Susku & Miikkis

Eilen otettiin taas suunta Tampereelle ja vallattiin Suskun työpaikka näätäpäiväilyn merkeissä.
Meidän piti ennen liikkeelle suuntaamista hoitaa yksi toinen juttu Tampereella, joten se yhdessä miun kroonisen aikaistelutaipumuksen kanssa johti siihen, että olimme liikkeellä lopulta tuntia ennen näätäpäivän ilmoitettua alkamisaikaa - mikä olikin ihan kiva, niin ehti vähän nähdä Suskuakin ennenkuin paikalle alkoi kerääntyä enemmän ihmisiä. Susku ei ole tosin vieläkään varannut itselleen omia frettejä, mikä on hieman harmi, sillä nyt kun en enää pyöri hiiri- ja rottanäyttelyissä, mie kovin mielelläni saisin kaikki käymään frettinäyttelyissä ;)

Ihmisiä kävi päivän aikana aallottain; välillä paikalla oli vain pari ihmistä, välillä parikymmentä, niin että koko aitauksen ympärystä ja kassan edusta oli täynnä ihmisiä. Iltapäivän aaltoihin saimme onneksi mukavasti vahvistusta joukkoihin, kun Jasmine tuli töistä päästyään paikalle Freddien ja Morriksen kanssa. Samalla pääsi paremmin havainnollistamaan frettien kokohaitaria, kun Snurren ja Esterin kohdalla moni jo ihmetteli, ovatko fretit oikeasti niin pieniä mitä meidän tytöt, vai ovatko nuo meidän pentuja.

Näätäpäivän kävijäjoukko oli ihanan monipuolinen. Mukana oli niin nykyisiä ja entisiä fretinomistajia, satunnaisia ohikulkijoita, lajista kiinnostuneita kuin meidän nääppätrion facebookfanejakin. Muutamalla kävijäperheelle tuli vinkattua TammerFerret-näyttelystäkin, kun harkinta alkoi selvästi kääntyä hoito-ohjeiden lueskelusta tarkempaan lajiin tutustumiseen. Näyttelyssä kun on paikalla näätiä sitten melko lailla enemmän, samoin kuin kasvattajia joilta kysellä vinkkejä ja ensivuoden pentuesuunnitelmia. Miikkiksen sylittelijöistä löytyi monia, joille haisunäätä oli lemmikkinä täysin uusi tuttavuus, samoin kuin niitä, jotka tutustuivat lajiin sen verran myöhään, että joutuivat hautaamaan haaveensa vuodenvaihteessa.

Jasminen ohella paikallisista harrastajista Sami ja Ritva liittyivät pidemmäksi aikaa seuroihin, mikä
oli oikein mukavaa. Ritva oli tuonut Miikkikselle tuliaispäärynänkin. Itselläkin frettejä on ollut kuitenkin vasta vuoden, niin nautin siitä, kun pääsee kuuntelemaan juttuja muidenkin näädistä ja oppimaan niistä lisää. Sillä vaikka perushoidon oppii hyvin vuodessakin, on varmasti vielä paljon sellaisia asioita, mitä itselle ei ole vielä tullut frettien kanssa eteen. Toiset harrastajat tuovat myös mukavasti apukäsiä, kun osaavat napata nääpät aitauksesta ja esitellä niitä kanssa. Itse täytyy sitten vain välillä pitää tarkistuslaskenta, että pystyn vastaamaan Jussille hänen varmistaessaan että en ole hukannut tyttöjä.

Näätäpäivän jälkeen muutaman minuutin matkan päähän mummulaan roudattiin boksillinen hyvin väsyneitä näätiä. Miikkikselläkin päivä oli ottanut niin koville, ettei sille meinnanut kelvata edes äidin laittama juustotarjoilu, mikä kertoo varmasti jo paljon. Miikkis kun ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että sitä vietäisiin illalla enää mihinkään tai otettaisiin seuroihin. Nyt laumalla on onneksi pari viikkoa taukoa ennen seuraavaa näätäpäivää ja sen jälkeistä kun puhuttu vasta syksylle. Ja seuraavaan näätäpäivään tulee mitä todennäköisemmin myös Miikiksen siskontyttö Wilma, niin on Miikkikselläkin sitten tauottaja. Sillä vaikka poika on maailman kiltein, hälyisä väkijoukko ei ole millään tavalla sen lempiympäristö. 

Hamsterinäyttelyä ja näätäpäivää

Eilen järjestettiin Suomen hamsteriyhdistyksen juhlanäyttely Tarmon talolla Turussa. Jussi oli
ilmoittanut mukaan sekä Bugin että Böffön, mutta koska oli itse estynyt olemaan paikalla aamusta alkaen, minä lähdin aamulla hamsterikassi olalla kohti näyttelypaikkaa. Vaikka ensimmäisestä jyrsijänäyttelystäni tulee ensivuonna kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta, tämä taisi olla ensimmäinen näyttely johon matkasin kävellen. Aiemmin on aina ollut joko liikaa välimatkaa, liikaa tavaraa tai sellainen keli, että ulkoilmataipaleet on ollut pakko pitää minimissä.

Böffö arvostelussa

Hieman minua mietitytti, kuinka hyvin löydän paikalta juttuseuraa, kun tiesin jo ennalta että tutut olisivat pitkälti kiinni hommissa (mikä on myös se syy, miksi en ole omien rottien jälkeen juurikaan käynyt turistina rottanäyttelyissä: tiedän jo kokemuksesta, että niissäkin ne ihmiset, joiden kanssa eniten haluaisi vaihtaa kuulumisia, ovat näyttelyissä koko päivän työntouhussa). Kasperi oli kuitenkin puhunut Sariannan mukaan hamsterinsa kanssa, joten päivä kului rattoisasti puhuen freteistä - ja toki myös hamstereista. Samalla päivittelin päivän etenemistä Jussin suuntaan ja pidin häntä ajan tasalla
siitä, missä vaiheessa arvostelut menivät ja miten pojat ovat käyttäytyneet.

Loppupäivästä minua alkoi jännittää, ehtiikö Jussi ollenkaan mukaan
edes pettien palkintojenjakoon, mutta onneksi hän ehti. Tälläkertaa kumpikaan pojista ei sijoittunut, mutta se johtui Buginkin kohdalla enemmän luokan tasosta, kuin pojan lemmikkiominaisuuksista. Samalla Jussi pääsi päivittämään poikien kuulumiset kasvattajilleen, ja Bugin kohdalla tietysti myös Petralle. Itsekin sai taas yhdet kasvot yhdistettyä nimeen ja kasvattajanimeen, kun selvisi että Bugin kasvattaja on sama henkilö, jolta Jussi kyseli hamstereista lemmikkimessujen ständillä. Hänkin muisti Jussin heti naapuriständin näätämieheksi. Sillä vaikka Bugi tuli meille Petran kautta, se ei ole Petran kasvatti, vaan tullut hänelle itselleen jalostuskäyttöön.

Poikien arvostelut menivät muuten aika odotetusti, mutta lemmikkiluokassa Böffö sai maininnan turvoksissa olevasta jalasta, jota tulisi tarkkailla. Minä en selvästi osannut muotoilla Jussille asiaa oikein puhelimessa, sillä hän oli näyttelypaikalle tullessaan varma, että se on vähintään murtunut ja sijoiltaan - vaikka olin kyllä mielestäni sanonut, että kun kokonaisarvosanaksi tuli hyvä+ ja asiaa kehoitettiin vain tarkkailemaan, ei kyseessä ole hengenhätä. Oikeasti pahoissa tapauksissa eläin kyllä hylätään aika suorilta ja arvostelukaavakkeessa kehoitetaan toimittamaan eläin eläinlääkäriin näyttelyn sijaan. Mutta tuomarin kanssa puhuttua Jussikin sitten rauhoittui ja sai paremman käsityksen siitä, mikä jalassa on ja mitä siitä tulisi seurata. Böffö ei kyllä ilahtunut siitä, kun siltä kehoitettiin ottamaan pyörä pois toistaiseksi, että jalka ei rasitu liikaa. Kotona alkoikin protestiksi kalteritango.

