On taas se aika vuodesta, kun frettien pentukausi alkaa tehdä tuloaan. Eläimet aloittelevat kiimojaan, ja moni odottelee koska pääsee miettimään ensimmäisiä astutuksia. Tai ainakin osa odottelee. On itseasiassa aika hämmentävää, kuinka vähän tästä nyt alkavasta pentukaudesta tiedän. Yleensä sitä pyörii pitkin vuotta näyttelyissä, messuilla ja muissa tapahtumissa, niin on todella hyvin perillä siitä, millaisia uusia jalostuseläimiä kenellekin on tullut, ja montako pentuetta kenelläkin on suunnitelmissa ja mistä yhdistelmistä - ja jossain määrin myös, mitkä pentueista ovat täysin varattuja, ja mihin voisi ehkä mahtua vielä jonoon. Nyt tiedän ehkä parista pentueesta. Varmasti niitä on muitakin, vaikka Sariannakin jo totesi, että tänä vuonna pentueita tulee ehkä selvästi vähemmän kuin normaalisti. Sikäli en ihmettele, sillä nyt rokotuksien takkuillessa ja uusien virusvarianttien levitessä pandemiatilanne on yhä epävakaa sen suhteen lähteekö se nyt hellittämään vai pahenemaan, kaikki eivät halua penturumbaa kotiinsa. Normaalisti kasvattajat kun ovat hyvin tarkkoja siitä, että haluavat tavata ainakin entuudestaan täysin vieraat pentukyselijät kasvokkain ennen pennun varaamista. Aika monena vuonna pentuja myös tulee ulkomailta ja lähtee ulkomaille, minkä onnistumista on nykyisissä oloissa hankala ennustaa.
 |
| Kuvissa poseeraavat meidän sijoitusnaaraan Mallun pennut viime kesältä <3 |
Omakin pentukuume loistaa harvinaista kyllä poissaolollaan, vaikka yleensä se on krooninen. Veikkaan että omalla kohdalla tässä vaikuttaa paljon nimenomaan se, että en tiedä mitä odottaa, sillä en ole nähnyt kasvattajien uusia jalostuseläimiä tai tiedä mistä yhdistelmistä pentuja on tulossa. Kun siihen yhdistää vielä sen, että en ole pian vuoteen nähnyt juuri muita frettejä kuin omani, kaikki kuumeilut keskittyvät niihin parhaimpiin, eli niihin mitkä ovat jo kotona. Tämä fiilis on aika kivan seesteinen, vaikka pelkään pahoin että se voi taas hieman rakoilla, sitten kun Facebook-alkaa täyttyä pentuvideoista, ja vielä pahemmin, jos pääsen katsomaan Sariannan pentuja. Pentujen äänet ja tuoksu ovat itsellä takuuvarma hoivavietin käyntiinpotkija.
Tähän tulevaan pentukauteen on ollut myös todella vaikeaa ohjeistaa ketään. Yleensä sitä ohjaa freteistä haaveilevat näyttelyihin, messuille ja frettipäiville tutustumaan kasvattajiin ja harrastajiin, ja sieltä sitten kotivisiiteille katsomaan, millaisia nämä tyypit ovat kotiloissa. Sen ja kunnon tietotankkauksen jälkeen on sitten hyvä ottaa yhteyttä kasvattajiin, ja ehkä jo vähän vankempi näkemys siitä, voisivatko nämä näätäeläimiin kuuluvat haisevat varkaat olla se oma juttu (freteillä on ihan harvinaisen kuvaileva tieteellinen nimi). Nyt vain on tosiaan kohta vuosi edellisestä näyttelystä, kaikki messut on peruttu ja vuoden sisään ensimmäinen frettipäivä, mistä olen tietoinen, on vasta tälläviikolla. Moni ei myöskään ota tällä hetkellä ollenkaan kotiinsa tutustumaan. Meilläkin on käynyt nyt vuoden sisään vain kaksi tutustujaa, ja etenkin karanteenin jälkeen itsestä on tullut ehkä aiempaakin varovaisempi. Vaikka en ole pandemian suhteen hysteerinen, kyllä sitä väkisin vähän miettii, miten lauman hoidon saisi järjestymään, mikäli sairastuisi pahemmin, tai kuinka paljon sairastuminen lykkäisi valmistumista.
Yleensä minulla on ollut tapana korostaa sitä, kuinka hyödyllisiä ne tutustumisvaiheessa kootut verkostot ovat sitten pennun kanssa. Ensimmäinen vuosi pennun kanssa voi olla hyvinkin haastava, kun tulee purukouluttaminen, sisäsiisteyskasvatus, murkkuikä, merkkailu, tapakasvatus, ruokinnan opettelu ja kaikki. Monia hetkiä jolloin vertaistuen rooli voi nosta arvoon arvaamattomaan. Että sen takia kannattaa selvitellä, onko lähialueilla muita pennun ostajia, joita treffailla, ja lähteä näyttelyihin tapaamaan muita harrastajia. Tänä vuonna monella saralla voi olla tiedossa vain etätukea netin välityksellä, mikä ei esimerkiksi väsytä pentua yhtään samalla tavalla kuin pentupainit. Etenkin ensimmäistä frettiään hankkivan kohdalla kasvattajan rooli korostuu siis varmasti tänä vuonna entisestään, kun se voi olla se ainoa liveharrastaja minkä pääsee näkemään. Toivottavasti kaikki kuitenkin selviävät näistä haasteista.
Ja koska tämä on ollut itselläni aika tyypillinen tammi-helmikuun postausaihe, kootaan tähän loppuun linkkilista aiemmista samaa aihetta käsittelevistä postauksista. Tänä vuonna blogin puolella kun voi olla kesällä aiempaa vähempää pentuspämmiä, sillä Sariannalla ei ole ainakaan alustavasti suunnitelmia Nutellan suhteen, ja Mallu jäi sektion myötä eläkkeelle kasvatushommista.
Vuoden 2018 vähän pennunhuuruisempi postaus
Vuoden 2017 mahdollisista haasteista muistuttava pentupostaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti