Tänään käytiin taas Mihailin kanssa edustamassa, tälläkertaa Turun Lemmikkiasemalla. Olimme paikalla vähän vaille kahdestatoista neljään vastailemassa ihmisten kysymyksiin ja kertomassa haisunäädistä lemmikkinä. Mihailin lisäksi mukana oli myös Jussi, josta olikin iso apu etenkin niinä hetkinä kun ihmisiä oli paikalla enemmän yhtäaikaa. Niin hän pystyi sitten hoitamaan osan kysymyksistä miun vastaillessa toisiin.

Mihaililla oli paikalla pentuaitaus, jonka lisäksi poika vietti paljon aikaa sylissä - sekä minun että Jussin, mutta myös useamman paikalle sattuneen uteliaan. Aika moni kun pojan painoakin kyseli, ja se nyt on sanallisen vastauksen ohella helpointa havainnollistaa skunkilla, samoin kuin pojan ruumiinrakenne ;) Pentuaitauksen vieressä meillä oli pieni pöytä, johon olimme koonneet piirakkavuuallisen esimerkkejä siitä mitä skunkki syö, muutamia skunkeista kirjoitettuja lehtijuttuja sekä nipun esitteitä, johon olin lyhyesti kirjoittanut haisunäädistä lemmikkinä. Etenkin tuo piirakkavuokahavainnollistus osoittautui käteväksi, koska yksi yleisemmistä kysymyksiä koskee haisunäädän ruokavaliota. Siitä oli sitten vanhempienkin helppo lapsille esitellä, että mitä pojan ruokavalioon kuuluu. Tämänkertaiseen kattaukseen päätyi muunmuassa porkkanoita, omenoita, kuivattuja sieniä, pihlajanmajoja, siemeniä, pähkinöitä, koirankeksejä, kuivattuja broilerinsydämiä, pilttipurkki, koirannappuloita, kanansiipi, hiiri, gojimarjoja ja kuivattuja heinäsirkkoja.

Vaikka Mihail kotona nukkuukin yleensä päälle neljään, jaksoi se Lemmikkiasemalla hereillä melkein koko ajan - mitä nyt syliin poika muutaman kerran torkahti. Suurimman osan ajasta poika oli joko sylissä paijattavana ja kuvattavana, tai aitauksessaan pelaamassa koirien aktivointipelejä. Mihail kun on niin ahne tapaus, että namit saivat helposti unohtamaan vieraan ympäristön ja oudot ihmiset. Liikkeessä Mihail sai testattavakseen myös uuden pelin, Nina Otterrsonin muovisen Tornadon. Sen toimintaperiaate valkenikin pojalle nopeasti, ja sen jälkeen se pyöritteli sen tyytyväisenä läpi aina saatuaan sinne uusia nameja. Mihailin onneksi useampikin tykkäsi nähdä skunkin touhuavan lelujensa kanssa, joten päivän aikana pelien täyttökertoja tuli paljon useammin kuin kotona. 

Itselle päivän ehdottomasti parasta antia olivat ihmisten kanssa käydyt keskustelut. Useampikin ihminen pysähtyi aitaukselle pidemmäksikin aikaa juttelemaan, sekä Mihailista ja haisunäädistä, että eläintenpidosta yleisemminkin. Keskustelujen lisäksi päivästä jäi käteen myös kuljetusboksi, kun kauppias tuli meiltä kyselemään mitä haluaisimme palkkioksi päivästä. En osannut kysymykseen heti suorilta vastata, mutta sitten tajusin kysyä sitä mitä meidän piti liikkeestä muutenkin katsoa. Mihail kun osaa avata kantokassinsa jo turhankin ketterästi, jonka lisäksi se on keksinyt kynsiensä tehoavan myös kantokassin verkkoon. Nyt on pojalle sitten automatkoiksi pakovarmempi boksi, ja Jussinkaan ei tarvitse enää niin paljon stressata mahdollisia pissavahinkoja kantokassissa, kun poika on nyt autoillessa muoviboksissa. Kantokassistakaan en aio kuitenkaan kokonaan luopua, vaan pitää sen hieman modattuna käytössä julkisilla liikuttaessa. Bussilla viikonlopputavaroiden kanssa liikuttaessa kantokassin olkahihna kun on varsin kätevä, ja bussissa/junassa sitä on kuitenkin koko ajan pojan vieressä.

