Tällä viikolla tuli toteutettua yksi pidempiaikainen haave, ja lähdettyä vapaaehtoiseksi Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän. Olen seurannut Tuulispään elämää somessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja hakenut sinne aikoinaan myös työssäoppimisjaksolle, mutta silloin homma kaatui silloin vallinneisiin pandemiarajoituksiin, jotka olisivat estäneet yöpymisen tilalla. Itse kun en ole edelleenkään maailman varmin kuski, niin en mielelläni aja pidempiä matkoja etenkään niin, että tiedän että minun on palattava samana päivänä. Nytkin lopullinen kipinä lähtöön tuli, kun bongasin yhden instasta tutun kissaihmisen, jonka tiedän asuvan lähellä, käyvän säännöllisen epäsäännöllisesti vaparina Tuulispäässä. Uskaltauduin sitten kysymään, millä hän kulkee Tuulispäähän, ja olisiko minun mahdollista mahtua samaan kyytiin. Kimppakyyti järjestyikin sitten perjantaille.  

Hernettä eivät kiinnostaneet ihmisten paijaukset, kun hän sai rapsutuksia jo Hannalta

Poneista etenkin Aatu osallistui ahkerasti siivoukseen, Niksu toimi enemmän tarkkailijana

Myönnän että ole etäältä ihaillut etenkin minkkejä ja kettuja, joita Tuulispäässä asuu tällä hetkellä kaksi kumpiakin. Vapariksi lähtiessä kuitenkin tiesin, että näihin tyyppeihin sitä tulisi todennäköisesti saamaan vähiten kontaktia, koska he eivät ole samalla tavalla kesyjä kuin moni muu, plus luonnollisesti pienet eläimet joita on vain muutama, myös sotkevat ja syövät huomattavasti vähemmän mitä isommat eläimet, ja eläimet mitä on huomattavasti enemmän. Eli työvoiman tarvetta on enemmän isompien tyyppien parissa. 

Suloa ja Fannia ei kiinnostanut nousta kylmänä päivänä ennen lounasta

Lounasaikaan oltiinkin sitten heti skarppina 

Itselläni on jonkin verran kokemusta myös näistä tuotantoeläimiksi laskettavista tyypeistä, vaikkakin lähinnä eläintenhoitajaopintojen valinnaisen tuotantoeläinjakson kautta. Sitä kun on touhunnut koko elämänsä eksoottisten kanssa, päädyin sitten koulussa valitsemaan tuotantoeläimet tarhaeläinten sijaan, sillä halusin saada jotain tuntumaa niihinkin. Aiempaa kokemusta ei tosin vaparihommissa välttämättä vaadita, sillä työturvallisuussyistä isoimmat tyypit ohjataan aina pois siivottavista tiloista. Eli hevosten ja nautojen asumistoja siivotessa ei olla kosketuksissa itse eläinten kanssa, ellei sitten itse halua. Tyypit nimittäin kyllä valvovat hommaa aidan takaa, ja saattavat kelpuuttaa muutamat rapsutukset siinä virallisena valvojana toimisen ohessa. 

Mikko kyselee lisänamien perään

Saima ja Team valkoiset kuusenoksien kimpussa

Perjantain keikalla itse pääsin osallistumaan nautojen, hevosten ja hanhien tilojen siivoamiseen, possujen ruokintaan, oksien hakuun kaneille, lampaille ja vuohille, sekä vuohien, lampaiden, ponien ja hevosten heinien pussittamiseen. Hannu-hanhi ei ihan täysin arvostanut saamaansa palvelua, sillä hänellä on kuitenkin kaksi morsianta Sigrid ja Ingrid, vastuullaan, ja asumuksessa käyskentelevä vieras ihmisapina oli selvästi vähän epäilyttävä tyyppi. Hannu tekikin sitten hyvin selväksi, että hänen naisiinsa ei sitten kosketa, ja että olisi vielä parempi, jos hänen naisiaan ei edes katsottaisi. 

Lumi tuli varovaisesti myös moikkaamaan <3

Sen sijaan Tuulispään uusin asukas lammasmummo Raila oli sitten hyvin eri ääripäätä, ja hänen mielestään häntä tuli ideaalitilanteessa rapsuttaa kunnolla kaksin käsin, ja aina parempi, mikäli rapsuttajia oli useampi. Mikäli toinen käsi meinasi eksyä rapsuttamaan kaveria tai ottamaan kuvaa, Raila koputti varovasti sorkalla ja muistutti keskittymisen tärkeydestä. Että jos nyt kuitenkin Raila saisi vähän lisää niitä paijauksia. Etenkin kun meidän vierailu osui keskelle takatalvea, ja lampaat olivat jo uusissa hienoissa kesätukissaan, joten ulkoilu ei ollut kyseisenä päivänä kovin houkutteleva vapaa-ajan viettovaihtoehto. 

Samoin Uni <3

Ketuista ja minkeistäkin pääsin näkemään Lumi-ketun ja Mikko-minkin. Viima-kettu ja Maija-minkki puolestaan päättivät, että perjantaina vapareita oli sen verran paljon paikalla, että he mieluummin eivät olleet. Mikko koitti kyllä namitarjoilun päätyttyä kysymässä vähän Maijaakin näytille, ehkä siinä toivossa, että kaverin ilmestyminen olisi tuplannut namit. Meidän käydessämme minkit olivat vielä viimeisiä hetkiä talvitiloissaan, joissa on paremmat edellytykset uimaveden sulanapidolle pakkasilla. Nyt kaksikko on kuitenkin jo muuttanut omalle kesämökilleen, jossa on paremmat ulkoilumahdollisuudet.

Näistä ystävistä tummemmista on Raila, joka on hyvä perehdyttämään lampaiden rapsutukseen

Tämä ensimmäinen kerta vaparina ei varmasti jää viimeiseksi, vaikka toki tämä oma eläintarha sitoo sen verran, että kauhean usein sitä pystyy tuskin käymään. Täälläkin kun on pian edessä kanien muutto kesätiloihin, ja Donatellan kesäasunnon kunnostus, vaikkakin Donatella pääsee muuttamaan ulos vasta, kun yölämpötilatkin pysyvät selvästi plussan puolella.   

Vuohilla oli kunnon keväthepulit käynnissä

Lemmikki- ja showkesyrottien pääsiäisnäyttely

Tänään otimme suunnan kohti Viialaa ja Lemmikki- ja showkesyrottien pääsiäisnäyttelyä. Aamulla oli äärettömän vahvasti sellainen olo, että olemme unohtaneet pakata vähintään puolet tavaroista ja kotiin on pakko olla unohtumassa jotain, kun kaikki tarvittava rottien boksi mukaanlukien mahtui yhteen kassiin. Frettinäyttelyjen kanssa kun on tottunut siihen, että näyttelyyn lähtiessä mukaan pakataan vähintään tarvikekassi, aitauskassi ja arvosteluboksit kantoboksin lisäksi - ja usein aitauskassit vielä tuplana, kun olemme menneet jo vuosia kahdella laumalla. Rottien kanssa vain nostimme tytöt aamulla illalla valmiiksi laitettuun boksiin eväiden kanssa, ja näyttelypaikalla nostimme boksin kassista ja lisäsimme boksin päälle tyttöjen numerolaput. Meiltä oli tänään mukana Pihlaja, Torvis ja Suppis, ja heidät oli kaikki ilmoitettu lemmikkiluokkaan.

Likoilla oli eväänä muunmuassa viinirypäleitä

Olin ennakkoon tiennyt ja intoillut sitä, että näyttely järjestettiin yhtä aikaa hiirinäyttelyn kanssa, mutta enhän minä sitä aamulla muistanut. Niinpä sitä tuli vähän ihmeteltyä, miten pieniä bokseja osalla oli mukana. Ovathan kääpiörotat stanttuihin nähden pieniä, mutta silti S-koon boksit ovat niille aika alakanttiin. Sitten kun hiiribokseja alkoi näkyä useampia ja silmiin osui myös ei-rottia harrastavia hiiri-ihmisiä, aivot saivat yhdistettyä asiat oikein. Hiirillä boksit kun tavataan myös fyllata tiiviimmin kuin rotilla, niin bokseissa ei ollut näkynyt hiirten hörökorvia paljastamassa asiaa. Siitä kun itselläni on ollut hiiriä, joiden kanssa tuli harrastettua näyttelyitä, on jo yli kymmen vuotta, mutta silti hiirinäyttelyn puolella näkyi yhä tuttuja kasvoja jopa parinkymmenen vuoden takaa.  

Näyttelysali, vasemmalla hiiripöydät, oikealla rottapöydät

Sienitartuntoja ehkäisevänä varotoimena rottanäyttelyissä on nykyään aika vahva "ei nunnutella toisten rottia" -linjaus, joten sitä tuli katseltua paljon muiden tyyppejä, mutta ei syliteltyä. Yhdessä boksissa uskoin näkeväni kaksi Naavan veljistä, mutta minulla tuli hetkellinen uskonpuute asian suhteen, kun pojat olivat 9,5kk ikäisiä, ja Naava on meidän nuorimpana ihan maksimissaan kahdeksankuinen. Piti sitten tarkistaa Naavan syntymäpäivä ja tehdä pieni laskutoimitus, ja joo, meidän vauvakin on jo 9,5kk. Hups ja oho. Naavan ikää kun ei tarvinnut laskea näyttelyyn, kun Naava on mammalomalla, samoin kuin Tähti. Samasta syystä en meinannut alkuun löytää meidän tyttöjä luettelosta. Luetteloon kun on listattuna ensin junnut, ja olen viimeksi näyttelyttänyt junnuja. Niin enhän minä osannut etsiä omiani avoimen luokan lopusta veteraanien joukosta. Olkootkin että mukana olijoista yksi on jo täyttänyt 2 vuotta ja kaksi muuta täyttävät tänä vuonna kaksi.  

Mutta kai se on uskottava, etteivät nuo omat ole junnuja, kun Torvis nappasi "Vauhti mummo" -erikoispalkinnon ja Pihlaja palkittiin parhaana veteraanina. Sen lisäksi Suppis oli lemmikkinaaraiden neljäs ja Pihlaja kolmas. Mutta jos kesän näyttelyissä kisattaisiin sitten sekä mummoissa että junnuissa, kun saadaan pari Naavan mineistä tuolta mukaan. Tähden ainoa tyttö ei valitettavasti selvinnyt, joten joudumme skippaamaan siinä sukusaagassa yhden polven, ja katsomaan sitten myöhemmin, millaisia tyttäriä Tähden pojat mahdollisesti saavat. Hetken kyllä mietin olisinko käynyt hiirinäyttelyn puolelta hakemassa vähän länttiterapiaa, mutta Saija lupasi, että kyllä niitä länttejä tulee varmasti vielä kääpiörottiinkin pallittomina versioina. 

Rottamusten bokseja

 

Agilityyn meiltä ei ollut ilmoitettuna ketään, mutta käytiin Pihlajan kanssa vähän testailemassa rataa kisan päätyttyä. Jussi halusi minun ottavan aikaa, joten kuvaaminen jäi. Mummo meni radan ajassa 04.31,88. Kisoissa hyväksytyn suorituksen yläraja on naarailla 02.30,00, joten meillä olisi vielä vähän matkaa agilitychampioneiksi. Onneksi näyttelyissä oli taas hyvät myyntipöydät, niin sai varmistettua palkinnot myös oman elämänsä championeille. Olkootkin että näyttelyissä voisi kyllä aina koittaa himmailla ostoksia palkintojen jakoon asti, sillä nytkin kotiin lähti taas palkintoja pieni kestokassillinen itse ostettujen lisäksi. Eli ehkä tyypit eivät olisi oikeasti tarvinneet minun ostamia uusia virikkeitä. Mutta koska meillä on kotona maailman parhaat tyypit, niin sitä sortuu lähes aina varmistamaan edes pienen "Paras lauma" -palkinnon omille tyypeille shoppailemalla myyntipöydästä jotain kivaa. 

Jussilla oli tälle päivälle sovittuna myös iltamenoa näyttelyn jälkeen, joten lähdimme kohti Turkua heti palkintojen jaon päätyttyä. Näyttely saatiin pakettiin ennen neljää, joten kotiin ehdittiin ennen kuutta, vaikka Jussi poimi matkalla pikaiset iltaviemiset Urjalan makeistukusta. Olen ollut viime aikoina todella huono jäämään minkään näyttelyiden loppusiivouksiin, mutta saan ehkä vähän kompensoitua sitä sillä, että elokuussa on tiedossa sekä yksi rotta- että yksi frettinäyttely, joiden loppusiivouksia voin halutessani lykätä, mutta jota en pääse livistämään. 

Pihlajan arvostelu. ERI = erinomainen

Suppiksen arvostelu

Torviksen arvostelu

Eksopäivä Tropicalssissa

Meidän esittelynurkkaus

Eksojen ympärillä on taas puhuttu paljon niiden lemmikkinäpidon eettisyydestä sekä siitä, pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön positiivilista, joka määrittäisi mitä lajeja on luvallista pitää lemmikkinä. Vaikka meillä on tupa täynnä eksoottisia, tiedän että nämä teemat iskevät vielä pahemmin moniin tuttuihin harrastajiin, jotka ovat rakentaneet eksojen ympärille paitsi koko elämäntyönsä, myös elinkeinonsa. Kyllähän se itseenikin kolahtaisi ja kovaa, jos mitään uusia eksoja ei saisi enää ottaa. Mutta niin kauan kuin kaikki lemmikit eivät menisi kieltoon, pitkällä tähtäimellä se todennäköisesti vaikuttaisi omalla kohdallani lähinnä siihen, mihin lajeihin oma harrastaminen keskittyisi. Voi olla, että sitten sijaiskoteilussa tai sijoituskoteilussa täällä siirryttäisiin kissoihin, kuka tietää.

Mutta siitä huolimatta minun ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Tino kysyi pääsisimmekö me mukaan hänen järjestämäänsä eksopäivään, ja jos pääsisimme, voisimmeko me tällä kertaa puhua frettien lisäksi myös Herpille Koti -ringistä. Herpille Koti -rinki eli HeKo-rinki on vapaaehtoisten matelijaharrastajien ylläpitämä palvelu, joka auttaa uudelleen sijoittamaan uuden kodin tarpeessa olevia matelijoita. HeKo-rinki on ollut nyt toiminnassa 13 vuotta, ja se on saanut siinä ajassa kerättyä tarpeeksi laajan sijaiskotiringin, että sillä on ollut kapasiteettia auttaa paitsi eläinsuojeluyhdistyksiä ja viranomaisia eksoottisten kanssa, auttaa myös yksityishenkilöitä, jotka joutuvat luopumaan eläimestään esimerkiksi terveydentilan tai muuttuneen elämäntilanteen takia. Sillä vaikka kotia vaihtavia matelijoita on Suomessa jonkin verran, niitä on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin kodittomia kissoja tai kaneja, minkä takia ringin resurssit ovat riittäneet ottamaan koppia myös kodinvaihtajista, millä pyritään estämään niiden päätymistä kiertoon tai pahimmassa tapauksessa luontoon hylkäämistä. Itselläni ei ole tällä hetkellä jaksamista olla kauhean aktiivisesti missään yhdistys- tai eläinsuojelutoiminnassa mukana, niin on kiva kun pystyy tällä tavalla tuomaan omalta osaltaan näkyvyyttä tärkeänä pitämilleen jutuille. 

Edustustiimi alkaa väsyä

Meidän kanssa samassa pöydässä oli Maria Hakala esittelemässä harvinaisempia gekkoja, sekä Kimboza Forest Gecko Projektia, jonka sponsorina hän toimii laatimalla kuvituksia luonnonsuojeluhankkeen tukituotteille. Projektin pyrkimyksenä on pelastaa luonnossa kriittisesti uhanalainen turkoosipikkugekko sukupuutolta suojelemalla lajin elinympäristöä, torjumalla salametsästystä sekä lisäämällä paikallisten ympäristötietoisuutta. Marialla oli eksopäivässä myynnissä myös projektin tukituotteita, joita jäi liikkeeseen myyntiin myös eksopäivän jälkeen. Lisäksi eksopäivässä oli esillä erilaisia torakoita, sekä walk-in tatuointipiste. 

Heko-tyyppien lisäksi meillä oli mukana myös frettejä, ketkä keräävät kanssa aina oman fanikuntansa paikalle. Frettien osalta pääsimme juttelemaan useamman lajia harkinneen, monen frettejä joskus omistaneen sekä muutaman tuoreen harrastajan kanssa. Se on jotenkin tyypillistä, että usein frettejä vasta harkitsevia mietityttää frettien haju, ja se onko se oikeasti yhtä paha mitä välillä pelotellaan. Moni frettejä omistanut taas haluaa nimenomaan tulla nuuhkimaan sitä tuttua tuoksua. 

Jussi hengasi lähes koko illan Kodan kanssa ja ihmettelee, miksi en ota aina ihan niin vakavissani sitä kuinka hän kammoaa koiria. Ei kyllä ottanut Kodakaan.

Päivä meni taas kauhean nopeasti, vaikka pakkailut aiheuttivat pientä päänvaivaa. Frettien kamat kun saa pakattua vaikka unissaan, mutta herppien kohdalla piti enempi miettiä, mikä olisi roudausmielessä mahdollista, mutta samalla ei liian pelkistettyä. Yleisötapahtumissa kun kuitenkin haluaisi, että niissä esittelyterraarioissakin olisi kuitenkin edes jotain sisustuksen peruselementtejä, vaikka niitä vakiasumuksia ei saadakaan roudattua mukaan. Olkootkin että Tropicalssissa on kyllä jo liikkeen puolesta niin hienoja esimerkkejä matelijaterraarioiden sisustamisesta, joten sielä se haittaisi ehkä normaalia vähemmän, vaikka tällaiset vierailevat tähdet olisivat jossain kantolaatikoissa. 

Alunperin meidän piti olla vain neljään asti, ja minun jatkaa siitä sitten iltamenoihin toisaalle. Mutta iltamenoni peruunnuttua jäimme sitten vähän pidemmäksikin aikaa juttelemaan muiden harrastajien kanssa. Mikä teki kyllä taas ihan hyvää, sillä se auttaa muistamaan, kuinka monen lajin asiantuntijoita eksopiireistä löytyy, ja kuinka paljon moni heistä on työskennellyt sen eteen, että tieto eksoottisista, niiden tarpeista ja elinympäristöistä lisääntyisi. Eläinsuojelutapausten kanssa pelatessa sitä kun meinaa välillä menettää kokonaan uskonsa ihmisiin, ja olisi aina välillä itsekin valmis ajamaan ihan kaikkien lemmikkien (ja mieluiten myös ihmisten) kieltämistä. Kuitenkin ihmiset ovat onnistuneet ajamaan monet lajit aivan liian ahtaalle muunmuassa tuhoamalla elinympäristöjä sekä laittomalla eläinkaupalla. Joten vastavoimaksi tarvitaan ihmisiä, jotka ovat perehtyneet juuri näihin lajeihin, niiden tapoihin ja niiden lisääntymiseen, jotta suojelua saadaan keskitettyä, sekä turvattua lajeja niin, että myös luontoonpalautukset ovat mahdollisia, sitten kun elinympäristöjä on saatu suojeltua tai ennallistettua. Aika monella pitkän linjan harrastajalla homma kun on levinnyt aika kauas siitä, että kotona olisi vain yksi lisko lasilaatikossa katseltavana.

Vauvakuulumisia

Naavan minit täyttivät tänään aamulla viikon. Minien turkkimuunnokset ovat olleet nähtävissä jo viiksistä, mutta nyt muksuille alkaa tulla jo tukkaakin. Kaikki kahdeksan miniä ovat lähteneet hyvin kasvuun, ja muksuissa näyttäisi olevan viisi tyttöä ja kolme poikaa. Jussi on vähän turhan ihastunut toiseen sileäkarvaisista pojista, joka on saanut Jussilta lempinimen Brandon Lee. Mutta poikaa tästä ei tule jäämään kotiin, sillä rotilla sekalaumat eivät ole toimiva konsepti, sillä naaraiden kiimat tulevat neljän päivän välein, ja noin pienten eläinten kohdalla esimerkiksi kastraatio on haastavampi operaatio, enkä tiedä tekeekö edes kukaan Suomessa varhaiskastraatioita rotanpoikasille. Eli pysymme jatkossakin ihan tyttölaumassa, sillä en halua meille vakituiseen kahta rottalaumaa. 

Naavan tytöt 7vrk <3

Naavan pojat 7vrk <3

Väreinä Naavan poikueessa on mustaa ja agoutia, turkkimuunnoksista sileää ja kiharaa eli rexiä. Tytöistä kaikki viisi ovat kiharia, pojista yksi on kihara ja kaksi sileäkarvaisia. Valtaosalla mineistä on pientä kuviota, mutta se näkyy lähinnä hännissä ja pikkuhiljaa myös mahapuolella. Ainoastaan Brandon Leellä on pieni viiru naamassa. Poikasten kuvaaminen käy koko ajan haastavammaksi, sillä vaikka silmien avautumiseen on vielä viikko, vauhtia alkaa jo löytymään. Heti kun minit laskee alas, alkaa kova ryömiminen. 

Lauantaina saatiin myös lisää vauvauutisia. Tähti joka jäi mammailemaan toiseen sijoituskotiin synnytti lauantaina seitsemän muksua, joista kuusi selvisi. Tähden pesässä näyttäisi kasvavan sileäkarvaisia muksuja, joista ainakin osalle on tulossa dumbokorvat. Väreistä tulee löytymään puna- ja mustasilmäisiä. Ensimmäisen pikaisen arvion perusteella Tähden mineissä näyttäisi olevan viisi poikaa ja yksi tyttö. 

Tähden minit 1vrk <3 Kuva: Essi

Hitaampaa vaihdetta etsimässä

Kun töistä tuli tieto, että ainakin keväälle on tiedossa vähemmän tunteja (työskentelen tällä hetkellä nollasopimuksella), aloin heti laatia kunnon projektilistaa. Sitä päätti käyttää töistä vapautuvan ajan ja energian siihen, että kotona ja eläintiloissa kaikki olisi sitten tiptop. Homma kusi kuitenkin heti kättelyssä, kun sain influenssan. Nyt sitä on ollut pari viikkoa periaatteessa terveiden kirjoissa, mutta hengästyn ja väsyn edelleen huomattavasti helpommin kuin ennen sairastumista. Sitä on siis joutunut vähän himmailemaan suunnitellun supertehokkaan kevään ja täyden suursiivouksen kanssa. 

Sitä on joutunut taas vastakkain sen kanssa, että sitä on onnistunut sisäistämään vähän turhankin suorituskeskeisen minäkuvan, jonka on hankala sulattaa joutenoloa. Kyllähän se meni taudin ollessa pahimmillaan, kun kaikki energia meni siihen, että koitti keksiä missä asennossa henki kulkisi edes auttavasti, mutta sen jälkeen on tehnyt taas vähän tiukempaa sallia itselleen se, ettei minusta ole tällä hetkellä vetämään sata lasissa. Että vaikka kotona on miljoona hyödyllisempää asiaa joita voisin tai joita minun "pitäisi" tehdä, voin silti välillä vain koota palapeliä tai istua frettien kanssa kasvihuoneella juoden teetä. Ettei minun tarvitse muuttua työvuorojen vähennyttyä välittömästi täydelliseksi pullantuoksuiseksi kotirouvaksi. Etenkin kun liian tiukat tavoitteet johtavat tällä hetkellä herkästi vain siihen, että en saa aikaiseksi mitään muuta, kuin istun sisällä miettien kaikkia asioita, mitä minun pitäisi aloittaa aloittamatta mitään ja tuntien samalla huonoa omaa tuntoa siitä, että en ole tehokas, mutta että en myöskään lepää.

Valitettavasti pää tarvitsee eilisen kaltaisia päiviä muistuttamaan, että olen koittanut vetää satakymmenen lasissa niin pitkään, ettei se lasi ole tahtonut pysyä enää vähään aikaan kasassa. Että nyt ei ole oikeasti sen aika, että minun tarvitsisi aloittaa koko ajan jotain uutta, kehittää itseäni, etsiä uusia haasteita ja ylittää itseni. Vaan minun pitäisi oikeasti opetella välillä antamaan olla. Keskittyä nukkumaan, syömään ja kävelemään rauhakseen ympäristöä ihmetellen. Keskittyä asioihin, jotka ovat ympärilläni nyt. Tämän kokoisen lauman kanssa se "ei mitään" kun on sekin paljon muuta, kuin että sitä makaisi kaikki päivät sohvannurkassa katsoen Netflixiä. Sitäkin pitäisi kyllä ehdottomasti kokeilla joku päivä. 

