Olisin halunnut eilen kirjoittaa postauksen otsikolla "Meillä piippaa". Meillä ei kuitenkaan piippaa ainakaan vielä. Kajon eka laskettu oli eilen illalla/viime yönä, eli sikäli tämä ei vielä tarkoita, että Kajo olisi onnistunut huiputtamaan meitä ja olisikin tyhjä. Kajolla ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tullut sellaista valtavaa ja tulkintamahdollisuuksia jättämätöntä vauvamahaa, vaan ennemmin pieni pömppis, miksi en ole missään vaiheessa uskaltanut uskoa ihan sata varmasti hänen tiineyteensä.
![]() |
| Miten pidetään hullua jännityksessä: tee pesä. Vietä paljon aikaa pesässä. |
Kamu kuitenkin astui Kajon useampaan kertaan, Kajolla ei ole näkynyt kiimoja astumisen jälkeen, hänellä on pieni pömppis ja pesä tehtynä. Joten minä kuitenkin yhä kovasti toivon, että niitä minejä olisi tulossa. Edes sellaisen parin nakin verran, mikä selittäisi mahan pienen koon.
Sikäli ei ole maailmaloppu, jos Kajo olisikin nyt tyhjä. Kajon iän puolesta voidaan yrittää vielä, ja Kajolle aiottu sulho asuu Kajon tapaan meillä, eli hommaan ei liittyisi edes logistisia haasteita. Eli kyse on enemmän omasta kaipuusta positiivisiin uutisiin sijoitusnakeroiden myötä.
Mutta toivotaan että niitä piipperiuutisia vielä tulee.
Täällä muutenkin treenataan kovasti peukaloiden pystyssä pitämistä huomisaamua odotellessa. Huomenna aamulla kun on kääpiörotta Erikan kontrolli ja sukkanauhakäärme Matan hoidon tarpeen arviointi. Eli mietitään Erikan hoidon jatkoa, kun hengitys ei ole palautunut normaaliksi antibiooteilla, sekä katsotaan Matan patti, että tarvitseeko se leikata.
![]() |
| Eilisellä lautapelireissulla tuli bongattua wc jonka koppiin oli piirretty paljon kissoja. Wc kirjoittelut ovat taidemuotona kovin aliarvostettuja <3 |
Ja kun ei päästy eilen päivittämään päivän positiivisena uutisena sitä, että meillä piippaa, meinasin postata illalla, että meillä oli kortisonin aloittamisen jälkeen ensimmäinen päivä kun Mauno ei oksentanut. Valitettavasti se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Mauno oksensi sitten loppuillasta iltapalan jälkeen sänkyyn. Eli voinee olla, että tilanne ei tälläkään kertaa laukea kortisonilla, ja joudutaan miettimään taas jotain muuta. Tosin sama kävi myös keväällä, ja vaikka kortisoni on suolisto-ongelmissa monille se ihmelääke, alkaa vaikuttaa että se ei ole sitä Maunolle.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti