Syyskesästä on tullut taas lipsuttua synttäripostauksissa. Elokuussa meillä vietettiin kaksia synttäreitä, kun Ruttu täytti 4.8. 11 vuotta ja Minttu 18.8. 13 vuotta. Mintun kuulumisia on käyty viime postauksissa läpi enemmänkin, mutta sieltä positiivisemmalta puolelta mainittakoon, että Minttu tuli eilen ihan itse Jussin syliin kehräämään ja leipomaan lempivilttiään. Ruttu taas kirjoittelee jo kovasti joulupukille toiveita sähköpeitosta, koska Ruttu ei todellakaan arvosta sitä, kuinka ilmat ovat lähteneet syksyn myötä viilenemään. Rutun kohdalla ei voida edes sanoa, että hän voisi nyt paksusti, sillä rouvan harmiksi häneltä on löydetty vyötärö ja paino on saatu taas alkamaan nelosella. Rutusta tämä ei ole positiivinen saavutus, sillä Ruttu olisi mielellään muotovalio, ja pyöreä on oikein kaunis ja harmoninen muoto. Se on sentään Rutusta kiva, että nyt kun olen ollut työttömyyden myötä enemmän kotona ja tekemissäni keikkahommissa on ollut myös iltavuoroja, Ruttu on saanut nauttia aamuisin enemmän valmiiksi lämmitetyistä peitoista. 

Vaikka tuli pöllittyä talvella staminaa, sitä ei silti tämän parempaa synttäripostausta saanut. Rutusta tää on ihan epistä.

Lemmikki Tampere viikonloppuna 3.9. meidän kaksi ensimmäistä kääpiörottaa Opuntia ja Lupiini saavuttivat yksivuotisrajapyykin. Tämän vuoden aikana kumpikin neideistä ehti tulla emoiksi, ja kummaltakin jäi meidän laumaan yksi tytär kasvamaan. Opuntialta Torvis ja Lupiinilta Kantarelli. Opuntia ja Lupiini ovat itse aikuistuneet ja rauhoittuneet oikein kivoiksi lemmikkirotiksi, mikä oikein korostuu menevän ja vielä vähän säpsyilevän nuorison rinnalla.    

Itse olen ehkä taas pienesti kipuillut ison eläinlauman kääntöpuolia, nyt kun useamman kanssa on ollut lääkityksiä, kuukauden käyttövarat ovat huvenneet eläinlääkäriin (siltikin, että käyntien määrään suhteutettuna pääsimme hyvin halvalla), ja siinä samaan aikaan pyörii luonnollisesti se normiarki, jonka lisäksi kuvioissa on ollut vielä sosiaalistettava rottapoikue. Vaikka nyt on ehtinyt olla suhteessa enemmän kotona kuin kokopäivätöissä ollessa, silti etenkin tämä viikko on tuntunut olevan paikoin vähän liikaa. Siltikin, että sitä jokaisen syötettävän lääkkeen kohdalla tietää, että vaihtoehtona olisivat voineet olla hyvästit. Jotenkin se stressikupla on vetänyt sen verran sisäänsä, että sitä oikeastaan vasta tänään havahtui siihenkin, että Kielon muksut ovat jo yli neljä viikkoisia, ja minun pitäisi malttaa pakata osa niistä uusiin seikkailuihin jo ensiviikolla. Koko syyskuu tuntuu muutenkin menneen ihan silmänräpäyksessä, ja puolen tunnin päästä onkin jo lokakuu. 

Ystävän tuleva mini kiipustaa

Mitellan eläinlääkärikäynti, osa 2

Tänään Mitellalta ultrattiin rintaonteloa ja sydäntä, mikä osaltaan vahvisti diagnoosin. Sydämen eteiset ja kammiot ovat laajentuneet ja ohentuneet ja sydän on pyöristynyt. Sydämen supistuvuus on tilanteeseen nähden ok. Mitella oli myös jo selvästi pirteämpi kuin maanantaina, mikä kanssa viittaisi siihen, että nesteenpoistolääkityksestä on apua. Eli Mitellalla jatketaan nyt DCM:n hoitoa. Mitellalle varattiin kontrolliaika Sarille kuukauden päähän, jolloin myös arvioidaan, pärjätäänkö nykyisellä lääkityksellä, vai olisiko sydämen vajaatoimintaan määrätyn Fortekor vetin ja nesteenpoistoon määrätyn Furovetin rinnalle syytä aloittaa vielä sydämen pumppaustehoa lisäävä Vetmedin. 

Mintun kanssa päästiin maanantaina eroon paidasta, ja ollaan saatu neitiä ehkä vähän lepytettyä. 

Eli nyt uskaltaa ehkä hetkellisesti hengähtää sen suhteen, ettei olla välttämättä juuri tällä hetkellä menettämässä ketään heti nyt. Olkootkin, että Mintun stressioireet on kyllä pakko saada jollain keinolla kuriin, ja että Mitellan kohdalla emme voi vielä tietää, miten nopeasti sydänoireet lähtevät etenemään. Mutta juuri nyt katsellaan, millaista vastetta kummankin lääkitykselle aletaan saada.

