Sokeriorava kuuluu itselläni niihin eksoihastuksiin, joiden juuret yltävät aina vuosituhannen vaihteeseen. Joskus yhdeksänkymmentäluvun lopulla tai kaksituhattaluvun alussa yhdessä Tamperelaisessa eläinkaupassa oli pieniä hassunnäköisiä eläimiä, joita en ollut nähnyt ikinä aiemmin. Ihastuin niihin ensisilmäyksellä, joten vietin useammankin kerran aikaa myymälässä kysellen näistä oudoista pikkutyypeistä ja niiden vaatimuksista. Ja tein samaa mitä monen muun eläimen kanssa aiemmin: kävin läpi liikkeen valikoimaa ja suunnittelin, mitä kaikkea sokerioravilleni hankkisin, jos saisin omia sellaisia. En muistaakseni kuitenkaan edes koittanut kinuta tuolloin itselleni mitään noin eksoottista (ainakaan kovin aktiivisesti), vaan laji jäi kytemään "sitten joskus" -listalle mielen sopukoihin.

Ensitapaaminen Biancan kanssa viime elokuussa

Sielä mielensopukoissa se pysyikin aika monta vuotta, vaikka vuosien saatossa tuli joskus satunnaisesti törmättyä eläinharrastajiin joilla oli kotonaan sokerioravia. Laji ei kuitenkaan missään vaiheessa yleistynyt Suomessa, ja koska en yleensä ensisijaisesti hanki lemmikkejäni eläinkaupoista tai ulkomailta, ei asiaa tullut aktiivisemmin mietittyä. Etenkin kun ottaa huomioon, että pienestä koostaan huolimatta sokeriorava vaatii hyvin paljon tilaa, eikä sen ruokavalio ole yksinkertaisimmasta päästä, ei se ole sellainen otus joka tulee vain hankittua ilman että asiaan on aikaa paneutua.

Muutama vuosi sitten tapahtui kuitenkin ratkaisevan muutoksen ensiaskelet. Kaverilleni tuli laumaan nuorta verta, ja uusien tulokkaiden myötä hän alkoi toivoa, josko heille vihdoin syntyisi myös omia poikasia. Kun Gertrude tuli pussista keväällä 2020, katsoin läpi kaikki mahdolliset videot ja kuvat mitä kaveri latasi vauvasta someen. Samalla vanha kipinä alkoi kyteä, ja aloin lueskella netistä sokerioravajuttuja ajatuksella, että jos vielä joskus... Kuitenkin lajin haasteet sotkuisuuden, äänimaailman ja tilantarpeen kanssa saivat vielä himmailemaan, enkä tässä vaiheessa tainnut vielä kaverillekaan paljastaa kuinka myyty olin. 

Tuoreempi kuva Biancasta (kuva kasvattajan ottama)

Gertrude ei kuitenkaan jäänyt kaverin ainoaksi kasvatiksi, ja kun poikasia alkoi syntyä enemmän, ei kaverikaan voinut olla enää huomaamatta tykkäyksieni ja vaivihkaisten kysymysteni määrää. Pikkuhiljaa ne kysymykset muuttuivat vähemmän vaivihkaisiksi, ja aloin suunnitella jo konkreettisemmin, miten minä nyt nykyisillä tiedoillani sokerioravien elämän meillä järjestäisin. Ja tuli sitä käytyä kaverinkin kanssa läpi, millainen häkki olisi hyvä, mitä kaikkea tyypit vaativat ja vähän vahingossa myös ketkä olisivat hyvät tyypit meidän laumaan. Jussi ei kuitenkaan lämmennyt idealle samaa tahtia, vaan hän muisti liian hyvin toisen kaverin jutut pitkälle lentävistä sotkuista ja yöllisistä haukkumisista. Niinpä keskustelu pysyi koko ajan tasolla JOS ja JOSKUS - vaikka ne jossit olivatkin välillä hyvin konkreettisia, kuten JOS Bianca muuttaisi meille pikkusiskonsa kanssa, mikä sopisi sen pikkusiskon nimeksi. Poikaset olivat kuitenkin koko ajan myynnissä, ja kaveri välillä tuskaili millaisia kyselyitä niistä tuli, kun milloin tyypeille ei olisi haluttu syöttää ollenkaan hyönteisiä, milloin ottaa vain yksi tai kyseenalaistettiin tuonkokoisten tyyppien tilantarve.

Väistämättä tuli kuitenkin myös se päivä, kun kaveri sai sen verran varteenotettavan poikastiedustelun, että hänen oli pakko kysyä, olisiko se minulle helpotus, että kiusaus ottaa tyypit meille poistuisi, vai ilmoittaako hän että poikaset on jo varattu. Olin silloin parhaillaan valitsemassa tyypeille pesämökkejä JOS ne tulisivat meille, joten minun oli viimein pakko käydä Jussin kanssa se keskustelu, että olisiko se oikeasti kuinka paha jos se "joskus tulevaisuudessa" lukittaisiin huhtikuun puoliväliin. Jussi kyseli vielä vähän tarkentavia kysymyksiä muuamuassa sokerioravien hinnoista sekä siitä mihin ajattelin niiden häkin mahduttaa, ja ilmoitti sen jälkeen ettei ole edelläänkään kovin innoissaan ajatuksesta, mutta että tyypit saavat tulla, kunhan minä sitoudun ottamaan päävastuun niistä (eikä kukaan kuse Jussin Legojen päälle silloin kun hän kasaa niitä bunkkerissa).

Piskuinen Dumble, joka tulee luovutusikään huhtikuussa (kuva kasvattajan ottama)

Niinpä yksi lapsuudenhaave on taas konkretisoitumassa, ja huhtikuun puolivälissä meille muuttaa Procyon's Barking Bianca "Bianca" ja Procyon's Delicious Dumle "Dumble". Seuraavat kuukaudet onkin sitten hyvin aikaa kerrata ruokinnan ja muun hoidon yksityiskohtia, kuten sopivien smoothiemixien tekoa ja häkin sisustusta. Olen taas yhtäaikaa innoissani ja kauhuissani, sillä nyt kun poikaset ovat tulossa suoraan kasvattajalta eikä rescueina epämääräisistä oloista, kukaan ei ole vielä pilannut niiltä mahdollisuuksia elää terveinä jopa 12-vuotiaiksi, jolloin sitä stressaa aina tavallistakin enemmän ettei olisi sitten itse se joku joka mokaa homman. Onneksi poikasten mukana tulee kuitenkin läpielämän kestävä suomenkielinen käyttötuki.   

Mikäli sokeriorava on lajina vieraampi, niistä löytyy juttua muunmuassa Biancan ja Dumblen kasvattajan sivuilta: https://procyons-gliders.blogspot.com/p/tietoa-lajista-about-species.html

10+ kerhon ravintolisät

En suostu sanomaan että yksikään meidän kissoista olisi vielä vanha, mutta se on myönnettävä että kaikki nuo kolme kodinvaihtajana tullutta ovat ikääntyviä. Kolmikosta nuorinkin eli Ruttu kun täyttää tänä vuonna jo kymmenen, mikä tarkoittaa että Löllöllä on edessä 11-vee ja Mintulla 12-vee synttärit. Rutulle ei olla vielä ehditty tehdä kattavampaa senioritarkistusta (mitä nyt rouvalta pöllittiin sen yläkulmurit, ja siinä yhteydessä käytiin suu läpi), mutta Löllö ja Minttu ovat ehtineet käydä jo niin kattavissa verikokeissa kuin röntgenissäkin. Niiden myötä on jouduttu miettimään myös jonkin verran ruokintajuttuja, sillä se että kaikki syövät täsmälleen samaa ruokaa ei aina ole se toimivin kombinaatio silloin, kun laumassa on hyvin eri ikäisiä eläimiä omine haasteineen.

Eilen tuli lisättyä kaikkiin myös maalarinteipit, jos ruokintavastuu jää joskus jollekin muulle kuin minulle tai Jussille

Mintun kohdalla laajoihin tutkimuksiin lähdettiin ensimmäisenä, kun sillä oli viime elokuussa pissaongelmia. Silloin meille suositeltiin Mintun siirtämistä pysyvästi virtsan happamuuteen vaikuttaviin Urinary-ruokiin, jotka auttaisivat liuottamaan muodostumassa olevaa sakkaa virtsarakosta. Ja vaikka suhtaudun vähän epäileväisesti moniin eläinlääkäriruokiin (vaikka meillä kissat eivät olekaan kokonaan raa'alla, minun on vaikea uskoa miten kukaan millään käsittelyllä saa taiottua maissista ääriterveellistä kissanruokaa), päätettiin tätä Mintun kohdalla yrittää edes väliaikaisesti. Minttu kuitenkin ampui yritykset alas heti alkuunsa, sillä se mieluummin paastosi kuin koski minkäänlaisiin Urinary-märkäruokiin, vaikka niitä olisi ollut vain hippunen sen normiruuan seassa. Urinary-ruokien tueksi suositeltiin WeCysto -täydennysrehua tukemaan virtsateiden hyvinvointia. WeCysto meillä onkin Mintulla toistaiseksi käytössä, ja se annostellaan kerran päivässä Mintun normaalin ruuan sekaan. Mintusta kuitenkin huomaa selvästi, että mikä tahansa ruoka on WeCyston kanssa vähemmän houkuttelevaa kuin ilman sitä, joten tuon pullon loputtua todennäköisesti jätetään se Mintun osalta pois, ja katsotaan uusiutuuko ongelma myöhemmin. Jonkin verran vitrsaongelmissa kun pystyy tukemaan myös ilman mitään erikoisrehuja, kuten lisäämällä nesteensaantia lisäämällä vettä ruuanjoukkoon, ja tarjoamalla välillä erilaisia hyvin nestepitoisia kissanruokia, kuten kissoille valmistettavia lihaliemiä. 

Kun Löllöllä sitten havaittiin alkavaa munuaisten vajaatoimintaa ja ehdotettiin joko täydennysrehujen aloittamista tai Löllön siirtämistä munuaisruualle, voin myöntää että minua ahdisti jo valmiiksi, millä saan ne ikinä menemään alas, ja kuinka haastavaksi menee jonglöörätä viiden kissan kanssa joista kaksi haluaisi syödä kaikki maailman ruuat kaikilta (ja jotka siksi syövät nykyään eri huoneissa), yksi ei lähtökohtaisesti pidä mistään ja jos yhtälöön lisättäisiin vielä kaksi, jotka söisivät mieluummin mitä tahansa muuta kuin omia erikoisruokiaan. Tälläkertaa päätin kuitenkin suosiolla jättää munuaisruuat ainakin toistaiseksi hyllyyn, ja lähteä testaamaan ensimmäiseksi täydennysrehuilla. Eläinlääkäristä saatiin heti mukaan ruokaan sekoitettavaa Renate-jauhetta, jonka lisäksi eläinlääkäri suositteli tilaamaan jotain fosforinsitojaa kuten Pronefraa. Tällähetkellä Löllöllä menee sitten molemmat, mutta minun pitää vielä jatkoa ajatellen varmistaa, kuinka paljon hyötyä molempien yhtäaikaisesta syöttämisestä on, vai selviäisikö sitä pidemmän päälle pelkällä Pronefralla. Sikäli molempienkaan käytössä ei ole ongelmaa, sillä kumpikin Löllön lisistä on aiheuttanut enemmin päinvastaisen ongelman kuin Mintun WeCysto: jokin noissa munuaislisäravinnoissa tuoksuu kissojen nenään selvästi ihan vastustamattoman hyvältä, sillä nyt ne kaikki haluaisivat mieluiten sitä samaa mitä Löllö saa, ja Löllö syö oman ruokansa hyvällä ruokahalulla. Löllön kanssa munuaisen toimintaa tukevilla lisäravinteille on tarkoitus jatkaa toistaiseksi (mahdollisesti herran loppuelämä), ja kontrolliverikokeiden yhdessä keväämmällä mietitään sitten jatkoa. Löllön röntgenissä kun näkyi myös selkämuutoksia, jotka voivat herran ikääntyessä vaatia myös kipulääkitystä, joka ei ole paras mahdollinen kombinaatio sen kanssa, että munuaisilla tuntuu olevan haasteita jo nyt. 

Tietysti nyt pidetään kaikki peukalot pystyssä sen suhteen, että muiden kanssa selvittäisiin mahdollisimman pitkään perusruuilla. Toki silti tiedostaen, että vaikka noin kymmenvuotiaat kissat eivät ole vielä vanhoja, niillä alkaa kuitenkin olla paljon enemmän iän mukanaan tuomia haasteita kuin sitä nuoremmilla kissoilla, kun kuljettuja kilometrejä alkaa olla mittarissa enemmän. 

Frettien kanssa kymppikerhoraja menee paljon kymmentä ikävuotta alempana, ja minun pitäisi oikeasti viimein hyväksyä se tosiasia, että myös Mitellan kohdalla voisi olla hyvä käydä perusteellisemmassa mummotarkissa, vaikka se on ihan minun pentu. Sekin kuitenkin täyttää tänä vuonna jo kuusi. Frettienkin kohdalla moneen iän mukanaan tuomaan muutokseen kun olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa ne todetaan. Vaikkakin valitettavasti lyhyempi elinkaari ja harvinaisempi vähemmän tutkittu laji rajaavat ennaltaehkäisevän hoidon mahdollisuuksia jonkin verran verrattuna esimerkiksi kissoihin. Harmi vain, että Mitellan kohdalla en usko voivani hyödyntää koulun klinikkaa, sillä kyseessä on kuitenkin ekso ja persoonana vielä meidän laumasta se kaikkein vähiten epävarmuutta ja muutoksia sietävä, joten vaikka Mitella on iän myötä rauhoittunut valtavasti, ei opetuskilinikka olisi sille varmasti millään tasolla helpoin ympäristö.   

Hiiruja, hoitonäätiä ja vähän muutakin

Mainio lähti tänään, ja pojan lähtö tuntui yllättävän haikealta. Olenhan minä alusta asti tiennyt, että Mainio on vain käymässä, eikä päätös sen lähdön aikaistamisesta ollut vaikea, kun näki miten maaniseksi sen yritykset murtautua muiden seuraan alkoivat käydä. Mutta silti, Mainio on mainio tyyppi, vaikka se ehtikin jo ansaita lisänimen Houdini. Nyt täytyy vain pitää kaikki peukut pystyssä, että kesään mennessä herralla olisi aiempaakin ehompi oma kanilarakennus ja sielä daameja jonoksi asti.

Tänään saapunut herrakerho

Samassa kyydissä jossa Mainio sitten lähti saapui Aapo, Simeoni, Juhani, Eero, Timo, Tuomas ja Lauri, eli meidän uudet seitsemän veljestä. Ihan vielä ei olla kyllä lopullisesti lukittu kuka on kuka. Natalpoikajengin lopullista miesvahvuutta ja nimiä miettiessä päädyttiin tosiaan Aleksis Kiven seitsemään veljekseen. Kaverilla oli mukana yksitoista poikaa joiden keskuudesta valitsimme meidän seitsikon. Tässä kohtaa tärkeimpänä valikointikriteerinä oli että pojat olivat mahdollisimmat eri näköiset keskenään. Luonteisiin tutustuminen alkaa sitten paremmin tästä hetkestä eteenpäin.   

Uutta kämppää tutkimassa

Yläkerrassa taas pientä ihmettelyä ovat aiheuttaneet torstaina saapuneet hoitonäädät Effie, Mana, Tulppa ja Nero. Kukaan nelikosta ei ole aiemmin nähnyt kissoja, joten ensimmäisiin päiviin on mahtunut aikamoisia pulloharjahäntiä ja kyyryjä selkiä, kun hoitofretit ovat koittaneet näyttää kissojen edessä niin isoilta kuin mahdollista. Maunosta se on ollut vähän epäilyttävää, mutta muut kissat ovat tyytyneet enempi ihmettelemään mitä nuo vieraat sekoilevat. Löllö kyllä vähän loukkaantui, kun se
meni hoitonäätien jaloitellessa niiden aitaukseen ratsaamaan lihajemmoja, ja Tulppa tuli siihen sitten härkkimään ja kähisemään, vaikka aina ennenkin täällä on saanut frettien jämät syödä. Löllö koitti sitten diplomaattisesti ottaa lihapullan kantoon, ja poistua muualle syömään, mutta lihapulla mokoma sitten hajosi nostettaessa, ja jäi jälkeen. Sen jälkeen Löllö meni hyväksi toviksi tason päälle tuijottelemaan mokomia vieraita, jotka eivät osaa edes jakaa. Eipä sillä, etteivätkö hoitonäädätkin olisi jo ehtineet harmitella samaa minun ja Jussin suhteen, kun ne olisivat mielellään napanneet osuuden minun ja Jussin kebabannoksista. Minun annokseni ehti käydä jo lattiallakin (onneksi rasian aukeamatta) kun urosfrettien astetta laajempi ulottuvuus pääsi hetkellisesti yllättämään, ja annos lähtikin vaeltamaan. 

Hoitonäätiä on nyt ensimmäisinä päivinä lahjottu oikein kunnolla

Muuten onkin viihdytty Jussin kanssa aika visusti bunkkerin puolella selvittelemässä uusia terraarioita, kasveja, valoja, akvaariokasveja... Kohta sekin alkaa ehkä olla taas sillä mallilla, että pääsee vähän kuvailemaan mikä kaikki sielä on nyt viime päivinä muuttunut. Samalla on myös alettu vähän suunnitella kilpparienkin talviunilta herättelyä, joka tarkoittaa myös afrikkalaisen kääpiösiilin Enigman muuttoa kevätkaudeksi hyönteishuoneeseen, kunnes kilppareilla alkaa taas ulkoilukausi. 

Täysin tärähtänyt, mutta nurkkakakat näkyvät silti: eli tämä kuvaa täysin elämää frettien kanssa :D

Tulppakin haluaisi maistaa

Kanikuulumisia

Päivät eivät ole ehtineet pidetä paljoakaan, mutta se että kevättä kohden mennään ei ole jäänyt huomaamatta etenkään Mainiolta. Se onkin viimeisen viikon aikana kunnostautunut kahlekuninkaan vaativassa pestissä, ja onnistunut karkaamaan aitauksestaan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla se oli käynyt seinäkaltereita läpi niin pitkään ja hartaasti, että se onnistui löytämään sen yhden, jonka hitsaussauma oli puutteellinen, ja jonka se siten sai kiskottua irti ja väännettyä sivuun. Kun sitten saatiin hätäpaikattua aukko tiheällä verkolla (sen jälkeen kun oli ensin koitettu sitoa pinna rautalangalla, jonka Mainio sitten siirsi hampaillaan ja nosti pinnan uudelleen), ja uusi ehjä elementti tilalle, Mainio siirtyi seuraavaksi heikoimpaan kohtaan. Se nimittäin keksi, että poikien väliseinän kaksi metallielementtiä ovat kiinni toisissaan nippusiteillä (kumpikin elementeistä oli yksinään kymmenisen senttiä liian lyhyt väliseinäksi), ja kun nippusiteet puri poikki, elementtien välistä pääsi taiteilemaan veljen puolelle.

Ensimmäisen pakoreitin ensimmäinen hätäpaikkaus käynnissä.

Ensimmäisellä karkureissulla aitauksesta autotallin puolelle Mainio oli keskittynyt merkkailemaan Petterin ja Pampulan aitauksien ympäristöä, ja ne oli pissattu ja papanoitu täyteen. Tämä merkkausrumba oli onneksi vienyt pojan lähes kaiken ajan, joten karkureissun jäljiltä ei löydetty muita tuhoja kuin kuivikepellettipussiin syödyt pari reikää - taisivat ne pelletit olla aika kova pettymys herralle. Toisella kerralla selvittiin kanssa säikähdyksellä, mutta ei ihan yhtä pienellä: Petterin puoli aitauksesta oli nimittäin täynnä karvatuppoja, kun pojat olivat päässeet ottamaan yhteen. Sen jälkeen Petteri oli vetäytynyt koppiin aitauksen perimmäiseen nurkkaan, ja Mainio jäänyt patsastelemaan maitokorin päälle. Pöllyynnestä karvamäärästä huolimatta verta ei onneksi näkynyt missään, enkä löytänyt pojista isompia vekkejä, kun koitin parhaani mukaan pyöritellä ne läpi. Tässä kohtaa Mainio tuli sitten napattua 120cm tehdashäkkiin ja laitettua taas viesti Herra Houdinin omistajalle.

Mainion terveiset

Alunperin Mainion piti olla meillä kevääseen asti, jotta se ei joutuisi olemaan koko talvea yksin. Mainio jäi tänne vielä poikien välien alkaessa rakoilla, sillä ajattelimme että lajitoveri edes viereisellä reviirillä olisi parempi kuin ei lajitoveria ollenkaan. Näiden viimeisimpien jälkeen oli kuitenkin todettava, että pojalla hyrrää nyt hormonit siihen malliin, että lajitovereista on sille nyt todennäköisesti enemmän stressiä kuin iloa, kun se ei osaa keskittyä juuri muuhun kuin siihen miten pääsisi antamaan veljelle köniin tai naisiin. Aitauksessa isoin osa ajasta kun menee heikkoja kohtia etsien, ja vessalaatikon reunoistakin löytyy tasainen hammasjälkien rivi, kun se on käynyt systemaattisesti koko ulkoreunan läpi. Ja jos vaihtoehdot olisivat että Mainio olisi täällä yksinään leikkimökissä, tai palaisi jo nyt omistajalleen, jossa sillä ei olisi lajitovereita edes näköetäisyydellä, teimme päätöksen pojan paluusta. Toki vaihtoehto C olisi ollut vahvistaa aitaus taas kerran rautalangalla ja tehdä semmoinen Alcatraz josta Mainio ei varmasti karkaisi, mutta en usko että se olisi poistanut varsinaista ongelmaa, eli sitä että Mainio ei nyt todellakaan halua olla sielä, kun luonto vetää tärkeämpien hommien pariin.

Nyt toivotaan että tämä pitää herran huomiseen

Mainion lähtö on nyt sovittu huomiselle. Tänään sitten pakataan pojalle kunnon eväspussit mukaan, kun lähtöpäivä aikaistui sen verran, että omistaja ei ole ehtinyt täydentää vielä omia varastojaan. Olo on vähän haikea, vaikka alusta asti oli tiedossa, että Mainio on meillä vain käymässä. Samalla kuitenkin näen, miten hermona Petteri on eilisen hyökkäyksen jäljiltä, ja tiedän, että on parempi että sekin saa nyt kunnolla rauhoittua ennenkuin edessä on se suunnitellumpi väliaitojen poisto, ja lähdetään koittamaan Petteriä ja Pampulaa yhteen puolueettomalla alueella. En voi kuitenkaan sanoa, että meillä kotona kokonaan rauhoittuisi, vaikka yksi nyt lähtee. Mainion omistajan kanssa kun oli joitain viikkoja sitten puhe natalhiiristä, mutta tulin siihen tulokseen, että en nyt ota, kun itseni tuntien niille pitäisi sitten kuitenkin hommata hetikohta isompi terraario ja kaikki maailman tasot, kopit ja virikkeet, vaikka kuinka itselleen valehtelisi että menevät ne pienemmässäkin, ja pahvilaatikot ovat ihan hyviä pesiä. Eilen Faunattaren loppuunmyynnistä löytyi kuitenkin hyvä kasa liikkeessä käytössä olleita tarvikkeita sen verran edulliseen hintaan, että tulihan siinä sorruttua. Tein tosin semmoisen hyvin epämatelijaharrastajamaisen teon, että iloisesti kuhisevan Foodfactoryn sijaan meille on tulossa lemmikkilauma pelkistä ukkeleista. Olisihan se toki kätevää, jos kotona olisi aina käärmeille sopivan kokoista ruokaa saatavilla, mutta koska tiedän, että lopetukset jäisivät kaikki minulle, eikä Jussi haluaisi silloin myöskään viettää liikaa aikaa hiirten kanssa ettei niihin kiinny, mennään jatkossakin ostosapuskoilla. Natskuille löytyi nimittäin ihan oma autokin.

 

Tänään lähdetään purkamaan tätä eilistä saalista

Uuteen viikonloppuun

Ensimmäinen työssäoppimispaikka on nyt vahvistunut, ja tänään siihen vahvistui myös pieni lisäbonus. Aloitan työssäoppimiseni ainoana työssäoppijana kyseisessä paikassa, mutta työssäoppimisjaksoni menee osittain päällekkäin perustututkinnon aikaisen kurssikaverini kanssa, jonka kanssa päädyimme eri kouluihin jatkamaan klinikkaeläinhoitajaopintoihin. Olemme viesteilleet jonkin verran myös valmistumisemme jälkeen, mutta nyt pääsee sitten oikeasti kunnolla vaihtamaan kuulumisia ja vertailemaan millaista opintojen alku on eri paikoissa ollut. Ja kyseessä on vielä kaikista vanhoista kurssikavereista se ihminen, jonka muistan heti sieltä ekasta perustutkinnon sisäänpääsyhaastattelusta, ja josta tuli heti se fiilis, että toivottavasti päästään kouluun molemmat. Eli taas meni monta hyvää panikointia hukkaan, sillä asiat järjestyivät paremmin kuin hyvin. Voi kun osaisinkin sen myötä luvata itselleni olla stressaamatta seuraavia paikkahakuja.

Mauno käy tekemässä viimeisiä tarkistuksia ennen hoitofrettien tuloa

Toinen opiskelijaryhmä täällä meni myös isommitta kommelluksitta. Alkuviikosta sain opettajalta viestin, että hän on altistunut koronalle, joten tämän kertainen ryhmä tuli meille keskenään ilman opettajaa. Välitön reaktio viestin lukemisen jälkeen oli pieni jännitys, mutta kun miettii millä vimmalla omikron tällä hetkellä pyörii, niin eihän näille mitään voi. Joten pyysin sitten kopion opiskelijoilla olevasta tehtävästä ja varmistin mihin aikaan opiskelijoiden on viimeistään palattava koululle, että osaisi sitten höpistä edes vähän oikeista asioista ja ehtisi käydä kaikki eläimet läpi. Olin saanut eläintilatkin taas todella hienosti järjestykseen hyvissä ajoin ennen torstain vierailua, ja onnistunut räjäyttämään ne taas "valmistelemme uutta näyttelyä" -tilaan hienosti vierailua edeltävänä päivänä. Sorruin nimittäin viime viikolla sopimaan kaupat yhdestä 90*45*90cm Exoterraariosta, jossa on parin vuoden takaisen terrascapingin maailmanmestarin tekemä tausta. Ja tällä viikolla matkalla hakemaan kyseistä terraariota onnistuin sopimaan kaupat toisesta samankokoisesta ja samanmerkkkisestä terraariosta, joten kotona alkoi taas pieni terraariotetris, jotta sai paikat uusille terraarioille. Samalla alkoi sitten seuraavan pyörähdyksen suunnittelu, eli sen miettiminen, ketkä pääsevät muuttamaan uusiin, isompiin terraarioihin, ja ketkä taas muuttajilta vapautuviin. Sitten kun tämä nyt alkanut kierros saadaan päätökseensä, pääsen taas eroon yhdestä tylsästä stryroksitaustasta, kun sen sisältävä terraario tyhjenee hetkeksi uudelleen sisustamista varten, ja yhdestä terraariosta joka on alkanut vuotaa yhdestä saumastaan, ja joka ei sen takia toimi hyvin nykyisellä asukillaan.

Ensimmäinen terraariobongaus. Tausta ei pääse kuvissa täysin oikeuksiinsa.

Eilen kotiutettu toinen terraario ennen valojen ja muiden paikoilleen virittelyä

Kalamääräkin kasvoi altaassa alkuviikosta hiukan, kun törmäsin ikävään uutiseen että Länsikeskuksen Faunatar lopettaa kokonaan, ja kaikille eläimille haluttaisiin löytää uudet kodit ennen ovien lopullista sulkemista. Niinpä kävin sitten kysymästä, onko altaissa vielä jotain meidän parviin sopivaa. Ja niin meille muutti sitten viisi leväbarbia lisää, ja yksi albiinopartamonni, jonka Jussi nimesi Suureksi Muinaiseksi. Haarniskat eivät saaneet tälläkertaa jengiinsä jatkoa, sillä kaikki haarniskamonnit olivat jo löytäneet uuden kodin. Parvikalojen suhteen parvet kun eivät voi ikinä olla liian suuria. Akvaariot voivat toki joskus olla liian pieniä, mutta jos asia alkaa näyttää siltä kaikkien leväbarbien alkaessa aikuistua, siihen asiaan on olemassa ratkaisu. Asiasta on muutenkin aina välillä puolivakavissaan puhuttu, kun Jussi on ihastunut muutamiin plekoihin, joille nykyinen allas on mielestäni turhan pieni. Niin olen silloin aina Jussille luvannut, että hän saa kyllä hankkia altaaseen minkä plekon vain, mutta minulla on sen jälkeen valtuudet päivittää allas sen kokoiseen, jossa minua ei ahdista kyseisen kokoista kalaa katsoa.

Justiinan tukikohta. Playpen estää portaisiin kiipeämisen, ettei mummuska pääse tippumaan niistä.

Portaiden alle muutti myös Justiinan monsteri

Eilen meille saapui myös ne hoitofretit, joista viime viikon postauksessa oli puhe: kaksi naarasta ja kaksi urosta. Sen jälkeen kun menin ensimmäistä kertaa sanomaan sen ääneen, että minua ei välttämättä haittaisi, jos meillekin tulisi seuraavaksi ehkä jopa poika, noita uroksia katsoo taas vähän eri silmällä. Onhan meillä ennenkin ollut paljon myös hoitopoikia, mutta nyt se oikeasti tuntuu ensimmäistä kertaa konkreettisemmalta että ehkä joku päivä vielä meilläkin on tuollainen muhkufantti - sillä sitähän pojat etenkin näin talvimoodissa ovat. Hoitonäätien tulo myös osaltaan vaikutti siihen, että kämpän hetkellinen kaaos ei rajoittunut pelkästään herppihuoneeseen: pitihän hoitonäädillekin saada järkättyä omat tilat, sillä meidän oma lauma sen enempää kuin hoitoon tullut porukkakaan eivät ole niin sosiaalisia, että niitä edes kannattaisi koittaa yhteen. Eri järjestelyvaihtoehtoja pohdittuani päädyin siihen, että Justiina saisi itselleen talon alakerran täysillä mummo-oikeuksilla, eli ei enää omaa rajattua aitausta, vaan oikeasti koko alakerta bunkkeria lukuunottamatta ja minä otan täyden vastuun hutimiinojen siivouksesta. Alakertaan siirrettiin myös Justiinan häkki ja lempipedit tukikohdiksi, ja takkahuoneen jääkaappiin vietiin heti useampi tuubi lohitahnaa. Justiinan tukikohtana toiminut aitaus siirtyi sitten hoitonäätien käyttöön, sillä en kyseisen lauman kohdalla luottaisi siihen, että ne eivät tulisi yli metallisesta playpenistä - tai että ne eivät pyrkisi tappelemaan omien kanssa, mikäli välissä ei olisi umpiseinää. Hoidokit ja omat saavat sitten vuorotella yläkerran ja terassitarhan herruudesta - ja varaudun henkisesti lisäsiivoamiseen myös sen osalta, kun vieraan lauman tulo aiheuttaa yleensä etenkin alkuun "haist' kakka" -keskustelut hyvin konkreettisessa muodossa. 

Hieman tärähtäneet hoitolapset.

Kaikki nämä mylläykset konkretisoituvat tällä hetkellä erityisesti kylpyhuoneessa ja kodinhoitohuoneessa, jotka ovat taas suhteellisen täynnä pestäviä terraariosisustuksia, terraarioita, näätäpetejä, aitausmattoja ynnä muita sellaisia, joten nyt ainakin tietää mitä viikonloppuna tekee.    

Löllön senioritarkki

Löllön kymppivee pappatarkistus oli vähän lykkääntynyt, kun viime vuonna tuntui olevan jatkuvalla syötöllä jotain akuutimpaa. Tänään Löllö lähti kuitenkin mukaan koululle, ja olin varannut sille rannekkeen lähes kaikkiin laitteisiin, eli pojasta otettiin verikokeet, röntgenkuvat, poistettiin hammaskivet ja otettiin hammasröntgen. Mintun kohdalla hammassyöpymät löydettiin vasta kun Minttu lopetti syömisen kokonaan, niin en halunnut jäädä odottamaan Löllön kohdalla mahdollista vastaavaa ylläriä. 

Valmistautumista röntgenkuviin. Löllö oli niin hyvässä unessa, että asettelu tehtiin patjoilla, teipeillä ja painoilla, jolloin ei tarvinnut altistaa kiinnipitäjää röntgensäteilylle.

Löllön röntgenkuvat eivät olleet sinänsä yllätys. Löllö on syntymätöpö, joten tiesin jo ennalta, että häntä- ja mahdollisesti myös selkänikamissa voi olla poikkeavuuksia. Ja niitähän sieltä myös löytyi: viimeinen lannenikama-ristiluu liitos oli epäpuhdas, ensimmäiset häntänikamat epämuodostuneita ja hännässä oli voimakas z mutka. Näistä lannenikama-ristiluu liitos voi tulla aiheuttamaan ongelmia Löllön ikääntyessä, ja voi olla että pojalle tarvitaan jossain kohtaa kipulääkitys. Mutta koska selkäranka oli muuten siisti, ja verikokeista löytyi lievä munuaisten vajaatoiminta, eläinlääkäri oli sitä mieltä että kipulääkityksen aika ei ole vielä, jos Löllö ei ala vaikuttaa selvästi kivuliaalta, vaan ensin olisi hyvä seurata mihin suuntaan munuaisarvot kehittyvät, ja saadaanko niitä enemmän viitearvojen suuntaan Renal täydennysrehulla, fosfori-siepparilla ja/tai munuaisruualla. 

Poikkeava ulkomuoto näkyy valitettavan usein myös poikkeamina luustossa

Suun tutkimus toi puolestaan pelkkiä hyviä uutisia: Löllöllä ei ollut juurikaan hammaskiveä, eikä hammasröntgenistä tullut löydöksiä. Eli suun osalta voidaan ainakin toistaiseksi huokaista helpotuksesta. Löllön kohdalla eläinlääkäri näki hyvät mahdollisuudet sille, että hän tulee pitämään kaikki legonsa loppuun asti. Kun miettii sitä hammasmäärää mikä meillä on vuosien saatossa kiskottu Mintulta, Rutulta, Justiinalta, Itsyltä ja Esteriltä, nämä ovat aina erityisen mieluisia uutisia. 

Eli nyt aletaan etsiä Löllölle sopivaa tapaa auttaa herran munuaisia, ja 2-3 kuukauden kuluttua olisi kontrolliverikokeiden aika. Eli todennäköisesti melko pian sen jälkeen, kun palataan ensimmäisestä työssäoppimisesta takaisin lähijaksolle koululle - ensimmäisestä työssäoppimisesta, johon minulla saattaa olla jo paikkakin, jos en jäänyt liian pitkäksi aikaa miettimään perjantaisia vaihtoehtojani  (nyt saa peukuttaa, että paikka varmistuisi huomenna, enkä joutuisi enää takaisin lähtöpisteeseen!). 

Viikonloppufiiliksillä

Tämän viikon teema on selvästi "perhosia mahassa", sillä kun pääsin jännittämästä Petterin kastraatiota, tuli ekat eksotunnit meillä kotona ja sitten kaksi työssäoppimispaikkahaastattelua. Kaikista on kyllä jäänyt ihan positiivinen olo, eli nyt mennään aika suurella optimismilla viikonloppuun. Onneksi en ollut jättänyt torstainakaan vikoja siivoiluja aamun etäluennon taustatekemiseksi, kuten alkuun ajattelin, sillä opettaja yllätti aamulla ja reilun kolmen tunnin monologin sijaan laittoi meidät tekemään pienryhmissä koulun klinikalle jakoon tulevia esitteitä päivän aiheesta. Eli aamupäivä menikin sitten ryhmän kanssa pohtiessa, miten kanien lajityypillistä käyttäytymistä voi edistää kotiolosuhteissa, ja mitä omistaja voisi tehdä ja treenata kotona, jotta tulevat klinikkakäynnit olisivat kanille mahdollisimman mukavia. Siinä olikin melkoinen tiivistäminen, kun ennakkotehtävänä tuotettua materiaalia, josta esitetekstiä lähdettiin sitten rakentamaan, oli kaikilla ryhmäläisillä parista neljään sivua.

Etäopiskelu-Pampula

Opiskelijoiden kanssa kierrettiin meidän lauma yläkerrasta alkaen, eli ensin fretit ja kissat, sitten bunkkerijengi ja lopuksi autotalli, eli kanit ja talvehtimassa olevat. Fretit saivat heti eniten faneja, sillä ne olivat uteliaana tutkimassa koko porukan läpi, ja vielä sen verran talvimoodissa, että edes Mallu ei jaksanut haastaa ketään kaikkein eeppisimpiin hammaspainiotteluihin, vaan leikkikutsut olivat huomattavasti hillitympää sävyä. Bunkkerissakin nisäkäsosasto eli Nipsu ja Enigma saivat muita enemmän sympatiapisteitä. Herppiosastosta keskityttiin eniten käärmeisiin, sillä koululle on nyt harkittu ensimmäisen käärmeen hankkimista, ja opiskelijoiden yksi tehtävä on selvittää sopivaa lajia ja mitä sen hyvinvoinnin turvaaminen koululla vaatisi. 

Käärmeisiin liittyi myös ainoa ikävämpi sattumus, joka opiskelijavierailun aikana tapahtui, ja jonka ehkä onnistuin peittämään opiskelijoilta. Talvehtelevia läpikäydessä nimittäin huomasin, että jokin on mennyt Putin talvilevossa pahimmalla mahdollisella tavalla vikaan, ja Putti löytyi boksistaan kuolleena. En kuitenkaan halunnut alkaa käydä tilannetta läpi siinä koko opiskelijaryhmän kesken (mikä voisi varmasti olla kyllä opettavaista, mutta koska tilanne tuli itselleni aika shokkina, ei minusta ollut nyt vetämään oppituntia aiheesta), joten tyydyin toteamaan että yksi tyypeistä näyttää olevan nyt vähän syvemmässä unessa, ja vedin kierroksen loppuun. Kun sitten palasin katsomaan Putin läpi opiskelijoiden lähdettyä, sillä näkyi vatsan kohdalla hieman tummemman näköinen varjo. Eniten tilanteessa ahdistaa se, että havaitsin Putilla jo reilu viikko sitten ihan pientä punoitusta parin mahasuomun ympärillä, mutta koska se oli onnistunut kaatamaan vesikuppinsa boksiin, ja boksi oli mennyt liian märäksi, talvilevon välittömän keskeytyksen sijaan korjasin vain olosuhteet, eli vaihdoin boksiin kuivat aluset, ja jatkoin tarkkailulinjalla. Silloinkin mietin kyllä, pitäisikö keskeyttää horros, mutta koska punoitus oli niin pientä, että Jussin oli vaikea löytää sitä edes sanottuani asiasta, ajattelin että se ei ole mitään, etenkin kun punoitus vaikutti rauhoittuvan alusten vaihdon jälkeen. Nyt tietysti asiasta syyllistää itseään, sillä senhän takia niitä eläimiä katsotaan säännöllisesti läpi myös talvilepoaikana, että tällaisiin saisi puututtua ajoissa. Mutta jos välillä tuntuu, että olen kehoittamassa tyyppejä eläinlääkäriin joka ihonäpystä, valitettavan monen asian takaa löytyy joko näitä omakohtaisia tai kuultuja keissejä siitä, kuinka "ei miltään" näyttänyt asia viekin sitten eläimen hengen. 

Viljisten kämpät. Lämpölamput lisätään tänään tyyppien totuteltua ensin taas huoneenlämpöön.

Putin löytymisen jälkeen tulikin keskeytettyä talvilepo kaikilta viljiksiltä, ja voi olla, että niitä ei tule laitettua enää unille. Niillä kuitenkaan talvilepo ei ole yhtä olleellinen eläinten hyvinvoinnin kannalta kuin vaikka noilla nelivarvaskilpikonnilla, joilla talvilepoa jatketaan yhä, ja jotka laitetaan varmasti talvehtimaan myös jatkossa. Mutta näemmä tässäkin tarvittiin omakohtainen horrorstoori, ennenkuin asiaa oppi jännittämään millään tavalla. Putin terrakin lähti heti myyntiin, sillä ainoa haavelistallani oleva laji, jolle kyseinen terraario sopisi, on pikkusiilitanrekki, joka on talvilevon vaativa nisäkäs. Ja jos kyseinen haave on lykkääntynyt siksi, että minua on jännittänyt ajatus ei-vaihtolämpöisen eläimen talvehdittamisesta, niin voin sanoa, että juuri nyt ei ole se hetki, kun lähden perehtymään asiaan käytännössä. 

Tänään minulla oli tosiaan kaksi työssäoppimispaikkahaastattelua, ja minusta tuntui, että kumpikin niistä meni aika hyvin. Kummassakin on ollut nyt koronan myötä taukoa työssäoppijoista, ja korona varjostaa yhä jonkin verran sitä, kun klinikat miettivät uskaltavatko ne ottaa toiminnan kannalta ei-välttämättömiä ihmisiä vastaanotoille. Mutta uskon että mikäli pääsen ensiviikolla vahvistamaan kumman tahansa paikoista omakseni, minulla olisi varmasti tiedossa antoisa ensimmäinen harjoittelu. 

Supermummuska <3 Se jonka menettämistä pelkään koko ajan eniten, ja joka silti vain porskuttaa menemään <3

Ja on tänne tiedossa jotain lisävipinääkin. Kun minulta torstaina kysyttiin, onko minulla jo visiota siitä, mikä on minun seuraava eläin, vastasin että olen frettien osalta pentujonossa, mutta muuten en tiedä, sillä joskus nämä tilanteet elävät hyvinkin nopeasti. Siitä ei mennytkään sitten montaa tuntia, kun olin luvannut ottaa meille ensiviikolla neljä hoitofrettiä ajaksi x (näitä klassisia parisuhdekeskusteluja: Rakas haittaako jos meille tulisi taas vähän pidempiaikaisia hoidokeita? Ai ei mielellään? No vastaan sit että nyt ei ole paras mahdollinen hetki. Rakas, ne tulee nyt silti, kun ne oikeesti tarvii sen hoitopaikan, ja kyllä me nyt saadaan se sumplittua).  

Petterin kastraatio

Tänään oli Petterin kastraatio, ja myönnän että minua jännitti. Vaikka kastraatio on aika rutiinileikkaus, jokaisessa rutiinileikkauksessa on kaneilla aina kaksi jännää kohtaa. Toinen on se mikä muillakin eläimillä, eli nukutus. Etenkin ensimmäistä kertaa nukuttaessa on mahdotonta tietää miten eläin nukutusaineisiin reagoi - ja vaikka komplikaatiot ovat harvinaisia, ne ovat pelottavia. Kaneilla toinen haaste hommassa on suoliston toiminnan palautuminen leikkauksen jälkeen. Kanit eivät kestä yhtään paastoamista, ja niille suolessa olevan massan pysähtyminen eli suolilama on hengenvaarallinen tila. Niinpä kanien kanssa on erittäin kriittistä, että ne alkavat syödä mahdollisimman pian anestesiasta herättyään, jotta ruokamassa jatkaa liikkumistaan suolistossa, ja elimistölle elintärkeä mikrobitoiminta pysyy käynnissä. 

Tällähetkellä kuitenkin näyttää siltä, että Petterillä on edellytykset päästä oppikirjaesimerkiksi onnistuneesta kastraatiosta. Vaikka koululle mukaan tulo jännitti Petteriä selvästi, kun sen vuoro tuli ja rauhoite saatiin annettua, Petteri nukahti nopeasti. Siltä löytyi kaksi hyvin laskeutunutta kivestä, joita se ei vetänyt takaisin vatsaonteloon (temppu jonka kanit voivat tehdä vielä kivesten laskeuduttuakin). Kivekset saatiin siis puudutettua hyvin Petterin jo nukkuessa, ja ne saatiin leikattua pois ja leikkaushaavat tikattua. Petterin ollessa vielä unessa sille laitettiin samalla myös mikrosiru. Aiemmasta operaatiosta johtuen Petterin operaatio valmistui vasta ihan ennen lounastaukoa, mutta koska osalla ryhmästä oli eväät, Petteri pääsi heräilemään heidän seuraansa kahvihuoneeseen siksi aikaa kun itse poikkesin koulun ruokalassa, eli valvonta pelasi koko senkin ajan. Tultuani lounaalta Petterikin oli jo sen verran hereillä, että oli raahautunut pellettikupille, josta se unisena natusteli pellettejä ja Hoikan herkun kuivattuja yrttejä. Siinä kohtaa oma jännittyneisyyskin alkoi vähän laskea. 

Viimeiset heipat Petterin palleille. Kanin pallit ovat yllättävän isot ja pitkänmalliset kissan vastaaviin verrattuna.

Meidän ryhmällä oli iltapäivällä aspavuoro ja aspan ja kahvihuoneen välissä oli vain ikkunallinen ovi, joten pystyin pitämään hyvin silmällä Petterin heräilyä. Siinä kohtaa kun Petterin häkkiin ilmestyi ensimmäinen setti täydellisen kokoisia ja normaalin rakenteen omaavia papanoita, tiesin meidän selvinneen kriittisimmän yli. Se että Petteri sekä söi itse että papanoi normaalisti indikoi että sen suoli oli heti takaisin toiminnassa, mikä on ehdottomasti hyvä merkki.

Nyt sitten vain toivotaan, että paranaminen etenee loppuun yhtä hienosti. Petterille saatiin mukaan kipulääkettä, jota se saa nyt seuraavat päivät. Sen pitäisi pitää huomio pois leikkausalueesta ja ruokahalu hyvänä. Mikäli haavat lähtevät nyt paranemaan hyvin, kuukauden päästä päästään kokeilemaan Petterin ja Pampulan yhdistämistä. 

Ensiviikolla on sitten vuorossa yhteinen koulupäivä Löllön kanssa, kun se tulee koulun klinikalle senioritarkkiin. 

Korona-ajan arkea

Eilen tuli se viesti, mitä olen pelännyt opintojen alusta asti, ja valtaosa teoriaopetuksesta siirtyi etäopinnoiksi. Onneksi tällä kertaa käytännönnönopetukseen ei tullut samalla yhtä kovia rajoituksia kuin viimeksi, vaan käytännöntunnit koulun klinikalla jatkuvat normaalisti (mikä tarkoittaa samalla, että Petteri menettää pallinsa suunnitellusti huomenna). Ja koska käytännön pienryhmäopetus saa jatkua, myös meille kotiin kaavaillut eksoottisten eläinten tunnit perustutkinto-opiskelijoille toteutuvat ainakin tällä viikolla suunnitellusti. Torstaina pääsen siis vaihteeksi hyppäämään opiskelijan roolista opettajaksi. 

Tästä jätkästä kun oppisi ottamaan mallia <3

Vaikka en erityisemmin rakasta sitä, että opinnoista isompi osa on taas ruudun tuijottelua kotona, loman loppuminen ei ollut pelkästään ikävä asia. Minulla on ollut lomalla ihan liikaa aikaa stressata työssäoppimispaikka-asiaa, ja ihan liian vähän mahdollisuuksia tehdä asialle mitään, kun kaikki muutkin ovat olleet lomalla. Mutta tänään pääsi purkamaan asiaa hieman opetutorin kanssa, ja sai vahvistettua haastatteluajan seuraavaan paikkaan tämän viikon perjantaille. Eli eiköhän se homma tästä etene, vaikka välillä tuntuu että mie olen se viimeinen pahnanpohjimmainen paikkahaussa (tätä ajatusta kyllä helpottaa, kun katsoo Saparomäen sivuilla Paavon kuvia - Paavohan oli pahnanpohijimmainen, ja kuinka hieno siitä kasvoikaan kun sai siihen mahdollisuuden!). Mutta varmasti jokainen ylianalyyttinen ja neuroottisuuteen taipuva ihminen tietää, kuinka miljoonaan atomiin jokaisen haastattelun ja sähköpostin pystyy purkamaan, kun on aikaa ja itselle tärkeä asia kyseessä. Nyt pitää koittaa vain saada iskettyä stressinsiemenet hedelmällisempään maastoon, ja hyödyntää kaikki mieleen tulleet pointit tämän viikon haastattelussa ja tulevissa hakemuksissa. 

Akvaariotäydennykset

Siinä kohtaa lomaa (tai teknisesti tarkemmin etäviikkoa, mutta sain etätehtävät purkkiin jo viikko sitten) kun huomasin että stressitasot ovat joka tapauksissa taivaissa, eikä rauhallisesta rentoutumisesta tahtonut tulla mitään, päätin käydä läpi kaikki akvaario- ja herppikamat ja tehdä niiden osalta tarvittavat täydennystilaukset, sekä myllätä vielä kertaalleen kanilan. Lämpölamppujen laskeminen ja uv-putkien vaihtovälin muisteleminen auttoi saamaan ajatuksia kasaan ja keskittymistä johonkin kehittävämpään. Kanilan mylläyksessä poikien tilat kutistuivat taas aavistuksen, mutta samalla saatiin isompi väli Petterin ja Pampulan aitauksille, ja pojille katto. Nyt kun kuitenkin toivoo, että tämä olisi hyvin väliaikainen tilanne, ja kun kuukauden päästä päästään yhdistämään Petteriä ja Pampulaa, niin jos totutus etenee hyvin, niin pääsisi pian taas kahteen laumaan.

Kanila viimeisimmän järjestelyn jäljiltä

Pojille tuli aiempaa tukevampi aitaus, jossa on myös paremmat ovet

Ihan kaikilla eläintavaran osa-alueilla en osaa kuitenkaan vieläkään rationaalista varastonhallintaa, eli sitä että käydään ihan oikeasti kynän ja paperin kanssa läpi mitä puuttuu, missä varasto on vähissä ja miltä päiväykset näyttävät. Sorruin nimittäin tekemään taas myös yhden petitilauksen, vaikka ihan varmasti millä tahansa keksittävissä olevilla mittarilla (ja minulla on hyvä mielikuvitus!) meillä on varmasti ihan riittävästi tai jopa liikaa näätä- ja kissapetejä. Mutta kun kaveri mokoma oli mennyt käyttämään ompeluksissaan Finlaysonin pesue-kangasta... Eli petimanian osalta jatketaan harjoituksia. 

Käytiin myös viikonloppuna pyöräyttämässä vähän sohvatetristä siskon luona, samalla kun käytiin tiputtamassa Tampereelle ne joululahjat jotka eivät mahtuneet aiemmin siskon autoon. Sielä eletäänkin nyt aika odottavissa tunnelmissa, kun kummipoika Isac on saamassa loppukuusta pikkusiskokseen sfinksineiti Ilon. Itsekin on nyt pyytänyt muutamia frettikasvattajia kuiskailemaan toiveitani mammaehdokkaille, mutta koska frettien pentukausi starttailee paremmin vasta lähikuukausina, meidän talouden osalta on vielä liian aikaista sanoa, saadaanko tänä vuonna perheenlisäystä.  

Suuri ja hurja Pampula

Rauhallinen vuodenvaihde

Uusivuosi ei ole ikinä ollut minulle kovin merkittävä juhla. Pitkälti siksi, että elettyäni nuorena monta vuotta erittäin paukkuaran koiran kanssa opin jo silloin rauhoittamaan vuoden vaihteen täysin. Varhaisteinistä aikuisuuteen uusivuosi oli se hetki on vedettiin verhot ikkunan eteen, laitettiin radio soimaan ja vetäydyttiin koiran kanssa peiton alle lukemaan joululahjakirjoja ja syömään suklaata. Nykyisessä laumassa meillä ei ole yhtään paukkuarkaa tyyppiä, eli sen puolesta olisin nykyään vapaa poistumaan kotoa ja lähtemään katsomaan raketteja ja juhlimaan, mutta eipä sitä viitsi. Minulle riittää että ehtii jossain välissä laittaa soimaan Abban Happy New Yearin, eikä sen väliin jääminenkään ole maailmanloppu.

