettiä.  

Rakentelun aloittamista

Hiekkalaatikkoleikkejä sisällä

Kolme päivää ensiviestistä olimme sitten hakemassa neitejä kotiin. Konnilla ei ollut nimiä ennestään, joten pienen harkinnan ja Jussin ihastuneen reaktion jälkeen tyypit nimettiin Donatellaksi ja Rafaellaksi. Vaikka aiemmat päivät olivat kuluneet visusti koneella kerraten ruuaksi sopivia kasvilaleja ja muuta nippelitietoa, olo oli yhtä aikaa vähän jännittynyt ja innostunut. Vaikka Donatella ja Rafaella ovatkin aika samaa ikäluokkaa kanssani, ne voivat hyvin elää vielä 40-70 -vuotta tai jopa sen yli, mikäli alkuelämän puutteelliset elinolosuhteet eivät ala myöhemmin kummittelemaan terveysongelmina. Tällä päätöksellä voi siis olla vielä kauaskantoisemmat seuraukset kuin silloin kun kotiin tulee kissanpentu. Se onkin yksi syy, miksi koin selvästi aikuiset kodinvaihtajat poikasta mielekkäämmäksi vaihtoehdoksi, koska näiden kohdalla on edes teoriassa mahdollista, että saatan elää niitä kauemmin. 

Nyt Donatella ja Rafaella ovat olleet kotona reilu kaksi viikkoa, ja yhteiselo on alkanut varsin mukavasti. Kummatkin konnista ovat hyvin ahneita, ja ovat toistaiseksi syöneet kaikkea, mitä olen niille pihalta tuonut. Tämä on hyvä, sillä konnien nuorempana vetämät kurkku ja jäävuorisalaatti eivät tule jatkossa kuulumaan menuun turhan nestepitoisina ja yksipuolisina. Kumpikaan konnista ei ole tähän mennessä ollut kertaakaan talviunilla, joten sitä emme uskalla lähteä vielä tänä vuonna koittamaan, mutta se olisi tavoitteena toteuttaa vuoden päästä, jotta konnien elimistö saa luonnollisen lepotaukonsa. Siihen asti keskitytään kohottamaan konnien kuntoa ja rakentamaan niille mahdollisimman monipuolista ruokavaliota.  

Donatellan ja Rafaellan valtakunta.

Kun suutarin lapsilla on kengät

Riittämättömyys. Se on varmasti yksi yleisimpiä tunteita lemmikinomistajilla. Kun haluaisi tarjota paljon enemmän mihin omat raahkeet kyseisellä hetkellä riittävät, mutta vuorokaudesta loppuvat tunnit ja jaksaminen. Sosiaalinen media on omiaan ruokkimaan tunnetta, sillä sinne kootaan monesti ne lemmikinomistamisen paraatihetket - ja Facebookin yhteisönormit vielä osaltaan ruokkivat ilmiötä, kun tiukka kuvasensuuri ei edes salli kuvia eläinharrastuksen ikävistä puolista. Itse koen yleisellä tasolla onnistuneeni tarjoamaan varsin hyvät puitteet meillä asuville tyypeille, mutta etenkin tänä vuonna on välillä tullut eteen hetkiä, että voimat ovat vähissä ja jaksaminen koetuksella. Siinäkin kun oli nimittäin puolensa, että aiemmin kävin töissä vain tienatakseni rahaa kattamaan harrastukseni kustannukset: vaikka työ vei aikaa ja välillä voimat, se oli pohjimmiltaan sivuseikka: se ei ollut oikeasti tärkeää. Mikäli olisin joutunut esimerkiksi lomautetuksi, kyseessä olisi ollut kassavirtaan vaikuttava käytännönongelma, jolla ei olisi ollut vaikutusta identiteettiini tai arkeni mielekkyytteen - paitsi rahahuolia lukuunottamatta korkeintaan korottavasti. Mikäli kotona jollain laumasta oli kriisi, itseni ei niinikään tarvinnut miettiä, mille olen uskollinen - varastohommissa olin aina korvattavissa, sillä varastolla työskenteli muutenkin paljon kiireapulaisia vuokrafirman kautta.