Mitellan eläinlääkärikäynti

Tiedän, että sanoin itse, että todennäköisesti positiivisin mahdollinen lopputulos Mitellan eläinlääkärikäynnille on se, että päästäisiin lähtemään kotiin Mitellan ja sydänlääkkeiden kanssa. Siihen me pääsimmekin, mutta silti parkkipaikalla autossa tuli itku. Tiedän, ettei tilanne ole läheskään niin paha, kuin se olisi voinut olla: keuhkoissa ei näkynyt mitään selviä tiivistymiä, eikä nestettä ollut kertynyt niin pahasti kuin olisi voinut olla. Tiedän, että monilla freteillä on ollut todella hyvä vaste nesteenpoistolääkitykselle, ja se aloitetaankin Mitellalla nyt heti. Nyt kun kehkoissa ei näkynyt kasvaimia, katsotaan sydän vielä tarkemmin läpi ultralla keskiviikkona. 

Silti kun silittelin Mitellaa boksissa sen väsähdettyä selvästi tutkimuksesta ja röntgenistä, tiedän että jollain tasolla lähtölaskenta on alkanut. Mikäli saadaan hyvä vaste lääkkeille, voimme saada mummuskan kanssa vielä hyviä kuukausia. Mutta ottaen huomioon Mitellan iän, yleiskunnon ja sydämen tilanteen, en usko, että parhaimmassakaan tapauksessa puhutaan enää vuosista tai välttämättä edes yhdestä vuodesta. 

Silti olemme Jussin kanssa yhtä mieltä siitä, että lähdemme vielä koittamaan lääkitystä. Että jos yskänkohtaukset ja pumppaava hengitys saadaan kuriin, voi mummuska elää vielä hyvää elämää. Ja vaikka mummuskalle aloitetaan nyt heti kaksi eri lääkettä, joista toinen annetaan kahdesti päivässä, en usko Mitellan stressaavan lääkitsemisestä niin, että se laskisi merkittävästi sen elämänlaatua. 

Jännitin tämän päiväistä käyntiä niin, että unohdin kokonaan ottaa lohitahnatuubin mukaan mummuskan tutkimuspalkkioiksi. Nyt yksi tuubi on pakattuna jo valmiiksi reppuun keskiviikkoa varten. 

Nyt huomaa päässä, kuinka jännitys ja itku on alkamassa purkautua migreeniksi. 

Mintun kuulumisia ja frettipäivää

Viime viikkolla on tullut keskityttyä taas enemmän kotiin ja Minttuun, jonka lisäksi kävin viikonloppuna pitämässä frettipäivän Halikon Mustissa ja Mirrissä. Jussi ei tällä kertaa osallistunut frettipäivän pitoon, kun hänellä oli samaan aikaan työpäivä Salossa. 

Mintun kanssa viime viikko on mennyt aika tasaisesti. Tikit leikkaushaavasta saatiin poistettua jo reilu viikko sitten. Paidasta ei olla päästy vielä eroon, sillä alue tuntuu vielä erilaiselta, minkä takia Minttu pyrkii nuolemaan sitä. Jo sen lyhyen hetken ajan, kun koitimme viikko sitten pitää Mintun hetken ilman paitaa niin että olimme Jussin kanssa molemmat kotona valvomassa, se onnistui nuolemaan ajellun alueen reunaan tullutta pientä ihottumakohtaa niin, että iho muuttui välittömästi helakan punaiseksi. Niinpä paita tuli takaisin, ja on nyt hoidettu kohtaa hoitopyyhkeillä ja hunajavoiteella. Nyt iho näyttää taas täysin ehjältä, joten pian ehkä uskaltaa koittaa uudelleen ottaa paidan pois.     

Mielialalääkkeetkin otettiin Mintulla kokeiluun, mutta vielä toistaiseksi ainoa näkyvä vaikutus on, että aamulääkkeet ainakin yhdessä tyhmän paidan ja ihon hoidon kanssa ovat tehneet Jussista Persona non gratan Mintun silmissä, sillä aamulla ensin nousevana Jussilla on ollut kunnia toimia aamulääkkeen antajana. Jussin ja Mintun yhteiset sohvahetket ovatkin vaihtuneet minun ja Mintun yhteisiksi sohvahetkiksi, mikä luonnollisesti harmittaa Jussia. Etenkin kun Minttu ottaa heti kunnon manuli-ilmeen, jos Jussi koittaa osallistua minun ja Mintun sohvahetkiin. Olen kuitenkin koittanut lohduttaa Jussia, että tämä on välivaihe, sillä mielialalääkkeen vaikutus ei toki näy heti, ja osa harmituksesta johtuu varmasti paidasta. Ja luonnollisesti jos lääkkeen ottamisen aiheuttama stressi on pidemmällä tähtäimelle isompi kuin lääkkeestä saatava hyöty, lääkekokeilu loppuu siihen.

