Tässä kuussa ruokapuolella isoin täydennys tehtiin kissojen ruokakaappiin märkäruokien osalta. Siihen kuluseurannassa laitettu summa ei kuitenkaan ihan täysin vastaa todellisuutta, sillä olin kuluja laskiessa laiska, ja katsoin viimeisimmästä Zooplus-kuitista ensin pois kissanhiekkaan ja lohitahnaan menneet summat, vähensin ne laskun loppusummasta ja heitin loppusumman kissanmärkäruokaan. Lopputilaus oli kyllä pelkkää kissan märkäruokaa, mutta näin laskettuna kaikki tilauksesta kertyneet alennukset vähentävät vain märkäruokaan käytettyä summaa, vaikka alennukset tulivat tasaisesti kaikista tuotteista. Meillä kun on Zooplussalla jatkuva miinus viiden prosentin säästöohjelma-alennus, jonka lisäksi tilaushetkellä löytyi kymmenen prosentin alennuskuponki, joilla tilauksen loppusummasta lähti pois yhteensä 34,74€ Hevi-osastolle käytetty summa tippui myös paljon, sillä tässä kuussa tuli kasvatettua osa kanien ja kilpparien tuoreruuista itse, jonka lisäksi pääsi hyödyntämään jo vähän pihan antamia varpujen paljastuttua lumen alta. Ensikuussa tähän tulee kuitenkin menemään taas vähän enemmän, sillä vaikka kevät etenee, nyt sokrumössö on virallisesti loppu pakastimesta. 

Tarvikepuolella kissanhiekkavarastoa on taas täydennetty niin, että sillä pitäisi pärjätä pari kuukautta. Tällä kertaa tilasimme pelkkää Ever Cleania. Vaikka se on hiekkana kallista, se tekee tähän mennessä kokeilluista parhaat paakut ja pölisee vähiten. Tigerinon XL grain pääsi kyllä pölisemättömyydessä lähelle, mutta sen paakut tuntuvat hajoavan paljon herkemmin, jolloin laatikossa oleva hiekka sotkuuntuu nopeampaa. Mutta eron normi-Tigerinon ja XL grainin välillä huomasi kyllä hyvin, kun löysin yhdestä kaapista pussinpohjan normiTigerinoa ja päätin kaataa sen samaan vessaan XL grainin kanssa. Tarvitsin tämän tempun jälkeen ensimmäistä kertaa koko tämän vuoden aikana avaavaa astmalääkettä. Samalla muistin, miksi yhdessä vaiheessa olin niin hanakkaasti puhumassa kissojen vessojen vessojen siivoamista kokonaan Jussin vastuulle. Mutta tämän jälkeen oli taas helppo päättää, että tilaukseen lähti se hiekka, jonka myötä olin unohtanut, miksi minä en halua siivota kissanvessoja. 

Merivesiakvaarioon tilattiin yksi altaan ylläpitoon tarvittavista balling-liuoksista, joita allastietokone annostelee sinne takaakseen koralleille tasaiset kasvuaolosuhteet. Ylläpitococtaili koostuu kolmesta kemikaalista, joista kahta oli hyvin jäljellä, mutta kolmas oli päässyt ilmeisesti allasta muutettaessa kastumaan ja mennyt piloille. Muita tarviketäydennyksiä tehtiin, kun rakennettiin Herptek-terraarioille liikuteltava jalusta, jolla saatiin ne torniksi sähkökaapin eteen, hankittiin rottalaan ilmankostutin, täydennettiin rottien riipparivarastoa ja uusittiin matelijabunkkerin pikkukostutuksiin käytettävä vanha paineruisku vanhan alettua päästää paineita.

Eläinlääkäri ja -lääkintä kategoriassa päästiin tässä kuussa poikkeuksellisen halvalla, kun Löllön gabapentiini purkki riittää yli kuukaudeksi ja Solensiassa oli nyt se yksi pidempi väli. Mutta lääkekuluissa palataan ensikuussa taas aiempaan.

 

Ruokinta:

raakaruoka: -

kissanmärkäruoka: 105,38€

kokonaiset ruokaeläimet (elävät hyönteiset): 19,70€

hevi-osasto: 10€

heinä: -

namit (lohitahna): 22,47€

 

Tarpeelliset tarvikkeet:

kissanhiekka: 76,98€

akvaariotarvikkeet: 45,70€

rottien ja kanien kuivikkeet: -

rottatarvikkeet (ilmankostutin rottalaan, riiput Saijalta): 44,99€

matelijatarvikkeet (uusi 5l paineruisku kostutukseen, terraariotornin uusi jalusta): 84,99€

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä:

terveydenhoito: -

sairaanhoito (Rutun Amodip): 32,00€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra: -

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt: -

yhdistysten jäsenmaksut: -

 

Lemmikkien hankinta: -

Maaliskuun eläinkulut yhteensä: 442,21€

 

Pikaisia kuulumisia

Tämän viikon jälkimmäinen puolisko meni taas aika haipakkaa. Meillä oli vierailevana tähtenä Hattaran siskontyttö Pinky. Poikkesimme Hämeenlinnassa ja luovutimme sen reissun yhteydessä loput kolme kääpiörottavauvoista. Hämeenlinnan reissulla poikkesimme myös yhdessä pop-up hääpukuoutletissa, josta ei tullut lähdettyä kotiin tyhjin käsin. Järkkäilimme myös pakastimia kun rottien jyväsekoituksesta löytyi kärsäkkäitä, ja koko säkki piti saada mahtumaan pakkaseen.  

Pinky tutustumassa kasvihuoneeseen

Muksujen lähdöstä tuli pitkästä aikaa todella haikea olo. En tiedä vaikuttiko siinä enemmän se, että mineistä kukaan ei jäänyt tällä kertaa kotiin, vai se että tämä oli kokonaisuudessaan ihan tajuttoman hauska poikue, täynnä uteliaita ja reippaita rottalapsia. Haikeutta on kyllä vähän vähentänyt se, kun on saanut jo muutamia kuulumisia minien uusista kodeista, ja kehuja siitä kuinka reippaita, uteliaita ja kontaktia ottavia poikaset ovat. Sitä ei tarvitse siis juurikaan jännittää, miten minit tulevat pärjäämään uusissa kodeissaan. 

Välillä käytiin sylissä moikkailemassa

Hääpuvun suhteen päätin luopua siitä perinteestä, ettei sulhanen saisi nähdä pukua ennen häitä, ja otin Jussin makutuomariksi ja sovitusavuksi outlettiin. Olin jo etukäteen rajannut, että tässä kuussa saan katsoa max 150€ rekkejä. Outletissa morsiuspuvut kun oli jaettu hinnan mukaan, ja rekit lähtivät 50 eurosta ja niitä olisi ollut aina 700 euroon asti. Oma suosikki löytyi 100 euron rekistä, ja lähti mukaan, vaikka minulle on tulossa Tampereelta myös yksi 20 euron kirppislöytö, jonka päädyin halvan hinnan myötä ostamaan sovittamatta. Pääsiäisenä pääseekin tekemään lopullisen valinnan näiden kahden välillä, ja toinen pääsee sitten jatkamaan heti matkaansa. Jos valinta osuu morsiuspukuoutletista tulleeseen, pitää sitten seuraavaksi etsiä joku joka osaa lyhentää puvun. Jussi meinasi parissa kohtaa pyörtyä, kun erehtyi katsomaan osassa mekkoja näkyviä alkuperäisiä hintoja. Tuo omakin mekko on ollut myynnissä hintaan 799€. Siinä kohtaa Jussia ei harmittanut enää yhtään niin paljoa, että hän joutui heräämään lauantaina aikaisemmin tämän takia.

Sitten mentiin taas nopeammin kuin kamera ehti tarkentaa

Parille seuraavalle viikolle onkin sitten sovittuna työvuoroja kaikille päiville kun klinikka on auki, jonka lisäksi siskonperhe on tulossa pääsiäiseksi hääkylttityöpajaan. Ennen sitä pitääkin käydä täydentämässä vähän askartelutarvikevalikoimaa. Jussi kyllä jo mietti, että eikö kylttejä voisi vain tulostaa printterillä ja laminoida. Hän oli selvästi ajatellut tiivistää homman vartin urakaksi, jonka jälkeen loppuaika voitaisiin keskittyä lautapelien pelaamiseen. 

Löllön lääkitys

Löllö on nyt syönyt gabapentiiniä hieman reilut 1,5 kuukautta. Parin ensimmäisen pillerin puolikkaan jälkeen Löllö alkoi kyseenalaistaa, onko kyse sittenkään namista, ja alkoi jättää pillerin ottamatta itse suuhunsa. Onneksi Löllön vakuuttamiseksi kuitenkin riitti, että pillerin puolikkaan päälle alkoi laittaa nokareen lohitahnaa, ja sen tarjosi samalta lautaselta muutaman muun namin kanssa. Näiden modausten jälkeen Löllö on taas syönyt lääkkeensä itse ilman erillistä syöttämistä, ja tulee jopa itse keittiöön pyytämään lääkkeitään. Koska alkaa näyttää siltä, että gabapentiinistäkin tulee Löllölle pysyvä lääkitys, sitä on pyritty tekemään lääkitystilanteesta mahdollisimman stressitön.

Löllö tänään <3 (ja ihana keväinen karvanlähtö aluillaan)

Löllöllä gabapentiini aloitettiin tosiaan Solensian rinnalle nivelrikkoon, kun Solensian vasteaika alkoi lyhentyä, ja kuukauden loppua kohden Löllöllä alkoi olla välillä vetäytyvää ja välttelevää käytöstä. Nyt gabapentiinin aloittamisen jälkeen pidettiin kuitenkin kokeeksi hieman pidempi väli Solensiassa ja katsottiin, miten pojalla menee pelkällä gabapentiinillä. Solensian vaikutuksen hiipuessa Löllön käytös ei muuttunut gabapentiinin kanssa samalla tavalla vetäytyväksi kuin ilman gabapentiiniä, mutta siitä alkoi tulla selvästi kankeampi. Joten päätimme tässä kohtaa jatkaa yhdistelmälääkityksellä, joka tuntuu sopivan Löllölle hyvin. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä nostamaan gabapentiinin annostusta, ja katsoa, olisiko se ollut isommalla annostuksella yksinään riittävä. Mutta koska Löllö täyttää vasta 13-vuotta ja nivelrikko on luonteeltaan etenevä sairaus, pidän mieluusti nostovaraa vielä reservissä. Nykyisellä kombolla Löllö kuitenkin leikkii, hyppii ja selviää sujuvasti portaista, jonka lisäksi nämä lääkkeet saa annettua hänelle helposti. Pahimmassa skenaariossa esimerkiksi tablettimäärän tuplaaminen kun voisi alkaa tökkiä lääkkeenottotilanteessa, joka tällä hetkellä menee kivasti. Itse kun en missään määrin jännitä sitä, että emme saisi lääkittyä jotain eläimistämme tarvittaessa vaikka väkisin. Mutta silloin kun kyseessä on loppuiän kestävä jatkuva lääkitys, lääkityksen on pysyttävä mielekäänä lääkittävälle, eikä riitä, että lääkkeen saa jollain keinolla annettua.

Poikien hyvin tärkeitä painihommia

Mutta nyt alkaa näyttää siltä, että Löllöllä on taas lääkitys joka toimii. Toivotaan, että tällä kombinaatiolla selvittäisiin taas jonkin aikaa ilman tarvetta säätää annostuksia. Solensian kanssa jatketaan tämän yhden vähän pidemmän välin jälkeen taas kuukausittain. Gabapentiinia menee nyt puolikas tabletti aamuin illoin. Tarvittaessa lähdetään sitten nostamaan gabapentiinin annostusta.

Luguista, osa 2

Eilen illalla tuli taas juteltua Jussin kanssa tästä meidän populaatiosta. Sillä populaatiohan tuo terrallinen luguja on, enkä voi rehellisesti sanoa, että pystyisimme takaamaan niille sen enempää yksilöllistä hoivaa kuin ne ihmiset, joilla pyörii pihapiirissään kissapopulaatioita. Me emme kykene tunnistamaan surugekkojamme yksilötasolla, emme tiedä niiden lukumäärää ja niitä on todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin luulemme. Niitä on päässyt joskus karkuun terraariosta, ja vaikka osa karkureista on saatu kiinni, niitä elää luultavasti myös vapaana matelijahuoneessa. Koska koko matelijahuoneessa on muuta asuntoa korkeampi ilmankosteus ja lämpötila, ja sielä on kymmenittäin bioaktiivisia terraarioita ja lukuisia hyönteisviljelmiä, luguilla on täydet edellytykset elää sielä terraarion ulkopuolellakin. Näistä syistä luguihin tulee monessa suhteessa suhtauduttua enemmän samaan tapaan kuin vaikkapa siiroihin enemmän kuin talouden muihin liskoihin. Toki luguja selkärankaisina koskee osin eri lait kuin selkärangattomia, mutta meillä ne eivät ole esimerkiksi sen enempää ruokaeläinkäytössä kuin vaikkapa rubber ducky -siiratkaan (lugujahan käytetään paljon myös ruokaeläiminä liskoja syöville lajeille juuri niiden tehokkaan lisääntymisen vuoksi).

Jussi on meistä se, joka ensimmäisenä alkoi katua, että tuli ikinä tuoneeksi nuo liskot meille. Minä harasin pitkään vastaan, sillä kuten sanottua, nuo ovat olleet pitkään ihan minun lempparityyppejäni. Nykyään olemme jo enemmän samalla viivalla asiassa, mutta sille ei ole ainakaan toistaiseksi tullut tehtyä mitään, sillä a) eiliseen asti olimme melko varmoja, ettei meillä välttämättä enää ole luguja, ja b) kissapopulaatioiden purusta tutut keinot eivät oikein toimi tämän lajin kanssa. Populaatiota kun olisi varsin hankala rajoittaa muuten, kuin joko hävittämällä kaikki liskot, tai muuttamalla ne niin pelkistettyyn terraarioon, että kaikki munat saisi varmuudella hävitettyä. Ja kun miettii kuinka ison osan ajastaan lugut viettävät kasvillisuuden ja muun sisustuksen suojissa erittäin riisuttu ja pelkistetty terraario näille tuntuisi sekin hyvin epäeettiseltä. Lajin partenogeneettinen lisääntyminen kun tekee sen, ettei edes jokaisen yksilön majoittaminen omaan terraarioonsa rajoittaisi lisääntymistä (mutta estäisi taas lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamisen). En myöskään usko, että näiden kohdalla olisi mahdollista tehdä sterilointeja tai käyttää hormoni-implantteja. Kyseessä ovat kuitenkin aikuisenakin alle kymmensettiseksi jäävä, erittäin pienikokoinen liskolaji.

Tällä erää ollaan siis vaiheessa, että seuraillaan alkaako luguhavaintoja tulla taas lisää, ja populaatio elpyä. Jos näin käy, mietimme asiaa tarkemmin sitten. Ja niin ikävältä kuin ajatus tuntuukin, itsekin alkaa kallistua lajista luopumisen kannalle. Matelijaryhmissä kun näkee, että myös muut tuskailevat näiden kanssa osin samojen haasteiden parissa. Karkureitakin kun lisää jo se, että vastakuoriutuneet poikaset mahtuvat läpi monien terraarioiden johtojen läpivienneistä ja liukulasien väleistä. Eli täysin pakovarmaa terraariota on lähes mahdoton löytää. Meilläkin edellisessä terraariossa yhdeksi pakoreitiksi osoittautui hieman lyhyeksi jäänyt silikonisauma sivun reikäpellin kiinnityksessä. Parisenttinen lisko kun ei vaadi monenkaan millin rakoa.

Tapaus luguterra

Aina välillä minulta kysytään, kuinka monta lemmikkiä meillä on. Tai kun en osaa vastata kysymykseen kuin jotain ympäripyöreää, minut haastetaan laskemaan kaikki meillä olevat lemmikit. Monen kysyjän on vaikea hahmottaa, miksi sekään ei oikein onnistu, vaan vastaan yleensä ennemmin lajimäärällä, tai muodossa nimetyt yksilöt + muut. Kun kyllähän sitä nyt luulisi, että jokainen tietää nyt vähintään sen, montako tyyppiä mistäkin terrasta pitäisi löytyä, että eihän se sen jälkeen vaadi muuta kuin lukujen summaamista yhteen. Tai jos jonkin terran pääluvusta on epäselvyyttä, niin sitten sitä, että ensin ynnää tyyppien määrän epäselvissä terraarioissa, ja sen jälkeen laskee kaikkien määrän yhteen. Siinä kohtaa kun selviää, että osa noista meidän ötökkäpuolen tyypeistä on myös lemmikkejä, ymmärrystä löytyy enemmän sen suhteen, että ehkä on ihan normaalia, että sitä on aika mahdoton pysyä koko ajan selvillä vaikkapa vapaasti lisääntyvien siirojen tai torakoiden lukumääristä. Mutta kun ne lukujen epämääräisyydet eivät lopu täysin siihenkään. Yksi semmoinen mysteeriboksi on nimittäin myös tuo surugekkojen eli lugubristen terraario.

Lugujen terraario tänään

Se mikä on varmaa, on se että Jussi hankki meille alunperin kolme surugekkoa. Kaikki surugekot ovat naaraita, mutta ne pystyvät lisääntymään partenogeneettisesti, eli jo yksi yksilö pystyy tuottamaan itsenäisesti hedelmöittyneitä munia, joista voi kuoriutua poikasia terraario-olosuhteissa. Meille tulleet kolme olivat aika pieniä ja nuoria yksilöitä, joten ne eivät alkaneet lisääntyä heti. Itseasiassa ensimmäiseen puoleen vuoteen terraariossa ei oikeastaan näkynyt liskoja, sillä pienessä porukassa surugekot olivat hyvin arkoja ja piiloutumisen mestareita. Kun liskojen oltua meillä lähes vuoden lomahoitajalta tuli viesti, että hän on bongannut terraariossa pienen, noin parisenttisen liskon, ilo oli ylimillään: meidän ihka ensimmäinen liskovauva!

Sen jälkeen niitä liskovauvoja alkoikin ilmestyä aika kiihtyvään tahtiin. Aikuinen naaras munii kerrallaan kaksi munaa, ja kun niitä aikuisia oli kolme, se teki jo kerralla kuusi. Kuoriutuneet poikaset olivat näkyvillä huomattavasti emojaan enemmän, ja pikkuhiljaa terraario täyttyi elämästä. Lugut kun ovat myös siitä hauskoja, että ne viihtyvät porukassa ja juttelevat keskenään myös ihmiskorvin kuultavasti naksuttelemalla toisilleen. Aika pian oltiinkin tilanteessa, että terraariossa oli x määrä eri-ikäisiä liskoja, joiden määrää koitettiin arvioida joidenkin kymmenien tarkkuudella.

Nuori lugubris kuvattuna viime vuonna

Toki terraarion rajallinen ympäristö ei tarjoa suotuisia puitteita kannan rajattomaan kasvuun, joten aina välillä osa poikasisista piti myydä uusiin koteihin. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut koittaa etsiä ja tuhota munia sitä tahtia kuin niitä ilmestyi, mutta munat ovat noin sentin halkaisijaltaan olevia ja usein hyvin piilossa kasvien lomassa, korkkitunneleissa ja muissa jemmoissa. Poikasisista on myös aina ollut kysyntää selvästi enemmän kuin tarjontaa, miksi myyminen on kanssa tuntunut ihan toimivalta ratkaisulta. Ainoa isompi vaiva siinä on ollut uusien kotien haastattelu siitä, ovatko he varmasti tietoisia siitä, mitä ovat hankkimassa. Sekä se pieni takaraivossa tykyttävä pelko siitä, että näistä voi vielä tulla uusia miljoonakaloja, kun jokainen lajia omistava on käytännössä kasvattaja, jolloin on iso riski sille, että tarjonta ylittää jossain vaiheessa kysynnän. Surugekkojen kanssa kun ei voi tehdä edes sitä, että pitäisi urokset ja naaraat pysyvästi erillään, kun lisääntyminen ei ole edes kumppanista kiinni.

Jotta myynti-ilmoituksiin tuleviin tiedusteluihin ei tarvinnut olla vastailemassa jatkuvasti, sitä yleensä laittoi ilmoitusta kerta vuoteen, ja myi sitten kerralla kantaa selvästi pienemmäksi, sen sijaan että olisi ollut koko ajan myymässä muutamia ylimääräisiä. Viimeisimmän kerran jälkeen kanta ei sitten enää räjähtänytkään uudelleen käsiin, vaan liskot ikäänkuin katosivat. Vaikka terraarioon varmuudella jäi vielä aikuisia liskoja, uusia poikasia ei enää näkynyt, ja aikuisiakin näkyi hyvin harvakseltaan. Vaikka tuo terraario ei ole mitenkään jättimäinen, vain 45*45*60cm, surugekot onnistuvat maastoutumaan sinne ihan uskomattoman lahjakkaasti. Kun viimeisimmästä havainnosta alkoi olla jo muutama kuukausi, sitä alkoi kuitenkin hyvin vahvasti miettiä, olisiko jo aika korjata luku lajilistaan nollaksi. Tunne vain vahvistui entisestään lauantaina, kun karsin terraariosta vähintään kymmenen litran ämpärillisen kasveja, enkä edes siinä kasveja terraariosta tyhjentäessäni törmännyt yhteenkään liskoon, tai nähnyt terraariossa minkäänlaista liikettä, jos ei lasketa pohjan talkkareita (jotka toimivat myös liskojen ruokana, miksi on hankala myöskään seurata, häviääkö terraariosta ruokaa).

2022 bongattu munajemma ja kuoriutumassa oleva poikanen

Sitten Jussi postasi minulle viime yönä kuvan terraariossa bongaamastaan aikuisesta lugubriksesta. Ja tänään näin itsekin vilaukselta yhden aikuisen syömässä gekkomössöä. Eli selvästi meillä kuitenkin vielä on luguja. Mutta määrästä minulla ei ole taas aavistustakaan: onko niitä vain pari vanhaa rouvaa, jotka ovat päättäneet jostain syystä lopettaa munimisen kokonaan. Vai onko kanta lähtenyt taas nousuun, ja nämä pari havaintoa ovat vasta ensimakua uudesta noususta, ja terraariossa on ehkä taas jo kymmenen tai kymmeniä liskoja. Koitin tänään taas istua puolisen tuntia liikkumatta terraarion edessä, jotta saisin lisää näköhavaintoja. Lopputulos oli yhä pyöreä nolla, sen ensimmäisen livahdettua piiloonsa. 

Bioaktiivisia terraarioita kuin ei tarvitse samalla tavalla tyhjentää ja purkaa pesua vartenkaan, kuin moni on perinteisempien lemmikkien kanssa tottunut. Terraarion kasvisto ja sammaleet ovat kasvaneet terraariossa vuosia, ja sen pohjalla elää erilaisia hyppyhäntäisiä ja siiroja, jotka huolehtivat terraarioon päätyvät jätteet kasveille sopivaan muotoon. Terraariota ei edes voi tyhjentää ilman että sen samalla tuhoaisi. 

Jussin yöllinen bongaus

Useamman vuoden surugekot olivat yksiä suosikkiliskojani, mutta nyt kun niitä ei ole taas näkynyt, en oikein tiedä. Vaikka surugekot ovat monella tapaa kiehtovia, jotenkin nuo tyypit, jotka on mahdollista yksilöidä ja joiden vointia on helpompi seurata ovat jotenkin mutkattomampia.

Kantarellin minien viides viikko

Kantarellin minit täyttivät tänään viisi viikkoa, ja Saija tuli ottamaan mineistä viralliset koulukuvat, jotka tulevat esille myös Saijan kasvatussivulle. Alkuun oli puhuttu, että kaikki pojat olisivat menneet täältä hetkeksi Saijalle, mutta nyt kun rotilla on ollut taas uusia sienitapauksia, ja kaikkia viime näyttelyssä olleita on kehoitettu uusimaan sienitestit, muutettiin suunnitelmaa ja pikkupojat lähtivätkin suoraan uusiin koteihin. Saija kun oli viime näyttelyssä tuomarina, mutta meiltä se jäi kokonaan väliin, kun olimme silloin samaan aikaan järjestetyssä frettinäyttelyssä. Pojilla kun on nyt ikää kuitenkin se viisi viikkoa ja kasvu ollut tasaista. Tytöt sen sijaan jäivät vähän pienempinä vielä viikoksi emonsa seuraan. Tyttöjä kun ei muutenkaan ole samalla tavalla tarve erottaa yhtä aikaisin emostaan. 

Sain kyllä nyt Saijaltakin noottia siitä, kuinka nyt päätin tämän poikueen kohdalla heittäytyä järkeväksi, kun siitä russian blue variegated tytöstä on kasvanut Saijankin silmään todella kiva. Että siitä olisi voinut tulla oikein passeli yhteisrottis meille. Vaikka kasvatuskäyttöönhän se nytkin on menossa, eli sitä voidaan sitten katsella, josko sille aikanaan syntyisi kivanoloisia tyttösiä. Tosin taitaapi olla, että poikueen russian buff tyty vei Saijan sydämen vielä isommin kiipeilemällä koko ajan Saijan syliin ja olkapäälle. 

Kaikki postauksen kuvat: Saija Forsström

Kaikista mineistä löytyy lisää kuvia Facebookista: Zaya's kesyrotat / Zaya's stud

Kaksi pojista tultiin hakemaan suoraan meiltä, eli pienemmin kuvioitu musta ja vaalea poika. Pikkuherrat lähtivät ensimmäisiksi rottamuksiksi, niin uusi omistaja varmisteli sitten vielä ruokamääriä ja sopivia kuivikkeita. Saija oli myös varannut häntä varten kasan myytäviä riippareita ja pari kääpiökoon noppapetiä näytille, ja kävihän siinä sitten pari hupsista itsellekin, kun pitäähän sitä nyt rottamuksilla riippareita ja petejä olla. Ja onhan se nyt fakta, että osan pedeistä tarvitsee olla Hello Kittyä, että ei nyt ihan kaikkia voi leikata vanhoista t-paidoista ja housuista, vaikka nekin kyllä kierrätetään meillä rottahäkkiin. Eli ihan selvistä tarvehankinnoista oli kyse. Mutta ottaen huomioon että olin budjetoinut peruuntuneen näyttelyn näyttelyilmoihin 21€ ja heräteostoksiin meni vain 15€, niin sitä olisi melkein voinut sortua useampaankin. 

Minit olivat kovin imeissään kuvausteltasta ja sinne rekvisiitaksi laitetuista pienistä styroksipääsiäismunista. Russian buff tytystä ne olivat kyllä selvästi huijausta, sen koitettua hieman maistaa yhtä, mutta todettua sen syömäkelvottomaksi. Saijaa jäi kovasti harmittamaan, kun hän ei ehtinyt napata kameralle sitä kuinka neiti pyöritteli munaa tassuissaan ja heitti sen sitten pois. Minit olisivat myös paljon mieluummin tulleet syliin kuin nököttäneet kuvausteltassa kuvausvalon alla. 

Poikueesta sijoitukseen lähtevät veljekset eli Team hörötti, lähtivät Saijan kyydillä eteenpäin. Olo on väkisinkin himppusen haikea. Nämä ovat olleet taas ihan huikeita muksuja, mutta nyt niiden on aika aloittaa seikkailunsa muualla. Lemmikkikotiin lähtevien tytyjen osalta nyt selvitellään, lähtevätkö he ensiviikolla meidän kyydillä Hämeenlinnaan uusia omistajiin vastaan, vai tullaanko heidät hakemaan Turusta asti.      

Lumipäivä

Yöllä tuli kymmenen senttiä uutta lunta, ja lumipyry jatkui vielä aamullakin. En voi väittää, että olisin asiasta kovin innoissani, etenkin kun Turussa oli jo alkanut näyttää lupaavasti siltä, että kaneille ja kilppareille pääsisi pian jo keräämään osan ruuasta pihalta. Ei näytä sitten siltä enää yhtään. Laitoin sitten ikkunalaudalle lisää versoja kasvamaan.

Freteillä on sen sijaan ollut tarhan puolella selvästi kunnon lumibileet. Koko tarha on tassunjälkiä täysi tuolit ja pöydät mukaanlukien. Tarhan katto kun pitää tarhan yleensä varsin lumettomana, mutta nyt lumi oli löytänyt tiensä hyvin myös sinne.  

Ainakin toisilla on ollut hauskaa

Siskokset <3

Tee-se-itse -kevät rakentumassa keittiön ikkunalle

Hannu Hanheilua

Vaikka välillä ahdistaakin ihan huolella, pohjimmiltaan koen olevani varsin onnekas. Se loton päävoiton sisältävä kuponki on vielä löytämättä (ja nyt sen löytäminen alkaa olla jo myöhäistä, kun rahapelejä pelatessa ja voittoja lunastaessa pitää pystyä tunnistautumaan samaksi henkilöksi), mutta eilen onnisti taas arvonnassa. Tällä kertaa voitto oli hääaiheinen, ja sain käyttööni Tahtoo.fi hääsovelluksen superpaketin. Siihen nähden, kuinka moni tuntee minut nimenomaan somen kautta, minun on tunnustettavani että olen hyvin monessa asiassa kynään ja paperiin luottava hitaasti teknologialle lämpenevä luddiitti. Sillä Tahtoon ilmaisversio ei vielä pystynyt kilpailemaan printattujen lomakkeideni ja vihkoni kanssa. Mutta heti voiton osuttua kohdalle, aloin siirtämään asioita sähköiseen muotoon ja jaoin pääsyn tilille myös Jussille, kaasolleni ja bestmanille. Aika pian sen tehtyäni totesin, että minun olisi pitänyt tehdä se jo heti alkuunsa. Jussi on nimittäin ennenkaikkea teknonörtti, ja tietää minun olevan tarkka papereistani. Jussi ei siis ole uskaltanut edes koskea papereihini kysymättä, mutta hääsovelluksessa hän uskalsi heti alkaa klikkailla asioita auki. Eli sovellus tekee asioista selvästi saavutettavampia molemmille, ja ottaen huomioon että kaaso ja bestman asuvat eri paikkakunnalla, heidänkin on huomattavan paljon helpompi tarkastaa sovelluksesta missä mennään, kuin minun paperilistoistani. 

Astetta freesimpi frettiaitaus. Ulkotarhan puoli pitäisi kyllä vielä siivota, ja alkaa kehitellä sinne hiljakseen kevätsisustusta

Sovelluksella leikkiminen kuitenkin vähän katkesi eilen, kun kesken päivää tuli puhelu, että pääsisinkö mitenkään lähtemään siltä istumalta töihin. Yksi klinikkaeläinhoitajista oli joutunut lähtemään kesken päivän, ja iltaan tarvittaisiin apua. Ennakkoon sovittujen vuorojen lisäksi osa työpäivistäni on tällaisia äkkilähtöjä, joiden mahdollistamiseksi pyrinkin keskittymään niinä arkipäivinä kun en ole töissä omaan laumaan liittyviin projekteihin kotona. Sitä kun toki voisi myös kieltäytyä noin lyhyellä varoitusajalla tulevista keikoista, mutta tällä hetkellä sitä kyllä mieluusti nappaa keikkoja silloin kun niitä on saatavilla. Eilen olin kuitenkin ehtinyt sovellukseen tutustumisen ohella saamaan jo valmiiksi päivän pääprojektini, eli frettiaitauksen perusteellisemman puhdistuksen. Tässä kuussa meillä kun on poikkeuksellisen paljon hoitofrettejä, niin pyrin hoitamaan tällaiset isoimmat pyykkisavotat niiden välissä. Frettiaitauksesta kun tulee täysputsauksessa helposti 4-6 koneellista pyykkiä, enkä halua huudattaa pyykkikonetta aamusta iltaan silloin kun kodinhoitohuoneessa on hoitolaisia.

Nuorempana pidin itseäni kauhean turvallisuushakuisena, ja koin että yksi keskeinen avain onneen olisi säännöllinen kokoaikatyö säännöllisine työaikoineen. Toki siinäkin oli paljon hyviä puolia, mutta pakko myöntää, että jossain määrin päälleni tuntuu sopivan hyvin myös tämä, että en tiedä työvuorojani kauhean pitkälle eteenpäin. Että en oikeasti pysty sanomaan, missä olen esimerkiksi 20.11.2024 klo 10.00. Yksi iso asia minkä epäsäännöllisyys on tuonut mukanaan on nimittäin se, että nukun paremmin kuin vuosiin. Vaikka unen suhteen todella usein korostetaan rutiinien merkitystä, en saanut rytmiäni kahdeksan varastotyövuoden aikana missään vaiheessa vastaamaan työrytmiäni vaikka kuinka yritin. Nyt nukahtamiseen ei liity enää samanlaista paineentunnetta iltaisin, kun arkivapaiden lisäksi teen paljon myös iltaa ja välivuoroa, jolloin aamuisin ehtii nukkua pidempään. Aivot eivät siten ala samalla tavalla raksuttaa viimeistään yhdeksän aikaan illalla, kuinka sitä olisi ihan pakko olla kohta jo nukkumassa, koska voin monena päivänä valvoa vaikka kahteen yöllä, ja saada silti riittävästi unta. Ja jos nyt jokin yksittäinen yö jäisikin lyhyemmäksi, se ei vielä horjuta pakkaa. Pienenä kääntöpuolena muille tästä kyllä välillä seuraa se, että jos lupaan hoitaa jonkin asian "illalla", se voi käytännössä tapahtua myös keskiyön jälkeen. Kuten kääpiörottamuksujen eilinen (tämän vuorokauden puolella tapahtunut) punnitus. Saijan kysyessä minien painoja kun olin vielä töissä, ja kotiin tultua sitä teki ihan vain pari pientä juttua ennen rottalaan siirtymistä. Minit muuten painoivat yöllä 46, 48, 49, 51, 51, 53 ja 54 grammaa. Huomenna on sitten edessä poikasten viralliset yksilökuvat ja poikien lähtö.

Tämän hetkinen työtilanteeni mahdollisti myös sen, että menin sopimaan ensikuulle pitkästä aikaa myös opetushommia, ja minun pitäisi suunnitella nyt koulupäivän kestävä kokonaisuus eksoottisten lemmikkien hoitamisesta ja käsittelystä klinikkaolosuhteissa käytännönharjoituksineen tuleville klinikkaeläinhoitajille. Välillä näitä asioita luvatessa unohdan hyvin vahvasti olevani introvertti ja missä mukavuusalueeni kulkee. Mutta eiköhän sitä tästäkin taas selvitä. 

Minien painot

Kääpiörottien linna

Eilen oli taas vuorossa oman kääpiörottajengin häkin siivous, ja kerrankin muistin ottaa siitä myös ovi auki kuvia, niin että sistukset näkyvät vähän paremmin. Meillä omaan jengiin kuuluu nykyään seitsemän kääpiörottaneitiä, joista yksi eli Kantarelli on nyt tosin vielä toisessa häkissä poikastensa kanssa. Likkojen häkki on yhdistetty kahdesta CritterNation Doublesta, eli kompleksille tulee mittaa 180*60*161cm, tosin korkeudesta osa menee jalustaan. Alahäkkien kohdalta häkkien välinen väliseinä on poistettu kokonaan. Alkuun näin oli myös ylähäkkien kohdalla, mutta päädyimme palauttamaan sen paikoilleen niin että vasempaan yläkulmaan on nyt kulku vain vasemman alahäkin kautta. Tämän myötä vasen yläneljännes on helppo erottaa tarvittaessa omaksi häkikseen, jos tarvitsemme hetkellisesti pienempää tilaa esimerkiksi totutuskäyttöön. Häkin alkuperäiset muovipohjat on vaihdettu teetätettyihin metallipohjiin, joihin mahtuu enemmän kuiviketta. Olen kyllä alkanut hieman haaveilla, että poistaisin häkistä jossain kohtaa alapohjat kokonaan ja vaihtaisin jalustaosaan syvät pleksilaatikot, niin että saisi koko häkin korkeuden rottien käyttöön, ja pääsisi kokeilemaan bioaktiivista pohjaa. Mutta tämä projekti tapahtuu tuskin ihan heti lähitulevaisuudessa.  

kääpiörottien häkin oikea puoli

vasen alakerta (tänne ainakin voisi kehittää vielä jotain lisää)

vasen yläkerta

Ilmankostutin on ollut nyt rottalassa käytössä sunnuntaista asti. Ilmankostuttimella meni pari päivää yli 40 prosentin ilmankosteuden saavuttamiseen, mutta nyt ilmankosteus on saatu pysymään välillä 42-44 prosenttia, kunhan ilmankostutin käy koko ajan täysillä ja sen täyttää aamuin illoin. Olin vähän haaveillut, että sitten kun tavoitekosteus on saavutettu, riittäisi keskiteho ja täyttö kerran päivässä, mutta keskiteholla ilmankosteus laskee heti lähemmäs 35 prosenttia. Meillä tähän kyllä varmasti vaikuttaa se, että talossa on koneellinen ilmanvaihto, eli kosteus ei jää vähäisimmässäkään määrin seisomaan tilaan - mikä on varmasti myös hyvä asia, tai olisi, ellei tarkoituksena nimenomaan olisi saada kosteutta nostettua. Ilmankosteuden nostaminen tuntuu jo nyt vähentäneen aivasteluita. Voin rehellisesti myöntää, että ennen Saijan kanssa juttelemista en ollut tullut edes ajatelleeksi ilmankosteuden vaikutusta rottiin yhtään, koska tämä on taas yksi sellaisia asioita, joka ei ollut minulla ikinä ongelmana silloin, kun asuimme pienemmissä neliöissä ja kaikki eläimet olivat samoissa tiloissa. Silloin akvaariot ja terraariot kun nostivat koko asunnon ilmankosteutta niin ettei se talvisinkaan pudonnut haitallisen alas. Nyt kun kaikki terraariot ja akvaariot on keskitetty yhteen muusta asunnosta täysin erilliseen tilaan ilmankosteus on matelijahuoneessa noin 60 prosenttia, mutta muualla asunnossa noin 20 prosenttia. Pakko kyllä myöntää, että nytkin hetken leikin ajatuksella, että olisin hommannut eksolaan ilmankostuttimen sijaan avoimen akvaarion. Meillä kun olisi periaatteessa ollutkin autotallissa yksi allas, jonka olisi saanut käyttöön suhteellisen pienillä investoinneilla. 

tavoite saavutettu

Tärähtänyttä sakkia <3

 

Olin myös jo kovasti ilmoittamassa rottamuksia huhtikuun alun juhlanäyttelyyn, mutta kun varmistelin vielä viimeisiä juttuja Saijalta (joka on meidän neitien toinen omistaja, kun sijoituseläimistä kyse), hän käski odotella ilmojen kanssa vielä hetken. Rotilla kun on taas tavattu uusia sienitartuntoja, joten näyttelyn kohtalostakin oli päätetty äänestää, perutaanko se varotoimenpiteenä kokonaan. Alkuviikosta tuli sitten varmistus, että näyttely perutaan. Eli nyt meillä tulee sitten pieni näyttelytauko molemmille lajeille, joiden kanssa näyttelyitä harrastetaan. Freteillä kun on nyt puolestaan pentukausi alkamassa, joten kasvattajat keskittyvät kesään asti siihen. 

keittiön ikkunalle on perustettu pieni versokasvattamo, että päästään vähentämään hevi-osaston ostoja

Rahasta

Olen jo pidempään miettinyt, kuinka paljon haluan avata arkemme tämän hetkisestä toisesta isosta stressitekijästä, eli rahasta, blogin puolella. Teemaa ei ole pidetty täällä täysin pimennossa, sillä se vaikutti myös siihen, että päätin taas aloittaa julkisen kuluseurannan eläinkulujen osalta. Kuitenkin kuolemien tapaan asiaan liittyy paljon stressiä ja ahdistusta. Blogin puolella sitä on puhunut ehkä enemmän niistä viimeisistä niiteistä, joka vetivät pakan lopullisesti sekaisin viime vuoden lopulla, eli Mintun, Jesterin ja Mitellan sairastumisista ja hoitoyrityksistä. Mutta syyt siihen, miksi ne onnistuivat saamaan taloutemme täysin pois raiteiltaan Jussin hyvistä tuloista huolimatta juontavat juurensa jo vuoteen 2019, jolloin teimme ensimmäiset tilanteeseen johtaneista päätöksistä. 

Kun mietimme 2019, olisiko meillä varaa siihen, että minä lopetan työt ja lähden opiskelemaan eläintenhoitajaksi elimme hyvin erilaista elämää hyvin erilaisessa, paljon nykyistä vakaammassa maailmassa. Asumiskulumme olivat pienet, ja maailmantilanne vaikutti vakaalta, joten emme nähneet mitään syytä, miksi Jussin palkka ei riittäisi meille molemmille ja eläinlaumallemme. Vähän ennen irtisanoutumistani alkoi tulla ensimmäisiä uutisia Kiinassa havaitusta virustaudista, mutta asia tuntui vielä kovin kaukaiselta. 

Kun korona sitten alkoi levitä, eikä kukaan oikein vielä tiennyt miten sen kanssa pitäisi toimia, yksi ensimmäisiä vaiheita tyhjensi työterveyden ja peruslääkärien vastaanotot. Lääkärissä käyntiä tuli välttää kaikissa ei välttämättömissä tilanteissa, etävastaanottomalli ei ollut vielä yhtä kehittynyt ja potilaat ohjattiin erillisille koronapoleille. Jussin palkkaus perustuu potilaskontaktien määrään, joten ne tulot joiden varaan olimme yhteisen taloutemme laskeneet putosivat hetkeksi rytinällä. Koska siinä vaiheessa kellään ei ollut vielä tietoa, koska tilanne taas normalisoituisi, Jussikin päätti vaihtaa sitten toisiin tehtäviin ja teki hetken aikaa koronavastaanottoa ja siirtyi sitten vanhustenhoitoon ja terveyskeskustyöhön, niin saimme tilannetta taas tasapainotettua. 

Kesää kohden tautitilanne tuntui tasaantuvan, ja meillä alkoi lähestyä vanhan kodin putkiremontti. Olimme alunperin suunnitelleet vuokraavamme remontin ajaksi väistöasunnon, ja palaavamme vanhaan kotiimme remontin jälkeen. Vaikka en ole ikinä ollut kerrostaloihmisiä, edellinen asuntomme oli varsin tilava, ja siinä oli edulliset asumiskulut. Sitten Facebook kuitenkin kaikkien vuosien saatossa tekemieni talohakujen perusteella nosti esille yhden omakotitalon myynti-ilmoituksen, josta Facebookin mukaan saattaisin olla kiinnostunut. Ja siinä algoritmit osuivat kerrankin oikeaan: talo oli suunnilleen kaikkea sitä, mistä olimme Jussin kanssa puhuneet, että yhteinen kotimme voisi olla "sitten joskus". Lähestyvä putkiremontti puolsi myös hyvin vahvasti muuttoa. Sen hetkinen taloustilanne ei todellakaan puoltanut isoa talolainaa, mutta päätimme, että kävisimme ainakin katsomassa taloa. Kävimme ja rakastuimme täysin. Päätimme samalla myös varata ajan pankkiin, ja laskea ammattilaisten kanssa, olisiko talokauppoja mitenkään mahdollista toteuttaa. Lukuja pyöriteltiin kaksi viikkoa ja tarvitsimme vielä Jussin vanhemmat takaajiksi ennenkuin kauppoihin päästiin.

Muutto tapahtui kolme kuukautta ennen vanhassa asunnossa alkavaa linjasaneerausta. Siinä kohtaa vanhan kodin ympäriltä oli jo vedetty koko piha auki yhtä aikaa toteuttettavan energiaremontin takia, ja koko taloyhtiö näytti yhdeltä isolta työmaalta, mikä se olikin. Tulimme siihen tulokseen, että jos koittaisimme myydä vanhan kodin ennen remontin valmistumista, tekisimme todennäköisesti isommat tappiot kuin että pitäisimme sen remontin ajan tyhjillään, vaikka vastikkeet pyörivät koko ajan. Samaan aikaan huomasimme, että meidän molempien asuttua koko aikuisikämme kerrostaloasunnoissa, meiltä puuttui hyvin paljon asioita, mitä tarvitsimme ison pihan omaavassa omakotitalossa. Kasvaneiden asumiskulujen rinnalla pyörivät siis koko ajan lisäksi toisen asunnon kulut ja uuden kodin hankinnat minun yhä opiskellessa. Siihen että saimme vanhan kodin myytyä meni lopulta lähemmäs vuosi, jonka aikana jouduimme ottamaan jonkin verran remonttilainaa vanhaa kotiin sekä kulutusluottoja uuden kodin tarpeisiin.

Vanha asunto meni kuitenkin kaupaksi ennen valmistumistani ja kattoi siitä olevan loppuvelan, Jussi oli päässyt taas palaamaan työterveyden pariin ja arki uudessa kodissa alkanut pyöriä ilman että jokainen askare tarvitsisi aloittaa ostamalla siihen tarvittavat välineet. Joten tulimme siihen tulokseen, että taloutemme kestäisi vielä senkin, että opiskelisin heti perään toisen tutkinnon, jos tulisin valituksi klinikkaeläinhoitajaopintoihin. Jussin isä oli kuollut juuri ennen valmistumistani, ja Jussi oli tässä vaiheessa alkanut hoitaa meidän raha-asioiden lisäksi myös kuolinpesän asioita ja auttaa koko ajan enemmän muutamaa lähisukulaistaan, mikä kuormitti häntä huomattavasti enemmän kuin siinä vaiheessa vielä huomasin. Yhdestä Jussin autokaupasta tuli todella pahasti takkiin, kun käytettyjen autojen kauppa seisahtui korkojen nousuun, mutta Jussin oli silti pakko myydä, että hän sai lunastettua kaksi vuotta aiemmin tilaamansa auton, jonka toimitus oli viivästynyt komponenttipulan takia.

Tähän asti kaikki pallot olivat vielä suhteellisen hyvin ilmassa, vaikka velkaa oli jo alkanut kertyä asuntolainan lisäksi, asumiskulut olivat suhteelliset isot, puskureita ei ollut saatu rakennettua ja voimavarat olivat paikoin vähissä. Mutta samaan aikaan olimme entistä optimisempia sen suhteen, että asiat lähtisivät nopeasti parempaan päin nyt kun meitä oli kuitenkin taas kaksi palkansaajaa. Joten uskalsimme sitten minun koeaikani päätyttyä lähteä vielä reissuunkin, alkaa suunnitella häitä ja sopia useammasta fretinpennusta

Sitten tuli se, että asiat lähtivät ryminällä alas. Meiltä laitettiin vanhasta työpaikasta kaikki hoitajat pihalle, joten olinkin äkisti työtön. Eläimillä alkoi sairastelukierre, joka vei rahaa ja painoi jaksamista. Aloitin samaan aikaan nollasopparilla uudessa työpaikassa, joka toi sekä kaivattua muuta ajateltavaa, että vei toki myös energiaa, kun opetteli uuden talon tavoille. Priorisoimme maksuissa eläinlääkärilaskut, joka johti siihen, että etenkin loppuvuodesta muut laskut alkoivat jäädä viiveeseen, kun sähkölämmitteisessä isossa omakotitalossa sähkölaskutkin kasvoivat taas loppuvuotta kohti ikävästi. Paikkasimme tilannetta ottamalla lisää osamaksuja ja kulutusluottoja, joilla saimme maksettua viiveeseen jääneitä laskuja. Stressi lisäsi myös muita huonoja valintoja, kuten jatkuvaa noutoruuan tilaamista, kun kummallakaan ei ollut oikein energiaa ruuanlaittoon, mutta jotain oli silti syötävä. 

Olemme edelleen optimistisia sen suhteen, että tilanne tulee helpottamaan tästä. Jussilla on edelleen hyvät tulot, ja minullakin on tuloja. Olemme selvinneet tähän mennessä jo pandemiasta, kahden asunnon loukusta, kasvaneista asumiskuluista, energiakriisistä, korkojen noususta ja eläinlääkärireissuista. Olemme päässeet ajantasalle laskuissa. Mutta nämä ovat niitä syitä, miksi tulemme todennäköisesti olemaan vielä hyvän tovin hyvin kiinni budjektikirjassa ja ruokasuunnittelussa ja sitä on nyt oikeasti saatava ne puskurit kuntoon ennen mitään seuraavia isompia peliliikkeitä. 

Toki tässäkin matkan varrella olisi ollut monia paikkoja joissa olisi voinut jarruttaa jo aiemmin, niin että tilanne ei olisi ikinä päässyt näin pahaksi. Meillä oli monessa kohdassa mukana liikaa optimistisuutta, ja olen ollut liian huono sanomaan ei uusille tulokkaille. Mutta jos ollaan ihan rehellisiä, niin vaikka en ehkä tekisi kaikkea sitä uusiksi, en myökään osaa katua tehtyjä valintoja. Jos mietin, mitä elämä olisi nyt, jos olisimme tehneet ne alkuperäiset taloudellisesti järkevämmät peliliikkeet mitä suunnittelimme versus mitä elämä on nyt, tässä talossa, tämän lauman kanssa. Emme me suunnittele viettävämme häitä kotona ennenkaikkea siksi, että se tulee halvemmaksi, vaan koska onnistuimme löytämään niin meidän näköisemme kodin, että se tuntuu kaikkein luontevimmalta paikalta viettää myös hääpäivää. Enkä minä vietä täällä niin paljoa aikaa siksi, että olemme ajaneet itsemme taloudellisesti ja laumakoon suhteen niin ahtaalle, että se on ainoa vaihtoehto, vaan koska koti on se paikka jossa haluan viettää mahdollisimman paljon aikaani.

Mutta silti. Meillä on edelleen paljon matkaa siihen, että voisin rehellisesti sanoa taloutemme olevan tasapainossa. Mutta nyt minulla on pitkästä aikaa taas suunnitelmia sen suhteen, miten sinne voitaisiin päästä, sen sijaan että ajelehdittaisiin ihan täysin palkkapäivästä toiseen.

Kantarellin minien neljäs viikko

Vaikka Kantarellin minit käyvät vielä maitobaarilla ja hakevat turvaa myös emostaan, alkavat ne jo muuten olla käytökseltään kovin isoja rottia. Uudet ruuat kiinnostavat kovasti ja siemensekoituksesta valikoidaan ensimmäisiksi kurpitsan- ja auringonkukansiemenet. Juomapullosta osataan jo juoda, ja pullolla saattaa roikkua jopa kolme miniä yhtä aikaa. Kiipeilystä on tullut koko ajan sujuvampaa ja hypyistä hallitumpia, samoin kuin itsensä perusteellisesti pesemisestä. 

Kaikki minien kuvat ovat tältä päivältä

Kuvaaminen on jäänyt koko ajan vähemmälle poikasten kasvaessa, koska myös poikasten vauhti on kasvanut. Eli poikasten kanssa touhutessa saa vahtia koko ajan enemmän, missä kukakin on menossa, ja nostella minejä alas sohvan selkänojalta. Siinä ei tahdo enää riittää kädet kuvaamiselle, ja kuvien onnistumisen laitakin on vähän niin ja näin. Ensiviikon sunnuntaina Saija tulee sitten ottamaan mineistä niiden viralliset studiokuvat kuvausteltan ja kameran kanssa. Alustavasti myös sovittiin, että pojat lähtevät sitten samalla kertaa Saijan luokse, jossa ne saavat asua vielä hetken nelistään ennen jatkamistaan omiin koteihinsa. Pojilla alkaa olla jo sen verran komiat pallit, ja rotat voivat tulla sukukypsiksi hyvin varhaisessa vaiheessa, joten urokset pitää silloin joka tapauksessa erottaa emostaan ja siskoistaan. Tytöt jäävät vielä joksikin aikaa emonsa hoiteisiin.