Kotiin päästyä poika sai itselleen normaalia isomman päiväaterian, kun annoin sille hävitettäviksi esillä olleen kanansiiven ja hiiren - yleensä poika saisi yhdellä aterialla vain jomman kumman. Sen jälkeen kävimmekin molemmat hetkeksi nukkumaan. Vaikka päivä olikin mukava, taisi se ottaa kummallekin vähän voimille. Silti jotain tämäntyylistä voisi miettiä myös uudelleen :)

Takapakkia matkalla kohti muovittomuutta

En ole koskaan pitänyt muovista materiaalina, ja viimeisten parin vuoden aikana olen pyrkinyt aktiivisesti vähentämään sen osuutta asunnossani. Keittiössä leivontakulhot ovat olleet jo hyvän aikaa metallisia ja keraamisia, ja veitsissäkin on nykyään puuvarret ja shampoopullot ovat vaihtuneet palashampoisiin. Mitä enemmän asuntoon on jäänyt ja ilmestynyt raivauksen ja kirppistelyn myötä puuta, metallia, lasia ja keramiikkaa muovin sijaan, sitä omemmalta asunto on alkanut tuntua. Samalla sitä on kuitenkin ehkä alkanut elää haavemaailmassa, jossa kaikki tarpeellinen olisi mahdollista hankkia ilman että asuntoon olisi välttämätöntä roudata hitustakaan muovia; onhan muovi kuitenkin keksintönä varsin uusi, ja ihmiset ovat selvinneet pitkään ennen sen keksimistäkin - ja onhan jopa jääpalamuotteja saatavissa metallisina, kun tarpeeksi kirppareita kiertää.

Eilen muovia tuli kuitenkin pitkästä aikaa tuotua keittiöönkin lisää. Olen nykyiseen asuntoon muuttamisesta asti miettinyt sauvasekoittimen tarpeellisuutta, ja keksinyt lukuisia tapoja tehdä asioita ilman sitä. Tosiasia kuitenkin on, että joissakin keittiöaskareissa sauvasekoitin vain on ehdottoman kätevä. Minä ehkä saan sosekeiton tehtyä keittämällä ensin keittoainekset, sitten jäähdyttämällä ne kyllin viileiksi että ne saa heitettyä ne blenderissä soseeksi ja sen jälkeen lämmittämällä itselleni päivällisen uudestaan hellalla, mutta siihen vain menee hyvin paljon enemmän aikaa ja energiaa, kuin jos saisin heitettyä sen suoraan soseeksi kattilassa ilman jäähdyttelyjä ja ylimääräisiä tiskejä. Tämä etenkin, kun en edelleenkään omista tiskikonetta ja mikroa (joita en nykyään kovin aktiivisesti edes kaipaa - etenkään mikroa). Niinpä monen kuukauden pohdinnan jälkeen kävin hakemassa itselleni sauvasekoitinpaketin.

Paketissa oli sauvasekoittimen lisäksi mittakulho, vispilä ja minisilppuri. Näistä etenkin minisilppuri on muovikulhostaan huolimatta tervetullut lisä keittiön riveihin, koska sen kanssa on mukavan nopea tehdä pestoja ja muita kastikkeita sekä murentaa esimerkiksi keksit juustokakkupohjaan. Minä edelleen haluaisin jonain päivänä elää todellisuudessa, jossa keittiöaskareisiin on olemassa rajattomasti aikaa, eikä nopeus ja tehokkuus ole siten välttämättömiä hyveitä keittiöaskareissa. Realistinen puoleni kuitenkin tiedostaa, että nykyisestä arjesta se päivä on vielä kaukana, ja useimmiten teen ruuan edelleen jossain välissä. Silloin kaikki apu on tervetullutta, koska se madaltaa kynnystä tehdä ruoka itse sen sijaan että haen vain kaupasta nopean pakastepitsan.

Mutta ehkä sitä on joskus hyvä elää tässä ja nyt. Ja tiedostaa pitkän ajan tavoitteiden ja ideaalien ohella myös se nykyinen arki. Silti haluan löytää sauvasekoittimelle varusteineen sellaisen paikan keittiöstäni josta se ei näy.