Mintun kanssa kaikkien vaivojen hoitaminen on muutenkin aina aika tasapainoilua. Kyse ei ole siitä, että Mintun lääkitseminen olisi mitenkään erityisen hankalaa: Minttu on pohjimmiltaan hyvin kiltti kissa, ja sen pystyy helposti lääkitsemään. Haaste tulee siitä, että Minttu stressaa hyvin herkästi kaikesta, mikä tapahtuu vastoin sen tahtoa, eli kaikkien hoitotoimenpiteiden kanssa joutuu aina arvioimaan hyvin paljon tarkemmin hyöty-haitta -suhteita kuin muiden lemmikkien kanssa. Vuosittaisista hammashoidoista on selkeästi ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Kuukausittaisten Solensia-pistosten aloittamista mietin kanssa Mintun kohdalla jonkin aikaa juuri haitta/hyöty-näkökulmasta, mutta koska olemme saaneet järjestettyä pitkälti niin, että Minttu on saanut pistokset muiden käyntien yhteydessä tai kotona, olen toistaiseksi kokenut niistä olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Virtsatieruokavalion yrittämisestä tai virtsatietä tukevien lisäravinteiden käytöstä luovuttiin Mintun kohdalla, koska vaikka ruokavalion vaihdoksen koitti tehdä erittäin hitaasti, se selvästi stressasi Minttua ja huononsi sen syömistä entisestään. Virtsatieruokaa kun ei tarvinnut olla normiruuan seassa kuin pieni hitunen, kun Minttu jo kieltäytyi kokonaan syömästä. 

Nyt sitten katsotaan, miten homma lähtee toimimaan tämän päivittäisen lääkityksen kanssa. Itse lääkkeen antamiseen ei mene kuin minuutti, mutta ainakin vielä Minttu kokee sen vahvasti puuttumisena omaan henkilökohtaiseen tilaansa. Ruuan sean jemmaamista ei olla kyllä vielä edes koitettu, kun yritykset jemmata ruokaan virtsatieruokia ja virtsateiden hyvinvointia tukevia valmisteita ovat vielä liian selvästi muistissa. Toki jos tuntuu, että jatkuvasta lääkityksestä voitaisiin saada apua Mintun tunnetilojen tasaamiseen, sitä voisi toki koittaa katsoa jonkun eläintenkouluttajan kanssa, saataisiinko lääkkeenanto tapahtumaan enemmän yhteispelillä Mintun kanssa. En kyllä yhtään tiedä, kuinka pahalta tuollainen lääke maistuu kissan suussa.  

Koska Minttu pystyy normitilanteessa tulemaan hyvinkin avoimesti vieraiden syliinkin leipomaan, ja saattaa jopa klinikkakäynneillä innostua juttelemaan ja puskemaan, kun sitä tullaan moikkaamaan, monen on vaikea nähdä sitä kuinka herkästi se silti lähtee keräämään kierroksia esimerkiksi autoon joutumisesta. Etenkin kun Mintulla se ahdistus usein purkautuu tosiaan enemmän itsensä nuolemiseen, kuin siihen että se vaikka sähisi tai käyttäytyisi muuten ulospäin hermostuneesti. Mutta nyt edetään taas päivä kerrallaan, ja toivotaan että päästäisiin Mintun kanssa taas pian tasaisempaan vaiheeseen.

Frettipäivän set-up

Frettipäivästäkin minun piti tehdä oma postauksensa, mutta koska se meni hyvin, ei siitä tunnu olevan nyt isommin sanottavaa. Oli ihan kiva päästä kertomaan freteistä ihmisille, ja kohtaamaan monia sellaisiakin kävijöitä, jotka eivät olleet nähneet frettejä koskaan aiemmin livenä tai edes ikinä kuulleet sellaisista. Kuitenkin siinäkin vähän painoi takaraivossa se, että Mitella päätettiin jättää kotiin lepäilemään, kun tänään lähdetään sitten eläinlääkäriin selvittämään, mistä mummuskan yskä voisi johtua. Nähtiin Mitellan eläinlääkärin kanssa jo eilen toisissa merkeissä, mutta en halunnut silloin pyytää häntä vielä edes isommin arvailemaan, mistä voisi olla kyse, kun tänään on kuitenkin sitten käytössä paremmat kuvantamismahdollisuudet ja muut. Päällimmäisenä toki toivoo, että kyseessä olisi jokin, mikä olisi hoidettavissa, tai ainakin jokin, jonka etenemistä voitaisiin vielä hidastaa. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että kun frettien keskimääräinen elinikä on se 5-8 vuotta, niin 7,5-vuotiaan kohdalla niiden ei hoidettavissa olevien kremppojen riskikin on jo aika iso. Siihen ei vaan silti olisi vielä valmis. 

Arkirutiinit hukassa

Arkirutiinit ovat olleet viime viikkoina hukassa, ja sen myötä kämpän on taas vallannut kaaos. Omien uusien kuvioiden lisäksi Jussille iski tavallista pahempi syysflunssa, joten eläinten hoidossa on tehty suunnilleen se mitä on ollut pakko, ja muuten koitettu enemmän lepäillä. Tämän kokoisen eläinlauman se alkaa kuitenkin näkyä aika äkkiä, joten tämä viikko on itselläni pyhitetty taas enemmän kaaoksen raivaamiseen. 

Siitä huolimatta olin mennyt optimistisesti ennen pahimman kaaoksen syntymistä sopimaan että meille saa taas tulla tutustumaan fretteihin eilen, joten aloitin pommin purkamisen yläkerrasta. Yleensä kysyn kaikilta kävijöiltä, haluavatko he nähdä muutkin eläimet, mutta koska matelijabunkkerin oven ympäristö koostuu tällä hetkellä pesusta tulleiden tavaroiden kasoista, kaikki hoitotarvikkeet ja ötökkäboksit lojuvat pitkin lattioita ja keskellä huonetta on ainakin kolme keskeneräistä terraprojektia materiaaleineen levällään, päätin että tällä kertaa en edes kysy, koska huoneessa liikkumismahdollisuudet muistuttavat paikoin ruutuhyppelyä. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen fretteihin tutustuja seuraa meitä somessa ja oli itsekin matelijaharrastaja, joten hän osasi kysyä, olisiko muutkin eläimet mahdollista nähdä. Mietin asiaa hetken, ja totesin että olkoot. Ei tässä kuitenkaan oltu tulossa kuvaamaan tilaa Suomen kaunein koti -kisan finaaliin, ja kyllä ne eläinten asumukset olivat suht kondiksessa sielä kaiken kaaoksen keskellä. Mutta kyllä sitä suklaapatukkakääreitä ja muita katsellessa taas mietti, että tilanne saa kyllä olla sitten oikeasti aika sos, jos alan systemaattisesti evätä pyynnöt päästä katsomaan eläimiä vedotan siihen, että nyt on vähän kaaos päällä. 

Mymski löysi hyvän turvamontun

Henkisellä puolella on kyllä taas kytemässä pieni sos. Sen Mintun patin tulokset kun tulivat viime viikolla, ja vaikka niitä on nyt ehtinyt sulatella useamman päivän, niin sulamisen sijaan ne tuntuvat käpertyvän taas pieneksi möykyksi rintaan. Kyse ei ollut sinällään mistään vakavasta: kyseessä ei ole aggressiivinen syöpäkasvain tai muukaan iso mörkö. Mutta löydökset viittaisivat itse aiheutettuun ihomuutokseen, jonka todennäköisin alkusyy on stressi. Eli taas on ollut jotain, mihin Minttu reagoi itsensä liiallisella nuolemisella. Minttu on aina ollut herkkä, mutta kun viime joulukuun nivelrikkolöydösten ja Solensian aloituksen jälkeen on ollut taas pitempi hyvä jakso, niin uuden stressireaktion bongaaminen ahdistaa. Toki nyt kyseessä on pieni paikallinen muutos sen sijaan että Minttu olisi taas nuollut vatsansa, häntänsä ja jalkansa kaljuiksi, minkä hän on tehnyt pariin kertaan. Silti aina näiden jälkeen tulee se olo, voimmeko oikeasti tarjota Mintulle tarpeeksi hyvän elämän täällä. Että olenko minä vain itsekäs, kun en tee asialle mitään. Mintun kohdalla olen kuitenkin ehdottomasti luvannut sen edelliselle omistajalle, että olemme Mintun viimeinen koti, eikä se lähde täältä kiertoon minnekään. Eli vaikka välillä miettii, voisiko Minttu olla onnellisempi jonkun eläkeläinpariskunnan ainoana lemmikkinä, missä muuttujat olisivat minimissä, sen kokeilu ei ole nyt vaihtoehto. Olen myös puhunut tilanteesta avoimesti Mintun hoitavan eläinlääkärin kanssa, mutta sen perusteella mitä Roosa on nähnyt Minttua töissä ja meillä kotioloissa, hän kuitenkin suositteli tässä kohtaa ennemmin mielialalääkityksen testaamista, kuin mitään lopullisempaa. Ja kyllähän me olemme Mintun kanssa valmiita kokeilemaan vaikka mitä, niin kauan kuin homma tuntuu olevan vielä Mintun edun mukaista. Minttu on kuitenkin maailman paras rakkausleipuri, ja kotioloissa omilla ehdoilla ollessaan aivan ihana tyyppi. Mintulla vain aktivoituvat erittäin herkästi kaikki ne tyypilliset oireet, mitä nykytutkimus liittää esimerkiksi liian harvaiseen vieroitukseen ja puutteelliseen sosiaalistumiseen sen herkkyyskautena: stressaantuessaan Minttu pyrkii rauhoittamaan itseään liialliselle nuolemiselle, se alkaa herkästi pissailla vääriin paikkoihin ja sille tulee ummetusta. Viimeisimmän pahemman parturoinnin yhteydessä Mintulta löytyi alkava nivelrikko, ja tilanne korjautui jatkuvalla kipulääkityksellä. Sitä edeltänyt parturointi oli seurausta korvapunkeista. Silloinkin Minttu kuvattiin päästä varpaisiin ja otettiin laajat verikokeet, kun olimme aivan varmoja, että kyse on jostain vakavammasta.

Uusimmilla rottamuksilla aukesi viime viikolla silmät

Samaan aikaan meillä on varattu ensiviikolle eläinlääkäriaika myös Mitellalle. Mitella on alkanut yskiä, ja valitettavasti se miten se yskii, viittaa enemmän sydän- tai keuhkoperäiseen ongelmaan, kuin siihen, että se olisi vain onnistunut nappaamaan Jussilta flunssan (mikä toki sekin olisi riskitekijä Mitellan ikäiselle eläimelle). Näistä kahdesta sydänperäinen tuntuu tällä hetkellä todennäköisemmältä, ja olisi vaihtoehdoista se pienempi paha, koska tiedä muutamia frettejä, jotka ovat hyötyneet selvästi sydän- ja nesteenpoistolääkityksistä, ja saaneet niiden kanssa lisäaikaa. Keuhkoihin levinneet kasvaimet taas olivat aika selvä kuolemantuomio. Mutta maanantaina saa taas pitää kaikki peukalot pystyssä, että lähdetään klinikalta kotiin Mitellan kanssa.   

Kaikki kilpparit tuli punnittua ennen jääkaappiin siirtämistä

Normaalimpien arkikuvioiden puolella kävin tänään kaivamassa kilpikonnat niiden kasvihuoneelta, ja siirsin ne talvehtimaan autotallin jääkaappiin. Konnien uusin tulokas Rypsi löytyi kaikkein syvimmälle kaivautuneena, eli eiköhän sekin ole jo täysin valmis unille. Vähän kyllä harmittaa, kun konnien kasvihuonetta ei ole mahdollista eristää ja sen lämpötilaa säädellä niin, että konnat olivat voineet jäädä koko talveksi nukkumaan itse kaivamiinsa poteroihin. Nuo jääkaapissa olevat laatikot tuntuvat kuitenkin niin luonnottomilta toisten itse kaivamiin unipesiin nähden, mutta ne kuitenkin mahdollistavat tarkemman seurannan ja olosuhteiden kontrolloinnin. 

Eilen myös koitettiin tauon jälkeen uudelleen Hattaran ja Mymskin yhdistämistä pihalla. Hattara nappasi pentua edelleen niskasta ja ravisteli sitä, mutta ei enää niin pahasti kuin ensimmäisillä kerroilla. Mymski ei myöskään mennyt tilanteesta enää yhtä paniikkiin, ja rentoutui selvästi nopeammin Hattaran päästettyä siitä irti. Tällä kertaa ei kuitenkaan jatkettu yrittämistä heti perään sisällä, vaan jatketaan nyt alkuun pihakohtaamisia ja pidetään tapaamiset sen verran lyhyinä, ettei Mymskiä ala jännittää liikaa. Mutta vaikka yleensä nuoremmat pennut menevät selvästi helpommin laumaan, Mymskin kohdalla oli selvästi oikea päätös odottaa, että se ehtii saada lisää kokoa ja itseluottamusta ennen yhdistämisyritysten jatkamista.

Mallimies Mauno ja tyttö nimeltä Olvi

Nyt on ollut taas pari työkeikatonta päivää välissä, niin olen onnistunut viihdyttämään itseäni omien projektieni parissa. Eilen kävin hakemassa meille uuden liskon, joka oli salamatkustanut Suomeen olutkollin matkassa, ja luovutin illalla viimeisimmät hoitofretit takaisin omistajilleen. Tänään puolestaan lähdettiin Maunon kanssa mainoskuvauksiin Eläinklinikka Pelottomaan. Heillä on nyt käynnissä mainoskuvaukset Burning Tail -kuvausfirman kanssa, ja Mauno oli kutsuttu mukaan kissamalliksi.

Mallimies Mauno hommissa

Mauno valikoitui mukaan ennen kaikkea siksi, että hän veti jo rokotuksilla koko ajan omaa Mauno-showtaan, ja pyrki koko ajan huomion keskipisteeseen. Mutta myös siksi, että Mauno on ulkonäöltään aika semmoinen peruskissa ilman liioiteltuja ulkonäköpiirteitä tai jalostuksen mukanaan tuomia haasteita, mihin huomio voisi kiinnittyä mainoksessa itse asian sijaan. Mauno myös ottaa reissaamisen ja eläinlääkärin tutkimuksen aika rennosti, mikä oli eduksi, koska mainoskuvauksissa tilanteessa on kuitenkin lisänä vielä monta uutta muuttujaa valoista muuhun kuvauskalustoon. Kuvausjutuista Maunon mielestä ehdottomasti epäilyttävin oli musta varjo, jota käytettiin valon säätämiseen.