Nyt kun opiskelen alaa joka kiinnostaa minua aidosti, huomaan välillä, että jaksamista on paljon vaikeampi säännöstellä. Kun haluaisi antaa parhaansa niin luennoilla, työssäoppimisissa kuin vapaa-ajalla, on paljon vaikeampi jakaa rajallisia resursseja, ja joutuu paljon useammin painiskelemaan huonon omatunnon kanssa, kun kokee alisuoriutuneensa jostakin. Tänään oli taas sellainen päivä: olin ensin työssäoppimassa klo 9-17 (päivässä välissä tunnin ruokatauko), jonka myötä myöhästyin 9 minuuttia luennolta, joka alkoi samalla hetkellä kuin työssäoppimiseni päättyi. Vaikka olin etukäteen ilmoittanut, että työssäoppimiseni voi mennä osin päällekkäin iltaluentojeni kanssa, se harmittaa silti, sillä koen olevani itse se joka menettää eniten missatessani luennon alun. Luennon päätyttyä ulkona oli jo ehtinyt pimetä, joten kävin hakemassa kilpikonnille vielä viimeisiä ulkotuoreita taskulampun valossa. Samaan aikaan mielessä pyöri yksi koulutussopimuksessa ollut epäselvyys tuntimäärissä, jonka myötä päädyin hetken jopa harkitsemaan koulu/työviikon venyttämistä kuusipäiväiseksi - mikä ei ehkä olisi paras mahdollinen veto tilanteessa, jossa kroppa on muutenkin niin jumissa uudesta työstä, että päivistä selvitään lihasrelaksanteilla, kipulääkkeillä ja fyssarin ohjeilla. 

Onneksi sain kuitenkin sen sijaan sanottua, että tarvittaessa vaikka venytetään työssäoppimista pidemmäksi, mutta minä tällähetkellä todella tarvitsen viikonloput omalle laumalle - ja koulun etätehtäville. Ei sillä että että se venyttäminenkään juuri tällähetkellä houkuttaisi, kun muutamat selkälihakset muistuttelevat turhan intensiivisesti olemassaolostaan. Vaikka koin päätöksen ainoaksi oikeaksi, samaan aikaan sitä kuitenkin haluaisi olla se joustava työntekijä ja sitoutunut opiskelija, joka panostaa työssäoppimiseen täysillä, eikä koeta venkoilla läpi siitä mistä aita on matalin. Sillä minä todella haluan panostaa opintoihini, enkä venkoilla minimillä läpi - vaikka tälläkin hetkellä yksi iso työ jonka deadline oli jo kuun vaihteessa on yhä alkutekijöissään, mikä hiertää kanssa kivenä kengässä, mutta en vain ole yksinkertaisesti onnistunut löytämään sille tarpeeksi aikaa - tai silloin kun aikaa olisi ollut, vettä on tullut kaatamalla, mikä on kasvion teon kohdalla haaste. 

Oma lauma on itselleni mielettömän rakas ja useimpina päivinä yksi isoista voimavaroistani. Sen myötä minulle on myös kertynyt mielettömästi tietoa ja kokemusta monista pieneläimistä, mitä on jo hieman päässyt hyödyntämään myös opinnoissa. Kuitenkin iso lauma on elämässäni myös ankkuri ja yksi työmaa lisää: koska minulla on kotonanikin viisikymmenpäinen eläinlauma, en voi koskaan antaa jaksamistani millekään muulle sataprosenttisesti - tai en ainakaan ilman viikkojen suunnittelua, jotta Jussi ehtii sopia työkuvionsa sellaisiksi, että hän pystyy tarvittaessa ottamaan kopin koko katraasta. Vaikka kuinka haluaisin olla joustava ja olla miettimättä päivien ja työmatkojen pituuksia, minun on aina otettava huomioon myös oma laumani, ja se että sen hoito ei kärsi siitä, että opiskelen eläintenhoitajaksi. Minulta ei tämän lauman kanssa vain onnistu se, että muuttaisin harjoittelupaikan perässä hetkeksi pois Turusta tai majoittuisin päivystyskämpällä koululla, sillä useimmissa tapauksissa se vaatisi sen, että saisin tänne ainakin osaksi aikaa eläintenhoitajan Jussin avuksi. 

Vaikka tämä aiheuttaa välillä haasteita ja riittämättömyydentunteita, olen kuitenkin samalla myös ylpeä, että suutarin lapsilla on kengät: että useimpina päivinä voin kokea hoitaneeni omatkin eläimeni niin, ettei minun tarvitse hävetä, ja että voisin ylpeänä esitellä niiden oloja myös opiskelutovereilleni, opettajilleni ja tuleville kollegoilleni. Sillä vaikka väsymys ja voimattomuus välillä koetteleekin, koen myös että minulle on ensimmäistä kertaa kehittymässä ammattiylpeys: olen opiskelemassa jotain, joka on myös osa omaa identiteettiäni, eikä vain jotain, jota teen saadakseni rahaa.

Tätäkin kirjoittaessa kello on silti 21.20, ja valtaosa oman lauman hoitotoimenpiteistä on vielä tekemättä. Silti sitä luennon jälkeen vain lässähti mieluummin hetkeksi koneelle purkamaan päätään ennekuin aloittaa iltakierroksen omien parissa. Mutta onneksi tässä on silti vielä aikaa sekä siihen, että jopa riittävän pitkiin yöuniin sen jälkeen, kun huomennakin päivä alkaa vasta yhdeksältä. 

