Eilinen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olin juuri lähdössä töihin, kun kuulin vaatehuoneen
nurkasta tuttua rouskutusta: Mitella oli löytänyt Sumo-konginsa. Mikä olisi muuten ihan ok, mutta neidillä ei ollut lupaa valvomattomiin leikkeihin tämän uuden kanssa. Ja kielto oli ihan syystä: Mitella on valitettavan taitava silppuamaan leluja. Lelu siis meni pikaiseen takavarikkoon ja tarkistukseen, ja lensi samantien roskikseen: lelulta oli nimittäin saatu jo irti toinen sen korvamaisista ulokkeista. Irtokappaletta ei näkynyt missään, joten tuli nopeiden päätösten paikka: luotanko siihen, että pala pyörii jossain lattialla, ja jätän näädän kotiin. Vai lähdenkö liikkeelle siitä mahdollisuudesta, että pala on nielty ja Mitellalla on riski saada suolitukos.

Annoin Mitellalle heti varuiksi parafiiniöljyä ja lähdin kohti bussipysäkkiä. Asiaa mietittyäni minun oli kuitenkin pakko kääntyä takaisin: mikäli Mitella olisi niellyt palan, se pitäisi hyvin todennäköisesti toimittaa vielä saman päivän aikana leikattavaksi. Pahimmassa tapauksessa yli yhdeksän tunnin yksinolo voisi olla sille kohtalokas. Niinpä takaisin kotona pakkasin Mitellan kantokoppaan ja pakkasin sille mukaan vähän evästä: neiti lähtisi mukaan töihin. Bussimatkalla viestitin asiasta pomolle. Mukaan reissuun lähti mukaan myös valjaat.

Niinpä työpäivä sujui muuten normaalisti, mutta kävin noin tunnin välein tarkistamassa näädän kunnon pukkarissa, tunnustelemassa sen mahaa ja toivomassa että boksiin olisi tullut kakat. Tauoilla tyttö sai päällensä valjaat ja lähdettiin työpaikan pihalle jaloittelemaan. Vaikka välillä tuntuu, että nuo eivät muuta tee kuin kakkaavat, eilen ensimmäistä kakkaa sai odottaa hyvin monta pitkää tuntia. Lopulta se sitten tulikin ruokatunnin ulkoilulla, ja sitä saattoi jo vähän huokaista helpotuksesta: ainakaan ensimmäisessä satsissa ei ollut muuta poikkeavaa kuin aamulla annettu öljy.

Vaikka luotto siihen että Mitella on ihan kunnossa alkoi päivän mittaan nousta, ajattelin ettei siitä olisi haittaakaan, jos nähtäisiin iltapäivällä vähän muitakin harrastajia (sopivasti eläinlääkäriaseman naapurissa...). Niinpä ehdotin Sariannalle ja Kasperille pentutreffejä ja treffaamista Sariannan luona. Sielä se iltapäivä, ilta ja osa yöstäkin meni aika rattoisasti, ja lopulta kotiin lähdettiin aika väsähtäneen, mutta täysin kunnossa olevan pienen sylinäädän kanssa. Onneksi näin <3

Illalla onnistuttiin myös bongaamaan Sariannan kanssa kummaltakin ohi mennyt ilmoitus siitä, että Eläinten koulukuvaus olisi lauantaina Turussa. Aikaa ei ehditty enää varaamaan ja Jussi vapautui päivystyksestä vasta yhdeksältä aamulla ja tarvitsisi unta, joten ajattelin harmikseni, että tämä jää meiltä nyt väliin. Mutta sitten Jussi soittikin puoli neljän maissa herättyään, että jos haluan, nyt hän jaksaisi lähteä ajamaan, jos käytäisiin kysymässä, vieläkö aikoja olisi. Niinpä pakattiin tytöt boksiin ja poikettiin Länsikeskuksen Faunattarelle. Minun onnekseni tytöt pääsivät heti kuvattaviksi. Eli jos nyt saataisiin tytöistä samanlaiset magnetit jääkaapin oveen, mitä Miikkiksestä jo on. Vähän jäin kyllä haaveilemaan myös yhteiskuvasta, jossa olisi sekä Miikkis että kaikki tytöt, mutta ajattelin että sitä on varmasti parempi koettaa paremmalla ajalla. Mutta Jenni on onneksi tulossa ehkä westiin, niin pääsee sielä taas kuviin.

Hoitokonna

Eilen vietettiin Jussin kanssa koti-iltaa askarteluiden ja näätien leikittämisen merkeissä, kun sain Joonakselta viestin. Olin jättänyt yhteystietoni Herpille Koti -ringille, ja nyt Turusta tarvittiin nopealla aikataululla sijaiskotia nelivarvaskilpikonnalle. Konna piti saada uuteen paikkaan viimeistään alkuviikosta, ja Joonas kyseli, pääsisimmekö sitä hakemaan. Vajaa tunti tuon viestin jälkeen meillä oli kilpikonna.

Alkuun sitä koitti miettiä, onko meillä varmasti sopivat varusteet ja muut, mutta jo parin viestin jälkeen sitä havahtui itsekin siihen, ettei konnan majoittaminen reiluksi viikoksi ole mitään rakettitiedettä. Meillä ei ehkä ole suorilta täydellistä terraariota ja uvb-putkia, mutta konna on elänyt viimeiset 18 vuotta vapaana asunnossa ilman minkäänlaista terraariota. Niinpä sille varmasti saadaan ihan hyvät olot tehtyä siksi aikaa, että saadaan se Joonaksen hoiviin, jolla on sitten paremmat resurssit majoittaa sitä tarvittaessa pidempäänkin.

Ensimmäinen suunnitelma oli laittaa konnalle koti Jussilla olevaan tyhjään akvaarioon, mutta kun
näki mitä vauhtia se viipotti pitkin asuntoa, ei metristä tankkia halunnut enää ajatellekaan edes väliaikaisratkaisuna. Niinpä Jussin kylpyhuone raivattiin ylimääräisistä tavaroista ja Donatello-kutsumanimen saanut tyyppi sai sinne itselleen turvelaatikon, pari piiloa ja lämpölampun - sekä tietenkin salaattilautasen. Joskin Donatello tykkää kuulemma enempi syödä kädestä, ja etenkin kurkkua.

Nyt sitä onkin aika utelias tuon tyypin suhteen. En ole ikinä uskaltanut ottaa itselleni kilpparia niiden eliniän takia (ajatus siitä, että sitoutuisi loppuiäkseen jonkun hoivaamiseen on aika pelottava, vaikka noiden muiden kohdalla harmitteleekin liian lyhyttä elinikää). Mutta nyt pääsee sitten tutustumaan sellaiseen näin - ja ainakin ensivaikutelman perusteella kilpparit ovat paljon sosiaalisempia ja persoonallisempia tapauksia kuin olin osannut kuvitella.  

Missä frettimäärän tuplaantuminen näkyy

Laumaeläinten kanssa on helppo ajatella, että kolme menee siinä missä kaksikin ja neljäs siinä missä kolmaskin. Nyt kun lauma on kolmessa kuukaudessa tuplaantunut, on tullut havaittua ainakin pari kohtaa, joissa tämä ei päde.

Sisäsiisteys
Kun meillä oli vielä vain Snurre ja Esteri, olivat ne lähes täysin sisäsiistejä. Mitellan tultua asunto alkoi täyttyä pissavanoista ja Itsyn tultua hutipissat räjähtivät käsiin. Eikä kyse ollut siitä, että vain junnut olisivat sotkeneet: näätien selvitellessä välejään sisäsiisteys unohtui vanhemmiltakin, ja johti muun muassa siihen, että parit kakat löytyivät sängystäkin. Useampi viikko menikin täyden kakka- ja pissa mayhemin keskellä.

Nyt kun Itsykin on ollut kohta kuukauden, tilanne on onneksi jo vähän rauhoittunut, ja useimmat pissat ja kakat löytyvät sieltä mistä pitääkin. Nyt vielä toivotaan, että junnujen implantointi rauhoittaisi tilannetta entisestään.

Ajankäyttö
Kahden mummunäädän rauhallisuuden tajuaa todenteolla vasta kun niitä vertaa äärettömän energiseen pentuun ja leikkisään junioriin. Vaikka näädät leikkivät toki myös keskenään, kaksi viimeisintä tulokasta valvovat hyvin paljon enemmän mitä mummuskat ja vaativat hyvin paljon enemmän leikitystä ja lenkitystä. Mitellalla on myös edelleen taipumusta nappailla hampailla nilkkoihin, jos sillä on iltaisin liikaa virtaa - ja tämä voi käydä useamman kilometrin juoksulenkin jälkeenkin.

Pelkästään Mitellan lenkitykseen uppoaa useimpina iltoina tunti.

Ruokinta
Tuplamäärä näätiä syö enemmän. Kaksi hyvin syövää junnua syö huomattavasti enemmän mitä mummuskat.

Eläinlääkärikulut
Vaikka kaikki menisi hyvin, jokainen näädistä tarvitsee ainakin rokotukset ja implantin, joihin uppoaa useampia kymppejä vuodessa jokaista näätää kohden. Jokainen näädistä voi kuitenkin myös sairastua tai teloa itsensä. Itsykin on ehtinyt olla meillä vasta alle kuukauden, ja nyt ollaan jo menossa hammaslääkärille.

Parisuhdekeskustelut
Kun pentu ottaa kumppanin ykköskohteekseen ja pikkupuremien määrät mitataan kymmenissä, se herättää keskustelua. Etenkin kun samaan syssyyn pentu merkkailee pissavanoilla kännykät ja käsikonsolit. Silloin pentu ei aina vältä vertailua ennen sitä olleisiin rauhallisiin aikuisiin näätiin.

Näistä on onneksi pääsääntöisesti selvitty frettiportilla, tiheämmällä siivousvälillä ja tavaroiden säilytyspaikkoja muuttamalla. Pentu ei silti ole vielä Jussin lempparinäätien top kolmosessa, vaikka Itsy ja Snurre jakavat ykkössijan.

Luonne-erot
Fretit ovat hyvin vahvasti omia persooniaan. Etenkin pentujen kohdalla on hankala täysin arvioida, millainen tyyppi siitä on tulossa. Niinpä tulokas voi poiketa täysin aiemmista joko hyvässä tai pahassa, ja sen kanssa voi kestää aikaa löytää yhteinen sävel. Meillä Mitellan ulkoiluaddiktio tuli aika puuntakaa, ja välillä tuntuu, että se on joissain asioissa lähempänä koiraa mitä talouden muita frettejä. Voin rehellisesti myöntää, että ottaessani kolmannen fretin, minulle ei tullut edes mieleen, että se voisi vaatia päivittäistä lenkitystä, kun mummuskatkaan eivät tunnu sitä kaipaavan. Ei ennenkuin se aloitti joka iltaisen pomppisen oven takana.


Toki lauman tuplaantuminen on tuonut mukanaan myös paljon hyviä asioita, ja kumpikin talouden junioreista on jo varastanut paikkansa sydämessäni. Mutta jokainen pentukuumeeseen sairastunut tai ihanaan kodinvaihtajaan törmännyt osaa varmasti listata ihan itse ne syyt, miksi lauman kasvu alkaa äkisti houkuttaa :D

Mutta koska mukaviakin asioita on mukava listata, mainittakoon vielä, että lauman tuplaantumisen myötä:

<3 näätiä näkee enemmän, kun aika usein joku neljästä on kuitenkin hereillä tai innostettavissa leikkimään

<3 Näätien keskinäisiä touhuja on entistä mukavampi seurata, ja ne muodostavat maailman valloittavimpia kasoja.

<3 Kun junnuilla on myös ikäistään seuraa, ne eivät häiritse niin paljon Miikkistä ja mummuja, kun ne haluavat levätä.

