Lemmikkimessuviikonloppuajatuksia kotoa käsin

Tänä viikonloppuna vietetään taas Lemmikkimessuja Helsingissä, ja itsekin olen saanut jonkin verran kyselyitä, kuinka me emme ole paikalla. Tai kuinka tylsää on, kun tapahtumassa ei ole frettejä. Messuille osallistumisen sijaan me vietimme kuitenkin eilen todella kivan extempore-treffipäivän Jussin kanssa ihan täällä Turussa. Itse kun olen tehnyt jo joitain vuosia sitten linjauksen, että en osallistu enää omien lemmikkieni kanssa yhtäaikaa lapsimessujen kanssa järjestettäville messuille. Kyse ei ole niinkään siitä, että kaipaisin eläinmessuista mitään K-18 tapahtumaa, tai että minusta ei olisi hyvä asia, että jos perheeseen mietitään lemmikkiä, lapsetkin ovat ikätasonsa mukaisesti mukana miettimässä, mitä he toivoisivat perheen lemmikiltä. Mutta väsyin lopulta siihen, että yhdistetyillä lapsi-eläinmessuilla on tullut vastaan ehdottomasti eniten perheitä, joissa eläinmessujen ajatellaan olevan ensisijaisesti lapsille suunnattua viihdettä, ja lemmikkimessujen esittelijöiden tärkein tehtävä on tuottaa elämyksiä heidän lapsilleen eikä niuhottaa turhasta ja pahoittaa lapsen mieltä tyhmillä kielloilla, kuten "älä tunke sormia aitaukseen", "eläin nukkuu nyt, eikä sitä saa koskea", "eläimen kantoboksia ei voi ottaa pöydältä ja ravistaa. Ei vaikka olisi kuinka tylsää että eläin ei liiku ja haluaa nähdä sen liikkeellä". Tai olettamuksiin siitä, että ei messuille tietenkään saa tuoda eläimiä, jotka voisivat purra, joten on ihan ok, että lapsi juoksee suoraa ja kysymättä näkemänsä söpön koiran kaulaan ilman että vanhemmilla tulee mitään tarvetta varmistaa, että onko kyseinen koira edes nähnyt ikinä aiemmin lapsia. Enkä edes oleta, että lasten tulisi millään tasolla tietää, miten eläimiä sopii lähestyä, jos niitä ei kotona ole, eikä siihen ole mitenkään opetettu. Mutta lapsimessujen yhteydessä olen tosiaan törmännyt useamman kerran siihen, kuinka se lapsen vanhempi luokkaantuu ja närkästyy siitä, kun sitä lasta koittaa ohjeistaa, kun sille lapselle on kuitenkin hankittu kallis messulippu ja sinne messuille on tultu viettämään kivaa laatuaikaa. Samaten lapsimessujen yhteydessä on tullut törmättyä useamman kerran siihen, kuinka esimerkiksi ne eläinhallissa kielletyt ilmapallot on kielloista huolimatta ihan pakko koittaa ninjailla halliin, ettei sille lapselle tule paha mieli, sen sijaan että mietittäisiin miksi ne on kielletty eläinhallissa. Tai että lasten annetaan juoksennella monen metrin päässä ilman että vanhemmat edes koittavat ohjeistaa lapsiaan siitä, miten eläimiä kannattaa lähestyä, ja miksi se että juokseen kiljuen kohti ja koittaa yltää heti silittämään ei ole paras tapa minkään eläimen kohdalla.

Vaikka toki kaikille messuille mahtuu kävijöitä laidasta laitaan, oman kokemukseni mukaan meno on keskimäärin erilaista silloin, jos liput on ostettu nimenomaan eläintapahtumaan, eikä eläinhalliin tulla lapsimessujen oheistapahtumana. Tuntuu että vanhemmilla on selvästi useammin silloin itselläkin jotain kiinnostusta tai kosketuspintaa eläimiin, mikä näkyy muunmuassa siinä, kuinka lasten annetaan käyttäytyä tai kuinka lapsia ohjeistetaan. Ainakin itse olen puhtaasti eläintapahtumissa törmännyt paljon useammin siihen, kuinka vanhemmat esimerkiksi kehoittavat lastaan ensin kysymään, saako eläintä silittää. Tai myöntävät avoimesti, että he eivät tiedä lajista x mitään, joten he kaipaavat ohjeistuista. Eli vaikka osa on puhtaasti lemmikkitapahtumissakin varmasti ihan vain ihastelemassa eläimiä koko perheen voimin, ilman että lemmikkiä ollaan hankkimassa juuri nyt tai ehkä koskaan, huomioidaan ehkä kuitenkin enemmän se eläinkin eikä ajatella sitä puhtaasti sirkushuvina. 

Vaikka itselläni on hyviä muistoja myös osasta Helsinginmessuja, ja niissäkin on tullut tavattua paljon niin nykyisiä, entisiä kuin tuleviakin harrastuskavereita, olen todennut tämän rajauksen toimivan itselläni parhaiten. Sillä vaikka meidänkin tyyppejä saa useimmiten vähintään silittää ja joskus sylitelläkin, en koe itselleni mielekkääksi pitää ensijaisesti mitään petting zoo -henkistä paijauspistettä, missä lasten on mahdollista päästä koskemaan eläimiin. Etenkin kun frettien kohdalla puhutaan lajista, joka sopii hyvin varauksella perheisiin, joissa on pieniä lapsia. Itselleni kun olisi kuitenkin ensijaisesti tärkeämpää tavoittaa niitä henkilöitä, jotka ovat jo ennestään miettineet frettiä lemmikiksi, mutta joilla ei ole aiempaa kontaktia lajiin. Koska mitä harvinaisemmasta ja vaativammasta eläimestä on kyse, sitä tärkeämpää mielestäni on, että ihmisillä olisi mahdollisimman paljon tilaisuuksia tutustua lajiin jo ennakkoon ja miettiä, onko kyseessä varmasti itselle sopiva lemmikki. Toki messuillakin freteistä pääsee näkemään vain pintaraapaisun, mutta sitä on silti käynyt monien kanssa pitkiäkin keskusteluista ominaishajusta, sisäsiisteydestä ja purukoulutuksesta, ja osien kanssa keskustelut ovat jatkuneet sitten myöhemmin kotikäynneillä, kun henkilö on tullut messujen jälkeen tutustumaan lajiin myös kotiloissa. Itse kun olen ehkä vähän sitä koulukuntaa, että en koe kauheaa tarvetta mainostaa lajin hyviä puolia, sillä koen että facebookin söpöt eläinvideot ja tiktok hoitavat sen puolen turhankin tehokkaasti. Että harvalle oikeasti tarvitsee kertoa, mitä hyviä puolia jossakin lemmikissä on, ja kuinka paljon lemmikin kanssa touhuilu parhaimmillaan tarjoaa. Etenkin kun harva lemmikki päätyy kodinvaihtajaksi siksi, että se on liian söpö ja ihana.

Emme mekään ole silti esittelytouhuista ihan kokonaan jättäytyneet. Ensiviikolla olemme taas pitämässä frettipäivää Raision Dogmanissa ja syksyllä meidät bongaa Lemmikki Tampere -messuilta. Ja kyllä meitä uskaltaa ihan lastenkin kanssa lähestyä, etenkin jos sillä vanhemmallakin on tilanteessa korvat ja silmät mukana, ja aito kiinnostus oppia lisää eläimistä yhdessä sen lapsensa kanssa.