Tykästyin lauman jouluteemakuvauksiin siinä määrin, että pitihän ne ottaa nyt kevään kunniaksi uusiksi. Tällä kertaa tosin mukana häärivät vain tytöt, sillä en halunnut pakottaa Miikkistä mukaan tähän studioon. Tyttöjen kohdalla homma taas oli hauska leikki, keväinen parveke loistava touhuiluympäristö ja ongelmana oli välillä pikemminkin saada junnut pysymään välillä hetki maassa, kun koitettiin ottaa kuvia muistakin. Lysti, Huisku ja Mitella kun keksivät varsin nopeasti, miten kiipeilypuuta pitkin pääsee kiipeämään takaisin pääsiäistudioon. Itsykään ei nyt studiolle ehtinyt, joten harkinnassa on ottaa vielä yksi kuvaussessio sen kanssa myöhemmin.

Mummuskojen vuoro olla kuvattavana

Mitella ei ymmärrä, miksi se laskettiin alas, vaikka kuvaus oli kesken.

Parveke on nyt muutenkin saavuttanut taas tyttöjen suosion. Sielä tarkenee jo vetää rallia, ja Huisku on alkanut taas nukkua osan päiväunistaan sielä. Se kun on ollut porukasta alusta lähtien se, joka nukkuu muita mieluummin parvekkeella silloinkin, kun muut vetäytyvät jo mieluummin lämpimiin sisätiloihin. Miikkistä sen sijaan kirkas kevätaurinko ei vedä puoleensa, eikä sillä ole ollut vielä mitään hinkua parvekkeelle pihasta puhumattakaan. Mutta jos lumi jatkaa sulamista nykyisellä tahdilla, ehkä senkin kanssa päästään taas aloittelemaan ulkoilua lähiviikkoina.

"Tää ruoho on tosi jännä!"

"Näkyyhän molemmista parhaat puolet?"

Mutta vaikka meidän neidit ovatkin malleina jo melkein ammattilaisia, asettivat nämä kuvaukset melkoisia haasteita etenkin Huiskulle. Neidille kun kovasti koitettiin vakuuttaa, ettei rekvisiittana olleita suklaamunia saanut syödä. Se kun olisi halunnut etenkin Oreo-töhnämunan. Lystistä jo pelkkä ajatus oli ihan pöhkö, sillä suklaamunat ovat syömäkelvottomasta aineesta tehtyjä palloja. Eriasia olisi ollut, jos kuvauksia olisi yritetty tipujen kanssa. Silloin kyse olisi ollut ruualla leikkimisestä. Tiput ja kaninpinkit päätyivät kuitenkin kuvien sijaan ruokakuppiin.

Mutta koska kyseessä ovat melkein ammattimallit, haasteista selvittiin (vain muutamalla hampaanjäljellä töhnämunan pinnassa), ja pääsiäistoivotuksiin päätyi kolme eri kollaasia. Eihän neitien kuvista suinkaan pystynyt valitsemaan vain yhtä, mitä olisi halunnut käyttää.

 Näiden kuvien myötä haluan toivottaa hauskaa pääsiäisviikonloppua kaikille!

Penikkatauti voi tarttua myös frettiin

Moni eläinihminen on varmasti jo törmännyt Eviran tiedotteeseen Pirkanmaalla todetusta penikkatautitapauksesta Venäjältä tuodulla koiralla. Yhtäaikaa kyseisen koiran kanssa tuotuja koiria on koiran tuoneen yhdistyksen mukaan päätynyt Saloon, Poriin, Nivalaan, Piikkiöön, Lappeenrantaan, Tampereelle, Valkeakoskelle, Maskuun, Raisioon, Helsinkiin, Lahteen, Vaasaan, Laihialle ja Vantaalle. Lopetetun koiran omistajan mukaan useampi tuoduista koirista olisi testattu vasta-aineiden varalta, ja että vaikka koirat on papereiden mukaan rokotettu, niiltä ei ole testeissä löydetty vasta-aineita penikkatautia eikä rabiesta vastaan. Muut koirat eivät ole kuitenkaan ainakaan vielä sairastuneet. Tämän myötä moni taho on kuitenkin herännyt muistuttamaan koirien rokottamisen tärkeydestä sekä siitä, kuinka penikkatautiepidemia on mahdollista torjua riittävällä rokotekattavuudella. Koira nousee lajina vahvasti esille sekä yleisyytensä vuoksi että siksi, että sairastunut eläin oli koira. Kaikkien fretti-ihmisten on kuitenkin syytä muistaa, että penikkatauti voi tarttua myös fretteihin, ja freteillä tauti on tappava.

Näyttelyissä käyvien frettien osalta penikkatautirokotteen voimassaolo tarkistetaan joka näyttelyssä, mutta moni joka ei harrasta frettien kanssa ei pidä rokotteita yhtä keskeisinä. Moni kun luottaa siihen, että koska fretti on vain kotona ja pihapiirissä eikä tapaa lajitovereitaan sen riski sairastua tarttuviin tauteihin on olematon. Penikkataudin osalta todennäköisin tartuttaja on kuitenkin koira, ja jokainen fretti jonka omistaja liikkuu paikoissa joissa liikkuu koiria voi saada viruksen omistajansa kenkien mukana vaikkei se ikinä edes poistuisi asunnosta. Eli etenkin nyt kun Suomessa on taas todettu penikkatautitapaus, olisi hyvä hetki hoidattaa myös frettien rokotukset kuntoon, jos ne ovat jääneet jostain syystä ottamatta.

Vaikka fretti rokotetaan samaa virusta vastaan kuin koirat, koirien rokotteet eivät kuitenkaan sovi freteille. Fretti on lajina jopa herkempi penikkataudille kuin koirat, ja koirien rokotteissa virusta ei välttämättä ole heikennetty tarpeeksi frettejä ajatellen. Niinpä osa koirien rokotteista voi pahimmillaan laukaista penikkataudin fretillä. Niinpä Suomessa freteille hyväksytään penikkatautia vastaan ainoastaan kaksi rokotetta: Febrivac Dist sekä Distemink. Tämä on se kohta, jossa frettien rokottaminen muuttuu välillä haastavaksi: näistä freteille hyväksytyistä rokotteista Febrivac Dist on erikoislupavalmiste ja Disteminkkiä myydään vain pulloissa, ja yhdessä pullossa on riittävästi rokotetta useammalle sadalle eläimelle. Koska frettejä on lemmikkinä huomattavasti vähemmän kuin koiria ja kissoja, kaikki klinikat eivät ole nähneet kannattavaksi maksaa Febrivacin vaatimaa lupamaksua. Distemink pullo taas ei säily avaamisen jälkeen montaa tuntia, joten pulloa ei ole kannattavaa hankkia ja avata vain muutamaa näätää varten. Nämä yhdessä tekevät sen, että läheskään kaikki klinikat eivät rokota frettejä, ja ne jotka rokottavat, velottavat rokottamisesta usein enemmän mitä koirien ja kissojen rokottaminen maksaa. Tämän vuoksi etenkin moni useamman fretin omistaja suosii yhdistysten järjestämiä joukkorokotuksia, joissa yhden Distemink-pullon hinta voidaan jakaa monien harrastajien kesken. Joukkorokotukset järjestetään yleensä kesäisin, jotta mahdollisimman moni pentu ehtisi saada niissä tarvitsemansa rokotuksen sille sopivaan aikaan. Tähän aikaan vuotta rokottaminen vaatii siis yleensä sellaisen klinikan etsimistä, jolla on hankittu lupa Febrivaci Distiä varten.   

Marjon vanhan klinikan aula ja joukkis vuosimallia x

Evira suosittelee penikkataudin tehosterokotetta freteillä vuosittain. Meillä penikkatautirokotus on maksanut joukkorokotuksissa 25€ per näätä ja haettaessa rokote yksittäiselle näädälle erillisellä käynnillä rokotteen hinta on ollut jonkin verran satasen alle. Mikäli frettiä ei ole rokotettu ensimmäisen kerran pentuna sen ollessa 10-14 viikkoinen, vaan se saa ensirokotuksensa aikuisena keskustele eläinlääkärisi kanssa tarvitseeko se mahdollisesti ensimmäisen vahvisteen jo pian ensimmäisen rokotuksen jälkeen, jotta sille saadaan aikaiseksi riittävän vahva vastustuskyky.

Jos jossain on kolo...

Meidän keittiön sokkeli oli pitkään muuton jälkeen yksi näätien lempileikkipaikkoja. Näätien saaminen pois sokkelista oli kuitenkin haastavaa, samoin kuin tämän rakkaan leikkipaikan siivoaminen, joten kaikki reitit näätien rakkaaseen Narniaan tukittiin ja Narnia painui unohduksiin. Tai niin me kaikki luulimme aina tähän päivään asti.

Oviaukko uusiin seikkailuihin.

Tämä päivä alkoi kuten kaikki muutkin. Tytöt ahkeroivat kotitöissä, kuten niin monena päivänä aiemminkin. Jopa Lysti, joka yleensä tykkää enemmän pyykkihommista, oli kerrankin keittiössä mukana tyhjentämässä astianpesukonetta, joka on meillä yleensä enemmän Huiskun ja Esterin lemppariaskare. Ja siinä juoksennellessa astianpesukoneen ja kattilakaapin väliä se sitten löytyi: salainen oviaukko. Olenhan minä huomannut, että kattilakaapin takaseinässä on reikä patterin ilmaamista varten, mutta en ole koskaan juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota. En ennenkuin Lysti katosi kesken tiskikonehommien ja sokkelista alkoi kuulua ääniä. Lystin pituudella ja atleetin taidoilla se kun ei ollut temppu eikä mikään luikahtaa kolosta sokkelin puolelle. Ainoa vain, että toisin päin temppu ei ollutkaan enää yhtä helppo, kun matkaakin oli heti kymmenen senttiä lisää.

Väsynyt pieni seikkailija.

Niinpä Lysti alkoi kaivella sokkelissa etsien ulospääsyä ja minä tutkia kuinka hyvin sokkeli silloin aiemmin ruuvattiinkaan paikoilleen, ja missä olisi sen heikoin kohta. Ja koitin keksiä, saisiko neidin jotain kautta ulos ruuvamatta levyjä irti. Periaatteessa sokkeli kun oli patterin takia saavutettavissa ylhäältäkin päin, mutta rako oli leveydeltään alle kymmenen senttiä ja yhtä syvä kuin kaapistokin. Hetken asiaa tutkailtuani (ja soitettuani jo Jussillekin) muistin tyttöjen häkin mukana tulleet rampit. Hain niistä pisimmän ja pujotin sen pystyyn patterinputken ja seinän väliin. Sitten piti enää saada Lysti kiipeämään. Parilla ensimmäisellä kerralla yhteispelimme ei toiminut kyllin saumattomasti, ja Lysti palasi jatkamaan kaivuu-urakkaa, mutta sitten tärppäsi: Lysti pääsi kiipeämään sen verran ylemmäs, että se sai napattua etutassuillaan ojentamastani ranteesta, ja sain nostettua sen ylös.

Tuosta kolosta neiti sit ujutettiin ylös.

Kun sitten soitin Jussille ja kerroin meidän yhteispelistämme ja siitä, että onneksi se oli Lysti joka sinne sokkeliin meni, kun sillä on eniten ketteryyttä näihin temppuihin joilla se saatiin sitten pois. Niin Jussi vain totesi, että olenko ikinä huomannut, että Lysti on myös useimpa ainoa, jolla on riittävästi ketteryyttä ja menohaluja päätyä tällaisiin tilanteisiin alunperinkään. Mikä on kyllä toisaalta totta sekin. Se kolo kun on ollut sielä kattilakaapissa aina, mutta yleisemmät tiskiavustajat ovat kiinnittäneet siihen yhtä vähän huomiota kuin minäkin. Mutta Lysti onkin minun aina utelias mangustiapinani.

Katse suuhun - eli miten hammaspeikko kesytetään

Edellisessä hammaslääkäripostauksessa minua pyydettiin kirjoittamaan lisää näätien hammasongelmista, niiden ennaltaehkäisystä ja siitä, koska niiden kanssa on syytä hakeutua hoitoon. Ajatus aluksi hirvitti, sillä koin että minulla on itsellänikin vielä niin paljon opittavaa aiheesta, että en kokenut olevani oikea ihminen kirjoittamaan siitä muille. Mutta asiaa pyöriteltyäni tulin siihen tulokseen, että kyllä aiheesta on sentään jotain oppinut etenkin parin viime vuoden aikana, kun omilla näädillä on alkanut olla hammasongelmia.

Justiina hammaslääkärissä kuun alussa

Kun ensimmäisen kerran törmäsin hammasongelmiin omien näätieni kanssa, ne olivat alkuun aika peikko. Minua hirvitti ajatus, että silloin kohta viisivuotias Esteri jouduttaisiin nukuttamaan hampaidenhoitoa varten, ja operaation riskit tuntuivat vähintään yhtä isoilta kuin hyödyt. Pelkäsin että Esteri voisi kuolla nukutukseen, eikä pelkoa yhtään lieventänyt se, kun tutun harrastajan samanikäinen näätä kuoli nukutusta vaativaan operaatioon päivää aiemmin. Sen jälkeen olen kuitenkin oppinut, miksi suuhyvinvointia pidetään yhtenä hyvinvoinnin kulmakivistä, ja miksi hampaat kannattaa ehdottomasti hoidattaa aina tarpeen vaatiessa. Suussa olevat ongelmat kun voivat heijastua etenkin ikääntyvällä lemmikillä koko eläimen hyvinvointiin hyvinkin nopeasti.

Isompia hammasongelmia voidaan yleensä välttää katsomalla eläimen suuhun säännöllisesti. Tällä saavutetaan kaksi asiaa: ensiksi itselle muodostuu koko ajan vahvempi käsitys siitä, miltä suu normaalisti näyttää, ja sen myötä muutosten huomaaminen helpottuu. Tämä on myös sellainen kohta, jossa itselläkin olisi yhä parannettavaa. Sinne suuhun kun ei oikeasti yleensä näe, ellei sinne vartavasten katso, ja siksi suun ongelmat eivät näy yleensä yhtä helposti kuin mahdolliset ihossa olevat haavat yms., vaan ne jäävät piiloon. Frettien kohdalla suun katsomisessa on usein mahdollista hyödyntää niiden haukotusrefleksiä, joka käynnistyy kun frettiä ottaa kiinni niskanahasta: näin vastentahtoisemman näädänkin saa avaamaan suunsa.

Suuta tarkastaessa kannattaa kiinnittää huomiota sekä hampaiden väriin että ikeniin. Mahdollinen hammaskivi näkyy valkoisten hampaiden pinnalla ja tyvissä tummankeltaisena tai jopa mustana värjäytymänä. Sitä voi olla joko tasaisesti eri puolilla suuta, tai vain toisella puolella suuta tai osassa hampaita, mikäli eläin esimerkiksi suosii syödessään toisen puolen hampaita. Ikenien tulisi normaalisti olla vaaleanpunaiset ja peittää hampaiden juuri. Mikäli ikenet verestävät, ovat paikoitellen tummanpunaiset tai ovat vetäytyneet niin että hampaan juuri on paljastunut, on hyvin todennäköistä, että suussa on jo sen tason ongelmia, että hampaita joudutaan poistamaan. Myös paha haju suussa viittaa yleensä tulehdukseen. Hereillä olevalta eläimeltä on usein vaikea tutkia perusteellisesti kaikkia hampaiden pintoja, joten kaikki mahdolliset ongelmat eivät näy pelkässä kotona tehtävässä suun terveystarkistuksessa. Venyttämällä suunpieltä/huulia pois poskihampaiden päältä näkee kuitenkin aika pitkälle poskihampaiden ulkopinnan. Kuitenkin kotoa tehtävää tarkistusta kannattaa pitää lähinnä suuntaa antavana, ja toimittaa eläin eläinlääkärin tarkistukseen, jos suussa näkyy mitään pientä keltaisuutta isompaa muutosta. Mikäli hammaskiveä on vasta alkanut muodostua, voi tilannetta koettaa hoitaa vielä kotona lisäämällä lihaisten luiden osuutta ruokavaliossa, lisäämällä ruokaan merilevää, joka ehkäisee plakin muodostumista, sekä mahdollisesti harjaamalla hampaita kissoille suunnatuilla hammasharjoilla.

Fretit voivat myös onnistua katkaisemaan kulmahampaansa esimerkiksi hepuloidessaan tai repiessään playpenin kaltereita. Katkennut hammas ei vaadi automaattisesti mitään toimenpiteitä, mutta niitä kannattaa toki tarkkailla. Mikäli vaurioitunut hammas lähtee tummenemaan/heilumaan, on se hyvä tarkastuttaa. 

Kuva kirjasta Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia. Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö.

Sen lisäksi mitä suussa näkyy, myös muutokset eläimen yleiskunnossa ja ruokahalussa voivat viitata suun ongelmiin. Ruokahaluttomuus, laihtuminen tai enemmän hammastyöstelyä vaatien ruokien välttely tai syöminen vain toisella puolella suuta voivat kaikki viitata suussa oleviin ongelmiin. Mikäli mitään näistä ilmenee, voi olla kannattavaa tutkituttaa myös eläimen suu, vaikka hammaskiveä ei silmämääräisesti arvioituna olisi vielä paljoa. Meilläkin Esterin suu oli viime syksynä omaan silmään vielä ihan ok siinä kohtaa kun mummuska pudotti äkkiä yli kaksisataa grammaa painostaan. Esterillä oli siinä kohtaa kuitenkin jo taustaa hammasongelmien kanssa, joten käytimme sen verikokeiden ohella myös hammaskiven poistossa. Verikokeissa ei näkynyt mitään poikkeavaa, mutta hampaiden puhdistuksen jälkeen mummuskan paino lähti taas nousuun.  

Varhaisella puuttumisella eläinlääkärissä voidaan selvitä pelkällä rauhoituksessa tehtävällä hammaskiven poistolla. Tämä on paitsi edullisempaa kuin hampaiden poisto, se ei myöskään pidemmällä tähtäimellä vaikuta suun kuntoon ja eläimen syömiseen. Joskus pahaltakin näyttänyt tilanne voi osoittautua vielä varsin harmittomaksi: viime kerrallakin Itsyn täysin musta hammas ei ollut vielä menetetty, vaan pelkästään hammaskiven peitossa. Toisaalta taas Justiinan kellertävät hampaat kätkivät muutaman ikävän yllätyksen, kuten paljastuneen hammasjuuren, joka johti hampaan poistoon. Mikäli ongelmat ovat ehtineet pahemmiksi (ja ne voivat ehtiä pahemmiksi, vaikka suuhun katsoisi säännöllisesti, sillä kaikki ei tosiaan näy heti päällepäin), eläimeltä voidaan joutua poistamaan yksi tai useampi hammas. Valitettavan usein yksi ongelmallinen hammas voi tulehduttaa ikenen niin pahasti, että tulehdus voi johtaa myös viereisten hampaiden menetykseen. Riippuen siitä, kuinka paljon ja mitä hampaita eläin menettää, tämä ei välttämättä vaikuta mitenkään eläimen syömiseen, vaan hyvin monessa tapauksessa se voi yhä syödä samoja ruokia kuin ennen hampaiden poistoa, vaikka hampaita lähtisi montakin. Kuitenkin isommista hammasremonteista, kuten niistä joissa eläimeltä joudutaan poistamaan lähes kaikki hampaat toiselta puolelta suuta, voi seurata se että eläin alkaa ruokaillessa suosia paremmassa kunnossa olevaa puolta suusta. Tällöin vajaan puolen hampaat alkavat herkästi kerätä hammaskiveä, ja niitä saatetaan joutua käymään säännöllisesti puhdistamassa eläinlääkärillä, mikä on meilläkin tilanne noiden kahden kanssa, joilla on ollut eniten hammasongelmia.

Hampaiden kuntoa voi siis edistää monin tavoin: tarjoamalla eläimelle ruokia, jotka tarjoavat työtä myös hampaille, ja auttavat siten niiden puhtaana pysymisessä (esimerkiksi luiset lihat, kuten kanankaulat ja -siivet, kokonaiset ruokaeläimet), lisäämällä ravintoon ravintolisiä, jotka hidastavat plakin muodostumista (kuten merilevää, esimerkiksi Islamer tai PlaqueOff, tai eläinlääkäreillä myytäviä tähän tarkoitukseen sopivia valmisteita) sekä tarkistamalla suu säännöllisesti ja hoidattamalla havaitut ongelmat hyvissä ajoin pois päiväjärjestyksessä. Viimeistään Esterin nopea painonpudotus viime syksynä riitti vakuuttamaan minut siitä, että hampaidenhoito kannattaa myös vanhoilla eläimillä. Nukutuksessa on toki aina omat riskinsä, etenkin kun kyseessä on ikääntyvä lemmikki, mutta hoitamattomat suun alueen ongelmat ovat vielä isompi riski, ja ne johtavat helposti yleiskunnon nopeaan laskuun.

Lihasavotta

Vauhti-Raksu teki taas kierroksensa Turkuun ja laumalle tuli pysäkiltä pieni kahdenkymmenenviiden kilon perustäydennys. Koska kokonaiset ruokaeläimet tulivat tällä kertaa IceMicen kautta jo viime kuussa, tilauksessa oli nyt vain kymmenen kiloa broilerin sydämiä, kymmenen kiloa broilerin kauloja ja viisi kiloa broilerin reisilihaa paloina. Vähän itseä mietitytti tilata näin paljon pelkkää kanaa, mutta koska pakkasessa oli valmiiksi hiiriä, rottia, kaneja ja marsuja, ja lähieläinkaupasta saa täydennettyä lisäksi kalkkunaa ja lohta, en ottanut niitä nyt isompaa erää. Osittain siksi, että haluan pakastimen tyhjenevän ennen seuraavaa IceMicen tilausta, että pääsen kokeilemaan näädille sitten vähän erilaisia lihoja.

Ensimmäinen kierros: kymmenen kiloa kanankauloja

Vauhti-Raksun kymmenen kilon suurkuluttajapakkaukset ovat siitä mukavia että ne ovat edullisia: sydämet ovat vain 3,90€/kg ja kaulat 2,40€/kg. Jippo on kuitenkin siinä, että ne tulevat kymmenen kilon laatikossa jäisenä könttänä, joka vaatii jonkin verran työstämistä että sen saa annospusseiksi pakkaseen. Koska meillä ei ainakaan toistaiseksi ole poravasaraa, homma hoituu perinteisesti taltan ja vasaran voimin. Eli eikun äänikirja päälle ja hommiin.

Erä kaksi: sydänlaatikko

Kahden laatikon irroittamiseen ja pussittamiseen meni tänään noin puolitoistatuntia Jussin auttaessa osan aikaa sydänlaatikon kanssa. Sekä kaulat että sydämet täyttivät kummatkin yhden ison pakastimen vetolaatikon, eli kyllä niistä taas hetkeksi riittää laumalle syötävää, vaikka sydämet ovatkin yksi kaikkien lemppareista. Pussitusprosessi keräsikin ajoittain yleisöä pleksin taakse, sillä neideiltä evättiin julmasti osallistuminen tähän leikkiin. Itselleni kun riitti, että onnistuin iskemään omaa sormeani taltalla, niin tässä hommassa en tahdo lisähaasteeksi pienten assistenttien tassuja.  Silti hommaa tehdessä hymy hiipi vähän väkisin pintaan, ja kiitollisuus siitä, että minulla on tuo lauma ja niille kelpaa tällainen ruoka. Että sitä voi oikeasti tilata kymmeniä kiloja lihaa, ja nuo monsterit hävittävät ne kaikki. Oman frettiharrastuksen alkuvaiheilla lihat kun hankittiin viidensadangramman pötköissä, jotka koetettiin kohmeisina sahata viiteen osaan ja siitäkin sirkemasta iso osa heitettiin koskemattomana pois. Siihen nähden tämä nykyinen lihasavotta on itsestä sekä helpompi että mielekkäämpi homma.

Positiivista edistystä

Viime päivinä Justiina on vienyt söpöilyn ja kerjäämisen kokonaan uudelle tasolle saadakseen itselleen jotain mieluista syötävää. Nappuloita neiti ei ole onnistunut kerjäämisestään huolimatta saamaan, mutta lohitahna, keltuainen ja kuivatut ankkasuikaleet kelpaisivat neidille jo yhtä hyvin. Niiden antamistakin on kyllä rajoitettu, sillä ne eivät riitä tasapainoisen dieetin kulmakiviksi.

Mössöt ovat sen sijaan olleet ihan plääh, ja siinä kohtaa kun kananjauhelihaa (johon oli sekoitettu kananmunaa, merilevää ja Feline Renal-lisäravinneseosta) suostuttiin maistamaan vain vähän sormenpäästä, varauduin jo tahtojen taisteluun, ennenkuin saataisiin neidille menemään jotain tasapainoisempaa ruokaa. Justiina kuitenkin yllätti positiivisesti heti seuraavalla aterialla nappaamalla kupista rotan pinkin ja syömällä sen. Minä kun olin ollut varma, että neidin olisi helpompi aloittaa nimenomaan mössöistä eikä kokonaisista. Sisäelinseos sai kuitenkin samanlaisen täystyrmäyksen kuin jauheliha, mutta tipu kelpasi heti. Niiden lisäksi Justiina on suostunut maistelemaan jo rotan palalihaa.

Katse kohti kevättä

Tiput ja pinkitkään eivät toki vastaa ravintoarvoiltaan aikuisia ruokaeläimiä, mutta niiden jälkeen odotan jo innolla, että ehtii kokeilla mitä Justiina on hiiristä mieltä. Jos ne maistuvat yhtä hyvin, neidin ravitsemuksesta tarvitsee tuskin olla huolissaan, vaikka siinä menisikin jonkin aikaa, että jauhelihat alkavat tehdä kauppaansa. Etenkin kun niitä ei edes tule seuraavassa Vauhti-Raksun tilauksessa, vaan otin tällä kertaa niiden sijasta palalihaa. Lystikään kun ei ole isoin mössöjen ystävä.

Viime päivät meillä onkin Jussin kanssa pelattu monen frettiharrastajan tuntemaa seurapeliä "bongaa kakka". Erilaisista ruuista kun tulee koostumukseltaan hyvin erilaista kakkaa, joten heti kun Justiinan on nähty kyykkäävän jonnekin, on kasasta haettu vahvistusta näköhavainnoille. Jussistakin on kehkeytynyt kunnon näätädaddy, kun hän saattaa tulla iloisena ilmoittamaan, että nyt kyllä kakka näyttää siltä, että se tipu selvästi sit syötiin eikä vain kannettu jonnekin ja vähän maisteltu. Sama indikaattori näytti aika selvästi, että ne sisäelimet eivät olleet kelvanneet yön pimeinä tunteinakaan.

Päivän pino

Kopituksestakin ollaan nyt luopumassa, ja koska pari yötä on mennyt täysin sopuisasti perimmäisessä näätähuoneessa kaikkine tunneleineen ja kiipeilypuineenkin, tyttöjen alue laajenee tänään illalla taas koko näätähuoneeseen. Miikkikselle tämä voi kyllä olla pienimuotoinen shokki, sillä se on vallannut etummaisen näätähuoneen omaan käyttöönsä tyttöjen alueen ollessa rajattuna perimmäiseen. Miikkis kun ei nykyään enää nuku tyttöjen kanssa, ettei se pääse pöllimään neitien iltapaloja. Niinpä Miikkis joutuu taas muuttamaan makkariin meidän kanssa öiksi (makkarista Miikkiksellä on vapaa pääsy myös olohuoneeseen, eteiseen ja keittiöön, mutta makuuhuoneessa on sen peti- ja ruokapaikat -ja vessa. Onneksi sekin aika kyllä lähenee, että parvekkeen ovea voidaan pitää aina auki, ja Miikkiskin taas tarkenee sielä. Se kun oli viime kesänä ja syksynä yksi pojan mieluisimpia nukkumispaikkoja.

Ja niistä positiivisista on myös mainittava, että Mitellastakin on nyt kevään edetessä kuoriutunut taas se minun rakas koko ajan putputtava ja hepuloiva sekopää. Syksy ja talvi meni jo niin rauhallisissa tunnelmissa, että ajattelin neidin kokonaan aikuistuneen, mutta nyt ei Lystikään meinaa koko aikaa pysyä meidän mittiprinsessan perässä. Niinpä minä seuraan nauraen sen toilailuja, ja Jussi huokailee kaivaten sen pampulaisen sylinäädän perään, mikä neiti talvella oli. Mutta ehkä hän saa sen taas syksyllä takaisin.

Keinoja paikata näätien aiheuttamaa kassavajetta

Minulla on usein tapana sanoa, että lemmikkienpitoon menee rahaa niin paljon kuin on käytettävissä, ja pahimmillaan vähän sen yli. Meillä ei ole onneksi vielä tullut vastaan tuo ylityskohta, mutta alkuvuoden eläinlääkärikulujen jälkeen se on lähempänä kuin toivoisin. Tilanne on onneksi kuitenkin korjaantumassa lähikuukausina, mutta se yhdessä Trio MiuMau ja Herra Nilsson -blogin eläinlääkärikulupostauksen kanssa innosti minut kirjoittamaan joitain kohtia, millä meillä on paikattu ja varauduttu näätien aiheuttamiin menoihin.

Alennuslaput ja isot pakkaukset ovat arjen peruspiheilyä

- Säännölliset palkkatulot. Etenkin isomman näätälauman kanssa tähän kannattaa ehdottomasti pyrkiä. Pari näätää voi hoitua hyvin opintotuella ja keikkahommillakin (ainakin jos puskurit ovat kunnossa), mutta isomman lauman kanssa säännölliset tulot auttavat monessa kohtaa. Ne paitsi tekevät tuloista helpommin ennakoitavat, ne myös tekevät pankeista suopeampia myöntämään luottokorttia ja lainaa sekä mahdollistavat monet osa-maksusopimukset.

- Säästöt/sijoitukset. Jos suinkin mahdollista, osa kaikesta tulevasta rahasta kannattaa aina laittaa säästöön erilliselle tilille. Mikäli rahatilanne on lähtökohtaisesti niin tiukka, ettei rahaa ole mahdollista laittaa säästöön yhtään, kannattaa miettiä todella tarkkaan, onko juuri nyt oikea aika hankkia lemmikkiä. Lemmikin peruskuluista kun voi selvitä varsin edullisestikin, mutta kulut nousevat äkkiä, jos eläin esimerkiksi sairastuu.

- Luottokortti. Etenkin jos säästöjä ei ole paljoa, luottokortti kannattaa ehdottomasti hankkia jos siihen on mahdollisuus. Usein luottokortin saaminen edellyttää säännöllisiä tuloja, mutta moni pankki myöntää myös esimerkiksi opiskelijaluottokortteja pienemmällä luottorajalla kun tietty opintopistemäärä on täynnä. Mitä vähemmän tuloja on, sitä isompaa kynnystä kortin käytössä kannattaa pitää. Luottokortti on kuitenkin siinä kohtaa kätevä olemassa, jos eläintä joutuu vaikka viemään äkisti päivytysaikaan eläinlääkärille, ja säästötilin rajat tulevat vastaan.

- Luotettava lainaaja. Pankkien luotonmyönnöllä on rajansa, etenkin jos sattuu olemaan vaikka opiskelija jolla ei ole säännöllistä työtä. Tai vaikka ei olisikaan opiskelija ja olisi säännöllinen työ. Pankista lisälainan saaminen voi myös kestää. Niinpä isomman eläinlauman kanssa ei ole haitaksi, jos joku on valmis tarvittaessa auttamaan taloudellisesti. Meillä on tällä hetkellä Jussin kanssa jo käytännössä yhteiset rahat, ja äiti on luvannut olla tarvittaessa tukena, jos nyt Jussin opintojen loppusuoralla tulisi vielä jokin isompi taloudellinen haaste (ja toki sen jälkeenkin, vaikka sitä tietenkin toivoo, että sen jälkeen taloudellinen tilanne kohenisi kunnolla). 

Näin paljon näätiä kiinnostaa säästöjutut. Ne ovat omistajan päänvaiva.

- Kirppismyynti. Olen välillä vitsaillut, että meidän näädillä on varmaan enemmän tavaraa kuin minulla, ja yksi syy on varmasti kirppistely. Nykyään tavaraa kertyy sen verran vähemmän, että kirppispöytää ei tule otettua yhtä säännöllisesti kuin aiemmin, mutta nytkin yhdistimme kaappien kevätsiivouksen ja kassavajeen paikkauksen. Itse kun laittaa esimerkiksi valtaosan elokuvista ja kirjoista kiertoon yhden katsomisen/lukemisen jälkeen, ja vaikka niiden kanssa käyttääkin nykyään paljon kirjastoa ja suoratoistopalveluita, niitäkin silti kertyy aina jonkin verran. Lisäksi meillä oli nyt yhteenmuuton jäljiltä kaksoiskappaleita monista kodintavaroista, kuten keittiövaaoista, vatkaimista yms. Niin niistä tulikin viikossa lähes jälkimmäisen eläinlääkärireissun verran euroja.

- Näätätavaroiden inventointi. Tämä menee osittain yhteen kirppismyynnin kanssa, koska osa näätäkaapista poistetuista tavaroista päätyi myyntiin sen kautta. Osa meidän ylimääräiseksi jääneistä eläintavaroista odottaa kuitenkin sitä, että ehdin kirjoitella niistä myynti-ilmoituksia nettiin. Ajattelin kuitenkin jättää sen lähemmäksi seuraavaa näyttelyä, jolloin tavaroiden toimitus/nouto on monen kanssa helpompi sopia.

- Arvat ja lottovoitto. Tämä taktiikka houkuttelee mahdollisuudella kuitata nopeasti niin näätämenot, luotot kuin asuntolainakin. Toistaiseksi tähän on kuitenkin mennyt suunnilleen yhtä paljon rahaa kuin tästä on tullut, joten en voi suositella tätä ensijaiseksi taktiikaksi rahoittaa eläinharrastusta. Samaa voin sanoa lotosta. Lottoon meillä on tosin mennyt enemmän rahaa mitä siitä on ikinä tullut.

- Muiden kulujen pienentäminen. Kaikista peruskuluista, kuten vuokrasta, ei useinkaan ole mahdollista leikata, mutta monelta löytyy kulukategorioita joista voi leikata hetkellisesti, kuten vaatteet, herkut tai muut harrastukset. Opiskeluaikoina uusi isompi häkki rotille tai eläinlääkärireissu saattoi tarkoittaa loppukuun makaroonikuuria (usein sentään ketsupin kera). Näätien kanssa ei olla käyty vielä siinä pisteessä, vaikka tiukempina kuukausina tuleekin hyödynnettyä paljon tarjouksia ja mietittyä ruokia enemmän myös hinta huomioiden.

Joissain tilanteissa kimppa-asuminen voi auttaa kulujen hallinnassa. Tämä ei ole yksi niistä.

- Muita mahdollisia tapoja. Näiden meillä hyödynnettyjen lisäksi sitä on törmännyt osien eläinlääkärikäyntien yhteydessä osamaksumahdollisuuteen. Osamaksua tarjoavat firmat edellyttävät usein täysi-ikäisyyttä ja säännöllisiä tuloja. Osamaksu tuo kuitenkin yleensä sen verran lisäkustannuksia, ettei sitä kannata miettiä ensisijaisena vaihtoehtona. Jos jaksaminen riittää, satunnaisia lisätuloja on mahdollista hankkia myös tekemällä keikkatöitä päätoimensa ohella. Henkilöstövuokrausfirmojen kautta on mahdollista päästä esimerkiksi kassatöihin ja varastohommiin, eivätkä kaikki tehtävät vaadi pitkää perehdytystä. Näissä hommissa on toki paljon alueellisia eroja siinä, kuinka helppo niitä on saada.

Askelia kohti nappulattomuutta

Justiinan kanssa meillä on kahtena isoimpana tavoitteena saada neiti osaksi laumaa, ja saada se vaihdettua raakaruualle. Koppihoidon ohella meillä on nyt lähdetty viemään läpi myös muutosta ruokavaliossa. Tässä asiassa arvoin taas pitkään, lähdetäänkö muutosta kokeilemaan pitkän kaavan kautta hitaasti totuttaen, vai heittämällä Justiina suoraan syvään päähän poistamalla nappulat menuvalikoimasta luottaen siihen, että kyllä se lihakin alkaa kelvata kun kyllin nälkä tulee. Kummallekin tavalle löytyy kannattajia. Osa luottaa vahvasti siihen, että terve eläin ei tapa itseään nälkään täyden kupin äärelle, kunhan uutta ruokaa vain tarjoaa kyllin sitkeästi. Toiset taas ovat vakuuttuneita siitä, että freteillä lukkiintuu varsin nuorena se, mitä se laskee ruuaksi, ja tämän jälkeen ruokavalion vaihto vaatii pitkän uudelleenopetteluprosessin, jossa näätä saadaan pikkuhiljaa tunnistamaan uudet ruuat syötäviksi.

On se julmaa, kun pienen näädän on pakko syödä jotain lihaa. Lihaa ei edes myydä pusseissa joissa on fretin kuva.

Koppihoidon ensimmäisinä päivinä miksasin kuppiin sekaisin lihoja ja nappulaa niin että sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Sen jälkeen päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos otan nappulat kokonaan pois. Justiina ei arvostanut elettä yhtään, enkä kahtena ensimmäisenä päivänä nähnyt sen varmuudella syövän mitään. Se vain sitkeästi etsi nappulakuppiaan, ja minä aloin miettiä, pitäisi meidän ottaa taas pari askelta taaksepäin ja kaivaa Holistic ferrets ryhmästä esille parhaat soupie-reseptit ja ruokavalion vaihto-ohjeet. Sitten bongasimme Justiinan näätähuoneesta rotanlihakappale suussaan. Neiti sitä siinä aikansa maisteli, ja päätin että kokeilemme vielä, onnistuisiko vaihto suoraan.

Eilen Jussi ilmaisi huolensa, että eihän touhua voi jatkaa näin, että meillä ei ole täyttä varmuutta syökö neiti. Ei vaikka tarkoitus olisi hyvä. Niinpä eilen tytöt saivat jotain sellaista, jonka arvelin tekevän hyvin kauppansa. Kuppiin laitettiin ensin yksi kananmunan keltuainen ja sitten viisi lisää, kun näädät latkivat keltuaisia söpönä rivinä, ja Justiina oli siitä yhtä kiinnostunut kuin muutkin. Tänään taas välipalana oli vuorossa kuivattua ankkaa, jota Justiina popsi kanssa yhtä hanakasti kuin keltuaisia eilen. Selvästi kuivaliha oli sitkeämpää mitä tytön tutut naput, mutta hampaiden kannalta se on vain hyvä.

Vaikka pedit lisääntyvät, pinkki peti on silti raadin suosikki.

Tänään illallisella olisi sitten tarkoitus tarjota mössöä suoraan lusikasta, jotta näkee taas paremmin, kuinka se tytölle uppoaa vai uppoaako. Ja tarvittaessa lisätä annoksiin hieman keltuaista kastikkeeksi, kun se ainakin tuntui maistuvan. Syöttämällä näkee laumassa varmasti parhaiten, mitä tyttö on ruuasta mieltä, kun ainakaan vielä neiti ei ryntää samalla tavalla suoraan lihakupille kuin muut. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö neiti voisi käydä sieltä myöhemmin närppimässä, kun huomaa taas ettei nappulakuppia tullutkaan.

Mitään suoraa rakastumista raakaan ei ole siis havaittavissa, mutta tämänkin suhteen olo on optimistiminen, kun Justiina on jo bongattu syömästä useampaa ei-nappulapitoista ruokaa, vaikka se onkin vähän vielä närppimistä. Ja mitä taas tulee siihen koppihoitoon: lauma on yhä ollut yöt ja työpäivät pienemässä tilassa. Sielä on kuitenkin nyt jo kolme petiä, leikkimatto ja pahvinen raapimakaluste. Lisääntyneistä pedeistä huolimatta kaikki kuusi nukkuvat välillä samassa pedissä, mikä on erittäin positiivista kehitystä. Useampi peti kun tarjoaisi jo enemmän väistömahdollisuuksiakin, vaikka tila on yhä suhteellisen pieni.

Lysti ei liikoja stressaa näitä uusia hullutuksia. Vaikka mössö ei Lystistäkään ole kunnon ruokaa.

Totutusrumbaa ja superbakteeripohdintoja

Edellisestä postauksesta on nyt melko tasan viikko, ja se on mennyt totutuksen suhteen melko tasaisesti. Näätähuoneessa ollessaan tytöt nukkuvat kasassa, ja koko asunnossa mennessään pystyvät aiempaa useammin jatkamaan omia touhujaan, vaikka kaveri menisi vierestä. Pääongelmasta eli jahtaamisesta ei olla silti vielä täysin päästy, vaan Justiina menee yhä välillä varuilleen kun junnuilla on hepuli päällä, ja se päättyy joskus jahtausleikkiin. Mutta kai sitä voi pitää edistyksenä, että viimeisen viikon aikana junnut ovat säpsäyttäneet Justiinan vain kerran niin että puffi olisi päässyt. Sitä on kyllä edistänyt myös se, että silloin kun junnuilla on täydet kierrokset päällä, ne otetaan usein joko vetämään ensimmäiset rallit keskenään muiden ollessa vielä näätähuoneessa, tai laitetaan hetkeksi leikkimään parvekkeelle. Kun eivät junnutkaan ilkeitä ole, mutta niiden innostuessa rauhalliset tahtovat välillä jäädä vähän jalkoihin ja kieltomuotojen ymmärrys olla heikkoa. Tulivat ne kieltomuodot sitten omistajan tai laumatoverien taholta.

Kasamuodostelmia ja pientä pälyilyä

Viime päivinä olen myös törmännyt muutamaan uutiseen lemmikeillä havaituista superbakteereista, sekä niiden yhteydestä raaka-ruokintaan. Tämä Ylen artikkeli Aino -kissasta tehdystä bakteerilöydöstä ja tämä Ylen artikkeli broilerinlihasta havaituista bakteereista eivät ole lajissaan ensimmäiset, mutta niiden myötä on kotonakin käyty taas keskusteluja aiheesta. Raakaruokinnasta emme ole silti tyttöjen kanssa luopumassa, mutta koska bakteeriasia on merkittävä myös Jussin tulevan työn kannalta, on alettu miettiä, miten sitä voisi parantaa keittiöhygieniaa tältä osin. Tähän mennessä olemme päätyneet tilaamaan tytöille lisää omia kuppeja, kiinnittämään muutenkin aiempaa enemmän huomiota siihen, mitä kaikkea käsitellään samoilla välineillä/alustoilla, sekä siirrytty astianpesukoneen kanssa käyttämään korkeampaa pesulämpötilaa, koska koneessa pestään myös näätien kuppeja ja välineitä, joita on käytetty tyttöjen ruokien pilkkomiseen ja sekoittamiseen. Sitä on kyllä miettinyt myös sitä, pitäisikö näätien kuppien kanssa siirtyä kokonaan käsinpesuun, mutta toistaiseksi mukavuuden halu on voittanut, ja ne ovat päässeet konepesun piiriin. Sitä kun ei koe tarvetta hysteriaan bakteeriasiassa, mutta koska Jussin tulevia työympäristöjä tulevat olemaan myös sairaalat, ei kotonakaan voi lähteä joka asiassa siitä, ettei täällä asu lapsia, vahuksia tai heikomman vastutuskyvyn omaavia.

Lopeta analysointi ja ruoki näädät!

Bakteeriongelmaa on havaittu ennenkaikkea broilereissa, joista monien alkuperä on suuret monikansalliset kasvattamot. Tämä on sikäli ikävä uutinen, että hinnan ja hyvän saatavuuden takia broileri muodostaa meilläkin ison osan näätien ruokavaliosta. Meilläkin kaulat ja sydämet tulevat isoissa laatikoissa samoilta tehtailta kuin ihmisten ruuaksi suunnatutkin, sillä erotuksella, että ruhon osat ovat erit, ja että näädät saavat omansa kypsentämättöminä. Toki broilerinäytteitä myös tutkitaan suuremmalla mielenkiinnolla kuin marginaalisempia tuotteita, kuten ruokahiirien kasvattamista ja lihakanien kotikasvatusta. Mutta eipä tässä auta kai kuin tarkkailla miten tilanne kehittyy, ja reagoida tarpeen mukaan.    

Koppihoitoa

Pari päivää sitten iski taas totaalinen totutusväsymys. Justiina oli kävelemässä olkkarissa, kun Lysti tuli makkarista. Justiina säpsähti Lystiä ja lähti juoksemaan näätähuoneeseen. Lysti innostui jahtiin, ja kohta Justiina huusi nukkupussissa näätähuoneessa Mitellan ja Lystin pomppiessa putputtaen pussin päällä. Puffi haisi, minua otti päähän ja väsytti. Kukaan ei kuollut, ketään ei purtu, mutta kohta seitsemän viikon jälkeen sitä väkisin jo mietti, miten kauan tätä voidaan jatkaa. Minua stressaa, eläimiä stressaa ja sillä hetkellä en keksinyt mitään, mitä voisin vielä noiden kanssa koittaa. Turhautumisen keskeltä nousi vain ajatus, että olisivatpa nuo rottia. Silloin tietäisin täsmälleen mitä kokeilisin seuraavaksi. Silloin minun ei tarvitsi istua ärsyyntyneenä eteisen lattialle huutaen itsekin, vaan voisin vain heittää kaikki samaan minidunaan luottaen siihen, että siinäpähän asettuvat. Mutta näätien kanssa en keksinyt yhtään mitään, mitä lähtisin seuraavaksi koittamaan.

Mami jumitti meidät tänne! Mutta tästä kyllä pääsee kivasti keittiön tasoille, silloin kun tämä on auki.

Kunnes hetken asiaa pyöriteltyäni mietin, miksi en voisi kokeilla samaa konstia myös näätiin. Ongelma kun on kuitenkin sama, vaikka laji onkin eri. Onhan kyseessä täysin eri eläin, mutta jos vaihtoehdot ovat, että uppoan omaan turhautumiseeni tai koitan jotain, jonkin koittamisella on paremmat mahdollisuudet päästä tuloksiin. Frettien kohdalla minidunaan tunkeminen ei toki tullut kysymykseen, mutta arvelin tyttöjen kevytaitauksen suunnilleen yhtä ahtaaksi kopperoksi laumalle. Niinpä siinä iltakymmenen maissa tiistaina menin ilmoittamaan Jussille, että nyt raivataan keittiöön tila kevytaitaukselle ja heitetään kaikki tytöt sinne ilman mitään yöksi. Tai no, ilman mitään muuta kuin vettä ja ruokaa. Jussi katsoi minua hetken, ja kysyi että olenko varma, johon vastasin, että en todellakaan. Mutta että haluan koettaa jotain. Mutta homman idea oli hyvin yksinkertainen: näädät eivät saisi aitaukseensa mitään. Ei yhtään vilttiä tai petiä mihin joku voisi jemmautua tai minkä joku voisi omia, ja tekivät ne mitä tahansa, niiden olisi pakko olla lähellä toisiaan. Jos kyseessä olisivat rotat, tämän pitäisi johtaa laumautumiseen melko nopeastikin. Näätien kohdalla en ollut varma mitä odottaa.