<3 Jokainen tyypeistä on omanlaisensa, ja on ihana käyttää aikaa niihin tutustumiseen. Jokaisen kanssa voi myös tehdä omia juttuja, kuten Mitellan kanssa tehtävät juoksulenkit ja Itsyn kanssa nukuttavat päikkärit.

Finnish Ferret Festival

Jussi ilmoitti jo hyvissä ajoin, että ei ole lähdössä ajamaan Siilinjärvelle. Hänestä koko viikonloppu
näätämammojen keskellä keskellä ei mitään ei kuulostanut omalta, mutta onneksi Sarianna oli yllytettävissä mukaan. Ja kun kaksi kortitonta lähtee reissuun, auto vaihtuu lakiteknisistä syistä junaan. Vähän se kyllä meinasi hirvittää siinä kohtaa kun huomasi, että ainoaan vähänkin järkevään vaihtoehtoon vaihtoja mahtuu kaksi pelkästään menomatkalle, ja kantamuksille tuli painoa yli 20 kiloa - mutta siitä selvittiin.

Pienet kantamukset

Tälläkertaa lähtö näyttelyyn koitti siis jo perjantaina. Itse tuli lähdettyä asemalle suoraan töistä, joten tavarat piti saada jo torstaina kasaan niin että Jussi löytää varmasti kaiken, kun menee hakemaan niitä ja näätiä. Silti sitä koko perjantain arpoi töissä, onko kaikki varmasti mukana, ja olisiko pakaaseissa mahdollisesti jotain ylimääräistä. Tässä kohtaa halloweenkoristeita ja -asusteita ei luonnollisesti laskettu ylimääräisiksi, kun näyttelyllä oli kerta halloween-teema. Kellon tullessa yksi miettimisaika loppui, ja vähän sen jälkeen suunnattiin Hesburgerin kautta junalle.

Junamatkat menivät yllättävän kivuttomasti ja hankittu tavarankuljetuskärry lunasti paikkansa sydämessäni helpottaen playpenin raahaamista. Sarianna auttoi ihanasti näätien kanssa, hänen omat otuksensa kun ovat sen verran rauhallisempia, että niille uskalsi ottaa lainaksi kevythäkin, jonka sai mukavasti suoraan näyttelypaikalle tuotuna. Niinpä raahattavia playpenejä oli onneksi vain yksi. Jopa nopeammasta seitsemän minuutin vaihdosta selvittiin kommelluksetta - onneksi, sillä aion saada Sariannan mukaan taas ensivuonna ;D

Loistava seura, parempi reissu <3

Itse näyttelypäivä sujui varsin tavalliseen tapaan, vaikkakin itsellä oli pientä totuttelua siinä, että omia näätiä oli ensimmäistä kertaa useammassa luokassa. Niinpä ei enää riittänyt että oli aamulla skarppina mummuluokkien ajan, kun Itsyn ja Mitellan vuorot olivat vasta iltapäivästä. Näyttelypäivän aikana tuli myös jatkettua edellisenä iltana aloitettua itseä kokeneempien harrastajien hyödyntämistä, ja käytyä kysymästä mielipiteitä niin Mitellan implantoinnista kuin Itsyn hampaista. Lopputuloksena eilen tuli varattua Linnunmäelle eläinlääkäriaika kaikille neljälle fretille, kun käydään putsauttamassa Esteriltä hammaskiveä, poistattamassa Itsyltä mädäntynyt poskihammas, hakemassa Itsylle ja Mitellalle implantit ja viemässä Snurre perustarkistukseen ja mittauttamassa siltä verensokerit. Alkuun meidän oli tarkoitus viedä lauma Rosalle Turkuun, mutta ajanvarauksessa selvisi, että hän on valitettavasti muuttamassa niin että meiltä lähtee luottolääkäri.

Pikkukrempoista huolimatta kaikki näädät saivat ihan ok pisteet: Esteri 86p, Mitella 82p, Snurre 81,5p ja Itsy 81,5p. Esteri pääsi myös palkinnoille saaden tuomarin suosikin. Esteri kun on meidän lauman kaunotar, mutta lauantaisessa kunnossaan ei yltänyt sijoille asti. 

Itsyn uudet valjaat

Näyttelyosuuden päätyttyä iltaa jatkettiin kokousporukan ja yöpymään jäävien voimin muunmuassa kodassa makkaraa paistaen ja saunoen. Mie ja Sarianna taisimme olla paikalla olijoista ainoat holittomat, mutta se ei paljon ainakaan meidän menoa hidastanut xD Aamu olikin sitten vähän tuskainen, kun kello soitti kahdeksalta alle viiden tunnin yöunien jälkeen. Siinä kohtaa krapulattomuus oli vain laiha lohtu. Saimme kuitenkin laitettua kamat kasaan ja näädät boksiin ja ehdimme Riinan kyydittäminä vielä ajoissa junaankin. Junassa alkoi sitten näätäpäivä on trail, kun seuraamme liittyi seitsemänvuotias eläinharrastaja, joka pysyi matkassa Kuopiosta Turkuun asti. Hän kävikin sitten useampaan otteeseen kummankin kaikki näädät läpi Mitellaa lukuunottamatta - sitä kun en ihan vielä uskaltanut antaa vieraalle junassa paijattavaksi, vaikka näyttelyssä sekin jo pääsi syliteltäväksi.

Väsyneet näädät pinoutuvat kivasti

Ja koska matkassa olin mie, kuvaaminen taas jotenkin jäi muualla kuin junassa - en muistanut ikuistaa edes aitausta halloweenkoristeissaan. Mutta tulipahan edes jotain kuvia.

Näätäpäivää ja muita kuulumisia

Täällä ollaan taas oltu menossa niin että tietokonekin on jäänyt vähemmälle huomiolle. Perjantaina aloitettiin näätäpäivällä, lauantai ja sunnuntai menivät Tampereella, maanantaina oli miun zumba ja eilen eksyi taas SYÖ!  -viikkojen merkeissä Sariannan ja Kasperin kanssa syömään ja siitä Sariannan luo juttelemaan vähän kaikesta - kuten Finnish Ferret Festival -frettinäyttelystä johon suunnataan ylihuomenna. Se reissu onkin tarkoitus tehdä junalla, ja mukaan tuleva tavaramäärä hirvittää jo valmiiksi.

Tänään taas piti kodinhoitopäivää, ja pyykkikone on laulanut siitä asti kun pääsin töistä. Nyt kun oli viimeinen mahdollisuus pestä reissuun haluttavat vaatteet. Ja tiskivuorikin pitää joskus kesyttää. Samalla häärätessä kaloillekin vaihtui vesi ja altaasta tuli karsittua kasvit. Miikkiksen vessapaikkaan kyllästymisen myötä sohva menetti jalkansa maanantaina, ja nyt näyttäisi siltä, että poika on kelpuuttanut yhden frettien pissa-alustoista omaksikin vessakseen, mikä on nopeuttanut vessapaikkojen siivoamista paljon <3

Tampereella käydessä taas saatiin vähän levitettyä näätäkuumetta, kun vapautettiin lauma hääräilemään yhden jo valmiiksi frettikuumeisen eläintutun asuntoon. Lopputuloksena hän päätyi lopettamaan useamman vuoden harkinnan ja edistämään näätäytymistään ottamalla yhteyttä Pickpocket's -kasvattajaan - ja Jussin eläinmäärä kasvoi kahdella, kun Janna myi hänelle kaksi kuningaspytonnaarasta morsiammiksi Saborille. Näille tuli nimiksi Pamela ja Selena, ja Pamela pääsikin heti kotona Saborin seuraan.

Näiden ohella on sitten ruokittu ja leikitetty näätiä ja lenkitetty Mitellaa - pentu kun vaatii edelleen joka iltaisen iltalenkkinsä, tai käy ihan mahdottomaksi.

Kuviakin on taas näädistä luvassa, mutta koska ne eivät ole minulla puhelimella, ne tulevat postaukseen jälkitoimituksena.

