Tähän vuoteen ehti vielä uusi pieni pettymys, eli uusi "valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun" -viesti työssäoppimispaikasta. Pakko myöntää, että se vähän kirveltää, vaikka kuinka tietää että kilpailen hyvien hakijoiden kanssa, eikä tuo tarkoita muuta, kuin että minun tarvitsee hioa hakemustani ja taitojani vähän lisää. Tiedän, että olisin hyvä valinta klinikoille, mutta minun on vain opittava miten saan sen välittymään aiempaa paremmin silloinkin kun minua jännittää haastattelussa ihan pirusti.

Mutta mennään positiivisen kautta, ja liimataan tämäkin pettymys vuoteen 2021, ja hyvästellään se yhdessä vanhan vuoden kanssa kun vuorokausi vaihtuu.

Vuosi (melkein) paketissa

Ihan kohta on aika jättää hyvästit vuodelle 2021. Kulunut vuosi on ollut hyvin monella tapaa palkitseva, mutta myös äärettömän raskas ja vaikea. Positiviisella puolella on edellisen tutkinnon viimeiset työssäoppimiset ja valmistuminen eläintenhoitajaksi kesäkuussa, sekä pääsy klinikkaeläinhoitaopintoihin ja niiden alkaminen nyt syksyllä. Samoin oli todellista luksusta saada keskittyä kesä omiin projekteihin, ja tutustua moniin uusiin eläinpersooniin, joista osa oli meillä hoidossa, ja osa jäi pysyvämmäksi osaksi omaa laumaa. Raskaalla puolella olivat taas monet menetykset ja Mintun sairastelu. Etenkin sen jälkeen kun emme viime vuonna menettäneet ketään, tämän vuotiset kuolemat ovat vetäneet maton jalkojen alta niin monta kertaa ja useamman kerran niin yllättäen, että välillä on ollut vaikea nähdä ja muistaa kaikkea sitä positiivista mitä on ollut. Lisäksi korona on jatkanut kapuloiden heittämistä rattaisiin, ja tänä vuonna olemme ehtineet paitsi ottaa tikkua nenään useamman kerran, olla karanteenissa kuin elää edelleen siinä maailmassa, jossa mitään frettitapahtumia ei koronan vuoksi järjestetä.

Tällä kokoonpanolla (+ kanit ja bunkkerijengi!) tulevaan vuoteen

Kaikesta positiivisesta huolimatta pelkään että päällimmäisenä tästä vuodesta tulen muistamaan pitkään Miikkiksen, Huiskun, Lystin, Itsyn, Sofian, Taigan, Pihkan, Oivan ja Söpön kuolemat. Etenkin kun nämä kävivät kahtena syklinä: ensin maaliskuussa Miikkis ja Huisku menivät samana päivänä vain viikko Jussin isän kuoleman jälkeen. Sen jälkeen kaikki muut karvakaverit menivät kesällä vain noin kuukauden sisään. Karvakavereiden lisäksi olemme menettäneet myös useamman matelijajengiin kuuluvan tyypin, kuten sileäkylkikonna Venomin ja siankärsäkäärme Pulkkisen. Vaikka nekin menetykset ovat tuntuneet, sitä on ollut niin rikki karvakavereiden kuolemista, ettei noiden vähemmän blogissa näkyvien tyyppien kuolemia ole osannut ja jaksanut nostaa somessa näkyviin. Kevään kuolemat johtivat myös elämäni toistaiseksi ensimmäiseen työtapaturmaan, kun pää ei pysynyt koko ajan mukana Miikkiksen lopetuspäivänä ja käteni jäi jumiin munanpakkauskoneeseen kanalatyössäoppimisen aikana. Kesän kuolemat taas hajoittivat pakan joksikin aikaa täysin, ja osa kesästä meni akuutista stressireaktiosta ja paniikkihäiriöistä toipumiseen.

Miikkiksen hyvästely oli yhtä aikaa hyvin helppoa ja todella vaikeaa: Mihailin kohdalla tiesin, että pojan oli aika mennä, vaikka en itse olisi ollut siihen ikinä valmis.

Sieltä on sitten koitettu pikkuhiljaa kömpiä takaisin normaaliin. Nauttien niiden tyyppien seurasta, joita meillä täällä vielä on, ja samalla koko ajan vähän peläten, kuka joudutaan hyvästelemään seuraavaksi. Seuraavassa ei ole auttanut se että Justiina on tämän vuoden aikana vanhentunut valtavasti, eikä Mintun sairastelu. Etenkin tällä viimeisimmällä kerralla pelkäsin ihan tosissani, että saadaan tälle vuodelle vielä yhdet hautajaiset, kun Mintun parturointi lähti pahenemaan niin nopeasti ja se alkoi vaikuttaa selvästi kivuliaalta. Juuri nyt se huoli on kuitenkin vähän hellittänyt, ja jaksan nyt uskoa että seuraava vuosi aloitetaan nykyisellä kokoonpanolla.

Korona on myös tehnyt sen, että näitä asioita on tullut pyöriteltyä paljon tavallista enemmän vain Jussin kanssa ja somessa. Kaikki ne tilaisuudet, joissa normaalisti tulisi tavattua kanssaharrastajia kun ovat aikalailla loistaneet poissaolollaan koronan takia; näyttelyt, messut, frettipäivät, lajiesittelyt... Tai yhdet messut kyllä ehdittiin pitää ennenkuin tilanne taas paheni, mutta kukaan fretti-ihminen ei vielä uskaltautunut sinne omiensa kanssa. Samalla myös muita kavereita on tullut nähtyä todella vähän, ja esimerkiksi peli-illat ovat olleet lähes seis koko korona-ajan. 