Edustusviikonloppu

Viime viikon lopulla sain Turkuun vieraikseni veljeni ja hänen vaimonsa, jonka lisäksi karkasimme Jussin ja Mihailin kanssa käymään Helsingissä Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liiton kokouksessa. Loppuviikkoon mahtui siis hyvin valvottuja öitä, paljon pelejä ja edustusreissu. Asta tykästyi Hotelli-peliin jopa siinä määrin, että se lähti mukaan Tampereelle veljentytölle esiteltäväksi - viikonloppuun kun ei vain mahtunut kyllin montaa revanssia. Saa nähdä laittaako veljeni sen paluupostissa tulemaan jo ennenkuin ehdimme vastavuoroisesti sinnepäin pelailemaan ;)

Mihail käyttäytyi omalla reissullaan varsin mallikelpoisesti, vaikka poikaa taas vähän jännittikin uudet ihmiset. Mutta pidettiin sitten toisiamme tassusta kiinni, kun vastailimme yhdistysten edustajien kysymyksiin haisunäädistä. Olin alkuun miettinyt, pitäisikö minun rakentaa jotain luentorunkoa esittelyä varten, mutta totesin kysymysten kautta etenevän esityksen jo ajatuksen tasolla sujuvammaksi. Yhtenä syynä visiittiimme kun oli että Pullin nostettua haisunäädän esimerkkilajiksi postiivilistakeskustelussa, joutuvat myös SEELin edustajat vastailemaan niitä koskeviin kysymyksiin, vaikka liitto edustaakin ensisijaisesti alayhdistyksiään. Niin pystyi nyt sitten keskittymään niihin kysymyksiin, mitä heille on lajista useimmiten esitetty. Normilenkkikysymysten sijaan pohdittiinkin muunmuassa sitä, kuinka hyvin haisunäätä pystyy toteuttamaan lajinomaisia käyttäytymistarpeitaan lemmikkinä, sekä muodostaisiko se potentiaalisen vieraslajiuhan Suomessa. Kadulla vastaantulijat ovat usein kiinnosteneempia siitä, onko poika kesy ja onko siltä poistettu hajurauhaset.

Mihail sai kokouksessa hyvän vastaanoton, ja tällä viikolla saadaan liiton blogiinkin kirjoittamani vieraskynäjuttu haisunäädistä lemmikkinä. Kovasti minua koitettiin myös puhua haisunäätäyhdistystä perustamaan, mutta sen idean jätin vielä hautumaan. Yhdistyksen kautta lajille kun kieltämättä saisi paremmin näkyvyyttä ja se mahdollistaisi liittymisen myös liittoon. Toisaalta harrastajia on Suomessa vielä hyvin vähän, ja oma yhdistysjaksaminen on ollut viime aikoina jo sitä luokkaa, että en aio jatkaa tehtävissäni enää ensivuonna. Tietenkään mikään laki ei säädä, että yhdistyksellä pitäisi olla kovin aktiivista toimintaa, mutta kyllä se silti oman byrokratiansa toisi, vaikka tähtäisi vain muutamiin messu- ja eläinkauppaesittäytymisiin vuodessa nettinäkyvyyden lisäksi. Meidän visiittimme jälkeen SEELin hallitus jäi vielä koostamaan kannanottoaan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen, joka löytyy heidän sivuiltaan.

Tänään sain myös viimein poikettua pyörälenkin jälkeen kaverin luokse skannailemaan, ja sain Donkki-lehdessä olleen jutun itselleni koneelle. Toivottavasti kuvista saa jotain selvää:

Skunkin sveitsiläinen linkkuveitsi

Ensikertaa Mihailin nähdessään moni kauhistuu sen pitkiä ja kaarevia etukynsiä. Monen mielestä ne näyttävät hurjilta, etenkin ennenkuin huomaavat ne tylpiksi. Haisunäädän etukynnet ovat kuitenkin yksi eläinmaailman kätevimpiä monityökaluja, mitä olen niitä Mihailin käytössä tarkkaillut. Noilla etukynsillä saa aikaiseksi vaikka mitä.

Etukynsillä on erittäin hyvä kaivaa maata. Niillä saa rikottua hyvin pintamaan, ja ne selviät myös lahopuusta. Niillä saa

Kynsieläin muksuna :)

myös rikottua muurahaispesiä toukkajahdissa ollessa (joskin Miikkis ei tunnu olevan kovin kova muurahaisten ystävä, vaikka kuono vetääkin sen aina välillä pesille).

Etukynsillä voi myös pilkkoa ruokaa sopiviksi annospaloiksi. Etenkin vesimeloni maistuu paljon paremmalta, kun sen leikkaa kynsillä osiin (ja levittää samalla mehut pitkin keittiön lattiaa, mutta se ei onneksi ole skunkin huolenaihe). Myös monesta muusta ruuasta saa hyvin riivittyä sopivia annospaloja kynsiä avuksi käyttäen.

Etukynnet ovat mitä mainioin marjapoimuri, jolla saa vedettyä karviaiset irti karoistaan ja ohjattua suuhun. Kynsillä pystyy myös kalastamaan lautasella olevilla marjoja istuttaessa pepullaan lautasen vieressä sekä hajottamaan isompia marjaterttuja osiin.

