Edellinen viikko ja osin tämäkin meni jonkinlaisen kevätflunssan hyppysissä. Iltaisin nenä vähän vuosi ja pikkuisen yskitti, ja parina päivänä meinasi lähteä ääni. Suurimman osan ajasta sitä on kuitenkin ollut lähes oireeton, jos ei lasketa totaalista väsymystä ja aloituskyvyn puutetta. Eli työpäivät on jaksanut suurinpiirtein tsempata, mutta koko lauman hoito on jäänyt käytännössä Jussille ja kaikki mitä ei ole ollut pakko hoitaa heti, on jäänyt hoitamatta. Sitä tuli myös varuiksi googlettua, miten sairaslomat ja nollasoppari yhdistelmä taas toimikaan, mutta flunssa ei sitten kuitenkaan missään kohdassa tuntunut iskevän kunnolla päälle. Käytännössä koko kämppä on kuitenkin näyttänyt viimeiset pari viikkoa siltä, että asunnon läpi on vetänyt hurrikaani ja viskonut tavarat ympäriinsä. Yläkerran sain raivatuksi perjantaiksi, kun olo oli jo sen verran parempi, että en jaksanut lähteä siirtämään alunperin jo viime viikolle sovittua fretteihin tutustujaa uudelleen. Tällä kertaa en kuitenkaan edes kysynyt, olisivatko he olleet kiinnostuneita näkemään myös muita eläimiä, sillä energiatasot eivät todellakaan olisi riittäneet siivota koko asuntoa edes säälliseen vierailukuntoon.
 |
| Mahlan keruu käynnissä |
Tänään on sitten Jussin kanssa yhdessä raivattu matelijabunkkeria, jonka lisäksi sain nyt viikonloppuna aikaiseksi preppailla ensiviikon lounaat valmiiksi pakastimeen. Eli ehkä tämä taas tästä pikkuhiljaa. Josko viimeistään huomenna saisi raivattua kodinhoitohuoneestakin puhtaat pyykit paikoilleen, kun vaatehuoltokin on toiminut nyt virransäästömoodissa mallilla, jossa puhtaat pyykit on kipattu kuivurista kodinhoitohuoneen tasolle, josta on voinut sitten penkoa sen mitä on tarvinnut. Mutta sitä huomasi kyllä taas äkkiä, mitä tahtia meillä syntyy pyykkiä, tiskiä ja pestäviä eläintarvikkeita. Molempina viikonloppuina on ollut myös yhdistysten kokouksia, jotka koitti jaksaa edes kuunnella läpi, mutta kun pää oli etenkin viime sunnuntaina jo valmiiksi vähän puuroa, niin hetkellisesti on taas miettinyt, miksi ihmisen pitääkin aina lähteä kaikkeen mukaan. Onneksi nykyään kuitenkin suositaan etäkokouksia, niin kukaan ei huomaa vaikka osallistuminen tapahtuisi pyjamahousuissa sohvannurkasta.
Lupiinin kuolemakin osui kohtaan, jossa Jussi oli käytännössä huolehtinut lähes koko laumasta yksin, ja itse olin hädin tuskin jaksanut hengata eksolassa. Niin sitä joutui oikeasti hetken miettimään, koska itse oli viimeksi nähnyt neidin ja miltä se oli silloin vaikuttanut. Eikä voinut taas välttää sitä tunnetta, kuinka eläinten kanssa ei pitäisi ikinä tuudittua siihen kuvitelmaan, että yhteistä aikaa olisi jotenkin rajattomasti. Meilläkään kun ei ole nyt kotona yhtäkään supervanhaa tai lähes jatkoajalla olevaa lemmikkiä, niin en todellakaan taas ajatellut, että jos lauma on viikon vähän vähemmällä huomiolla, voisin menettää viimeiset päivät jonkun kanssa. Onneksi Jussi on kuitenkin aika ihastunut tuohon kääpiöjengiin, niin hän on ottanut asiakseen käsitellä neidit läpi päivittäin.
 |
| Mauno ihmettelemässä lääkeruiskua |
Mahlareikä saatiin porattua pihakoivuun onneksi jo aiemmin, niin nyt kun lämpötilat äkkiä pompsahtivat kunnolla keväisiin lukemiin ja mahla alkoi virrata vauhdikkaammin, on tarvinnut vain koittaa jaksaa pussittaa saalista jääpalapusseissa pakastimeen, eikä miettiä, jaksaako aloittaa keruuta. Vuodessa kun on kuitenkin vain muutamia viikkoja aikaa saada mahlavarastot täydennettyä mahlapussikiitäjille loppuvuoden tarpeiksi. Yhdellä laumalla menekki on kuitenkin onneksi suhteellisen pientä, ja nytkin kauden alkajaisiksi tuli lahjoitettua viime vuodelta jäänyt ylijäämä liitureiden kasvattajalle, jolla osuu tänä vuonna muutto keskelle mahlakautta.
Ensiviikolla sitten toivottavasti jaksaa miettiä taas enemmän hääjuttujakin, sekä klinikkaeläinhoitajaopiskelijoiden eksopäivää, joka sekin lähestyy jo kovaa vauhtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti