Hässäkkää

Olin kuvitellut, että elämä rauhoittuisi, kun muutto on saatu hoidettua. Tavarat löytäisivät heti paikkansa, ja meillä alkaisi arki. Samanlainen kuin ennen, mutta ei kuitenkaan ihan samanlainen. Elämä tuntuu kuitenkin olleen yhtä hässäkkää helatorstain aatosta asti, eikä vain Näätähässäkkä-näyttelyn merkeissä. Yhtä aikaa on koitettu laittaa nykyistä asuntoa kodiksi, ja valmistella miun vanhaa kämppää uutta vuokralaista varten. Koitettu sekä aloittaa elämää yhteisessä kodissa, että opetella elämään etäsuhteessa Jussin Porin työn alettua. Opetella kokonaan uutta elämänrytmiä. Ja siinä ohella minä olen ollut ensimmäistä kertaa vastuussa koko eläintarhan pyörittämisestä niiden päivien osalta kuin Jussi on Porissa. Etenkään eilen ei voinut olla laskematta päiviä kesäloman alkuun, kun siirryin ensin suoraan töistä vanhalle kämpälle maalaamaan, sieltä iltakymmenen jälkeen kotiin hoitamaan eläimet ja sitten taas alle kuuden tunnin yöunilla suoraan töihin.

Miun ja Sariannan laumojen näyttelyaitaukset

Näätähässäkkä toikin toivotun katkoksen muutto- ja remonttisählinkeihin. Etänä ei yksinkertaisesti voinut tehdä mitään niihin liittyvää, ja julkisilla liikkuessa tavaraa oli muutenkin mukana lähes minimaalisen vähän. Aamuheräämisetkin ovat olleet koko muuttorutistuksen aikana enemmän sääntö kuin poikkeus muutenkin kun palkkatyöpäivinä, niin oli kiva kun kerrankin se ei tarkoittanut taas uuden työpäivän alkua. Siinä kohtaa tuntui suorastaan luksukselta myös se, että näyttely oli ulkona, sillä tämä alkukesä on mennyt pitkälti eri sisäseiniä katsellen. Sain jopa kesän ensimmäiset hyttysenpistot vasta näyttelypaikalla.

Väsymyksestä huolimatta (tai siitä johtuen...) naurua riitti ;)

Vaikka päivä olisi voinut ollut lämpimämpikin, näyttelyn miljöö oli aivan ihana valkoisen villan pihapiiri. Vihreä nurmikko, kesän ensimmäiset grilliruuat ja auringonpaiste vielä kruunasivat päivän. Etenkin kun näyttelyssä suorastaan kupli iloinen odotus, kun tuntui että lähes kaikille oli tulossa pentu - monelle jopa samana tai seuraavana päivänä. Päivä olikin täynnä pentukuvia ja iloisen jännittynyttä odotusta. Tietysti siinä pieni haikeus iski, kun itse joutuu odottamaan Huiskua vielä elokuun alkuun, mutta Mandy huolehtii, että odotusta siivittää iso liuta kuvia ja videoita. Ja koska pentujen paijailu tunnetusti varmasti helpottaa pentukuumetta, niin nyt voi laskea päiviä myös siihen, kun pääsen perjantaina paijailemaan Aijan pentuja <3

Näyttelypaikkaa

Itse näyttelypuoli omalla poppoolla meni keskinkertaisesti. Laumasta oli mukana Esteri, Itsy ja Mitella Snurren viettäessä kotipäivää Jussin kanssa. Näätien osalta puunaus oli jäänyt edellisenä yönä leikattuihin kynsiin ja Sariannan näyttelypaikalla putsaamiin korviin, joten tiesin jo valmiiksi, että omat eivät ole varmasti kaikkein eniten edukseen edes laiton puolesta. Näyttelyssä oli myös kotimainen tuomari, joten en ollut lähtökohtaisestikaan odottanut menestystä. Ulkolaiset tuomarit kun yllättävät joskus, mutta suomalaisista tietää vähän paremmin, mitä he näädissä katsovat. Ja vaikka nuo omat ovatkin maailman rakkaimmat, tiedän etteivät ne ole oikein valioainesta. Pisteissä kukaan tytöistä ei ollut luokkansa paras eikä huonoin.

Palkintopöydästä otettiin tälläkertaa mukaan vain kuva

Ennen palkintojen jakoa miut napattiin vielä apukäsiksi re-calleihin. Siinä tulikin sitten pyöritettyä taas useampia keskenään ihan erilaisia näätiä, ja huomasi todenteolla, kuinka vähän sitä on oikeasti tekemisissä muiden poikien kuin Oton ja Ahdin kanssa. Osa uroksista tuntui ihan valtavilta, ja siinä sai jo melkein miettiä, miten sellaista edes pidetään, kun on tottuneempi noihin minimalleihin. Samalla sitä sai myös paremman aitiopaikan eri väreihin, kun tuomarit miettivät värien parhaita. Kun kyllähän näyttelyissä varmasti muutenkin pääsisi varmasti katselemaan lähemmin eri näätiä, kun vain kysyisi, mutta vaikka sitä kuinka olisi käsidesit mukana, sitä tulee useimmiten pyöriteltyä lähinnä niitä, joiden kanssa omat näädätkin pyörivät. Vaikka aina silloin tällöin törmää johonkin näätään, josta on vain pakko kysyä, saisiko katsoa lähemminkin.

Hässäkkäpäivänä ilmestyi myös uusin lehtijuttu Mihailista ainakin Turun Sanomissa ja Aamulehdessä

Palkintojen jaot alkoivat yllättävänkin pian re-callien jälkeen, mutta siinä kohtaa meillä iski valitettavasti kiirus. Olimme ostaneet paluulipunkin jo etukäteen, ja junan lähtö alkoi todenteolla lähetä. Niinpä sitä oli vetäydyttävä purkamaan aitausta, vaikka palkintojen jako oli vielä kesken - ja siinäkin kohtaa Irpe jo ilmoitti, että viiden minuutin kuluttua alkaisi olla jo kiire. Irene kun oli ihanasti sekä hakenut meidät aamulla asemalta, että oli viemässä meitä nyt sinne paluumatkaa varten. Mutta me ehdittiin. Jouduimme kyllä jättämään arvostelukaavakkeetkin jälkeen, mutta Irene poikkesi vielä hakemaan niitä, ja vielä kuvasikin ne, että saimme sitten junassa lueskella <3

Kiitos taas kaikille näyttelypäivästä ja onnea niille jotka menestyivät!