Jos hiljainen kausi töissä jatkuu pidempään, sitä pitää toki alkaa miettiä uusia työkuvioitakin. Mutta juuri nyt sitä voisi olla paikallaan opetella vähän hengittämään. Olla yrittämättä koko ajan jotain. Antaa arjen rullata perusasioiden äärellä. Hyväksyä se, ettei elämästä tarvitse tulla valmista nytkään. 

Toissapäiväinen menetys kun valitettavasti taas alleviivasi, että en voi odottaa lepäämisen kanssa sitä täydellistä elämäntilannetta, kun elämässä ei ole mitään stressinaiheita, vaan voin vain asettua huolivapaaseen kuplaan kellumaan kunnes akkuni on täynnä. Tehdä ensin kaikkea valmiiksi, ja levätä sitten. Vaan että minun olisi opeteltava palautumaan joka päivä ja riippumatta siitä, olenko tehnyt kyseisenä päivänä jotain kyllin tehokkaasti ansaitakseni sen. Minun olisi myös opeteltava hyväksymään se, että lepääminen ei myöskään ole yksi suoritus muiden joukossa, jonka voi kirjata kalenteriin ja hoitaa tehokkaasti alta pois. Sille toki tarvitsee varata aikaa, mutta en voi itse suoranaisesti päättää, paljonko aikaa se ottaa. 

Ensitöikseni silppusin projektilistan. Kyllä tärkeimmät sillä olevat jutut muistaa ilman listaakin. Ja ne ottavat nyt sen ajan minkä ottavat. Ilman listaa en toki pääse yliviivaamaan siltä mitään, mutta toisaalta en voi myöskään jumittua tuijottamaan kaikkia yliviivaamattomia kohtia. 

Ja vaikka sitä koittaa nyt laskea rimaa päänsä sisällä, niin kyllä sitä johonkin aina lupautuu. Nyt seuraavaksi ollaan huomenna mukana Tropicalssin eksopäivässä Turussa sekä puhumassa Herpille Koti -ringistä että esittelemässä frettejä. Sinne sopii siis tulla moikkaamaan klo 12-16 välillä. Kysymään vaikka tuosta meidän sijaiskotilaisesta, jos harkitsee viljiksen hankintaa. 

Lepää rauhassa Ronja

Nostimme eilen kilpikonnat sisälle talviunilta. Horros oli mennyt molemmilla tasaisesti, eikä kumpikaan ollut menettänyt talven aikana painoaan, eikä kummankaan kilvessä ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Viikkopunnituksissa molemmat ovat vaikuttaneet jänteviltä, ja alkaneet hieman liikkua. Talven aikana ei ollut siis toisinsanoen tapahtunut mitään, mistä olisin nähnyt syytä huolestua.

Kun nostin talvehtimisboksit sisälle lämpiämään, Donatella lähtikin nopeasti liikkeelle. Ronja sen sijaan ei, ja kun nostin Ronjan boksista, se tuntui jäntevän sijaan veltolta. Ronja ei millään tavalla haissut tai mitään, hänestä oli vain kadonnut kaikki jäntevyys. Ja sillä hetkellä tiesin, että olemme menettäneet tytön. Horroksessa kilpikonnien elintoiminnot kuitenkin hidastuvat selvästi, joten Jussi halusi tarkkailla asiaa vielä lopun iltaa ja yön yli ennen lopullisen tuomion julistamista. Mutta eihän se odottamalla muuksi muuttunut, vaikkei siitä ole kuin muutama päivä, kun Ronja vielä reagoi siihen, kun kävin avaamassa jääkaappia ja tekemässä pintapuolisemman tarkistuksen.

Joku ehkä muistaakin kun syksyllä arvoin, kuinka paha olisi, jos jättäisimme tänä vuonna horroksen kokonaan väliin. Että jotenkin oma pää harasi asiassa normaalia enemmän vastaan, ja olisin halunnut pitää kilpikonnatkin hereillä ja tarkkaillun alla koko talven. Vaikka se ajatus on kieltämättä pyörinyt päässä paljon eilen illalla ja tänään aamulla, en silti kadu, että en toiminut sen tunteen mukaan. Donatella ja Ronja kuitenkin aloittivat itse paaston syksyllä ja alkoivat vetäytyä nukkumaan. Donatelalla alkoi myös paino laskea, kun koitin lykätä unille laskemista. Eli päätös talvihorroksesta oli tehtävä, sillä matelijahuone olisi ollut aivan liian lämmin tila edes harkita puolittaista talvilepoa, vaikka konnien omat valot ja lämmöt olisi pidetty kuinka suljettuina tahansa. Eli horros oli ainoa järkevä vaihtoehto.

Se ei silti tee tästä helppoa.

Lepää rauhassa Ronja

 

 

1985-2025

Pesässä piippaa

Tänään aamulla Naavan pesästä kantautui se kauan kaivattu poikasten piippailun ääni. Oli jo aikakin, sillä Naavan maha alkoi olla jo aika pinkeä. Naavalla oli kotoa lähtiessä painoa 180g. Eilisessä punnituksessa jo 271g Senkin perusteella alkoi siis olla odotettavissa, että minejä on tulossa ja todennäköisesti enemmän kuin pari. Naava tekikin tähän mennessä isoimman meillä syntyneen kääpiörottapoikueen, ja synnytti kokonaiset kahdeksan miniä. Aiempi ennätys meillä on ollut seitsemän.

 

Naavan minit tänään <3

Jussi oli käynyt tarkistamassa tilanteen aamulla vähän ennen seitsemää ennen omaa töihin lähtöään. Silloin pesässä oli ollut vielä hiljaista, ja Naava makoilemassa pesäkoppinsa päällä. Itse menin töihin vähän myöhempään, ja kävin tarkistamassa tilanteen hieman ennen yhdeksää. Silloin Naava oli pesässä, ja pesästä kuului piippailua. Arvelin synnytyksen saattavan olla vielä käynnissä, joten en vielä siinä vaiheessa edes koittanut alkaa laskea minejä, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Laitoin vain Saijalle viestiä, että meillä piippaa ja suuntasin töihin nähtyäni Naavan vilaukselta. 

Naava-mamma eilen <3

Töistä tultua vaivattiin sitten mammaa sen verran, että nostimme Naavan hetkeksi häkistä, jotta saimme tarkistettua että mammalla kaikki vaikutti olevan kunnossa, sekä laskettua minit. Kaikki kahdeksan pientä nakeroa. Koska tilanne on mammallekin uusi, halusimme pitää ensimmäisen tarkastuksen mahdollisimman nopeana, joten emme koittaneet kurkkia vielä yhtään sukupuolia. Vaikka myönnettäköön, että sukupuolet kyllä kiinnostavat kovasti, sillä meillä olisi laumassa parin pikkuprinsessan paikka auki. Ihan noin pieniltä en kyllä osaa muutenkaan sanoa sukupuolia täysin luotettavasti edes Jussin kanssa vertailemalla. Mutta sen ehtii kyllä myöhemmin.

Nyt he ovat täällä, elossa ja terhakkaina mammansa hoivissa, ja se on tärkeintä juuri nyt <3

 

Naavan paluu lemmenlomalta

Naava on taas kotona <3 Naavalta bongattiin ensimmäinen kiima heti neidin lähtöä seuraavana päivänä, ja koska uusia kiimoja ei tullut ja paino lähti nousemaan, nyt näyttäisi siltä, että tällä kierroksella tärppäsi sitten heti. Lauantaina tuli täyteen kaksi viikkoa oletetusta tiinehtymisestä, joten jos kaikki menee toivotusti, meillä pitäisi piipata viikonloppuna. Kääpiörotissa ei ole vielä montaakaan rex-turkillista yksilöä, miksi Naavan kasvattajakin odottaa tätä poikuetta erittäin suurella mielenkiinnolla. Ollaankin sitten toisten sijoituskotien ja kasvattajan kanssa kilpaa kuiskailtu mammalle vauvatilauksia, kun minä haluaisin vauvueeseen ehdottomasti pieniä prinsessanakkeja meidän lauman jatkoksi, kun taas vastaavasti se jolla isä on sijoituksessa toivoisi kovasti pieniä prinssinakkeja ja kasvattaja haluaisi itsekin omaankin laumaansa pieniä kähäräkarvoja. Täytyy nyt vain toivoa, että kaikkien tilaukset olisivat menneet perille asti.   

Naava <3

Tähden kiima löytyi viikkoa myöhemmin kuin Naavan, joten hänen kohdallaan vielä odotetaan, lähteekö paino kasvuun. Mutta Tähden osalta on nyt tosiaan sovittuna, että hän jää sitten toiseen sijoituskotiin synnyttämään, niin että kummassakin päästäisiin sitten keskittymään yhden poikueen sosiaalistamiseen.

Eilisen vaakalukema. En kyllä enää ihan luota meidän vaakoihin, mutta seurataan nyt, jos luku kasvaisi tasaisesti.

Nyt saa siis peukuttaa ihan kympillä, että saataisiin vihdoin vauvauutisia blogin puolelle!

Tänään voidaan myös piirtää ruksi seinään, sillä minä ihan oikeasti maltoin luovuttaa jo toisen meidän käärmesijaiskotilaisista uuteen loppuelämän kotiinsa sen sijaan että se olisi jäänyt tänne meille. Meillä sijaiskodissa olevasta viljakäärmeestä taas ei ole tullut vielä tiedusteluja, ja olen ehtinyt antaa sille jo lempinimen, eli sen kanssa katsotaan vielä miten käy. 

Tervetuloa kotiin Alias

Niinhän siinä sitten kävi, ettei päästy kesään asti ilman uusia tulokkaita. Herpille Koti -ringille on tullut viime aikoina useampia sateenkaariboia, ja vaikka kuinka koitin sivuuttaa tyypit, en onnistunut siinä. Brasilian sateenkaariboa on yksi niistä lajeista, joihin olen ollut ihastunut jo vuosikymmeniä, mutta jollaista meillä ei ole entuudestaan ollut. Joten aikani asiaa pyöriteltyäni laitoin HeKo-ringin ylläpidolle viestiä, että jokin ringin boista voisi muuttaa meille. Itselläni ei ollut mielessä tarkempia kriteerejä sen suhteen, millainen meidän tyypin tarvitsisi olla, joten annoin Joonaksen ja Niinan valita kuka meille muuttaisi.

Alias <3

Koska tiedän ettei monien HeKo-tyyppien taustoista ole kauheasti tietoa, en osannut niitä juurikaan etukäteen edes kysellä. Sen verran tiesin Aliaksesta, että kyseessä tulisi olemaan naaras, ja kyse olisi aikuisesta eläimestä. Olinkin sitten varautunut ehkä vähän isompaan tyyppiin mikä kotiin sitten saapui. Influenssan takia itse kun en ollut tällä kertaa eläimen luovutustilanteessa edes mukana. Kun sitten avasin Aliaksen kuljetuspussin päästääkseni neidin terraarioonsa, hän katsoi minua lyhyesti, nappasi sitten hampaillaan kiinni kämmenselkääni ja kietoutui tiiviisti käteni ympärille. Alias veti itsensä käteni ympärille sen verran tiukaksi rullaksi, että totesin helpommaksi antaa hänen pitää otteeseensa siinä, kunnes Jussi tuli hetken kuluttua takaisin sisälle, ja sain avukseni lisäkädet tyypin irroittamiseen. Siinä odotellessa keskityin katselemaan sitä, kuinka kaunis tyyppi on, vaikkakin ehkä hieman luonteikas.

Tässä "haliessa" ehti napata sitten ensimmäisen kuvankin neidistä

 

Haavat eivät olleet mitenkään isoja, niitä vain tuli useampi kerralla

Kun sitten saimme irroitettua Aliaksen ja nostettua hänet terraarioonsa, kävin puhdistamassa käden puremahaavan vedellä ja saippualla. Purema ei tehnyt juurikaan kipeää, vaikka toki se hieman kirpaisi. Haavan puhdistamisen jälkeen oli sitten heti vuorossa pieni askartelutuokio, sillä Aliakselle varatussa terraariossa oli ovenkahvoina laseihin tehnyt reiät, jotka totesimme heti liian isoiksi Aliakselle. Onneksi tämä korjautui helposti ja nopeasti parilla prikalla ja siipimutterilla.  

Ovenkahvareikiin tehtiin tällaiset blokit

Tätä päivää lukuunottamatta Alias on ollut kuulemma sijaiskodissaan rauhallisempi tapaus, joten nyt annamme Aliaksen rauhassa kotiutua. Sitten kun Alias on asettunut kunnolla taloksi ja alkanut hyvin syömään, katsellaan uudestaan näitä käsittelyasioita, että menikö tämä tämän päiväinen vain muuttostressin piikkiin. Siihen asti tyydyn ihailemaan tuota kaunotarta pienen välimatkan päästä.

Influenssan kourissa

Niinhän siinä taas kävi, että huolella laadittu projektilista piti jälleen laittaa sivuun odottamaan. Nyt kun töissä hellitti, iski sitten influenssa. Jussilla oireet alkoivat ensin, mutta aloitimme molemmille heti Tamiflu-lääkityksen, sillä heti oireiden alettua tai altistuksen tapahduttua aloitettuna se voi joskus estää taudin kehittymisen tai lyhentää sairausaikaa. Olemme pari kertaa kokeneet sen, millaista on hoitaa tätä eläintarhaa molempien ollessa sängyn pohjalla, joten sitä tilannetta välttelee viimeiseen asti. Valitettavasti tällä kertaa lääkityskokeilusta ei ollut kuitenkaan apua, vaan sairastuimme molemmat. 

Eilen tuli maailman sammakkopäivän kunniaksi kuvattua pitkästä aikaa sammakoita. Ylemmässä namuja.

Tässä alemmassa sininuolimyrkkysammakot Blue ja Beta

Tällä viikolla onkin sitten hoidettu taas vain kaikkein välttämättömimmät hommat, ja odotettu sitä parempaa päivää, jona jaksaisi enemmän. Olin kovasti toivonut, että olisin ollut jo tänään oireeton, ettei minun olisi tarvinnut perua yhtä tapaamista huomiselta. Jussin osalta tauti kun hellitti jo eilen. Valitettavasti tänään aamusta oli pakko ilmoittaa, että olen tartuntariski. Saamme silti kotiutettua Alias-käärmeen huomenna, mutta sen yhteyteen suunniteltu rupattelu kahvittelun merkeissä katsottiin varmemmaksi perua. Se harmittaa, vaikka eilen pääsisikin olemaan vähän sosiaalinen, kun Suomen herppiharrastajat järjesti eilen etäkahvittelut Teamsin kautta. 

Luci pyytämässä oven avausta

Kissat ovat olleet taas ihan onnessaan, kun kotona on ollut koko ajan ihmisiä, ja ihmiset ovat pysyneet kivasti paikoillaan sohvalla ja sängyssä. Muu lauma ei arvosta ihmisten sairastelua ihan yhtä paljon. Etenkin freteillä on ollut tylsää, sillä pyrin kipeänä välttämään niiden koskettamista niin paljon kuin mahdollista. Eli etenkin junnut ovat saaneet viihdyttää lähinnä toisiaan. Parta-agama Lucikin on alkanut taas kevään edetessä aktivoitua, ja sen on nyt taas parina päivänä ollut koputtelemassa terraarion laseja pyytäen päästä jaloittelemaan. Ja kun pyyntöön on vastattu myöntävästi, seuraavaksi Luci on ollut koputtelemassa bunkkerin ovea, että seuraavaksi pitäisi päästä tutkimaan pelkän matelijahuoneen sijaan koko alakerta. 

