Snurren kuulumisia

Viimeksi Snurre-postausta kirjoittaessani pelkäsin kovasti, että seuraava tytöstä kertova postaus olisi muistokirjoitus. Muuttosählinkien tasaannuttua mummuskan vointikin on kuitenkin tasaantunut. Alkukuisen postauksen jälkeen tyttö on ollut taas täysin oireeton, ja ilmassa on pientä toivoa, että yhteisiä viikkoja voidaan saada vielä useampia - ehkä jopa muutamia yhteisiä kuukausia, vaikka sitä koettaakin olla toivomatta liikoja.

Viime viikot Snurre on selvästi nauttinut uudesta kodista ja omasta laumastaan. Vaikka mie alkuun mietin, miten nääpät sopeutuvat viettämään yöt ja työpäivät yhdessä huoneessa (etenkin kun nyt remonttien ja muiden takia ne päivät ovat olleet välillä pitkiä), näädillä ei tunnu olevan samaa ongelmaa. Sen sijaan etenkin Snurre tuntuu ottavan kaiken irti esillä olevasta petikokoelmasta ja uusista pedeistä. Luonnollisesti kauan haaveilemastani isosta ja muhkeasti coffee-pedistä on tullut Snurren peti, sillä eihän nyt vähempi voi riittää hyvityksenä siitä, että jenkkisänkyyn ei ole enää vapaa pääsy.

Eilen Sariannakin kävi taas tarkistamassa Snurren kuntoa, ja ainoa moitteen sija löytyi tytön hoikkuudesta. Sarianna pelkäsi, että tyttö on päässyt sitten viime näkemisen jälkeen laihtumaan selvästi. Koska itse näen tyttöä päivittäin, enkä siten välttämättä yhtä hyvin huomaisi hitaita muutoksia, haettiin vaaka objektiiviseksi tuomariksi. Itselleni oli helpotus huomata, että laihtumisen sijaan Snurre oli saanut 11 grammaa lisää painoa sitten toukokuun alun. Se vain on ollut täysi rimpula koko sen ajan kun se on meillä ollut. Snurren uteliaisuuden, virkeyden ja menohalut Sarianna allekirjoitti täysin, eli voin taas olla vähän levollisemmin mielin sen suhteen, että en vain halua nähdä mummuskan kuntoa parempana kuin se onkaan, jotta välttäisin tekemästä vaikeaa päätöstä. Jussiin kun luotan mummuskan kunnon objektiivisena arvioijana vielä vähemmän kuin itseeni.

Mutta onhan tuo ollut taas samanlainen menijä kuin tullessaan, ja on yhä porukasta se ainoa, joka saattaa yhtäkkiä kiivetä punttia pitkin syliin ja siitä olkapäälle, ja alkaa tähystellä seuraavia leikkipaikkoja. Ja ainoa, joka löytyy välillä kiipeilytornin yläpedistä nukkumasta. Nykyinen nuoriso ei ole vieläkään pystynyt haastamaan mummuskaa ketteryydessä ja kiipeilytaidoissa. Mutta tämä on ehkä sellainen laji, jossa Snurre pääsee valmentamaan tulossa olevia nuoria kiipeilijälupauksia.

Nyt sitten mietitään kovasti, millä voisimme edistää Snurren kunnon säilymistä. Ainakin kaikki turha reissaaminen on päätetty jättää mummuskan osalta minimiin. Aiemmin jo päätettiin jättää näyttelyt ja näätäpäivät. Nyt asiaa mietittyä ja siitä puhuttua on myös päätetty, että Snurrea ei myöskään enää rokoteta. Se on saanut penikkatautirokotteen jo monena peräkkäisenä vuotena, joten sen vastutuskyvyn pitäisi olla kunnossa, ja edellinen eläinlääkärireissu implantointeineen otti sillä selvästi koville. Tässä päätöksessä itsessä kaihersi ehkä eniten sen lopullisuuden tuntu: se kun lukitsee aiemmat päätökset siitä, että Snurre ei ole enää lähdössä edes seuranäädäksi näyttelyihin tai muihin. Ei se olisi lähtenyt muutenkaan, mutta nyt se ei sitten edes voisi lähteä.

Kaikkein eniten tällä hetkellä mietityttää kesälomalle suunnittelemani parin päivän Porin reissu. Snurren hoidon järjestämiseksi kun olisi tarjolla useita vaihtoehtoja, joista pitäisi pystyä valitsemaan se Snurrelle stressittömin. Minun olisi mahdollista ottaa tyttö mukaan, jolloin se olisi tutussa seurassa, mutta vieraassa paikassa. Minulla olisi tytölle hoitopaikka Sariannan luona, mutta Snurre ei pidä Ahdista. Minä voisin jättää Snurren kotiin, mutta silloin minun pitäisi löytää vielä aamuiksi hoitaja, jos Sarianna kävisi hoitamassa illat. Muun lauman kanssa ei samaa ongelmaa ole, sillä niillä ei ole samaa tarvetta säännölliselle lääkitykselle ja niiden muutostensietokyky on parempi. Mutta onneksi tässä on vielä aikaa miettiä.

Tietysti meille on tulossa suuria muutoksia laumaan myös pentujen myötä. Mutta niiden kohdalla ei auta kuin katsoa, ovatko pennut Snurrelle samanlainen ilonlähde kuin Snurren adoptiopentu Mitella, vai ylimääräinen rasite, jolta mummua pitää sitten tarvittaessa suojata.

Mutta tällähetkellä Snurren kanssa elellään siis päivä kerrallaan positiivisin mielin. Täysin stressivapaata elämä ei kuitenkaan ole, sillä seuraavaksi ollaan suuntaamassa huomenna Rauliolle Miikkiksen kaihiepäilyn kanssa. Sen silmissä kun on jotain outoa, mutta ne eivät vuoda, punoita, rähmi tai arista mitenkään. Osa pojan muuttokiukkuiluista voikin siis mennä sen piikkiin, että sillä olisi näön kanssa ongelmia.