Mikään ei voita petiä, joka on sijoitettu riippumattoon niin että väliin jää vielä kolmas peti (minun niin tekisi mieli viedä tuonne riipparin alle herne)

Tänä vuonna meille tuli pari kaveria flunssaa uhmaten viettämään uutta vuotta pelien merkeissä. Meno oli niinkin villiä, että minä olin porukasta ainoa, jolla oli alkoholit pöydässä, ja sekin alkoholi oli käsidesin muodossa. Lautapelatessa kun tuli kuitenkin jonkin verran koskettua samoihin komponentteihin, niin koitin olla edes vähän vähemmän tartuttava. Jussilla tauti ehti mennä paremmin ohi ennen vuoden vaihdetta, ja hän oli käynyt koronatestissä hakemassa negatiivisen, joten korona oli aika hyvin pois suljettu. Etenkin kun jouluvieraistakin kolme oli käynyt koronatesteissä juuri ennen joulua. Keskiyöllä pelit keskeytettiin sen verran, että kävimme vähän ennen h-hetkeä tarkistamassa vielä miten kanit jakselevat ja viemässä niille herkkuja kuppiin, ja sen jälkeen siirryimme muutamaksi minuutiksi parvekkeelle katselemaan raketteja. Sen jälkeen voitin viime vuoden viimeisen ja tämän vuoden ensimmäisen Munckinin.

Tässä näkyy aika hyvin, mikä Mintun kohdalla säikäytti. Tuo kynitty alue räjähti äkkiä todella isoksi.

Tänään flunssa on alkanut helpottaa sen verran, että siivosin kaniaitaukset hieman perusteellisemmin samalla kun Jussi hoisi lumityöt. Mintun osalta kipulääkkeet jätettiin pois pari päivää sitten, ja tänään on viimeinen päivä kun putsaillaan korvia korvahuuhteen kera. Vaikka olin alkuun epäileväinen, voisiko koko Mintun oireilu oikeasti selittyä pelkillä korvapunkeilla, Minttu on ollut nyt todella paljon rennompi ja enemmän oma itsensä, eikä kipulääkkeen pois jättäminen muutamia päiviä loishäädön jälkeen näkynyt sen käytöksessä. Nettiä tutkittaessa löytyi sitten muitakin tapauksia, joissa korvapunkit ovat aiheuttaneet vastaavaa oireilua etenkin kerällä nukkuvilla kissoilla, kun osa punkeista saattaa eksyä kävelemään myös korvan ulkopuolelle ja aiheuttaa kutinaa. Eli punkkitilanteen räjähdettyä korvassa, niitä on todennäköisesti eksynyt muuallekin turkkiin, mihin Minttu on sitten reagoinut erittäin voimakkaasti koittamalla nuolla ja repiä kutinan aiheuttajaa pois karvoista kaikkialta mihin on suinkin yltänyt. Ottaen huomioon että ehdin jo pelätä kaikkea kasvaimista luusyöpään, olo on enemmän kuin huojentunut.  

Lauma tänään

Ekasta lauma tänään postauksesta on nyt tasan vuosi. Mukana on taas jotain uutta ja jotain vanhaa, mutta ei mitään sinistä. Nuolimyrkkysammakoitakin meille kyllä taas tuli tauon jälkeen, mutta sinisten sijaan punavalkoisia - sitten kun tyypit pääsevät nuijapäävaiheesta sinne asti. Bunkkerijengiin on liittynyt myös chaconsarvisammakko Molok. Muuten bunkkerinkin osalta on enemmän menetetty tyyppejä kuin hankittu uusia. Muutaman ruokahyönteislajinkin päädyin tiputtamaan pois kasvatuksesta, sillä en selvästi vain ymmärrä sirkkojen sielunelämää. 

Karvakaverien osalta se ei ole näemmä muuttunut, että kotona on edelleen omien lisäksi myös yksi pitkäaikaisempi hoidokki, tällä kertaa Mainio-kani. Tosin Mainion kohdalla en pidä todennäköisenä että tyyppi jäisi meille vahingossa kuten moni aiempi, sillä kanien suhteen olisi tavoitteena päästä yhteen jengiin, enkä usko, että Mainiota ja Petteriä saisi enää yhteen leikattuinakaan. Nyt mennään vielä hetkellisesti kolmella porukalla, kun kaikki ovat vielä leikkaamattomia.

Karvakaverit

Karvakaverit tuli myös punnittua, ja niillä kesäkuinen (ja freteillä myös viime tammikuun) punnitustulos löytyy suluista. Frettien kohdalla edelliset painot kun eivät ole yhtä verrannolliset, kun niillä paino vaihtelee voimakkaammin eri vuodenaikoina. Eli painon nousu talvea kohti on niille täysin luonnollista, ja tapahtuu lähes kaikilla.

Talvimoodi

Fretit

Justiina, 8v8kk17pv, 809g (749g, tammikuu 2021 826g)

Mitella, 5v9kk0pv, 1173g (1063g, tammikuu 2021 1190g)

Nutella, 3v7kk21pv, 991g (878g, tammikuu 2021 961g)

Mallu, 2v9kk8pv, 1370g (1240g, tammikuu 2021 1319g)

Vappu, 2v8kk0pv, 1510g (1365g, tammikuu 2021 1376g)

Mauno mies

Kissat

Mauno, 2v6kk17pv, 4,59kg (4,58kg)

Aino, 2v10kk15pv, 3,31kg (3,05kg)

Ruttu, 9v4kk28pv, 5,58kg (5,11kg)

Löllö, 10v7kk24pv, 4,22kg (3,98kg)

Minttu, 11v4kk14pv, 3,99kg (3,82kg)

Petteri (ja taustalla näkyy vähän Pampulaa)

Omat kanit

Petteri Kaniini 8kk20pv, 3,08kg

Pampula 2kk17pv, 0,49kg

 

Hoitokani

Mainio 8kk20pv 3,2kg

 

Matelijabunkkerinväki

Matelijabunkkerinväki on listattu lähinnä lajitasolla. Osasta löytyy myös sukupuolet (käärmeiden edessä olevassa numerokoodissa ensimmäinen luku kertoo koiraiden määrän, jälkimmäinen luku naaraiden määrän). Nimetyiltä yksilöiltä löytyy nimet ja osalta hyönteisiä värimuoto.

Pikaräpsy bunkkerista juuri tänään juuri nyt

Käärmeet

0.2 kuningaspyton "Pamela" & "Selena"

0.1 kuningasboa "Alma"

1.0 amazonin puuboa "Thanos"

1.0 thaimaalainen bamburottakäärme "Enzo Ferrari"

1.0 tiikeripyton "Luigi"

2.1 viljakäärme "Putti", "Mini" & "Hani"

0.1 sarvirottakäärme "Sauron"

1.0 sri lankan kuoppakyy "Trigo"

1.0 valkohuulikyy "Alpo"

Liskot

madagaskarin päivägekko "Ötökkä"

Lepidodactylus lugubris

tokeegekko "Mondo"

muurigekko "Hupsis"

williamsingekko "Wili"

Molok maastoutuu

Sammakkoeläimet

1.0 tulisalamanteri "Fenix"

0.0.1 afrikkalainen härkäsammakko "Hypno"

0.0.1 chaconsarvisammakko Molok

0.0.4 namunuolimyrkkysammakko

 

Hämähäkkieläimet

Brachypelma hamorii "Lotta-Päivi"

Brachypelma emilia "Emilia"

Lasiodora parahybana "Höppänä"

 

Kalat

lehtikala "Punaniska" & "Mary-Ann"

leväbarbi (parvi)

haarniskamonni (parvi)

rasbora (parvi)

punasilmäpleko "Vesku"

kierteisarvikotilo

 

Hyönteiset

Porcellionides pruinosus "powder blue"

Porcellionides pruinosus "orange"

Armadillidium frontetriangulum "corfu"

Armadillidium vulgare "magic potion"

Porcellio laevis "panda"

Drosophila hydei

ruusukuoriainen

jauhomato

akaattikotilo

argentiinantorakka

madagaskarin sihisevä torakka

dominotorakka

pääkallotorakka

 

Muut

1.0 kotipäästäisopossumi "Nipsu"

0.2 nelivarvaskilpikonna "Rafaella" & Donatella"

1.0 afrikkalainen kääpiösiili "Enigma"