Hammaslääkäriä ja muita kuulumisia

Perjantaina Itsyn katsottiin toipuneen pernanpoistosta sen verran hyvin, että Jussi otti neidin kanssa uudelleen suunnan kohti Vantaata. Tälläkertaa oli vuorossa tutummat jutut, eli Itsyn hammaslääkäri. Itsyn hampaat olivat taas alkaneet tummua, ikenet tulehtua ja suu haista. Itsylle kertyvä hammaskivikin on hyvin tummaa, enemmän ruskeaa kuin keltaista, joten sitä elätteli vähän toiveita, että kaikki ruskea olisi taas hammaskiveä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan pienen tauon jälkeen Itsyltä jouduttiin taas poistamaan hammas, tälläkertaa yksi alaposkihampaista, joka oli mennyt niin huonoon kuntoon, ettei siinä ollut kauheasti irroittamista. Muiden hampaiden pinnalla ollut ruskea oli onneksi pelkkää hammaskiveä. Periaatteessa operaatio meni hyvin, siitä ei seurannut uusia lääkekuureja eikä rajoituksia ruokailuun, eli arki jatkui operaation jälkeen suoraan normaalisti. Mutta tokihan sitä taas miettii, mitä tuon neidin kanssa tekisi, jos hampaiden puhdistus eläinlääkärillä 2-3 kertaa vuodessa, Plague-Off ja luullinen liha ei enää riitä pitämään hampaita suussa, vaan niistä huolimatta jouduttiin taas poistolinjalle. Että pitäisikö sitä koittaa aktiivisemmin opettaa Itsyä hampaiden harjaukseen, tai ottaa mummuskoille testiin myös juomaveteen sekoitettava jauhe, jonka luvataan vähentävän plakin muodostusta.

Meidän ihana pieni nakumassu Itsy

Samalla reissulla Itsylle tehtiin pieni jälkitarkistus edellisen operaation jäljiltä, ja palpaatiossa sen vatsan alueella tuntui noin 4cm halkaisijaltaan oleva pallomainen muutos. Nyt pitääkin sitten kotona tarkkailla, häviääkö se toipumisen edetessä, jolloin kyseessä voisi olla vielä jonkinlainen turvotus ja nesteenkeräytyminen, vai jääkö se pysyvämmäksi. Leikkauksen jälkeen leikkausalueelle on voinut myös muodostua jonkinlaista sidekudosta elimistön pyrkiessä paikkaamaan itseään. Tässä kohtaa löydös ei kuitenkaan aiheuta muita toimenpiteitä kuin että tilannetta tarkkaillaan.    

Itselläni alkoi viime viikolla hevosen työssäoppiminen, ja vaikka olinkin etukäteen varautunut siihen että se tulisi olemaan fyysisesti raskaampaa kuin pieneläinpuolen harjoittelut, pääsi se kuitenkin yllättämään kuinka fyysisesti loppu viime viikon jäljiltä olin. Tilalla heinien lisäksi myös vedet viedään kottikärryillä, ja kun hevosia on monta useammassa eri aitauksessa ja maa paikoin upottavaa savimaata, kroppa otti hommasta aika nokkiinsa. Nyt olenkin keskittynyt tyhjentämään kalenteriani entisestään, että jaksaisin vetää harjoittelun mahdollisimman kunnialla loppuun (sitä on edessä vielä viisi viikkoa...). Taidan myös joutua kaivamaan esille fyssärin varastotyöaikoinani kirjoittamat jumppaohjeet selkää varten. Viikonloppu menikin sitten varsin rauhallisissa merkeissä tutustuen Disney+ -suoratoistopalvelun ja lääkekaapin antiin. 

Itsyn uskollinen kämppis Justiina

Tänään oli onneksi vielä lähiopetuspäivä ja etenkin päivän viimeisimmän osuuden pystyin ottamaan varsin iisisti, kun kävimme läpi yleisempien lemmikkijyrsijöiden ja kanien ruokinnan perusasioita. Käsiteltävät lajit olivat kani, marsu, hamsteri, gerbiili, hiiri ja rotta, joista kaikkia olen omistanut ja neljää myös kasvattanut vähintään useamman poikueellisen verran, niin itse keskityin lähinnä ihmetteleen mitä uusia ruokamerkkejä on tullut markkinoille omien aktiiviaikojen jälkeen - etenkin kani- ja marsupuolen uutuudet kun ovat osin hyvin sovellettavissa maakilpikonnille.