Nimensä mukaisesti kavereiden uusi klinikka Peloton pyrkii siihen, että eläinlääkärireissu olisi eläimelle mahdollisimman stressitön, ja asiat tehtäisiin niin pitkälti kuin mahdollista eläimen ehdoilla. Niinpä kuvaustilannettakin suunniteltiin koko ajan niin, että miten kuvista saataisiin paitsi mainosmielessä toimivia, miten ne saataisiin otettua stressaamatta mallia liikaa. Mauno saikin ennen kuvausten alkua tutustua omatoimisesti klinikkaan ja kuvausalueeseen kuvausvälineineen, ja kuvauksissa käytettiin paljon nuolumattoa ja lohitahnapalkkioita. Mauno on kasvanut frettien kanssa, joten hän on oppinut pennusta asti, että lohitahna on avain kaikkeen. Mauno esitti kuvauksissa myös monet mangusti-istunnat tahnatuubinsa kanssa. Se on myös aina yhtä ihana huomata, että silloinkin kun muutamassa tilanteessa jokin mietitytti Maunoa niin, ettei tahna heti maistunut, niin silloinkin poika rentoutui kevyillä pääpaijauksilla. Eli vaikka tahna onkin parhautta, niin silitykset ja juttelu toimivat vielä sitäkin tehokkaampina rentouttajina.

Jonkin verran sitä pääsi jo näkemään kertynyttä aineistoa kameran näytöltä, mutta itsekin odotan mielenkiinnolla kuvien lopullisia versioita, ja mitkä kuvista lopulta valikoituvat käyttöön. Kuvauskokemuskin oli kaikin puolin kiva. Jotenkin olen aina tykännyt siitä, kun pääsee jonkin jutun kulisseihin, ja nyt tietty kun näitä kuvia tehtiin kavereille, niin se oli jo itsessään kiva kun pääsi taas paremmin höpisemään ja yhdessä lounaalle, nyt kun se ei enää ole päivittäistä.   

Muurigekko Olvi

Eilen saapunut lisko sai matkustusmuotonsa myötä nimeksi Olvi. Meidän edellinen muurigekko kun löytyi hedelmä- ja vihannesosastolta ja nimettiin Hevisaurukseksi. Nimestään huolimatta Olvi näyttäisi kuitenkin olevan tyttö. Olvi kun on jo selvästi isompi ja aikuisempi mitä Hevisaurus, jonka sukupuolta ei olla vielä pystytty määrittelemään. Olvin tarkka alkuperä on pienoinen mysteeri, sillä se kolli, jonka mukana se tuli, on lähtenyt alun perin Yhdysvalloista, josta se on toimitettu Belgiaan, josta se tuotiin Suomeen, eikä muurigekkoa tavata luonnonvaraisena sen enempää Yhdysvalloissa kuin Belgiassakaan. Eli se, miten ja mistä Olvi on matkansa aloittanut, ja missä kohtaa se on vaihtanut olutkolliin tuskin selviää tarkemmin koskaan. Ja koska Olville ei voida hankkia paluulippua tuntemattomaan, jää se tänne täysihoitolaiseksi. Ihan alkuun se saa kuitenkin viettää ainakin pari kuukautta karanteenissa yläkerran vessassa. Samalla tarkkaillaan myös Olvin häntää, sillä se on selvästi jossain kohtaa tiputtanut häntänsä kokonaan, kasvattanut uuden hännän ja uusi häntä on ottanut jossain kohtaa vähän osumaa. Uuden hännän ruhje näyttäisi kuitenkin olevan jo paranemaan päin.

Olvin karanteenikämppä yläkerran vessassa. Boksin pohjalla on alkuun valkoinen paperi, jotta esimerkiksi mahdolliset ulkoloiset on helpompi havaita.

 

Hammashommia ja keikkatöitä

Tämä viikko on mennyt vauhdilla. Tiistain ehti vielä levätä messuista ja valmistautua töiden alkuun. Keskiviikkona tuli vietyä ensin aamusta kaikki viisi kissaa hammashoitoon Eläinklinikka Pelottomaan, ja jatkettua sieltä sitten ensimmäiseen työvuoroon toiselle klinikalle. Äkkiseltään voisi ajatella, että viiden oman lemmikin anestesiatoimenpide samaan aikaan töiden alun kanssa voisi olla ylimääräinen stressitekijä. Mutta pakko myöntää, että se kävi vähän terapiasta, kun pääsin purkamaan jännitystä juttelemalla kahden entisen työkaverini kanssa. Myönnän olevani ammatillisesti niin tuore, ettei pienistä kehuista ja kannustuksesta ole haittaa, etenkään kun ne tulevat ihmisiltä, joiden kanssa tuli naurettua töissä monet naurut ja laulettua Popedaa väsyneenä leikkurissa. 