Sisarukset Hipsu, Wilma ja Pikku-Karhu. Kuva: Sinna

Samaan aikaan kun itse vietti päivää hamsterinäyttelyssä, Helsingissä oli Wuppetsissa käynnissä näätäpäivä. Päivi oli kysynyt meitä Miikkiksen kanssa esittelemään näätiä, mutta oman kalenterin uhkaavan täyttymisen ja näätäpäiväpyyntöjen määrän takia olin joutunut valitettavasti sanomaan, että me emme nyt pääsisi. Sain kuitenkin delegoitua pyynnön hallitusryhmässä eteenpäin, ja Sinna olikin sielä siihen tarttunut ja lähtenyt sopimaan asiaa Päivin kanssa. Lopulta paikalla olikin haisunäätiä esittelemässä Sinna, Monna, Noora, Jonna ja Niko ja näätiä edustamassa Wilma, Karhu, Pikku-Karhu ja Hipsu. Siinä kohtaa minun oli viimeistään todettava, että minulla on todella opeteltavaa delegoinnissa ja luottamisessa siihen, että minun ei oikeasti tarvitse koettaa venyä joka paikkaan itse, vaan että asiat voivat järjestyä vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin, kun antaa välillä muidenkin hoitaa. Minä tyydyinkin sitten fiilistelemään näätäpäivää facebookin kautta hymyillen ja vain aavistuksen kateellisena kaikille niille, jotka pääsivät tänään sylittelemään Pikku-Karhua.  

Näätäpäiväkuvista kiitos Sinnalle, Nikolle ja Jonnalle!

Wilma ja Sinna. Kuva: Niko

IsäKarhu edusti haisunäätien vanhempaa polvea. Kuva: Sinna

Wilma ei olisi millään malttanut odottaa, että sisarukset saadaan boksista ulos. Kuva Sinna

Hipsu ja Sinna. Kuva: Niko

Kaksi Karhua. Kuva: Niko

Pikku-Karhu Nikon sylissä. Kuva: Jonna

Pikku-Karhu <3 Kuva: Niko

Matelijapunkkievakko

Saagan mukana tulleet matelijapunkit ovat aiheuttaneet Jussille päänvaivaa nyt useamman kuukauden. Matelijapunkkeja on koitettu hävittää petopunkkien avulla, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet vain väliaikaisia. Matelijapunkkien vietyä taas yhden erävoiton, päätimme Jussin kanssa siirtää Saagan ja Saborin minun asunnolleni. Näin Jussin ei tarvitse stressata niin paljoa punkkien leviämisestä, sillä muuton myötä jaettiin myös hoitovastuut uusiksi: niin kauan kuin Saaga ja Sabor asuvat luonani, Jussi ei edes koske niihin ja niiden terraarioihin, vaan minä hoidan ne täysin. Sama pätee myös toiseen suuntaan: tästä hetkestä siihen kun punkit on saatu hävitettyä, minä en koske mihinkään muihin Jussin matelijoihin.

Minun luonani käärmeillä on käytössä Ikean Samla-laatikoista modatut asumukset. Punkkisodan takia ne ovat tällähetkellä hyvin minimalistiset: pohjalla on helposti vaihdettavat paperit, pari piiloa ja vesikippo. Sitten kun seuraava petopunkkierä saapuu alkuviikosta, käärmeksille vaihtuu paperin tilalle turvepohja. Tälläkertaa Jussi on se, jota ahdistaa enemmän boksien ankea sisustus, ja hän kovin mielellään haluaisi käärmeksille enemmän piiloja ja kiipeilymahdollisuuksia. Minusta ne saavat kuitenkin odottaa siihen, että punkit on saatu hävitettyä. Sen jälkeen käärmeksillä on taas vuosia aikaa viettää kunnolla sisustetuissa terraarioissa.

Käärmenurkkaus

  

Voiko maksukyky olla hyvän eläimenpidon mittari

Työkaveri kysyi tänään millä eläinlääkärillä käymme. Kehuin Tuhatjalassa työskentelevää Rosa Jolmaa, joka on hoitanut niin edesmenneet rottani kuin Miikkiksenkin. Seuraavaksi hän kysyi, olisiko minulla vinkata ketään halvempaa. Pieneläinklinikoilla hinnat kun ovat nykyisin korkeat, mutta toki koira pitäisi silti hoidattaa. Tässä kohtaa kun eläimen lajikin selvisi, uskalsin suositella Turun kaupungineläinlääkärin puoleen kääntymistä. Itse en ole sinne eksojen kanssa ikinä uskaltaunut, mutta siskoni kävi sielä opiskeluaikoinaan usein koiransa kanssa, eikä hänellä ollut paikasta koskaan pahaa sanottavaa. Koska siskon opiskeluajoista on vierähtänyt jo muutama vuosi, en muistanut enää kaupungineläinlääkärin nimeä, mutta arvelin nopean googletuksen auttavan.

