Myy on kotona

Toissapäivänä otettiin suunta kohti Helsinkiä ja käytiin hakemassa Pikku Myy kotiin. Pikku Myyn kasvattaja tekee tällä hetkellä muuttoa Pielavedeltä Viroon, niin Helsinki oli kohtauspaikkana helpompi, kuin lähteä hakemaan miniä muuton keskeltä neljänsadan kilometrin päästä. Olin saanut säännöllisesti päivityksiä Myyn painon kehittymisestä, joten osasin odottaa että se on haettaessa edelleen hyvin pieni. Silti kun Kira kaivoi minin boksista ja nosti sen syliini, sydän ei oikein tiennyt miten päin sen olisi pitänyt olla. 

Pikku Myy <3

Samaa epävakautta on ollut havaittavissa viime päivinä muutenkin. Seran ja Noten kotiutuminen meni niin helposti, sillä kumpikin oli tullessaan niin isoja, reippaita ja niillä oli siskon tuki turvanaan. Ne myös menivät laumaan ihan heittämällä, sillä Hattara oli todella palavasti leikkikavereiden tarpeessa. Vaikka Myy on lähes päivälleen samanikäinen kuin Notte ja Sera olivat tullessaan, on se ihan eri tavalla vauva. Se on pienempi, varovaisempi ja alkaa itkeä, jos tilanne menee sen mielestä liian jännäksi. Ja kun tuollainen kämmenelle mahtuva mytty itkee, niin se herättää sekä itsessäni että Jussissa heti suojeluvaihteen päälle. Etenkin kun Hattarastakin on nyt kasvanut parissa kuukaudessa epätoivoisesti leikkiseuraa kaipaavasta juniorista aikuinen laumajohtaja, joka ei selvästi aio ottaa Myytä porukoihin ihan noin vain. Vaikka Hattarakaan ei ole mikään iso fretti, on sen ja Myyn kokoero silti niin iso, että laumauttamisessa edetään nyt mieluummin sitten vähän rauhallisemmin ettei Mymski vain jää jalkoihin.

Mymski pääsi heti pesulle, kun joku sisaruksista oli kakkinut boksiin ja kaikki alpparit hienosti maastokuvioitu

Kissoistakin etenkin Mauno ja Löllö ovat ensimmäistä kertaa vähän pihalla siitä, mikä tuo mini oikein on. Yleensä hoitonäätiäkin kun vaivaudutaan vain vilkaisemaan pikaisesti, että "taas tuommoinen". Myytä taas on ensimmäisinä päivinä koitettu välillä jopa vaania, kun se vaikuttaa kissojen silmään selvästi edelleen enempi hamsterilta juostessaan lattialla. Vaanimista kyllä seuraa aina sitten pieni hämmennys, kun lähemmäs mentäessä natiainenkin haiseekin fretiltä ja koittaa napata nenästä. Mutta koska reaktio on selvästi niin erilainen kuin muihin fretteihin, voi mennä hetki, ennenkuin Myytä uskaltaa jättää täysin valvomatta kissojen seuraan. 

Samaan aikaan Myy on kuitenkin mitä ihanimman oloinen pieni frettilapsi. Selvästi hyvin ihmisläheinen ja kova pussailija, kuten Kira olikin varoittanut, ja hakee turvaa ihmisistä silloin kun jokin jännittää. Leikkiessä neidiltä löytyy kyllä ne hampaatkin, joilla käydään kiinni niin leluihin kuin varpaisiin, vaikkakaan ei kauhean kovaa. Pikkuneidin hampaat ovat myös vielä niin kovin pienet ja puruvoima vähäinen, että olen joutunut erikseen muistuttamaan Jussille, että Mymskiä pitää silti ihan yhtälailla muistuttaa puremisesta kuin muitakin. 

Mymski ja vesikuppi

Etenkin Jussin käsissä Mymski näyttää ihan hauraalta terälehdeltä, eikä Jussi ole voinut olla vertaamatta sitä Hattaraan silloin kun nähtiin Hattara ensimmäisen kerran sen ollessa viisi viikkoinen. Ja toki sitä itsekin välillä miettii, miten Myyn kehitysviivästymä tulee sen kasvaessa näkymään, vai saako se vielä jossain kohtaa ikätoverinsa kiinni. En kuitenkaan koe, että Mymski olisi välttämättä hyötynyt tätä myöhemmästä luovutuksesta. Nytkin neiti kun oli lähes kaksi viikkoa yli minimiluovutusiän, sen emo kuoli pentujen ollessa viisiviikkoisia, kaikki sen sisarukset olivat jo lähdössä, ja vaikka Myy olisikin jäänyt vielä kasvattajalle tarkkailuun, sillä olisi tullut kasvattajan mukana muutto toiseen maahan. Eli sitä vaihtoehtoa, että se olisi saanut olla pidempään emon kanssa tutussa kasvuinkodissa ei yksinkertaisesti ollut. Jos olisi ollut, vielä myöhempi luovutus olisi voinut olla Mymskin kannalta hyvä.

Uskon silti, että Myy tulee vielä menemään laumaan, ja että pärjäämme Myyn kanssa hyvin. Myy käy kuitenkin hanakasti ruuan kimppuun, ja syö kokonaiset tiputkin pienpedon tarmolla.   

 

Ensimmäinen kohtaaminen Hattaran ja junnujen kanssa