Tulevia näätäesittelyjä

Syksylle on taas ehditty sopia muutamia esittelytilaisuuksia, eli jos meidän laumaa haluaa bongata, onnistuu se ainakin seuraavasti:

7.10. klo 14-18 Faunatar Skanssi, Turku. Jussi on meidän lauman kanssa paikalla heti kahdesta alkaen ja itse liityn seuraan puoli neljän jälkeen. Paikalla meidän tyttöjen lisäksi muitakin frettejä.

12.-13.11. Lemmikkimessut, Helsingin messukeskus. Suomen lemmikkihaisunäädät ry:llä on taas loosi messuilla. Itse olen mukana menossa molempina päivinä, ja Miikkis edustaa ainakin toisena. Mukana menossa myös muita haisunäätiä, kuten Pirre, Mörkö ja Wilma.

26.11. Faunatar Arabia, Helsinki. Näätäpäiväillään Jonnan työpaikalla, ja mukana on meidän lauman lisäksi ainakin Jonnan frettitytöt Noita ja Tekla, ja haisunäädistä Mihailin siskontyttö Wilma.

Lisäksi pyöritään Varsinais-Suomen frettien miiteissä ja Finnish ferret festivalissa ainakin noiden puikulampien kanssa. Mihailia voi mahdollisesti bongata Karva-Kaverien tapahtumista, jos jossain vaiheessa ehditään mukaan muihinkin kuin laitosvierailuihin.

Hyvästit Disney-linnalle

Pahvi ei valitettavasti ole materiaalina ikuista, ja niin tuli meilläkin aika hyvästellä yksi tyttöjen lempileluista: lattiasta kattoon yltänyt pahvinen Disney-linna. Kuukausien mittaan lihajemmat ja hutipissat (ei kerrota Snurrelle, että jälkimmäisistä on kiittäminen pitkälti Mitellaa...) alkoivat tehdä tehtävänsä, eikä linna ollut enää puhdistettavissa ja raikastettavissa vällyjä vaihtamalla. Kun siitä sitten aukesi myös yksi katon liimasaumoista, tuli lopullinen purkutuomio. Nyt pitää keksiä prinsessoille jotain uutta.

Ja miettiä uusiksi kotoapoistumisstrategia: nykyisellään eteiseen pyrkivät näädät kun on tullut kerättyä syliin ja tiputettua linnaan, niin että on itse ehtinyt livahtaa ulos tyttöjen lähtiessä valumaan putkea pitkin alas. Josko sitä tämän myötä pitäisi vihdoin saada aikaiseksi portti myös eteisen ovelle.

 

Kuluseuranta 2016: Syyskuun yhteenveto

Syyskuussa näätäkuluissa ei päästy ihan niin alas kuin olisin toivonut, mutta se johtui pitkälti valitsemastani säästötaktiikasta: yli puolet kuukauden eläinmenoista tuli yhdestä ruokatilauksesta, josta meidän lauma syö toivottavasti useamman kuukauden (ellen sitten adoptoi leijonaa joukon jatkoksi). Seuraavaksi isoin paukku oli junaliput Turusta Siilinjärvelle tässä kuussa järjestettävään Finnish Ferret Festivaliin, johon meillä on ilmoitettuna kaikki neljä tyttöä. Pienempiä kulueriä olivat muun muassa Snurren lohitahnat ja Zooplussasta tilatut pissa-alustat.

Tämän kuun kohdalla alkoi taas miettiä, että jos ensivuonna jatkaa kuluseurantaa, sitä voisi kirjoittaa oikeasti ylös kaikki ostot. Nyt minulla ei ole oikeasti enää itselläni mitään mielikuvaa, mistä tuo tarvikkeet nääpille kohdan kymppi tulee. Sitä kun haluaa uskoa, ettei niitä ostoja tule kuitenkaan ihan miljoonasti, että siitä olisi merkittävästi isompi vaiva, nyt kun tätäkin saanut pidettyä päivitettynä.

