Koulun alku veti hetkeksi huomion pois kaikesta muusta. Ensimmäinen adventti palautti kuitenkin huomion siihen toiseen lähestyvään, eli jouluun. Meillä on omat joulukissailut vielä vaiheessa, vaikka osa elementeistä on jo saatu pikkuhiljaa haltuun. Tänne suuntaan ensimmäiset joulunmerkit ehtivät kuitenkin jo ennen adventtia, kun postilaatikkoon ilmestyi kortti Niemenokan neli- ja kaksijalkaisilta. He olivat kanssa ilmoittautuneet joulukissan lahjoitusrinkiin, ja meidän puolesta heiltä lähti joulukastikerahaa Dewi ry:lle. Ei kerrota tätä kuitenkaan meidän omille kissoille, sillä Aino on ollut nyt pari päivää varsin paheks, kun hänen ehdoton lempiruoka eli Ziwipeakin ilmakuivattu kana on päässyt tilapäisesti loppumaan. Niin epäilen että hänen joulumieltä ei juuri nyt nostattaisi se, että jotkut tuntemattomat kissat jossain saivat jotain jouluksi. Aino kun ei ole onnekseen koskaan joutunut kokemaan miltä tuntuu olla oikeasti ilman elämän perusasioita, niin hänen on helppoa kokea puutetta kun luksusjuttujen toimituksessa on katkos. Toivottavasti vielä jonain päivinä kaikilla kissoilla olisi sama tilanne. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, joten toivotaan että mahdollisimman moni ehtisi joulukiireiden lomassa huomioida tavalla tai toisella myös niitä eläimiä, joilla ei ole vielä omaa ihmistä höösäämässä heille joulua.

Kiitos Niemennokan nelijalkaisille kun lähditte mukaan, ja Tassulinnalle järjestämisestä! Nyt onkin mielenkiintoista seurata, mihin kaikkialle näitä kortteja matkustaa <3

 

Ensimmäinen kouluviikko takana

Tämä viikko on mennyt vilauksessa. Koulu alkoi maanantaina. Maanantai oli vielä lyhyt päivä, joka keskittyi pelkästään opiskeluteknisiin käytännönasioihin, eli käytiin läpi mistä tutkinto koostuu, miten kouluvuosi rakentuu ja varmistettiin että kaikki osaavat käyttää Wilmaa ja Teamsia, ja kaikkien tunnukset niihin toimivat. Tiistaina alkoi sitten heti luennot, ja iltapäivällä kävimme tutustumassa koulun klinikalla, ja kävimme läpi mitä kaikkea sieltä löytyy. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet kokonaisuudessaan luentoja, kun on käyty läpi anatomiaa, säteilyturvaa, aseptiikkaa ja välinehuoltoa. Ensiviikolla meillä alkaa sitten luentojen ohella varsinaiset klinikkatunnit, jolloin meitä aletaan perehdyttää myös käytännöntöihin koulun klinikalla. 

Lukujärjestys oli tullut jo ennalta, jonka lisäksi koulu kestää vain vuoden, joten olin tietoinen siitä, että kun koulu alkaa se todella alkaa, eikä alku mene paria viikkoa tutustumisleikkejä leikkien. Silti tässä on ollut melkoinen orientoituminen, kun opettelee taas elämään ihmisten aikaan, koittaa painaa mieleen ryhmäläisten nimiä ja miettiä samalla jo ensimmäistä työssäoppimispaikkaa ensivuodelle. Autolla ajaminen on onneksi asettunut heti rutiiniksi, ja tuttu reitti tuntuu jo varsin mukavalta ajaa. 

Muutama suositelluista kirjoista olikin jo ennalta tuttu

Ensimmäisessä jaksossa meillä on opetusta neljänä päivänä viikossa, ja perjantait on varattu etätehtäville ja itseopiskelulle. Tälle viikolle ei tullut vielä etätehtäviä, joten huomenna pääsee keskittymään lauman lepyttelyyn. Etenkin kissat kun ovat ottaneet vähän nokkiinsa siitä, kun palvelija on yhtäkkiä alkanut taas kadota tuntikausiksi omille asioilleen, vaikka kotona olisi paljon paijaushommia, leikittämistä ja yleistä seuranpitoa hoidettavana. Fretit ovat ottaneet siirtymän iisimmin, sillä niistä millään ei ole mikään kiire ennen kevättä.  