Etukunnet ovat myös oivallinen jokapaikan avain, jolla aukeavat niin kaapit, pakastin kuin lattiakaivokin. Kynnet saa ujutettua juuri sopivasti kaapinoven reunan alle, pakastimen tiivisteen väliin tai lattiakaivon ritilän lomaan. Pakastinkin aukeaa erittäin nätisti otettuaan hieman ilmaa (ellei ilkeä omistaja olisi liimannut siihen lapsilukkoa).

Tuoreempi kuva luonnon omasta McGyveristä

Etukynsillä pystyy avaamaan myös vetoketjuja ja jousihakoja, joka on saanut omistajan harkitsemaan hyvin vakavasti muovisen kantokopan hankkimista. Kantokassin vetoketjut kun eivät tahdo enää pysyä kiinni edes kahdella lukolla, etenkin nyt kun samoilla etukynsillä on revitty etuverkkoa niin että Mihail pääsee entistä paremmin käsiksi lukkoihin. 

Etukynsillä saa myös irroitettua ikävästi alustaansa tarttuneet makupalat, kuten purukumit. Tästä käyttöfunktiosta en ymmärrettävästi ole kovin riemuissani, etenkin kun tämä sama monitoimityökalu toimii samalla haarukkana, jolla löydetty aarre on hyvin nopeasti siirrettävissä suoraan suuhun. Keskustassa asuessa näitä "nameja" saikin muutamaan oitteeseen kalastella skunkin suusta.

Etukynsillä pystyy myös tarttumaan esineisiin ja vetämään niitä lähemmäksi. Kotioloissa tämä tarttumakoukku tarraa erityisen hyvin kiinni kuivakalalaatikon reunaan, namipusseisin ja tai namipussia kannattelevaan hihaan estäen sitä vetäytymästä kauemmaksi. Ohuempien namipussien kanssa niillä saa myös tehtyä hyvin nopeasti reiän pussiin, jolloin namit virtaavat paremmin skunkin saataville.

Etukynsikoukulla saa hyvin kiinni myös kohteista, jotka on tarve vetää lähemmäksi tarkempaa tutustumista varten. Kynsillä saa hyvän otteen sohvanreunan yli pilkottavista pesäpaikaksi sopivista vaatteista sekä sohvapöydän pitsiliinasta, jolloin ylhäällä pöydällä olevat tavarat on mahdollista vetää alas skunkin nähtäväksi. Koska Mihail ei pääse kiipeämään itse pöydälle asti, tämä on erityisen kätevää silloin jos pöydänsuunnalla tuoksuu nameilta. Tähän pöytään löytyy kyllä pojan harmiksi toinenkin liina, josta ei saa samalla tavalla otetta.

Lähikuva vielä näppäristä kynsistä

Listan viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä etukynsistä on hyötyä myös käpertyessä. Kun hellyydenkipeä pieni skunkkipoika painaa pään kainaloon ja ottaa tassullaan käsivarresta kiinni, töihinlähtökin muuttuu monta astetta vaikeammaksi. Sillä halipulan iskiessa olen usein yhä ainoa, joka pojalle tyynyksi ja silittäjäksi kelpaa. Siinäkin tapauksessa, että pojalle tarjoaisi vaihtoehdoksi sänkypaikkaa Jussin vierestä. Ja uninen pieni skunkkipallo osaa olla jotain sanoinkuvaamattoman vetoavaa. Onneksi iltaisin löytyy välillä aikaa vain makoilla matolla pojan kanssa, kuunnella sen tuhinaa ja nuuskuttaa pojan niskaa. Pojan ominaistuoksussa vain on jotain tavattoman rauhoittavaa ja kotoisaa, siitäkin huolimatta että kylähullun pesti voi olla varsin taattu, kun myöntää rakastavansa haisunäädän tuoksua ;D

Etukynsissä on myös hyvin iso etu huomiota hakiessa. Niillä pystyy paitsi vetämään sukkaa pois omistajan jalasta, myös kutittamaan jalkapohjaa ja kylkeä erittäin tehokkaasti. 

Kaapintyhjennyspikkuleivät

Päätin aamupäiväisen postauksen jälkeen tehdä leivontakaapillekin jotain. Olen jo pidempään luvannut tehdä ystävälläni pikkuleipiä, "sitten kun minulla on aikaa". Olen ollut turhankin tehokas aikatauluttamaan viikkoni, enkä ole halunnut aikatauluttaa myös leivontaa johonkin menojen väliin yhdeksi suoritettavaksi askareeksi lisää. Tämän viikonlopun olen kuitenkin onnistunut pitämään vapaana, ja pitkästä aikaa minusta oli jopa oikeasti kiva päästä leipomaan.

Löysin pari vuotta sitten todella helpon ja nopean pikkuleipäohjeen, jota on äärimmäisen helppo muokata. Perusohje löytyy täältä. Ohje antaa todella helposti anteeksi mittasuhdeiden pienet muutokset, ja onnistuu siten vaikkei munia ja voita olisikaan ihan tarpeeksi kaapissa. Jauhoista osan taas voi korvata hyvinkin sekalaisilla kuiva-aineksilla.

Tänään meillä syntyi noin puolikas satsi seuraavista aineksista:

Pikkuleivät jäähtymässä

160g voita
1 muna
n. 2 desiä fariinisokeria (paketin loppu)
2 desiä vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja (josko siitäkin paketista pikkuhiljaa pääsisi...)
vajaa desi Wiener nougat -rouhetta (pussin loppu)
reilu puoli desiä suklaaströsseleitä taikinaan + jonkin verran strösseleitä keksien päälle (pussin loppu)
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Eli leivontakaappi siistiytyi kolmen paketinlopun verran ja ystävä kuulosti puhelimessa ilahtuneelta kutsuessani itseni yllätysvisiitille kera pikkuleipäpussin. Ei huonompi saavutus :)

Keittiön kaapeilla

Minulla on ollut reilut puolitoista kuukautta projektina keittiön kuivaruokakaappien ja pakastimen tyhjennys. Mihail on sopinut kaikkiruokaisena hyvin uskollisen projektiassistentin rooliin. Idea on ollut varsin yksinkertainen; käyttää kaikki varmuusvarannot kaapeista pois, ja kiinnittää samalla huomiota siihen, mikä vaihtuvuus niiden suhteen on ollut. Tällä on saanut paitsi väliaikaisesti säästettyä ruokabudjetissa, myös paremman kuvan siitä, kuinka helposti mitäkin tulee oikeasti käytettyä. Samalla olen pitänyt jääkaapin ovessa listaa, johon olen kirjannut ylös kaikki loppuunkäytetyt peruselintarvikkeet, joille käytön keksiminen oli helppoa, tai joita haluaisin oppia käyttämään enemmän. Näistä jälkimmäiset ovat sellaisia, joista tiedän, ettei minun kannata hankkia niitä varastoon suuria määriä ja montaa yhtäaikaa, etteivät ne unohdu. Ensimmäisen ryhmän tuotteita, kuten tomaattimurskaa, riisiä ja pastaa voi hyvin olla varannoissa parikin pussia.

Samalla tavalla olen käynyt läpi myös pakastimen. Kaikki taikinalevyt, hernepussit, pavut ja herneenpalot on otettu käyttöön. Myös Mihailin eväät ovat joutuneet samaan syyniin, ja sieltä on lahjoitettu pois ne ruuat, jotka eivät ole vähään aikaan skunkille kunnolla uponneet. Koska jos sallin itseni lahjoittaa eteenpäin jotkin kaappeihin eksyneet virhehankinnat ruokapuolelta, on varsin reilua sallia sama myös pojalle, vaikken mieluusti annakaan Miikiksen nirsoilla ja opetella vaatimaan vain lempiherkkujaan. Onneksi siitä ei kyllä ole Mihailin kanssa isoa ongelmaa ollut.

En ollut kovinkaan yllättynyt, että ensin kaapeista saatiin loppuun pastat, pavut, pakastemarjat ja muut lempparit. Sen jälkeen vasta alkoikin projektin haastavampi vaihe, kun piti alkaa tunnistaa kaappeihin päätyneitä paperipusseja sisältöineen; itse kun innostuu aina välillä ostamaan kokeeksi jotain erilaisempaa, mutta kiireessä kokatessa uudet kokeilut jäävät kuitenkin helposti sivuun, ellei niitä valmista heti. Kaappien tyhjennyksen myötä otin niihin sen ajan nyt, ja ainakaan kvinoa tuskin eksyy takaisin kaappiini, vaikka pidinkin sen mausta. Osa paperipusseista myös siirtyi omasta kaapista Miikkiksen kaappiin, kun totesin joidenkin kuivamarjojen uppoavan paremmin pojalle. Nyt ruokakaapit ja pakastin alkavat olla jo melko tyhjät, mutta leivontakaapin osalta homma tuntuu olevan vasta alussa; leipomiseni on ollut viime aikoina todella vähäistä. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, että saisi tuonkin kaapin pakettihärdelliä vähän rajatummiksi noiden harvemmin käytettävien ainesten osalta. Fariinisokerista sai jo osan uppoamaan, kun makeutin sillä valmistamani omenamehun. 

