Rahasta

Olen jo pidempään miettinyt, kuinka paljon haluan avata arkemme tämän hetkisestä toisesta isosta stressitekijästä, eli rahasta, blogin puolella. Teemaa ei ole pidetty täällä täysin pimennossa, sillä se vaikutti myös siihen, että päätin taas aloittaa julkisen kuluseurannan eläinkulujen osalta. Kuitenkin kuolemien tapaan asiaan liittyy paljon stressiä ja ahdistusta. Blogin puolella sitä on puhunut ehkä enemmän niistä viimeisistä niiteistä, joka vetivät pakan lopullisesti sekaisin viime vuoden lopulla, eli Mintun, Jesterin ja Mitellan sairastumisista ja hoitoyrityksistä. Mutta syyt siihen, miksi ne onnistuivat saamaan taloutemme täysin pois raiteiltaan Jussin hyvistä tuloista huolimatta juontavat juurensa jo vuoteen 2019, jolloin teimme ensimmäiset tilanteeseen johtaneista päätöksistä. 

Kun mietimme 2019, olisiko meillä varaa siihen, että minä lopetan työt ja lähden opiskelemaan eläintenhoitajaksi elimme hyvin erilaista elämää hyvin erilaisessa, paljon nykyistä vakaammassa maailmassa. Asumiskulumme olivat pienet, ja maailmantilanne vaikutti vakaalta, joten emme nähneet mitään syytä, miksi Jussin palkka ei riittäisi meille molemmille ja eläinlaumallemme. Vähän ennen irtisanoutumistani alkoi tulla ensimmäisiä uutisia Kiinassa havaitusta virustaudista, mutta asia tuntui vielä kovin kaukaiselta. 

Kun korona sitten alkoi levitä, eikä kukaan oikein vielä tiennyt miten sen kanssa pitäisi toimia, yksi ensimmäisiä vaiheita tyhjensi työterveyden ja peruslääkärien vastaanotot. Lääkärissä käyntiä tuli välttää kaikissa ei välttämättömissä tilanteissa, etävastaanottomalli ei ollut vielä yhtä kehittynyt ja potilaat ohjattiin erillisille koronapoleille. Jussin palkkaus perustuu potilaskontaktien määrään, joten ne tulot joiden varaan olimme yhteisen taloutemme laskeneet putosivat hetkeksi rytinällä. Koska siinä vaiheessa kellään ei ollut vielä tietoa, koska tilanne taas normalisoituisi, Jussikin päätti vaihtaa sitten toisiin tehtäviin ja teki hetken aikaa koronavastaanottoa ja siirtyi sitten vanhustenhoitoon ja terveyskeskustyöhön, niin saimme tilannetta taas tasapainotettua. 

Kesää kohden tautitilanne tuntui tasaantuvan, ja meillä alkoi lähestyä vanhan kodin putkiremontti. Olimme alunperin suunnitelleet vuokraavamme remontin ajaksi väistöasunnon, ja palaavamme vanhaan kotiimme remontin jälkeen. Vaikka en ole ikinä ollut kerrostaloihmisiä, edellinen asuntomme oli varsin tilava, ja siinä oli edulliset asumiskulut. Sitten Facebook kuitenkin kaikkien vuosien saatossa tekemieni talohakujen perusteella nosti esille yhden omakotitalon myynti-ilmoituksen, josta Facebookin mukaan saattaisin olla kiinnostunut. Ja siinä algoritmit osuivat kerrankin oikeaan: talo oli suunnilleen kaikkea sitä, mistä olimme Jussin kanssa puhuneet, että yhteinen kotimme voisi olla "sitten joskus". Lähestyvä putkiremontti puolsi myös hyvin vahvasti muuttoa. Sen hetkinen taloustilanne ei todellakaan puoltanut isoa talolainaa, mutta päätimme, että kävisimme ainakin katsomassa taloa. Kävimme ja rakastuimme täysin. Päätimme samalla myös varata ajan pankkiin, ja laskea ammattilaisten kanssa, olisiko talokauppoja mitenkään mahdollista toteuttaa. Lukuja pyöriteltiin kaksi viikkoa ja tarvitsimme vielä Jussin vanhemmat takaajiksi ennenkuin kauppoihin päästiin.

Muutto tapahtui kolme kuukautta ennen vanhassa asunnossa alkavaa linjasaneerausta. Siinä kohtaa vanhan kodin ympäriltä oli jo vedetty koko piha auki yhtä aikaa toteuttettavan energiaremontin takia, ja koko taloyhtiö näytti yhdeltä isolta työmaalta, mikä se olikin. Tulimme siihen tulokseen, että jos koittaisimme myydä vanhan kodin ennen remontin valmistumista, tekisimme todennäköisesti isommat tappiot kuin että pitäisimme sen remontin ajan tyhjillään, vaikka vastikkeet pyörivät koko ajan. Samaan aikaan huomasimme, että meidän molempien asuttua koko aikuisikämme kerrostaloasunnoissa, meiltä puuttui hyvin paljon asioita, mitä tarvitsimme ison pihan omaavassa omakotitalossa. Kasvaneiden asumiskulujen rinnalla pyörivät siis koko ajan lisäksi toisen asunnon kulut ja uuden kodin hankinnat minun yhä opiskellessa. Siihen että saimme vanhan kodin myytyä meni lopulta lähemmäs vuosi, jonka aikana jouduimme ottamaan jonkin verran remonttilainaa vanhaa kotiin sekä kulutusluottoja uuden kodin tarpeisiin.

Vanha asunto meni kuitenkin kaupaksi ennen valmistumistani ja kattoi siitä olevan loppuvelan, Jussi oli päässyt taas palaamaan työterveyden pariin ja arki uudessa kodissa alkanut pyöriä ilman että jokainen askare tarvitsisi aloittaa ostamalla siihen tarvittavat välineet. Joten tulimme siihen tulokseen, että taloutemme kestäisi vielä senkin, että opiskelisin heti perään toisen tutkinnon, jos tulisin valituksi klinikkaeläinhoitajaopintoihin. Jussin isä oli kuollut juuri ennen valmistumistani, ja Jussi oli tässä vaiheessa alkanut hoitaa meidän raha-asioiden lisäksi myös kuolinpesän asioita ja auttaa koko ajan enemmän muutamaa lähisukulaistaan, mikä kuormitti häntä huomattavasti enemmän kuin siinä vaiheessa vielä huomasin. Yhdestä Jussin autokaupasta tuli todella pahasti takkiin, kun käytettyjen autojen kauppa seisahtui korkojen nousuun, mutta Jussin oli silti pakko myydä, että hän sai lunastettua kaksi vuotta aiemmin tilaamansa auton, jonka toimitus oli viivästynyt komponenttipulan takia.

Tähän asti kaikki pallot olivat vielä suhteellisen hyvin ilmassa, vaikka velkaa oli jo alkanut kertyä asuntolainan lisäksi, asumiskulut olivat suhteelliset isot, puskureita ei ollut saatu rakennettua ja voimavarat olivat paikoin vähissä. Mutta samaan aikaan olimme entistä optimisempia sen suhteen, että asiat lähtisivät nopeasti parempaan päin nyt kun meitä oli kuitenkin taas kaksi palkansaajaa. Joten uskalsimme sitten minun koeaikani päätyttyä lähteä vielä reissuunkin, alkaa suunnitella häitä ja sopia useammasta fretinpennusta

Sitten tuli se, että asiat lähtivät ryminällä alas. Meiltä laitettiin vanhasta työpaikasta kaikki hoitajat pihalle, joten olinkin äkisti työtön. Eläimillä alkoi sairastelukierre, joka vei rahaa ja painoi jaksamista. Aloitin samaan aikaan nollasopparilla uudessa työpaikassa, joka toi sekä kaivattua muuta ajateltavaa, että vei toki myös energiaa, kun opetteli uuden talon tavoille. Priorisoimme maksuissa eläinlääkärilaskut, joka johti siihen, että etenkin loppuvuodesta muut laskut alkoivat jäädä viiveeseen, kun sähkölämmitteisessä isossa omakotitalossa sähkölaskutkin kasvoivat taas loppuvuotta kohti ikävästi. Paikkasimme tilannetta ottamalla lisää osamaksuja ja kulutusluottoja, joilla saimme maksettua viiveeseen jääneitä laskuja. Stressi lisäsi myös muita huonoja valintoja, kuten jatkuvaa noutoruuan tilaamista, kun kummallakaan ei ollut oikein energiaa ruuanlaittoon, mutta jotain oli silti syötävä. 

Olemme edelleen optimistisia sen suhteen, että tilanne tulee helpottamaan tästä. Jussilla on edelleen hyvät tulot, ja minullakin on tuloja. Olemme selvinneet tähän mennessä jo pandemiasta, kahden asunnon loukusta, kasvaneista asumiskuluista, energiakriisistä, korkojen noususta ja eläinlääkärireissuista. Olemme päässeet ajantasalle laskuissa. Mutta nämä ovat niitä syitä, miksi tulemme todennäköisesti olemaan vielä hyvän tovin hyvin kiinni budjektikirjassa ja ruokasuunnittelussa ja sitä on nyt oikeasti saatava ne puskurit kuntoon ennen mitään seuraavia isompia peliliikkeitä. 

Toki tässäkin matkan varrella olisi ollut monia paikkoja joissa olisi voinut jarruttaa jo aiemmin, niin että tilanne ei olisi ikinä päässyt näin pahaksi. Meillä oli monessa kohdassa mukana liikaa optimistisuutta, ja olen ollut liian huono sanomaan ei uusille tulokkaille. Mutta jos ollaan ihan rehellisiä, niin vaikka en ehkä tekisi kaikkea sitä uusiksi, en myökään osaa katua tehtyjä valintoja. Jos mietin, mitä elämä olisi nyt, jos olisimme tehneet ne alkuperäiset taloudellisesti järkevämmät peliliikkeet mitä suunnittelimme versus mitä elämä on nyt, tässä talossa, tämän lauman kanssa. Emme me suunnittele viettävämme häitä kotona ennenkaikkea siksi, että se tulee halvemmaksi, vaan koska onnistuimme löytämään niin meidän näköisemme kodin, että se tuntuu kaikkein luontevimmalta paikalta viettää myös hääpäivää. Enkä minä vietä täällä niin paljoa aikaa siksi, että olemme ajaneet itsemme taloudellisesti ja laumakoon suhteen niin ahtaalle, että se on ainoa vaihtoehto, vaan koska koti on se paikka jossa haluan viettää mahdollisimman paljon aikaani.

Mutta silti. Meillä on edelleen paljon matkaa siihen, että voisin rehellisesti sanoa taloutemme olevan tasapainossa. Mutta nyt minulla on pitkästä aikaa taas suunnitelmia sen suhteen, miten sinne voitaisiin päästä, sen sijaan että ajelehdittaisiin ihan täysin palkkapäivästä toiseen.