Tänään asennettiin rottalaan myös ilmankostutin, sillä eksolan ilmankosteus on pudonnut talven myötä todella alas, ja aikuisten laumassa on alkanut olla pientä aivastelua, jonka Saija arveli saattavan johtua liian kuivasta huoneilmasta. Alkuun koitettiin hilata ilman kosteutta vähän ylös lisäämällä huoneeseen laakeita vesiastioita ja terraariokäyttöön suunniteltu pieni ilmankostutin, mutta ne eivät tehneet monenkaan prosentin muutosta lähtötilanteeseen. Seuraavaksi koitimme etsiä Ekotorilta käytettyä Ufoxia, joka olisi ollut oma ykkösvalintani ilmankostuttumiseksi. Vaikka Ufoxeja on näkynyt Ekotorilla yllättävän usein, nyt niitä ei tietenkään ollut tarjolla yhtään. Uuteen Ufoxiin budjekti ei valitettavasti taipunut, sillä se olisi edellyttänyt uuden osamaksun ottamista, mitä pyritään nyt välttämään ellei kyseessä ole välttämätön eläinlääkärireissu. Haimme sitten Julasta tuommoisen 29 euron halpismallin, ja nyt toivotaan kovasti, että sen tehot riittävät nostamaan ilmankosteuden huoneessa toivotulle tasolle. Eksola ei onneksi ole huoneena sieltä isoimmasta päästä. Lähtötaso ilmankosteudessa oli 21% ja ensiaputoimilla se saatiin nostettua hetkellisesti 24%:ään. Tavoite olisi jotain 40-50% välillä.

Eksolan uusi ilmankostutin

Kuolemasta

Anteeksi kaikille, joita teema ahdistaa, että se on ollut viime kuukausina paljon esillä blogissa. Kyseessä on kuitenkin aihe, jonka kanssa itsekin kipuilen paljon. Dewin somessa oli jokin aika sitten postaus kuolemasta, ja siitä kuinka he haluavat nostaa jokaisen kuolleen kissan esille postauksissaan. Että kaikkein sairaimpien populaatioidenkaan kohdalla, joissa kaikki eivät ehdi tulla elävinä tutuiksi, he haluavat että kaikki saavat nimensä ja tarinansa näkyviin edes kuollessaan. Että kyse on kuitenkin kerran eläneistä yksilöistä, ei mistään nimettömästä massasta, joka on mahdollista tiivistää lukuihin ja tilastoihin. Itse olen pyrkinyt vähän samaan omilla sosiaalisen median kanavilla. Että vaikka kaikkia meidän tyyppejä ei olekaan esitelty ehkä nimen kanssa millään niistä, kaikista tulee edes muistokirjoitus. Parina viime kuukautena en ole ihan päässyt siihen. Kaksi viimeisintä mennyttä on jäänyt ilman muistokirjoituksia.

Menetimme 21.2. afrikkalaisen kääpiösiilimme Sonicin ja 5.3. sri lankan kuoppakyymme Trigon. Sonicin kohdalla en pystynyt tekemään muistokirjoitusta, koska Sonic oli kuollessaan vasta alle vuotias, enkä tiedä mihin hän kuoli. Tiesin, että moni olisi kysynyt, mitä tapahtui, mutta minulla ei ollut vastauksia. Sonic oli kyllä edellisenä iltana aivastellut muutaman kerran, mutta koska se ei ollut poikkeuksellisen väsyneen tai räkäisen oloinen ja ruoka oli maistunut, en ollut vielä isommin huolestunut asiasta. Tarkistin kyllä, että pojan aitauksen lämmöt toimivat kuten pitääkin ja tarkistin eksolan tuuletusikkunan tiivisteet, koska Sonicin asumus oli eksolassa lähimpänä ikkunaa. Mutta mielestäni tilanteessa ei ollut mitään, etteikö sitä olisi voinut tarkkailla päivän tai pari kotonakin. Seuraavana iltana havahduin siihen, että Sonic näytti nukkuvan näkyvällä paikalla, mitä se ei tehnyt koskaan. Lähempi tarkastelu paljasti, että Sonic oli kuollut. Sonicinkin kohdalla mietittiin sen avauttamista, mutta koska lähettäminen muulla kuin kuriirifirmalla ei enää onnistu, ja avaus kuitenkin maksaa jonkin verran, tällä kertaa päädyimme siihen, että Sonicia ei avattu. Sonic oli kuitenkin meidän ainoa siilimme, hän ei ollut luovutuksensa jälkeen missään tekemisissä muiden siilien kanssa ja Sonicilla ei ollut jälkeläisiä. Vastaukset olisivat siis voineet selvittää omaa päätäni, mutta ne eivät olisi palvelleet samalla tavalla muita, kuin Mallun kuoleman syyn selvittäminen. Niin tällä kertaa päädyimme siihen, että käytimme sen summan mikä avaukseen olisi mennyt mieluummin eläviin tyyppeihin.

Trigolla oli puolestaan ikää jo kahdeksan vuotta, joten vaikka hän ei ollut puukyyksi mikään supervanha, kuitenkin jo sen verran iäkäs, että kuolema on voinut johtua siitä. Trigon kohdalla ei siis ollut mitään varsinaista syytä, miksi kuolinilmoitusta ei olisi voinut tehdä. Paitsi se, ettei Sonickaan ollut saanut omaa kuolinilmoitusta, ja Rafaellankin kuolinilmoituksesta oli vasta alle kuukausi. Tuntui että en vain pysty julkaisemaan kuolinilmoituksia joka kuukausi. Suurimmalta osin siksi, että jo minulle itselleni tuli se olo, että mikä helvetti meillä on vikana, kun tuntuu että kaikki vain kuolevat, vaikka minä olen kuitenkin kaikkein parhaiten perillä siitä, millaiset olot eläimillä täällä ovat ja kuinka paljon meillä on eläimiä. Mutta kun siitä ajatuksesta ei päässyt eroon edes omassa päässä, niin en halunnut edes kuvitella, miltä jatkuvat kuolinilmoitukset näyttävät siltä muutaman lemmikin omistajasta, joka on ihan rikki jo siitä, jos useampi kuolema sattuu parin vuoden sisälle. Joten ajattelin että sitä on vain helpompi poistaa tyypit vähin äänin lajilistasta ja jatkaa elämää, mutta sekään ei tuntunut oikealta. Se että meillä on kuollut nyt useampia tyyppejä ei tee kuolemista samantekeviä tai merkitsemättömiä. Ei niitä kuulu vain lakaista maton alle ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Muutamana pahimpana päivänä olo on tosiaan ollut se, että nämä kaikki kuolevat nyt käsiin, ja kohta meillä ei ole täällä enää yhtään eläimiä. Että minä missaan nyt jotain perustavanlaatuista, minkä kuka tahansa muu näkisi varmasti heti. Kunnes sitten oikeasti yhden ystävän kanssa keskustellessa laskin, että jos me joutuisimme joka kuukausi hautaamaan kaikki yhteen lajiin kuuluvat eläimet, meillä menisi silti reilu viisi vuotta, että olisimme oikeasti tilanteessa, ettei meillä olisi täällä ketään. Meillä vain on täällä ihan valtava jengi, joten ei odottaakaan, että kaikki olisi koko ajan vain päivän paistetta. Toki tuohon reiluun viiteen vuoteen on laskettu ihan kaikki meidän lajilistan tyypit, ja vaikka pyrinkin pitämään niistä kaikista hyvää huolta, voin tunnustaa, että esimerkiksi jauhomatoihin minulla ei ole yhtä vahvaa tunnesidettä kuin vaikkapa kissoihin. Olkootkin että noista kaikkein pienimmistäkin löytyy myös hyvin tärkeitä tyyppejä, kuten rubber ducky -siirani, ja myös esimerkiksi kaloissa meillä on useampia nimettyjä persoonia.

Huomaan että olen myös selvästi tavannut hoitaa pääkoppaani osin sillä, että menetysten vastapainoksi meille on myös tullut usein uusia tyyppejä. Että kun isossa laumassa kuoleman joutuu kohtaamaan usein, niin siihen liittyviä ajatuksia on päässyt osin pakoon kun samaan aikaan on myös odottanut uusia perheenjäseniä saapuviksi ja keskittynyt laittamaan niille kämppiä kuntoon. En oikeasti tiedä, miten olisin ikinä kestänyt sen, että meiltä on vuoden sisään mennyt kuusi frettiä, ellei täällä olisi noita kolmea viime vuoden kakaraa tuomassa elämää taloon. Mutta tänä vuonna tämä kortti on jätetty käyttämättä. Meidän talous veti viime vuonna niin tiukille, että minusta ei vain tunnu oikealta ottaa tänne lisää jengiä, ennenkuin tilannetta on saatu korjattua. Siinä päätöksessä pysyminen ei ole helppoa, ja meillä on muutamia lemmikin paikkoja jotka tullaan varmasti täyttämään jossain vaiheessa. Olemme esimerkiksi molemmat Jussin kanssa sitä mieltä, että Jester teki meihin niin lähtemättömän vaikutuksen, että haluamme meille vielä joskus parta-agaman. Mutta se hetki ei vain ole nyt. Nyt sitten joutuukin tekemään enemmän töitä sen kanssa, että löytää muita tapoja elää kuoleman kanssa. 

Yksi tämmöinen tapa on ollut uudelleenjärjestely, joka on näkynyt blogissakin. Eli se että pyritään valjastamaan kaikki vapautuneet resurssit mahdollisimman tehokkaasti elävien käyttöön. Eksolaan tuli Jussin työpiste, että etenkin kääpiörotille tulee enemmän ihmiskontaktia ja lisää seurusteluaikaa (mahlapussikiitäjistä Jussi tulee tuskin näkemään työpäiviensä aikana vilaustakaan). Bunkkerissa pyritään siihen, että terrojen vapautuessa tyyppejä muutetaan mahdollisuuksien mukaan isompiin ja ylimääräisistä terraarioista luovutaan aiempaa herkemmin, että muita saa siirrettyä hyllyjen ylä- ja alaosista paremmille katselu- ja hoitokorkeuksille. 

Kaikkein eniten töitä tulee olemaan oman pään kanssa.  

Levätkää rauhassa 

Sonic
12.4.2023 - 21.2.2024

Trigo
2016 - 5.3.2024

Luova kaaos

Kaikki jäi eilen pommin jäljiltä, koska tänään oli taas työpäivä. Sitä ei siis ehtinyt tehdä mitään konkreettista tavaroiden paikalleen saattamiseksi, mutta sitä ehti kyllä miettiä asiaa työmatkalla autolla ajaessaan. Ja pakko myöntää, että suhteeni tavarakaaokseen on hyvin kahtiajakoinen. Yleensä meillä on kotona sitä sekaisempaa mitä enemmän olen elementissäni ja mitä onnellisempi olen. En ole ikinä rakastanut siivoamista, mutta rakastan erilaisia projekteja, jotka lähtevät helposti valtaamaan alaa kun innostun. Mitä enemmän innostun, sitä vähemmän tuhlaan ajatustakaan tiskeille tai sille miltä meillä näyttää.

Toisaalta minuun on myös aika tiukkaan iskostettu se, miltä kotona kuuluu näyttää, kun elämä on hallinnassa. Ja koska moni kyseenalaistaa miten tällaista eläintarhaa on ylipäätään mahdollista pyörittää ihmisasunnossa, minulla on välillä turhankin korostunut tarve näyttää ulospäin, että homma on hallinnassa. Ja kunnollisella ihmisellä se luonnollisesti tarkoittaa, ettei tiskivuori näy kilometrin päähän, lattioilla ei pyöri likaisia sukkia eikä eteinen ole täynnä väärän kauden vaatteita, olkootkin ettei millään niistä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten eläimet täällä voivat. Mitä vieraampi ihminen meille on tulossa, sitä suurempaa painetta koen yleensä siitä, miltä asiat näyttävät.

Silloin kun en odota ketään, koti saa rönsyillä. Tiedän, että kaikki on palautettavissa tarvittaessa paikoilleen, ja se riittää. En välttämättä vaivaudu tyhjentämään edes paperiroskista heti kun se tulvii yli, ja ellei meille ole tulossa ketään, se voi tulvia yli viikonkin. 

En toki kiellä, etteikö koti ole siivottuna omaankin silmääni esteettisemmän näköinen. Itseasiassa esteettisessä mielessä rakastan lähes tyhjiä tasoja ja väljiä kaappeja. Asia ei vain ole minulle niin tärkeä, että jaksaisin nähdä sen eteen juurikaan vaivaa itseni takia. Omaan estetiikan nälkääni kun riittää usein jo se, että tyhjennän tason kukkamaljakon ympäriltä. Sikäli vieraita edeltävä paniikkisiivous tekee välillä ihan hyvää, koska silloin pääsee itsekin nauttimaan hetken siistimmästä kodista. 

Kuitenkin parhaita vieraita ovat ne, joita varten ei tarvitse siivota. Se jos sattuu osumaan meille niin, että Jussin lökärit roikkuvat ruokailutilan tuolin selkämyksellä, teräväkuivain lojuu keskellä lattiaa ja takkahuoneen ovenedus on yksi kenkäviidakko, kertoo joko siitä, että minut on onnistunut yllättämään, tai että olen tarpeeksi rento ollakseni välittämättä. Se että en siivoa kaikkia vieraita varten ei johdu kunnioituksen puutteesta, vaan siitä, että osan kanssa osaan olla niin oma itseni, että keskityn heitä odotellessa johonkin siivousta kivempaan, kuten aiheuttamaan lisää kaaosta leipomalla. 

Nykyään olen myös oppinut aiempaa enemmän elämään sen nolouden tunteen kanssa, jos joku sattuu tulemaan meille niin, ettei kämppä ole kuten pitäisi. Etenkin silloin, kun kaaos johtuu siitä, että jokin projekti on taas vienyt kaiken aikani ja huomioni. Osaltaan sitä ehkä toivoo, että se kun innostun selittämään projektista vie vieraankin huomion pois niistä epämääräisistä kasoista, nyssyköistä, tiskeista ja pyykeistä, jotka odottavat kiltisti sitä hetken kun saavat taas huomioni. 

Nytkin jokin ääni nalkuttaa takaraivossani, että bunkkerin uudelleen järjestely ei ole valmis ennenkuin kaikki mylläyksen jäljet on taas siivottu pois silmistä. En kuitenkaan tiedä, jaksanko tehdä asialle mitään tänään. Tai haittaako asia edes itseäni juurikaan. Se kun tulee varmasti tapahtumaan joskus. Etenkin kun tällä kertaa projektikuvatkin tuli julkaistua heti, eikä postaus jäänyt roikkumaan siistimpiä jälkeen-kuvia odotellessa. Eksolan sentään imuroin ennen eksolan kuvan julkaisemista. 

Sitä on myös jo koonnut päässään listaa, mitä kotona ja pihalla ainakin pitäisi siivota ennen häitä. Että jos koko päivän sataakin kaatamalla, ja joudumme siirtymään sisätiloihin, eihän meillä voi olla ikkunat pesemättä ja kärpäsenkakkaa ikkunankarmeissa, vaikka meillä onkin joka kesäinen kärpäsongelma frettien ruokajemmojen myötä. Mutta katsoo nyt. Olisihan häät toisaalta ihan hyvä tekosyy ikkunanpesulle, jota tuskin muuten saadaan aikaiseksi ainakaan ennenkuin kuin siihen on varaa palkata joku.  

Sillä ajalla, joka tämän kirjoittamiseen meni, olisi laittanut jo aika monta tavaraa paikoilleen. Mutta minua huvitti nyt enemmän avata kylmä cola, ja jatkaa työmatkapohdintoja. Hetken mietin myös, olisiko tällaista postausta pitänyt kuvittaa räpsäisemällä pari kuvaa kodin sotkuista, mutta sekään ei huvittanut minua. Eiliset bunkkerikuvat saavat hoitaa sitäkin virkaa, ja mennään tänään kuvatta.

Bunkkerimylläystä

Tänään saatiin toteutettua bunkkerissa yksi mylläys, joka on ollut minulla haaveissa jo pidempään. Vaakamalliset Herptek-muoviterraariot koottiin hyllyjen päältä omaksi tornikseen, jonka myötä Zola ja Selena siirtyivät itseni kannalta huomattavasti paremmalle katselu- ja hoitokorkeudelle. Samalla ne muodostavat huomattavasti fiksumman näköisen kokonaisuuden noin, sillä ne olivat aina vähän turhan leveitä normihyllyihin. 

Tämmöinen siitä nurkkauksesta tuli <3

Terratorni edestä (johdot pitää vetää vielä järkevämmin...)

Toki tämän myötä meillä on nyt pakastin keskellä lattiaa, ja kaikki muutkin kamat vähän vinksin vonksin, eli bunkkerissa vallitsee taas kotoisa projektikaaos, kunnes keksin uudet paikat liikkeelle lähteneille tavaroille plus niille merivesitavaroille, joille ei ollut vielä olemassakaan paikkaa kun tämä viimeisin mylläyskierros alkoi. 

Nämä kaksi olivat aiemmin noiden takana näkyvien viljisterrojen päällä

Niinkuin näin, mutta tuon yhden sijaan näitä oli tuossa päällä kaksi

Selenan terraario oli tuolla hyllyn päällä, joka ei Jussista ollut yhtään niin pahan kuin minusta

Kunnollisia ennen kuvia ei taaskaan ole, sillä olin ehtinyt jo noin projektin puoliväliin kun ne tulivat ensimmäistä kertaa mieleeni. Ellen sitten löydä jotain käyttistä arkistojen aarteista. 

Tornin neljästä terraariosta kaksi on tällä hetkellä käytössä ja kaksi tyhjillään. Torni on alunperin hankittu Jussin pytikkaprojektia varten, joten voi olla, että ainakin toiseen tyhjistä terroista muuttaa joskus kuningaspyton koiras. Asia ei ole kuitenkaan ajankohtainen juuri nyt. 

Tämä loppukaaos jäi sitten toiseen päivään

 

Mauno ei ole nyt ihan varma tästä

Kevyiden muoviterraarioiden alla on pyörällinen vesivanerilevy, jotta torni on konaisuudessaan helppo rullata pois sulaketaulun edestä silloin kun jonkun muun kuin Jussin pitää yltää sulakkeisiin.  

Zola (joka ei kelpaa Rutulle iltapalaksi) palaamassa terraarioonsa