Perhosia mahassa

Huomenna alkaa koulu. Tänään on koko päivän tuntunut siltä kun olisin niellyt parvellisen perhosia. Olen yhtäaikaa sekä innoissani että jännittynyt. Päässä surisee eikä minulla ole aavistustakaan kuinka pystyn nukkumaan ensiyönä. Yksi tekijä mikä piti minut monta vuotta varastohommissa oli että on loppujen lopuksi todella helppoa tehdä työtä jolla ei ole itselle mitään merkitystä. Työtä mikä ei ole vähäisissäkään määrin sidoksissa omaan identiteettiin tai joka ei kykene haastamaan omaa kunnianhimoa ja kilpailuviettiä millään tasolla. Se että töihin voi vain mennä, napsauttaa äänikirjan päälle ja tehdä työnsä vapauttaa todella paljon kaistaa muuhun, vaikka käykin pidemmän päälle tylsäksi. Se että työ oli helppoa ja tiesin että minut pystyi korvaamaan työpaikalla yhdellä puhelinsoitolla varamispalveluun toi myös todella paljon vapautta. 

Eläinalan töissä en tule ikinä pääsemään samanlaiseen vapauteen, koska en usko että voin tehdä sitä puhtaasti rahan takia. En usko, että voin enää ikinä yhtä helposti sulkea työpaikan ovea kun sovitut tunnit ovat tulleet täyteen, ja keskittää huomioni heti muualle. Olla ottamatta yhtä henkilökohtaisesti jos teen jonkin virheen, mikä johtaa osaltaan siihen, että koen tarvetta opetella koko ajan lisää ja antaa itsestäni enemmän, jotta välttäisin kaikki mahdolliset vältettävissä olevat virheet. Koska eläinala ei ole minulle vain jotain millä maksaa laskut, en myöskään usko, että jatkossa yyteissä tulee olemaan pelkkiä hyviä vaihtoehtoja. 

Se mitä teen työkseni ei ole koskaan aiemmin kertonut juuri mitään minusta itsestäni. Sillä ei ole ollut mitään yhteyttä siihen, mikä minua kiinnostaa, mitä olen opiskellut tai mitä arvostan vapaa-ajallani. Uusi ammatti tulee muuttamaan sen kaiken. Rakennan ensimmäistä kertaa ammatti-identiteettiä, joka on hyvin vahvasti sidoksissa siihen, kuka minä olen. Ja vaikka se on se suunta, mihin olen halunnut kulkea jo pidempään, se on samalla ihan äärettömän pelottavaa. Koska minä haluan olla hyvä. Haluan pärjätä. Haluan työllistyä ja tulla osaksi työyhteisöä. Haluan jatkaa itseni kehittämistä ja jatkokouluttautua pitääkseni tulevaa ammattitaitoani yllä.  

Huomenna päivä alkaa onneksi kuitenkin vasta vähän myöhemmin, niin en ole yhtä pahasti panda heti ensimmäisenä päivänä. 

Perjantaiaamu

Jos puhutaan asioista mitä en ole, aamuihminen on ehdottomasti yksi niistä. Mikäli asia on kyllin tärkeä, pystyn kyllä esittämään kohtuullisen toimintakykyistä ihmistä ennen puoltapäivää, mutta se ei ole minulle millään tavalla luontevaa (olen edelleen sitä mieltä, että olisin ansainnut vähintään Oscarin siitä, että kanalan työpaikkaohjaajani ei olisi ikinä uskonut minua antiaamuihmiseksi, vaikka jokainen työpäivä alkoi klo 6). Niinpä kun yksi vikoista vapaapäivistäni ennen koulun alkua alkoi sillä, että Jussi herätti minut seitsemän jälkeen aamulla kertoakseen että bunkkerin sulake oli palanut ja että hän ehti käynnistää sähköt ennenkuin ehti tarkistaa kauanko ne ovat olleet pois, ensimmäiset ajatukseni eivät olleet julkaisukelpoisia. Meillä kun isoin asia mihin pidempi sähkökatkos bunkkerissa vaikuttaa on akvaario, sillä pysähtyessään suodattimet muuttuvat hapettomiksi, jolloin niissä olevat bakteerit alkavat nopeasti kuolla. Jos suodatin pääsee sen jälkeen käynnistymään ilman välissä tapahtunutta suodattimen pesua, se työntää käynnistyessään koko kuolleen bakteerimassan altaaseen, ja myrkyttää herkästi kalat.

Aamuaskareita

Niinpä Jussin herättäessä minut tiesin, että minun on noustava ja aloitettava vedenvaihto, jotta Jussi pääsee lähtemään töihin. Hetken aikaa uniaivot kyllä kuiskuttelivat, että ei se myrkytys ole välttämättä niiiin paha juttu, jos sen veden vaihtaisikin vasta vähän myöhemmin. Että meillä on kyllä lajistoltaan aika kestävä kalasto. Mutta eihän se niin mene. Kun on haalinut kämpän täyteen eläimiä, eläinten hyvinvointi on pakko laittaa aamutorkutuksen edelle, vaikka kuinka sieluun sattuisi. Niinpä sitä kömpi zombiena kylppäriin, poimi kuivaustelineeltä jotain päälleen ja alkoi hommiin. Onneksi kissat ovat sentään vielä kohtalaisen hyvin minun rytmissäni, joten ne eivät tuohon aikaan jaksaneet kovin innokkaasti pyrkiä osallistumaan vedenvaihtoon, vaan palasivat aika äkkiä petiin huomattuaan ettei aamupalatarjoilu ole aikaisessa.  

Nyt sitten harkitsen ensimmäistä kertaa miljoonaan vuoteen, pitäisikö minun keittää kahvia (jota en normaalisti juo. Itseasiassa en juonut yhtään ennen navettaa ja kanalaa, joissa opin arvostamaan sitä ihan eri tavalla kuin ennen) vai kömpisinkö takaisin peiton alle, missä Ruttu on huolehtinut siitä, että sänky pysyy lämpimänä. Samalla erilaiset hälyttimet, mitkä ilmoittavat puhelimeen sähkökatkoista ja lämpötilan ja kosteudenmuutoksista nousivat hankintalistalla selvästi aiempaa ylemmäksi. Minä kun olisin ollut illalla/yöllä hyvin paljon skarpimmassa kunnossa tähän operaatioon.

Jälkikaiku

Kevään ja kesän menetykset eivät ole enää kotona ollessa päällimmäisenä mielessä. Iso lauma on tehnyt sen minkä se tekee aina, ja pakottanut askel kerrallaan pään mukaan siihen mitä nämä elävät täällä touhuavat ja tarvitsevat. Vaikka tietty haikeus nousee välillä pintaan, pääosan ajasta huomio on tämänhetkisissä projekteissa. Niistä viimeisimpänä bunkkerin vihervallankumous, kun saimme vihdoin aikaiseksi hankkia terraarioihin uudet elävät kasvit ja kunnon kastelujärjestelmän. 

Autolla ajaminen on kuitenkin jäänyt sen kesäisen paniikkikohtauksen jälkeen aika olemattomiin. Ne kerrat kun olen ollut yksin ratissa ovat laskettavissa yhden käden sormin, eikä niitäkään kertoja kun olen ajanut niin että Jussi on mukana ole juuri sen enempää. Päätin jo kesällä olla liikoja stressaamatta asiasta, sillä uskoin jo silloin ja uskon yhä, että kyllä se ajorutiini sieltä taas löytyy kun koulu alkaa. Sitä on koittanut järkeillä asian lemmikkinäkökulman kautta, eli jos jotain mitä pelkää ei ole pakko tehdä juuri nyt, niin mieluummin siedättää itseään asiaan ajan kanssa kuin koittaa pakolla saada homman eteenpäin. Kokemuksesta kun tiedän, että sitä pystyy pakon edessä vaikka mihin, mutta kun kerrankin ei ole ollut pakko. 

Kaima <3 Ilmeessä ehkä pientä pettymystä, kun lehmänkeksit vaihtuivat kännykkäkameraan, joka ei ollut yhtään niin kiva

Tänään tuli kuitenkin ajettua taas ihan itse. Minun navettajakson työpaikkaohjaaja Emmi laittoi viestiä, olisiko minulla kiinnostusta hakea lihatuotteita, ja olihan minulla. Ja koska viime kerrasta kun oli nähty oli ikuisuus, halusin ehdottomasti hakea tuotteet suoraan tilalta että pääsin taas moikkaamaan lehmiä ja tilan isäntääkin. Kyllähän sitä vähän mietti, mitä ajamisesta mahtaa tulla, mutta kun kyseessä oli tuttu reitti ja koulun alkuun on enää viikko, en todellakaan aikonut antaa sen muodostua esteeksi. Nyt kun pikkuhiljaa alkaa olla se vaihe, kun on pakko taas pystyä ajamaan.

Menomatkalla jännitti enemmän, ja pää kävi sitä samaa taistelua kuin uniongelmien kanssa. Eli ajatukset tahtoivat alkaa kietoutua sen ympärille, miltä se tuntui, kun ajaessa iski paniikkikohtaus, samalla kun koitti muistuttaa itselleen, että mitä enemmän keskittyisin siihen ajaessa, sitä varmempaa se olisi saada uudestaan päälle. Onneksi jouluradio on jo toiminnassa, niin sain sillä hyvin harhautettua osan ajatuksista muualle.

En voisi kuitenkaan olla iloisempi että lähdin. Heti navettaan astuessa haju tuntui tutun kodikkaalta, ja lehmilläkin alkaa olla kunnon pörröiset talviturkit joihin oli ihana upottaa sormet. Emmi ja Seppo lähtivät kumpikin seuraamaan, vieläkö tunnistan kaimani muiden hiehojen seasta, ja kyllähän se sieltä silmiin osui, vaikka vähän piti miettiä, voiko se olla jo niin iso kuin se oli. Viimeksi kun näin sen se kun oli vielä ihan vasikka ja sieläkin vielä pienten puolella. Mutta onhan sillä jo kahden viikon päästä 1-vuotissynttärit, kun se syntyi työssäoppimiseni ensimmäisenä päivänä. 

Navettaetäilyä

Ja niin hyvin kuin kotona viihdynkin, reissu muistutti taas niistä lähtemisen hyvistä puolista. Kotoa poistuessaan kun ei voi pohjimmiltaan ikinä tietää mihin sitä päätyy, ja nytkin olimme sitten kahvilareissun yhteydessä äkisti uuden rivarikohteen rakennustyömaalla tutustumassa parin viikon päästä valmistuvaan asuntokohteeseen. Olen aina rakastanut asuntonäyttöjä, joten oli oikein piristävää päästä kurkkimaan kohteen keittiö- ja huonejärjestysratkaisuja.   

Vaikka oma erikoistuminen lähtee nyt klinikkaeläinhoitajaopintojen myötä vielä aiempaa enemmän pieneläinten suuntaan, en voi kieltää, etteivätkö tuotantoeläinpuolella etenkin lehmät olisi vieneet pientä palaa sydäntä mukanaan. Parisen viikkoa sitten tuli osallistuttua etäkierrokselle Ahlmannin maatalousopiston navettaan, ja vaikka sitäkin oli ihan mielenkiinoista katsella, ei se kuitenkaan ole yhtään sama asia kuin päästä oikeasti kosketusetäisyydelle. Nyt kun navetan tuoksu vielä viipyilee nenässä, ja pääsee taas tekemään kaakaota suoraan tilatankista napattuun maitoon, sitä ei voi olla miettimättä, että jos sitä olisi edes vähän enemmän aamuihminen luonteeltaan, sitä olisi saattanut oikeasti lähteä rakentamaan uutta työuraa hyvin eri suuntaan.

Karpolla on asiaa

Sunnuntaina tehtiin taas pieniä järjestelyjä eläintiloissa, kun meille tuli hoitoon ragdoll herra Karpo. Karpo tuli vain muutamaksi päiväksi kaverin työkuvioiden takia, joten päädyimme siihen, ettei poikaa edes yritetä yhdistää omaan laumaan. Hetki sitten mietittiin, mikä olisi paras tila majoittaa Karpo. Kylpyhuonetta en mielellään käytä useamman päivän majoituksiin, sillä vaikka se on hyvänkokoinen, sielä ei ole ikkunaa. Kodinhoitohuoneessa taas on ikkuna, mutta se on tilana hyvin pieni. Karpon kohdalla ei myöskään voitu täysin sulkea sitä mahdollisuutta että poika intoutuisi merkkailemaan pois, sillä vaikka meidän omat ovat kaikki leikattuja, Karpolla on vielä kulkuset tallella, ja se on tottunut deittailemaan. Niinpä Jussi ei ollut kaikkein innostunein ottamaan sitä makuuhuoneeseen. 

Vähän on jännää tämmöinen hoidossa olo

Hetken asian miettimisen jälkeen ratkaisu oli kuitenkin itsestään selvä: fretit ovat nyt tosiaan hyvin talvimoodissa ja viettävät suurimman osan ajasta nukkuen, joten päätimme lainata frettien huonetta Karpolle. Sielä kaikki pinnat ovat menossa joka tapauksessa vaihtoon, joten pieni merkkailukaan ei pilaisi mitään aiempaa pahemmin. Frettien (edes unisten sellaisten) sekaan Karpoa ei kuitenkaan haluttu laittaa, joten junnut saivat lainata Justiinan aitausta ja Justiina sai junnujen jaloitteluaikoja lukuunottamatta vapaavuoron  yläkerrassa. Vaikka en oikein uskonut, että junnutkaan innostuisivat nyt talvimoodissa karkaamaan aitauksesta häkin kautta, päädyin kuitenkin varuiksi siirtämään häkin Justiinalle olohuoneeseen ja sisustamaan aitauksen junnuille matalammin. 

Justiina sai tukikohdan sohvan viereen (matto imuroitiin kuvan oton jälkeen...)

Vähän kissoja on ihmettyttänyt puolin ja toisin miksi huoneen ovi on kiinni ja keiden ääniä kuuluu toisella puolella. Karpokin tuntui kiinnostuvan toisista kissoista enemmän kuin minusta ja Jussista, vaikka ne olivatkin näkökentän ulkopuolella. Etenkin Ruttua taas olisi kovasti kiinnostanut Karpon nappulatarjoilu. Mutta Karpo saa pysyä omien vinkkelistä mysteerimiehenä aina lähtöönsä asti. 

Junnut saivat lainata hetkellisesti mummolukaalia

Talvimoodi

Nyt on taas se vuodenaika kun tuntuu, että joku on pöllinyt miun kaikki eloisat atleettiapinat ja vaihtanut ne uroksiin. Frettien talvilookki on edennyt siihen pisteeseen, että kaikilla alkaa olla kunnon talviturkit tehtynä ja talvimassat kerättynä, jonka myötä ne tuntuvat vaihtaneen muutenkin lepotilaan. Jääkaapilla jaksetaan kyllä pörrätä ja ruuat jemmata, mutta muuten aktiivinen aika päivästä tuntuu supistuneen olemattomiin. Ne pienetkin hepulit jotka jaksetaan vetää rajoittuvat aiempaa enemmän maantasalle, sillä jopa Nutsku on joutunut huomaamaan että talvipeppu on huomattavan paljon raskaampi koittaa kiskoa kissojen raapimalautaa pitkin keittiön tasoille. 

"Tavoittelemaanne frettiin ei juuri nyt saada yhteyttä"

Tämän myötä on taas siirrytty siihen aikaan vuodesta, kun fretit ovat aiempaa enemmän Jussin frettejä. Jussi kun rakastaa tätä neitien talvimoodia. Niillä on paitsi vähintään tuplasti enemmän upottavan pehmeää turkkia johon upottaa sormensa, jonka lisäksi jopa vilkkaimmat niistä malttavat ottaa välillä torkut rintakehän päällä pienellä kiepillä. Eikä Jussi pistä ollenkaan pahakseen myöskään sitä, että keittiöntasot, pelipöytä, kissankiipeilypuut ja muut ovat taas hetkellisesti melko rauhassa freteiltä. Aina kun fretit kömpivät jostain esiin, Jussi ei malta olla ihastelematta kuinka pörröisiä ja pehmoisia tytöistä on tullut.

"Jos sitä näin makuultaan vähän nuuhkaisisi. Enempään ei pysty."

Itsekin pitäisi osata nyt hetkeksi luovuttaa yritykset aktivoida tyttöjä isommin, ja luottaa siihen että saan miun rakettispagetit takaisin keväällä. Tässä kohtaa vuotta neideille kun riittää hyvin pienet happihyppelyt tai muut vastaavat, joiden jälkeen uni maistuu taas mukavasti. Silti minua hieman harmittaa, kun bongasin netistä hienon lelukaaren, ja se sai hyvin vaimean vastaanoton, kun lähinnä kaksi nuorinta kissaa eli Aino ja Mauno jaksoivat sitä vähän tassulla koittaa. Olin niin kuvitellut, kuinka etenkin Mallu ja Nutsku saisivat kunnon hepulit sen kanssa. 

Ainoa ei saanut kuvata kesken leikin

Tänään tai huomenna pitäisi myös siirtää tulisalamanteri Fenix ja viljakäärmeet Hani, Putti ja Mini kilpparien seuraan talvilevolle. Pitäisi vain ensin ehtiä hakea hamppupaali, jotta saa kuivitettua viljistenkin talviboksit, sillä toisin kuin muut levolle menevät, ne eivät arvosta yhtä suurta kosteutta, miksi turve ei sovi yhtä hyvin niiden talvehtimisbokseihin. 

Tavallaan tämä kaikki osuu kyllä hyvään saumaan siinä, että kun koulu vajaan parin viikon päästä alkaa, eletään oman lauman kanssa sitä hiljaisinta ja rauhallisinta aikaa vuodesta.

Salainen joulukissa tulee taas

Olen eeeehkä aavistuksen malttamattomana odottanut, että Tassulinna-blogin emännöimä Salainen joulukissa tulisi taas. Sen ilmoittaumisen aukeaminen kun on yksi ensimmäisiä lähestyvän joulun merkkejä. Kauppojen joulusuklaiden ja -kalentereiden ilmestymistä ei enää lasketa, kun tuntuu että ne saattavat pian ilmestyä kauppoihin jo heinäkuussa. Mutta Joulukissa starttaa hyvin joulun odotuksen ja nytkin jo ennen tämän vuoden ilmoittamisen aukeamista olen saattanut käydä vähän hypistelemässä erilaisia nauhoja ja kissajuttuja miettien mitkä voisivat ehkä olla sopivia. Tämä jouluperinne kun on alkanut meillä jo ennen kuin kotona oli ensimmäistäkään kissaa, kun meidät hyväksyttiin mukaan jo Miikkiksen ja frettien kanssa.

Tänä vuonna Joulukissassa on ensimmäistä kertaa mukana osallistumisvaihtoehto myös blogittomille kissaihmisille, eli lahjoituskissa. Siinä jokainen tekee heille arvotun ihmisen puolesta lahjoituksen suomalaiselle kissayhdistykselle, ja lähettää joulukortin henkilölle, jonka puolesta lahoituksen tekee. Tätä kautta mahdollisimman moni toivottavasti innostuu lahjoittamaan kissojen hyväksi näin joulun alla. Tämä vuodenaika kun on monelle kissatalolle erityisen paha, kuin kesällä ulos syntyneitä pentueita koitetaan loukuttaa talteen mahdollisimman paljon ennen pakkasten tuloa. Ja jokainen loukutettu kissa toki tarvitsee niin ruokaa kuin hiekkaakin, ja valitettavan moni myös muuta eläinlääkärihoitoa kuin perus rokotukset, sirutuksen ja leikkauksen.   

Joulukissan molempien rinkien ilmoittautumisiin ohjeet löytyvät Tassulinnan blogista, eli täältä. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtisi mukaan etenkin jälkimmäiseen rinkiin. 

Joulusiivous aloitettu

Enää on alle kolme viikkoa siihen, kun minulla alkaa koulu. Vaikka odotankin sitä jo innolla, useamman kuukauden kotona olemisen jälkeen hyppäys takaisin koulurytmiin tulee olemaan kova. Koulupäivät kun tulevat olemaan pääosin klo 8-16 neljänä päivänä viikossa, ja siihen päälle koulumatkoihin menee 45 minuuttia per suunta. Silti olen enemmän kuin iloinen siitä, että tällä viikolla saapuneessa ensimmäisen jakson lukujärjestyksessä vain yksi jakson päivistä on merkitty etäopiskeluksi. Koska koulun alettua koulu plus oman lauman perushoito tulee viemään sen verran ison osan päivästä, päädyin taas tarttumaan Loistava järjestys -facebookryhmän joulusiivoushaasteeseen, ja aloittamaan joulusiivouksen jo tämän kuun alusta. Haasteen ideana on siivota yksi kohde päivässä, niin että eteinen, kierrätyspisteet, kausivaatteet ynnä muut sellaiset tulevat raivatuksi hyvissä ajoin ennen joulua, niin että lähempänä aattoa riittää pelkkä perus viikkosiivous.

Ulkosauna on toinen paikka jossa uskaltaa tunnelmoida kynttilöiden kanssa

Samalla olen alkanut miettiä, mitkä ovat ne projektit jotka haluan saada valmiiksi vielä ennen koulun alkua. Yksi niistä on kasvihuoneen muuttaminen joulukeitaaksi. Kissojen ja frettien takia osa joulujutuista on meillä todettu sisätiloissa liian vaarallisiksi tai vaarassa oleviksi, joten ajattelin virittää valtaosan kynttilälyhdyistä, lasipalloista ja muista vastaavista kasvihuoneeseen. Samalla se toimii hyvänä kompromissina, kun Jussista marraskuun alku on vähän liian aikaista alkaa virittää koko kotia joulukuntoon. Niin minä saan sitten oman joulusoppeni jo nyt, missä voin laittaa jouluradion soimaan ja juoda kuumaa minttukaakaota. Toki kynttilälyhdyt ja lasipallot tekevät sen, että sitten kun saan ne viritettyä paikoilleen, kasvihuone muuttuu taas muutamaksi kuukaudeksi (lähes) frettivapaaksi alueeksi. Tänään sain jo imuroituja pikku kaivurien jäljet kasvihuoneelta, ja viritettyä ensimmäiset valot. 

Ensikesän sammakkolampi-projekti

Koska koulun alkaessa omallekin kohdalle tulee iskemään se fakta, että sekä kotoa lähtiessä että kotiin palatessa on pimeää, ja päivänvaloa näkee kotipihassa vain viikonloppuisin, sain myös aikaiseksi aloittaa pihan raivaamisen. Meillä on kesän jäljiltä jäänyt yhä osa vesipyssyistä, kastelukannuista ja muista pitkin pihaa, niin nyt on hyvä hetki varmistaa ne kaikki varaston turviin ennen mahdollista lumen tuloa. Roskalava-ryhmästä bongattu piha-allas odottaa vielä päätöstä siitä, kaivetaanko se maahan vielä tämän vuoden puolella, vai varastoidaanko tallin taakse odottamaan kevättä. 

Ihan uskomatonta miten jo ensimmäiset kausivalot ja yksi joululaulu työntävät pimeän sateisen syksyn kauemmas, ja saavat aikaan sellaisen lämpimänsykkyräisen kotipesäolon. Turussa joulufiilistä kun ei ole ikinä oppinut rakentamaan lumen varaan, kun lumen saamisesta jouluksi ei ole mitään takeita.

Yli kymmenen vuotta bloggaamista

Tänään aloin miettiä, jokohan ensimmäisen blogini ensimmäisestä postauksesta pian mahtaa olla kymmenen vuotta. Asian pikaisen tarkistamisen jälkeen huomasin, että tuo kymmenen vuoden rajapyykki ylitettiin itseasiassa jo tämän vuoden maaliskuussa. Ensimmäinen blogini Rakasta, rotakasta keskittyi nimensä mukaisesti pääosin rottaharrastukseeni, joka blogin alkaessa käsitti yhden lemmikkilauman sekä satunnaisen joukon vierailevia tähtiä hoitorottien ja sijoitusrottien meillä syntyneiden poikueiden muodossa. 

Sera (kyllä sitä tuolloinkin kävi jo näitä, että joku tuli "vain hoitoon" eikä sit ikinä lähtenyt...)

Tuo pikainen tarkistus venähtikin sitten useampaan tuntiin, kun unohduin lukemaan vanhoja blogipostauksia blogin alusta alkaen. Vaikka sitä aina kuvittelee muistavansa omasta elämästään paljon, useamman kerran viikossa ilmestyneisiin postauksiin on taltioitunut paljon sellaisia tuokiota arjesta, jotka heräävät ihan eri tavalla eloon kun niistä lukee ja katselee kuvia. Ensimmäisen blogini alkaessa olin 23-vuotias yliopisto-opiskelija, asuin yhdessä silloisen avopuolisoni kanssa, valmistelin häitäni (joita juhlittiin pari kuukautta blogin aloittamisen jälkeen) ja mietin plussia ja miinuksia siinä, haluaisinko edetä rottaharrastuksessani oman kasvatustoiminnan aloittamiseen. Olin tuolloin ajokortiton ja autoton ja asuin vuokralla opiskelijasäätiön asunnossa. Olin myös jo silloin parantumaton tarvikehamsteri ja harrastin lautapelejä, joten ihan kaikki ei ole noista päivistä muuttunut. 

Kaikkein vahvimmin muistoista ovat heränneet henkiin tuoksut ja äänet. Miltä häntien rasvaukseen käytetty voide tai rotan turkki tuoksui. Miltä Linnea kuulosti ollessaan harmistunut tai Marika draamaillessaan. Miten innolla tytöt aina tutkivat häkkiään läpi, kun sinne tuli isompien siivouksien yhteydessä päivitettyä kokonaan uusi sisustus. Ja kuinka rakastin häkkisisustuksien suunnittelua ja uusien virikkeiden bongailua kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksilta olemattomalla budjetilla. Muisto siitä, miltä vastasyntyneiden rotanpoikasten ensipiippaukset kuulostivat saa yhä melkein kyynelet silmiin.

Likkojen linna

Blogia lukiessa olisi niin helppo haluta takaisin rotakkaaseen arkeen, ja alkaa haaveilla meille taas uutta likkalaumaa. Silti tiedän ettei sen aika ole nyt. Että en nyt pystyisi tarjoamaan rotille läheskään sitä samaa, mitä tuo blogin alussa ollut rakas lemmikkilaumani sai. Nyt kun ajassa on menty yli kymmenen vuotta eteenpäin, meillä olisi toki tarjota enemmän tilaa ja mahdollisuus isompaan virikebudjektiin, mutta koska meillä on nykyisin niin paljon muita eläimiä, en ikinä pystyisi tarjoamaan rotille yhtä paljon vapautta ja seurustelua mitä tuolloinen lauma sai. En pystyisi ottamaan niitä samalla tavalla mukaan kaikkeen, ja niille annettu aika olisi pois toisilta yhtä uteliailta ja seurallisilta eläimiltä, jotka yhtälailla rakastavat olla mukana kaikessa ja innostuvat uusista jutuista. Sen takia uskon, että tällähetkellä kaikki häviäisivät, jos lisäisin nykyiseen kokoonpanoon vielä rottia.

Toki jotkin isommista ja hullummista tempauksista on muistanut hyvin ilman blogiakin. Kuten kaikki ne häkit ja terraariot, mitä haki kävellen ja julkisilla ympäri Turkua. Tai sen kerran, kun kaveri kysyi voinko ottaa väliaikaisesti hoitoon 42 rottaa ja löytyisikö minulta niille hoitojakson ajaksi häkit - vastauksen oltua molempiin kysymyksiin myönteinen.  

Kiva neljän kilometrin kesäkävely häkin kanssa

Ehkä yksi isoin hämmennyksen aihe etenkin blogin alkua lukiessa on kuitenkin ollut, kuinka vahvasti erikseen meillä oli tuolloin omat ja miehen rotat. Olen heti ensimmäisessä postauksessa esitellyt oman laumani kaikki tyypit nimeltä, ja myöhemmissä postauksissa esittelen niiden lisäksi minulla olleita hoitorottia, mutta miehen työhuoneessa asuneet miehen poikarotat tulevat esille vain ohimennen joissain postauksissa, jos joku niistä on sattunut olemaan omien kanssa yhtä aikaa eläinlääkärissä tai näyttelyssä. Kyllähän meillä on Jussinkin kanssa minun ja hänen eläimiä, mutta eipä nuo omistussuhteet arjessa juuri erotu ja tyypit elävät sekaisin samoissa porukoissa ja tiloissa. Nykyään tuntuisi aika absurdilta, jos jompi kumpi ilmoittaisi ruokkivansa vain omat kissansa tai frettinsä, ja jättäisi toisen omat toisen hoidettavaksi - olkootkin että se omistajuus saatetaan kyllä muistaa hyvin esimerkiksi karvapallo-oksennusten tai kakkatakkujen kohdalla. 