Keittiön kaappeja läpikäydessä kävin taas kerran läpi myös kaikki astiat ja mietin jokaisen osalta koska se on ollut viimeksi käytössä. Rakkaat jäätelökulhoni eivät olleet saaneet hellekesästä huolimatta yhtään käyttökertaa tässä asunnossa, joten päädyin lahjoittamaan ne niihin kuuluvine lusikoineen Tapsalle. Muilta osin astioiden käyttöaste oli varsin hyvä, etenkin otettuani jotkin harvemmin käytössä olevat leivontavuuat avuksi kuiva-ainekaappien järjestämiseen tekemällä niistä astiat maustepusseille ja muille pikkupussukoille.

Näiden toimenpiteiden jälkeen lukiessani jääkaapin oveen muodostunutta listaa totesin minulla olevan turhankin reilusti hyllytilaa kaapeissani. Vaikka hankkisin haluamani varmuusvarannot projektin loppuessa, jäisi osa hyllyistä silti tyhjäksi. Moni raivausopas kyllä hehkuttaa tyhjien hyllymetrien tuomaa seesteisyyden tunnetta, mutta minusta ne tuntuivat yksinkertaisesti turhilta. Niinpä nappasin kaikista kolmesta kaapista kustakin yhden hyllyn pois ja kasvatin hyllyväliä. Kaapeista tuli omaan silmääni heti valoisamman ja avaramman oloiset. Nyt olen tosin alkanut miettiä, mistä löytäisin jotain kivaa taustapaperia, jolla verhota kuivakaappien taustalevyt. Nyt kun kaapin takaseinäkin oikeasti näkyy hyllyillä olevista tavaroista huolimatta, voisi kaapeista tehdä samalla myös omemman näköiset.

Nyt tavoitteena on saada projekti ensikuun alkuun mennessä siihen pisteeseen, että silloin on hyvä käydä hakemassa uudet varastot. Tämä kun alkaa käydä pikkuhiljaa vähän oudoksi, kun kotona ei enää olekaan niin paljoa ruokaa ja kaikkia tuttuja vakioaineksi mihin on tottunut, eikä edes kovin laajaa valikoimaa oudompia mitä kokeilla. Pianhan tässä pitäisi alkaa lähteä kauppaan aina ruokaa laittaessa ;) Ystävä kyllä jo paikkasi varastoja lahjoittamalla minulle kaksi purkillista kuivattuja sieniä, joista voi lähteä esimerkiksi risottoja väsäämään. Mihail otti kyllä jo varaslähdön ja pääsi testaamaan niitä ihan tuollaisinaan. 

Blogirukkailua

Miikiksen lainattua blogille jo toisen lempinimensä, ajattelin sen ansaitsevan myös enemmän omaa bloginäkyvyyttä. Niinpä olen viime päivinä alkanut väsätä blogiin kiinteitä sivuja, jotka löytyvät bannerin alta yläreunasta. Niistä löytyy nyt jotain juttua pojasta muutamin kuvin höystettynä. Täytyy katsoa, löytäisikö sitä jossain välissä aikaa myös hoito-ohjeen kirjoittelulle. Sitä odotellessa haisunäätien hoidosta voi käydä lueskelemasta vaikka Skunk Haven -sivustolta.

Janina poikkesi äsken ohimennen hakemassa viimeisen asunnosta löytyneen jyrsijähäkin. Nyt ei sekään sitten enää pyöri

Kurre

olohuoneen sohvalla, johon se myynti-ilmoituksen laatimisen yhteydessä jäi, kun en jaksanut viedä sitä takaisin kellariin. Ilokseni olen kuitenkin saanut huomata, ettei rottien poislähdöstä huolimatta jyrsijätauostani tule täydellistä. Ikkunani edessä olevissa pihapuissa touhuilee usein useampi orava, joiden touhuja unohdun välillä seurailemaan pitkäksikin toviksi. Tänään yksi junnuista sattui olemaan vieressäni olevassa puussa, kun odotin häkin kanssa Janinaa saapuvaksi. Orava laskeutui runkoa pitkin alas, ja jäi siihen hetkeksi katselemaan minua. En voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin kuvan uteliaasta otuksesta. Kurre ei kuitenkaan ollut samaa mieltä ajatuksesta, vaan syöksähti heti kuvan oton jälkeen kovasti säksättäen runkoa ylöspäin. Siihen se kyllä jäi vielä toviksi istumaan, parin metrin korkeuteen, koko ajan kovasti kommentoiden ennenkuin jatkoi matkaansa viereisen puun kautta kauemmaksi.