Luci ja taustalla yksi keskeneräisistä taustaprojekteista

Kissojen lämpötyyny

Instagramin puolella tuli törmättyä useampaan kertaan Villasukkakirjailijan stooreihin Bilteman lämpötyynyn käytöstä kissoilla. Meillä kuitenkin koitetaan pitää tänä vuonna tiukempaa kulukuria, ja pitää ylimääräiset hankinnat kurissa. Eläinkulujen osalta tämä on johtanut rajaukseen, että eläimille hankitaan tänä vuonna vain täysin välttämättömiä asioita, sekä mahdollisesti sellaisia, joiden voidaan katsoa parantavan niiden elämänlaatua merkittävästi. Niinpä sitä tuli hetki arvottua, voitaisiinko lämpötyyny laskea jälkimmäiseen kategoriaan. Koska kyseessä oli alle 20€ investointi, ja lämpöhoito on todettu erityisen tehokkaaksi etenkin nivelrikko- ja spondyloosikissoilla, totesin että tuote on meilläkin kokeilun arvoinen.

Lämpötyyny hankittiin siis erityisesti Löllöä silmällä pitäen, sillä Löllöllä on nivelrikkoa ja spondyloosia, ja Löllön selän nikamamuutosten myötä pojan toinen takajalka tahtoo usein puutua. Mutta koska Löllökin on kissa, eikä kissojen mieltymyksistä ikinä tiedä, mietin jo etukäteen sitäkin, että mikäli Löllö tai kukaan muukaan kissoista ei kelpuuttaisi tyynyä, olisiko itselläni sille käyttöä omien hartiajumieni kanssa. Sitä ajatusta ei ole kuitenkaan tarvinnut viedä loppuun asti, sillä kissoista kolme on tykästynyt tyynyyn kovasti.

Kaikkein eniten lämpötyynyä käyttää Löllö, joka tulee yleensä paikalle heti, kun kuulee että tyyny laitetaan päälle. Löllö makaa tyynyllä usein selällään, ja pyrkii monesti hakemaan lämpöä etenkin alaselkään ja lonkkien alueelle. Löllö kyllä haluaa tyynyllä ollessaan myös rapsutuksia, ja arvostaa jos rapsuttajan käsi tulee sellaisessa kulmassa, että hänen on mahdollista ojentaa toinen takajalkansa suoraksi kättä vasten. Silloin kun tämä onnistuu, se tkee niin hyvää, että Löllö intoutuu monesti leipomaan tassuillaan samalla kun kehrää tyytyväisenä. 

Ruttu varmasti rakastaisi lämpötyynyä ekstrapaljon, jos saisi sen päälle viltin, niin että voisi kääriytyä kunnon lämpökuplaan. Mutta koska Ruttu ei ole maton ensisijainen käyttäjä, lämpötyyny on käytössä ilman vilttiä. Sen takia Ruttu monesti ensin kyseleekin, pääsisikö hän jonkun hupparin sisälle tai jonkun syliin vilttiin käärittynä, ja vasta jos tätä optiota ei tarjota kyllin nopeasti, Ruttu alkaa hivuttaa itseään lämpötyynyn suuntaan. Lämpötyynyllä Ruttu mieluiten limputtaa ja painaa tassunsa ja häntänsä niin tiiviisti tyynyä vasten kuin mahdollista. Tyynyllä ollessaankin Ruttu kyllä monesti tarkkailee ympäristöään siltä varalta, että huppari- tai vilttioptio tulisi tarjolle.

Kolmas lämpötyynyn käyttäjä meillä on Aino, joka on kanssa selvästi ihastunut lämpötyynyn käyttöön. Ainon ainoa ongelma tyynyn kanssa on se, että Aino ei haluaisi jakaa sitä muiden kanssa, ja häntä selvästi välillä ärsyttää odottaa, että Löllö tulee valmiiksi ja tyyny vapautuu. Löllön ollessa tyynyllä, Aino saattaa kävellä moneen kertaan ohi selvästi tyynyä katsellen, ja ottaa välillä parinkin metrin loikan lattialta sohvalle huomatessaan lämpötyynyn vapautuneen. Ainon ollessa lämpötyynyllä Ainoa saa katsella, mutta ei koskea, sillä lämpöterapia menee selvästi vähän pipariksi, jos joku sotkee turkin silittämällä sitä. Mikäli lämpötyynyn vapautumisessa kestää liian kauan, Aino saattaa lähteä hivuttautumaan tyynylle, vaikka joku muu olisikin sillä vielä.

Kissanelikosta Mauno ei ole sen sijaan osoittanut mitään kiinnostusta lämpötyynyä kohtaan, vaikka sitä on pojallekin vähän näytetty. Ei ole selvästi meidän isännän juttu tuollainen. Maunon kohdalla lämpötyynyn muut käyttäjät kun tuskin olisivat hidaste, sillä Mauno nyt muutenkin saattaa mennä välillä avuliaasti pesemään Ainon korvia, ja ottaa sitten vain parempaa niskalenkkiä, kun sisko ei aina niin arvosta asiaa. Kunnes sisko iskee sitten tassulla päähän ja jättää pojan katsomaan hölmistyneenä jälkeensä, että mistä toinen nyt taas suuttui. Löllön kanssa taas Mauno on hyvin halailu ja pussailu väleissä. 

Kaikenkaikkiaan lämpötyyny on ollut meillä siis aika hitti tämän pari viikkoa kun se on ehtinyt olla käytössä.

Puhtaat sydänäänet

Viime vuonna omat stressitasoni alkoivat nousta sen verran eläinten sairasteluihin liittyen, että meidän piti tehdä hetkellisesti päätös, että keskityimme vain akuutteihin terveysongelmiin, ja lykkäsimme vähän senioritarkistuksia, hammashoitoja ja oireettomien asioiden kontrolleja. Tänä vuonna on sitten alettu taas hoitaa niitä ajantasalle. Tällä viikolla ruksasimme siltä listalta Hattaran sydänkuuntelun.

Silloin kun Mallu toissajouluna kuoli äkillisesti ja alustavissa ruumiinavaustuloksissa todettiin muutoksia sydämessä, vein sekä Mallun emon Nutellan, että Mallun serkun Hattaran sydänultraan. Silloin en tosin juuri ajatellut, että Hattarakin on sukua Mallulle, vaan hänen piti olla meidän terve kontrollieläin, sillä vaikka Mimma tekee paljon sydänultria, hän ei ole tehnyt niitä paljoa freteille. Lopputuloksena Nutellan tulos oli täysin puhdas, mutta Hattaralta löytyi toisen asteen av-blokki sivuääni sydämestä. 

Hattaran reissukämppä. Työpäivä meni taas hyvin riipparissa nukkuen.

Koska kyseessä oli satunnaislöydös täysin oireettomalla ja päällisin puolin terveellä eläimellä, sovimme ensimmäisen kontrollin reilun kuukauden päähän, jotta näkisimme onko tilanne silloin sama, vai edennyt. Sillä kun saisimme hieman kartoitettua sitä, kuinka paha tilanne on, ja saisimme parempaa kuvaa siitä, onko kyseessä nopeasti vai hitaasti etenevä muutos, vai jotain muuta. Kontrollissa sydän taas kuunneltiin ja Hattaraan kiinnitettiin ekg-piuhat, niin että saimme kuvaa sydämen lyönneistä. Ensimmäinen kontrolli oli puhdas, eikä sivuääntä enää havaittu. Tämä ei ole täysin tavatonta, sillä yksittäinen sivuääni voi selittyä myös esimerkiksi lievällä infektiolla tai muulla satunnaisella ohimenevällä tekijällä.

Koska ensimmäinen kontrolli oli puhdas, uskalsin lykätä seuraavaa kontrollia pidemmälle, sillä ensimmäisen kontrollin perusteella oli jo todennäköistä, että selvisimme säikähdyksellä, ja Hattaran sydämessä olisi tuskin sellaista vikaa, joka voisi vaikuttaa eliniän ennusteeseen tai vaatisi jatkuvaa lääkitystä. Minä en myöskään olisi viime vuoden puolella ollut valmis keskustelemaan enää yhdestäkään loppuelämän jatkuvasta lääkityksestä, ellei tilanne olisi selvästi akutisoitunut.

Mutta keskiviikkona oli sitten kontrollipäivä. Nappasin Hattaran mukaan, mutta unohdin tyylikkäästi tahnatuubin kotiin. Sovittiin sitten Mimman kanssa, että kuunnellaan sydän ensin läpi, ja vasta jos kuuntelussa löytyy mitään poikkeavaa, kytketään ekg-piuhat. Ekg-piuhojen kanssa eläin kun pitäisi saada pysymään mieluusti useampi minuutti paikoillaan, ja fretin pitäminen paikoillaan ilman tahnaa on aika mahdoton tehtävä. Onneksi kuuntelussa ei kuulunut merkkiäkään sivuäänestä.