Alkuvuodesta päästiin vihdoin toteuttamaan tarhahaaveita

Yksi elämääni 2021 astellut uusi tyyppi on siskonpoika Isac, jonka myötä on päässyt juttelemaan siskon kanssa ihan eri tavalla kissajuttuja

Kanien paluu omaan elämään on myös ollut yhtä aikaa ihana ja todella kipeä asia. Kanikuume oli nostellut päätään jo useamman vuoden ennen tätä kesää, kun Taiga, Pihka, Oiva ja Söpö tulivat meille, ja kanien kotiutumista seurasi ihan valtava innostus päivittää kanitietouttaan ja tutustua pihan kasveihin kaninäkökulmasta. Kun kettukeissi sitten tapahtui, syytin asiasta itseäni ja harkitsin haaveen hautaamista uudelleen. Mutta kun Mainiolle ja Petterille ei sitten löytynyt muuta talvipaikkaa, annoin itselleni luvan innostua uudelleen ja lähteä rakentamaan kanillista elämään uudellen toivoen että pääsisimme tällä kertaa päivittämään Petterin ja Pampulan kuulumisia vielä kymmenen vuoden päästäkin. 

Petteri ja Mainio tulivat varmistamaan että kanillinen elämä jatkuu myös tulevaisuudessa

Ensivuodelta en siis tarvitsisi ihmeitä, että se olisi parempi kuin tämä jota ollaan nyt hyvästelemässä: jos ensivuonna riittäisi että hyvästelisimme Justiinan (tai vielä parempi, jos mummuska yllättäisi superisti ja eläisi kymmenvuotiaaksi!), saisi tapahtua aika paljon ja rima ylitettäsiin silti. Koulupuolella riman ylittäminen on vähän vaikeampaa: vaikka en pidä siitä, miten paljon korona perusopintojen suorittamista sotki, niihin mahtui lukuisia ikimuistoisia harjoitteluita. Niitä toivon myös nykyisiin opintoihin (ja jännitän taas viimeisimmän haastattelun tuloksia, jonka tulokset on luvattu vielä tällä viikolla).   

Junnulauman kohdalla en olisi ikinä uskonut sen kutistuvan vielä tähän. Mutta lauma on tällaisenäänkin täydellinen <3

Kilpikonnatkin saatiin ulos nauttimaan kesästä

Mintun eläinlääkäri

Tämän päiväisen jälkeen on taas se tilanne, että vaikka olin ennen eläinlääkäriä ehtinyt epäillä ja pelätä miljoonaa asiaa, diagnoosi yllätti. Eniten olin pelännyt virtsaongelmien ja hammassyöpimien uusimista, sillä niistä Mintulla on jo taustaa tältä vuodelta. Koska Mintun karvan nyrhiminen on pahentunut nopeasti ja levinnyt hännän päästä koko alavatsaan ja jalkoihin, pelkäsin (ja pelkään osin yhä) että jokin on todella pahasti pielessä. Eikä pelkoa yhtään lievittänyt se kuinka selvästi Minttu reagoi kipulääkkeeseen, ja kuinka ison avun se tuntui siitä saavan. 

Tänään tutkimukset käynnistettiin yleistutkimuksella, kokonaisvaltaisella röntgen-tutkimuksella, verikokeilla ja korvanäytteen analysoinnilla. Yleistutkimuksessa ei havaittu mitään hälyttävää karvan nyrhimisen lisäksi: suu näytti erittäin siistiltä, keuhkot ja sydän kuulostivat normaaleilta ja korvissa näkyi vain vähän jotain töhnää. Luustokuvissa eikä verikokeissa näkynyt mitään poikkeavaa. Sen sijaan ne korvat... Korvista paljastunutta töhnää analysoitaessa löytyi ihan kunnon kolonna korvapunkkeja. Meillä on ollut joskus korvapunkkeja freteillä, ja kun muistaa miten ne silloin vatkasivat korviansa, ei minulla ollut tullut edes mieleen, että Mintun ongelma voisi olla korvissa. Minttu ei ole ikinä erityisemmin rakastanut että sen korviin kosketaan, mutta ei se ole itsekään tuntunut kiinnittävän niihin erityistä huomiota, tai rapsuttavan niitä poikkeuksellisen paljon. Mutta koska korvapunkkilöytö on toistaiseksi ainoa löytö, oli eläinlääkäri sitä mieltä, että meidän kannattaa nyt lähteä liikkeelle siitä, että hoidetaan nyt ensin korvat kuntoon. Karvan nyrsiminen kaikkialta kehosta ei ole mitenkään tyypillinen korvapunkki oire, mutta ei myöskään täysin mahdoton, kun kyse on varsin herkästä kissasta. Eli nyt toivotaan ihan täysillä, että tämä homma voisi olla loishäädöllä selvä.  

Toki tässä hommassa on se pieni twist, että korvapunkit tarkoittavat sitä että koko lauma on hoidettava. Ja tässä kohtaa koko lauma tarkoittaa paitsi kaikkia omia kissoja, myös frettejä ja siskon kissaa Isacia, koska myös Isac oli täällä joulun vietossa. Muut karvakaverit asuvat onneksi eri tiloissa kuin kissat ja fretit. Lisähauskuutena hommaan Strongholdissa on nyt vuorostaan saatavuusongelmia, ja se on loppunut tukusta. Eli jotta saadaan koko lauma hoidettua, kissojen osalta lääke piti vaihtaa toiseen, ja kissojen ja frettien loishäädöt on haettava kolmesta eri paikkaa joissa kyseisiä valmisteita oli vielä hyllyssä. Jussi on nyt metsästämässä lääkkeitä ja itse varautuu henkisesti lääkitysrumbaan. Onneksi kyseessä on kuitenkin valeluliuos, joka on kohtalaisen helposti laitettavissa. Toki nyt samalla kaikkien korvat olisi hyvä katsoa ekstrahyvin läpi ja putsata. Mintun kohdalla puhdistuksia suositeltiin aamuin illoin viiden päivän ajan. Eli tietää nyt ainakin mitä seuraavat päivät tulee treenattua oikein urakalla.