Oravien ja Mihailin lisäksi pihapiiristä löytyy myös paljon kissoja, joista joskus saadaan Mihailin kanssa lenkkiseuraa. Kissat kun ovat hyvin uteliaita tuon skunkkipojan suhteen, ja tulevat usein varovaisesti lähistölle pyörimään ja jäävät joskus hetkeksi seurailemaankin. Pari päivää sitten yksi uudempi tuttavuus teki meidän kanssa täyden lenkin, juosten koko matkan parin metrin päässä häviten välillä puskien suojaan. Ja uskaltautuipa se sieltä kerran melkein tassullakin poikaa koskemaan, kunnes poika kääntyi kohti. Mihail on kissojen suhteen melko neutraali, ja keskittyy usein mieluummin omiin askareihinsa. Joskus sitä alkaa kuitenkin ahdistaa innokkaimmat seuraajat, jolloin se juoksee kohti ja tömäyttää tassut maahan. Silloin kissat katsovat usein viisaimmaiksi siirtyä nurkan taakse, kun eivät ole saaneet päätetyksi mikä tuo poika on ja miten siihen pitäisi suhtautua. Uteliaimpien kuono kyllä välistä pilkistää nurkan takaa vielä sen jälkeenkin, mutta sitä Miikkis ei yleensä enää huomaa.  

Töissä tuli nyt loppuviikosta kokeiltua uudenlaista taukojen jäsentelyä, kun ulkona on ollut niin kiva ilma. Ensimmäinen kahvitauon olen viettänyt perinteisesti kirjan kanssa, ruokatunnilla olen päivittänyt blogia ja toisella kahvitauolla lähtenyt pyöräilemään. Näistä etenkin jälkimmäisin on selvästi auttanut vähentämään iltapäiväväsymystä. Sitä pitääkin nyt jatkaa niin kauan kuin ilmat suosivat :)

Perjantainen joukkorokotus ja muuta härdelliä

Synttäreiden jälkeen aika on mennyt taas nopeasti. Perjantaina käytiin Mihailin kanssa rokotuksissa, ja niiden jälkeen viikonloppu jatkui kavereiden tupareilla, rapujuhlilla ja siskontytön 1-vuotissyntymäpäivillä. Mihail joutui uhrautumaan mukaan kaikkiin paitsi synttäreille, joiden ajaksi se pääsi päivähoitoon äidin asunnolle. Näistä rokotukset olivat pojalle selvästi se pienin paha. Poika olikin kotiin päästyä hyvin väsynyt, eikä ole tuntunut olevan ollenkaan pahoillaan, että olen ollut alkuviikonkin aina iltaan asti menossa, ja poika on saanut nukkua kotisohvan alla.

Rokotuksiin saavuttiin pari minuuttia päälle puoli kuuden ja siinä vaiheessa odotushuone olikin jo täyttynyt freteistä. Jäimme sitten odottelemaan omaa vuoroamme, ja siinä samalla tuli esiteltyä poikaa kiinnostuneille ja kuunneltua mielenkiinnolla frettijuttuja - sekä diilattua eteenpäin pakastetipuja, joihin Mihail kerkesi jo kyllästymään. Yhdessä vaiheessa yksi freteistä päätti tyhjentää anaalirauhasensa, jolloin paikkaa tuuleteltiin odotushuonetta myöten ja käyteltiin ilmanraikastimia. Joku siinä sitten heitti, että toivottavasti Mihail ei päätä tehdä samaa ja arvuutteli, olisiko hajuero millainen. Nyt käytetty rokoteaine Distemink kun kirveli eläimiä selvästi enemmän kuin aiempi Febrivac, mikä sai monet eläimistä reagoimaan sen pistämiseen voimakkaammin kuin rokotteisiin yleensä. Mihail onneksi otti senkin lunkisti, eikä edes hätkähtänyt kumpaakaan pistosta, vaikka olin kokonaan unohtanut pojan lahjusnamit kotiin. Eläinlääkäriltä löytyi kyllä sitten kissannappuloita reippaalle pikku potilaalle, kun toimenpide oli ohi. Penikkatautirokotteen lisäksi Mihailla vahvistettiin nyt myös rabiesrokote, joka on voimassa nyt kaksi vuotta eteenpäin.