Yllätyksekseni se ei auttanut. Turun kaupungineläinlääkäri ei tuottanut yhtään suoraa hakutulosta. Pieni lisägooglettelu paljasti syynkin: Turussa ei enää ole omaa kaupungineläinlääkäriä, vaan kaupungilla on sopimus kiireellisen eläinlääkäriavun järjestämisestä yksityisten eläinlääkäriklinikoiden kanssa, jotka perivät hoidosta hinnastonsa mukaisen maksun. Tämä veti väkisin vähän vakavaksi. Ei sillä, että itsellä olisi mitään pieneläinklinikoita vastaan: on hienoa, että nykyään lemmikkieläimillekin löytyy sairaalatasoisia paikkoja, joissa on mahdollista tutkia ja hoitaa hyvin monentyyppisiä vaivoja. Vaan siksi, että on monia tilanteita, joissa pärjättäisiin paljon vähemmälläkin; monessa vaivassa riittäisi, että olisi se yksi lääkäri, joka katsoisi ja määräisi lääkkeet. Yksi lääkäri, jonka ei tarvitse sisällyttää hinnoitteluunsa vastaanottovirkailijoiden palkkoja, röntgrenlaitteita, ultraäänikoneita, juoksumattoja, laboratiotekniikoita... Koko ajan kasvavaa listaa uusimmista tutkimuslaitteittoista ja tekniikoista.

Tosiasia kun on, että kaikki uudet laitehankinnat ja kurssitukset maksetaan kävijöiden toimesta kollektiivisesti. Toki se joka käyttää kissaansa isotooppilaboratiossa hakemassa radioaktiivista jodia kilpirauhasen vajaatoimintaan maksaa niistä suhteessa selvästi enemmän kuin se, joka käyttää omaansa vain rokotuksilla, mutta silti kaikki maksavat niistä osansa käyntimaksun muodossa. Harva laite kun on heti niin kovassa käytössä, että se olisi mahdollista maksattaa vain niillä, jotka hyötyvät siitä suoraan. Niinpä lasku lankeaa kaikille. Pieneläinklinikalla käydessä sitä maksaa paitsi siitä hoidosta, mitä saa juuri sillä käynnillä, myös siitä mahdollisuudesta, että eläintä on mahdollista tutkia ja hoitaa nykyään lähes yhtäpitkälle mitä ihmispotilaita. 

Ongelma tulee vastaan siinä, että eläinlääketieteellistä hoitoa ei tueta samalla tavalla verovaroista mitä ihmisten saamaa hoitoa. Toki ne jotka pystyvät ottamaan lemmikeilleen vakuutuksen selviävät joissain tapauksissa omavastuilla, mutta muut maksavat koko laskun itse. Ja vaikka kyseessä olisi melko pienikin toimenpide, käyntimaksujen koko ajan noustessa loppulasku voi kirpaista ikävästi. Monella eläinomistajilla on näitä laskuja varten etukäteen laadittu suunnitelma esimerkiksi säästötilin. luottokortin tai lainaamaan pystyvän läheisen muodossa, mutta on myös koko ajan kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät enää pysty maksamaan. Viime aikoina on törmännyt enenevissä määrin uutisointiin siitä, kuinka lemmikkejä päätyy aiempaa enemmän lopetettaviksi, koska lopetuspiikki on ainoa mihin on varaa. Osa päätyy myös hylkäämään eläimen, jotta se pääsisi eläinsuojeluyhdistysten kautta tarvitsemaansa hoitoon. 

Ollaanko nyt oikeasti lähestymässä pistettä, jossa ihminen ei voi olla hyvä lemmikinomistaja, jos on liian köyhä kustantamaan kaikki saatavilla olevat syöpähoidot, keinonivelet ja tutkimukset? Vai voitaisiinko vielä muuallakin kuin pikkupaikkakunnilla palata siihen, että olisi ainakin yksi paikka, mistä saisi perushyvää hoitoa halvalla? Ei ehkä viimeisen päälle edistyksellistä ja lääketieteellisiin ihmeisiin pystyvää, mutta sellaista että kaikilla olisi oikeasti varaa hoidattaa edes ne peruasiat kuntoon? Niin ettei kenenkään tarvitsisi jättää menemättä eläinlääkärille satojen eurojen laskun pelossa. 

Myönnän kyllä lapsena järkyttyneeni, kun silloinen kunnaneläinlääkäri kysyi suorasukaiseen tapaansa, paljonko rahaa maatiaiskissan hoitoon ollaan valmiita laittamaan. Silloin kysymys tuntui suorastaan loukkaavalta, kun kyseessä oli rakas lemmikki, jonka hengelle ei voinut laittaa hintaa. Nykyään arvostan häntä ihan eri tavalla; hän oli vain realisti, jolla oli selvä käsitys eri hoitojen hinnoista ja ihmisten erilaisista maksukyvyistä. Mitään eläintä ei silti ikinä jätetty hoitamatta, mutta ei lähdetty myöskään hoitamaan keinolla millä tahansa. 

Itse en haluaisi lemmikkien olevan vain rikkaiden etuoikeus. Toki lemmikeihin menee rahaa, välillä paljonkin, mutta ainakin itselläni ne ovat tuoneet myös tuhottomasti iloa läpi koko elämäni. Nyt opiskeluajoista on päästy jo taloudellisesti vähän vakaammalle pohjalle, mutta toivon, että minulla on varaa pitää lemmikkejä vielä eläkkeelläkin. Ja luonnollisesti niin, että niille on varaa kustantaa myös tarvittava terveydenhuolto.

Onnea Mihail 3-v!

Tänään on juhlittu Mihailin kolmivuotissynttäreitä (melko) rauhallisesti perhepiirissä. Pojalle käytiin hakemassa synttärilahjoiksi lihanuija, pihvitikku ja pussillinen kanankauloja, ja näistä poika saikin heti pihvitikkunsa ja lihanuijansa. Kanankaulat herra saa jakaa tyttöjen kanssa osana normaaleita aterioita. Koska Snurre ja Esteri halusivat kanssa juhlia yhdessä pojan kanssa, ja tulivat kärkkymään pojan synttärinameja, katettiin juhlapöytään myös kulhollinen kanansydämiä. Siitä päästiinkin kunnon juhlatunnelmaan, kun tytöt koittivat kilvan ehtiä kätkemään mahdollisimman ison osan sydämistä ja Miikkis taas syömään kaikki ennenkuin tytöt ehtivät viemään ne pois. Ehkä joku vuosi pitää harkita kutsuvansa pojalle ihmisvieraita, josko ne eivät verottaisi pojan synttäriherkkuja yhtä pahasti.

Tänään synttäreitään juhlistaa myös Mihailin sisarukset Kukka, Hani ja Pirre, joille lähti synttärionnittelut facebookin kautta. Kaikki pojan sisarukset ovat tahoillaan omistajiensa ilona, ja Hanin pentujen myötä Miikkiksen suku sai viime keväänä jatkoa seitsemän suloisen siskonlapsen myötä, joista osa on täällä blogissakin välillä näkynyt.

Miikkis tänään synttärinamipussillaan

Melkein kolme vuotta sitten isä Pupin ja sisarusten kanssa

Sisarukset ja äiti Sissi kanssa 2013

Hamsterikuulumisia

Bugi

Nyt niitä on jo kaksi. Hamstereita nimittäin. Jussille tuli jokin aika sitten hoitoon Kasperin ja Even tuleva jalostuseläin Muistitikku, ja hän ihastui pojan rauhallisuuteen. Muistitikkua hän ei kuitenkaan saanut pitää, mutta Petra oli ehtinyt bongata Jussin mieltymyksen pojan luonteeseen, ja viestitti vielä rauhallisemmasta pojasta, joka kaipailisi häntämutkan myötä itselleen lemmikkikotia. Bugi ei ollut värinsä puolesta niin Jussia kiinnostava, mutta luonnekuvaus teki sen, että olihan poikaa mentävä ainakin katsomaan. Ja tietäähän sen, miten niissä yleensä käy: Bugi muutti meille.

Böffö

Bugi eli Goldilock's Boogeyman on väriltään kauniin oranssi ja luonteeltaan täysi kymppi. Poika on niin rauhallinen, että sitä on itsekin uskaltautunut sylittelemään alusta asti. Ja sanoi Jussi mitä vain, niin omaan silmään pojan lämpimän oranssi turkki on oikein kaunis.

Bugi sai alkuun asumuksekseen Petralta lainatun Dunan, mutta nyt sille on jo ehtinyt tulla Zooplussalta samanlainen Alaska-häkki kuin Böffölläkin on. Bugista tulikin sitten Böffön yläkerran naapuri, ja molempien poikien häkit sijaitsevat ihan Jussin sängyn vieressä, jossa niiden touhuja on helppo tarkkailla. Pyörät ovat onneksi molemmilla varsin hiljaiset, sillä etenkin Böffö rakastaa koko yön kestäviä maratonjuoksuja, jotka päättyvät aamuisin pyörässä pilkkivään hamsuun, joka selvästi miettii, että ummistaa silmänsä ihan vain hetkeksi, ja ottaa sitten pari kierrosta vielä. Ja sitten pari kierrosta vielä.

Viikon päästä molemmat pojista ovat menossa myös näyttelyyn, kun Suomen hamsteriyhdistys järjestää juhlanäyttelyn Turussa. Jussilla osa päivästä menee Raumalla, mutta minä olen lupautunut olemaan paikalla poikien kanssa, kunnes Jussi ehtii liittymään seuraan. Böffö on ilmoitettu näyttelyssä ulkomuotoluokkaan ja pettiin, Bugi pelkästään pettiin.

Vielä jaksaa...

Poikien kerrostalo

Bugin kattohuoneisto

Aina kannattaa pyytää

Jussi on opettanut Miikkistä pyytämään nameja puskemalla. Oppi on mennyt pojalle selvästi hyvin
perille, sillä se käyttää sitä jo muidenkin kuin Jussin kanssa - ja tapa vahvistuu koko ajan, sillä monen mielestä on hankalampi vastustaa jalkaa puskevaa kuin kiukuttelevaa haisunäätää. Yksi pojan aikaisempi maneeri kun oli 'näytän peppua ja tömistän, kun olet tyhmä etkä ole jo antanut namia'. Se ei useinkaan tuottanut toivottua tulosta, sillä läheskään kaikki kaverit eivät vielä luota peppuaan viskovaan skunkkiotukseen, vaikka sitä on kuinka koittanut vakuuttaa, että poika viskoo sitä monesta muustakin syystä kuin spreijatakseen.

Eilen poika joutui tosin huomaamaan, että ihan kaikkien kanssa puskeminenkaan ei auta. Poika alkoi nimittäin puskea namipeliään, joka oli tyhjä. Namipeli ei siitä silti heltynyt ja pysyi tyhjänä. Hyvä yritys sai tosin silti palkkansa, kun pojan siirryttyä namipelin vieressä olevan Jussin luo, ei Jussi pystynyt vastustamaan pojan toivetta saada muutamaa kanipalaa namipeliinsä.  

Touhunäätä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Snurre tunnetaan myös adhd-apinana ja Snurrester Stallonena.

Tämä ei taida jättää tulkinnan varaa sen suhteen, kuka järjestää meillä eniten vilskettä arkeen, ja aiheuttaa välillä yleistä pahennusta Mihailissa ja Esterissä, jotka haluaisivat olla astetta enemmän rauhassa. Tänään aamulla Snurre oli taas ensimmäisenä jalkeilla, ja yksin pystyssä olo voi olla joskus tolkuttoman tyyylsää. Niinpä minä ja Jussi saimme nauraa heti aamusta, kun herättyä pääsi seuraamaan mininääpän aamushowta.

Snurre kun koitti kovasti keksiä Jotain Kivaa. Yksin moni leikki ei vain toimi niin hyvin, joten sitä Kivaa piti etsiä ympäri asuntoa. Narskuttamalla Jussin vyössä olevaa velkroa. Koittamalla pölliä pöydälle unohtuneen jakoavaimen. Kierittämällä kookosöljypurkki alas pöydältä ja lähtemällä vierittämään sitä sohvan alle. Hyppäämällä sänkyyn pusuttamaan. Uudelleen organisoimalla karkkipapereita.