Syyskuu

 Ruokakustannukset
-ötökät:-
-lihat: 256,68€
-kuiva-/purkkiruuat:-
-kasvikset: 5,00€
-namit: 17,95€
-lisäravinteet:-
-fisuille:-

Hygieniakulut
-kissanhiekka: -
-talouspaperi: 7,25€
-siivoustuotteet: 34,90€

Eläinlääkäri/lääkintäkulut:-

Tarvikkeet
-nääpille: 10€
-kaloille:-

Lelut: -

Näyttelyt
-bensa-/junakulut: 62,80€
-arvat:-
-ilmoittautumismaksut: 10€

Eläimet:-

Yht. 404,58€

Kahden päivän lihasavotta

Nyt frettimäärän tuplaannuttua lihankulutus on meillä kolmin- tai nelinkertaistunut. Uudet tulokkaat kun ovat paitsi nuorempia ja aktiivisempia, ne ovat tottuneet raakaruokintaan pennusta asti. Itselläni ei ole kuitenkaan aikomusta kolmin- tai nelinkertaistaa näätien ruokabudjektia, joten päätimme kokeilla eläinkaupan vähittäismyyntipakkausten (n. 5-9€/kg) sijaan Vauhti-Raksun suurkuluttajalaatikoita (n. 2,4-4€/kg).

Näissä laatikoissa on kuitenkin muutama mutta, miksi näihin ei ole siirrytty jo lauman ollessa pienempi. Ensinnäkin lihaa tulee tolkuttomasti: todella halpoihin hintoihin päästään monesti vasta kymmenen kilon laatikoiden kanssa, ja niissä on siis kymmenen kiloa yhtä ja samaa tuotetta. Ja koska freteille ei voi syöttää kuukautta pelkkiä siipiä tai pelkkiä sydämiä, laatikoita tarvitsee tilata useampia. Toinen mutta tulee taas siitä, miksi nämä ovat niin halpoja: lihat on pakastettu laatikoittain. Halvimmista laatikoista ei siis löydy kasaa irtonaisia kauloja tai siipiä, jotka on nopea pussittaa, vaan kymmenenkiloinen jäinen könttä toisiinsa kiinni painuneita ruhonosia, jotka kudosnesteet ja veri ovat jäädyttäneet tiiviiksi harkoksi. Halvimpien laatikoiden pussittaminen annoksiksi vaatii siis vähintään taltan ja vasaran ja paljon aikaa (Vauhti-Raksusta saa myös yksittäin pakastettuja tuotteita laatikkotavarana, mutta niissä kilohinnat ovat melkein tuplat, koska lihojen yksittäin pakastaminen on paitsi pakkaajalle hitaampaa, se vaatii huomattavasti enemmän tilaa prosessin kaikissa vaiheissa).

 

Viimeiset pari päivää ovat siis menneet lihasavotan merkeissä. Keskiviikkona ehdimme pussittaa Jussin kanssa ensimmäiset 35 kiloja lihoja, ja minä jatkoin eilen loput noin viisitoista kiloa. Samalla sitä joutui painimaan pakastustilan kanssa, joka uhkasi loppua kesken: könttitavarana laatikot kun olivat sopineet hyvin pelkkään arkkupakastimeen, mutta mitä enemmän meillä alkoi olla lajiteltuja annospusseja, sitä hankalampi niitä oli mahduttaa edes kahteen pakastimeen. Loppujen lopuksi tila riitti hädin tuskin, ja silloinkin vain niin, että siipipussit laitettiin laatikoiden sijaan jätesäkkiin. Nyt kaikki omat pakastusjutut ovatkin sitten aika jäissä siihen asti, että arkkupakastimen lihanpinta vähän laskee.

Miikkis seurasi prosessia hyvin tiiviisti olohuoneen puolelta pleksiportin takaa. Jotenkaan tähän hommaan ei edes koitettu värvätä mustavalkoista apulaista kynsineen. Siinä olisi voinut äkkiä joku laatikoista kadota kokonaisuudessaan sohvan alle herran yksityiseksi yöpalavarastoksi.