Joulukuulumisia

Aatto meni isommitta kommelluksitta, mutta muuten tämä joulu ei mennyt omalta osalta ihan nappiin. Ennen aattoa stressitasoja nosti, kun hakemastani työssäoppimispaikasta ilmoitettiin, ettei valinta kohdistunut tällä kertaa minuun, joululahjat eivät ehtineetkään saapua ajoissa perille ja huomasimme että Mintun turkin parturointi on voimistunut selvästi. Kun sitten vielä joulupäivinä ehdittiin säikähtää Maunon karanneen ulos, Jussin äidiltä menivät sulakkeet joka johti putkirikkoon ja vuokralaiseni ilmoitti ulko-oven menneen saranoiltaan, joulusaunakaan ei riittänyt sulattamaan kaikkea sressiä pois. Huomenna alkava arki on siis varsin tervetullut, kun saa ehkä isännöitsijääkin paremmin kiinni ja pääsee varaamaan Mintulle eläinlääkäriaikaa. Tänään ajanvarausnumero kun on mennyt koko ajan vastaajaan, jossa pahoitellaan ruuhkaa ja luvataan palata myöhemmin asiaan. Tällä hetkellä toivon enemmän kuin mitään, että Mintun kohdalla kyse olisi edenneestä hammassyöpymästä, sillä se paitsi selittäisi kivuliaisuuden, se olisi helposti hoidettavissa. Sillä kivusta tuo parturointi nyt melko varmasti johtuu, sillä jouluksi saatu kipulääkitys rentoutti Minttua selvästi. Mikäli virtsan sakkaisuus taas on edennyt virtsakiviksi, tilanne on huomattavasti kinkkisempi, sillä mikäli Mintun ruokaan sekoittaa minkään määrän Urinary-ruokaa sekaan, Minttu mieluummin paastoaa kuin koskee ruokaansa. 

Siskolta saatu joululahja <3

Kaikki kanit saivat aatoksi omat kuuset kuivatuilla omenarenkailla koristeltuina. Tässä Pampula ja Pampulan kuusi

Mutta ei tämä joulu silti täysi katastrofi ollut. Kahdesta koronasäikähdyksestä huolimatta saatiin lopulta koko porukka paikalle joulun viettoon, ja juuri ennen joulua aatonaattona meille kotiutui Pampula. Mikäli kanit asuisivat meillä sisällä, kotiuttaminen olisi toki tehty vasta pahimman jouluhärdellin jälkeen, mutta nyt joulu taisi olla jopa rauhallisin mahdollinen aika Pampulan saapua, kun Jussikaan ei ole ehtinyt olla ihan koko aikaa autotallissa ihastelemassa miniään.  

Huomenna sitten jatketaan työssäoppimispaikkahakemuksia ja koitetaan taas vähän hengittää. Josko ensivuosi olisi sitten vähän enempi minun vuoteni. Vaikka pakko kyllä sanoa nyt joulukuun osalta, että kaiken muun vastapainona minulla on ollut kyllä ihan mieletön arpaonni Facebookin ja Instagramin joulukalenteriarvonnoissa. Niistä tuli nimittäin lahjakortit Mustiin ja Mirriin, Ruohotupaan ja kampaamoon, Pk-frettien jäsenyys ensivuodelle ja Pet-Vetin tuotepalkinto, jota odotellaan vielä saapuvaksi - sekä useampi levy suklaata. 

Joulupäivän lumimyräkän jälkeen fretitkin pääsivät taas harrastamaan lumisukellusta uima-altaalle

Joulukuusi on saanut monta ihmettelijää

Joulu kaapissa

Vanha marttaviisaus kuuluu, että kaappeja ei pidä siivottaman jouluksi, jos ei aio viettää joulua kaapissa. Pakko silti myöntää, että viime päivinä minun on ollut tavattoman vaikeaa keskittyä muuhun järkkäilyyn, sillä haluaisin erittäin kovasti tyhjentää yhden kaapin kokonaan, katsoa mitä kaikkea se on syönyt ja järjestellä sen tavarat fiksummin paikoilleen. Koitan kuitenkin parhaani mukaan jättää tämän välipäiviin, sillä kyseinen kaappi on oikeastaan kaapin sijaan koko matelijabunkkerin takaseinän täyttävä peilikaapisto, joka on nyt taas hetken aikaa toiminut kodin mustana aukkona, johon on helppo nostaa pois näkyvistä kaikki, mille ei heti jaksa keksiä fiksumpaakaan paikkaa. Tästä syystä myös tiedostan, että sen räjäyttäminen ja uudelleen organisointi ei olisi mikään parin tunnin pikkuhomma. Mutta koska haluaisin, että kaikille eläintavaroille olisi helpot, loogiset ja fiksut paikat, se että tuo kaappi on päässyt kaaokseen kismittää usein, sillä se johtaa siihen, että joudun taas etsimään asioita, ja että Jussin on käytännössä mahdoton löytää niitä, sillä Jussi ei edes tiedä mistä lähtisi etsimään.

Tänään kaapista tuli heti aamusta kaivettua esille pari pikkuterraariota, joille on tulossa tänään ostaja. Tiesin tarkalleen missä toisen pikkuterran katto on, mutta olin jo valmiiksi kerännyt kierroksia siitä, että en ollut yhtään varma, olisiko toisen pikkuterran katto lähellä samaa paikkaa, ja jos ei, mistä lähtisin sitä etsimään. Sen vuoksi minun piti suorittaa etsintä varuiksi jo eilen, mutta nukahdin illalla sohvalle ennenkuin sain aikaiseksi. Onneksi toisen katto löytyikin vieläkin loogisemmasta paikasta kuin ensimmäisen - eli paikoiltaan terraarion päältä. Silti minua ärsyttää, sillä kaapin tämän hetkisen tilanteen takia en pystynyt sanomaan asiaa heittämältä.  