Nyt kahden puhtaan kontrollin jälkeen uskallan jättää Hattaran sydämen osalta rauhaan, eikä asiaa tulla enää kontrolloimaan, ellei Hattaralla tule joskus oireiden perusteella syytä tarkistaa, mikä sydämen tila on. Mallunkin osalta lopullinen avaustulos kun sitten paljasti, että hänellä muutokset sydämessä eivät olleet aiheuttaneet kuolemaa, vaan ne olivat luultavimmin seurausta kuoleman aiheuttaneesta munuaisten vajaatoiminnasta.  

Vaikka Hattaran tulos oli odotettu, olo on aika huojentunut. Nyt sekä Hattaran sydänkuuntelu, Löllön ja Rutun senioritarkit sekä kissojen hammaspäivä ovat takana ilman uusia diagnooseja tai listaa uusista tarkkailtavista asioista. Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi. 

Onko ihmisellä oikeus omistaa lemmikkejä?

Eksopuolella on jo viimeiset kymmenen vuotta pelätty positiivilistan tuloa. Eli listan siitä, mitä lemmikkejä ihmisen olisi oikeus pitää kotonaan. Listoista on esimerkkejä useammista eri maista, ja ne tahtovat olla parhaimmillaankin hyvin sattumanvaraisia. Nykyään harrastuksen parissa on useampia tuhansia lajeja, joten ei ole mitenkään mahdollista koota sellaista työryhmää, jolla olisi aikaa, asiantuntemusta ja riittävästi muita resursseja käydä listaa objektiisesti läpi ja arvioida kunkin lajin lemmikiksi sopivuus erikseen. En itseasiassa pysty edes kuvittelemaan, millaisella työryhmällä olisi mahdollista edes laatia se lista, saati arvioida sitä. Jos miettii että esimerkiksi minä olen harrastanut eksoja yli 30 vuotta, ja vaikka tiedän monesta lajista vähän, silti törmään joka vuosi lukuisiin uusiin lajeihin, joista en ole kuullut koskaan aiemmin. Se ettei jokin laji ole ainakaan toistaiseksi yleistynyt, ei kuitenkaan automaattisesti tee siitä hankalasti pidettävää tai huonoa lemmikkiä. Samaan tapaan kuin jonkin lemmikin yleisyys ei tee siitä automaattisesti helppoa ja kaikille soveltuvaa.

Positiivilistan tarpeellisuutta perustellaan muunmuassa laittoman eläinkaupan kitkemisellä, sillä maailmanlaajuisesti laiton eläinkauppa on yksi suurimpia bisneksiä heti aseiden ja huumeiden jälkeen. Eksoottiseksi lasketun kääpiöhamsterin ostajalla kun ei välttämättä heti ensimmäisenä tule mieleen, että samassa keskustelussa niiden kanssa puhutaan myös siitä ilmiöstä, että kun jonkin lajin uhanalaisuus status muuttuu lajin kannan pienentyessä, samalla lajista käytävä kauppa lisääntyy. Tämä näkyy valitettevasti myös osissa poliittisissa kannanotoissa positiivilistaa perusteltaessa, eli päättäjiltä saatetaan esimerkiksi kysyä, pitäisikö kenen tahansa saada pitää olohuoneessaan tiikeriä tai gorillaa, ja sitten vastaukset esitetään muodossa "vastaajista x prosenttia oli sitä mieltä, että eksoottisten lemmikkien pitoa pitäisi rajoittaa". Vaikka sitten käytännössä sitä listaa laadittaessa puhutaan enemmän siitä, otetaanko sille listalle myös gerbiili, vai riittääkö jos sillä on jo hiiri.

Toki positiivilistalla haluttaisiin suojella myös eläinyksilöitä ja varmistaa, että lemmikkinä pidettäisiin vain lajeja, joiden tarpeista on riittävästi tietoa, ja joille voidaan siten taata riittävän hyvät olosuhteet ja esimerkiksi niiden tarvitsema lääketieteellinen hoito. Mikä on toki ajatuksena kaunis. Mutta henkilökohtaisesti en valitettavasti usko, että saatavilla olevan tiedon määrä on useimpien tarjolla olevien lajien kohdalla se ratkaiseva ongelma. Mikäli hyvään eläimenpitoon riittäisi, että jokin laji on ollut lemmikkinä pitkään, sitä on tutkittu kattavasti ja siitä on saatavilla tavallisille lemmikin omistajille suunnattua tutkimuksiin perustuvaa tietoa, voisiko joku selittää minulle, miten esimerkiksi kissakriisi on mahdollinen? Kissojen kohdalla kun kukaan ei voi ainakaan vedota, että eläin jää hoitamatta siksi, ettei siitä olisi saatavilla tietoa, tai että ei onnistu löytämään eläinlääkäriä, joka hoitaisi kissoja. Samaan aikaan monien eksojen kohdalla ihmiset mittailevat ilmankosteuksia ja terraarion uv-säteilyn määrää saadakseen optimoitua ne sopiviksi pitämälleen lajille. 

Vasta perustetun Responsible Reptile Keeping yhteisön yhden postauksen kommenteissa joku kysyi, miten voi olla mahdollista, ettei jokainen joka omistaa matelijoita ole jo barrikaadeilla positiivilistoja ja muita rajoituksia vastaan. Se vähän kolahti, sillä en tiedä, olenko minä sielä. Ymmärrän positiivilistan haasteet, eikä se ole mielestäni missään määrin toimiva malli. Samaan aikaan osien vastustajien ihmislähtöiset reaktiot siihen, kuinka meidän harrastustamme ei saa rajoittaa ja ihmisillä on oikeus pitää mitä lemmikkejä haluaa, työntää minua toiseen suuntaan. Sillä vaikka olen elänyt ikäni lemmikkien parissa, ja tulen varmaan myös elämään, ellei asiaan tule isompia rajoituksia, kyseenalaistan vuosi vuodelta vahvemmin, pitäisikö meillä olla oikeutta omistaa ylipäätään mitään eläimiä. Minua ärsyttää se, kuinka positiivilistan kohdalla huomiota kohdennetaan nimenomaan eksoottisiin eläimiin, ja ylikorostetaan niiden pitoon liittyviä ongelmia. Toki minä olen harrastukseni myötä nähnyt läheltä myös monia eksoihin liittyviä ongelmia, ja haudannut monia eksoja, jotka ovat kärsineet erilaisista väärien olosuhteiden aiheuttamista kehityshäiriöistä. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, vielä enemmän minä olen nähnyt niitä kissoja ja koiria, joilla hampaat mätänevät suuhun, joilla kudos on tulehtunut luuhun asti hoitamattoman turkin alla, joiden on annettu laihtua luuksi ja nahkaksi, koska eläin on niin rakas, ettei siitä voida luopua. Eikä tässä ole vielä edes menty niihin tapauksiin, mitä on saanut kuulla eläinsuojeluyhdistyksissä työskenteleviltä ystäviltä, jotka ovat saaneet kuskata välillä saman päivän aikana useita kissoja suoraan populaatiopaikalta lopetettaviksi erilaisten tulehdusten, ampumavammojen ja muiden myötä.

