Luukku 7

Joulukuu on selvästi superhauskojen laatikkojen kuukausi. Me ollaan saatu tänä vuonna vähän tassua kissablogien maailmaan, ja sen myötä me päästiin tänä vuonna kaikki joulukissoiksi! Ensin me saatiin olla mukana pakkaamassa yllärilaatikkoa Penalle ja Punkulle, joka ei ole enää ylläri, kun se löytyi jo Ruotsista asti. Ja sit mekin saatiin yllärilaatikko! Mami oli kyllä vähän tylsä, ja halusi kuvata koko ajan, kun me avattiin juttuja, vaikka se kuvaaminen hidasti avaamista ihan älypaljon. Tai olisi hidastanut, jos me oltaisiin jääty odottamaan mamia.

Eka me katottiin laatikkoa tälläin hillitysti päältä...

 Sit mami sanoi, että siinä on jotain teippejä, ja että sen pitää hakea sakset. Amatööri... se ei nimittäin huomannut yhtä juttua...

Pahvi oli antanut postikissan käsittelyssä juuri sen verran periksi, että paketti aukesi ihan helposti, kun tunki sisään vain.

Kyllä mami silti tuli avaamaan ne teipitkin, kun kuulemma muidenkin pitää nähdä, mitä paketissa on. Ja sen pitää kuulemma vähän valvoa avajaisia, sillä se uskoo olleensa niin kiltti, että laatikossa voisi olla jotain ihmisten juttujakin, mitkä ei välttämättä sopisi näädille. Ikäänkuin näätaloudessa olisi muitakin kuin näätien juttuja.

Mutta avatkoon sitten tepitkin. En kyllä tiedä, miten se ajatteli sen parantavan näkyvyyttä, kun boksissa oli kauhean kivaa rapisevaa paperia!

Sit mami otti niitä papereita vähän syrjään, ja alkoi lukea mukana ollutta korttia ja paketeissa olleita lappuja. Se on ihmisissä välillä vähän hassua. Miksi käyttää niin paljon aikaa joihinkin kryptisiin hieroglyfeihin, kun voisi vain käyttää hajuaistiaan?! Sit tietäisi heti, että laatikko on jostain kivasta kissataloudesta, ja että missä kääreissä on parhaat jutut.

Kuten tämä. Ei siihen lukutaitoa tarvita, että tietää, että sielä on jotain hyvyyksiä!

Ja kuten näkyy, kuono ei valehtele!

Team tumma ehti vallata Thrive-tuubin ja mamin huomion.

Niin tämä neiti otti sillä välin hatkat toisen namipussin kanssa.

En tiedä miten homma kissatalouksissa toimii, mutta täällä ollaan välillä turhan pihejä namien suhteen. Niinpä otin namijhakeluhomman haltuun, ja sillä välin kun mami jakeli kuivattuja kananameja kavereille, jemmasin toisen pussin sohvan alle. Ja kun mami alkoi kuvata seuraavaa pakettia, myös Thrive-tuubi hävisi mystisesti. Tapahtumalle löytyy silminnäkijä, mutta sitä ei lasketa, sillä kamera ei ehtinyt senkään vertaa mukaan, kuin ensimmäisen namipussin uudeellensijoittelussa.

Siinä kohtaa kun laatikosta nousi pitkä paketti, myös meidän onkiekspertti Itsy valpastui ja saapui paikalle.

Ihan vielä onkilelulla ei kuitenkaan ehditty leikkimään, kun mami mokoma löysi ne namit sohvan alta, ja laatikossa oli vielä muitakin juttuja.

Kuten paketti, mikä kilisi, kun sitä heitteli tassuilla!

Ja sitten kun ne otti paketista pois, ne alkoivat kierimään.

Sit sielä oli jotain hurjan jännää!

Kun tuo siili alkoi ekan kerran huutaa, minä ja pari kavereista juostiin itse sinne sohvan alle ilman mitään nameja! Siitä lähti yllättävän kova ääni, ja ihan yhtäkkiä. Niin parempi se on maastoutua ensin, ja tutkia sitten. Nutella taas suhtautui hommaan ammattitappajan elkein, ja näytti, miten äänekkäille siileille vedetään kunnon niskalenkki. Sen jälkeen se oli vähän vähemmän pelottava, kun tiesi, että sekin on ihan tapettavissa oleva lelu, eikä mikään monsteri.

Huisku meni pitämään laatikkoon pientä lounasbreikkiä.

Ootte jo varmaan miettineet, mikä tuossa parissa edellisessä kuvassa näkyneessä kuutiopaketissa on. Se jäi vähän vikaksi, ja kun kerron mitä sielä oli, arvaatte varmaan miksi: sielä oli niitä ihmisjuttuja. Eli se oli semmoinen aika hajuton paketti, mikä ei edes kilissyt kivasti. Niin palveluskunta sai odottaa vähän vuoroaan, että saatiin ensin auki ne jännemmät. Mutta omansa avattuaan mami oli kyllä oikein iloinen, ettei se kilissyt, kun siinä oli kuulemma oikein hieno kissamuki. Koitettiin sitten osallistua mamin iloon, ja tungettiin päätä sinne kuppiin, ja kokeiltiin vähän tassuilla, mutta yhtäkaikki: ihan tyhjäkin se muki oli. Mutta pääasia kai, että mami tykkää, niin sen ei tarvii kadehtia noita muita, ja koittaa pelata säännöstelypelejä namien suhteen.

Oltiin tässä paketin avaushommassa niin tehokkaita ja touhukkaita, että mami muisti taas, miksi se oli käynyt kattomassa isin kanssa kamerakaupoilla itselleenkin jotain ihan oikeaa kameraa. Semmoista mikä olisi pieni ja helposti mukaanotettava, mutta jossa silti riittäisi hyvin säätöjä ja tehoa kuvata nopeasti liikkuvia kohteita huonossakin valaistuksessa. Taas näitä ihmisten juttuja, joista ei ota mitään selkoa.

Me keskityttiin mieluummin näihin parempiin juttuihin, kuten uuteen pahvilaatikkoon. Olitte ihan oikeassa siinä, että se on jo yksinäänkin tosi upea ja monikäyttöinen lahja. Sielä on jo lounastettu, piehtaroitu ja käyty peseytymässä!

Tässä kohtaa saadaan myös paljastaa, keitä meidän salaiset joulukissat oli, ja kiittää Kauniiden ja nahkeiden Sulevia, Torstia, Herttaa ja palvelijaa kivasta paketista! Ja toivottaa koko porukalle mitä mahtavinta joulunodotusta!

Kaikki paketista tullut löytyi pienen etsimisen jälkeen vielä yhteiskuvaankin

Me olla itse nähty vielä yhtään nahkeaa kissaa (kauniita kylläkin!), mutta isi mami on nähnyt niitä parilla tutulla ja kissanäyttelyissä, ja tiesivät kertoa, että kyseisen rodun edustajat ovat yleensä oikein mukavia tyyppejä. Mutta se me nyt tiedettiin näkemättäkin, kun saatiin näin hieno paketti!

Mami käski lisätä kortistakin vielä lähikuvan, kun se oli niin hieno!