Liukuovien myötä kaapista saa kerrallaan näkyviin vain puolet, mutta puolikaskin antaa ehkä vähän kuvaa mitä kaikkea kaappi on syönyt...

Bunkkerin liukuovikaapistoa vaivaa osin sama, mikä johtaa siihen, että toinen paikka mikä meillä räjähtää jatkuvasti on frettien vaatehuone. Luulisi että nuo tärkeimmät paikat olisivat meillä eniten tiptop, mutta tilanne on itseasiassa juuri päinvastainen - minun on helpompaa pitää järjestystä yllä käytännössä kaikkialla muualla. Muualla minun on nimittäin miljoona kertaa helpompi karsia turhat pois, niin että tavarat mahtuvat paikoilleen, ja että hyllyt ja laatikot pysyvät kyllin väljinä, niin että tavaroita on mahdollista ottaa hyllyiltä räjäyttämättä koko systeemiä. Eläintavaroiden suhteen sisäinen hamsterini taas elää yhä vahvana: kaikkea voi vielä tarvita, ja kaikkea voi tarvita vielä paljon. Uuttakin pitää hankkia, sillä tarvitsevathan eläimet uusia virikkeitä ja itse saan virikkeitä myös uusien tuotteiden testailusta. Vanhoja ja vähän kulahtaneitakaan ei tietenkään voi hävittää, sillä jos hoidossa oleva tyyppi vaikka tuhoaa omat boksisisustuksensa, noita vanhempia voi sitten hyvin pakata uusiksi vällyiksi, eikä ole väliä vaikka ne eivät enää palautuisi. Aina kun saan motivoitua itseni siihen, että nyt karsin rankalla kädellä ja jätän eläintavaroista ainoastaan välttämättämät ja lempparit, kriteerit muuttuvat.

Nytkin kun olin jo pidemmän aikaa miettinyt myös frettihuoneen vaatehuonetta, ja sitä että meillä alkaa olla ihan liikaa kaikkea viidelle fretille ja kahdelle laumalle, kun kaikkea on hankittu yllin kyllin yhdeksälle näädälle ja kolmelle laumalle, silloin kun Miikkis ja muut vielä elivät. Etenkin kun nyt toiveissa on ennemmin palata yhteen kuin kolmeen laumaan. Mutta sitten tulee taas se mutta: nyt kun näyttää että sisäsiisteys alkaa sujua kanien kanssa, osan matoista, vilteistä ja muista saa siirrettyä niille. Myönnän nimittäin itselleni huomattavasti mieluisammaksi keräillä mattoja välillä konepesuun, kuin lapioida kottikärrykaupalla kuivikkeita. Eli kannatti taas säästää. Silti omat eläintarvikevarastot tuovat välillä mieleen Maailmanlopun odottajat tv-sarjan, kun pidän tärkeänä esimerkiksi sitä, että kaikille tyypeille on olemassa oma kuljetusboksi. Voin rehellisesti sanoa, että en keksi oikeastaan yhtäkään tilannetta, jossa esimerkiksi kaikki kissat, fretit ja kanit pitäisi saada bokseihin yhtäaikaa, sillä muuttoa ei ole toivottavasti lähitulevaisuudessa tulossa, ja jos sellainen joskus vielä tulee, toivon ettei se ole todellakaan luokkaa että kaikki eläimet ja tavarat pitäisi saada siirtymään yhdellä kertaa. Ja mikäli esimerkiksi kaikkien rokotukset tulisivat yhtäaikaa, alkaisin olla ilman joukkistakin valmis ottamaan eläinlääkärin ennemmin kotiin rokottamaan kuin kikkailemaan tuollaisen boksiarmadan kanssa millekään klinikalle. Tulipalotilanteessa taas tuskin olisi toivoakaan koittaa metsästää viittä kissaa, viittä frettiä, kolmea kania ja koko bunkkerijengiä bokseihin vaikka kuinka haluaisi. Mutta silti: tokihan kaikilla pitää oma boksi olla, että ne olisi edes teoriassa mahdollista evakuoida kaikki yhtäaikaa. 

Mutta onnistuin sentään olemaan hankkimatta uusia petejä kenellekään joululahjoiksi. Sekin on jotain. Vai onkohan tämä vielä turhan varhaista sanoa, kun huomenna pitäisi vielä poiketa eläinkauppaan hakemaan Pampulalle omat vessakuivikkeet. Vauvanpörheä leijonaturkki ja puru kun ei olisi yhdistelmän kaikkein toimivin.

Neljäs adventti

Vuorokausi ehti jo vaihtua, mutta varmasti tämä voidaan vielä laskea sunnuntaihin. Tänään meinasi iskeä pieni paniikki. Joulu tuntuu lähestyvän niin vauhdilla, ja kaikki olevan pahemmin vaiheessa kuin koskaan. Tänään onkin sitten laskettu urakalla: tyynyjä, peittoja, lakanoita, pussilakanoita, tyynyliinoja, haarukoita, veitsiä, lautasia, istuinpaikkoja, petipaikkoja... Nyt kun ehtisi vielä hyvin vinkata, jos vieraiden tarvitsee tuoda jotain mukanaan. Laskeminen kuitenkin vähän rauhoitti, sillä melkein kaikkea tuntuu olevan jo riittävästi, kunhan vain huolehtii pyykkikorit tyhjiksi ja kaikki astiat pesuun ennen joulua. Tänään muistettiin myös vihdoin viimeistellä ruokatilaus, joten valtaosa tarvittavista ruuista tulee kotiovelle tiistaina-illalla. Lähempänä aattoa olevat toimitukset olivat kaikki jo täynnä, joten herkimpien tuotteiden osalta pitää tehdä vielä lisäksi pieni täydennyskierros loppuviikosta. Jussi on kuitenkin jo luvannut hoitaa sen siskonmiehen kanssa. 