Näistä syntyikin hyvä aamun kuntopiiri, jota suoritettiin siirtymällä pikavauhtia pisteeltä toiselle yhä uudestaan. Itse olin vielä liian väsy nousemaan, joten koitin (luonnollisesti tuloksetta) komentaa nääppää sängystä käsin. Kun kolmatta kertaa kehoitin nääppää laittamaan jakoavaimen pois, aloin jo väkisin hymyillä miettiessäni miltä meidän kämpän kommenttiraita mahtaa välillä naapuristakäsin kuultuna vaikuttaa. Kun lopulta jaksoin nousta, palautin jakoavaimen työkalupakkiin ja kookosöljyn keittiöön.

Keittiössä nääppä halusi jääkaapista aamulohitahnaa. Tarvitseehan sitä energiaa että jaksaa touhottaa.

Äitienpäivänvietossa Tampereella

Perjantaina otettiin taas suunta kohti Tamperetta ja nääppätrio pakattiin mukaan takapenkille.
Miikkikselle tämä tiesi lomaa dieetistä, sillä mummolassa mennään mummolamentaliteetilla. Viime näätäpäivässä Miikkis laitettiin taas puntarille, ja huomattiin että laskemisen sijan pojan paino on vain noussut. Niinpä kotona on saatu nauttia tassujen tömistelystä ja pepun viskomisesta, kun luovuin pojan kohdalla kokonaan aamupalasta. Minun itseni kun on paljon helpompi valvoa annoskokoja, kun päivän ruoka-annos ilmestyy kuppiin kerralla. Miikkis tulee kuitenkin yhä kyselemään aamupalansa perään joka aamu, eikä ole todellakaan ollut iloinen tällaisesta palvelun huonontumisesta. Siitä on seurannut voimakasta protestointia ja kiukuttelua - ja näätä, joka käyttäytyi heti äitin luo päästyä kuin ei olisi saanut ruokaa ikinä. Haisunäädät osaavat olla todella dramaattisia, kun sille päälle sattuvat.

Äidin luona hyödynnettiin myös takapihaa ja laitettiin laumaa ulos tuulettumaan. Meidän eränäädät eivät kyllä ihan vakuuttuneet nurmikosta tassujen alla, ja pelastautuivat varsin nopeasti viltteihin - oikeastaan heti sen jälkeen kun kävi selväksi, ettei kukaan ole nostamassa niitä aitauksesta pois, vaikka ne kuinka tulivat reunalle kärkkymään. Miikkis tosin päästettiin parin pyynnön jälkeen sisälle, se kun ei sieltä niin huomaamatta livahda, vaikka ovesta kulkisikin useampiakin ihmisiä. Etenkin päiväsaikaan kun ulkona on kirkasta ja enemmän ihmisiä, Miikkis kun ei sinne yleensä vapaaehtoisesti edes halua. Minä jatkan silti haaveiluja siitä, että joskus nääpillä olisi ihan oma kiinteä ulkoaitaus, johon ne pääsivät vapaasti oleilemaan ja kaivelemaan. Jos ne sitten tottumuksen kautta oppisivat arvostamaan sitä yhtä paljon mitä minä rakastan ideaa siitä, että toiset voisivat elää vähän luonnollisemmin.

Kotiin palatessa altaassa oli vastassa pieni perhetapahtuma: meidän ollessamme Tampereella lehtikalat olivat päättäneet kutea äitienpäivän kunniaksi. Altaassa on kyllä tällähetkellä sellainen kokoonpano, että pidän hyvin epätodennäköisenä että kudusta pääsee kehittymään aikuisia lehtikaloja, mutta on silti oikein mukava huomata, että meillä on tuolla nyt kutupari. Tuoreilla vanhemmilla on kudun suhteen selkeä yhteishuoltajuus, ja molemmat kävivät vuoroon putsailemassa valittua lehteä ja vahtimassa etteivät muut kalat tule liian lähelle sitä.

Kesäfrettihuone osa melkein valmis

Vappuun tuntuu monella kuuluvan alkoholin käyttö, joten tartuin itsekin Sinol-pulloon ja aloin putsailla liimanauhajälkiä materiaalitorin kautta saadusta muovimatosta. Sen jälkeen kesäfrettihuone saatiinkin sisustustusta vaille valmiiksi. Minua niin kutkuttaisi tilailla tuonne Zooplussalta vaikka mitä, mutta koska nyt mennään pienellä budjetilla, sitä pitäisi pidättäytyä kiipeilypuutilauksista ja koittaa sen sijaan kehitellä jotain kierrätysmateriaaleista. Tai sitten koettaa tehdä löytöjä kierrätyskeskuksista tms., kun ehtisi niitä kiertämään. Kotoa tuon tuonne vielä vessalaatikon ja ruokakupin. Kokoa parvekkeella on noin 3,5*2,5 metriä, eli pienen huoneen verran.

Miikkis oli tänään mukana Jussilla, ja kävi vähän pyörähtämässä myös työmaalla. Likat eivät ole sen sijaan tätä projektia vielä nähneet. Mutta tämän myötä nekin on jatkossa helpompi napata välillä mukaan Jussille. Etenkin nyt kun sain samalla putsattua polkupyörän peräkärryn, joka on ollut talviteloilla parvekkeella. Siinä lauma kulkee kätevästi mukana kaksipyöräiselläkin kuljettaessa. 

Kuluseuranta 2016: Huhtikuun yhteenveto

Huhtikuu kului ohi lähes huomaamatta. Kuun kuluessa meillä tyhjeni pakastin eläintenruuista lähes täysin, ja nyt alkuvuotisista on jäljellä enää kanafasaani-levyjä, joita meillä ei syö kukaan, sekä iso kasa Mush-lihapullia, jotka eivät nekään meillä oikein maistu. Eli pakastimen täydennys jatkuu varmasti ensikuussakin lihojen ja Miikkiksen kasvisten osalta. Kevään kuluessa tosin kasviksia alkaa varmasti saada koko ajan paremmin ja edullisemmin myös torilta. Kissanhiekkavarannot eivät sen sijaan osoita vielä mitään hupenemisin merkkejä.

Lelupuolella sorruin yhteen uuteen aktivointileluun, joka ei ollut meillä oikein hitti. Namit kun tulevat sieltä pojan makuun selvästi vähän turhan hitaasti, että sitä jaksaisi vemputtaa. Tässä asiassa poikaa koetetaan kyllä aktivoida, sillä pojan laihduttamiseksi kaikki lisävemputus olisi tervetullutta xD 

Snurren kanssa on vähän jännätty, alkaako sen implantista teho hiipua, mutta koska ainakaan vielä ei ole nähtävissä mitään selvästi kiimaan viittaavaa, ei sitä ole kiirehditty lantittamaan uudelleen. Hyvällä tuurilla sen hormoni-implantti kestää vielä ainakin tämän kevään vielä. Itseä vähän jännittää, huomaanko kiiman sitten varmasti, mutta kovasti kaikki vakuuttavat, että sitä ei voi missata, sitten kun se kunnolla alkaa.

Näyttelyilmoja huhtikuussa tuli maksettavaksi yhdet, kun tytöt ilmoitettiin heinäkuiseen pet-näyttelyyn, joka järjestetään Turussa Puolalanpuistossa 23.7.

Kokonaisuudessaan meillä meni siis huhtikuussa 67,40€ Summa olisi ollut suurempi, jos olisin ehtinyt/muistanut hakea talouspaperitäydennystä ja kaloille lisää pakasteötököitä ennen kuun vaihtumista. Nyt ne siirtyvät toukokuun ostoihin.

Huhtikuu

 Ruokakustannukset
-ötökät: 5,00€
-lihat: 29,50€
-kuiva-/purkkiruuat: -
-kasvikset: 6,00€
-namit/vitamiinit: - 
-fisuille: -

Hygieniakulut
-kissanhiekka: -
-talouspaperi-

Eläinlääkäri/lääkintäkulut:

Tarvikkeet
-nääpille: -
-kaloille: -

Lelut:14,90€

Näyttelyt
-bensakulut: -
-arvat-
-ilmoittautumismaksut 12,00€

Eläimet:-

Yht. 67,40€