Kun aitaus oli saatu pystyyn, haimme tytöt. Justiina alkoikin heti taas vinkua, kun tajusi Lystin ja Mitellan olevan ihan vieressä, mutta aitauksen seinät estivät sitä sinkoamasta kohti lempipetiään. Niinpä se koitti napata junnuja korvista. Koska Justiina ei lähtenytkään juoksemaan, homma ei jatkunut littaleikiksi, vaan Lysti ja Mitella käänsivät vuoroon peppunsa Justiinaa päin niin että se ei päässyt napsimaan korville. Kiljumista ja hyökkimisyrityksiä kesti jonkin aikaa, kunnes junnut vetäytyivät nukkumaan. Sitten vajaata tuntia myöhemmin kaikki kuusi nukkuivat ensimmäistä kertaa ikinä samassa kasassa, sillä se oli ainoa pehmeä ja lämmin saatavilla oleva vaihtoehto. Välillä kuului kyllä pieniä yksittäisiä piippauksia, kun junnut hakeutuivat kasassa lähemmäksi Justiinaa, mutta nekin lakkasivat pian. Kun sama rauha jatkui aamullakin, siivosin aitauksen, lisäsin sinne pissa-alustat ja tytöt saivat jäädä sinne työpäiväksikin.

Nyt kaikki kuusi on tullut bongattua samasta kasasta jo monesti. Vielä vähän pakon edessä, mutta silti.

Ja sillä linjalla on nyt jatkettu pari päivää. Ensimmäiset kaksi yötä ja työpäivää tytöt olivat kevytaitauksessa, ja eilen siirryttiin tyhjennettyyn perimmäiseen näätähuoneeseen. Iltapäivisin ja iltaisin lauma on sitten saanut touhuilla normaalisti ja purkaa energiaa. Ensimmäisen yön rauhallisuudesta rohkaistuneena uskatauduin antamaan toisena iltana tytöille jo yhden viltinkin, mutta Justiinan piilouduttua sen alle ja hyökkiessä sieltä kohti junnuja otin sen vielä pois. Eilen tytöt saivat viltin tilalle yhden kylpyhuonematon. Mutta verrattuna tyttöjen normaaliin isoon huoneeseen täynnä petejä ja virikkeitä, nyt kyse on ollut täydestä askeettisuudesta.

Mutta nyt kun neideillä ei ole ollut tilaa ja piilopaikkoja, lauman vuorovaikutuksessa on alkanut näkyä selviä muutoksia. Koska ainoa petivaihtoehto on yksi jaettu kylpyhuonematto, kaikki haluavat nukkua siinä, mikä on saanut myös Justiinan lähestymään junnuja. Ja nyt kun Justiina ei juokse karkuun tai käy korville, Lysti ja Mitella antavat sen olla. Ja kun Lysti ja Mitella eivät lähde jahtaamaan Justiinaa, se uskaltaa koko ajan rennommin lähestyä niitä. Niinpä tyhjässä tilassa ollessaan kaikki pystyvät nyt kahden päivän jälkeen esimerkiksi syömään rennosti samasta kupista (jossa on toistaiseksi sekaisin lihaa ja nappulaa). Kaikki myös mahtuvat jo samaan syliin istuessani huoneessa ja yhtäaikaa portille vastaan. Eilenkin istuin tyttöjen seurana varmaan yli tunnin yhtä soikkoa ihan siitä ilosta, että sain kaikki kuusi yhtäaikaa viekkuun, syliin ja kaikkuun, kun kummasti olin sillä hetkellä kaikkien mielestä se kiinnostavin asia huoneessa.

Näkikö kukaan mihin ne namit meni?

Nyt sitten toivotaan, että tästä saataisiin se toivottu läpimurto. Tänään ajattelin koettaa jo lisätä yöksi  yhden pedin ja lelukaaren. Minä kun kuitenkin haluaisin mahdollisimman nopeasti siihen normaalitilaan, jossa tytöillä olisi kaikenaikaa käytössään kaikki lelunsa ja näätähuoneen molemmat osat. Mutta vielä enemmän haluaisin, että tytöt oppisivat luottamaan toisiinsa ja toimimaan yhtenä laumana. Ja jos se onnistuu rajaamalla jonkin aikaa tyttöjen tilan ja aktiviteetit, se on pieni hinta eteenpäin pääsystä.

Vielä on kuitenkin aikaista sanoa muuta, kuin että ainakin näissä olosuhteissa on eteenpäin otettu iso harppaus.

Omat haasteet ja vahvuudet tämänhetkisessä eläintenpidossa

Bloggaaminen vaatii välillä pientä tasapainottelua siinä, mitä tänne kirjoittaa. Kun välillä tuntuu, että koko ajan sattuu ja tapahtuu niitä ikävämpiäkin juttuja, eikä haluaisi blogin olevan mikään masentavien juttujen paikka. Toisaalta taas ei haluaisi jättää kertomattakaan niistä, sillä en myöskään halua blogiin pelkkiä söpöjä eläinkuvia ja onnistumisia, sillä se helposti jättää ne jotka päätyvät hankkimaan omia näätiä ongelmineen yksin. Sillä jos kaikilla muilla kaikki tuntuu menevän koko ajan hyvin, ei kukaan halua olla se ainoa joka tunnustaa, että joskus väsyttää, hommat ei etene ja koulutus tuntuu junnaavan paikoillaan. Itse kun on omien harrastusvuosien aikana huomannut, että mitä avoimemmin kertoo myös omista epäonnistumisista ja mokista, sitä enemmän löytää myös vertaistukea niihin liittyen.

...ja tämän alustuksen jälkeen on varmaan syytä tähdentää, että ei, meillä ei ole sattunut nyt mitään isoa kriisiä. Se mistä tämä postaus lähti liikkeelle on Miikkiksen ruvet, ja niistä seurannut huono omistaja -fiilis. Kun nyt sillä on sekä silmä- että paino-ongelmia ja sen päälle junnut ovat vielä päässeet härkkimään sitä leikkiinkutsuissaan. Ja hetkellisesti sitä mietti, voinko julkaista mitään kuvia aiheesta, kun se ei ole nyt siinä kunnossa kun toivoisin sen olevan. Että mitä ihmisetkin sitten ajattelee siitä ja minun eläintenpidosta. Siitäkin huolimatta, että kaikkien kommentit ovat olleet enempi luokkaa "Jee, Miikkis!".

Mutta eilen illalla asiaa miettiesseni päädyin tekemään pientä listaa siitä, missä näen tällä hetkellä omat vahvuuteni nykyisen laumani kanssa, ja missä olisi kehitettävää. Itsekin kun on monessa suhteessa kaukana täydellisestä lemmikinomistajasta, mutta pitäähän elämässä olla tavoitteita.

Ei nämä nyt täysin toisiaan vihaa, mutta täysin toimiviin laumakemioihin on vielä matkaa.

VAHVUUKSIA

+ Tilat. Isompaan asuntoon muuton myötä meillä on nyt oikeasti kunnolla tilaa näätien virikkeille, sekä mahdollisuus jakaa porukkaa tarvittaessa. Miikkiskin on ollut nyt helpompi ottaa öiksi ja työpäiviksi erilleen tytöistä.

+ Raakaruokinta. Freteistä viisi kuudesta on jo saatu syömään monipuolisesti raakaruokaa, ja sitä on onnistunut löytämään tapoja, joilla niille on saanut kelpaamaan kanan ja kalkkunan ohella myös kanit, marsut, isot rotat ja muut, mikä auttaa pitämään ruokavalion monipuolisena.

+ Käsiteltävyys. Kaikkien näätien kanssa on päästy pisteeseen, jossa mikään hoitotoimenpide ei kaadu siihen, etteivät eläimet olisi hyvin käsiteltävissä. Etenkään Mitellan kanssa tätä ei ole voinut pitää alusta asti itsestäänselvänä.

+ Itsyn ja Esterin hampaat jäivät viime hammaslääkärireissulla suuhun. Niiden kohdalla se ehkä nykyään vaatii sen parikin hammaslääkärireissua vuodessa, mutta niiden kanssa hammastilanne tuntuu olevan tällähetkellä kontrollissa.

+ Verkostot. On vielä paljon, mitä en näädistä tiedä, mutta minulla on nykyään iso joukko tuttuja, joilta kysellä. Ja ihana luottolääkäri, joka on ottanut meidät vastaan juhannussunnuntainakin, kun meidän oli kesällä hankalampi reissata arkisin.

+ Kumppanin tuki. Oli sitten kyse eläinlääkärireissusta lumimyrskyssä tai rottien pilkkomisesta, Jussi ei ole koskaan kieltäytynyt auttamasta. Ei edes silloin, kun minä olen itkenyt väsymystäni ja turhautumistani, kun unettomuus vaivaa ja Mitella vain jatkoi puremista tai totutus ei olekaan sujunut niin nopeasti kun olen toivonut.

Kaikki ei ole nyt niin tiptop kuin toivoisi, mutta luonne on pojalla silti täysi kymppi.

HAASTEITA

- Miikkiksen silmä-, paino- ja iho-ongelmat. Silmissä olevaan pannusepäilyyn kokeiltiin reilun puolenvuoden  ajan kahta eri lääkitystä saamatta tuloksia. Niinpä nyt sitten mietitään, annetaanko asian olla, vai lähdetäänkö ottamaan silmistä koepaloja. Itse keikun asiassa kahden vaiheilla, sillä näkö ei ehkä ole haisunäädän vahvin aisti, mutta kyllä Miikkiksestä silti huomaa, että se nyt sokeuduttuaan säikkyy joitain juttuja helpommin. Jussia ajatus koepaloista kuitenkin hirvittää, ja hän pelkää että mahdollinen komplikaatio voisi pahentaa tilannetta.

Painon suhteen on viime kuukausina päästy 300 grammaa alaspäin, mutta se on yhä aivan liian korkea. Silti asialle tuntuu olevan vaikea tehdä mitään ennen kevättä, kun pelkkä annoskokojen leikkaaminen ei tunnu tuovan tulosta. Välillä vain haluaisi pystyä näkemään sen sellaisena suloisen pyöreänä minä moni sitä pitää, mutta en voi olla huolehtimatta siitä, mitä tuo tekee pojan terveydelle.

Ja ne Miikkiksen ruvet. Kyllähän minä olen huomannut, että junnut välillä pomppaavat sen niskaan, jos se tulee kohdalle kun niillä on hepuli. Mutta vasta eilisessä perusteellisessa koko ihon läpikäynnissä huomasin, kuinka paljon rupia sillä on tällä hetkellä selässä, ja itselle tuli todella paska olo, kun en ole tajunnut tyttöjen nappaavan niin kovin.  Nyt pitää toisaalta koettaa panostaa Miikkiksen ihon hoitoon, että puuttua vielä aiempaa napakammin siihen, että ketään ei saa koettaa leikittää väkisin.

- Frettien laumakemiat. Justiina ei ole vieläkään täysin laumassa, ja se stressaa välillä niin minua kuin muutamia näädistäkin. Tähän pitäisi saada muutosta mahdollisimman pian, jos haluan haluan jatkossakin pitää sekä Justiinan että pysyä yhdessä laumassa.

- Justiinan hampaat. Niiden hoidattaminen on nyt aloitettu, mutta jotta tilanne saataisiin pysymäänkin parempana, Justiinan ruokavaliokin olisi hyvä saada muutettua. Tähän mennessä Justiina ei ole kuitenkaan osoittanut mielenkiintoa lihaan.

- Rahatilanne. Jussilla on ollut nyt taas enempi opintoja, mutta hän ei saa enää edes opintotukea. Viime kuukaudet ollaan siis menty lähinnä minun palkallani, mikä ei ole paljon, etenkin nyt kun on tullut enempi eläinlääkärilaskujakin. Onneksi tilanne tämän suhteen on kuitenkin korjaantumassa kesällä, kun Jussikin pääsee taas töihin.  Siihen asti toivotaan, ettei tulisi mitään isompia katastrofeja (äiti on kyllä jo luvannut, että auttaa niissä tarvittaessa).

Tämmöisistä kaikista haluttaisiin kyllä eroon.

Eli tällaisella pohjalla mennään tällä hetkellä. Tässä tilanteessa on paljon hyvää, mutta myös kehitettävää. Toivottavasti kesään mennessä saataisiin ainakin muutama kohta haastelistalta pois.

Tuotetestissä Living World -frettiriippumatto

Kuten tuossa pari postausta sitten mainitsin, Faunatar on nyt vuoden tauon jälkeen uudelleen aktivoimassa blogiyhteistyökuvioitaan, ja tauon jälkeen ensimmäiseksi testituotteeksi meille saapui Living World -frettiriippumatto. Eläinkaupoista löytyy varsin vähän vartavasten freteille suunniteltuja tuotteita, minkä suhteen tämä poikkeaa meillä aiemmin olleista testituotteista. Eipä sillä, etteikö kissan ja koiran tarvikkeista löytyisi todella paljon tuotteita, jotka toimivat freteille vähintään yhtä hyvin kuin niille tehdyt - ja välillä jopa paremmin. Freteille markkinoidut tuotteet kun on usein niputettu samoihin sarjoihin kani- ja jyrsijätuotteiden kanssa, mistä monella on syntynyt käsitys, että myös fretti olisi jyrsijä. Kanin ja marsun kuvat frettien riippumatossa eivät kuitenkaan onneksi aiheuta samanlaista erehtymisen vaaraa kuin frettien kuvat jyrsijöiden kuivikepaketeissa tai herkuissa. Fretti kun vastoin joidenkin olettamusta kuuluu samaan carnivora-heimoon kuin kissa ja koira, ja on täysin lihansyöjä.

Riippumaton printissä seikkailevat fretit, kanit, hiiret ja marsut.

Testiin tullut riippumatto on kooltaan 35*35cm ja siinä on joka kulmassa kiinnitysnaru ja kiinnityshaka. Kuten monet muutkin frettituotteet, tämäkin on suunniteltu kiinnitettäväksi häkkiin, mikä herättää itsessäni aina kahtalaisia tuntemuksia: on totta, että fretit rakastavat riippumattoja, mutta mielestäni fretti ei ole sen enempää häkkieläin kuin koira tai kissakaan. Silti meiltäkin löytyy nykyään frettien huoneesta aina avoin häkki juuri siksi, että monet virikkeistä on vain helpompi kiinnittää sinne. Mutta se ei estä sitä, että itselle tulee aina pieni surku, kun joku on ostamassa freteilleen häkkiä, sillä vaikka eläin joutuisi olemaan sielä vain yöt ja työpäivät, ne yhdessä vievät valtaosalla ihmisistä jo yli puolet vuorokaudesta ilman kaupassa käyntejä, harrastuksia ja muita mahdollisia menoja. Onneksi riippumaton saa sen omilla kiinnikkeillä kätevästi viritettyä myös kantoboksiin, eli se on mahdollista ottaa käyttöön, vaikka häkkiä ei olisikaan.

Malliltaan riippumatto on aika perus: yksikerroksinen, toiselta puolelta sileä ja toiselta teddyvuorattu. Kooltaan sopiva yhdelle keskikokoiselle fretille tai muutamalle pienelle. Iso plussa riippumatolle tulee konepesun kestävyydestä. Sitä voisi luulla, että se olisi itsestään selvä ominaisuus näätäeläimille suunnatussa tuotteessa, mutta sitä se ei valitettavasti ole, vaikka meilläkin näätien riipparit, pedit ja viltit pyörivät koneessa varsin ahkeraan. Tämän myötä yhdenkin ison frettituotevalmistajan tuotteet ovat tippuneet kokonaan omalta ostoslistaltani pois, koska niissä tämä tarve on jätetty huomioimatta. Tarve pesuvaralle on myös se syy, miksi itsekin kiinnostuin testiriipparista, vaikka riippareitakin löytyy näätähuoneen kaapeista jo useampia. Joitakin tuotteita on vain hyvä olla nippu.

Toisella puolella on vaalea teddyvuori

Mutta mitä itse näädät sitten olivat tuotteesta mieltä? Boksiriipparina se oli näädistä ihan manio. Meillä frettien kantobokseihin kun tulee viritettyä aina jokin riippari tuomaan lisää tilaa reissatessa. Riippumatot ovat näädistä ihan parhaita reissupetejä, ja niissä monesti nukutaan kyläpaikoissa vaikka boksi olisi aukikin. Kotiolosuhteissa taas tämä riippari oli meidän näädistä liian pieni ja perus, eikä se herättänyt näätähuoneessa ollessaan mitään mielenkiintoa, vaikka pari näädistä nukkuukin aina jossain riipparissa. Huoneessa nukkupaikoiksi valikoitui ennemmin suojaisampi kaksikerrosriippari, jossa pääsee nukkumaan tasojen väliin tai kuution mallinen noppariippari. Alkuun mietin, voisiko tämä olla paljaan kalterin alle ripustettuna vain turhan avoin, mutta toisaalta näädät nukkuvat myös mieluusti omissa telineissään lattialla olevissa riippareissa, joissa ei myöskään ole mitään kattoa suojana.

Riipparin saa sen omilla kiinnikkeillä kätevästi myös kantoboksiin.

Omien ja näätien kokemusten perusteella voisin suositella tätä boksiriippariksi yhdelle tai kahdelle näädälle pikkuboksiin. Varsinaiseksi pediksi hankkisin jotain muhkeampaa ja pehmeämpää. Isommalla laumalla (tai isolla uroksella) tästä loppuu äkkiä tila kesken.

Aitausleikkiä

Viikonloppuna oli siskonpoikani synttärit, joten pakkasimme taas näädät messiin ja suuntasimme Tampereelle. Näädät tosin missasivat juhlat, sillä kävimme ennen siskoni luokse menoa pystyttämässä niille aitaukset äitini luokse. Tai aitaukset tytöille: Miikkiksellä on mummulassakin vapaus liikkua valvomatta mielensä mukaan. Kahden viikon takaisesta on edistytty sen verran, että tällä kertaa menomatkan Tampereelle samassa boksissa matkustivat Justiina, Itsy, Huisku ja Esteri, ja ne myös jakoivat toisen aitauksista keskenään enimmäkseen ilman mitään mutinoita. Siitä rohkaistuneena uskaltauduin yrittämään tänään aamulla samaan aitaukseen myös Mitellaa, joka sai vastaansa muutaman vastalauseen Justiinalta, mutta homma jäi aitauksessa tällä kertaa siihen.

Mummuskat valtasivat mummulan ainoan riipparin

Koska vastassa ei ollut täystyrmäys kummankaan taholta, aloimme myös miettiä, uskaltaisiko Justiinaa ja Mitellaa kokeilla kotimatkalla samaan boksiin. Päädyimme lopulta siihen, että kokeilemme sitä puolet matkasta, ja Mitella vaihtoi boksia Härkäpakarin kohdalla. Ihan samaan riippariin ei boksissa mahduttu, mutta boksimatka sujui rauhallisesti toisen ollessa riipparissa ja toisen viltissä alapuolella. Mikä on osaltaan rohkaisevaa. Nyt meillä oli sitten viisi näätää kuudesta varsin rauhallisesti samassa pienessä tilassa, vaikkakin vasta sen tunnin verran.

Silti totutuksen suhteen ollaan vielä kaukana lopullisesta maalista: että kaikki voisivat olla täysin rennosti toistensa seurassa koko ajan. Isoimpana ongelmana on edelleen Lysti, mutta myös Mitella innostuessaan lähtee helposti härkkimään ja jahtaamaan Justiinaa. Pahin kombo on se, kun toinen junnuista menee haastamaan Justiinaa leikkiin, Justiina kieltäytyy ja sitten molemmat kakarat saavat hepulin ja alkavat putputtaen pomppia Justiinan ympärillä niin että se ahdistuu. Silloin Justiina saattaa napata junnuja korvasta, ja sen jälkeen junnutkin saattavat lähteä pyörittämään sitä niskasta. Pahimmillaan tilanne eskaloituu niin nopeasti, että on hankala sanoa, kuka teki mitä ja jahtaa ketä. Siinä kohtaa osa porukasta lähteekin yleensä rauhoittumaan.   

Nuoriso sai tyytyä vilttipaikkoihin.

Justiina on kuitenkin hakeutunut aiempaa enemmän Esterin ja Itsyn viereen nukkumaan jaettuaan niiden kanssa boksin eläinlääkärireissulla, niin aloimme Jussin kanssa miettiä sitäkin, pitäisikö sitä koettaa boksibondausta myös Justiinan ja Lystin kanssa, vai onko vielä liian aikaista pakottaa niitä samaan suljettuun tilaan. Kaneilla tuo kikka kun ainakin välillä toimi. Boksireissulla eläinten huomio kun kiinnittyy osittain ympäristöön ja boksin liikkeisiin ja siten muuhun kuin "kaveriin", mutta kaveri on kuitenkin koko ajan siinä vieressä. Boksissa ei myöskään ole samalla tavalla tilaa riehua tai paeta, ja ainakin meillä näädät menevät yleensä aika nopeasti boksimoodiin ja vetäytyvät nukkumaan kun huomaavat että taas mennään (paitsi Mitella, jolle Snurre ehti opettaa parhaat tekniikat kantoboksin luukun raapimiseen). Näiden kanssa tämä olisi kyllä tarkoitus tehdä sellaisella reissulla, jolla eläimet saa helposti nopeasti erilleen, jos homma käy liian ahdistavaksi.

Lysti ei osallistunut viikonloppuna aitaustutustumisiin, vaan sille järjestettiin omaa energianpurkua.

Mutta näillä jatketaan. Neljä kuudesta tulee jo melko hyvin juttuun. Jussi onnistui kyllä jo puhumaan minulta lupauksen, että jos saadaan Justiina laumaan, seuraavaa aikuista kodinvaihtajaa katsotaan aikaisintaan sitten kun Justiinasta aika jättää. Muutenkin meillä on ollut hieman puhe, että ensivuoden rauhoittaisi uusista tulokkaista, kun tänä vuonna on ollut ja voi olla vielä edessä enempikin tätä totutusrumbaa. Saavat sitten kaikki levätä tämän (ja mahdollisten pentujen) jäljiltä pidempään, ja keskittyä kunnolla nauttimaan näistä kotona olevista tyypeistä. Mutta ennen sitä tämä halutaan kyllä katsoa toivottavasti sinne maaliin asti (samoin kun se, mitä pariin tiettyyn pentueeseen syntyy).

Kukaan ei kuitenkaan missannut lohitahnaterapiaa

Hammaslääkärissä

Itsyn yhden alahampaan lähdettyä tummumaan tulimme siihen tulokseen, että on taas aika varata hammaslääkäriä näädille. Itsyn hampaiden kanssa kun on ollut ongelmia jo aiemmin, ja siltä on jouduttu poistamaan poskihampaita kummaltakin puolelta ylhäältä. Niinpä tumma hammas suussa sai taas pelkäämään, montako tällä kertaa lähtee - ja edellisestä hammaslääkärikäynnistä on Itsyllä alle puoli vuotta. Päätimme varata samalla kertaa ajat myös mummuosaston hammastarkkeihin, sillä molemmilla näkyi hammaskiveä. Niinpä mukaan hammaslääkärireissulle lähti Itsy, Justiina ja Esteri.

Raulio ottaa hammastapaukset mieluiten heti aamupäivästä, joten Jussi suuntasi kohti Vantaata ilman minua. Minun roolini oli taas päivystää puhelimessa, jos Jussilla tulee jotain kysyttävää tai päivitystä tilanteeseen. Onneksi oma työ yleensä mahdollistaa puhelimeen vastaamisen kesken päivän. Eipä sillä, että eläinlääkärillä tulisi useinkaan sellaista kysyttävää tytöistä, mihin Jussi ei yhtälailla osaisi vastata. Itsyn osalta oli sovittu, että siitä otetaan hammasputsauksen ohella myös röntgen ja verikokeet, jos niistä löytyisi jotain selitystä hampaiden kunnolle. Kahden muun kohdalla oli arvioitu selvittävän hammaskiven poistolla.

Raulion kysyttyä haluaako Jussi olla mukana kun tyttöjä hoidetaan, Jussi päätti skipata lounaan ja jäädä tyttöjen seuraksi. Niinpä tytöillä oli koko ajan tuttu käsipari, kun neitejä piti rauhoittaa toimenpidettä varten ja nostella heräämään. Ensimmäisenä vuoroon pääsi Itsy. Itsystä otettiin ensin röntgenkuvat, joissa ei näkynyt mitään mikä viittaisi tulehdukseen hammasjuurissa tai muihin ongelmiin hampaiden juurialueella. Sen jälkeen tytöstä otettiin verikokeet. Raulion klinikkaa on juuri laajennettu ja sen varustetasoa on paranneltu, mutta Raulion omat analysaattorit olivat vielä paketissa, niin nyt vielä verinäyte piti lähettää muualle analysoitavaksi ja siitä luvattiin tulokset huomiseksi. Sen jälkeen oli vuorossa hampaiden putsaus. Siinä kohtaa kun Jussi ilmoitti sen etenemisestä, olo oli melkein kuin lottovoittajalla: kaikki tummentuma hampaan pinnalla oli hammaskiveä, ja alla ollut hammas oli yhä terve ja elossa. Vastoin kaikkia pelkoja Itsyltä ei jäänyt tällä kertaa yhtään hammasta klinikan pöydälle. Se oli yksi iso kivi pois sydämeltä.

Justiina operoitavana

Seuraavana vuorossa oli Justiina. Sen kohdalla uutiset olivat vähemmän hyviä. Siltä löytyi hammaskiveä, ja sitä oli paljon enemmän mitä olin itse katsomalla arvioinut. Sen lisäksi yhden hampaan juuri oli paljastunut ja se heilui, joten hammas poistettiin. Lisäksi Justiinalle määrättiin antibioottikuuri ientulehdukseen. Sen kohdalla voikin olla tarvetta hammaskontrolliin hieman nopeammalla aikataululla kuin vuositarkistuksena. Sitten kun saadaan sen kanssa lääkekuurit läpi, taidan vihdoin ottaa sen suhteen seuraavan askeleen ja aloittaa totuttamisen raakaruualle, josko siitä olisi apua myös hampaiden kunnossapysymiseen.

Kolmantena ja viimeisenä pöydälle päätyi Esteri. Sen kohdalla arvio piti onneksi paikkansa, eikä suusta löytynyt mitään yllätyksiä. Hammaskiveäkin oli sillä tällä kertaa kohtalaisen vähän, joten sen hampaiden puhdistus sujui varsin nopeaan tahtiin. Se kanssa lämmitti mieltä, sillä ennen edellistä hammaspuhdistusta Esteri laihtui nopeasti parisataa grammaa, ja hetken todenteolla pelkäsin että menettäisimme tytön, ennenkuin se alkoi saada taas uudelleen massaa. Niinpä senkin kohdalla hammaslääkärille mennään nykyään varsin pienellä kynnyksellä, sillä olen oppinut jännittämään hammasongelmia paljon enemmän kuin eläimen rauhoittamista niiden hoitoa varten.

Tämmöinen lego jäi Justiinalta matkasta

Sitten oli jäljellä enää se eläinlääkärireissujen yksi jännitysmomentti, eli mitä tämä kaikki kustantaa. Hammasjutut kun eivät ole yleensä sieltä halvimmasta päästä, ja nytkin ohjelmassa oli ollut niin hampaanpoistoa kuin röntgeniä. Loppusumma oli kuitenkin positiivinen yllätys: etukäteisjännityksestä huolimatta selvisimme kaikkien kolmen hammashoidosta alle neljälläsadalla loppusumman ollessa yhteensä 356€. Tätä kun oli oikeasti jännitetty, sillä rahavarat ovat tavallista tiukemmassa siihen asti, että Jussilla alkaa taas ensikuussa työt, mutta hammasjuttujakaan ei tuntunut reilulta lykätä sinne asti.

Aikaakin tähän kaikkeen meni useampi tunti, niin itsekin suuntasin sitten bussilla töistä kotiin. Jussilla kun oli samalla reissulla hoidettavana myös omia eläinjuttujaan, kun Sebastian muutti Joonakselle, ja Iirolle löytyi morsian Espoosta. Iiron todennäköisesti jäädessä treffien myötä sille tielle, Jussille tuli sieltä vaihdossa erilajinen pikkuhämppy hämähäkkivauvalaan kasvamaan. Ja myöhemmin ehkä sitten Iiro jr., jos kaikki menee hyvin. Kun Jussi sitten kotiutui reissusta, tytöt olivat kaikki hyvin tolpillaan ja lähtivätkin heti boksista omiin touhuihinsa - ja nimenomaan boksista: Itsy, Esteri ja Justiina kun pärjäsivät jo koko matkan samassa boksissa.