Kissojen ruokakaapin järjestämiseen sai eniten apuja

Rutusta kaappi oli päästetty huolestuttavan tyhjäksi: sielähän mahtuisi viettämään joulun!

Tilanne saatiin onneksi korjattua

Joulukoristelutkin saatiin vihdoin alkuun kodin sisällä, vaikka yksi penkeistä unohtui vielä hakea ulkoa sisälle kuivumaan. Se pitää ehdottomasti muistaa huomenna, samoin kuin kuusen haku. Vaikka joulustressi tahtoo puskea pintaan ja työntää pientä tuskanhikeä, siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että sille pystyy aktiivisesti tekemään jotain: viemään roskia, tyhjentämään kylmiötä, miettimään kuusen paikkaa... Sen toisen taka-alalla jyskyttävän jännityksen kanssa kun ei voi muuta kuin odottaa, nimittäin työssäoppimispaikan. Kun yhtäaikaa toivoo jouluksi ilouutisia ja miettii, että mitä jos sittenkin vedän lyhyemmän korren, mihin lähtisin hakemaan seuraavaksi. Vaikka toisaalta en haluaisi edes ajatella koko asiaa ennenkuin tulokset tulevat. Silti sitä ei voi olla käymättä läpi mielessään, mikä haastattelussa meni mielestäni hyvin, ja missä olisin voinut parantaa.

Ruttu tarkistaa linnakisan palkintoja

Voittopuu löysi paikkansa takan edestä

Tummanharmaa rahi ja kiipeilytynnyri löysivät uudet paikkansa frettihuoneesta

Löllöstä oli myös hyvä, että yksi kiipeilypuista siirrettiin olkkariin ikkunan eteen

Siinä on Rikoskomissario Lölländerin uusi toimisto

Sitten on se asia, mitä en oikeastaan edes jännitä. Pampula muuttaa meille keskiviikkona. Keskiviikosta osa täytyy siis varata sille, että Petterin aitaus jaetaan väliseinällä kahtia, jotta saadaan muutettua Mainio siihen väliseinän taakse ja siivottua Mainiolla oleva aitaus Pampulalle. Pampula kun on oikeasti pieni, joten koen sen kohdalla ehdottomasti parhaaksi laittaa hänet tiheäpinnaisimpaan aitaukseen ja tuplaverkon taakse pojista, että vältetään varmasti kaikki vahingot. Jussia taas jännitti ihan kauheasti, kun käytiin lauantaina tapaamassa Pampulaa, sillä Jussilla ei ole ikinä ennen ollut omaa kania. 

Kylmiö on taas pesua vaille valmis käyttöön (torakat muuttivat toistaiseksi matelijahuoneen puolelle)

Pojat ovat löytäneet vessalaatikot niin hyvin, että päästiin lisäämään aitauksiin jo mattojakin

Viikonloppuna ehdittiin myös pelata kiipeilypuutetristä. Jotta voittopuulle saatiin sopiva paikka, päädyttiin vaihtamaan olohuoneen ja makuuhuoneen kiipeilypuiden paikkaa keskenään niin että saimme olohuoneeseen kaksi samanlaista kiipeilypuuta. Samalla olohuoneesta muutti kiipeilytynnyri ja rahi frettihuoneeseen, jotta olohuoneeseen saadaan mahtumaan kiipeilypuiden lisäksi myös joulukuusi. Pahvilinnakin sai nyt väistyä kierrätykseen, jotta aattona mahtuu liikkumaan hyvin myös pyörätuolilla. 

Tiedän että joulu tulee ja rytinällä vaikka en tekisi sen eteen enää yhtään enempää. Silti ajattelin ottaa tavoitteeksi, että jouluna ei olisi ainakaan (paljon) hutikakkoja nurkissa ja torakat ja jouluruuat olisivat eri vadeilla. Muu on sitten hienosäätöä.

Joulu lähestyy

Päätin taas tänä vuonna olla hankkimatta lemmikeille joululahjoja. Karvakaverit saavat kuitenkin pakettinsa Salaiselta Joulukissalta hyvissä ajoin ennen aattoa, eivätkä bunkkerityypit ymmärrä joulusta senkään vertaa. Sen päätöksen pitämisen kanssa on kuitenkin taas vähän niin ja näin. Petterille tuli tilattua nyt joulukuussa uusi pesämökki Kotipesiltä, sekä päältä avattava Atlas 30 boksi osin tammikuista eläinlääkärireissua silmällä pitäen. Periaatteessa tuo mökki on vielä laatikossa, ja se olisi helppo paketoida jouluksi, mutta en taida malttaa odottaa sen kasaamisen kanssa jouluun asti. Edellä mainittujen lisäksi Petterille ja Mainiolle tuli tilattua ihan aattoa ajatellen heinästä valmistetut virikekuutiot ja kuivattuja omena-nameja, joilla ajattelin koristella pojille omat pienet kuuset. Tosin nyt on olemassa pieni mahdollisuus, että meillä onkin aattona kolme kania kahden sijaan, kun ollaan nyt sopimassa ajankohtaa, jolloin päästäisiin tutustumaan Pampulaan, jota Jussi miettii Petterille tyttöystäväksi. Jos niin käy, pitää hankkia äkkiä yksi kanimainen joululahja lisää, sillä vaikka Pampula muuttaisi meille jo nyt, ei sitä ja Petteriä päästä totuttamaan yhteen ennenkuin helmikuussa, kun Petterin kulkuset eivät enää kilise ja varoaika on mennyt. 