Uusi maalaus

Loppukesästä tuntui, että meillä oli pelkkää kuolemaa. Seitsemän kuollutta lemmikkiä kuukauden sisään iski pahasti, etenkin kun Miikkiksen ja Huiskun kuolemistakaan ei ollut vielä montaa kuukautta. Meillä myöskin lähes kaikki kuvat ja maalaukset mitä asunnosta löytyy ovat karvaisista perheenjäsenistä, joten edesmenneet tuntuivat tuijottavan kaikilta seiniltäkin. Minulla ei ollut eikä ole tarvetta siivota kuolleiden kuvia pois, vaikka etenkin tuoreeltaan kuvien katsominen voi satuttaa. Mutta sen sijaan minulla iski vahva tarve saada uusi taulu niistä tyypeistä, jotka ovat täällä nyt. Niinpä lähestyin elokuun lopussa Facebookissa vastaantullutta taiteilijaa, joka tekee lemmikkimuotokuvia taiteilijanimellä Pakkastaide. 

Uusi maalaus tekijältä Pakkastaide

Vaikka sitä välillä leikkii ajatuksella, miten mahdollista olisi teetättää taulu, jossa olisi mahdollisimman tarkkaan meidän jokainen sen hetkinen eläin (joka olisi melkoisen vaikeaa, sillä en rehellisesti osaa edes laskea meidän lemmikkien lukumäärää, kun esimerkiksi osa hyönteisistä on sekä ruokaeläimiä että lemmikkejä), päädyin tälläkin kertaa rajaamaan mallit kissoihin ja fretteihin. Tämäkään rajaus ei ollut itsestäänselvä, sillä myös Nipsu kotipäästäisopossumin ja Enigma-siilin voisi laskea karvakavereihin. Petterin Kaniinin tuloa ei ollut tuossa kohtaa vielä päätetty, miksi sen mukaanottamista tai poisjättämistä ei tarvinnut miettiä.

Kun mallirajaus oli päätetty tarvitsi valita mallikuvat. Edellisen teoksen kohdalla taiteilija tuli meille kotiin kuvaamaan mallit, mutta koska tällä kertaa se ei ollut välimatkan myötä mahdollista, päädyimme jaettuun Google Drive -kansioon, johon tuli ladattua "muutama(kymmentä)" kuva malleista sen lisäksi että niistä tuli kirjoitettua pienen novellin verran luonnekuvauksia. Toiveena kun oli, että maalauksessa olisi nimenomaan tämä meidän jengi, johon liittyy ulkonäön lisäksi myös tyyppien ilmeet, eleet ja muut sellaiset tekijät, jotka tekevät tyypeistä juuri ne joita he ovat. Edellinen lauman muotokuva oli fotorealistinen lyijykynätyö, joten tästä seuraavasta halusin värikkäämmän ja dynaamisemman. Sen tarkemmin en ollut asiaa vielä yhteydenottoa laittaessani miettinyt, mutta tiesin että tarvitsen tähän hetkeen väriä ja eloa. 

Aino tuli heti tuoreeltaan ihmettelemään teosta

Ottaen huomioon että en tuntenut taiteilijaa entuudestaan, eikä hän ole ikinä tavannut meidän laumaa, olin positiivisesti yllättynyt, kuinka heti ensimmäisissä luonnoksista alkoi välittyä että taulusta oli tulossa juuri oikeanlainen. Vaikka en tarkalleen tiennyt, mitä hain, niin heti kun näin sen tiesin että taulusta on tulossa juuri se. Tunne vain vahvistui jokaisen välivaihekuvan myötä, joita katsellessa tuli samalla kerrottua lisää tyypeistä, jonka mukaan tauluunkin lisättiin yksityiskohtia ilmeiden ja muiden osalta. 

Tiedän ettei aikaa voi pysäyttää, ja että meidän lauma tulee muuttumaan vielä monet kerrat. Ja että se on muuttunut jo siitäkin, mitä se oli kun maalausta alettiin tehdä kanien liityttyä joukkoon. Mutta silti sen voi. Vaikka vielä tulee se päivä, että tämäkin maalaus tulee sisältämään koko tunnekavalkadin ilosta nostalgiaan, juuri tällä hetkellä se kuvastaa meidän jengiä sellaisena kuin se on juuri nyt. Siinä on koko kissa ja frettijengi nykyisessä kokoonpanossaan, ja meidän tehotiimi on pistänyt painiksi keskellä maalausta. Ja juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin. 

Tänään taulu löysi paikkansa olohuoneesta