Ystävänpäivä yllätti bloggaajan

Luulisi että joka vuosi toistuvat, kiinteästi samaan päivään osuvat teemapäivät olisivat bloggaajalle somesisällön tuottamisessa helpointa mitä olla voi: ei tarvita kuin yksi teemaan sopiva kuva, pari sanaa ja mikä parasta, koko homman voi ajastaa vaikka vuotta etukäteen jos siltä tuntuu. Ja nykyisillä kuvanmuokkausvaihtoehdoilla ei tarvita välttämättä edes teemakuvauksia, vaan mistä tahansa kuvasta saa teemaan sopivan. Silti huomaan toistuvasti herääväni näihin teemapäiviin auttamattoman myöhään, ja alkavani miettiä niitä vasta niinä aamun tunteina, kun niitä tulee somessa rytinällä vastaan. Toki jotain saisi hyvin sävellettyä kasaan vielä siinäkin kohtaa, mutta tällä kertaa päätin käyttää sen pakollisen paniikkipostauksen siihen, että sain aikaiseksi ystävänpäivätoivotukset työpaikan someen. Ja lounastauon siihen, että arvoin jonkin kuvan omaan facebookiin. Blogin pariin minun piti palata töiden jälkeen, ja olin jo päässäni hahmotellut jotain sydämellisestä ystävänpäivästä, mutta päädyin sen sijaan puolivahingossa nukkumaan hyvin pitkät päikkärit, minkä myötä Saijakin sai päivän rottavauvakuvat vasta joskus yhden jälkeen yöllä, ja nekin Jussin ottamina. Semmoinen pieni hupsista. 

Sitä olisi tietty voinut havahtua lähestyvään ystävänpäivään esimerkiksi siinä kohtaa, kun osallistui ystävänpäiväkorttivaihtoon <3

Mutta sitä kyllä oli eilen osan päivää hyvin sydämellisissä tunnelmissa. Töissä taukotilaan oli ilmestynyt useanlaisia nameja, joista ihastuin erityisesti kirsikanmakuisiin sydänkarkkeihin, jotka johdattivat askeleeni ruokapöydän suuntaan suorastaan hävyttömän monta kertaa päivän aikana. Sain myös aikaiseksi alkaa kysellä, onnistuisiko Nutellan sydänultraus meillä töissä. Meidän sydänultraaja ei ole aiemmin ultrannut frettejä, mutta sanoi kyllä löytävänsä niidenkin viitearvot. Mutta koska eilinen oli hänellä kiireinen ja olimme eri työvuroissa, sovimme palaavamme tarkempaan ajankohtaan myöhemmin. Nutellan sydänultraus kun on pyörinyt mielessäni siitä asti kun Mallun alustava avaustulos tuli, mutta nyt kun itselläni on ollut helmikuussa vähemmän työvuoroja, eilinen oli eka kerta kun satuimme Mimman kanssa yhtäaikaa töihin alustavan avaustuloksen saamisen jälkeen.

Meidän the ystävänpäiväkuva tänä vuonna

Ja siitä omaan facebookiin päätyneestä ystävänpäiväkuvasta. Itse pyrin usein tietoisesti olemaan julkaisematta kauheasti kuvia, joissa fretit ovat häkissä, sillä mielestäni fretit eivät ole sen enempää häkkieläimiä kuin kissatkaan. Olkootkin että meidän fretit rakastavat nukkua häkissään, ja siitä tulee välillä kissojen kanssakin kinaa, kun kissatkin haluaisivat nukkumaan frettien häkkiin. Eilen oli kuitenkin pakko tehdä poikkeus, kun tällä viikolla Hattara ja Mymski mahtuivat ensimmäistä kertaa ihan sovussa samaan riippumattoon nukkumaan. Eihän tätä päivää ole odotettu kuin viimeiset puoli vuotta, joka tuntuu olevan meillä aika yleinen aika sille, että yhteensaadut fretit alkavat oikeasti olla yhtä laumaa. Eilen päädyin kyllä rikkomaan omaa kuvalinjaustani vielä toistamiseen, kun töistä tullessani löysin kaikki viisi frettiä nukkumasta häkin yläkerrasta, mikä oli toki sekin sikäli merkittävää, että kaikki viisi eivät ole vielä kertaakaan nukkuneet yhtä lähekkäin. Mutta ei siinä voinut silti kuin vähän pudistella päätään, kun sitä aina vakaasti saarnaa, kuinka häkki on ihan liian pieni tila noin aktiivisille pienpedoille, ja kuinka Suomeenkin olisi hyvä saada huomattavasti isommat minimimitat frettien asumuksille. Ja silti sitten kun nuo tyypit saavat itse valita, niin sinne häkkiinhän ne sitten kaikki könyävät.    

Näin ahtaasti nää meillä sitten elää aina kun ollaan töissä. Puolikkaassa Ferret Nationissa kaikki viisi, eikä edes Yhdysvalloissa moni suosittele kuin 2-3 frettiä per puolikas.

Kissojen kohdalla tämä häkkikoko olisi Suomessa jo laiton, mutta kissaa ei kiinnosta. Jos fretitkin saavat nukkua häkeissä, kissojen pitää saada kanssa. Vaikka vähän on ahdasta ja riipparitkin vähän naftin kokoiset.