Ruttu tarkistaa onhan kissanruokia tilattu varmasti tarpeeksi

Kissoilla ja freteillä on jo valmiiksi niin paljon kaikkea, että en ajatellut paketoida niille nyt mitään. Toki samassa tilauksessa poikien joululahjan kanssa niille tuli paljon uusia purkkiruokia, lisää lohitahnaa ja uusia lempileluja rikkoutuneiden tilalle (jotenkin lintuhuiskille iskee aina jossain vaiheessa sulkasato...). Feliway-haihduttimiinkin tilattiin uudet täyttöpullot, sillä jouluna täällä tulee olemaan taas paljon enemmän väkeä mihin kissat ovat tottuneet. Vaikka eipä tyyppien nyt täydykään tyytyä tällaiseen asketismiin tänäkään vuonna. Juuri äsken puhelin nimittäin piippasi ja ilmoitti, että Zooplussan pahvilinnakilpailun palkinnon pitäisi saapua tänään. Voiton sai valita kissa- ja koirapaketin välillä, ja valitsimme kissapaketin, eli tänään pitäisi kotiutua uusi kiipeilypuu, kahdenlaisia nameja ja uusi lelu. Mikä hauskinta, voittajia valittiin kaksi, ja toinen voittopaketti matkasi kummipoika Isacille, ja heille paketti olikin ilmestynyt heti kahdeksan pintaan tänä aamuna. Toki tässä kohtaa voisi hieman röyhistää rintaa ja kehua kuinka taiteellisesti lahjakkaita suuria pahvilinna-arkkitehteja minä ja siskoni olemme (mikä toki pitää myös paikkansa), kun kumpikin voitto osui perhepiiriin, mutta osansa asiassa saattaa olla myös sillä, että kilpailuun osallistui lopulta kaikkiaan vain neljä linnaa, mikä oli aika iso yllätys, kun miettii kuinka hyvät palkinnotkin olivat. Ehkä ihmisillä vain sitten oli kuun vaihteessa niin paljon muita kiireitä. 

Koulunkin osalta on nyt alettu laskeutua joulun viettoon, kun vuoden viimeinen lähiopetuspäivä oli eilen. Saimme kyllä loppuvuoteen muutamia etätehtäviä, ja eilen minulla oli ensimmäinen työssäoppimispaikkahaastattelu, jonka tulosten pitäisi selvitä ensiviikolla. Minä todella toivon, että se paikka tärppäisi, ja pääsisin sen myötä tutustumaan hyvin paljon isomman eläinsairaalan toimintaan. Mutta tiedän myös kilpailevani paikasta kurssikaverieni kanssa, eli voin vain toivoa, että onnistuin jotenkin erottumaan haastattelussa edukseni, sillä en voi laskea sen varaan että muut hakijat olisivat jotenkin epäsopivia. Saimme myös pienen "joululahjan" mukaan koululta. Siinä missä ala-asteella jaettiin aina pipari, omena ja pari joulumakeista, nyt meidät lähetettiin koululta kotiin vanhentuneiden kanyylien, teipin ja muoviletkujen kanssa. Päiväysvanhoissa kanyyleissa kun ei voida enää taata niiden steriiliyttä, niin klinikkakäytön sijaan jokainen pääsee tahollaan nyt harjoittelemaan niillä oikeaa pistotekniikkaa, että on sitten tositilanteessa edes muutama asia vähemmän ihmeteltävänä. Sen verran myös saatan kissoja asialla kiusia, että otan niiden kanssa muutaman harjoituksen kanyylin muoviosien teippaamisesta paikoilleen. 

Mauno ei ole ihan varma mitä ajatella näistä mamin uusista leluista.

Ja nyt kun Pampulankin mahdollinen saapuminen tuli ohimennen jo mainittua, tajusin että meidän uusimmat perheenjäsenet ovat jääneet blogin puolella vielä kokonaan esittelemättä. Meille muutti nimittäin itsenäisyyspäivänä neljä nuijapäätä. Olimme Jussin kanssa jo jonkin aikaa puhuneet, että jo ennen muuttoa tyhjentyneeseen nuolimyrkkyterraarioon olisi kiva saada jossain vaiheessa uudet asukkaat, ja itsenäisyyspäivänä kävimme tutustumassa ensimmäistä kertaa yhden tuttavapariskunnan eläintarhaan. Tiesin heidän kasvattavan myös nuolimyrkkysammakkoja useassa eri lajissa, mutta koska heillä ei ollut tällä hetkellä yhtään jo maalle nousseita nuolimyrkkysammakon poikasia, ajattelin että asia voisi olla ajankohtainen joskus myöhemmin. Nisäkkäiden kanssa kun on niin tottunut siihen, että tyypit ovat luovutusvalmiita sitten, kun ne muistuttavat jo hyvin monelta osin aikuisia. Kaikilla lajeilla ei kuitenkaan ole samanlaisia rajoitteita, sillä esimerkiksi sammakoilla emo ei millään tavalla hoida tai kasvata poikasiaan. Niinpä kun meiltä kysyttiin, haluaisimmeko mukaan muutaman nuijapään, sitä oli yhtä aikaa vähän kauhuissaan että hyvin kiinnostunut. Vähän kauhuissaan siksi, että mikään sammakko ei ole ikinä tullut meille noin pienenä. Hyvin kiinnostunut siksi, että noiden tyyppien kanssa pääsisi seuraamaan kasvua lähes alusta asti, sillä meidän pikkunamuilla ei ole vielä ensimmäisikään jalkoja. Kuten kappaleen alusta saattoi jo päätellä, kiinnostus voitti. Saimme nuijapäiden mukana myös tuttua ruokaa, joten sijaintia lukuunottamatta nuijapäiden elämässä ei tapahtunut heti sen isompia muutoksia. 