Tiedän monia eksoharrastajia, joita esimerkiksi Viral vegansin kaltaiset toimijat ärsyttävät. Viral Vegansin monet videot ja julkaisut kun keskittyvät hyvin vahvasti siihen, mikä nykyisessä eläintenpitokultturissa on pielessä, ja ne jättävät näyttämättä sen, miten paljon moni eläimiinsä panostaa, ja miten paljon niiden pidon ympärillä on myös taitoa, osaamista ja asialleen omistautuneita ihmisiä. Kuitenkin itse koen monesti virkästäväksi sen, että sielä pureudutaan kuinka ihmisten koko eläinsuhde on pielessä, eikä vain eksoihin. Toki myös positiivilistan kannatus on erittäin vahvaa joissain eläinsuojelupiireissä, mutta sielä osa sentään sanoo ääneen myös sen, että koko lemmikkien pito pitäisi ylipäätään kieltää tai sitä pitäisi ainakin rajoittaa paljon nykyistä vahvemmin. Vaikka en olekaan asiasta täysin samaa mieltä, minun on helpompi saada kiinni sen ajatuksen johdonmukaisuudesta, kuin siitä, miksi osan mielestä esimerkiksi käärmeiden pito on suunnilleen epäeettisintä mitä ihminen voi tehdä, mutta samaan aikaan ei suoda ajatuskaan sille, onko sen kotona olevan kissan tai koiran lajityypillisiin tarpeisiin panostettu oikeasti niin paljon enemmän, että sen elämänlaatu olisi ihmiselle rakennetussa kotiympäristössä merkittävästi parempi, kuin sillä käärmeellä terraariossaan. Halu kieltää valtaosa eksoottisista puuttumatta kissojen ja koirien pitoon tuntuu minusta hyvin vahvasti iskulta sinne, mihin on helpointa iskeä. Eksot ovat tarpeeksi marginaalissa verrattuna vaikkapa kissoihin, joten niiden kieltämisen taakse on helpompi saada riittävästi ihmisiä, kuin kaikkien lemmikkien kieltämisen taakse. 

Tiedän, että minun pitäisi pelätä myös sitä, mitä tapahtuu, mikäli positiivilista tulisi ja rajaisi pois valtaosan meillä nyt olevista lemmikeistä. Siinäkin kun on ollut eroja, miten siirtymävaihe on toteutettu, eli onko kieltoon menneet lemmikit saanut pitää niiden luonnollisen elämänkaaren loppuun asti, vai onko ne määrätty hävitettäväksi. Itse haluaisin uskoa, että Suomessa päädyttäisiin ensimmäiseen vaihtoehtoon, jolloin tilanne olisi sama kuin meidän Mihail-haisunäädän kanssa silloin kuin haisunäätien pito kiellettiin vieraslajiasetuksella 2015. Eli lajia ei saanut enää maahantuoda, myydä tai lisäännyttää, mutta olemassa olevat yksilöt saivat elää elämänkaarensa loppuun. Matelijoiden kohdalla läheskään kaikki eivät kuitenkaan usko, että tämä olisi lopputulos, sillä matelijoissa on useita lajeja, jotka voivat elää jopa 25-70 vuotta, eli siirtämäajasta tulisi pahimmillaan ihmisiän kestävä, ja sen valvonnan toteuttaminen olisi äärimmäisen hankalaa. Vaikka en tiedä, kuinka järkevänä koen, että ihmisten ylipäätään sallitaan pitää lemmikkejä, en halua edes kuvitella, miten pääni kestäisi sen, jos minun pitäisi pyytää joku tänne tappamaan iso osa lemmikeistäni. Jos se, miten pääni on hajoillut tyyppien viime vuosien sairasteluista ja kuolemista antaa mitään osviittaa, on huomattavan hyvä, että en pysty edes kuvittelemaan sitä. Sen sijaan en osaa ahdistua yhtään siitä, kuinka esimerkiksi Ruotsissa monille eksoottisille on alettu vaatia lakiin huomattavasti nykyistä isompia minimivaatimuksia. Toki se menisi meilläkin erittäin haastavaksi, jos esimerkiksi kaikki matelijabunkkerin tyypit pitäisi vaihtaa lyhyellä siirtymäajalla huomattavasti nykyistä suurempiin terraarioihin, mutta se olisi kuitenkin pohjimmillaan vain järjestelykysymys, ja itse näkisin tulevassa eläinsuojelulainsäädännössä täyskieltojen sijaan paljon mieluummin jopa hyvin radikaaleja lisävaatimuksia sille, että jos lemmikkejä pidetään, miten niitä pidetään. En siksi, että esimerkiksi meidän nykyiset eläintilat olisivat lähelläkään sitä, mitä esimerkiksi Ruotsissa osa koittaa nyt ajaa läpi. Vaan koska tiedän, että edelleen monen mielestä lemmikkien pito on ihan ok tasolla, vaikka lemmikille olisi tarjolla vain se lain vaatima minimi, ja se ei ole nykyisellään monen lajin kohdalla paljon mitään.     

Kissojen ja koirien omistajat joutuvat harvemmin miettimään, mitä tekisivät, jos heidän lemmikkinsä kiellettäisiin. Tekeekö se sen, ettei silloin tule yhtä paljon myös miettineeksi sitä, onko kyseisen lemmikin pito eettisesti kestävää? Kuinka usein olet miettinyt, pitäisikö ihmisellä ylipäätään olla oikeus omistaa lemmikkejä? Ja jos, kenellä pitäisi olla oikeus valita, mistä lajeista elämäsi eläin olisi mahdollista valita?

Projektia pukkaa

Mustin terraario eteni taas vähän, mutta tämä päivä osaltaan vahvisti sitä, että kyseiseen projektiin tulee kulumaan paljon enemmän aikaa kuin olimme alunperin ajatelleet. Nyt pitääkin pitää sen projektin osalta taas tuumaustauko ja miettiä, miten hankkeen saisi palasteltua paremmin joko helpommin yksin toteutettaviin tai muuten pienempiin osiin, että sitä olisi helpompi edistää muutenkin kuin viikonloppuisin. Koska pelkkänä viikonloppuprojektina Mustin huone ei varmasti valmistuisi ennen kesää, sillä meillä ei ole keväällä juurikaan kokonaan vapaita viikonloppuja. Tämän päivän etenemisestä vastasi pitkälti Jussi yhdessä Antonin kanssa minun keskittyessä matelijahuoneen juokseviin asioihin.

Mustin huone rakentuu

Samalla kun haimme lisää tarvikkeita Mustin terraarioprojektiin, nappasin samalla muutaman pu-vaahdon sekä autotallissa odottavalle terraariolle että tänään haetulle terraariolle, josta myös puuttuu tausta. Voi olla, että aliarvioin menekin niiden osalta, ja joudun hakemaan vielä tuubin tai pari, kun pääsen työn touhuun. Näihin pienempiin askarrellaan molempiin pu-vaahto-Elastupor -taustat, eli meidän tarvitsee tilata myös Elastuporia

Ensiviikolla pitäisi ottaa työn alle myös kunnon siivosmaratoni, sillä ainakin kääpiörottien häkki sekä viljisten ja pytikoiden terraariot olisivat perusteellisemman puhdistuksen tarpeessa. Rottien ja viljisten kämppiin pohjamateriaalit ovat jo valmiina, eli niistä pääsee hyvin aloittamaan. 

Löllö ja Aino ottavat rennosti lämpötyynyllä

Yksi odottamani kuorma ei saapunut vielä perjantaina, joten huomenna pitää varautua myös noutokeikkaan. Pääsin nimittäin hamstraamaan vähän isomman erän kissanhiekkaa, rottien siementankoja, kissojen nameja ja rotan ruokaa. Tilaus toimitetaan kuitenkin muualle kuin kotiin, joten ne on haettava heti kun kuorma saapuu.  

Näiden lisäksi pitäisi alkaa miettiä pihan keväthommia, sekä keskittyä nukkumiseen, syömiseen ja palautumiseen. Tässä voi auttaa, ettei minulla ole ainakaan ennakkoon tiedossa ihan niin paljoa työvuoroja nyt keväälle, mitä olen talvella tehnyt. Mutta niiden osalta tilanne voi aina muuttua, jos joku töissä sairastuu. Joten sen varaan ei ikinä kannata täysin laskea. 

Tämä tuli vastaan Roskalava-ryhmässä, ja siitähän se ajatus taas lähti...

Lähiviikot kalenteri tulee siis olemaan melkoisen tyhjä, että ehdin ruksia to-do -listaa lyhyemmäksi. Etenkin nyt kun Naavan osalta ensimmäinen kiima bongattiin jo eilen, joten jos oikein hyvin käy, voi meillä piipata jo kolmen viikon päästä <3 Sain myös synninpäästön Naavan lihomisen osalta, kun selvisi että meidän vaaka valehtelee. Täytyy vain toivoa, että kyse on tyyliin pattereista eikä siitä, että vaaka olisi kokonaan hajoamassa. Mutta pääasia on ettei Naava ole lihonut yli 200 grammaiseksi.