Viikon fiilis: hieman pöllyssä, mutta hyvin hengissä.

Kissojen osalta käynnillä ei tullut isompia ylläreitä:

Mintulta poistettiin hammaskivi ja yksi yläetuhampaan juurenpala. Sen lisäksi Mintulla oli eriasteisia lieviä parodontiittimuutoksia. Samassa anestesiassa Mintun niskasta poistettiin pieni patti, joka lähetettiin patologille. Siitä odotetaan vielä tuloksia. Patin poiston myötä Mintulle tuli kipulääkekuuri.

Ainolta poistettiin vain hammaskiveä.

Löllöltä poistettiin hammaskiveä ja se sai Solensia-pistoksen. Löllöllä oli ainakin yksi poistokuntoinen hammas, joten sille tarvitsee varata jatkoaika toiselle klinikalle, missä on hammasröntgen ja paremmat työkalut poistoihin.

Maunolta poistettiin hammaskiveä. Sen lisäksi Maunolta löytyi parodontiittimuutoksia, ja siltä poistettiin kaksi parodontiitin vuoksi heiluvaa alaetuhammasta. 

Rutulta poistettiin hammaskiveä. Lisäksi sillä havaittiin oikealla alhaalla painauma 408 kohdalla, jota tulee tarkkailla, ja jos se alkaa verestää tai vaikuttaa olevan kipeä, pitää olla yhteydessä klinikkaan. 

Löllön kohdalla jatkoa suositeltiin pikapuoliin ja Maunolle kontrollia noin puolen vuoden päästä. Ainon, Rutun ja Mintun kohdalla seuraavaa suun puhdistusta suositeltiin vuoden päähän. Tarjottiin osamaksuna tuota meidän kallista hienoa rotukissaa, eli Ruttua, sen pissattua taas aamulla pyykkikoriin aamupalan jäätyä väliin tulevan anestesian takia. Roosa olisi ollut valmis harkitsemaan asiaa, jos olisi saanut Löllön, joten sopimusta ei syntynyt. Roosalla oli kyllä taas haasteita arvioida Löllön nukahtamista ja heräämistä, sen nukahdettua Roosan syliin heti rauhoitteiden laiton jälkeen, ja sen heräiltyä hyvin rauhalliseen tahtiin operaation jälkeen. Että mikä osa oli lääkkeiden vaikutusta ja mikä taas vain Löllöilyä, kun poika otti sen verran rennosti.

Työkeikkoja tuli tällä viikolle kolme, ja itseni hieman harmittaa kun sitä tuntee itsensä taas paljon hitaammaksi, mitä jo oli, kun aikaa menee paitsi asioiden etsimiseen niin fyysisesti kuin itselleni vieraamman käyttöjärjestelmän sisältä, kuin myös siihen, että itseltä puuttuu vielä se rutiini, miten kukakin eläinlääkäreistä haluaa asioiden olevan. Tämä kuitenkin tuntuu häiritsevän eniten minua, sillä kukaan muu ei selvästi edes odota, että löytäisin kaiken heti - tai että keikkailijana oppisin välttämättä missään kohtaa jokaisen lääkärin hanskakoot ja muut eroavaisuudet. Kaikki ovat olleet myös superavuliaita ja ystävällisiä. Tänään meinasin jo halata yhtä kollegaa, kun hän alkoi laulaa hammashuoneessa Urpoa ja Turboa, mutta pinnassa on vielä sen verran vieraskoreutta, että en halannut, enkä yhtynyt duettoon. Introvertiksi olen kyllä yllättävän kova halailemaan silloin, kun koen olevani sellaisten ihmisten keskellä joiden seurassa pystyn rentoutumaan. Sen sijaan onnistuin kyllä jo selittämään, minkä takia hyppyhämähäkit ovat harvinaisen awwws, eivätkä yhtään kammottavia.

Ensiviikollekin on sovittuna kolme keikkapäivää töihin, jonka lisäksi Maunolle on tiedossa yhdet mainoskuvaukset. Sitä ennen otetaan kuitenkin viikonloppu rennosti löhöten - ja raivaten vähän tiskivuoria keittiöstä, kun sitä on saattanut taas vähän laistaa ihmistilojen siivouksesta, kun on keskittänyt energiansa uuden opetteluun.

Lemmikki Tampere -messut

Lemmikki Tampere -messut ovat nyt tämän vuoden osalta paketissa, ja olo on kohtalaisen kaikkensa antanut. Vaikka messuviikonloput ovat antoisia, ja koen ne tärkeiksi harrastukselle, niin ne ovat silti kaltaiselleni introvertille aina äärettömän kova puristus. Tänäkin vuonna messuilla kun kävi kaikkiaan 10 764 kävijää, ja meidän ständi oli melkein heti C-hallin sisääntulon vieressä. Saimme kuitenkin ständille kasaan erittäin hyvän porukan, niin missään vaiheessa kukaan ei joutunut hoitamaan ständiä yksinään. Olin alunperin jopa varannut itselleni yhden vapaavuoron messuilla kiertelyä varten, vaikka en sitä sitten lopulta osannutkaan ihan kokonaan käyttää, kun lauantai-iltapäivän miehitys vähän kutistui sairastapausten myötä. Ja jotenkin minä kuitenkin kestän paremmin ihmisjoukkoja ollessani ständillä, kuin kierrellessäni vapaasti ihmisten keskellä. Toki oli kiva, kun pääsi välillä vähän morjestamaan tuttuja ja katselemaan hyppyhämähäkkiä. Myönnän avoimesti, ettei yksikään meidän talouden tarantulissa aikaansaa minussa yhtä helliä tunteita.

Oma tukikohtani messuilla <3

Omat tutut ovat joka tapauksessa messuilla pääosin hommissa yhdellä tai useammalla ständillä, joten vaikka sitä olisi itse kokonaan vapaa koko messupäivän, niin harvoin silti löytyisi sellaista aikaa, että voisi mennä kavereiden kanssa kahvittelemaan pitkän kaavan kautta. Niin sikälikin pikaiset "vuoroin vieraissa" -piipahdukset toisten ständeille toimivat muutenkin paremmin. Sitä kun voi aika tarkkaan messuohjelmasta katsoa, missä kukakin seisoo. 

Messuilla pääsi toki vastaamaan ehdottomasti eniten kysymykseen "Saako sitä silittää", mutta sen lisäksi pääsi kyllä juttelemaan monen kanssa freteistä laajemminkin. Joukossa oli niin frettiä harkitsevia, eläinalan opiskelijoita kuin ensimmäisen fretin omistajia. Muutamia uusista onnistuttiin ehkä houkuttelemaan ensikuussa oleviin näyttelyihinkin. Ständillä pyöri myös pienimuotoiset pentutreffit, kun lauantaina meidän vieressä oli Lilo, joka sai Serasta itselleen seuraneidin osaksi päivää. Sunnuntaina taas Mymskiä ilahdutti Mymskin sisko Rhonda. Pennut ovat kyllä siitä kivoja messukavereita, että edes osa kävijöistä ehti nähdä freteistä myös sen aktiivisemman puolen. Mitellakin kun on jo mummona niin messukonkari, että se vetäytyi suoraan unille katsottuaan pikaisesti missä oltiin. 

Sera & Lilo

Lauantai-sunnuntai yö oltiin yötä siskoni luona, ja ensimmäinen messupäivä vei voimat niin totaalisesti,
että olin sängyssä jo ennen siskon lapsia. Sunnuntaiaamuna tulikin käytyä taas hetkellisesti niitä pohdintoja, mikä saa ihmisen kerta toisensa jälkeen poikkeamaan näin kauaksi mukavuusalueeltaan. Sitten messujen käynnistyessä pääsi taas mukaan siihen imuun. Ja kyllä siinä aina jokin vähän läikähtää rinnassa, kun näkee ihmisten ilmeitä, kun ne saavat edes koskea tai osa kavereista ottaa syliin noita pötkylöitä. Kuinka moni on niin onnellinen jo siitä hetkestä. Siinä on yhtä aikaa niin ylpeä ja kiitollinen noista pienistä. 

Silti tänään aamulla herätessä migreeni taas jylläsi, ääni katoili ja jalat tuntuivat ihan spagetilta. Siinä ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun tälle päivälle oli varattuna työhaastattelu yhteen keikkatyöhön liittyen. Että huomenta vaan, oli vähän astetta isommat synttäribileet, ja olo on vähän rekan alle jäänyt. Onneksi pari Buranaa, niskahieronta ja piikkimatto helpottivat vähän olotilaa. Vaikka ääni meinasi hävitä pari kertaa kesken haastattelun, ei se tainnut silti ihan huonosti mennä, kun ensimmäinen keikka sovittiin jo keskiviikolle. Nyt pääseekin sitten raivaamaan arkipäiviin taas vähän tilaa töillekin. Olo on yhtäaikaa helpottunut, innostunut ja hieman paniikin sekainen. Paikka ja tulevat työkaverit vaikuttivat mukavilta, mutta nyt sitä joutuu ensimmäistä kertaa opettelemaan uuden paikan ja sen tavat lennosta, ilman että on ensin opiskelijana ylimääräisenä käsiparina paikalla. Tulevat työkaverit vaikuttivat myös niin helpottuneilta kiireavusta, että itsellä on pienet paineet omaksua uuden paikan tavat nopeasti, jotta hommat lähtevät käyntiin sujuvasti.   

Alpakkajengi lauantaina

Omat messushoppailut kokonaisuudessaan

Huono pikaräpsy hyppiksestä juuri ennen kuin herppipuolella alettiin laittaa ständiä kasaan