Tulevat namuset (eli tyypeistä kasvaa namunuolimyrkkysammakoita, Epipedobates anthonyi)

Kolmas adventti: Salainen joulukissa

Ensiksi laitettakoon tähän pieni sisältövaroitus: kuvia ei ole muokattu millään tavoin (ikäänkuin kuin tässä blogissa yleensäkään...), eikä asuntoa siivottu etukäteen siistimmän taustan saamiseksi. Se saattaa siis sisältää joulukoristelaatikoita joulukoristeiden sijaan, rojupinoja ja vasta heränneitä juuri suihkusta tulleita ihmisiä ilman tonttulakkeja. Hetken mietin kuvausten siirtämistä meidän joulun ihmemaahan eli kasvihuoneelle, mutta nyt mennään näillä.  

Mauno tuli auttamaan avaushommisssa heti ensihetkistä alkaen, onhan Mauno talon isäntä

Laatikko osoittautui olevan täynnä paketteja, joten Vappu ja Mitella saapuivat apujoukoiksi

Mutta koska Mauno oli paikalla ensin, Mauno halusi että ensin avataan kissapaketti. Ja onhan tämä kuitenkin Salainen jouluKISSA, vaikka siskotkin saivat osallistua.

Ruttu muistuttaa että Ruttukin on kissa! Hetki pitää kyllä miettiä tätä kaikkea kunnon Ruttu-muori ilmeelle.

Hetken päästä valinta on selvä: Joululelu on Rutun!

Lelu saa heti kyytiä

Mauno haluaisi maistaa näitä uusia nameja

Nutella ja Ruttukin haluavat namijaolle

Ruttu ehdottaa jos uusi namipussikin voisi olla Rutun

Seuraavaksi laatikosta löytyi paketti minulle ja Jussille. Nutella ei kyllä usko, että sielä oli pelkkää suklaata. Vai onko ihmiset vain olleet tuhmia, kun eivät saaneet mitään sen jännempää. Eihän suklaata voi edes syödä... Paketti kyllä rapisee ihan kivasti.

Onneksi freteille on omakin paketti! Tahnaa ja uusi pingispallo! Paljon hienompia juttuja kuin suklaa. Mutta näädät onkin kyllä olleet koko vuoden ihan ekstrakilttejä.

Maunokin haluaa vähän testata pingispalloa

...ja tahnaa

Vappu päättikin sitten siirtyä taktisesti laatikkoon syömään tahnaa, sillä se oli kuitenkin frettien paketissa FRETEILLE, vaikka velikin sai vähän maistaa.

Sitten löytyi jotain hyvin ihmeellistä: paketti joka ei ollut kissoille, freteille eikä ihmisille

Sisältö oli vielä isompi ihme: siis heinää?! Ei edes kissanminttua joukossa. Kuka nyt haluaisi heinää lahjaksi?!

Mutta sitten Maunolla välähti! Siinähän luki että Petterille, ja Petteri on yksi pukin poroista. Ja Mauno on aika varma, että meillä on koko piha täynnä poroja! Nämä heinät on taatusti varattu pukin porojen houkutteluun, että saadaan aattona pukki nopeammin meille! Mauno käy heti ikkunassa huikkaamassa heinistä poroille.

Piti sitten muistuttaa kissoja, että meillä on kyllä ihan omakin Petteri, ja että kanitkin rakastavat heinää. Etenkin Hoikan Herkun ekstraspesiaaliheiniä. Pitää vain muistuttaa veljeksille, että jättävät jotain kilppareillekin odottamaan sitä että neidit heräävät horroksesta.

Mauno haluaisi tarkistaa myös mamin paketin. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Sieltä löytyi ihana tonttu <3

Enempi taustalla viihtynyt muu jengi tuli kysymään omaa osuttaan nameista

Kyllä täältä löytyi taas vaikka mitä aarteita, vaikka nämä heinät hämää kyllä edelleen -Mallu Ovenkarmilelukin pääsi heti käyttöön, mutta sen siitä saatiin kuvien sijaan vain video, joka löytyy lauman facebookista.

Tontun taakse jemmaan jää myös minun oma kaakaopossu <3 Paketissa todettiin, että siinä on eläin, jota meillä ei vielä ole. Jussi kyllä muuton jälkeen alkuun totesi, että on se kiva, että pihalta saa kaikki muut ainekset perunasalaattiin paitsi pekonin. Lopetti sen siihen kun totesin, että pitäisikö sitä hankkia sit possuja kanssa. Oikeasti en kyllä uskaltaisi, sillä Jussin tuntien meillä olisi kohta sitten 300-kiloinen lihasika nimeltä Pekoni, joka nukkuisi meidän välissä peiton alla. Ja sillä kaverina yhtä iso yhtälailla lemmikkinä elävä Kyljys, kun eihän Pekonia voisi pitää yksinään. 

 

 

Ja kuten varmaan moni jo bongasin ja facebookin vihjeen avulla arvasi, meidän Salaiset joulukissat olivat Pepsi ja Max emänsä Tuijan avustuksella <3 Vaikka Tuija kovasti koitti kirjeessä väittää tehneen kaiken työn, me ollaan kyllä aika varmoja, että Pepsillä ja Maxilla on ollut tässä paaaljon isompi työmaa: olihan Pepsi virallinen pakkausapulainen ja Max tuotetestaaja. Ja kun lahjoja oli näin paljon, niiden testaamiseen ja pakkaamisen on varmasti mennyt ikuisuus!

Kiitos ihanista lahjoista (se suklaakin oli oikeasti hyvää, vaikkei Nutsku sen päälle ymmärtynytkään!) ja kiitos kun jaksoitte tämän taas tänäkin vuonna järjestää! <3

Kanien muutto autotalliin

Vaikka olen kanien kohdalla koko ajan tiennyt, että on hyvin todennäköistä että pojat joutuu jossain vaiheessa erottamaan toisistaan, olin toivonut ettei se olisi tullut eteen vielä. Petteri on kuitenkin alkanut koko ajan enemmän ajamaan Mainiota takaa, jonka lisäksi en edes muista koska olisin viimeksi nähnyt pojat makoilemassa rennosti vierekkäin, pesevän toisiaan tai osoittavan muita kiintymykset merkkejä. Niinpä kun takaa-ajo taas kertaalleen päättyi siihen, että karvat hieman pöllysivät, tuli aika järjestää pojille omat yksiöt ennenkuin tilanne eskaloituu sen enempää. 

Alkuun olin miettinyt, että toinen pojista saisi pitää leikkimökin ulkoaitauksineen ja toinen muuttaisi autotalliin. Mitä enemmän tilannetta mietin, sitä enemmän tulin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka poikien välit olivat alkaneet kiristyä samalla reviirillä, ne kuitenkin varmasti edelleen hyötyisivät vierekkäisistä reviireistä, niin että näköyhteys lajitoveriin kuitenkin säilyisi. Leikkimökissä tälläinen jako olisi ollut hankala toteuttaa etenkin juomaveden takia, ellei olisi hankkinut toisellekin pojista omaa sulanapitokaapelilla varustettua kuppia. Kuitenkin jo yhdestä kupista haihtuva vesi teki sellaisia jäämuodostelmia leikkimökkiin, että kaksi kuppia olisi varmasti nostanut leikkimökin ilmankosteutta turhan paljon. 

Autotallikanila alkaa rakentua. Virikepuoli on vielä vaiheessa.

Niinpä päädyttiin sitten vaihtoehtoon B, eli molemmat pojat muuttivat autotalliin. Tässä vaihtoehdossa minua mietitytti eniten se, että kumpikin pojista on aina ollut ulkokani, eikä niillä ole ikinä ollut käytössä mitään erillistä vessaa. Ja koska en halua laittaa kaneja autotallissakaan pieniin muovipohjaisiin tehdashäkkeihin, ei koko alustan puruttaminen ollut oikein vaihtoehto. Eli autotalliin muutto tarkoittaa samalla että molempien poikien kanssa lähdetään opettelemaan nyt vessalaatikon käyttöä. Tämän myötä esimerkiksi matot joudutaan jättämään alkuun pois sisustuksesta, jotta mahdolliset hudit on helpompi siivota, ja jotta vessalaatikko olisi imukykyisimpänä se miellyttävin paikka tehdä tarpeet pehmeän maton sijaan. Toivottavasti pojat saavat ideasta kiinni pian, niin pääsee tekemään aitauksista kodikkaammat. 

Petterille on nyt varattu tammikuuksi toinenkin ylläri, eli kastraatioaika. Ainoa syy Petterin kastraation lykkäämiselle kun on ollut, ettei Mainiota aiota kastroida, ja vain toisen pojan kastroiminen olisi todennäköisesti johtanut välittömään välirikkoon. Mutta nyt kun pojat asuvat erillään, ei sitä tarvitse enää miettiä. Niinpä herra menettää pallinsa jo heti vuodenvaihteen jälkeen, ja sitten alkaa tyttöystävän etsintä. Mainion omistaja ehti jo kysellä, että nyt kun pojille tuli välirikko, haluanko aikaistaa Mainion lähtöä. Se kun on kuitenkin täällä vain hoidossa, ja kahdesta erillään asuvasta kanista on enemmän työtä kuin kahdesta yhdessä asuvasta. Vaihtoehtoisessa talvipaikassa ei olisi kuitenkaan Mainiolle sen enempää kani- kuin muutakaan seuraa, vaan se joutuisi olemaan ulkorakennuksessa yksinään, joten tulimme siihen tulokseen, että Mainion on varmasti parempi toistaiseksi täällä veljensä naapurina.

Voittolinna

Lauma on ollut nyt ihan otettu siitä, kuinka hienon linnan ne voittivat. Minttu oli ahkerasti mukana rakentamassa linnaa, ja testasi jokaisen laatikon ja tehdyn kulkuaukon yhdessä ja erikseen, että ne varmasti toimivat sekä erillään että osana linnaa. Linnan valmistuttua alkoi sitten Turun oma Game Of Thrones, sillä ison pahvilaatikon sisällä oleva pienempi linnasali osoittautui hitiksi, ja jokainen pyrkii vuorollaan valtaamaan sen itselleen valtaistuinsaliksi. Kissojen mielestä tämä on kuitenkin selvästi kissalinna, ja toistaiseksi fretit on ohjattu sieltä tassunheilautuksella ulos, sillä valtaistuinsali ei kuulu näädille. Sinne joutuu muutenkin jonottamaan niin kauan, kun kaikki kissatkin haluavat vuoronsa. Niin kyllä viisi hallitsijaa kierrossa on ihan tarpeeksi yhdelle linnalle kissojen mielestä. Fretit eivät ole jaksaneet nyt talvella kinata aiheesta, vaan ovat jatkaneet sujuvasti muihin leikkeihin, kuten leikkimään tunnelihippaa sohvan alle. 

Minttu merkitsi linnan heti omakseen

Mauno miettii onko hiiritontusta valtaistuinpelin haastajaksi

Ruttu sai vuoronsa linnan ytimessä

Vappu kävi kysymässä mahtuisiko leikkiin mukaan

Vastaus oli kielteinen, mikä sai koko näädän hetkeksi matalaksi

Maunosta on hyvä tarkistaa koko linna mahdollisten muiden tunkelijoiden varalta

Varsinainen linnakisa ratkeaa ensiviikolla, mutta meidän kissoista ne voittivat jo parhaan mahdollisen linnapalkinnon: saivathan ne kokonaisen linnan, jossa on kaikkiaan neljä huonetta.