Lauantaina matkalla rapujuhliin poikettiin Lemmikkiaseman kautta, kun pojalle piti käydä hakemassa evästä. Poika oli sylissä mukana ja se vähän venyttikin kauppakäyntiä, kun poika keräsi taas ympärilleen joukon ihmettelijöitä. Tämä kun taisikin olla ensimmäinen kerta, kun eksyin liikkeeseen niin että Mihailinkin oli mukana. Yleensä eläinkauppavisiitit kun on tullut tehtyä pyörällä ruokakaupassakäyntiin yhdistäen. Sovittiin siinä sitten samalla skunkkipäivästä kolmen viikon päähän, niin että menen ihan sovitusti pidemmäksi aikaa esittelemään poikaa. Sellaisen kysymistä kun olen miettinyt jo pidempään, mutta aina se on jäänyt, kun on ilmaantunut jotain muka akuutimpaa. Nyt sai kuitenkin otettua itseään niskasta senkin suhteen, kun eksyi taas eksoliiton blogiin, johon oli tullut uusi kirjoitus jossa puhuttiin myös haisunäädistä.

Kyseisen kirjoituksen tiimoilta päädyin ottamaan myös yhteyttä liiton puheenjohtajaan ja tarjoutumaan esittelemään haisunäätiä. Sen tiimoilta onkin nyt sovittu paitsi vieraskirjoituksesta liiton blogiin, että reissusta liiton hallituksen kokoukseen Helsingiin pojan kanssa. Eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta laadittaessa haisunäätäkysymyskin on nyt tapetilla sen noustua esimerkkieläimeksi näistä kaikista supereksoottista otuksista joita ihmiset nykyään nurkkiinsa haalivat, niin nyt pitää sitten koettaa jakaa tietoa siitä, millaisia nämä otukset oikeastaan ovat ja miten ne sopivat lemmikiksi. Monen silmissä haisunäätä kun on edelleen täysi villieläin, jonka paikka ei ole lähelläkään ihmisasutusta. 

27 vuotta ja pari päivää päälle

Tiistaina tuli vanhennuttua taas vuoden verran. Maanantaina juhlistin asiaa hakemalla akvaarioon sen asukit, taistelukalan, 12 inkkaria ja 6 piikkisilmää, jotka riittävät tuomaan sopivasti vilinää ja vilskettä kaikkiin vesikerroksiin. Tarvittaessa altaaseen katsotaan talkkariksi esimerkiksi sukarapuja, jos kasveihin meinaa ilmestyä levää, mutta muuten mennään tällä kokoonpanolla.

Tiistaina olivat vuorossa varsinaiset bileet. En tosin tiedä kertooko se iästä vai muista kiireistä enemmän, mutta bileet

Käpertyjäotus tietokonekaverina

olivat varsin täydelliset juuri sellaisina kuin ne olivat; ensin kävimme Jussin kanssa Ikeassa hakemassa hänelle yhden tason ja syömässä lihapullia ja kakkua. Kaupoilta lähtiessä koukkasimme Mihailille lisää lihoja Mustista ja Mirristä, jonka jälkeen haimme Mihailin miun asunnoltani ja menimme Jussin luo katsomaan Dexteriä. Loppuilta kuluikin sitten siinä, rauhassa sohvannurkassa kera miun rakkaiden. Mihail tuli taas könyämään kainaloon, ja käpertyi siihen niin söpöksi keräksi, että ilmoitin Jussille meidän löytäneen Miikkiksen kanssa juuri passelin sopen johon vetäytyä talvilepoa viettämään. Pian kun kuitenkin kylmenee sen verran, että on aika keskittyä pehmeisiin peteihin ja lämpimiin viltteihin - ainakin Mihailin, sillä miun lähiesimieheni ei ole vielä ihan suostunut talvilepoideaan. Jussin lähtiessä heittämään Mihailia yöksi miun asunnolle, kävi hän vielä tullessa Subwayn kautta tuoden yöpalaa <3

Tänään kotiutuessa postilaatikossa oli vastassa outo kuori Kustannus Oy Uudesta tiestä. Sekin ihmetys ratkesi kuitenkin sisällä, ja kuoresta paljastui kaksi Donkki-lehteä, joissa oli Mihailista aiemmin kesällä tehty juttu. Olin kokonaan unohtanut lehden ilmestyvän nyt syyskuussa. Siitä saikin vähän iltalukemista. Poika oli onneksi kuvissa omistajaansa edustavampi ;) Pitääkin katsoa, keksiikö sitä jossain kohtaa millä saisi jutun blogiinkin siirrettyä, kun en omista skanneria enkä ihan luota tuon kameran tarkkuuteen. Mutta ehkä sitä koettaa silti jossain kohtaa.